Vaimoni on huono äiti.

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 20:15"]

Minunkin vaimolla on äitiys ihan hukassa.
Vaimona, tai elämänkumppanina, hän on hyvä.
Rakastajana mukavan ja hyvän välissä.

Tuo äiti juttu ei sovi kyllä hänelle ollenkaan. Ei tykkää komentaa/ohjastaa vaan olettaa että lapset osaavat ja tekevät kaiken oikein ilman opastusta. Sitten kun ei kaikki mene ok niin rauhalisen keskustelu voi muuttua htkessä siihen että heittaa maidot kymmenen vuotiaan naamalle kun ei osaa laskea, tai ei halua osaa matikkaa.

Ei usko rangaistuksiin mutta voi vaikka vain mitään sanomatta jättää lapset kauppaan ja marsia ulos.

Kolme lasta, vanhin teini. Minusta tuntuu, että elän kahden teinin ja kahden lapsen kanssa. Toinen teini on vain jo 40

m

[/quote]

Voi ei, se on passiivis-aggressiivinen niitä kohtaan. Vahingollista aikuisellekin. Tsemppiä, ja onnittelut sun lapsista, olet saanut ne jo aika isoiksi asti :)

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 20:36"]

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 20:34"][quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 20:26"] [quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 20:16"][quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 20:13"] [quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 20:08"]No kerro nyt millä tavalla hän on huono äiti. [/quote] Viesti 12 avaa asiaa vähäsen. [/quote] Meinaatko ap, että hän kuitenkin jotenkin vahingoittaa lapsia? Vai on vain huono täyttämään tarpeita. Jaksatko itse niitä täyttää? Vai onko teillä keskinäisiä ongelmia, jonka takia et jaksa perheessä? [/quote] Ei todellakaan fyysisesti, sitä minä en katsoisi sekuntiakaan. Ei vain huomioi lapsia. Lapsi haluaa syliin - hänet työnnetään hellästi pois. Lapsi haluaa että luetaan kirjaa - äiti ei nyt ehdi. Lapsi haluaa pihalle kiikkumaan - vaimo kehottaa mielummin katsoon telkkaria. Jne. Lapset harvoin enää kysyvät äidiltä mitään. Ja se on vaimon mielestä vaan hyvä juttu. Itse jaksan. Ja nautin siitä, meidän lapset on "helppoja" tapauksia ja oikein hauskoja ja leppoisia pikkutyyppejä. Keskinäisiä ongelmia löytyy myös, vaimoa ei kiinnosta mikään ja ite en jaksa enää yrittää. [/quote] Mä oon sit samanlainen äiti, voisin aivan hyvin lähteä pois kotoa, enkä ikävöisi perhettä ainakaan kuukauteen, jos tietäisin, että heillä on kaikki hyvin. En jaksa enää mitään kotona, tunnen olevani aivan ulkopuolinen osaavan mieheni rinnalla. Mutta mies vielä jaksaa minua, ja hoitaa lapset, niin en halua hajottaa kotia, vaikkei tämä niin onnellista olekaan. Ainakin oma lapsiudenkotini oli häiriintyneempi, ei minusta voi kuitenkaan puhua samana päivänä. Kyllä mä lapsille iltasadun oon lukenut oikeastaan viime syksyyn asti, he ovat nyt 5 ja 7 ja jaksan katsoa nopeasti jotain heidän juttujaan. Mutta en nauti heistä juurikaan jne. Oma äitinikin väheksyi minua kuten hänta on varmasti väheksytty etc. se yh:n tytär [/quote] Teet hurjasti hallaa lapsillesi.

[/quote]

Se yrittää kantaa vastuunsa, totesi vaan että on onneton ja väsynyt eikä kohtaa omia tarpeitaan tässä perhehommassa yhtään. Kuitenkin lukee iltasadut ja yrittää kinnostua lasten tekemisistä, tekee parhaansa ja yrittää niin pitkälle kun jaksaa. Kuulostaa myös arvostavan puolisoaan ja olevan tietoinen ja kiitollinen siitä mitä hän tekee. Tämä vanhempi ei ole huono äiti - ainoastaan epäsopiva sellainen. Mutta kun lapset ovat kerran jo maailmassa, taputtakaamme häntä syyllistämättä selkään ja toivottakaamme voimia hänelle ja hänen miehelleen. Avio/avoliitossa ollaan yhteisessä veneessä jossa kuuluu jokaisen tehdä parhaansa ja arvostaa toista. Hänen miehelleen kuuluu suuri kunnia, keskittykäämme siihen että jossain on superisä sen sijaan että keskittyisimme suomalaiseen tapaan vain haukkumaan sitä osapuolta josta ei tähän oikein ole.

Ei häntä näköjään tarvitse informoida siitäkään että lapset kärsivät: tietää sen jo ja melkein kehui puolisonsa jaksamista. Ehkä puoliso saa kiitokseksi rakkautta ja kiitollisuutta jota ei millään muulla olisi voinut ostaa, ja ehkä perhe jaksaa tämän ajan yhdessä vaikka äidin panos onkin pieni (mut hän tietää sen itse, tekee parhaansa eikä musta osoittanut mitään epäkunnioitusta ketään kohtaan).

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 20:26"]

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 20:16"][quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 20:13"] [quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 20:08"]No kerro nyt millä tavalla hän on huono äiti. [/quote] Viesti 12 avaa asiaa vähäsen. [/quote] Meinaatko ap, että hän kuitenkin jotenkin vahingoittaa lapsia? Vai on vain huono täyttämään tarpeita. Jaksatko itse niitä täyttää? Vai onko teillä keskinäisiä ongelmia, jonka takia et jaksa perheessä? [/quote] Ei todellakaan fyysisesti, sitä minä en katsoisi sekuntiakaan. Ei vain huomioi lapsia. Lapsi haluaa syliin - hänet työnnetään hellästi pois. Lapsi haluaa että luetaan kirjaa - äiti ei nyt ehdi. Lapsi haluaa pihalle kiikkumaan - vaimo kehottaa mielummin katsoon telkkaria. Jne. Lapset harvoin enää kysyvät äidiltä mitään. Ja se on vaimon mielestä vaan hyvä juttu. Itse jaksan. Ja nautin siitä, meidän lapset on "helppoja" tapauksia ja oikein hauskoja ja leppoisia pikkutyyppejä. Keskinäisiä ongelmia löytyy myös, vaimoa ei kiinnosta mikään ja ite en jaksa enää yrittää.

[/quote]

Ei tuo nyt vielä kuulosta kovin pahalta. Historiassa on ollut paljon yhteiskuntaluokkia ja yhteisöjä, joissa vaimosi käytös olisi ollut se normi. Hyvätuloisissa yhteiskuntaluokissa lapset on pidetty lastenkammarissa vaihtuvien hoitajien hoivissa, huonompituloisissa äidit ovat olleet koko ajan teollisuus- tai peltotöissä. Lapset ovat saaneet näkyä, mutteivat kuulua.

Nykyään Suomessa vain lapsia huomioidaan yleensä paljon enemmän, mikä on hyvä juttu, paitsi sitten kun jotkut pyörivät koko ajan lapsen ympärillä ja totuttavat tämän pikku diktaattoriksi, jonka jokainen toive toteutetaan.

Jos oikeasti huonoja äitejä ja isoäitejä ajatellaan, niin oman isäni äiti oli sellainen. Mummo oli kylmä ja kova nainen, joka ajalleen ja uskonlahkolleenkin poikkeuksellisesti hankki miehensä kanssa vain kaksi lasta. Henkisiä ongelmia oli ja mm. kerran oli kurittanut olan takaa fyysisesti isääni, kun tämä oli pikkupoikana hankkinut hänelle äitienpäivälahjan mummon omilla rahoilla. Mummo oli pelottava myös minulle pienenä, lähinnä oli kiinnostunut siitä, olimmeko minä ja myös tukevuuteen taipuva isäni milloinkin lihoneet vai laihtuneet. Mitään kykyä kohdata lasta lapsen tasolla hänellä ei ollut, ja valitettavasti isäni on täyttänyt rakkaudenpuutettaan koko ikänsä äärimmäisen itsekkäällä käytöksellä.

Äitini taas kasvoi ilman äitiä ja menetti myös isänsä vielä alaikäisenä. Tämäkin näkyy meidän välisessämme suhteessa äärimmäisenä ylihuolehtivuutena ja takertumisena.

Jotenkin tässä oman sukuni menneisyyden painolastin tuntiessani en osaa pitää ap:n tilannetta kovinkaan pahana.

[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 19:25"]

Tuo asioiden kirjoittaminen muistiin talteen narsistin jäljiltä on niin luhistava ajatuksena, kun ensin jotenkin yrittää pysyä elossa näiden hyökkäysten jäljiltä, ja sitten  vielä pitäisi kyetä muistelemaan mitä on tapahtunut ja kirjoittaa se? Kerta toisensa jälkeen? Kun fysiikkakin meinaa pettää? Kun hoitaa muiden asioita eri ammattilaisten kanssa niin koskaan ei voi kertoa itsestään. Pitäisi olla joku standardikysymys ihmisille, vaikka vain yksi, minkä ammattilaiset aina kysyvät. Voisi pelastaa ihmisiä, jopa henkiä.

 Hei, Itselleni kirjoittaminen oli aluksi hyvin raskas kokemus. Kuitenkin pian havaitsin että sen puhdistava vaikutus oli henkisesti vaivan arvoinen, ja pääsin ajatusteni kanssa paremmin liikkumaan päivästä toiseen. Vaimoni löysi koneelta osan muistiinpanoistani ja hävitti ne. Talletin senjälkeen päiväkirjani muualle ja tein niistä kopiot, jotka testamenttasin lapselleni luovutettavaksi sitten kun tulee täysi-ikäiseksi. Narsisti äiti on jättänyt lapseni sieluun haavat, jotka vaativat selityksen. kirjoittaminen täytyy tapahtua heti, eikä huomenna. Ja on kirjoitettava ilman tunteita, vain siitä mitä oli sovittu ja mitä tapahtui. Kannattaa kokeilla. Itselleni tosin kävi niin, että kun jouduin muutaman vuoden kulutua tarkistamaan muutamien tapahtumien kulkua, koko elimistöni alkoi vapisemaan, hengitys salpautui ja oksensin kaiken mitä olin aiemmin syönyt. Mutta sen jälkeen helpotti. Olin vuosien kuluessa liimannut tapahtumien päälle "muistoja", joita todellisuudessa ei ollut olemassa.

[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 18:31"]

Olin 11 vuotta narsistin kanssa naimisissa. Seurusteluaika meni hyvin. Jälkeenpäin on helppo nähdä tilanteen kehitys kohti katastrofia. Ensimmäise oireet tulivat pintaan heti hääpäivän iltana. Seuraava dramaattinen vaihe oli lapsen syntymän jälkeen ensimmäisten kuukautisten aikoihin, jonka jälkeen koko elämä lähti vaimoltani käsistä. Selvisi että jo avioliittomme alussa tällä oli vielä vomassa suhde toiseen mieheen.Lisäksi selvisi neuvolakäynnin yhteydessä psyykkisesti hoitamaton abortti.  Irtosuhteita oli ainakin kaksi, ja kahdeksan vuoden kuluttua vaimoni alkoi seurustella aktiivisesti kolmannen, väkivaltaisen, vieraan miehen kanssa. Vaimoni oli myös väkivaltainen minua ja lastamme kohtaan. Kun viimeinen vieras mies paljastui, lapsemme halusi erota äidistä, kun äiti petti kaikessa ja valehteli kaikessa. En halunnut erota yhtäältä  samasta syystä  kuin aloittaja, toisaalta en halunnut Jumalan vihaa päälleni. Annoin vain jatkuvasti anteeksi. Lopulta vaimoni haki eroa, ja perusteli sitä kaikilla omilla tekemillään kauheuksilla, mutta pani kaiken minun syyksi ja minun tekemiksi. Ulospäin hän käyttäytyi voi sanoa hurmaavasti, jolla rakensi oman hovin pienelle paikkakunnalle, ja manipuloi koko hovinsa minun kimppuuni koulun rehtorista terveyskeskuksen lääkäriin kautta kunnan talon viranhaltijoihin. Jne. Nyt hän manipuloi lastamme myös oman hovinsa avustuksella kääntymään minua vastaan. Narsistin elämä pysyy pystyssä vain ja ainoastaan patologisen valehtelun ansiosta. Lyhyt neuvoni jonka itse sain: Pakene tai kuole! Jos luulet pärjääväsi, kirjoita jokainen vaimosi "rikos" päiväkirjaasi, ja tee varmuuskopiot sellaiseen paikkaan josta vaimosi ei niitä saa käsiinsä. Jokainen narsistin valhe on rikos ihmisyyttä vastaan, ja varaudu siihen että narsisti ei parane koskaan.  

[/quote]

Minusta tuntuu että olen huono äiti...Teen lasteni eteen mitä vain mutta silti tuntuu ettei mikään riitä..Mieheni töissä päivät, itse kotona 4 alle 4 vuotiaiden lasten kanssa. Vanhin toki hoidossa jo ja toisiksi vanhinta ollaan viemässä kunhan ensiksi saisimme selville mikä häntä vaivaa..pienestä pitäen ollut hällä ongelmia (neurologisia ja sydän) haastava lapsi ollut aina. Muut sisarukset kärsivät kun tuntuu ettei minulla ole aikaa muille kun joutuu erityislapseen keskittymään. Tunteeni tätä lasta kohtaan ovat häilyvä. .Tottakai häntä rakastan mutta tarpeeksi? On kysymys...turhaudun helposti kun tuntuu välillä että soppa kiehuu yli...tuntuu että olen yksin kaiken kanssa vaikka muut sanovat tukevansa ja ymmärtävänsä.. avioliitto kärsii kun minusta on tullut tiuskiva akka..aina kaikki on minun vikana jos jotain menee väärin...tukea olen hakenut monilta tahoilta ja kaikki kehuvat kasvatus tapojani ja kehuvat kuinka hyvä äiti olen..miten minusta silti tuntuu etten ole? Lapsia rakastan siis aivan mielettömästi ja välillä saatan olla ylisuojeleva (mutta johtuen siitä että oma lapsuus oli mitä oli enkä halua heidän saavan samanlaista) omaa aikaa ei ole ollenkaan kun ei ole ketään kenen kanssa sitä vietäisin...aviomiehen kanssa ei ole ollut 4 vuoteen yhteistä aikaa ollenkaan..Kukaan ei halua vahtia lapsia kun yksi niistä on ylivilkas, joka provosoi muut riehumaan myös..ja kun ei ymmärrä sanaa ei johtuen siitä mitä hänellä nyt onkaan...tuntuu pahalta etten voi edes kaupoilla käydä kaikkien lasten kanssa kerralla kun aina se yksi on siellä joka provosoi muita...mutta olen kuitenkin onnellinen näistä ihanista tiltiäisistä joiden kanssa leikin jopa oman selkäni aina kipeäksi :) ♡ tTuntuu silti etten tee kaikkea vaikka kuitenkin teen. ..

Voisiko vaimollasi olla masennus, jos häntä ei kiinnosta mikään? Ehdota pariterapiaa? Siellä masennus voi paljastua ja hän voi saada apua. Pariterapian sanoin siksi, jos hän kieltää omat ongelmansa mutta pystyisi helpommin lähtemään hakemaan apua teidän yhteisiin ongelmiin.

Ootko koskaan katsonut ruikuttaja peiliin?

Kyllä tämä viestiketju osu ja uppos. Mullakin oli vaimo, joka oli olevinaan perheenäiti. Mutta enemmän kiinnosti juhlinta ja jalkovälin jakaminen. Kun kaikki paljastui, helppo oli hänen lähteä viettämään sinkkuelämää. Mulle jäi lapset, joista yksi ei ole edes omani vaan exän poika. Hänkin halusi jäädä minun luokseni asumaan.
Viimeiset vuodet minä tein ruuat, siivosin lasten kanssa, leikin, kuljetin harjoituksiin. Mutta exälle ei tuntunut mikään riittävän. Läheisyyden saaminen oli työn takana. Seksi kyllä sujui, mutta siinäkin olisi pitänyt harrastaa parinvaihtoa jne.
Minua hän alisti syytöksillä, haukkumalla minun sukulaiset ja mitä muuta, vaikka mitä.
Ehkäpä tästä erosta kun taloudellisesti ja henkisesti selviää, niin voitoksi tämä vielä muuttuu...
Mikä nykynaisia vaivaa?

[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 20:41"]

Kyllä tämä viestiketju osu ja uppos. Mullakin oli vaimo, joka oli olevinaan perheenäiti. Mutta enemmän kiinnosti juhlinta ja jalkovälin jakaminen. Kun kaikki paljastui, helppo oli hänen lähteä viettämään sinkkuelämää. Mulle jäi lapset, joista yksi ei ole edes omani vaan exän poika. Hänkin halusi jäädä minun luokseni asumaan. Viimeiset vuodet minä tein ruuat, siivosin lasten kanssa, leikin, kuljetin harjoituksiin. Mutta exälle ei tuntunut mikään riittävän. Läheisyyden saaminen oli työn takana. Seksi kyllä sujui, mutta siinäkin olisi pitänyt harrastaa parinvaihtoa jne. Minua hän alisti syytöksillä, haukkumalla minun sukulaiset ja mitä muuta, vaikka mitä. Ehkäpä tästä erosta kun taloudellisesti ja henkisesti selviää, niin voitoksi tämä vielä muuttuu... Mikä nykynaisia vaivaa?

[/quote]

Viimeinen lause vesitti tuon vuodatuksen. Aivan kuin ei olisi yhtä paljon kokemuksia 'nykymiehistä', jotka vain juhlivat ja ajattelevat omaa napaansa, eivät lapsiaan! Mutta paradoksaalisesti noissa tapauksissa syyllistetään vain se nainen "huonosta miesvalinnasta"...ja huoritellaan tietty.

Ovathan lapsenne turvassa teillä? Jos turvallisuus huolettaa, niin omasta perheestäkin saa pyytää lastensuojelun tarpeen arvion. Saattaisitte saada tukea vanhemmuuteen. Tai esim.perheneuvolasta.

Aivan varmasti saisi

Mulla oli sama tilanne.
Lapset äidille.

Aikaa ja jaksamista on joskus vaikea jakaa perhe-elämässä. On puoliso, lapset, työ, koti, ystävät, sukulaiset, lemmikit, harrastukset ja sitten siihen vielä "pakolliset" lomailut/matkailut" ; ) Kaikkeen jos yrittää revetä, kaiken tehdä hyvin, saattaa jossain vaiheessa huomata olevansa tilanteessa, ettei jaksa pikkurilliään enää kohottaa. Ihminen kun väsyy, siitä voi tulla ulkopuolisten silmissä myös itsekäs "Sehän vain makaa sohvalla ja tiuskii jatkuvasti eikä sitä kiinnosta mikään eikä kukaan.". Ihminen ei ole kone, kaikkea ei pidä eikä tarvitse tehdä ja varsinkaan heti. Kannattaa ihan oikeasti välillä pysähtyä miettimään tärkeysjärjestystä elämässä, pudotella niitä "must" asioita pois ja voi huomatakin, että aika riittää ja on parempi, helpottuneempi olo.

Kyllä se lapsiperheen arki voi yllättää molemmat vanhemmat ja monella tavalla, varsinkin, jos ei itse ole lähtöisin mistään monilapsisesta perheestä. Miten siihen perhelämään oikein ihmisiä valmistetaan, opetetaan? Surullista kyllä, usein ei mitenkään. Korkeintaan puhutaan jotain ehkäisystä ja että kyllä sen abortinkin saa helposti, jos suunnitelmat ei mene niinkuin itse on pilvilinnojaan rakennellut. Rakastuminen on huumaa, pelkkä hormonipiikki, jonka vaikutus on niin suuri, että sen seurauksena ihmiset joskus lyövät hynttyyt yhteen alta aikayksikön ja sitten kas kummaa, miten se sitten yllättääkin...nimittäin rakkaan arkiminä. Yhtenä yllättävänä päivänä sitä ajattelee, että "Kuka tuo vierelläni kulkija ihan oikeasti on? Kuka minä olen?". Se arkiminä kun ei välttämättä ole yhtä kuin hienot koulutukset, hieno työura, paksu lompakko, missivartalo tai enkelikasvot, päinvastoin ne saattavat jopa peittää sen todellisen minän. Lapsiperheen arki, jos mikä, on mitä mahtavin kasvunpaikka ihmiselle. Siinä lapsiperheen keskellä opetellaan epäitsekkyyttä, itsehillintää, kärsivällisyyttä, anteeksiantoa, pyyteetöntä rakkautta jne. kaikkia niitä tylsiä, vanhoja konservatiivisia kristillisiä arvoja. Joka päivä on mahdollisuus valita hyvä pahan sijaan, harjoittaa lähimmäisen rakkautta ihan siellä arkisissa kotiympyröissä unohtamatta myös rakastaa itseään. "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi." Helpommin sanottu kuin tehty vai onko sittenkään niin?

Jos vanhemmuus ei toiselta suju, toisen vastuu on auttaa parempaan vanhemmuteen. Kommunikaatio ja kuunteleminen on avainasemassa. Pienten lasten vanhempien ei pidä erota. Joten se on miehentyö kestää jopa äärimmäisen sietämättömiä tilanteita, ihan vain lasten vuoksi. Tsemppiä arkeen.

http://www.iltasanomat.fi/perhe/art-1431433525145.html Taas pyörii toimittajat täällä...

Moi

Minä olen Isä ja Vaimoni on Upea ja Hieno Äiti lapsilleni! Itse en aina ole ollut Upea Isä! Mutta ei tuollaisia ongelmia ole ole Ikinä ollut!! Annan neuvon: Ajattele lapsien parasta Todellisisessa perheyhteisössä ! Jos on noin Epämielettyvä olo ei yhteiselo ole oikea tilanne!! Ei missään nimessä ! Perhe on yhteinen ja rakkautta täynnä kaikin tavoin! Jos on tuollaisia säröjä, muuta tilannetta!!

[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 21:37"]http://www.iltasanomat.fi/perhe/art-1431433525145.html Taas pyörii toimittajat täällä...
[/quote]

Eikö tosiaan muuta kirjoitettavaa,,kun pedotkin täällä kommentoi...voi journalismin tasoa...

Vihdoinkin joku ottaa puheeksi tämän asian! Itse olen huonon äidin tytär, ja olen koko ikäni kaivannut äiti-tytär suhdetta. Olen joutunut kerjäämään äitini huomiota. Lapsena tuntui, että mikä vaan muu asia oli äidilleni tärkeämpi kuin minä. Voin laskea yhden käden sormilla ne kerrat, kun äitini piirsi, leikki tai pelasi kanssani. Äitini myös muisti kertoa, että ei hän koskaan halunnutkaan lapsia, mutta teki lapsen isäni mieliksi. Lapsuuteni oli kuitenkin hyvä, koska minulla oli rakastava ja huolehtiva isä. Äitiäni aloin vihaamaan jo ennen kouluikää ja vuosien saatossa olemme pistäneet välit poikki useampaan kertaan. Isän kuoleman jälkeen mietimme vakavasti, että kannattaako meidän pitää yhteyttä ollenkaan. Nykyisin pidän yhteyttä äitiini, koska olen ainoa lapsi ja tunnen sen velvollisuudekseni. Soitan äidilleni pari kertaa kuussa ja käyn vierailemassa lasteni kanssa äitini luona kerran tai kaksi vuodessa. Toivoisin, että lapsillani olisi tiiviimpi suhde mummoonsa, mutta äitini on sellainen kuin on. Hän ei koskaan osannut olla äiti, eikä hän osaa oikein olla mummokaan.

[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 21:40"]

[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 21:37"]http://www.iltasanomat.fi/perhe/art-1431433525145.html Taas pyörii toimittajat täällä... [/quote] Eikö tosiaan muuta kirjoitettavaa,,kun pedotkin täällä kommentoi...voi journalismin tasoa...

[/quote]

Mä odotan jo, että IS tekee seuraavaksi juttua Ylilaudalla olleesta trollista :D

Otetaan nyt kaikki anonyymit tekstit sanasta sanaan totena. Ap:n juttuun en viittaa, vaan juuri näihin palstapedoihin ja heidän iänikuisiin vuodatuksiinsa "narsistisista ex-vaimoista" & "sossuarmeijan mielivallasta" tyyliin Muuramen pedarit...