Suomessa on perheitä, joissa eletään kahta eri elintasoa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on miehet kiukkuitkeneet, että ei nainen mahdollista miehen uraa, vaan ihan itse siellä työssä raadetaan ja yltsää pusketaan ja niillä ansioilla saadaan parempaa uraa ja paremmat ansiot.

Tämä on ihan totta.

Tuo on aivan miehen omaa ansiota. Sen sijaan nainen mahdollistaa usein miehelle sen, että tuon lisäksi mies saa perheen.

Jos mies tyytyy siihen, että hänellä on mahtava ura, josta maksetaan paljon, hän voi huoletta olla täysin itsekäs ja käyttää rahansa vaikka joka viikko uuteen moottoripyörään. Mutta jos hän tuon lisäksi haluaa perheen, hänen täytyy ymmärtää, että nainen usein mahdollistaa tämän ja ottaa vastuunsa tästä omasta halustaan. Se tarkoittaa yleensä, että laittaa rahaa perheeseen edes joskus.

Olen nainen, enkä ole mahdollistanut mitään miehen uraa, vaikka jälkikasvua on siunaantunut. Minä olen itse pitänyt huolta urastani ja mies jäi kotiin vuorollaan ja päiväktiin ei menty vasta kolmevuotiaana. Harvalla on mitään miljönäärimiestä, vaan kyseessä on ihan keskituloisen palkka, joten kannattaa kysyä, miksi sinne kotiin pitäisi jäädä mahdollistamaan mitään, kun voisi itse yrittää päästä niihin samoihin tai melkein samoihin tuloihin. 

Minä tienaan meistä paremmin ja peruskulut jaetaan tasan ja maksan kyllä enemmän lomia ja lapsen vaate- ja välinekuluja ja maksoin oman auton yhteisen lisäksi. Mutta vaadin myös, että mieh hoitaa mallikkaasti raha-asiansa ja jos mies ei osaa huolehtia rahoistaan, niin turha odottaa, että minä maksan.  Ja jos minä haluan kalliin moottoripyörän, minä sen myös ostan. 

Näinhän naiset tekevät ja pitävät sitä kunnia-asianaan. Eivät tule palstalle parkumaan, että näin muhun kohdistetaan pippeliväkivaltaa.

Miksi maksat enemmän lomia ja lasten kuluja enemmän ja miehelle riittää se, että hoitaa omat raha-asiansa?

Minä olen myös tehnyt oman urani ja samalla mahdollistanut uran tekemisen miehelle. Kyllä  juuri se, että voi luottaa toiseen arjen asioissa on sitä mahdollistamista, miten ikinä se pariskunnan kesken sovitaankaan.

Mutta kyllä minä vaadin, että myös taloudellisesti  on tasa-arvoisesti vastuussa yhtä lailla kuin minäkin.  Siihen on naisenakin ihan oikeus.

Maksan enemmän noita muita kuluja, koska tienaan enemmän ja jos en maksaisi jäisi osa lomista tekemättä tai puitteet olisivat vaatimattomammat ja sama koske muita hankintoja. Enemmän maksaminen ei häiritse minua, sillä minähän tienaan enemmän niin kauan kun mies ei perseile omissa raha-asioissaan. Hän ei voi taikoa enemmän rahaa, mutta voi vaikuttaa siihen, mihin sitä kuluttaa. 

Tässä se on suoraan sanottuna. Naista ei vaivaa maksaa enemmän, jos hän tienaa enemmän. Nainen ymmärtää, että miehellä on se työ ja ne tulot, jotka hänellä on ja se on ok.

Mies valittaa, että naisen pitäisi tienata enemmän, ottaa vaikka oman työnsä ja perheen hoitamisen ohelle lisätyö voidakseen maksaa täsmälleen saman kuin paremmin tienaava.

Itse ajattelen ihan samoin kuin sinä. Mutta kyllä ajattelen, että me molemmat olemme mahdollistaneet kummankin uran, tukemalla toisiamme niin työ- kuin kotiasioissa. Ja se urakin on vähän semmoinen ja tämmöinen asia, ei voi pelkkää rahaa ajatella, vaan myös sitä, että viihtyy työssä. Senkin vuoksi älytön vaatimus, että molempien pitäisi tasan tienata sama, sillä erilaisiahan tässä ollaan.

Olen kyllä myös sitä mieltä, että jos minulla on varaa maksaa itselleni kallis harrastus, voin sen hyvin mielin maksaa, mutta en välttämättä ole avittamassa puolisoa, jos hän haluaa yhtä kalliin harrastuksen, jos se rokottaisi liikaa omaa pussiani.

Ja olen tarkka, että lainat on lyhennetty samoin summin, sillä jos ero tulisi, niin en todellakaan haluaisi antaa puolia asunnon arvosta, sillä olen maksanut niitä muitakin mukavuuksia. Tosin mieheni tienaa ihan hyvin. Jos toinen olisi niin pienituloinen, että lainanlyhennyksen ja pakollisten menojen jälkeen ei jäisi juuri mitään, niin sitten pitäisi miettiä kuviot uudestaan. 

Mutta alkuperäinen pointtini oli, että on vanhanaikaista puhua naisista mahdollistajina. Kaikilla on mahdollisuus huolehtia omasta urasta, ansioista ja eläkkeestä. Jos ryhtyy mahdollistajaksi, niin sekin on typeryyttä. Tai sitten pitää olla asiat paperilla hoidettuina ja sen toisen on syytä tienata todella paljon. 

Avainsanat taitaa olla nuo "rokottaa liikaa omaa pussia". Se on hyvin subjektiivinen asia, mikä on liikaa ja mikä ei haittaa, mutta kyllä tämä ketju on osoittanut, että naiset ovat empaattisempia ja ajattelevat enemmän juuri sitä, että toinen ei jäisi kokonaan ilman kaikkea. Miehiltä näyttää onnistuvan liitteidenkin mukaan ostella itselleen jotain kivaa, kun toinen palelee talvella ilman takkia.

Minusta mies, joka haluaa hyvän uran ja perheen ja  on koko ajan töissä, välttämättä tarvitsee mahdollistajan. Hän ei voi olla koko ajan intensiivisesti lastensa kanssa ja töissä. Sama koskee tietysti naista. 

Joten siis miesten puheet tässä ketjussa ovat silkkaa pskanpuhetta, että ihan itse ovat uransa luoneet ilman naista, JOS heillä perhe on ja se hyvä ura. Se on ihan totta, että kummankin sukupuolen kannattaa tarkkaan miettiä, mihin suostuu ja millä ehdoilla, mutta hyvä ura helkkarin hyvällä palkalla + perhe ei vaan onnistu, jos toinen ei ota koppia perheestä.

Eli en varsinaisesti puhunutkaan vain naisista, vastasin vain näille itkuiikkamiehille, jotka leuka väpättäen halveksivat omia puolisoitaan sen vuoksi, että nämä ovat ottaneet kopin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on miehet kiukkuitkeneet, että ei nainen mahdollista miehen uraa, vaan ihan itse siellä työssä raadetaan ja yltsää pusketaan ja niillä ansioilla saadaan parempaa uraa ja paremmat ansiot.

Tämä on ihan totta.

Tuo on aivan miehen omaa ansiota. Sen sijaan nainen mahdollistaa usein miehelle sen, että tuon lisäksi mies saa perheen.

Jos mies tyytyy siihen, että hänellä on mahtava ura, josta maksetaan paljon, hän voi huoletta olla täysin itsekäs ja käyttää rahansa vaikka joka viikko uuteen moottoripyörään. Mutta jos hän tuon lisäksi haluaa perheen, hänen täytyy ymmärtää, että nainen usein mahdollistaa tämän ja ottaa vastuunsa tästä omasta halustaan. Se tarkoittaa yleensä, että laittaa rahaa perheeseen edes joskus.

Olen nainen, enkä ole mahdollistanut mitään miehen uraa, vaikka jälkikasvua on siunaantunut. Minä olen itse pitänyt huolta urastani ja mies jäi kotiin vuorollaan ja päiväktiin ei menty vasta kolmevuotiaana. Harvalla on mitään miljönäärimiestä, vaan kyseessä on ihan keskituloisen palkka, joten kannattaa kysyä, miksi sinne kotiin pitäisi jäädä mahdollistamaan mitään, kun voisi itse yrittää päästä niihin samoihin tai melkein samoihin tuloihin. 

Minä tienaan meistä paremmin ja peruskulut jaetaan tasan ja maksan kyllä enemmän lomia ja lapsen vaate- ja välinekuluja ja maksoin oman auton yhteisen lisäksi. Mutta vaadin myös, että mieh hoitaa mallikkaasti raha-asiansa ja jos mies ei osaa huolehtia rahoistaan, niin turha odottaa, että minä maksan.  Ja jos minä haluan kalliin moottoripyörän, minä sen myös ostan. 

Näinhän naiset tekevät ja pitävät sitä kunnia-asianaan. Eivät tule palstalle parkumaan, että näin muhun kohdistetaan pippeliväkivaltaa.

Miksi maksat enemmän lomia ja lasten kuluja enemmän ja miehelle riittää se, että hoitaa omat raha-asiansa?

Minä olen myös tehnyt oman urani ja samalla mahdollistanut uran tekemisen miehelle. Kyllä  juuri se, että voi luottaa toiseen arjen asioissa on sitä mahdollistamista, miten ikinä se pariskunnan kesken sovitaankaan.

Mutta kyllä minä vaadin, että myös taloudellisesti  on tasa-arvoisesti vastuussa yhtä lailla kuin minäkin.  Siihen on naisenakin ihan oikeus.

Maksan enemmän noita muita kuluja, koska tienaan enemmän ja jos en maksaisi jäisi osa lomista tekemättä tai puitteet olisivat vaatimattomammat ja sama koske muita hankintoja. Enemmän maksaminen ei häiritse minua, sillä minähän tienaan enemmän niin kauan kun mies ei perseile omissa raha-asioissaan. Hän ei voi taikoa enemmän rahaa, mutta voi vaikuttaa siihen, mihin sitä kuluttaa. 

Tässä se on suoraan sanottuna. Naista ei vaivaa maksaa enemmän, jos hän tienaa enemmän. Nainen ymmärtää, että miehellä on se työ ja ne tulot, jotka hänellä on ja se on ok.

Mies valittaa, että naisen pitäisi tienata enemmän, ottaa vaikka oman työnsä ja perheen hoitamisen ohelle lisätyö voidakseen maksaa täsmälleen saman kuin paremmin tienaava.

Itse ajattelen ihan samoin kuin sinä. Mutta kyllä ajattelen, että me molemmat olemme mahdollistaneet kummankin uran, tukemalla toisiamme niin työ- kuin kotiasioissa. Ja se urakin on vähän semmoinen ja tämmöinen asia, ei voi pelkkää rahaa ajatella, vaan myös sitä, että viihtyy työssä. Senkin vuoksi älytön vaatimus, että molempien pitäisi tasan tienata sama, sillä erilaisiahan tässä ollaan.

Olen eri, mutta eri mieltä tuosta ettei naista haittaa maksaa enemmän. Minusta juuri niissä perheissä joissa nainen tienaa enemmän on tyypillisesti erilliset rahat. Osaksi siksi, että miehille tuntuu olevan itselleen tärkeää osallistua tasapuolisesti perheen talouteen, toisin kuin monilla tämän ketjun naisilla joille on itsestään selvää että kumppani maksaa enemmän. Osittain varmaan jotain miehisyyteen ja ylpeyteen liittyvää. Ja osittain sitä, että erillisten rahojen perheet joissa mies tienaa enemmän joutuvat räikeään epätasapainoon pikkulapsiaikana ja viimeistään silloin siirtyvät yhteisiin rahoihin (tai eroavat), vrt pareilla joissa nainen tienaa enemmän epätasapaino ja tuloero tyypillisesti lasten syntyessä kapenee eikä tule samanlaista pakkoa siirtyä yhteisiin rahoihin.

Niin suurimmalla osalla pareista taitaa nykyään olla erilliset rahat. Nyt ei puhuttukaan siitä, vaan siitä, miten yhteisen talouden menoihin panostetaan. Naisia tyypillisesti ei haittaa, vaikka panostavat enemmän.  Kuten tässäkin ketjussa huomataan, se useimmiten harmittaa miehiä enemmän.

Ja kuten itsekin huomaat, lasten syntymähän se on, joka ison muutoksen tekee. Harvemmin naisen eduksi, oli hän sitten pienempi- tai suurempituloinen. Tai no, ei koskaan naisen eduksi.

Joo, no sanoin väärin, tarkoitin 50-50 järjestelyä joka on minun kokemuksellani yleisempää perheissä joissa nainen on parempituloinen. Toki perheet joista puhun on sellaisia, joissa mieskin vähintään keskituloinen, eri juttu jos mies on esim. työtön. Silloin paremmin tienaava maksaa enemmän. Mutta niin ne miehetkin maksaa kun nainen on työtön. Suurin ero on nimenomaan niissä pareissa, joissa molemmat tienaa hyvin mutta toinen selvästi enemmän kuin toinen. Esim. nettopalkat 3000 ja 5000. Näissä perheissä tuntuu menevän niin, että jos mies on parempituloinen menee kulut tulojen suhteessa, ja jos nainen on parempituloinen niin eletään kahden 3000 tienaavan elintasolla maksaen kulut 50-50. Ja nimenomaan niin, että se 3000 tienaava mies ei itsekään halua vaimon maksavan isompaa osuutta.

Ketjun mielipidejakaumasta en tekisi suuria päätelmiä, täällä voi kuka tahansa väittää mitä vaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on miehet kiukkuitkeneet, että ei nainen mahdollista miehen uraa, vaan ihan itse siellä työssä raadetaan ja yltsää pusketaan ja niillä ansioilla saadaan parempaa uraa ja paremmat ansiot.

Tämä on ihan totta.

Tuo on aivan miehen omaa ansiota. Sen sijaan nainen mahdollistaa usein miehelle sen, että tuon lisäksi mies saa perheen.

Jos mies tyytyy siihen, että hänellä on mahtava ura, josta maksetaan paljon, hän voi huoletta olla täysin itsekäs ja käyttää rahansa vaikka joka viikko uuteen moottoripyörään. Mutta jos hän tuon lisäksi haluaa perheen, hänen täytyy ymmärtää, että nainen usein mahdollistaa tämän ja ottaa vastuunsa tästä omasta halustaan. Se tarkoittaa yleensä, että laittaa rahaa perheeseen edes joskus.

Olen nainen, enkä ole mahdollistanut mitään miehen uraa, vaikka jälkikasvua on siunaantunut. Minä olen itse pitänyt huolta urastani ja mies jäi kotiin vuorollaan ja päiväktiin ei menty vasta kolmevuotiaana. Harvalla on mitään miljönäärimiestä, vaan kyseessä on ihan keskituloisen palkka, joten kannattaa kysyä, miksi sinne kotiin pitäisi jäädä mahdollistamaan mitään, kun voisi itse yrittää päästä niihin samoihin tai melkein samoihin tuloihin. 

Minä tienaan meistä paremmin ja peruskulut jaetaan tasan ja maksan kyllä enemmän lomia ja lapsen vaate- ja välinekuluja ja maksoin oman auton yhteisen lisäksi. Mutta vaadin myös, että mieh hoitaa mallikkaasti raha-asiansa ja jos mies ei osaa huolehtia rahoistaan, niin turha odottaa, että minä maksan.  Ja jos minä haluan kalliin moottoripyörän, minä sen myös ostan. 

Näinhän naiset tekevät ja pitävät sitä kunnia-asianaan. Eivät tule palstalle parkumaan, että näin muhun kohdistetaan pippeliväkivaltaa.

Miksi maksat enemmän lomia ja lasten kuluja enemmän ja miehelle riittää se, että hoitaa omat raha-asiansa?

Minä olen myös tehnyt oman urani ja samalla mahdollistanut uran tekemisen miehelle. Kyllä  juuri se, että voi luottaa toiseen arjen asioissa on sitä mahdollistamista, miten ikinä se pariskunnan kesken sovitaankaan.

Mutta kyllä minä vaadin, että myös taloudellisesti  on tasa-arvoisesti vastuussa yhtä lailla kuin minäkin.  Siihen on naisenakin ihan oikeus.

Maksan enemmän noita muita kuluja, koska tienaan enemmän ja jos en maksaisi jäisi osa lomista tekemättä tai puitteet olisivat vaatimattomammat ja sama koske muita hankintoja. Enemmän maksaminen ei häiritse minua, sillä minähän tienaan enemmän niin kauan kun mies ei perseile omissa raha-asioissaan. Hän ei voi taikoa enemmän rahaa, mutta voi vaikuttaa siihen, mihin sitä kuluttaa. 

Tässä se on suoraan sanottuna. Naista ei vaivaa maksaa enemmän, jos hän tienaa enemmän. Nainen ymmärtää, että miehellä on se työ ja ne tulot, jotka hänellä on ja se on ok.

Mies valittaa, että naisen pitäisi tienata enemmän, ottaa vaikka oman työnsä ja perheen hoitamisen ohelle lisätyö voidakseen maksaa täsmälleen saman kuin paremmin tienaava.

Itse ajattelen ihan samoin kuin sinä. Mutta kyllä ajattelen, että me molemmat olemme mahdollistaneet kummankin uran, tukemalla toisiamme niin työ- kuin kotiasioissa. Ja se urakin on vähän semmoinen ja tämmöinen asia, ei voi pelkkää rahaa ajatella, vaan myös sitä, että viihtyy työssä. Senkin vuoksi älytön vaatimus, että molempien pitäisi tasan tienata sama, sillä erilaisiahan tässä ollaan.

Olen kyllä myös sitä mieltä, että jos minulla on varaa maksaa itselleni kallis harrastus, voin sen hyvin mielin maksaa, mutta en välttämättä ole avittamassa puolisoa, jos hän haluaa yhtä kalliin harrastuksen, jos se rokottaisi liikaa omaa pussiani.

Ja olen tarkka, että lainat on lyhennetty samoin summin, sillä jos ero tulisi, niin en todellakaan haluaisi antaa puolia asunnon arvosta, sillä olen maksanut niitä muitakin mukavuuksia. Tosin mieheni tienaa ihan hyvin. Jos toinen olisi niin pienituloinen, että lainanlyhennyksen ja pakollisten menojen jälkeen ei jäisi juuri mitään, niin sitten pitäisi miettiä kuviot uudestaan. 

Mutta alkuperäinen pointtini oli, että on vanhanaikaista puhua naisista mahdollistajina. Kaikilla on mahdollisuus huolehtia omasta urasta, ansioista ja eläkkeestä. Jos ryhtyy mahdollistajaksi, niin sekin on typeryyttä. Tai sitten pitää olla asiat paperilla hoidettuina ja sen toisen on syytä tienata todella paljon. 

Eri mutta tästä samaa mieltä. En välttämättä ole valmis maksamaan puolisolle kallista harrastusta tai esimerkiksi yhtä kallista autoa kuin itselläni. Tai valmis ostamaan itselleni puolet halvempaa autoa vain siksi, että minun pitää ostaa puolisolle samanlainen.

Minä olisin ja olenkin. Tosin se on itselleni helppoa, sillä en juuri välitä näistä. En itse harrasta mitään kallista, mutta kun mieheni oli työttömänä, maksoin kyllä hänen kalliihkon harrastuksen. Itse en ikinä ostaisi kallista autoa, minusta älyttömämpää asiaa ei olekaan ei kuin maksaa autosta paljon, kun niitä halvemmallakin saa, mutta siinä on mies samoilla linjoilla kylläkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän ole edes millään mahdollista tilanne, että molemmat tienaavat täysin saman summan kuukaudessa.

Ei se toinen voi tosiaan niitä tuloja mistään taikoakaan.

Kun menee yhteen niin silloin aika moni tietää toistensa työn ja palkan, suunnilleen ainakin.

Miksi ei silllon jo ennen yhteenmuuttoa tasan maksamista vaativa avaa suutaan ja sano: se ei riitä minulle, mitä pystyt maksamaan yhteisiä kuluja. Sinun pitää mennä lisätyöhön tai vaihtaa työpaikkaa. Silloinkin kun lapsia tulee et voi jäädä kotiin ja joudut tekemään ainakin kahta työtä jos palkkasi on tuo mikä nyt.

En osallistu isommalla panoksella yhteisiin kuluihin missään nimessä, oli tilanne mikä oli perheessämme.

Silloin voisi vielä päättää haluaako muuttaa yhteiseen talouteen.

Tästä rahapolitiikasta pitäisi sen joustamattoman ihmisen pihua ehdottomasti jo etukäteen. Koska hän tietää menevänsä yhteen tietyntuloisen ja -ammattisen ihmisen kanssa. Jos se tulo määrä tai ammatti ei miellytä tai riitä niin suu auki.

Jälkeenpäin on turha märistä.

No jos sä ajattelet seurustellessa että puoliso maksaa teille omakotitalon, lasten kotihoidon ja sulle vielä shoppailurahaa, niin miksi sinä et avaa suutasi ja esitä toiveitasi ääneen?

.

Me tehtiin toisin, mietittiin mihin on varaa siten ettei kumpikaan ole kusessa jos jääkin yksin.

Minä, ilmeisesti hyväusloiunen ja dinosaurus nainen, ajattelen näin. Olen nyt vaikka lähihoitaja tai sairaanhoitaja tms.vastaavassa ammatissa oleva ihminen. Käyn töissä. Oletan, että maksamani ja ehkä jo etukäteen kertomani osuus on riittävä miehelle kun hän tietää ammattini. Ei tule pieneen mieleenikään, että mies alkaa tästä itkeä. Itsehän minut on valinnut ja halunnut.

Tai jos alkaa niin jää itkemään yksin minun puolestani.

Olen ammatti-ihminen ja ihan järkevä raha-asioissa, se pitää riittää. En kuuntele mollaamista tai rutinaa. Rahasta silloin kun siihen ei ole aihetta.

Meitä on tuhansia ja taas tuhansia vastaavia perheellisiä naisia jotka ovat parisuhteessa ja myös monilla lapsia. Useat näiden perheiden miehet ovat tavallisissa ammateissa, mutta palkka on heillä suurempi, johtuen kun miesten palkat ovat suuremmat. Näihin palkka-asioihin nyt tuskin yksittäinen, parisuhteeseen menevä nainen voi isommin itse vaikuttaa.

Koska tunnen siis muita vastaavia pariskuntia ja perheitä kuin minä ja ehkä tuleva mieheni, jotka asuvat omakotitalossa, ihan ok rivarissa tai kunnollisessa kerrostalossa niin oletan, että meilläkin on mahdollisus siihen samaan tasoon. Miten ihmeessä he pärjäåvät ellemme me, kaksi kuitenkin työssäkäyvää ihmistä pärjää? Miksi minun tai meidön täytyisi asua jossain loukosaa?

Ei minun mieleeni tule, että itse ensimmäisenä olen sanomassa, että kyllä voimme asua yksiössä tuolla halvalla aluella ettei vaan tule ikäviä yllätyksiä. Senhän näkee sitten ja asiat kyllä järjestyvät.

Mites jos tuleva mieheni jo asuu mukavasti ja suhteellisen tilavasti hyvällä aluella? Pitääkö minun sitten ensimmäisenä ehdottaa, että ehei, en muuta siihen kun haluan, että asumme minun tulojeni tasoisessa asunnossa. Kerrostaloon! Tuskin mies siihenkään suostuu.

Ehei, se on ihan puppua ja höpönlöpöä, että pitäisi asua alempitasoisen mukaan. Jos varaa on mukavampaankin. Eikä niin myöskään toimita. Tulot lasketaan yhteen ja silloin on varaa muuhunkin kuin ihan kaikkein halvimpaan. Oli se sitten asunto, lomamatkat, auto, ruoka jne.

En usko, että moni mies tosipaikan tullessa missään nimessä suostuusi köyhäilemään vain siksi, että ei maksa yhtään enempää kuluja. Ovat he sen verran mukavuudenhaluisia ja ylpeitäkin. Joku roti sentään.

Täällä vauva-palstalla tietysti on miehiä jotka kiljuen innosta asuvat yksiössä ja katselevat vastapäistä tiiliseinää perheensä kanssa. Vaikka voisivat ihan hyvin asua mukavasti ja viihtyisästi.

Tässä kiteytyy aika hyvin se, millaista ajatusmaailmaa minä en tajua. Itse hakeuduttu matalapalkka-alalle vaikka unelmoidaan kivasta rivarista tai omakotitalosta. Miksi? Eikö olisi ollut helpompi hakeutua alalle, jolla on mahdollista saavuttaa tuo elintaso ihan itse? Silloin ei tarvitse miestäkään valita kukkaron perusteella vaan voi ottaa vaikka sen komean palomiehen tai poliisin JA silti saada kivan talon. Lähihoitajan pitää valita joko se palomies ja kerrostalokaksio tai tylsä insinööri ja talo. Vrt lääkärinainen voi saada poliisin ja talon (tai insinöörin ja tosi ison talon).

Eri juttu jos ei oikeasti arvosta materiaa ja on tyytyväinen vaatimattomaan elintasoon. Sellaista minä arvostan suuresti. Mutta se että arvostetaanko materiaa ja elintasoa eikä tehdä itse näiden eteen mitään - sitä en vaan tajua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on miehet kiukkuitkeneet, että ei nainen mahdollista miehen uraa, vaan ihan itse siellä työssä raadetaan ja yltsää pusketaan ja niillä ansioilla saadaan parempaa uraa ja paremmat ansiot.

Tämä on ihan totta.

Tuo on aivan miehen omaa ansiota. Sen sijaan nainen mahdollistaa usein miehelle sen, että tuon lisäksi mies saa perheen.

Jos mies tyytyy siihen, että hänellä on mahtava ura, josta maksetaan paljon, hän voi huoletta olla täysin itsekäs ja käyttää rahansa vaikka joka viikko uuteen moottoripyörään. Mutta jos hän tuon lisäksi haluaa perheen, hänen täytyy ymmärtää, että nainen usein mahdollistaa tämän ja ottaa vastuunsa tästä omasta halustaan. Se tarkoittaa yleensä, että laittaa rahaa perheeseen edes joskus.

Olen nainen, enkä ole mahdollistanut mitään miehen uraa, vaikka jälkikasvua on siunaantunut. Minä olen itse pitänyt huolta urastani ja mies jäi kotiin vuorollaan ja päiväktiin ei menty vasta kolmevuotiaana. Harvalla on mitään miljönäärimiestä, vaan kyseessä on ihan keskituloisen palkka, joten kannattaa kysyä, miksi sinne kotiin pitäisi jäädä mahdollistamaan mitään, kun voisi itse yrittää päästä niihin samoihin tai melkein samoihin tuloihin. 

Minä tienaan meistä paremmin ja peruskulut jaetaan tasan ja maksan kyllä enemmän lomia ja lapsen vaate- ja välinekuluja ja maksoin oman auton yhteisen lisäksi. Mutta vaadin myös, että mieh hoitaa mallikkaasti raha-asiansa ja jos mies ei osaa huolehtia rahoistaan, niin turha odottaa, että minä maksan.  Ja jos minä haluan kalliin moottoripyörän, minä sen myös ostan. 

Näinhän naiset tekevät ja pitävät sitä kunnia-asianaan. Eivät tule palstalle parkumaan, että näin muhun kohdistetaan pippeliväkivaltaa.

Miksi maksat enemmän lomia ja lasten kuluja enemmän ja miehelle riittää se, että hoitaa omat raha-asiansa?

Minä olen myös tehnyt oman urani ja samalla mahdollistanut uran tekemisen miehelle. Kyllä  juuri se, että voi luottaa toiseen arjen asioissa on sitä mahdollistamista, miten ikinä se pariskunnan kesken sovitaankaan.

Mutta kyllä minä vaadin, että myös taloudellisesti  on tasa-arvoisesti vastuussa yhtä lailla kuin minäkin.  Siihen on naisenakin ihan oikeus.

Maksan enemmän noita muita kuluja, koska tienaan enemmän ja jos en maksaisi jäisi osa lomista tekemättä tai puitteet olisivat vaatimattomammat ja sama koske muita hankintoja. Enemmän maksaminen ei häiritse minua, sillä minähän tienaan enemmän niin kauan kun mies ei perseile omissa raha-asioissaan. Hän ei voi taikoa enemmän rahaa, mutta voi vaikuttaa siihen, mihin sitä kuluttaa. 

Tässä se on suoraan sanottuna. Naista ei vaivaa maksaa enemmän, jos hän tienaa enemmän. Nainen ymmärtää, että miehellä on se työ ja ne tulot, jotka hänellä on ja se on ok.

Mies valittaa, että naisen pitäisi tienata enemmän, ottaa vaikka oman työnsä ja perheen hoitamisen ohelle lisätyö voidakseen maksaa täsmälleen saman kuin paremmin tienaava.

Itse ajattelen ihan samoin kuin sinä. Mutta kyllä ajattelen, että me molemmat olemme mahdollistaneet kummankin uran, tukemalla toisiamme niin työ- kuin kotiasioissa. Ja se urakin on vähän semmoinen ja tämmöinen asia, ei voi pelkkää rahaa ajatella, vaan myös sitä, että viihtyy työssä. Senkin vuoksi älytön vaatimus, että molempien pitäisi tasan tienata sama, sillä erilaisiahan tässä ollaan.

Olen eri, mutta eri mieltä tuosta ettei naista haittaa maksaa enemmän. Minusta juuri niissä perheissä joissa nainen tienaa enemmän on tyypillisesti erilliset rahat. Osaksi siksi, että miehille tuntuu olevan itselleen tärkeää osallistua tasapuolisesti perheen talouteen, toisin kuin monilla tämän ketjun naisilla joille on itsestään selvää että kumppani maksaa enemmän. Osittain varmaan jotain miehisyyteen ja ylpeyteen liittyvää. Ja osittain sitä, että erillisten rahojen perheet joissa mies tienaa enemmän joutuvat räikeään epätasapainoon pikkulapsiaikana ja viimeistään silloin siirtyvät yhteisiin rahoihin (tai eroavat), vrt pareilla joissa nainen tienaa enemmän epätasapaino ja tuloero tyypillisesti lasten syntyessä kapenee eikä tule samanlaista pakkoa siirtyä yhteisiin rahoihin.

Niin suurimmalla osalla pareista taitaa nykyään olla erilliset rahat. Nyt ei puhuttukaan siitä, vaan siitä, miten yhteisen talouden menoihin panostetaan. Naisia tyypillisesti ei haittaa, vaikka panostavat enemmän.  Kuten tässäkin ketjussa huomataan, se useimmiten harmittaa miehiä enemmän.

Ja kuten itsekin huomaat, lasten syntymähän se on, joka ison muutoksen tekee. Harvemmin naisen eduksi, oli hän sitten pienempi- tai suurempituloinen. Tai no, ei koskaan naisen eduksi.

Joo, no sanoin väärin, tarkoitin 50-50 järjestelyä joka on minun kokemuksellani yleisempää perheissä joissa nainen on parempituloinen. Toki perheet joista puhun on sellaisia, joissa mieskin vähintään keskituloinen, eri juttu jos mies on esim. työtön. Silloin paremmin tienaava maksaa enemmän. Mutta niin ne miehetkin maksaa kun nainen on työtön. Suurin ero on nimenomaan niissä pareissa, joissa molemmat tienaa hyvin mutta toinen selvästi enemmän kuin toinen. Esim. nettopalkat 3000 ja 5000. Näissä perheissä tuntuu menevän niin, että jos mies on parempituloinen menee kulut tulojen suhteessa, ja jos nainen on parempituloinen niin eletään kahden 3000 tienaavan elintasolla maksaen kulut 50-50. Ja nimenomaan niin, että se 3000 tienaava mies ei itsekään halua vaimon maksavan isompaa osuutta.

Ketjun mielipidejakaumasta en tekisi suuria päätelmiä, täällä voi kuka tahansa väittää mitä vaan.

Minun kokemuksellani taas niissä perheissä, jossa tuloerot ovat selvästi naisen eduksi, maksetaan kyllä elinkustannukset 50/50, mutta sitten se parempituloinen nainen noin niin kuin ohimennen ostelee ja makselee kaikenlaista, mitä mies pitää turhana, kuten lapsille harrastusvälineitä, lomamatkoja, jne juttuja, joihin mies kyllä osallistuu mielellään, mutta motkottaa niistä samalla. 

Voi liittyä tuohon ylpeysjuttuun kyllä hyvinkin, siitä olen samaa mieltä. Että mies haluaa kokea tuovansa tarpeellista ja naisen tuoma on sitä hömppää ja turhaa, vaikka olisikin koko perheen elintasoa ja -iloa nostattavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on miehet kiukkuitkeneet, että ei nainen mahdollista miehen uraa, vaan ihan itse siellä työssä raadetaan ja yltsää pusketaan ja niillä ansioilla saadaan parempaa uraa ja paremmat ansiot.

Tämä on ihan totta.

Tuo on aivan miehen omaa ansiota. Sen sijaan nainen mahdollistaa usein miehelle sen, että tuon lisäksi mies saa perheen.

Jos mies tyytyy siihen, että hänellä on mahtava ura, josta maksetaan paljon, hän voi huoletta olla täysin itsekäs ja käyttää rahansa vaikka joka viikko uuteen moottoripyörään. Mutta jos hän tuon lisäksi haluaa perheen, hänen täytyy ymmärtää, että nainen usein mahdollistaa tämän ja ottaa vastuunsa tästä omasta halustaan. Se tarkoittaa yleensä, että laittaa rahaa perheeseen edes joskus.

Olen nainen, enkä ole mahdollistanut mitään miehen uraa, vaikka jälkikasvua on siunaantunut. Minä olen itse pitänyt huolta urastani ja mies jäi kotiin vuorollaan ja päiväktiin ei menty vasta kolmevuotiaana. Harvalla on mitään miljönäärimiestä, vaan kyseessä on ihan keskituloisen palkka, joten kannattaa kysyä, miksi sinne kotiin pitäisi jäädä mahdollistamaan mitään, kun voisi itse yrittää päästä niihin samoihin tai melkein samoihin tuloihin. 

Minä tienaan meistä paremmin ja peruskulut jaetaan tasan ja maksan kyllä enemmän lomia ja lapsen vaate- ja välinekuluja ja maksoin oman auton yhteisen lisäksi. Mutta vaadin myös, että mieh hoitaa mallikkaasti raha-asiansa ja jos mies ei osaa huolehtia rahoistaan, niin turha odottaa, että minä maksan.  Ja jos minä haluan kalliin moottoripyörän, minä sen myös ostan. 

Näinhän naiset tekevät ja pitävät sitä kunnia-asianaan. Eivät tule palstalle parkumaan, että näin muhun kohdistetaan pippeliväkivaltaa.

Miksi maksat enemmän lomia ja lasten kuluja enemmän ja miehelle riittää se, että hoitaa omat raha-asiansa?

Minä olen myös tehnyt oman urani ja samalla mahdollistanut uran tekemisen miehelle. Kyllä  juuri se, että voi luottaa toiseen arjen asioissa on sitä mahdollistamista, miten ikinä se pariskunnan kesken sovitaankaan.

Mutta kyllä minä vaadin, että myös taloudellisesti  on tasa-arvoisesti vastuussa yhtä lailla kuin minäkin.  Siihen on naisenakin ihan oikeus.

Maksan enemmän noita muita kuluja, koska tienaan enemmän ja jos en maksaisi jäisi osa lomista tekemättä tai puitteet olisivat vaatimattomammat ja sama koske muita hankintoja. Enemmän maksaminen ei häiritse minua, sillä minähän tienaan enemmän niin kauan kun mies ei perseile omissa raha-asioissaan. Hän ei voi taikoa enemmän rahaa, mutta voi vaikuttaa siihen, mihin sitä kuluttaa. 

Tässä se on suoraan sanottuna. Naista ei vaivaa maksaa enemmän, jos hän tienaa enemmän. Nainen ymmärtää, että miehellä on se työ ja ne tulot, jotka hänellä on ja se on ok.

Mies valittaa, että naisen pitäisi tienata enemmän, ottaa vaikka oman työnsä ja perheen hoitamisen ohelle lisätyö voidakseen maksaa täsmälleen saman kuin paremmin tienaava.

Itse ajattelen ihan samoin kuin sinä. Mutta kyllä ajattelen, että me molemmat olemme mahdollistaneet kummankin uran, tukemalla toisiamme niin työ- kuin kotiasioissa. Ja se urakin on vähän semmoinen ja tämmöinen asia, ei voi pelkkää rahaa ajatella, vaan myös sitä, että viihtyy työssä. Senkin vuoksi älytön vaatimus, että molempien pitäisi tasan tienata sama, sillä erilaisiahan tässä ollaan.

Olen kyllä myös sitä mieltä, että jos minulla on varaa maksaa itselleni kallis harrastus, voin sen hyvin mielin maksaa, mutta en välttämättä ole avittamassa puolisoa, jos hän haluaa yhtä kalliin harrastuksen, jos se rokottaisi liikaa omaa pussiani.

Ja olen tarkka, että lainat on lyhennetty samoin summin, sillä jos ero tulisi, niin en todellakaan haluaisi antaa puolia asunnon arvosta, sillä olen maksanut niitä muitakin mukavuuksia. Tosin mieheni tienaa ihan hyvin. Jos toinen olisi niin pienituloinen, että lainanlyhennyksen ja pakollisten menojen jälkeen ei jäisi juuri mitään, niin sitten pitäisi miettiä kuviot uudestaan. 

Mutta alkuperäinen pointtini oli, että on vanhanaikaista puhua naisista mahdollistajina. Kaikilla on mahdollisuus huolehtia omasta urasta, ansioista ja eläkkeestä. Jos ryhtyy mahdollistajaksi, niin sekin on typeryyttä. Tai sitten pitää olla asiat paperilla hoidettuina ja sen toisen on syytä tienata todella paljon. 

Eri mutta tästä samaa mieltä. En välttämättä ole valmis maksamaan puolisolle kallista harrastusta tai esimerkiksi yhtä kallista autoa kuin itselläni. Tai valmis ostamaan itselleni puolet halvempaa autoa vain siksi, että minun pitää ostaa puolisolle samanlainen.

Minä olisin ja olenkin. Tosin se on itselleni helppoa, sillä en juuri välitä näistä. En itse harrasta mitään kallista, mutta kun mieheni oli työttömänä, maksoin kyllä hänen kalliihkon harrastuksen. Itse en ikinä ostaisi kallista autoa, minusta älyttömämpää asiaa ei olekaan ei kuin maksaa autosta paljon, kun niitä halvemmallakin saa, mutta siinä on mies samoilla linjoilla kylläkin. 

No meillä on vähän spesiaalitilanne, mies ryssinyt oman taloutensa ihan itse ja ajanut perheen aikanaan kohtalaiseen kuseen. Seurauksena meillä on eri tilit, eri rahat, avioehto, minä maksan lähes kaiken ja myös omistan lähes kaiken. Vaikuttanee halukkuuteen tinkiä omasta mukavuudesta ostaakseen puolisolle luksusta. Ymmärrän, että vähän eri juttu silloin kun ne tulo- tai varallisuuserot on vähän vähemmän itseaiheutettuja. Tai esim. yhteisten lasten kotihoidosta johtuvia, silloin on tietysti täysin eri speksit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän ole edes millään mahdollista tilanne, että molemmat tienaavat täysin saman summan kuukaudessa.

Ei se toinen voi tosiaan niitä tuloja mistään taikoakaan.

Kun menee yhteen niin silloin aika moni tietää toistensa työn ja palkan, suunnilleen ainakin.

Miksi ei silllon jo ennen yhteenmuuttoa tasan maksamista vaativa avaa suutaan ja sano: se ei riitä minulle, mitä pystyt maksamaan yhteisiä kuluja. Sinun pitää mennä lisätyöhön tai vaihtaa työpaikkaa. Silloinkin kun lapsia tulee et voi jäädä kotiin ja joudut tekemään ainakin kahta työtä jos palkkasi on tuo mikä nyt.

En osallistu isommalla panoksella yhteisiin kuluihin missään nimessä, oli tilanne mikä oli perheessämme.

Silloin voisi vielä päättää haluaako muuttaa yhteiseen talouteen.

Tästä rahapolitiikasta pitäisi sen joustamattoman ihmisen pihua ehdottomasti jo etukäteen. Koska hän tietää menevänsä yhteen tietyntuloisen ja -ammattisen ihmisen kanssa. Jos se tulo määrä tai ammatti ei miellytä tai riitä niin suu auki.

Jälkeenpäin on turha märistä.

No jos sä ajattelet seurustellessa että puoliso maksaa teille omakotitalon, lasten kotihoidon ja sulle vielä shoppailurahaa, niin miksi sinä et avaa suutasi ja esitä toiveitasi ääneen?

.

Me tehtiin toisin, mietittiin mihin on varaa siten ettei kumpikaan ole kusessa jos jääkin yksin.

Minä, ilmeisesti hyväusloiunen ja dinosaurus nainen, ajattelen näin. Olen nyt vaikka lähihoitaja tai sairaanhoitaja tms.vastaavassa ammatissa oleva ihminen. Käyn töissä. Oletan, että maksamani ja ehkä jo etukäteen kertomani osuus on riittävä miehelle kun hän tietää ammattini. Ei tule pieneen mieleenikään, että mies alkaa tästä itkeä. Itsehän minut on valinnut ja halunnut.

Tai jos alkaa niin jää itkemään yksin minun puolestani.

Olen ammatti-ihminen ja ihan järkevä raha-asioissa, se pitää riittää. En kuuntele mollaamista tai rutinaa. Rahasta silloin kun siihen ei ole aihetta.

Meitä on tuhansia ja taas tuhansia vastaavia perheellisiä naisia jotka ovat parisuhteessa ja myös monilla lapsia. Useat näiden perheiden miehet ovat tavallisissa ammateissa, mutta palkka on heillä suurempi, johtuen kun miesten palkat ovat suuremmat. Näihin palkka-asioihin nyt tuskin yksittäinen, parisuhteeseen menevä nainen voi isommin itse vaikuttaa.

Koska tunnen siis muita vastaavia pariskuntia ja perheitä kuin minä ja ehkä tuleva mieheni, jotka asuvat omakotitalossa, ihan ok rivarissa tai kunnollisessa kerrostalossa niin oletan, että meilläkin on mahdollisus siihen samaan tasoon. Miten ihmeessä he pärjäåvät ellemme me, kaksi kuitenkin työssäkäyvää ihmistä pärjää? Miksi minun tai meidön täytyisi asua jossain loukosaa?

Ei minun mieleeni tule, että itse ensimmäisenä olen sanomassa, että kyllä voimme asua yksiössä tuolla halvalla aluella ettei vaan tule ikäviä yllätyksiä. Senhän näkee sitten ja asiat kyllä järjestyvät.

Mites jos tuleva mieheni jo asuu mukavasti ja suhteellisen tilavasti hyvällä aluella? Pitääkö minun sitten ensimmäisenä ehdottaa, että ehei, en muuta siihen kun haluan, että asumme minun tulojeni tasoisessa asunnossa. Kerrostaloon! Tuskin mies siihenkään suostuu.

Ehei, se on ihan puppua ja höpönlöpöä, että pitäisi asua alempitasoisen mukaan. Jos varaa on mukavampaankin. Eikä niin myöskään toimita. Tulot lasketaan yhteen ja silloin on varaa muuhunkin kuin ihan kaikkein halvimpaan. Oli se sitten asunto, lomamatkat, auto, ruoka jne.

En usko, että moni mies tosipaikan tullessa missään nimessä suostuusi köyhäilemään vain siksi, että ei maksa yhtään enempää kuluja. Ovat he sen verran mukavuudenhaluisia ja ylpeitäkin. Joku roti sentään.

Täällä vauva-palstalla tietysti on miehiä jotka kiljuen innosta asuvat yksiössä ja katselevat vastapäistä tiiliseinää perheensä kanssa. Vaikka voisivat ihan hyvin asua mukavasti ja viihtyisästi.

Tässä kiteytyy aika hyvin se, millaista ajatusmaailmaa minä en tajua. Itse hakeuduttu matalapalkka-alalle vaikka unelmoidaan kivasta rivarista tai omakotitalosta. Miksi? Eikö olisi ollut helpompi hakeutua alalle, jolla on mahdollista saavuttaa tuo elintaso ihan itse? Silloin ei tarvitse miestäkään valita kukkaron perusteella vaan voi ottaa vaikka sen komean palomiehen tai poliisin JA silti saada kivan talon. Lähihoitajan pitää valita joko se palomies ja kerrostalokaksio tai tylsä insinööri ja talo. Vrt lääkärinainen voi saada poliisin ja talon (tai insinöörin ja tosi ison talon).

Eri juttu jos ei oikeasti arvosta materiaa ja on tyytyväinen vaatimattomaan elintasoon. Sellaista minä arvostan suuresti. Mutta se että arvostetaanko materiaa ja elintasoa eikä tehdä itse näiden eteen mitään - sitä en vaan tajua.

Hirveä maailmankuva sulla, sori vaan. Siis että sairaanhoitaja/poliisi-pariskunta ei saisi haaveilla kivasta rivarista tai omakotitalosta, ne on tarkoitettu ainoastaan jo nuoruudessaan, heti siinä lukion jälkeen (lukiohan tietysti pitää järkevästi käydä) järkeviä urapäätöksiä tehneet voivat semmoisista haaveilla.

Tai vastaavasti järkevästi puolisonsa raha edellä valinneet.

Puuttumatta nyt siihen, miten prseestä on se, että nykysuomessa on vaikeaa elää tavallista, kivaa elämää, niin kyllähän tuo valaisee tätä menoa, missä vingutaan ajatuksesta, että pitäisi osata laittaa yhteiseen pottiin. 

Ja vielä henk koht kysymys: tahtoisitko sinä puolison, joka on valinnut sinut sen vuoksi, että sinun kanssasi on mahdollisuus asua kivassa rivarissa tai omakotitalossa`? Olisiko ok, että tämä myös heti treffailun alussa selväksi tehtäisiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän ole edes millään mahdollista tilanne, että molemmat tienaavat täysin saman summan kuukaudessa.

Ei se toinen voi tosiaan niitä tuloja mistään taikoakaan.

Kun menee yhteen niin silloin aika moni tietää toistensa työn ja palkan, suunnilleen ainakin.

Miksi ei silllon jo ennen yhteenmuuttoa tasan maksamista vaativa avaa suutaan ja sano: se ei riitä minulle, mitä pystyt maksamaan yhteisiä kuluja. Sinun pitää mennä lisätyöhön tai vaihtaa työpaikkaa. Silloinkin kun lapsia tulee et voi jäädä kotiin ja joudut tekemään ainakin kahta työtä jos palkkasi on tuo mikä nyt.

En osallistu isommalla panoksella yhteisiin kuluihin missään nimessä, oli tilanne mikä oli perheessämme.

Silloin voisi vielä päättää haluaako muuttaa yhteiseen talouteen.

Tästä rahapolitiikasta pitäisi sen joustamattoman ihmisen pihua ehdottomasti jo etukäteen. Koska hän tietää menevänsä yhteen tietyntuloisen ja -ammattisen ihmisen kanssa. Jos se tulo määrä tai ammatti ei miellytä tai riitä niin suu auki.

Jälkeenpäin on turha märistä.

No jos sä ajattelet seurustellessa että puoliso maksaa teille omakotitalon, lasten kotihoidon ja sulle vielä shoppailurahaa, niin miksi sinä et avaa suutasi ja esitä toiveitasi ääneen?

.

Me tehtiin toisin, mietittiin mihin on varaa siten ettei kumpikaan ole kusessa jos jääkin yksin.

Minä, ilmeisesti hyväusloiunen ja dinosaurus nainen, ajattelen näin. Olen nyt vaikka lähihoitaja tai sairaanhoitaja tms.vastaavassa ammatissa oleva ihminen. Käyn töissä. Oletan, että maksamani ja ehkä jo etukäteen kertomani osuus on riittävä miehelle kun hän tietää ammattini. Ei tule pieneen mieleenikään, että mies alkaa tästä itkeä. Itsehän minut on valinnut ja halunnut.

Tai jos alkaa niin jää itkemään yksin minun puolestani.

Olen ammatti-ihminen ja ihan järkevä raha-asioissa, se pitää riittää. En kuuntele mollaamista tai rutinaa. Rahasta silloin kun siihen ei ole aihetta.

Meitä on tuhansia ja taas tuhansia vastaavia perheellisiä naisia jotka ovat parisuhteessa ja myös monilla lapsia. Useat näiden perheiden miehet ovat tavallisissa ammateissa, mutta palkka on heillä suurempi, johtuen kun miesten palkat ovat suuremmat. Näihin palkka-asioihin nyt tuskin yksittäinen, parisuhteeseen menevä nainen voi isommin itse vaikuttaa.

Koska tunnen siis muita vastaavia pariskuntia ja perheitä kuin minä ja ehkä tuleva mieheni, jotka asuvat omakotitalossa, ihan ok rivarissa tai kunnollisessa kerrostalossa niin oletan, että meilläkin on mahdollisus siihen samaan tasoon. Miten ihmeessä he pärjäåvät ellemme me, kaksi kuitenkin työssäkäyvää ihmistä pärjää? Miksi minun tai meidön täytyisi asua jossain loukosaa?

Ei minun mieleeni tule, että itse ensimmäisenä olen sanomassa, että kyllä voimme asua yksiössä tuolla halvalla aluella ettei vaan tule ikäviä yllätyksiä. Senhän näkee sitten ja asiat kyllä järjestyvät.

Mites jos tuleva mieheni jo asuu mukavasti ja suhteellisen tilavasti hyvällä aluella? Pitääkö minun sitten ensimmäisenä ehdottaa, että ehei, en muuta siihen kun haluan, että asumme minun tulojeni tasoisessa asunnossa. Kerrostaloon! Tuskin mies siihenkään suostuu.

Ehei, se on ihan puppua ja höpönlöpöä, että pitäisi asua alempitasoisen mukaan. Jos varaa on mukavampaankin. Eikä niin myöskään toimita. Tulot lasketaan yhteen ja silloin on varaa muuhunkin kuin ihan kaikkein halvimpaan. Oli se sitten asunto, lomamatkat, auto, ruoka jne.

En usko, että moni mies tosipaikan tullessa missään nimessä suostuusi köyhäilemään vain siksi, että ei maksa yhtään enempää kuluja. Ovat he sen verran mukavuudenhaluisia ja ylpeitäkin. Joku roti sentään.

Täällä vauva-palstalla tietysti on miehiä jotka kiljuen innosta asuvat yksiössä ja katselevat vastapäistä tiiliseinää perheensä kanssa. Vaikka voisivat ihan hyvin asua mukavasti ja viihtyisästi.

Tässä kiteytyy aika hyvin se, millaista ajatusmaailmaa minä en tajua. Itse hakeuduttu matalapalkka-alalle vaikka unelmoidaan kivasta rivarista tai omakotitalosta. Miksi? Eikö olisi ollut helpompi hakeutua alalle, jolla on mahdollista saavuttaa tuo elintaso ihan itse? Silloin ei tarvitse miestäkään valita kukkaron perusteella vaan voi ottaa vaikka sen komean palomiehen tai poliisin JA silti saada kivan talon. Lähihoitajan pitää valita joko se palomies ja kerrostalokaksio tai tylsä insinööri ja talo. Vrt lääkärinainen voi saada poliisin ja talon (tai insinöörin ja tosi ison talon).

Eri juttu jos ei oikeasti arvosta materiaa ja on tyytyväinen vaatimattomaan elintasoon. Sellaista minä arvostan suuresti. Mutta se että arvostetaanko materiaa ja elintasoa eikä tehdä itse näiden eteen mitään - sitä en vaan tajua.

Ei tarvitse asua Helsingissä. Sairaanhoitaja ja palomies voivat ostaa tai rakennuttaa itselleen omakotitalon järvenrantatontille ja he silti pystyvät maksamaan sen ilamn jatkuvaa kitukuuria.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän ole edes millään mahdollista tilanne, että molemmat tienaavat täysin saman summan kuukaudessa.

Ei se toinen voi tosiaan niitä tuloja mistään taikoakaan.

Kun menee yhteen niin silloin aika moni tietää toistensa työn ja palkan, suunnilleen ainakin.

Miksi ei silllon jo ennen yhteenmuuttoa tasan maksamista vaativa avaa suutaan ja sano: se ei riitä minulle, mitä pystyt maksamaan yhteisiä kuluja. Sinun pitää mennä lisätyöhön tai vaihtaa työpaikkaa. Silloinkin kun lapsia tulee et voi jäädä kotiin ja joudut tekemään ainakin kahta työtä jos palkkasi on tuo mikä nyt.

En osallistu isommalla panoksella yhteisiin kuluihin missään nimessä, oli tilanne mikä oli perheessämme.

Silloin voisi vielä päättää haluaako muuttaa yhteiseen talouteen.

Tästä rahapolitiikasta pitäisi sen joustamattoman ihmisen pihua ehdottomasti jo etukäteen. Koska hän tietää menevänsä yhteen tietyntuloisen ja -ammattisen ihmisen kanssa. Jos se tulo määrä tai ammatti ei miellytä tai riitä niin suu auki.

Jälkeenpäin on turha märistä.

No jos sä ajattelet seurustellessa että puoliso maksaa teille omakotitalon, lasten kotihoidon ja sulle vielä shoppailurahaa, niin miksi sinä et avaa suutasi ja esitä toiveitasi ääneen?

.

Me tehtiin toisin, mietittiin mihin on varaa siten ettei kumpikaan ole kusessa jos jääkin yksin.

Minä, ilmeisesti hyväusloiunen ja dinosaurus nainen, ajattelen näin. Olen nyt vaikka lähihoitaja tai sairaanhoitaja tms.vastaavassa ammatissa oleva ihminen. Käyn töissä. Oletan, että maksamani ja ehkä jo etukäteen kertomani osuus on riittävä miehelle kun hän tietää ammattini. Ei tule pieneen mieleenikään, että mies alkaa tästä itkeä. Itsehän minut on valinnut ja halunnut.

Tai jos alkaa niin jää itkemään yksin minun puolestani.

Olen ammatti-ihminen ja ihan järkevä raha-asioissa, se pitää riittää. En kuuntele mollaamista tai rutinaa. Rahasta silloin kun siihen ei ole aihetta.

Meitä on tuhansia ja taas tuhansia vastaavia perheellisiä naisia jotka ovat parisuhteessa ja myös monilla lapsia. Useat näiden perheiden miehet ovat tavallisissa ammateissa, mutta palkka on heillä suurempi, johtuen kun miesten palkat ovat suuremmat. Näihin palkka-asioihin nyt tuskin yksittäinen, parisuhteeseen menevä nainen voi isommin itse vaikuttaa.

Koska tunnen siis muita vastaavia pariskuntia ja perheitä kuin minä ja ehkä tuleva mieheni, jotka asuvat omakotitalossa, ihan ok rivarissa tai kunnollisessa kerrostalossa niin oletan, että meilläkin on mahdollisus siihen samaan tasoon. Miten ihmeessä he pärjäåvät ellemme me, kaksi kuitenkin työssäkäyvää ihmistä pärjää? Miksi minun tai meidön täytyisi asua jossain loukosaa?

Ei minun mieleeni tule, että itse ensimmäisenä olen sanomassa, että kyllä voimme asua yksiössä tuolla halvalla aluella ettei vaan tule ikäviä yllätyksiä. Senhän näkee sitten ja asiat kyllä järjestyvät.

Mites jos tuleva mieheni jo asuu mukavasti ja suhteellisen tilavasti hyvällä aluella? Pitääkö minun sitten ensimmäisenä ehdottaa, että ehei, en muuta siihen kun haluan, että asumme minun tulojeni tasoisessa asunnossa. Kerrostaloon! Tuskin mies siihenkään suostuu.

Ehei, se on ihan puppua ja höpönlöpöä, että pitäisi asua alempitasoisen mukaan. Jos varaa on mukavampaankin. Eikä niin myöskään toimita. Tulot lasketaan yhteen ja silloin on varaa muuhunkin kuin ihan kaikkein halvimpaan. Oli se sitten asunto, lomamatkat, auto, ruoka jne.

En usko, että moni mies tosipaikan tullessa missään nimessä suostuusi köyhäilemään vain siksi, että ei maksa yhtään enempää kuluja. Ovat he sen verran mukavuudenhaluisia ja ylpeitäkin. Joku roti sentään.

Täällä vauva-palstalla tietysti on miehiä jotka kiljuen innosta asuvat yksiössä ja katselevat vastapäistä tiiliseinää perheensä kanssa. Vaikka voisivat ihan hyvin asua mukavasti ja viihtyisästi.

Tässä kiteytyy aika hyvin se, millaista ajatusmaailmaa minä en tajua. Itse hakeuduttu matalapalkka-alalle vaikka unelmoidaan kivasta rivarista tai omakotitalosta. Miksi? Eikö olisi ollut helpompi hakeutua alalle, jolla on mahdollista saavuttaa tuo elintaso ihan itse? Silloin ei tarvitse miestäkään valita kukkaron perusteella vaan voi ottaa vaikka sen komean palomiehen tai poliisin JA silti saada kivan talon. Lähihoitajan pitää valita joko se palomies ja kerrostalokaksio tai tylsä insinööri ja talo. Vrt lääkärinainen voi saada poliisin ja talon (tai insinöörin ja tosi ison talon).

Eri juttu jos ei oikeasti arvosta materiaa ja on tyytyväinen vaatimattomaan elintasoon. Sellaista minä arvostan suuresti. Mutta se että arvostetaanko materiaa ja elintasoa eikä tehdä itse näiden eteen mitään - sitä en vaan tajua.

Että siis uravalinta kannattaakin tehdä sitä silmällä pitäen, että kykenee ostamaan itselleen mukavan talon lisäksi komean, hauskan puolison?

Tämä on kieltämättä raikas näkökulma asiaan! 

Toisaalta kun ne tylsät insinöörimiehet näin tekevät, he valittavat, että prkele kun siitä ei ole maksamaan 50/50. Että onko tämä nyt sitten siten, että naisten nimenomaisesti tulee harkita, onko heillä varaa komeaan, hauskaan puolisoon, vai miten tämä nyt olisi ymmärrettävä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on miehet kiukkuitkeneet, että ei nainen mahdollista miehen uraa, vaan ihan itse siellä työssä raadetaan ja yltsää pusketaan ja niillä ansioilla saadaan parempaa uraa ja paremmat ansiot.

Tämä on ihan totta.

Tuo on aivan miehen omaa ansiota. Sen sijaan nainen mahdollistaa usein miehelle sen, että tuon lisäksi mies saa perheen.

Jos mies tyytyy siihen, että hänellä on mahtava ura, josta maksetaan paljon, hän voi huoletta olla täysin itsekäs ja käyttää rahansa vaikka joka viikko uuteen moottoripyörään. Mutta jos hän tuon lisäksi haluaa perheen, hänen täytyy ymmärtää, että nainen usein mahdollistaa tämän ja ottaa vastuunsa tästä omasta halustaan. Se tarkoittaa yleensä, että laittaa rahaa perheeseen edes joskus.

Olen nainen, enkä ole mahdollistanut mitään miehen uraa, vaikka jälkikasvua on siunaantunut. Minä olen itse pitänyt huolta urastani ja mies jäi kotiin vuorollaan ja päiväktiin ei menty vasta kolmevuotiaana. Harvalla on mitään miljönäärimiestä, vaan kyseessä on ihan keskituloisen palkka, joten kannattaa kysyä, miksi sinne kotiin pitäisi jäädä mahdollistamaan mitään, kun voisi itse yrittää päästä niihin samoihin tai melkein samoihin tuloihin. 

Minä tienaan meistä paremmin ja peruskulut jaetaan tasan ja maksan kyllä enemmän lomia ja lapsen vaate- ja välinekuluja ja maksoin oman auton yhteisen lisäksi. Mutta vaadin myös, että mieh hoitaa mallikkaasti raha-asiansa ja jos mies ei osaa huolehtia rahoistaan, niin turha odottaa, että minä maksan.  Ja jos minä haluan kalliin moottoripyörän, minä sen myös ostan. 

Näinhän naiset tekevät ja pitävät sitä kunnia-asianaan. Eivät tule palstalle parkumaan, että näin muhun kohdistetaan pippeliväkivaltaa.

Miksi maksat enemmän lomia ja lasten kuluja enemmän ja miehelle riittää se, että hoitaa omat raha-asiansa?

Minä olen myös tehnyt oman urani ja samalla mahdollistanut uran tekemisen miehelle. Kyllä  juuri se, että voi luottaa toiseen arjen asioissa on sitä mahdollistamista, miten ikinä se pariskunnan kesken sovitaankaan.

Mutta kyllä minä vaadin, että myös taloudellisesti  on tasa-arvoisesti vastuussa yhtä lailla kuin minäkin.  Siihen on naisenakin ihan oikeus.

Maksan enemmän noita muita kuluja, koska tienaan enemmän ja jos en maksaisi jäisi osa lomista tekemättä tai puitteet olisivat vaatimattomammat ja sama koske muita hankintoja. Enemmän maksaminen ei häiritse minua, sillä minähän tienaan enemmän niin kauan kun mies ei perseile omissa raha-asioissaan. Hän ei voi taikoa enemmän rahaa, mutta voi vaikuttaa siihen, mihin sitä kuluttaa. 

Tässä se on suoraan sanottuna. Naista ei vaivaa maksaa enemmän, jos hän tienaa enemmän. Nainen ymmärtää, että miehellä on se työ ja ne tulot, jotka hänellä on ja se on ok.

Mies valittaa, että naisen pitäisi tienata enemmän, ottaa vaikka oman työnsä ja perheen hoitamisen ohelle lisätyö voidakseen maksaa täsmälleen saman kuin paremmin tienaava.

Itse ajattelen ihan samoin kuin sinä. Mutta kyllä ajattelen, että me molemmat olemme mahdollistaneet kummankin uran, tukemalla toisiamme niin työ- kuin kotiasioissa. Ja se urakin on vähän semmoinen ja tämmöinen asia, ei voi pelkkää rahaa ajatella, vaan myös sitä, että viihtyy työssä. Senkin vuoksi älytön vaatimus, että molempien pitäisi tasan tienata sama, sillä erilaisiahan tässä ollaan.

Olen eri, mutta eri mieltä tuosta ettei naista haittaa maksaa enemmän. Minusta juuri niissä perheissä joissa nainen tienaa enemmän on tyypillisesti erilliset rahat. Osaksi siksi, että miehille tuntuu olevan itselleen tärkeää osallistua tasapuolisesti perheen talouteen, toisin kuin monilla tämän ketjun naisilla joille on itsestään selvää että kumppani maksaa enemmän. Osittain varmaan jotain miehisyyteen ja ylpeyteen liittyvää. Ja osittain sitä, että erillisten rahojen perheet joissa mies tienaa enemmän joutuvat räikeään epätasapainoon pikkulapsiaikana ja viimeistään silloin siirtyvät yhteisiin rahoihin (tai eroavat), vrt pareilla joissa nainen tienaa enemmän epätasapaino ja tuloero tyypillisesti lasten syntyessä kapenee eikä tule samanlaista pakkoa siirtyä yhteisiin rahoihin.

Niin suurimmalla osalla pareista taitaa nykyään olla erilliset rahat. Nyt ei puhuttukaan siitä, vaan siitä, miten yhteisen talouden menoihin panostetaan. Naisia tyypillisesti ei haittaa, vaikka panostavat enemmän.  Kuten tässäkin ketjussa huomataan, se useimmiten harmittaa miehiä enemmän.

Ja kuten itsekin huomaat, lasten syntymähän se on, joka ison muutoksen tekee. Harvemmin naisen eduksi, oli hän sitten pienempi- tai suurempituloinen. Tai no, ei koskaan naisen eduksi.

Joo, no sanoin väärin, tarkoitin 50-50 järjestelyä joka on minun kokemuksellani yleisempää perheissä joissa nainen on parempituloinen. Toki perheet joista puhun on sellaisia, joissa mieskin vähintään keskituloinen, eri juttu jos mies on esim. työtön. Silloin paremmin tienaava maksaa enemmän. Mutta niin ne miehetkin maksaa kun nainen on työtön. Suurin ero on nimenomaan niissä pareissa, joissa molemmat tienaa hyvin mutta toinen selvästi enemmän kuin toinen. Esim. nettopalkat 3000 ja 5000. Näissä perheissä tuntuu menevän niin, että jos mies on parempituloinen menee kulut tulojen suhteessa, ja jos nainen on parempituloinen niin eletään kahden 3000 tienaavan elintasolla maksaen kulut 50-50. Ja nimenomaan niin, että se 3000 tienaava mies ei itsekään halua vaimon maksavan isompaa osuutta.

Ketjun mielipidejakaumasta en tekisi suuria päätelmiä, täällä voi kuka tahansa väittää mitä vaan.

Minun kokemuksellani taas niissä perheissä, jossa tuloerot ovat selvästi naisen eduksi, maksetaan kyllä elinkustannukset 50/50, mutta sitten se parempituloinen nainen noin niin kuin ohimennen ostelee ja makselee kaikenlaista, mitä mies pitää turhana, kuten lapsille harrastusvälineitä, lomamatkoja, jne juttuja, joihin mies kyllä osallistuu mielellään, mutta motkottaa niistä samalla. 

Voi liittyä tuohon ylpeysjuttuun kyllä hyvinkin, siitä olen samaa mieltä. Että mies haluaa kokea tuovansa tarpeellista ja naisen tuoma on sitä hömppää ja turhaa, vaikka olisikin koko perheen elintasoa ja -iloa nostattavaa.

Hei tämä on muuten tosi terävä huomio ja pitää kyllä usein paikkaansa. Näin se taitaa kyllä tosi usein minunkin tuttavapiirissäni mennä. Tai ainakin niillä joilla toinen on keski- ja toinen hyvätuloinen. Sitten on ne missä pienituloisempikin on hyvätuloinen, niillä näkee oikeita 50-50 jakoja, jopa niin ettei kumpikaan edes tiedä toisen tarkkoja tuloja tai pankkitilin saldoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän ole edes millään mahdollista tilanne, että molemmat tienaavat täysin saman summan kuukaudessa.

Ei se toinen voi tosiaan niitä tuloja mistään taikoakaan.

Kun menee yhteen niin silloin aika moni tietää toistensa työn ja palkan, suunnilleen ainakin.

Miksi ei silllon jo ennen yhteenmuuttoa tasan maksamista vaativa avaa suutaan ja sano: se ei riitä minulle, mitä pystyt maksamaan yhteisiä kuluja. Sinun pitää mennä lisätyöhön tai vaihtaa työpaikkaa. Silloinkin kun lapsia tulee et voi jäädä kotiin ja joudut tekemään ainakin kahta työtä jos palkkasi on tuo mikä nyt.

En osallistu isommalla panoksella yhteisiin kuluihin missään nimessä, oli tilanne mikä oli perheessämme.

Silloin voisi vielä päättää haluaako muuttaa yhteiseen talouteen.

Tästä rahapolitiikasta pitäisi sen joustamattoman ihmisen pihua ehdottomasti jo etukäteen. Koska hän tietää menevänsä yhteen tietyntuloisen ja -ammattisen ihmisen kanssa. Jos se tulo määrä tai ammatti ei miellytä tai riitä niin suu auki.

Jälkeenpäin on turha märistä.

No jos sä ajattelet seurustellessa että puoliso maksaa teille omakotitalon, lasten kotihoidon ja sulle vielä shoppailurahaa, niin miksi sinä et avaa suutasi ja esitä toiveitasi ääneen?

.

Me tehtiin toisin, mietittiin mihin on varaa siten ettei kumpikaan ole kusessa jos jääkin yksin.

Minä, ilmeisesti hyväusloiunen ja dinosaurus nainen, ajattelen näin. Olen nyt vaikka lähihoitaja tai sairaanhoitaja tms.vastaavassa ammatissa oleva ihminen. Käyn töissä. Oletan, että maksamani ja ehkä jo etukäteen kertomani osuus on riittävä miehelle kun hän tietää ammattini. Ei tule pieneen mieleenikään, että mies alkaa tästä itkeä. Itsehän minut on valinnut ja halunnut.

Tai jos alkaa niin jää itkemään yksin minun puolestani.

Olen ammatti-ihminen ja ihan järkevä raha-asioissa, se pitää riittää. En kuuntele mollaamista tai rutinaa. Rahasta silloin kun siihen ei ole aihetta.

Meitä on tuhansia ja taas tuhansia vastaavia perheellisiä naisia jotka ovat parisuhteessa ja myös monilla lapsia. Useat näiden perheiden miehet ovat tavallisissa ammateissa, mutta palkka on heillä suurempi, johtuen kun miesten palkat ovat suuremmat. Näihin palkka-asioihin nyt tuskin yksittäinen, parisuhteeseen menevä nainen voi isommin itse vaikuttaa.

Koska tunnen siis muita vastaavia pariskuntia ja perheitä kuin minä ja ehkä tuleva mieheni, jotka asuvat omakotitalossa, ihan ok rivarissa tai kunnollisessa kerrostalossa niin oletan, että meilläkin on mahdollisus siihen samaan tasoon. Miten ihmeessä he pärjäåvät ellemme me, kaksi kuitenkin työssäkäyvää ihmistä pärjää? Miksi minun tai meidön täytyisi asua jossain loukosaa?

Ei minun mieleeni tule, että itse ensimmäisenä olen sanomassa, että kyllä voimme asua yksiössä tuolla halvalla aluella ettei vaan tule ikäviä yllätyksiä. Senhän näkee sitten ja asiat kyllä järjestyvät.

Mites jos tuleva mieheni jo asuu mukavasti ja suhteellisen tilavasti hyvällä aluella? Pitääkö minun sitten ensimmäisenä ehdottaa, että ehei, en muuta siihen kun haluan, että asumme minun tulojeni tasoisessa asunnossa. Kerrostaloon! Tuskin mies siihenkään suostuu.

Ehei, se on ihan puppua ja höpönlöpöä, että pitäisi asua alempitasoisen mukaan. Jos varaa on mukavampaankin. Eikä niin myöskään toimita. Tulot lasketaan yhteen ja silloin on varaa muuhunkin kuin ihan kaikkein halvimpaan. Oli se sitten asunto, lomamatkat, auto, ruoka jne.

En usko, että moni mies tosipaikan tullessa missään nimessä suostuusi köyhäilemään vain siksi, että ei maksa yhtään enempää kuluja. Ovat he sen verran mukavuudenhaluisia ja ylpeitäkin. Joku roti sentään.

Täällä vauva-palstalla tietysti on miehiä jotka kiljuen innosta asuvat yksiössä ja katselevat vastapäistä tiiliseinää perheensä kanssa. Vaikka voisivat ihan hyvin asua mukavasti ja viihtyisästi.

Tässä kiteytyy aika hyvin se, millaista ajatusmaailmaa minä en tajua. Itse hakeuduttu matalapalkka-alalle vaikka unelmoidaan kivasta rivarista tai omakotitalosta. Miksi? Eikö olisi ollut helpompi hakeutua alalle, jolla on mahdollista saavuttaa tuo elintaso ihan itse? Silloin ei tarvitse miestäkään valita kukkaron perusteella vaan voi ottaa vaikka sen komean palomiehen tai poliisin JA silti saada kivan talon. Lähihoitajan pitää valita joko se palomies ja kerrostalokaksio tai tylsä insinööri ja talo. Vrt lääkärinainen voi saada poliisin ja talon (tai insinöörin ja tosi ison talon).

Eri juttu jos ei oikeasti arvosta materiaa ja on tyytyväinen vaatimattomaan elintasoon. Sellaista minä arvostan suuresti. Mutta se että arvostetaanko materiaa ja elintasoa eikä tehdä itse näiden eteen mitään - sitä en vaan tajua.

Hirveä maailmankuva sulla, sori vaan. Siis että sairaanhoitaja/poliisi-pariskunta ei saisi haaveilla kivasta rivarista tai omakotitalosta, ne on tarkoitettu ainoastaan jo nuoruudessaan, heti siinä lukion jälkeen (lukiohan tietysti pitää järkevästi käydä) järkeviä urapäätöksiä tehneet voivat semmoisista haaveilla.

Tai vastaavasti järkevästi puolisonsa raha edellä valinneet.

Puuttumatta nyt siihen, miten prseestä on se, että nykysuomessa on vaikeaa elää tavallista, kivaa elämää, niin kyllähän tuo valaisee tätä menoa, missä vingutaan ajatuksesta, että pitäisi osata laittaa yhteiseen pottiin. 

Ja vielä henk koht kysymys: tahtoisitko sinä puolison, joka on valinnut sinut sen vuoksi, että sinun kanssasi on mahdollisuus asua kivassa rivarissa tai omakotitalossa`? Olisiko ok, että tämä myös heti treffailun alussa selväksi tehtäisiin?

No sinähän tässä puolison lompakon perustella valitset, jos vaadit paremman elintason kuin itse valitsemasi ammatti mahdollistaa..?

Kyllä, kahta elintasoa, kahta kulttuuria!

Tänne takaisin kotounutta eläkeläistä katselen ja mietin, miten hemmetissä tuo asuu täällä! Maailmalta tulo takaisin, kun oli ensin sitä suomalaista koulutusta vienyt maailmalle ja eläkeläisenä mahalaskuna tuohon stressless-tuoliin. Parin tonnin eläkkeestä maksaa ensin alkoon osuuden ja loput ruokaan ellei sitten voltit kanna ovelle.  Kyllä eläkeläisellä on ollut tuuria, oikeaan kultakimpaleeseen osui aikanana. Tienaan kolminkertaisesti eläkeläisen ansiot maksan asunnot ja autot sekä tietty tarjoon gourmeetit. Ja tuota kahta kulttuuria- en ennätä koskaan kuluttamaan alkoo enkä stresslessiä. Onni on kiva työ ja yö!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän ole edes millään mahdollista tilanne, että molemmat tienaavat täysin saman summan kuukaudessa.

Ei se toinen voi tosiaan niitä tuloja mistään taikoakaan.

Kun menee yhteen niin silloin aika moni tietää toistensa työn ja palkan, suunnilleen ainakin.

Miksi ei silllon jo ennen yhteenmuuttoa tasan maksamista vaativa avaa suutaan ja sano: se ei riitä minulle, mitä pystyt maksamaan yhteisiä kuluja. Sinun pitää mennä lisätyöhön tai vaihtaa työpaikkaa. Silloinkin kun lapsia tulee et voi jäädä kotiin ja joudut tekemään ainakin kahta työtä jos palkkasi on tuo mikä nyt.

En osallistu isommalla panoksella yhteisiin kuluihin missään nimessä, oli tilanne mikä oli perheessämme.

Silloin voisi vielä päättää haluaako muuttaa yhteiseen talouteen.

Tästä rahapolitiikasta pitäisi sen joustamattoman ihmisen pihua ehdottomasti jo etukäteen. Koska hän tietää menevänsä yhteen tietyntuloisen ja -ammattisen ihmisen kanssa. Jos se tulo määrä tai ammatti ei miellytä tai riitä niin suu auki.

Jälkeenpäin on turha märistä.

No jos sä ajattelet seurustellessa että puoliso maksaa teille omakotitalon, lasten kotihoidon ja sulle vielä shoppailurahaa, niin miksi sinä et avaa suutasi ja esitä toiveitasi ääneen?

.

Me tehtiin toisin, mietittiin mihin on varaa siten ettei kumpikaan ole kusessa jos jääkin yksin.

Minä, ilmeisesti hyväusloiunen ja dinosaurus nainen, ajattelen näin. Olen nyt vaikka lähihoitaja tai sairaanhoitaja tms.vastaavassa ammatissa oleva ihminen. Käyn töissä. Oletan, että maksamani ja ehkä jo etukäteen kertomani osuus on riittävä miehelle kun hän tietää ammattini. Ei tule pieneen mieleenikään, että mies alkaa tästä itkeä. Itsehän minut on valinnut ja halunnut.

Tai jos alkaa niin jää itkemään yksin minun puolestani.

Olen ammatti-ihminen ja ihan järkevä raha-asioissa, se pitää riittää. En kuuntele mollaamista tai rutinaa. Rahasta silloin kun siihen ei ole aihetta.

Meitä on tuhansia ja taas tuhansia vastaavia perheellisiä naisia jotka ovat parisuhteessa ja myös monilla lapsia. Useat näiden perheiden miehet ovat tavallisissa ammateissa, mutta palkka on heillä suurempi, johtuen kun miesten palkat ovat suuremmat. Näihin palkka-asioihin nyt tuskin yksittäinen, parisuhteeseen menevä nainen voi isommin itse vaikuttaa.

Koska tunnen siis muita vastaavia pariskuntia ja perheitä kuin minä ja ehkä tuleva mieheni, jotka asuvat omakotitalossa, ihan ok rivarissa tai kunnollisessa kerrostalossa niin oletan, että meilläkin on mahdollisus siihen samaan tasoon. Miten ihmeessä he pärjäåvät ellemme me, kaksi kuitenkin työssäkäyvää ihmistä pärjää? Miksi minun tai meidön täytyisi asua jossain loukosaa?

Ei minun mieleeni tule, että itse ensimmäisenä olen sanomassa, että kyllä voimme asua yksiössä tuolla halvalla aluella ettei vaan tule ikäviä yllätyksiä. Senhän näkee sitten ja asiat kyllä järjestyvät.

Mites jos tuleva mieheni jo asuu mukavasti ja suhteellisen tilavasti hyvällä aluella? Pitääkö minun sitten ensimmäisenä ehdottaa, että ehei, en muuta siihen kun haluan, että asumme minun tulojeni tasoisessa asunnossa. Kerrostaloon! Tuskin mies siihenkään suostuu.

Ehei, se on ihan puppua ja höpönlöpöä, että pitäisi asua alempitasoisen mukaan. Jos varaa on mukavampaankin. Eikä niin myöskään toimita. Tulot lasketaan yhteen ja silloin on varaa muuhunkin kuin ihan kaikkein halvimpaan. Oli se sitten asunto, lomamatkat, auto, ruoka jne.

En usko, että moni mies tosipaikan tullessa missään nimessä suostuusi köyhäilemään vain siksi, että ei maksa yhtään enempää kuluja. Ovat he sen verran mukavuudenhaluisia ja ylpeitäkin. Joku roti sentään.

Täällä vauva-palstalla tietysti on miehiä jotka kiljuen innosta asuvat yksiössä ja katselevat vastapäistä tiiliseinää perheensä kanssa. Vaikka voisivat ihan hyvin asua mukavasti ja viihtyisästi.

Tässä kiteytyy aika hyvin se, millaista ajatusmaailmaa minä en tajua. Itse hakeuduttu matalapalkka-alalle vaikka unelmoidaan kivasta rivarista tai omakotitalosta. Miksi? Eikö olisi ollut helpompi hakeutua alalle, jolla on mahdollista saavuttaa tuo elintaso ihan itse? Silloin ei tarvitse miestäkään valita kukkaron perusteella vaan voi ottaa vaikka sen komean palomiehen tai poliisin JA silti saada kivan talon. Lähihoitajan pitää valita joko se palomies ja kerrostalokaksio tai tylsä insinööri ja talo. Vrt lääkärinainen voi saada poliisin ja talon (tai insinöörin ja tosi ison talon).

Eri juttu jos ei oikeasti arvosta materiaa ja on tyytyväinen vaatimattomaan elintasoon. Sellaista minä arvostan suuresti. Mutta se että arvostetaanko materiaa ja elintasoa eikä tehdä itse näiden eteen mitään - sitä en vaan tajua.

Että siis uravalinta kannattaakin tehdä sitä silmällä pitäen, että kykenee ostamaan itselleen mukavan talon lisäksi komean, hauskan puolison?

Tämä on kieltämättä raikas näkökulma asiaan! 

Toisaalta kun ne tylsät insinöörimiehet näin tekevät, he valittavat, että prkele kun siitä ei ole maksamaan 50/50. Että onko tämä nyt sitten siten, että naisten nimenomaisesti tulee harkita, onko heillä varaa komeaan, hauskaan puolisoon, vai miten tämä nyt olisi ymmärrettävä.

Ei. Vaan uravalinta kannattaa tehdä sen mukaan, että voi kustantaa itse itselleen haluamansa elintason. Silloin ei tarvitse valita puolisoa rahan perässä, vaan on vapaa valitsemaan rakkauden.

Kuten sanoin, se on ihan okei ettei arvosta rahaa ja materiaa. Nykyaikana oikeasti harvinaista ja ihailtavaa. Mutta se on minusta kummallista, että on rahan ja materian ja elintason perään - ja silti kouluttaudutaan tietoisesti matalapalkka-alalle. Minä voisin ihan hyvin ottaa vähemmän tienaavan puolison, mutta en puolisoa joka ajattelee noin. Ettei tarvitse ottaa mitään vastuuta omasta elämästä. Että kyllä sieltä tulee vastaan joku muu joka maksaa kaiken.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän ole edes millään mahdollista tilanne, että molemmat tienaavat täysin saman summan kuukaudessa.

Ei se toinen voi tosiaan niitä tuloja mistään taikoakaan.

Kun menee yhteen niin silloin aika moni tietää toistensa työn ja palkan, suunnilleen ainakin.

Miksi ei silllon jo ennen yhteenmuuttoa tasan maksamista vaativa avaa suutaan ja sano: se ei riitä minulle, mitä pystyt maksamaan yhteisiä kuluja. Sinun pitää mennä lisätyöhön tai vaihtaa työpaikkaa. Silloinkin kun lapsia tulee et voi jäädä kotiin ja joudut tekemään ainakin kahta työtä jos palkkasi on tuo mikä nyt.

En osallistu isommalla panoksella yhteisiin kuluihin missään nimessä, oli tilanne mikä oli perheessämme.

Silloin voisi vielä päättää haluaako muuttaa yhteiseen talouteen.

Tästä rahapolitiikasta pitäisi sen joustamattoman ihmisen pihua ehdottomasti jo etukäteen. Koska hän tietää menevänsä yhteen tietyntuloisen ja -ammattisen ihmisen kanssa. Jos se tulo määrä tai ammatti ei miellytä tai riitä niin suu auki.

Jälkeenpäin on turha märistä.

No jos sä ajattelet seurustellessa että puoliso maksaa teille omakotitalon, lasten kotihoidon ja sulle vielä shoppailurahaa, niin miksi sinä et avaa suutasi ja esitä toiveitasi ääneen?

.

Me tehtiin toisin, mietittiin mihin on varaa siten ettei kumpikaan ole kusessa jos jääkin yksin.

Minä, ilmeisesti hyväusloiunen ja dinosaurus nainen, ajattelen näin. Olen nyt vaikka lähihoitaja tai sairaanhoitaja tms.vastaavassa ammatissa oleva ihminen. Käyn töissä. Oletan, että maksamani ja ehkä jo etukäteen kertomani osuus on riittävä miehelle kun hän tietää ammattini. Ei tule pieneen mieleenikään, että mies alkaa tästä itkeä. Itsehän minut on valinnut ja halunnut.

Tai jos alkaa niin jää itkemään yksin minun puolestani.

Olen ammatti-ihminen ja ihan järkevä raha-asioissa, se pitää riittää. En kuuntele mollaamista tai rutinaa. Rahasta silloin kun siihen ei ole aihetta.

Meitä on tuhansia ja taas tuhansia vastaavia perheellisiä naisia jotka ovat parisuhteessa ja myös monilla lapsia. Useat näiden perheiden miehet ovat tavallisissa ammateissa, mutta palkka on heillä suurempi, johtuen kun miesten palkat ovat suuremmat. Näihin palkka-asioihin nyt tuskin yksittäinen, parisuhteeseen menevä nainen voi isommin itse vaikuttaa.

Koska tunnen siis muita vastaavia pariskuntia ja perheitä kuin minä ja ehkä tuleva mieheni, jotka asuvat omakotitalossa, ihan ok rivarissa tai kunnollisessa kerrostalossa niin oletan, että meilläkin on mahdollisus siihen samaan tasoon. Miten ihmeessä he pärjäåvät ellemme me, kaksi kuitenkin työssäkäyvää ihmistä pärjää? Miksi minun tai meidön täytyisi asua jossain loukosaa?

Ei minun mieleeni tule, että itse ensimmäisenä olen sanomassa, että kyllä voimme asua yksiössä tuolla halvalla aluella ettei vaan tule ikäviä yllätyksiä. Senhän näkee sitten ja asiat kyllä järjestyvät.

Mites jos tuleva mieheni jo asuu mukavasti ja suhteellisen tilavasti hyvällä aluella? Pitääkö minun sitten ensimmäisenä ehdottaa, että ehei, en muuta siihen kun haluan, että asumme minun tulojeni tasoisessa asunnossa. Kerrostaloon! Tuskin mies siihenkään suostuu.

Ehei, se on ihan puppua ja höpönlöpöä, että pitäisi asua alempitasoisen mukaan. Jos varaa on mukavampaankin. Eikä niin myöskään toimita. Tulot lasketaan yhteen ja silloin on varaa muuhunkin kuin ihan kaikkein halvimpaan. Oli se sitten asunto, lomamatkat, auto, ruoka jne.

En usko, että moni mies tosipaikan tullessa missään nimessä suostuusi köyhäilemään vain siksi, että ei maksa yhtään enempää kuluja. Ovat he sen verran mukavuudenhaluisia ja ylpeitäkin. Joku roti sentään.

Täällä vauva-palstalla tietysti on miehiä jotka kiljuen innosta asuvat yksiössä ja katselevat vastapäistä tiiliseinää perheensä kanssa. Vaikka voisivat ihan hyvin asua mukavasti ja viihtyisästi.

Tässä kiteytyy aika hyvin se, millaista ajatusmaailmaa minä en tajua. Itse hakeuduttu matalapalkka-alalle vaikka unelmoidaan kivasta rivarista tai omakotitalosta. Miksi? Eikö olisi ollut helpompi hakeutua alalle, jolla on mahdollista saavuttaa tuo elintaso ihan itse? Silloin ei tarvitse miestäkään valita kukkaron perusteella vaan voi ottaa vaikka sen komean palomiehen tai poliisin JA silti saada kivan talon. Lähihoitajan pitää valita joko se palomies ja kerrostalokaksio tai tylsä insinööri ja talo. Vrt lääkärinainen voi saada poliisin ja talon (tai insinöörin ja tosi ison talon).

Eri juttu jos ei oikeasti arvosta materiaa ja on tyytyväinen vaatimattomaan elintasoon. Sellaista minä arvostan suuresti. Mutta se että arvostetaanko materiaa ja elintasoa eikä tehdä itse näiden eteen mitään - sitä en vaan tajua.

Ei tarvitse asua Helsingissä. Sairaanhoitaja ja palomies voivat ostaa tai rakennuttaa itselleen omakotitalon järvenrantatontille ja he silti pystyvät maksamaan sen ilamn jatkuvaa kitukuuria.

Hyvä pointti. Mutta tulkitsin tuon kirjoittajan jutuista, että hän nimenomaan haluaa merkittävästi paremman elintason kuin mihin kahdella pienituloisella olisi varaa. Toki kahdella pienituloisella voi olla oikein mukava elämä, näiden ihmisten ammatinvalintoja en yhtään ihmettelekään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on miehet kiukkuitkeneet, että ei nainen mahdollista miehen uraa, vaan ihan itse siellä työssä raadetaan ja yltsää pusketaan ja niillä ansioilla saadaan parempaa uraa ja paremmat ansiot.

Tämä on ihan totta.

Tuo on aivan miehen omaa ansiota. Sen sijaan nainen mahdollistaa usein miehelle sen, että tuon lisäksi mies saa perheen.

Jos mies tyytyy siihen, että hänellä on mahtava ura, josta maksetaan paljon, hän voi huoletta olla täysin itsekäs ja käyttää rahansa vaikka joka viikko uuteen moottoripyörään. Mutta jos hän tuon lisäksi haluaa perheen, hänen täytyy ymmärtää, että nainen usein mahdollistaa tämän ja ottaa vastuunsa tästä omasta halustaan. Se tarkoittaa yleensä, että laittaa rahaa perheeseen edes joskus.

Olen nainen, enkä ole mahdollistanut mitään miehen uraa, vaikka jälkikasvua on siunaantunut. Minä olen itse pitänyt huolta urastani ja mies jäi kotiin vuorollaan ja päiväktiin ei menty vasta kolmevuotiaana. Harvalla on mitään miljönäärimiestä, vaan kyseessä on ihan keskituloisen palkka, joten kannattaa kysyä, miksi sinne kotiin pitäisi jäädä mahdollistamaan mitään, kun voisi itse yrittää päästä niihin samoihin tai melkein samoihin tuloihin. 

Minä tienaan meistä paremmin ja peruskulut jaetaan tasan ja maksan kyllä enemmän lomia ja lapsen vaate- ja välinekuluja ja maksoin oman auton yhteisen lisäksi. Mutta vaadin myös, että mieh hoitaa mallikkaasti raha-asiansa ja jos mies ei osaa huolehtia rahoistaan, niin turha odottaa, että minä maksan.  Ja jos minä haluan kalliin moottoripyörän, minä sen myös ostan. 

Näinhän naiset tekevät ja pitävät sitä kunnia-asianaan. Eivät tule palstalle parkumaan, että näin muhun kohdistetaan pippeliväkivaltaa.

Miksi maksat enemmän lomia ja lasten kuluja enemmän ja miehelle riittää se, että hoitaa omat raha-asiansa?

Minä olen myös tehnyt oman urani ja samalla mahdollistanut uran tekemisen miehelle. Kyllä  juuri se, että voi luottaa toiseen arjen asioissa on sitä mahdollistamista, miten ikinä se pariskunnan kesken sovitaankaan.

Mutta kyllä minä vaadin, että myös taloudellisesti  on tasa-arvoisesti vastuussa yhtä lailla kuin minäkin.  Siihen on naisenakin ihan oikeus.

Maksan enemmän noita muita kuluja, koska tienaan enemmän ja jos en maksaisi jäisi osa lomista tekemättä tai puitteet olisivat vaatimattomammat ja sama koske muita hankintoja. Enemmän maksaminen ei häiritse minua, sillä minähän tienaan enemmän niin kauan kun mies ei perseile omissa raha-asioissaan. Hän ei voi taikoa enemmän rahaa, mutta voi vaikuttaa siihen, mihin sitä kuluttaa. 

Tässä se on suoraan sanottuna. Naista ei vaivaa maksaa enemmän, jos hän tienaa enemmän. Nainen ymmärtää, että miehellä on se työ ja ne tulot, jotka hänellä on ja se on ok.

Mies valittaa, että naisen pitäisi tienata enemmän, ottaa vaikka oman työnsä ja perheen hoitamisen ohelle lisätyö voidakseen maksaa täsmälleen saman kuin paremmin tienaava.

Itse ajattelen ihan samoin kuin sinä. Mutta kyllä ajattelen, että me molemmat olemme mahdollistaneet kummankin uran, tukemalla toisiamme niin työ- kuin kotiasioissa. Ja se urakin on vähän semmoinen ja tämmöinen asia, ei voi pelkkää rahaa ajatella, vaan myös sitä, että viihtyy työssä. Senkin vuoksi älytön vaatimus, että molempien pitäisi tasan tienata sama, sillä erilaisiahan tässä ollaan.

Olen kyllä myös sitä mieltä, että jos minulla on varaa maksaa itselleni kallis harrastus, voin sen hyvin mielin maksaa, mutta en välttämättä ole avittamassa puolisoa, jos hän haluaa yhtä kalliin harrastuksen, jos se rokottaisi liikaa omaa pussiani.

Ja olen tarkka, että lainat on lyhennetty samoin summin, sillä jos ero tulisi, niin en todellakaan haluaisi antaa puolia asunnon arvosta, sillä olen maksanut niitä muitakin mukavuuksia. Tosin mieheni tienaa ihan hyvin. Jos toinen olisi niin pienituloinen, että lainanlyhennyksen ja pakollisten menojen jälkeen ei jäisi juuri mitään, niin sitten pitäisi miettiä kuviot uudestaan. 

Mutta alkuperäinen pointtini oli, että on vanhanaikaista puhua naisista mahdollistajina. Kaikilla on mahdollisuus huolehtia omasta urasta, ansioista ja eläkkeestä. Jos ryhtyy mahdollistajaksi, niin sekin on typeryyttä. Tai sitten pitää olla asiat paperilla hoidettuina ja sen toisen on syytä tienata todella paljon. 

Eri mutta tästä samaa mieltä. En välttämättä ole valmis maksamaan puolisolle kallista harrastusta tai esimerkiksi yhtä kallista autoa kuin itselläni. Tai valmis ostamaan itselleni puolet halvempaa autoa vain siksi, että minun pitää ostaa puolisolle samanlainen.

Näin. Ja voin jopa sen auton ostaa, jos raha riittää, mutta omistaja olen silloin minä ja auto lähtee alta eron sattuessa.

Mulla on kakkosasunto miehen kotiseudulla, mies käyttää sitä, lupaa joskus lainaan tutuilleen, mutta maksaa myös puolet vastikkeesta ja siivoaa siellä käydessään. Jos homma ei toimisi niin sehän olisi jollain forenomilla lyhytaikaisesssa vuokrauksessa silloin kun minä en sitä tarvitse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän ole edes millään mahdollista tilanne, että molemmat tienaavat täysin saman summan kuukaudessa.

Ei se toinen voi tosiaan niitä tuloja mistään taikoakaan.

Kun menee yhteen niin silloin aika moni tietää toistensa työn ja palkan, suunnilleen ainakin.

Miksi ei silllon jo ennen yhteenmuuttoa tasan maksamista vaativa avaa suutaan ja sano: se ei riitä minulle, mitä pystyt maksamaan yhteisiä kuluja. Sinun pitää mennä lisätyöhön tai vaihtaa työpaikkaa. Silloinkin kun lapsia tulee et voi jäädä kotiin ja joudut tekemään ainakin kahta työtä jos palkkasi on tuo mikä nyt.

En osallistu isommalla panoksella yhteisiin kuluihin missään nimessä, oli tilanne mikä oli perheessämme.

Silloin voisi vielä päättää haluaako muuttaa yhteiseen talouteen.

Tästä rahapolitiikasta pitäisi sen joustamattoman ihmisen pihua ehdottomasti jo etukäteen. Koska hän tietää menevänsä yhteen tietyntuloisen ja -ammattisen ihmisen kanssa. Jos se tulo määrä tai ammatti ei miellytä tai riitä niin suu auki.

Jälkeenpäin on turha märistä.

No jos sä ajattelet seurustellessa että puoliso maksaa teille omakotitalon, lasten kotihoidon ja sulle vielä shoppailurahaa, niin miksi sinä et avaa suutasi ja esitä toiveitasi ääneen?

.

Me tehtiin toisin, mietittiin mihin on varaa siten ettei kumpikaan ole kusessa jos jääkin yksin.

Minä, ilmeisesti hyväusloiunen ja dinosaurus nainen, ajattelen näin. Olen nyt vaikka lähihoitaja tai sairaanhoitaja tms.vastaavassa ammatissa oleva ihminen. Käyn töissä. Oletan, että maksamani ja ehkä jo etukäteen kertomani osuus on riittävä miehelle kun hän tietää ammattini. Ei tule pieneen mieleenikään, että mies alkaa tästä itkeä. Itsehän minut on valinnut ja halunnut.

Tai jos alkaa niin jää itkemään yksin minun puolestani.

Olen ammatti-ihminen ja ihan järkevä raha-asioissa, se pitää riittää. En kuuntele mollaamista tai rutinaa. Rahasta silloin kun siihen ei ole aihetta.

Meitä on tuhansia ja taas tuhansia vastaavia perheellisiä naisia jotka ovat parisuhteessa ja myös monilla lapsia. Useat näiden perheiden miehet ovat tavallisissa ammateissa, mutta palkka on heillä suurempi, johtuen kun miesten palkat ovat suuremmat. Näihin palkka-asioihin nyt tuskin yksittäinen, parisuhteeseen menevä nainen voi isommin itse vaikuttaa.

Koska tunnen siis muita vastaavia pariskuntia ja perheitä kuin minä ja ehkä tuleva mieheni, jotka asuvat omakotitalossa, ihan ok rivarissa tai kunnollisessa kerrostalossa niin oletan, että meilläkin on mahdollisus siihen samaan tasoon. Miten ihmeessä he pärjäåvät ellemme me, kaksi kuitenkin työssäkäyvää ihmistä pärjää? Miksi minun tai meidön täytyisi asua jossain loukosaa?

Ei minun mieleeni tule, että itse ensimmäisenä olen sanomassa, että kyllä voimme asua yksiössä tuolla halvalla aluella ettei vaan tule ikäviä yllätyksiä. Senhän näkee sitten ja asiat kyllä järjestyvät.

Mites jos tuleva mieheni jo asuu mukavasti ja suhteellisen tilavasti hyvällä aluella? Pitääkö minun sitten ensimmäisenä ehdottaa, että ehei, en muuta siihen kun haluan, että asumme minun tulojeni tasoisessa asunnossa. Kerrostaloon! Tuskin mies siihenkään suostuu.

Ehei, se on ihan puppua ja höpönlöpöä, että pitäisi asua alempitasoisen mukaan. Jos varaa on mukavampaankin. Eikä niin myöskään toimita. Tulot lasketaan yhteen ja silloin on varaa muuhunkin kuin ihan kaikkein halvimpaan. Oli se sitten asunto, lomamatkat, auto, ruoka jne.

En usko, että moni mies tosipaikan tullessa missään nimessä suostuusi köyhäilemään vain siksi, että ei maksa yhtään enempää kuluja. Ovat he sen verran mukavuudenhaluisia ja ylpeitäkin. Joku roti sentään.

Täällä vauva-palstalla tietysti on miehiä jotka kiljuen innosta asuvat yksiössä ja katselevat vastapäistä tiiliseinää perheensä kanssa. Vaikka voisivat ihan hyvin asua mukavasti ja viihtyisästi.

Tässä kiteytyy aika hyvin se, millaista ajatusmaailmaa minä en tajua. Itse hakeuduttu matalapalkka-alalle vaikka unelmoidaan kivasta rivarista tai omakotitalosta. Miksi? Eikö olisi ollut helpompi hakeutua alalle, jolla on mahdollista saavuttaa tuo elintaso ihan itse? Silloin ei tarvitse miestäkään valita kukkaron perusteella vaan voi ottaa vaikka sen komean palomiehen tai poliisin JA silti saada kivan talon. Lähihoitajan pitää valita joko se palomies ja kerrostalokaksio tai tylsä insinööri ja talo. Vrt lääkärinainen voi saada poliisin ja talon (tai insinöörin ja tosi ison talon).

Eri juttu jos ei oikeasti arvosta materiaa ja on tyytyväinen vaatimattomaan elintasoon. Sellaista minä arvostan suuresti. Mutta se että arvostetaanko materiaa ja elintasoa eikä tehdä itse näiden eteen mitään - sitä en vaan tajua.

Että siis uravalinta kannattaakin tehdä sitä silmällä pitäen, että kykenee ostamaan itselleen mukavan talon lisäksi komean, hauskan puolison?

Tämä on kieltämättä raikas näkökulma asiaan! 

Toisaalta kun ne tylsät insinöörimiehet näin tekevät, he valittavat, että prkele kun siitä ei ole maksamaan 50/50. Että onko tämä nyt sitten siten, että naisten nimenomaisesti tulee harkita, onko heillä varaa komeaan, hauskaan puolisoon, vai miten tämä nyt olisi ymmärrettävä.

Ei. Vaan uravalinta kannattaa tehdä sen mukaan, että voi kustantaa itse itselleen haluamansa elintason. Silloin ei tarvitse valita puolisoa rahan perässä, vaan on vapaa valitsemaan rakkauden.

Kuten sanoin, se on ihan okei ettei arvosta rahaa ja materiaa. Nykyaikana oikeasti harvinaista ja ihailtavaa. Mutta se on minusta kummallista, että on rahan ja materian ja elintason perään - ja silti kouluttaudutaan tietoisesti matalapalkka-alalle. Minä voisin ihan hyvin ottaa vähemmän tienaavan puolison, mutta en puolisoa joka ajattelee noin. Ettei tarvitse ottaa mitään vastuuta omasta elämästä. Että kyllä sieltä tulee vastaan joku muu joka maksaa kaiken.

Ei, vaan puolison valinta kannattaa tehdä niin, että puhutaan suoraan kummankin haaveista ja tulotasosta ja tulevaisuuden näkymistä. Vaikka toinen olisi pienipalkkainen lähäri, hän voi tuoda pariskunnan yhteiseen elämään kaikenlaista, minkä perusteella se parempituloinen on ihan valmis noihin yhteisiin haaveisiin, tietäen, että joutuu (voi kamala!!!) maksamaan enemmän kuin se puoliso. 

Ja nyt se, että suomalainen haaveilee, että joskus on yhdessä puolison kanssa varaa kivaan rivarinpätkään on sen verran vaatimaton haave, että en nyt katso ihmisen olevan kovinkaan vastuuton, jos semmoisen vaikka ääneen sanoisi. 

Tietoisesti matalapalkka-alalle ei kouluttaudu yksikään ihminen, uskoisin. Siis ajatuksena, että isona haluan sitten työn, josta maksetaan mahdollisimman vähän.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän ole edes millään mahdollista tilanne, että molemmat tienaavat täysin saman summan kuukaudessa.

Ei se toinen voi tosiaan niitä tuloja mistään taikoakaan.

Kun menee yhteen niin silloin aika moni tietää toistensa työn ja palkan, suunnilleen ainakin.

Miksi ei silllon jo ennen yhteenmuuttoa tasan maksamista vaativa avaa suutaan ja sano: se ei riitä minulle, mitä pystyt maksamaan yhteisiä kuluja. Sinun pitää mennä lisätyöhön tai vaihtaa työpaikkaa. Silloinkin kun lapsia tulee et voi jäädä kotiin ja joudut tekemään ainakin kahta työtä jos palkkasi on tuo mikä nyt.

En osallistu isommalla panoksella yhteisiin kuluihin missään nimessä, oli tilanne mikä oli perheessämme.

Silloin voisi vielä päättää haluaako muuttaa yhteiseen talouteen.

Tästä rahapolitiikasta pitäisi sen joustamattoman ihmisen pihua ehdottomasti jo etukäteen. Koska hän tietää menevänsä yhteen tietyntuloisen ja -ammattisen ihmisen kanssa. Jos se tulo määrä tai ammatti ei miellytä tai riitä niin suu auki.

Jälkeenpäin on turha märistä.

No jos sä ajattelet seurustellessa että puoliso maksaa teille omakotitalon, lasten kotihoidon ja sulle vielä shoppailurahaa, niin miksi sinä et avaa suutasi ja esitä toiveitasi ääneen?

.

Me tehtiin toisin, mietittiin mihin on varaa siten ettei kumpikaan ole kusessa jos jääkin yksin.

Minä, ilmeisesti hyväusloiunen ja dinosaurus nainen, ajattelen näin. Olen nyt vaikka lähihoitaja tai sairaanhoitaja tms.vastaavassa ammatissa oleva ihminen. Käyn töissä. Oletan, että maksamani ja ehkä jo etukäteen kertomani osuus on riittävä miehelle kun hän tietää ammattini. Ei tule pieneen mieleenikään, että mies alkaa tästä itkeä. Itsehän minut on valinnut ja halunnut.

Tai jos alkaa niin jää itkemään yksin minun puolestani.

Olen ammatti-ihminen ja ihan järkevä raha-asioissa, se pitää riittää. En kuuntele mollaamista tai rutinaa. Rahasta silloin kun siihen ei ole aihetta.

Meitä on tuhansia ja taas tuhansia vastaavia perheellisiä naisia jotka ovat parisuhteessa ja myös monilla lapsia. Useat näiden perheiden miehet ovat tavallisissa ammateissa, mutta palkka on heillä suurempi, johtuen kun miesten palkat ovat suuremmat. Näihin palkka-asioihin nyt tuskin yksittäinen, parisuhteeseen menevä nainen voi isommin itse vaikuttaa.

Koska tunnen siis muita vastaavia pariskuntia ja perheitä kuin minä ja ehkä tuleva mieheni, jotka asuvat omakotitalossa, ihan ok rivarissa tai kunnollisessa kerrostalossa niin oletan, että meilläkin on mahdollisus siihen samaan tasoon. Miten ihmeessä he pärjäåvät ellemme me, kaksi kuitenkin työssäkäyvää ihmistä pärjää? Miksi minun tai meidön täytyisi asua jossain loukosaa?

Ei minun mieleeni tule, että itse ensimmäisenä olen sanomassa, että kyllä voimme asua yksiössä tuolla halvalla aluella ettei vaan tule ikäviä yllätyksiä. Senhän näkee sitten ja asiat kyllä järjestyvät.

Mites jos tuleva mieheni jo asuu mukavasti ja suhteellisen tilavasti hyvällä aluella? Pitääkö minun sitten ensimmäisenä ehdottaa, että ehei, en muuta siihen kun haluan, että asumme minun tulojeni tasoisessa asunnossa. Kerrostaloon! Tuskin mies siihenkään suostuu.

Ehei, se on ihan puppua ja höpönlöpöä, että pitäisi asua alempitasoisen mukaan. Jos varaa on mukavampaankin. Eikä niin myöskään toimita. Tulot lasketaan yhteen ja silloin on varaa muuhunkin kuin ihan kaikkein halvimpaan. Oli se sitten asunto, lomamatkat, auto, ruoka jne.

En usko, että moni mies tosipaikan tullessa missään nimessä suostuusi köyhäilemään vain siksi, että ei maksa yhtään enempää kuluja. Ovat he sen verran mukavuudenhaluisia ja ylpeitäkin. Joku roti sentään.

Täällä vauva-palstalla tietysti on miehiä jotka kiljuen innosta asuvat yksiössä ja katselevat vastapäistä tiiliseinää perheensä kanssa. Vaikka voisivat ihan hyvin asua mukavasti ja viihtyisästi.

Tässä kiteytyy aika hyvin se, millaista ajatusmaailmaa minä en tajua. Itse hakeuduttu matalapalkka-alalle vaikka unelmoidaan kivasta rivarista tai omakotitalosta. Miksi? Eikö olisi ollut helpompi hakeutua alalle, jolla on mahdollista saavuttaa tuo elintaso ihan itse? Silloin ei tarvitse miestäkään valita kukkaron perusteella vaan voi ottaa vaikka sen komean palomiehen tai poliisin JA silti saada kivan talon. Lähihoitajan pitää valita joko se palomies ja kerrostalokaksio tai tylsä insinööri ja talo. Vrt lääkärinainen voi saada poliisin ja talon (tai insinöörin ja tosi ison talon).

Eri juttu jos ei oikeasti arvosta materiaa ja on tyytyväinen vaatimattomaan elintasoon. Sellaista minä arvostan suuresti. Mutta se että arvostetaanko materiaa ja elintasoa eikä tehdä itse näiden eteen mitään - sitä en vaan tajua.

Hirveä maailmankuva sulla, sori vaan. Siis että sairaanhoitaja/poliisi-pariskunta ei saisi haaveilla kivasta rivarista tai omakotitalosta, ne on tarkoitettu ainoastaan jo nuoruudessaan, heti siinä lukion jälkeen (lukiohan tietysti pitää järkevästi käydä) järkeviä urapäätöksiä tehneet voivat semmoisista haaveilla.

Tai vastaavasti järkevästi puolisonsa raha edellä valinneet.

Puuttumatta nyt siihen, miten prseestä on se, että nykysuomessa on vaikeaa elää tavallista, kivaa elämää, niin kyllähän tuo valaisee tätä menoa, missä vingutaan ajatuksesta, että pitäisi osata laittaa yhteiseen pottiin. 

Ja vielä henk koht kysymys: tahtoisitko sinä puolison, joka on valinnut sinut sen vuoksi, että sinun kanssasi on mahdollisuus asua kivassa rivarissa tai omakotitalossa`? Olisiko ok, että tämä myös heti treffailun alussa selväksi tehtäisiin?

No sinähän tässä puolison lompakon perustella valitset, jos vaadit paremman elintason kuin itse valitsemasi ammatti mahdollistaa..?

Ja kenenkään hyvätuloisen ei kannata valita puolisoa sen perusteella, että hän on mieleinen, vaan lompakon perusteella, koska ei halua kustantaa toiselle parempaa elintasoa...?

Eli pidetään nämä tuloluokat nyt erillään, kuten 100 v sitten tehtiin, niin ei tule näitä turhia harmeja. Lika barn leka bäst, se olisi hyvä jokaisen sisäistää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän ole edes millään mahdollista tilanne, että molemmat tienaavat täysin saman summan kuukaudessa.

Ei se toinen voi tosiaan niitä tuloja mistään taikoakaan.

Kun menee yhteen niin silloin aika moni tietää toistensa työn ja palkan, suunnilleen ainakin.

Miksi ei silllon jo ennen yhteenmuuttoa tasan maksamista vaativa avaa suutaan ja sano: se ei riitä minulle, mitä pystyt maksamaan yhteisiä kuluja. Sinun pitää mennä lisätyöhön tai vaihtaa työpaikkaa. Silloinkin kun lapsia tulee et voi jäädä kotiin ja joudut tekemään ainakin kahta työtä jos palkkasi on tuo mikä nyt.

En osallistu isommalla panoksella yhteisiin kuluihin missään nimessä, oli tilanne mikä oli perheessämme.

Silloin voisi vielä päättää haluaako muuttaa yhteiseen talouteen.

Tästä rahapolitiikasta pitäisi sen joustamattoman ihmisen pihua ehdottomasti jo etukäteen. Koska hän tietää menevänsä yhteen tietyntuloisen ja -ammattisen ihmisen kanssa. Jos se tulo määrä tai ammatti ei miellytä tai riitä niin suu auki.

Jälkeenpäin on turha märistä.

No jos sä ajattelet seurustellessa että puoliso maksaa teille omakotitalon, lasten kotihoidon ja sulle vielä shoppailurahaa, niin miksi sinä et avaa suutasi ja esitä toiveitasi ääneen?

.

Me tehtiin toisin, mietittiin mihin on varaa siten ettei kumpikaan ole kusessa jos jääkin yksin.

Minä, ilmeisesti hyväusloiunen ja dinosaurus nainen, ajattelen näin. Olen nyt vaikka lähihoitaja tai sairaanhoitaja tms.vastaavassa ammatissa oleva ihminen. Käyn töissä. Oletan, että maksamani ja ehkä jo etukäteen kertomani osuus on riittävä miehelle kun hän tietää ammattini. Ei tule pieneen mieleenikään, että mies alkaa tästä itkeä. Itsehän minut on valinnut ja halunnut.

Tai jos alkaa niin jää itkemään yksin minun puolestani.

Olen ammatti-ihminen ja ihan järkevä raha-asioissa, se pitää riittää. En kuuntele mollaamista tai rutinaa. Rahasta silloin kun siihen ei ole aihetta.

Meitä on tuhansia ja taas tuhansia vastaavia perheellisiä naisia jotka ovat parisuhteessa ja myös monilla lapsia. Useat näiden perheiden miehet ovat tavallisissa ammateissa, mutta palkka on heillä suurempi, johtuen kun miesten palkat ovat suuremmat. Näihin palkka-asioihin nyt tuskin yksittäinen, parisuhteeseen menevä nainen voi isommin itse vaikuttaa.

Koska tunnen siis muita vastaavia pariskuntia ja perheitä kuin minä ja ehkä tuleva mieheni, jotka asuvat omakotitalossa, ihan ok rivarissa tai kunnollisessa kerrostalossa niin oletan, että meilläkin on mahdollisus siihen samaan tasoon. Miten ihmeessä he pärjäåvät ellemme me, kaksi kuitenkin työssäkäyvää ihmistä pärjää? Miksi minun tai meidön täytyisi asua jossain loukosaa?

Ei minun mieleeni tule, että itse ensimmäisenä olen sanomassa, että kyllä voimme asua yksiössä tuolla halvalla aluella ettei vaan tule ikäviä yllätyksiä. Senhän näkee sitten ja asiat kyllä järjestyvät.

Mites jos tuleva mieheni jo asuu mukavasti ja suhteellisen tilavasti hyvällä aluella? Pitääkö minun sitten ensimmäisenä ehdottaa, että ehei, en muuta siihen kun haluan, että asumme minun tulojeni tasoisessa asunnossa. Kerrostaloon! Tuskin mies siihenkään suostuu.

Ehei, se on ihan puppua ja höpönlöpöä, että pitäisi asua alempitasoisen mukaan. Jos varaa on mukavampaankin. Eikä niin myöskään toimita. Tulot lasketaan yhteen ja silloin on varaa muuhunkin kuin ihan kaikkein halvimpaan. Oli se sitten asunto, lomamatkat, auto, ruoka jne.

En usko, että moni mies tosipaikan tullessa missään nimessä suostuusi köyhäilemään vain siksi, että ei maksa yhtään enempää kuluja. Ovat he sen verran mukavuudenhaluisia ja ylpeitäkin. Joku roti sentään.

Täällä vauva-palstalla tietysti on miehiä jotka kiljuen innosta asuvat yksiössä ja katselevat vastapäistä tiiliseinää perheensä kanssa. Vaikka voisivat ihan hyvin asua mukavasti ja viihtyisästi.

Tässä kiteytyy aika hyvin se, millaista ajatusmaailmaa minä en tajua. Itse hakeuduttu matalapalkka-alalle vaikka unelmoidaan kivasta rivarista tai omakotitalosta. Miksi? Eikö olisi ollut helpompi hakeutua alalle, jolla on mahdollista saavuttaa tuo elintaso ihan itse? Silloin ei tarvitse miestäkään valita kukkaron perusteella vaan voi ottaa vaikka sen komean palomiehen tai poliisin JA silti saada kivan talon. Lähihoitajan pitää valita joko se palomies ja kerrostalokaksio tai tylsä insinööri ja talo. Vrt lääkärinainen voi saada poliisin ja talon (tai insinöörin ja tosi ison talon).

Eri juttu jos ei oikeasti arvosta materiaa ja on tyytyväinen vaatimattomaan elintasoon. Sellaista minä arvostan suuresti. Mutta se että arvostetaanko materiaa ja elintasoa eikä tehdä itse näiden eteen mitään - sitä en vaan tajua.

Hirveä maailmankuva sulla, sori vaan. Siis että sairaanhoitaja/poliisi-pariskunta ei saisi haaveilla kivasta rivarista tai omakotitalosta, ne on tarkoitettu ainoastaan jo nuoruudessaan, heti siinä lukion jälkeen (lukiohan tietysti pitää järkevästi käydä) järkeviä urapäätöksiä tehneet voivat semmoisista haaveilla.

Tai vastaavasti järkevästi puolisonsa raha edellä valinneet.

Puuttumatta nyt siihen, miten prseestä on se, että nykysuomessa on vaikeaa elää tavallista, kivaa elämää, niin kyllähän tuo valaisee tätä menoa, missä vingutaan ajatuksesta, että pitäisi osata laittaa yhteiseen pottiin. 

Ja vielä henk koht kysymys: tahtoisitko sinä puolison, joka on valinnut sinut sen vuoksi, että sinun kanssasi on mahdollisuus asua kivassa rivarissa tai omakotitalossa`? Olisiko ok, että tämä myös heti treffailun alussa selväksi tehtäisiin?

No sinähän tässä puolison lompakon perustella valitset, jos vaadit paremman elintason kuin itse valitsemasi ammatti mahdollistaa..?

Ja kenenkään hyvätuloisen ei kannata valita puolisoa sen perusteella, että hän on mieleinen, vaan lompakon perusteella, koska ei halua kustantaa toiselle parempaa elintasoa...?

Eli pidetään nämä tuloluokat nyt erillään, kuten 100 v sitten tehtiin, niin ei tule näitä turhia harmeja. Lika barn leka bäst, se olisi hyvä jokaisen sisäistää.

Eiköhän kaikki ne, joille oma valittu elintaso riittää voi valita puolison muun kuin lompakon perusteella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän ole edes millään mahdollista tilanne, että molemmat tienaavat täysin saman summan kuukaudessa.

Ei se toinen voi tosiaan niitä tuloja mistään taikoakaan.

Kun menee yhteen niin silloin aika moni tietää toistensa työn ja palkan, suunnilleen ainakin.

Miksi ei silllon jo ennen yhteenmuuttoa tasan maksamista vaativa avaa suutaan ja sano: se ei riitä minulle, mitä pystyt maksamaan yhteisiä kuluja. Sinun pitää mennä lisätyöhön tai vaihtaa työpaikkaa. Silloinkin kun lapsia tulee et voi jäädä kotiin ja joudut tekemään ainakin kahta työtä jos palkkasi on tuo mikä nyt.

En osallistu isommalla panoksella yhteisiin kuluihin missään nimessä, oli tilanne mikä oli perheessämme.

Silloin voisi vielä päättää haluaako muuttaa yhteiseen talouteen.

Tästä rahapolitiikasta pitäisi sen joustamattoman ihmisen pihua ehdottomasti jo etukäteen. Koska hän tietää menevänsä yhteen tietyntuloisen ja -ammattisen ihmisen kanssa. Jos se tulo määrä tai ammatti ei miellytä tai riitä niin suu auki.

Jälkeenpäin on turha märistä.

No jos sä ajattelet seurustellessa että puoliso maksaa teille omakotitalon, lasten kotihoidon ja sulle vielä shoppailurahaa, niin miksi sinä et avaa suutasi ja esitä toiveitasi ääneen?

.

Me tehtiin toisin, mietittiin mihin on varaa siten ettei kumpikaan ole kusessa jos jääkin yksin.

Minä, ilmeisesti hyväusloiunen ja dinosaurus nainen, ajattelen näin. Olen nyt vaikka lähihoitaja tai sairaanhoitaja tms.vastaavassa ammatissa oleva ihminen. Käyn töissä. Oletan, että maksamani ja ehkä jo etukäteen kertomani osuus on riittävä miehelle kun hän tietää ammattini. Ei tule pieneen mieleenikään, että mies alkaa tästä itkeä. Itsehän minut on valinnut ja halunnut.

Tai jos alkaa niin jää itkemään yksin minun puolestani.

Olen ammatti-ihminen ja ihan järkevä raha-asioissa, se pitää riittää. En kuuntele mollaamista tai rutinaa. Rahasta silloin kun siihen ei ole aihetta.

Meitä on tuhansia ja taas tuhansia vastaavia perheellisiä naisia jotka ovat parisuhteessa ja myös monilla lapsia. Useat näiden perheiden miehet ovat tavallisissa ammateissa, mutta palkka on heillä suurempi, johtuen kun miesten palkat ovat suuremmat. Näihin palkka-asioihin nyt tuskin yksittäinen, parisuhteeseen menevä nainen voi isommin itse vaikuttaa.

Koska tunnen siis muita vastaavia pariskuntia ja perheitä kuin minä ja ehkä tuleva mieheni, jotka asuvat omakotitalossa, ihan ok rivarissa tai kunnollisessa kerrostalossa niin oletan, että meilläkin on mahdollisus siihen samaan tasoon. Miten ihmeessä he pärjäåvät ellemme me, kaksi kuitenkin työssäkäyvää ihmistä pärjää? Miksi minun tai meidön täytyisi asua jossain loukosaa?

Ei minun mieleeni tule, että itse ensimmäisenä olen sanomassa, että kyllä voimme asua yksiössä tuolla halvalla aluella ettei vaan tule ikäviä yllätyksiä. Senhän näkee sitten ja asiat kyllä järjestyvät.

Mites jos tuleva mieheni jo asuu mukavasti ja suhteellisen tilavasti hyvällä aluella? Pitääkö minun sitten ensimmäisenä ehdottaa, että ehei, en muuta siihen kun haluan, että asumme minun tulojeni tasoisessa asunnossa. Kerrostaloon! Tuskin mies siihenkään suostuu.

Ehei, se on ihan puppua ja höpönlöpöä, että pitäisi asua alempitasoisen mukaan. Jos varaa on mukavampaankin. Eikä niin myöskään toimita. Tulot lasketaan yhteen ja silloin on varaa muuhunkin kuin ihan kaikkein halvimpaan. Oli se sitten asunto, lomamatkat, auto, ruoka jne.

En usko, että moni mies tosipaikan tullessa missään nimessä suostuusi köyhäilemään vain siksi, että ei maksa yhtään enempää kuluja. Ovat he sen verran mukavuudenhaluisia ja ylpeitäkin. Joku roti sentään.

Täällä vauva-palstalla tietysti on miehiä jotka kiljuen innosta asuvat yksiössä ja katselevat vastapäistä tiiliseinää perheensä kanssa. Vaikka voisivat ihan hyvin asua mukavasti ja viihtyisästi.

Tässä kiteytyy aika hyvin se, millaista ajatusmaailmaa minä en tajua. Itse hakeuduttu matalapalkka-alalle vaikka unelmoidaan kivasta rivarista tai omakotitalosta. Miksi? Eikö olisi ollut helpompi hakeutua alalle, jolla on mahdollista saavuttaa tuo elintaso ihan itse? Silloin ei tarvitse miestäkään valita kukkaron perusteella vaan voi ottaa vaikka sen komean palomiehen tai poliisin JA silti saada kivan talon. Lähihoitajan pitää valita joko se palomies ja kerrostalokaksio tai tylsä insinööri ja talo. Vrt lääkärinainen voi saada poliisin ja talon (tai insinöörin ja tosi ison talon).

Eri juttu jos ei oikeasti arvosta materiaa ja on tyytyväinen vaatimattomaan elintasoon. Sellaista minä arvostan suuresti. Mutta se että arvostetaanko materiaa ja elintasoa eikä tehdä itse näiden eteen mitään - sitä en vaan tajua.

Tästä minäkin olen samaa mieltä, vaikka en kahta elintasoa ymmärräkään. Minusta huomattavasti parempituloisen olisi yhteisessä taloudessa ja varsinkin perheessä väärin vaatia, että pienempituloinen maksaa kaikesta tasan puolet. Mutta yhtä lailla on absurdia pienempituloisen pitää itsestäänselvyytenä, että parempituloinen puoliso mahdollistaa hänen henkilökohtaisia unelmiaan tai odotuksiaan. Yhteiset perusmenot on minusta luontevaa kustantaa jotakuinkin tulojen suhteessa, mutta ei parempituloisen harteille kuulu sitä oman henkilökohtaisen tavoite-elintason hankkimista jättää. Jos etukäteen tietää haluavansa vaikkapa useampia lapsia, omakotitalon tai matkustella silloin tällöin, niin kyllä silloin kuuluu itse hankkia sellainen tulotaso millä omien halujen tyydyttäminen onnistuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän ole edes millään mahdollista tilanne, että molemmat tienaavat täysin saman summan kuukaudessa.

Ei se toinen voi tosiaan niitä tuloja mistään taikoakaan.

Kun menee yhteen niin silloin aika moni tietää toistensa työn ja palkan, suunnilleen ainakin.

Miksi ei silllon jo ennen yhteenmuuttoa tasan maksamista vaativa avaa suutaan ja sano: se ei riitä minulle, mitä pystyt maksamaan yhteisiä kuluja. Sinun pitää mennä lisätyöhön tai vaihtaa työpaikkaa. Silloinkin kun lapsia tulee et voi jäädä kotiin ja joudut tekemään ainakin kahta työtä jos palkkasi on tuo mikä nyt.

En osallistu isommalla panoksella yhteisiin kuluihin missään nimessä, oli tilanne mikä oli perheessämme.

Silloin voisi vielä päättää haluaako muuttaa yhteiseen talouteen.

Tästä rahapolitiikasta pitäisi sen joustamattoman ihmisen pihua ehdottomasti jo etukäteen. Koska hän tietää menevänsä yhteen tietyntuloisen ja -ammattisen ihmisen kanssa. Jos se tulo määrä tai ammatti ei miellytä tai riitä niin suu auki.

Jälkeenpäin on turha märistä.

No jos sä ajattelet seurustellessa että puoliso maksaa teille omakotitalon, lasten kotihoidon ja sulle vielä shoppailurahaa, niin miksi sinä et avaa suutasi ja esitä toiveitasi ääneen?

.

Me tehtiin toisin, mietittiin mihin on varaa siten ettei kumpikaan ole kusessa jos jääkin yksin.

Minä, ilmeisesti hyväusloiunen ja dinosaurus nainen, ajattelen näin. Olen nyt vaikka lähihoitaja tai sairaanhoitaja tms.vastaavassa ammatissa oleva ihminen. Käyn töissä. Oletan, että maksamani ja ehkä jo etukäteen kertomani osuus on riittävä miehelle kun hän tietää ammattini. Ei tule pieneen mieleenikään, että mies alkaa tästä itkeä. Itsehän minut on valinnut ja halunnut.

Tai jos alkaa niin jää itkemään yksin minun puolestani.

Olen ammatti-ihminen ja ihan järkevä raha-asioissa, se pitää riittää. En kuuntele mollaamista tai rutinaa. Rahasta silloin kun siihen ei ole aihetta.

Meitä on tuhansia ja taas tuhansia vastaavia perheellisiä naisia jotka ovat parisuhteessa ja myös monilla lapsia. Useat näiden perheiden miehet ovat tavallisissa ammateissa, mutta palkka on heillä suurempi, johtuen kun miesten palkat ovat suuremmat. Näihin palkka-asioihin nyt tuskin yksittäinen, parisuhteeseen menevä nainen voi isommin itse vaikuttaa.

Koska tunnen siis muita vastaavia pariskuntia ja perheitä kuin minä ja ehkä tuleva mieheni, jotka asuvat omakotitalossa, ihan ok rivarissa tai kunnollisessa kerrostalossa niin oletan, että meilläkin on mahdollisus siihen samaan tasoon. Miten ihmeessä he pärjäåvät ellemme me, kaksi kuitenkin työssäkäyvää ihmistä pärjää? Miksi minun tai meidön täytyisi asua jossain loukosaa?

Ei minun mieleeni tule, että itse ensimmäisenä olen sanomassa, että kyllä voimme asua yksiössä tuolla halvalla aluella ettei vaan tule ikäviä yllätyksiä. Senhän näkee sitten ja asiat kyllä järjestyvät.

Mites jos tuleva mieheni jo asuu mukavasti ja suhteellisen tilavasti hyvällä aluella? Pitääkö minun sitten ensimmäisenä ehdottaa, että ehei, en muuta siihen kun haluan, että asumme minun tulojeni tasoisessa asunnossa. Kerrostaloon! Tuskin mies siihenkään suostuu.

Ehei, se on ihan puppua ja höpönlöpöä, että pitäisi asua alempitasoisen mukaan. Jos varaa on mukavampaankin. Eikä niin myöskään toimita. Tulot lasketaan yhteen ja silloin on varaa muuhunkin kuin ihan kaikkein halvimpaan. Oli se sitten asunto, lomamatkat, auto, ruoka jne.

En usko, että moni mies tosipaikan tullessa missään nimessä suostuusi köyhäilemään vain siksi, että ei maksa yhtään enempää kuluja. Ovat he sen verran mukavuudenhaluisia ja ylpeitäkin. Joku roti sentään.

Täällä vauva-palstalla tietysti on miehiä jotka kiljuen innosta asuvat yksiössä ja katselevat vastapäistä tiiliseinää perheensä kanssa. Vaikka voisivat ihan hyvin asua mukavasti ja viihtyisästi.

Tässä kiteytyy aika hyvin se, millaista ajatusmaailmaa minä en tajua. Itse hakeuduttu matalapalkka-alalle vaikka unelmoidaan kivasta rivarista tai omakotitalosta. Miksi? Eikö olisi ollut helpompi hakeutua alalle, jolla on mahdollista saavuttaa tuo elintaso ihan itse? Silloin ei tarvitse miestäkään valita kukkaron perusteella vaan voi ottaa vaikka sen komean palomiehen tai poliisin JA silti saada kivan talon. Lähihoitajan pitää valita joko se palomies ja kerrostalokaksio tai tylsä insinööri ja talo. Vrt lääkärinainen voi saada poliisin ja talon (tai insinöörin ja tosi ison talon).

Eri juttu jos ei oikeasti arvosta materiaa ja on tyytyväinen vaatimattomaan elintasoon. Sellaista minä arvostan suuresti. Mutta se että arvostetaanko materiaa ja elintasoa eikä tehdä itse näiden eteen mitään - sitä en vaan tajua.

Hirveä maailmankuva sulla, sori vaan. Siis että sairaanhoitaja/poliisi-pariskunta ei saisi haaveilla kivasta rivarista tai omakotitalosta, ne on tarkoitettu ainoastaan jo nuoruudessaan, heti siinä lukion jälkeen (lukiohan tietysti pitää järkevästi käydä) järkeviä urapäätöksiä tehneet voivat semmoisista haaveilla.

Tai vastaavasti järkevästi puolisonsa raha edellä valinneet.

Puuttumatta nyt siihen, miten prseestä on se, että nykysuomessa on vaikeaa elää tavallista, kivaa elämää, niin kyllähän tuo valaisee tätä menoa, missä vingutaan ajatuksesta, että pitäisi osata laittaa yhteiseen pottiin. 

Ja vielä henk koht kysymys: tahtoisitko sinä puolison, joka on valinnut sinut sen vuoksi, että sinun kanssasi on mahdollisuus asua kivassa rivarissa tai omakotitalossa`? Olisiko ok, että tämä myös heti treffailun alussa selväksi tehtäisiin?

No sinähän tässä puolison lompakon perustella valitset, jos vaadit paremman elintason kuin itse valitsemasi ammatti mahdollistaa..?

Ja kenenkään hyvätuloisen ei kannata valita puolisoa sen perusteella, että hän on mieleinen, vaan lompakon perusteella, koska ei halua kustantaa toiselle parempaa elintasoa...?

Eli pidetään nämä tuloluokat nyt erillään, kuten 100 v sitten tehtiin, niin ei tule näitä turhia harmeja. Lika barn leka bäst, se olisi hyvä jokaisen sisäistää.

Eiköhän kaikki ne, joille oma valittu elintaso riittää voi valita puolison muun kuin lompakon perusteella.

Toki, mutta sitten kun niin tekee, ei ole oikeutta asettaa sitä vähätuloisempaa halveksittuun asemaan, jossa toinen elää köyhyysrajalla kun itse tuhlaa vain itseensä. Siitähän tässä ketjussa on ollut koko ajan kyse!

Eli elää sitä itse sitä omaa valittua elämäänsä ja laittaa toinen elämään jotain muuta. Jos tällaiseen on halu, olisi parempi pysyä elämässä yksin sitä hyvää elämäänsä.