Epätodellinen olo kylässä, kutsuttiinko mut vai tulinko väärään aikaan tms

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystäväkseni luulemani ihminen sai vuosia sitten esikoisensa. Olin tukenut häntä parisuhteen päättymisissä ja opinnoissa, löylyttänyt ja syöttänyt kun hän kävi läpi yt:t ja lainannut raskausaikana omia oppaitani ja lahjoittanut lasteni vanhoja vaatteita ja tarvikkeita. Ideoimme nimiä ja ystäväni haaveili, miten kesävauvan kanssa käydään vaunulenkillä ja syödään jätskiä.

Vauvan syntymästä kuulin kahden viikon päästä kun olin ehtinyt jo huolesta vääränä soitella ystävälleni ja tekstata hänen miehelleenkin. Neljä kuukautta ehdotin että tulisin kyläilemään, ennen kuin suostui edes kunnolla vastaamaan ehdotukseeni. Lähdin useamman tunnin junamatkan päähän toiselle puolelle Suomea vain kuullakseni, että ystäväni oli lähdössä vauvan kanssa näkemään miehensä siskoa. Vauva nukkui ulkona vaunuissa enkä saanut häiritä sitä. Annoin lahjat äidille ja lapselle ja iskin rotin

 

Olen. Se ei selitä sitä, miksi ystävä hengailee uusien mammakavereidensa kanssa ja tekee ulkomaanreissuja lapsuudenperheensä kanssa vauva mukana, mutta ghostaa vanhan ystävän. Myös toisen menon sopiminen samalle hetkelle kun ystävä saapuu toiselta paikkakunnalta ei ole synnytyksen jälkeisen masennuksen tyypillinen oire. Se on itsekkyyttä, jonka loppumista ei kannata jäädä odottelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystäväkseni luulemani ihminen sai vuosia sitten esikoisensa. Olin tukenut häntä parisuhteen päättymisissä ja opinnoissa, löylyttänyt ja syöttänyt kun hän kävi läpi yt:t ja lainannut raskausaikana omia oppaitani ja lahjoittanut lasteni vanhoja vaatteita ja tarvikkeita. Ideoimme nimiä ja ystäväni haaveili, miten kesävauvan kanssa käydään vaunulenkillä ja syödään jätskiä.

Vauvan syntymästä kuulin kahden viikon päästä kun olin ehtinyt jo huolesta vääränä soitella ystävälleni ja tekstata hänen miehelleenkin. Neljä kuukautta ehdotin että tulisin kyläilemään, ennen kuin suostui edes kunnolla vastaamaan ehdotukseeni. Lähdin useamman tunnin junamatkan päähän toiselle puolelle Suomea vain kuullakseni, että ystäväni oli lähdössä vauvan kanssa näkemään miehensä siskoa. Vauva nukkui ulkona vaunuissa enkä saanut häiritä sitä. Annoin lahjat äidille ja lapselle ja iskin rotin

Kaikenlaisessa masennuksessa on se puoli, että jos sitä ei hoida, eristäytyy muista ihmisistä. Ei ystävyys tarkoita absoluuttista sopeutumista toisen tilanteeseen kuukausien tai vuosien ajan. Pitää olla vastavuoroisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Kerran tai pari vuodessa käymme mieheni kaverin ja kummilapsen luona kylässä ja vierailut kestävät tunnin tai kaksi. Kaverimies on aina suurimman osan ajasta jotain autoa korjaamassa tai tupakalla tai muuta olennaista ja akuuttia puuhailemassa. Jos hän on sisällä, saattaa mennä sänkyyn makoilemaan.. Ehkä silloin oli selkä kipeä sitten.. Ehkä vartin saattaa seisoskella keittiössä, muttei istu alas. 

Yleensä joku (lähes vuosittain vaihtuva) tyttöystävä tai sitten kummilapsi saattaa siinä vieraille teetä tarjota. Lähes aina meillä on kummilapselle rahaa ja lahja mukana. Teini-ikäinen kummilapsi tiuskii meille. Tietenkään ei ole siivottu vieraita varten, mutta se ei nyt minua tässä kokonaisuudessa häiritse. Pöydältä tai tuolilta saa joskus siirtää tavaraa pois, jotta mahtuu teetä juomaan.

En tiedä mitä pitäisi siinä sanoa.. harvoin nähdään mutta toisaalta ei kovin tervetullut olo ole silloinkaan. 

Miksi noiden luona ylipäätään käytte, kerran pari vuodessa? Mielestäni täysin turha valittaa, jos vapaaehtoisesti menee tuollaisiin tilanteisiin.

Tuollainen vastaus että  miten sä nyt tolleen otit itseesi, jos ei heti ollut kahvit ja kakut pöydässä!" on ns. olkiukkovastaus. Eli hän vastasi kommenttiin/kysymykseen jota et ollut edes esittänyt.

Tuo olisi ollut ok vastaus jos olisit sanonut hänelle puhelimessa että oli tosi loukkaavaa että jouduttiin odottamaan viisi minuuttia ennen kuin pöytä oli meille koreana! Minulla on oikeus saada hotellitason palvelua siinä silmänräpäyksessä kun saavun paikalle!

Mutta ethän sinä niin sanonut. Et puhunut tarjoilusta mitään. Kyse oli ihan muusta. Sinulla oli vierailun aikana sellainen olo ettet ollut ollenkaan tervetullut ja että häntä harmitti kun olit paikalla. Hän ei viitsinyt edes jutella kanssasi. Loukkaannuit siitä että hän kohteli itse kutsumiaan vieraita kuin nämä olisivat pelkkää ilmaa. Kukapa ei tuollaisesta loukkaantuisi! 

Tuo olkiukkovastaus oli uusi loukkaus. Heitä hemmettiin mokoma ystävä. 

Ovelleni tuli kerran vanha nainen, keski-ikäinen nainen ja nuoripari. Heti kun avasin oven kellon soitua, vanhemmat naiset hymysuin "Hei mitä kuuluu! Aateltiin tulla käymään!"

Vähän aikaa meni ennen kuin meni perille että ovat varmaan erehtyneet paikasta. En ollut ainakaan ikinä nähnyt kyseisiä ihmisiä.

Kun lähtivät otin varmuuden vuoksi rekkarin ylös ja tarkistin auton omistajan. Kyllä, täysin vieraita olivat. Miten joku voi erehtyä tuoolaisessa asiassa!

Vierailija kirjoitti:

Toisena kertana olin ystäväni häissä morsiusneitona. Meitä morsiusneitoja oli yhteensä 4, olemme kaikki samaa ystäväporukkaa. Häitä edeltävänä päivänä koko sakki oli kutsuttu juhlapaikalle koristelemaan ja kattamaan pöytiä yms. härdelliä. Jostain syystä kukaan ei puhunut minulle mitään ellei ollut ihan pakko. Kikattelivat keskenään ja ottivat valokuvia, minua ei pyydetty mihinkään mukaan. Jättivät minut ihan ulkopuoliseksi. Todella kurjaa. Miksi me naiset tehdään tälläistä?

Naiset usein suorastaan tarvitsevat sitä, että joku jätetään ulkopuolelle. Yhdessäolo ei muuten tunnu yhtä hauskalta.

Vierailija kirjoitti:

Olin monen vuoden jälkeen käymässä nuoruudenystävän luona, ja ihan kutsuttuna. Hän tuli minua juna-asemalle vastaan ja kävimme samalla kaupassa. Kysyin tietenkin, että mitä minä voisin ostaa niin hän sanoi, että en mitään. Hänen asunnolleen päästyämme, ostokset kaappeihin laitettuamme ja tuliaiset annettuani hän otti itselleen ihanan ja mehevän päärynän ja alkoi sitä syödä nautinnollisesti. Eikä kysynyt haluaisinko minäkin jotain, ehkä päärynän tai vaikka lasillisen vettä! Siinä sitten istuimme pöydän ääressä jotain höpisten ja minulla oli ihan kauhea olo, tunsin itseni hölmöksi. Tästä on jo vuosia aikaa, mutta muistan sen päärynän aina, kun juttelen tämän ihmisen kanssa puhelimessa!

Sanomisiin ei kannata koskaan uskoa. On ihmisiä jotka kutsuu ja kestitsee ihan mahdottomasti ja päättää ohjelmankin mitä tehdään. Ja kun sitten yrittää jossain paikassa maksaa isäntäväen puolesta jotain tai kysyä, että voinko jotenkin osallistua kustannuksiin niin ei ei, olet nyt vaan ja nautit, halutaan tehdä tää sua varten. Ja oletat että kaipa sitten niin kun ovat hyvätuloisia ja itse olet pienituloinen. Jälkeenpäin kuulet, että ovat puhuneet kaikille yhteisille tutuille selkäsi takana, että kaikki kyllä kelpasi mutta mitään ei tarjonnut.

Olen vähän asperger-tyyppinen eikä mulla riitä kapasiteetti lukemaan rivien välistä tai arvailemaan. Puhun itse suoraan ja oletan että muutkin puhuu. Yökylään en enää mene.

Vierailija kirjoitti: Tarkoitit varmaan että kun EI sitouduta.

Mietin itsekin sanavalintaani. Toiset ovat sellaisia, että sovitaan joku yhteinen meno, ja kun sen aika sitten tulee, niin eivät (muka) muista koko juttua, tai kuittaavat että joo, tapahtumasta ehkä ohimennen jotain puhuttiin, mutta ei ole mitään sovittu.   

Asiani ei varsinaisesti liity vierailuihin, ellei puhelinkeskustelua sellaiseksi tulkita. Noh, minulla on eräs ystävä, joka usein/ lähes aina puhelumme aikana juttelee samalla jonnekkin muualle ja naureskelee jonkun muun kanssa. Kun sitten hämmentyneenä kysyn, että niinkuin mitä tarkoitat tai mikä tässä nyt naurattaa, niin hän siihen että "ei mitään sulle, kommentoin vain mieheni/kaverini/koirani/lapseni juttua".Mitä ihmettä!!! Tämä tapahtuu myös silloin, kun hän on soittanut ja meillä olisi kesken joku hänelle erittäin tärkeä asia! Yht`äkkiä huomaan olevani ulkopuolinen puhelumme aikana. Olen pari kertaa sanonut, että "voidaanko soitella joskus toiste, kun sulla on aikaa jutella". Olen ajatellut, että seuraavalla kerralla ihan kylmästi katkaisen puhelun!

Kerran olen tullut kutsuttuna kylään, mutta selvästikään talon emäntä ei ole ollut tietoinen asiasta ja siksi mököttänyt. Tarjottavatkin oli sillä kertaa sitä mitä sattui kaapista löytymään. Mikä ei itseäni edes haitannut. Sanoin että voileipä olikin kiva yllätys pullan sijasta. Mikä siinä onkin että aina on vain sitä iänikuista pullaa tai kakkua. Leivät varsinkin ilta-aikaan on oikein hyvä vaihtoehto. 

Uusia kyläilykokemuksia?

Up