Epätodellinen olo kylässä, kutsuttiinko mut vai tulinko väärään aikaan tms

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä poikkeaa vähän aiheesta: olin jäänyt yksin lapseni kanssa ja toivuin shokkierosta ja univelkaa ja stressiä oli yllin kyllin. Toki työt, kotihommat ja lapsen kanssa touhut piti normaalisti hoitaa. Minulle rakas ystäväni oli tukena paljon ja tuli usein meille omien lastensa kanssa olemaan ja kahvittelemaan. Siinä samalla lapset leikkivät ja mukavaa oli. Varsinkin, jos hänen miehensä oli omissa menoissaan, hän tuli meille hengähtämään, kun kotona oli kuulemma raskaampaa lasten kanssa yksin. Semmoinen vain on jäänyt vaivaamaan, että minä olin aina yksin ja olisin joskus niin mielelläni tullut kutsutuksi heille hengähtämään ja vain olemaan. Aiemmin meitä oli avioliiton aikana kutsuttu heille pariskuntana ja perheenä heille illanviettoihin, mutta se loppui kuin seinään, kun jäin yksin. Edelleenkin, kun lapset ovat jo isoja ja kaikki on hyvin, ystäväni kutsuu itsensä meille kahville, mutta minua ei koskaan heille. Mukavia ihmisiä ovat muuten, mutta yksipuolista on kyläily ja ehkä koko ystävyys sitten.

Minullakin on ystävä, joka haluaa nähdä aina meillä. En saa mennä hänen luokseen koskaan. Outoa.

Oletko kysynyt miksi? Ehkä hän häpeää kotiaan?

Kohdallani tämä johtui siitä ettei kaveri halunnut että vietän aikaa hänen miehensä kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteen alussa anoppi kutsui puhelimessa minut ja puolisoni seuraavana viikonloppuna syömään eli kutsu tuli viikkoa ennen kyläpäivää. Saavuttiin sovittuna aikana viikon päästä paikalle ja anoppi ilmoitti jo ovea avatessaan, että ruoka on valmista, mutta sitä ei riitäkään neljälle. Anoppi ja appiukko alkoivat syömään, juteltiin siinä hetki ja lähdettiin sitten omaan kotiimme syömään hiukan hämmentyneinä. Ymmärrän kyllä, että kun ohiajaessa pistäydytään käymässä, niin ei tarvitse olla tarjottavaa, mutta kun nimenomaan on syömään kutsunut, niin viikon aikana kyllä olisi kauppaan ehtinyt.

Anoppi on kyllä muutenkin omalaatuinen, että ns. perhejuhlissakaan ei tarjottavan määrä ole kummoinen vaan esim. normikokoiset pullat on veitsellä leikattu neljään palaan. Kun tämän on ajan kanssa oppinut, niin osaa syödä ennen juhlia, niin jaksaa sitten maha täynnä lievästi huvittuneena vain seurata pullanleikkausoperaatiota ja muita kahvipöydän touhuja. Kukin tavallaan :)

Meillä anoppilassa on samanlaista. Kutsutaan syömään minut, mies ja 2 lasta, mutta ruokaa on aina sen verran että minulle riittää vain peukalonpään kokoinen peruna, ja kastiketta lusikallinen. Olenkin vuosien varrella jo oppinut ilmoittamaan että minä en syö, tekee vain muulle perheelle. Vähän tätä ihmeteltiin, mutta ene ole kehdannut sanoa ettei minua kiinnosta joka kertainen teatteri jossa muilla on lautaset täynnä, ja itsellä maha kurisee ruuan jälkeen. Ruokaa tehdään edelleen saman verran, vaikka minä en koskaan syö. Ihan kuin minut olisi koko ajan jätetty ruuista pois.

Ei varsinaisesti sama asia, mutta minulla oli samanlainen kokemus kun olin aloittamassa harjoitteluni. Tulin paikalle sovitusti. Yllätyin kuin paikalla olikin hirveä kööri työntekijöitä, jotka olivat naureskelemassa ja syömässä kakkukahveja. Kyseessä oli muistaakseni yhden työntekijän läksiäiset. Minulle avattiin ovi ja esittäydyin. Pari tyyppiä ehkä moikkasi pöydästä ja kaikki palasivat heti kahvitteluun. Jäin itse töröttämään ovelle ja sen verran sain tietoa irti, mihin voisin jättää takkini. En sitten tiennyt mitä hittoa tehdä niin istuuduin pöytään vapaalle paikalle. Kukaan ei nooterannut minua mitenkään tai tarjonnut, että voisin ottaa kahvia tai kakkua vaan pikku hiljaa lopettelivat kestejään minua huomaamatta ja poistuivat paikalta kaikki omaan aikaansa. Siinä sitten typeränä törötin, että alkaako joku kertomaan mitä edes siellä teen. No sekin piti itse sitten mennä kysymään työntekijöiltä, jotka olivat keskittyneet jo johonkin tärkeään tai ainakin siltä vaikuttivat. Parasta oli vielä, että kun mun ohjaaja vihdoin selvisi ja huokaisten jaksoi tulla kertomaan vähän harjoittelusta, lähti hänkin kohta haahuilemaan kesken perehdytyksen siivoilemaan toimistoa jättäen minut taas yksin istumaan kunnes keksin sitten, että alan siivoilemaan tilaa kun kerta mitään tehtävää ei oltu minulle annettu. Oli alusta asti kyllä todella epätervetullut olo ja koko harjoittelu oli kyllä muutenkin aivan kauhea.

Oltiin sukuloimassa sovitusti. Vietiin mennessä tuliaisiksi kassillinen kaikenlaista: kahvia, joku kesälajitelma keksejä ym. Ojennettiin kassi emännälle, joka ensitöikseen tokaisi että ei me mitään keksejä syödä. Kassissa siis tosiaan oli paljon muutakin, ihan ajatuksen kanssa mietittyä.

Jossain kohtaa tuli puhetta ruuasta. Miehet keksivät, että grillataan. Olimme ottaneet mukaan evästä itsellemme, ja myös makkaraa ja lihoja meiltä löytyi. Nämä oli laitettu isäntäväen jääkaappiin. Miehet kävivät yksissä tuumin hakemassa tykätarpeet jääkaapista ja laittoivat grillin kuumenemaan. Jossain vaiheessa perheen emäntä tuli äkäilemään, kuinka me syödään heidän makkaroitaan. Tajuttuaan, ettei näin ollutkaan, hän keksi äkäillä, kuinka meidän ja heidän makkarat sekoittuvat keskenään. Mieheni tokaisi, että voi hyvänen aika, ja teki erilaiset viillot makkaroihin etteivät nyt vain mene sekaisin.

Lähtöpäivänä 3-vuotiaan lapsemme mehu kaatui heidän terassilleen. Totta kai tarjouduin pesemään sen heti pois, mutta ei kuulemma tarvinnut. Perheen isäntä tuumasi rennosti, että näitähän nyt tapahtuu. Kun menin hieman kauemmas siistimään lasta, emäntä jupisi miehelleen että tuo mehukin kaatui tuohon ja nyt pitää ruveta siivoamaan terassia. Mies kuului tuumaavan edelleen rauhallisesti, että no pesen sen letkulla pois, eihän tuossa kauaa mene, mitä sitten.

Samanlaisia juttuja oli koko viikonloppu täynnä. Suurin osa ajasta vietettiin pihalla vuodenajan vuoksi, ja tosiaan emme menneet mitenkään palvelua ja passausta odottaen, vaan veimme sitä sun tätä isäntäväkeä ajatellen, jotta heidän ei tarvitsisi lähteä ostamaan asioita pitkän matkan päästä ym.

Helpotus oli suuri, kun päästiin istumaan autoon ja ajettiin pihasta pois. Tämän jälkeen ei olla juurikaan pidetty yhteyttä - ei vain jostain syystä koko viikonlopun kestävän vittuilun jälkeen jaksa kiinnostaa.

Meillä kun ovat olleet, ollaan tarjottu ruuat, ja jos nyt olisivat tuoneet jotain niin meille olisi kyllä ollut yksi hailee, sekoittuuko jotkut makkarat keskenään vai eikö.

Taannoin oltiin miehen kaverin luona kylässä. Tunnelma oli jäätävä ja pystyin rivien välistä lukemaan, että tämä miehen kaveri oli kutsunut meidät kysymättä kumppaniltaan ja oletti, että kumppani hoitaa kestitsemiset ym. Se meni vähän siihen, että miehet istui ulkona juomassa kaljaa ja lämmittämässä ulkosaunaa ja minä istuskelin sisällä emännän "seurana", joka laittoi pyykkejä kuivumaan ja siivosi vessaa. Yritin keventää tunnelmaa ja osoitin myötätuntoa, että ilmeisesti hän ei oikein tiennyt meidän tulostamme... Myönsi tämän ja oli ihan asiallinen minua kohtaan, mutta miehensä kanssa ei halunnut kommunikoida. Kyllä loppuilta onneksi sujui hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Oltiin sukuloimassa sovitusti. Vietiin mennessä tuliaisiksi kassillinen kaikenlaista: kahvia, joku kesälajitelma keksejä ym. Ojennettiin kassi emännälle, joka ensitöikseen tokaisi että ei me mitään keksejä syödä. Kassissa siis tosiaan oli paljon muutakin, ihan ajatuksen kanssa mietittyä.

Jossain kohtaa tuli puhetta ruuasta. Miehet keksivät, että grillataan. Olimme ottaneet mukaan evästä itsellemme, ja myös makkaraa ja lihoja meiltä löytyi. Nämä oli laitettu isäntäväen jääkaappiin. Miehet kävivät yksissä tuumin hakemassa tykätarpeet jääkaapista ja laittoivat grillin kuumenemaan. Jossain vaiheessa perheen emäntä tuli äkäilemään, kuinka me syödään heidän makkaroitaan. Tajuttuaan, ettei näin ollutkaan, hän keksi äkäillä, kuinka meidän ja heidän makkarat sekoittuvat keskenään. Mieheni tokaisi, että voi hyvänen aika, ja teki erilaiset viillot makkaroihin etteivät nyt vain mene sekaisin.

Lähtöpäivänä 3-vuotiaan lapsemme mehu kaatui heidän terassilleen. Totta kai tarjouduin pesemään sen heti pois, mutta ei kuulemma tarvinnut. Perheen isäntä tuumasi rennosti, että näitähän nyt tapahtuu. Kun menin hieman kauemmas siistimään lasta, emäntä jupisi miehelleen että tuo mehukin kaatui tuohon ja nyt pitää ruveta siivoamaan terassia. Mies kuului tuumaavan edelleen rauhallisesti, että no pesen sen letkulla pois, eihän tuossa kauaa mene, mitä sitten.

Samanlaisia juttuja oli koko viikonloppu täynnä. Suurin osa ajasta vietettiin pihalla vuodenajan vuoksi, ja tosiaan emme menneet mitenkään palvelua ja passausta odottaen, vaan veimme sitä sun tätä isäntäväkeä ajatellen, jotta heidän ei tarvitsisi lähteä ostamaan asioita pitkän matkan päästä ym.

Helpotus oli suuri, kun päästiin istumaan autoon ja ajettiin pihasta pois. Tämän jälkeen ei olla juurikaan pidetty yhteyttä - ei vain jostain syystä koko viikonlopun kestävän vittuilun jälkeen jaksa kiinnostaa.

Meillä kun ovat olleet, ollaan tarjottu ruuat, ja jos nyt olisivat tuoneet jotain niin meille olisi kyllä ollut yksi hailee, sekoittuuko jotkut makkarat keskenään vai eikö.

Ihan järkyttävää käytöstä. Minä olisin sanonut jo hyvissä ajoin, että kiitos vaan, mutta me lähdemme nyt, kun emme ole tervetulleita. Olisin myös muistuttanut siitä, että kyllä me vaan ollaan teille oltu vieraanvaraisia...

Todellakin on kokemusta.

Tuttavaperhe on joka toinen just tuommoinen. Tai no, emäntä. Vaikka oliskin "hyvä päivä" mitään kahvittelu tai ruokaa on turha olettaa tai odottaan (asutta 300km päässä toisistamme)

Miehet tulee hyvin toimeen keskenään mutta minun ollessa siellä olen ihan ilmaa tai jos emäntä sattuu olemaan juttutuulella saan kuunnella korvat punaisena kuinka kaikki on suoran sanoen p#%kaa.

Hyvät grilliruoat olen pariin otteeseen vienyt, ne on samantein hävinnyt pakkasen uumeniin odottamaan "parempaa hetkeä". Meillepäin ek koskaan tuoda mitään, pitäskin tehdä sama ja jättää ruokkimatta.

Muutenkin koko oleminen on ihme säätöä tuon tuulella käyvän perheen kanssa.monesti innolla kutsuuvat mutta vastassa on vastahakoista seuraa. On kummasti meidän puolelta vähentynyt yhteydenpito.

Vierailija kirjoitti:

En sitten tiedä miksi ystäväni halusi kuitenkin aina välillä nähdä ja kutsui kylään. Olikohan vaan kyse siitä, ettei kehdannut olla näkemättä kun oltiin kummeja lapsille? Tai tuliko minusta jotenkin ”vanha ja ei niin tärkeä kaveri”, joka nyt vain roikkui siinä mukana, mutta josta hän ei niin enää välittänyt?

Tuntematta tapausta sen tarkemmin, itse epäilen, että kyse oli velvollisuudentunteesta kummia kohtaan, eikä tärkeästä kaverista. Ehkä tämäkin on joku suomalainen ajatusmalli: Saattaisi kuullostaa törkeältä, että henkilö ei kutsuisi kummia ikinä kylään, ja nyt on sentään kutsunut kylään, ja on kummin oma moka, jos ei tajua, ettei ole jatkossa tervetullut?

Olisin itsekin saattanut nuorempana syyllistyä samaan. Olisin halunnut veljeni kummisedäksi, mutta hän ei kelvannut, koska ei kuulunut kirkkoon.  Sitten jouduin viime hetkellä kutsumaan veljen vaimon kummiksi jo aiemmin valittujen kummien lisäksi. En ollut hänen kanssaan läheinen, ja asuivat eri puolella Suomea. 

Vasta noin 2 viimeisen vuoden aikana meistä on tullut läheisiä - toki se, että ovat muuttaneet samalle paikkakunnalle on auttanut asiaa.

Meidät oli muutama vuosi sitten kutsuttu viettämään uudenvuoden iltaa tuttava perheeseen ja tietysti odotimme, että ainakin jotain suuhunpantavaa on tarjolla, sillä saimme toiveen, että voisimme tuoda jotakin pientä yhteiseen pöytään.

Leivoin suolaisen piirakan ja tein juustokakun. Perillä rouva laittoi tarjottavat pöytään ja ainoat tarjottavat oli nuo minun tuomat?!? Siinä yhdessä söimme tuon piirakan ja osan kakusta, rouva laittoi loppu kakun jääkaappiin ja sinne se jäi. Onneksi olimme kuulleet tästä aikaisemmin ja tiesimme varautua tähän ja olimme varanneet kotiin omat herkut,

Aika äkkiä tuli kotiin ikävä ja laitoimme pöydän koreaksi omalle väelle. Olemme olleet samaisessa perheessä monia kertoja tämän jälkeenkin ja aina on syöty vain meidän viemiä herkkuja. Olemme kutsuneet heitä myös meille ja silloin olen ladannut pöydän täyteen oma tekemiä tarjottavia.

Vierailija kirjoitti:

Tuliko kutsu ja aloite alun perin tältä isännältä/emännältä, vai olisiko voinut käydä niin, että kutsuit itse itsesi, vaikka jotenkin vihjailemalla?

Alussa kerrotaan selvästi, että heidät oli nimenomaan kutsuttu ja he menivät tuttaviensa luo sovittuna ajankohtana. Itselle tulee mieleen, että jospa perheen rouva oli kutsunut vieraat ja sitten "unohtanut" mainita asiasta miehelleen.  Jotkut ihmiset pitävät vieraiden tuloa häiritsevänä, kun silloin ei voi  olla kotona vapaasti. Toinen selitys on se, että isäntäväki oli riidellyt juuri ennen vieraiden saapumista.

Jotenkin tuntuu siltä, että tällainen käytös on nykyään todella yleistä aikaisemmin hyviä ystäviä kohtaan. Selittämätön mykkäkoulu ja mökötys, mutta kuitenkin halutaan tavata. Parin kaverin kohdalla tällaista joskus ollut ja sitten en jaksanut enää. Muillakin tuttavilla ollut tällaista.

Vierailija kirjoitti:

Ei varsinaisesti sama asia, mutta minulla oli samanlainen kokemus kun olin aloittamassa harjoitteluni. Tulin paikalle sovitusti. Yllätyin kuin paikalla olikin hirveä kööri työntekijöitä, jotka olivat naureskelemassa ja syömässä kakkukahveja. Kyseessä oli muistaakseni yhden työntekijän läksiäiset. Minulle avattiin ovi ja esittäydyin. Pari tyyppiä ehkä moikkasi pöydästä ja kaikki palasivat heti kahvitteluun. Jäin itse töröttämään ovelle ja sen verran sain tietoa irti, mihin voisin jättää takkini. En sitten tiennyt mitä hittoa tehdä niin istuuduin pöytään vapaalle paikalle. Kukaan ei nooterannut minua mitenkään tai tarjonnut, että voisin ottaa kahvia tai kakkua vaan pikku hiljaa lopettelivat kestejään minua huomaamatta ja poistuivat paikalta kaikki omaan aikaansa. Siinä sitten typeränä törötin, että alkaako joku kertomaan mitä edes siellä teen. No sekin piti itse sitten mennä kysymään työntekijöiltä, jotka olivat keskittyneet jo johonkin tärkeään tai ainakin siltä vaikuttivat. Parasta oli vielä, että kun mun ohjaaja vihdoin selvisi ja huokaisten jaksoi tulla kertomaan vähän harjoittelusta, lähti hänkin kohta haahuilemaan kesken perehdytyksen siivoilemaan toimistoa jättäen minut taas yksin istumaan kunnes keksin sitten, että alan siivoilemaan tilaa kun kerta mitään tehtävää ei oltu minulle annettu. Oli alusta asti kyllä todella epätervetullut olo ja koko harjoittelu oli kyllä muutenkin aivan kauhea.

Argh, tulee mieleen yksi harjoittelu sairaanhoitajana joskus. Oli jotkut työntekijän eläkejuhlat ja tottakai vakkariväki siirtyi sinne... Se oli ihan fine, että opiskelijat oltaisiin oltu hetken keskenämme ja jos tulee paha tilanne, niin sieltä juhlista oltaisiin irtauduttu. Ei, ei... Osa porukasta istui siellä toista tuntia ja kun käytiin sanomassa, että nyt tarvittaisiin apua ja neuvoa, niin kiukkuisesti tiuskaistiin, että kohta tullaan. Siellä myös lääkärit istuskelivat, samoin sihteerit ja laitoshuoltajat ja puhelimet soi ja milloin omaiset ja potilaat tulivat kyselemään sitä ja tätä ja milloin konsultoiva kirurgi tuli paikalle ja halusi nähdä osastonlääkärin jne. Tilanne oli ihan kaaos. Ei me muutama opiskelija siellä oikein pystytty mitään sen kummemmin tekemään. Onneksi iltavuoroon myöhemmin tullut vakituinen laitoshuoltaja huomasi tilanteen ja kävi rääkäisemässä sinne kahvikesteihin, että nyt tänne! Ja kyllä tulivat... Osastonhoitaja oli tuolloin pois töistä.

Ap:n tilanne kuulostaa vähän siltä, että kaveri on vähän epävakaa. Kutsui kylään joten tod.näk. susta ihan tykkää, mutta omat tunnetilat vaihtelee niin nopeasti eikä osaa niitä hallita niin voi käydä noin. Eli sillä oli huono mieliala juuri sillä hetkellä kun menit kylään eikä se osaa hillitä/hallita sitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap vastaa: En ollut kutsunut itse itseäni kylään tietenkään, jos niin olisi, olisin ymmärtänyt käytöksen enkä sitä nyt tässä ihmettelisi! Jos minut ja lapseni kutsutaan iltapäivällä kylään, oletan, että lapset leikkivät keskenään ja me aikuiset saamme silloin rupatella edes hetken keskenämme. Tarjottavat ei ollut se pointti tässä, vaan se, että meidät "unohdettiin" istumaan sohvalle kahdestaan, kunnes sitten lähdimme kotiin. Luulen, että nainen ei oikein osaa kasvattaa lastaan eikä hallitse sosiaalisia tilanteita, kun lähtiessämme istui siellä lastenhuoneessa ja katseli, kun lapsensa leikki barbeilla.

En minä häntä syyttänyt kahvittelun puutteesta (meilläkin on kahvia ja keksejä) vaan seuran puutetta ihmettelin, sitä varten me menimme. Hänen tulkintansa oli, että suutuin, kun hän ei tarjonnut mitään. 

Tilanne oli siis outo.

Miksi lapsesi ei mennyt leikkimään?

Kylään tullut lapsi varmaan vaistosi,  että he eivät olleet tervetulleita.  Jos emäntä olisi istunut juttelemaan (mitä tahansa neutraalia) ja kehottanut, että mene sinä X tuonne Y:n huoneeseen leikkimään,  niin varmaan vieraana oleva lapsi olisi mennyt. Muistan omasta lapsuudesta tilanteita, kun menin jonkun kotiin äitini kanssa ja oli täysin selvää, että me emme olleet tervetulleita. Se oli musertava tunne. Aikuisena minun on ollut vaikeaa soittaa kenellekään, koska pelottaa. Jos olen jossain tapahtumassa, on vaikeaa kävellä jonkun juttelevan ryhmän luokse.

Ei ole kokemusta tuollaisesta. Kuulostaa oudolta, tsemppiä!

Ehkä heillä oli ollut vaikka joku riita miehen tai jonkun muun kanssa tai muu hankala tilanne kotona eikä kehdannut tai halunnut perua, mutta ei pystynyt myöskään käytäytymään normaalisti. Olisi kuitenkin ollut vastuullista kertoa puhelimessa jälkeenpäin totuus ja pahoitella tilannetta.

Vierailija kirjoitti:

Entinen kaverini teki tällaista. Juttelivat jatkuvasti keskenään miehensä kanssa asioista joissa ei voinut osallistua keskusteluun ollenkaan. "Mites se Marja?" "Ei se siihen sanonut oikein vielä mitään." Jos kysyn että mistä siis on kyse niin kertovat että niin Jaakon tätiä kysyttiin maalaamaan mutta hän ei tiedä pääseekö. Jaa, näitä asioita ei voi kai koskaan muulloin puhua? Eikä siis kyse yksittäisestä tuollaisesta tapahtumasta, vaan koko ajan keskustelu oli tuota. Ei ollut muuta mahdollisuutta kuin istua hiljaa ja jos yritti osallistua keskusteluun, tai vaihtaa puheenaihetta, käyttäytyivät kuin olisin häirinnyt. Tosi outoa.

Tuo on tehokas tapa sulkea toinen ihminen ulkopuolella. Se on yksi kiusaamisen muoto.

Tämä! Kyllä miehen veljen perheessä ainakin lahjojen haaliminen oli pääosassa. Emäntä kerran vielä livautti, että "paremmat" vieraat tulevat illemmalla, joten vihjaistiin että voisi jo lähteä, kun lahjat saatu. Seurustelivat muitten kanssa, eivät meidän jotka tulimme kauempaa. 

Vierailija kirjoitti:

Mä olen ollut kutsuttuna vieraana kerran brunssilla, kovasti sitä brunssia laitettiin ja osallistuin ruoanlaittoonkin -  ja sitten odotettiin puutarhassa kierrellen/istuskellen toisien vieraiden saapumista. Nämä toiset vieraat jostain syystä eivät sitten koko päivänä tulleetkaan joten brunssia ei ikinä tarjottu vaan isäntäväki kävi itse sisällä närppimässä tekemiämme ruokia eikä minulle tarjottu mitään lainkaan. Kun lähdin sitten kotiin joskus iltapäivästä, perheen lapsikin havahtui kyselemään että missä se brunssi oli :D

Mikset vain mennyt sisälle/keittiöön syömään kuten isäntäväki teki. Joskus kannattaa myös pitää puolensa ja olla jopa hieman röyhkeäkin jos tuntuu että vieraana kohdellaan ihan miten sattuu.

Meillä taas kävi niinpäin, että sinänsä mukavat ja toivotut vieraat ei vaan osanneet lähteä kotiinsa. Vierailu jatkui ja jatkui, tarinaa tuli ja ilta kääntyi yöksi. Meillä seuraavana päivänä aikainen töihinmeno, ois pitänyt nukkumaankin mennä. Vieraat sen verran etäisempiä, että ei voinut oikein sanoakaan, että lähtekää jo. Helpotus oli, kun viimein läksivät!

Lapsen puolesta harmittaa kun meidänkin sukulaisten kyläpaikat on näitä kökköjä tapauksia. Ei keitetä kahvia, monta tuntia ilman ruokaa tai sitten milloin mikäkin veruke että ei voi tulla tai sanotaan suoraan että älkää tulko. Meitä on kolme, kaksi aikuista ja lapsi, suht normaali perhe. Yhdessäkin perheessä monta lasta, lasten kaverit viipyvät päiviä mutta "te ette mahdu, ei ole varapatjaa, ei ruokapöytää". Tämä "meille ei mahdu" oli myös omien vanhempien lempilause, kun sitten mies varasi lentopisteillä meille hotellin niin pari kuukautta kestänyt siitepölyallergia väännettiin kesäflunssaksi jota ei missään tapauksessa saa tulla tartuttamaan (aika ennen koronaa). Vauvan ensimmäisenä jouluna olimme miehen sukulaisilla ja korostettiin kuinka ei saa tuoda ruokaa kun sitä on riittävästi. Oli joo, yhdelle ihmiselle. Onneksi miehellä oli rahaa käydä kaupassa, oltiin vauvavuosi melko tiukalla budjetilla, joten saimme sentään ruokaa 500 km päässä kotoa.