Miten te vakavasti masentuneet ootte parantuneet?

[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 15:07"]Eipä ole kehitysmaissa masennusta. Hyvinvointivaltion tuotetta nämä masistelijat.
[/quote]

Onpas.

http://www.hs.fi/m/ulkomaat/a1383884538802

Ap.minkä ikäinen olet? Eikö psykoterapiastakaan ole ollut apua yhtään? Millaisia lääkityksiä olet kokeillut? Oletko nyt sairauslomalla? Saanut mitään kuntoutusta?

[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 16:52"]

[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 16:36"]

[/quote]

Perusteletko kiitos, miksi miinustit tämän viestin?

[/quote]

Joku hirviöpaskasakkilainen....!

Minulla on ollut kaksi kertaa vakava, psykoottistasoinen masennus ja kolme kertaa psykoosi. Viimeisimmästä psykoosista on viisi vuotta ja otan Zyprexaa, jos on yksikin huonosti nukuttu yö. Kyllä, se lihottaa ja vaikuttaa varmasti aivoihinkin, mutta niin vaikuttaa psyoosikin ja varmasti paljon pahemmin sen lisäksi, että kokemus on hyvin traumaattinen itselle ja läheisille! Teen siis kaikkeni, etten sairastu enää, ja joskus on niin, ettei stressin välttäminen, oikea ravinto ja liikunta yksinään auta vaan on otettava lääkettä. Psykiatrini haluaisi, että söisin jatkuvasti pientä annosta Z:aa. Siihen en suostu, sillä olisin pian 100-kiloinen, joten edessä taitaa olla psykiatrin vaihto johonkin sellaiseen, joka ei pidä jatkuvaa lääkitystä kynnyskysymyksenä. Toki ymmärrän psykiatrinikin näkemyksen, sillä hän varmasti myös kokisi olevansa vastuussa, jos hyväksyisi tapani hoitaa itseäni ja menisin sen takia psykoosiin.

Masennuksesta: olen saanut molemmilla kerroilla nopeasti auttavaa sähköhoitoa. Masennuslääkkeistä ei ollut mitään apua minulle. Toki oli niinkin, etten pystynyt odottamaan niiden vaikutusta ja lääkäritkin onneksi ymmärsivät sen.

Koen tärkeimmiksi masennuksen ehkäisykeinoiksi omalla kohdallani terapian, luonnossa liikkumisen ja sitkeyden opetella ajattelutapaa, jossa näkee itsensä ja muut lempeän hyväksyvästi. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vapaammaksi tunnen itseni muiden odotuksista tai erilaisten asioiden haluamisesta tai kadehtimisesta. Minulla ei ole suuria vaatimuksia itselleni, muille tai elämälle. Ajattelutavassani tapahtui suuri muutos noin kaksi vuotta sitten enkä ole ihmeekseni kärsinyt enää suurista mielialanvaihteluista.

Minun tilanne on siitä merkillinen, että aloin saada näitä psykoottisia kohtauksia vasta kun minulle määrättiin neurolepteja traumaperäiseen stressihäiriöön. Ei minulla mitään näkyjä ollut ja ääniä kuulunut ennen neurolepteja. Nyt niitä tulee jos syön niitä ja sehän tarkoittaa vaan psykiatrille että nostetaan annosta aina kun harhat pahenee.

Tutulle annettiin psykoottinen masennus diagnoosi, koska hän kärsi hoitovirheen takia vaivasta, jonka takia ei halunnut liikkua ihmisten ilmoilla. Kyseessä ei ollut mikään harha, vaan ihan todellinen tapahtunut hoitovirhe.

Mielestäni törkeätä kiusaamista psykiatrilta.

Mutta niinhän se menee, lääkärit turvaavat toistensa selustoja.

Tässäkin ketjussa on kiusaajahenkisiä ihmisiä.

Tiedät sitten miksi sinulla menee huonosti... Se on tuo oma käytöksesi, joka palaa luoksesi. Onnea vaan matkaan!

Se on hyvä teidän terveiden tuomita, että nyyh kun joku on itsarin partaalla. Ihan pieni juttu esim tuollainen nyyh juttu voi totaalisesti katkaista vihdoin sen kamelin selän. Lue sitten sen masentuneen, joka lähetetti hätähuutonsa keskustelupalstalle kuolinilmoitus, jos tietäisit nimen. Ehkä sinulla olisii sitten hyvä olla.

Olen ollut masentunut. Tosin itse tajusin sen vasta itsariyrityksen jälkeen. Juuh, mua ei masentanut kun ripsari loppui tms. Painoin duunia johtoasemassa, luulin että heikot masentuu. Polkuni tervehtymiseen oli pitkä. Paljon menetin, paljosta luovuin, ainoa mitä kaipaan on kovat tulot ja 35 kg pienempi kroppa. Terapian avulla ymmärsin masennukseni syyt.
Täällä kirjoittelee valitettavasti mukamasentuneet, kyllästyneet, saamattomat ym. Kaikkea ei kannata uskoa. Suomessa on todella hyvä lääketieteellinen osaaminen masennukseen. Ammattilainen osaa auttaa oikeasti sairastunutta.

tuttavapiirissäni oli ollut "masentuneita", en ymmärtänyt omaa masennusta osittain siksi, koska en jaksanut itkeä, valittaa ja haukkua muita.

Masennuksesta parantuneen suurin pelko on masentua uudelleen.

Suosittelen terapiaa. Mulla masennus alkoi teinivuosina, samalla mulla oli syömishäiriö. Terapiassa opetellaan negatiivisten ajattelumallien tunnistamista ja niiden korvaamista positiivisilla malleilla. Terapia ei ole helppoa, mutta se on sen arvoista.

[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 16:47"]

[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 16:45"]

[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 16:38"]

[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 16:22"]

[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 16:17"]

On ollut psykoosi, mutta ei pitkiin aikoihin. Diagnoosi psykoottinen masennus. Diagnoosikin tuntuu väärältä. 

Pitää ottaa puheeksi lääkärin kanssa tuo neuroleptien lopetus ja vaihto vaikka unilääkkeisiin. 

ap

[/quote]

Jos sinulla on ollut psykoosi, ei diagnoosi kuulosta väärältä. Luultavasti psykoosia ei ole ollut pitkiin aikoihin, koska lääkkeet ovat estäneet sen.

[/quote]

Psykoottinen masenuus ei ole psykoosi!!!

[/quote]

Mitä sä riehut siellä? AP:lla luultavasti psykoottisia oireita = psykoottinen masennus.

[/quote]

Kuka riehuu?

Jos henkilöllä on psykoosi, ei hänellä ole psykoottinen masennus, vaan psykoosi.

[/quote]

Opettele lukemaan. AP on psykoottisesti masentunut. Hän on ollut myös psykoosissa.

[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 17:33"]

Täällä kirjoittelee valitettavasti mukamasentuneet, kyllästyneet, saamattomat ym. Kaikkea ei kannata uskoa. 

[/quote]

Aivan. Sä olet ainoa, joka on ollut oikeasti masentunut, vai mitä?

[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 17:33"]

Suomessa on todella hyvä lääketieteellinen osaaminen masennukseen. Ammattilainen osaa auttaa oikeasti sairastunutta.

[/quote]

Höpö höpö. Suomessa lyödään masennuslääkkeet heti kouraan, jos on vähän allapäin. Menet lääkärille sanomaan, että kaverin koira kuoli, niin poistut sieltä masennuslääkeresepti kourassa. Resurssipulan vuoksi kaikki lääkitään tunteettomiksi.

Mä söin vuosia Ketipinoria (=neurolepti) ennen nukkumaanmenoa. Yhteen aikaan sitä meni isoillakin annoksilla, 300-600mg joka ilta. Lueskelin niistä kaikenlaista netistä, just että niiden lopettaminen "herättää henkiin", että siitä laihtuis ja elämä paranis. No, lopetin Ketit vuosien käytön jälkeen ja jäin innolla odottamaan tapahtuuko mitään. Ei mitään. En laihtunut, masennus ei lähtenyt, eikä mikään muukaan. Mutta myöskään paljon pelättyjä vieroitusoireita ei ollut, en ainakaan sellaisia huomannut.

Silti ei kaduta että lopetin ne. Neuroleptithasn tekevät parantumatonta tuhoa aivoihin pitkään käytettynä ja vähentävät ihmisessä ns. skarppiutta. Iltaisin oli myös välillä aika kamalaa, kun se leptien aiheuttama väsymys iski. Sydän hakkasi ihan älyttömän lujaa ja mikään ajatus ei pystynyt kasassa. Se oli aika pelottavaakin välillä. Unta sillä kyllä sai, mutta nykyään mieluummin vaikka makaan muutaman tunnin sängyssä saamatta unta ja käytän pelkästänä Melatoniinia tai Imovanea kuin kokisin tuon hirveän tappoväsymyksen kun sydän tulee rinnasta ulos. Tosin nyt en ole töissä enkä käy oikein missään, joten saan nukkua ihan vapaasti myöhään. Jos ja kun jonnekin säänöllisyyttä vaativaan paikkaan menen niin pakko varmaan aloittaa Ketipinorit uudestaan, jotta sais aikaisin unta. Ne kun olivat mulla ainoat "unilääkkeet" jotka mut tiputti. (Paitsi kun tuli toleranssi niin saattoi Ketipinorinkin oton jälkeen kestää tunti-pari ennen kuin uni tuli. Sitten vaan lisättiin annosmääriä.)

Mut joo, ei se lopettaminen kyllä mun masennusta parantanut tai tehnyt muitakaan ihmeitä toisin ku niin monella muulla ilmeisesti...

Zombilääkkeet naamaan ja unille, vai mitä?

[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 15:07"]

Eipä ole kehitysmaissa masennusta. Hyvinvointivaltion tuotetta nämä masistelijat.

[/quote]

Tähän sanon nätisti, ja todellakin nätisti. Haista vittu ääliö!

Psykoterapia 1,5 vuotta ja löyhennetty koulutahti. En ottanut missään vaiheessa lääkkeitä vaikka niitä suositeltiin terapian alussa. Mulla siis todettiin masennus 14- vuotiaana. Vasta 20- vuotiaana löysin hyvän terapeutin. Suosittelen vaihtamaan omaasi jos tuntuu ettet etene. Pidä myös mielessä että terapiaan ei mennä kertomaan viikon kuulumisia, vaan sinne mennään kertomaan avoimesti KAIKKI asiat. Itselle oli shokki miten paljon lapsuus oli vaikuttanut omaan ajattelumaailmaan ja käytökseen vuosien varrella. Masennuksesta ei selviä jos ei ole halukas kohtaamaan tosi kipeitä asioita. 

Ja on muistettava että masennuksesta paraneminen ei tarkoita sitä että olet terve ja onnellinen loppuelämän. Terapian tarkoitus on antaa ihmiselle keinot joilla selviää elämän hyvistä ja huonoista hetkistä. Itsensä kehittäminen ihmisenä on loppuelämän "työ".

terv tyttö 22v

Olen ollut toistuvasti vakavasti masentunut noin 10-vuotiaasta lähtien. 22-vuotiaana aloitin lääkityksen, jota syön edelleen ja jota syön estolääkityksen tapaan luultavasti vielä kauan. Lääkityksen ansiosta voin olla toimintakykyinen ja oma itseni; ilman lääkitystä putoan takaisin kuoppaan, jossa tulevaisuus tuntuu toivottomalta, asioilla ei ole merkitystä tai tarkoitusta, eristäydyn kaikesta enkä halua kuin nukkua.

En usko parantuvani koskaan täysin, mutta voin voida ja jaksaa verrattain hyvin ja mennä eteenpäin. Omalla kohdallani tärkeitä asioita ovat lääkityksen säännöllinen ja oikeanlainen käyttö, hoitokontakti, psykoterapia ja pyrkimys säännölliseen rytmiin. Minulla yksi kaikkeen vaikuttava ongelma on vuorokausirytmin puute, valvon ja nukun miten sattuu.

(Tuohon unirytmiasiaan minulle muuten määrättiin joskus neuroleptejä. Hain lääkkeen apteekista mutta kun kotona tutustuin pakkausselosteeseen en halunnut ottaa ensimmäistäkään tablettia. Myöhemmin olen saanut moneen kertaan perustella psykiatrille miksi en halua käyttää neurolepteja, niitä kun niin mielellään ehdotetaan aina välillä vaikka tarjolla on harmittomampiakin vaihtoehtoja, jos tarvitsee väsyttävää vaikutusta. Ja minä en edes kärsi unettomuudesta. Pelottavaa miten kevyesti tuollaisia antipsykoottisia lääkkeitä määrätään.)

Minne muutitte pois Suomesta? Olen todella vakavissani ajatellut samaa. Olen kärsinyt masennuksesta 20 vuotta ja varsinkin talvet ovat aivan helvettiä.

Mihin olet menettänyt elämäsi? Pystytkö sanomaan laukaisevaa tekijää masennuksellesi? Entä altistavat tekijät aiemmalta elämänvarrelta?

Noin et ainakaan parane, kun välttelet hoitoa. Vakavasta masennuksesta paranee todella harvoin itsestään, mutta lääkkeiden ja keskustelun avulla usein. Syö siis ne lääkkeesi ja käy ehdottomasti keskustelemassa, sinut palkitaan siitä :)