Suomessa on perheitä, joissa eletään kahta eri elintasoa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän ole edes millään mahdollista tilanne, että molemmat tienaavat täysin saman summan kuukaudessa.

Ei se toinen voi tosiaan niitä tuloja mistään taikoakaan.

Kun menee yhteen niin silloin aika moni tietää toistensa työn ja palkan, suunnilleen ainakin.

Miksi ei silllon jo ennen yhteenmuuttoa tasan maksamista vaativa avaa suutaan ja sano: se ei riitä minulle, mitä pystyt maksamaan yhteisiä kuluja. Sinun pitää mennä lisätyöhön tai vaihtaa työpaikkaa. Silloinkin kun lapsia tulee et voi jäädä kotiin ja joudut tekemään ainakin kahta työtä jos palkkasi on tuo mikä nyt.

En osallistu isommalla panoksella yhteisiin kuluihin missään nimessä, oli tilanne mikä oli perheessämme.

Silloin voisi vielä päättää haluaako muuttaa yhteiseen talouteen.

Tästä rahapolitiikasta pitäisi sen joustamattoman ihmisen pihua ehdottomasti jo etukäteen. Koska hän tietää menevänsä yhteen tietyntuloisen ja -ammattisen ihmisen kanssa. Jos se tulo määrä tai ammatti ei miellytä tai riitä niin suu auki.

Jälkeenpäin on turha märistä.

No jos sä ajattelet seurustellessa että puoliso maksaa teille omakotitalon, lasten kotihoidon ja sulle vielä shoppailurahaa, niin miksi sinä et avaa suutasi ja esitä toiveitasi ääneen?

.

Me tehtiin toisin, mietittiin mihin on varaa siten ettei kumpikaan ole kusessa jos jääkin yksin.

Minä, ilmeisesti hyväusloiunen ja dinosaurus nainen, ajattelen näin. Olen nyt vaikka lähihoitaja tai sairaanhoitaja tms.vastaavassa ammatissa oleva ihminen. Käyn töissä. Oletan, että maksamani ja ehkä jo etukäteen kertomani osuus on riittävä miehelle kun hän tietää ammattini. Ei tule pieneen mieleenikään, että mies alkaa tästä itkeä. Itsehän minut on valinnut ja halunnut.

Tai jos alkaa niin jää itkemään yksin minun puolestani.

Olen ammatti-ihminen ja ihan järkevä raha-asioissa, se pitää riittää. En kuuntele mollaamista tai rutinaa. Rahasta silloin kun siihen ei ole aihetta.

Meitä on tuhansia ja taas tuhansia vastaavia perheellisiä naisia jotka ovat parisuhteessa ja myös monilla lapsia. Useat näiden perheiden miehet ovat tavallisissa ammateissa, mutta palkka on heillä suurempi, johtuen kun miesten palkat ovat suuremmat. Näihin palkka-asioihin nyt tuskin yksittäinen, parisuhteeseen menevä nainen voi isommin itse vaikuttaa.

Koska tunnen siis muita vastaavia pariskuntia ja perheitä kuin minä ja ehkä tuleva mieheni, jotka asuvat omakotitalossa, ihan ok rivarissa tai kunnollisessa kerrostalossa niin oletan, että meilläkin on mahdollisus siihen samaan tasoon. Miten ihmeessä he pärjäåvät ellemme me, kaksi kuitenkin työssäkäyvää ihmistä pärjää? Miksi minun tai meidön täytyisi asua jossain loukosaa?

Ei minun mieleeni tule, että itse ensimmäisenä olen sanomassa, että kyllä voimme asua yksiössä tuolla halvalla aluella ettei vaan tule ikäviä yllätyksiä. Senhän näkee sitten ja asiat kyllä järjestyvät.

Mites jos tuleva mieheni jo asuu mukavasti ja suhteellisen tilavasti hyvällä aluella? Pitääkö minun sitten ensimmäisenä ehdottaa, että ehei, en muuta siihen kun haluan, että asumme minun tulojeni tasoisessa asunnossa. Kerrostaloon! Tuskin mies siihenkään suostuu.

Ehei, se on ihan puppua ja höpönlöpöä, että pitäisi asua alempitasoisen mukaan. Jos varaa on mukavampaankin. Eikä niin myöskään toimita. Tulot lasketaan yhteen ja silloin on varaa muuhunkin kuin ihan kaikkein halvimpaan. Oli se sitten asunto, lomamatkat, auto, ruoka jne.

En usko, että moni mies tosipaikan tullessa missään nimessä suostuusi köyhäilemään vain siksi, että ei maksa yhtään enempää kuluja. Ovat he sen verran mukavuudenhaluisia ja ylpeitäkin. Joku roti sentään.

Täällä vauva-palstalla tietysti on miehiä jotka kiljuen innosta asuvat yksiössä ja katselevat vastapäistä tiiliseinää perheensä kanssa. Vaikka voisivat ihan hyvin asua mukavasti ja viihtyisästi.

Tässä kiteytyy aika hyvin se, millaista ajatusmaailmaa minä en tajua. Itse hakeuduttu matalapalkka-alalle vaikka unelmoidaan kivasta rivarista tai omakotitalosta. Miksi? Eikö olisi ollut helpompi hakeutua alalle, jolla on mahdollista saavuttaa tuo elintaso ihan itse? Silloin ei tarvitse miestäkään valita kukkaron perusteella vaan voi ottaa vaikka sen komean palomiehen tai poliisin JA silti saada kivan talon. Lähihoitajan pitää valita joko se palomies ja kerrostalokaksio tai tylsä insinööri ja talo. Vrt lääkärinainen voi saada poliisin ja talon (tai insinöörin ja tosi ison talon).

Eri juttu jos ei oikeasti arvosta materiaa ja on tyytyväinen vaatimattomaan elintasoon. Sellaista minä arvostan suuresti. Mutta se että arvostetaanko materiaa ja elintasoa eikä tehdä itse näiden eteen mitään - sitä en vaan tajua.

Hirveä maailmankuva sulla, sori vaan. Siis että sairaanhoitaja/poliisi-pariskunta ei saisi haaveilla kivasta rivarista tai omakotitalosta, ne on tarkoitettu ainoastaan jo nuoruudessaan, heti siinä lukion jälkeen (lukiohan tietysti pitää järkevästi käydä) järkeviä urapäätöksiä tehneet voivat semmoisista haaveilla.

Tai vastaavasti järkevästi puolisonsa raha edellä valinneet.

Puuttumatta nyt siihen, miten prseestä on se, että nykysuomessa on vaikeaa elää tavallista, kivaa elämää, niin kyllähän tuo valaisee tätä menoa, missä vingutaan ajatuksesta, että pitäisi osata laittaa yhteiseen pottiin. 

Ja vielä henk koht kysymys: tahtoisitko sinä puolison, joka on valinnut sinut sen vuoksi, että sinun kanssasi on mahdollisuus asua kivassa rivarissa tai omakotitalossa`? Olisiko ok, että tämä myös heti treffailun alussa selväksi tehtäisiin?

No sinähän tässä puolison lompakon perustella valitset, jos vaadit paremman elintason kuin itse valitsemasi ammatti mahdollistaa..?

Ja kenenkään hyvätuloisen ei kannata valita puolisoa sen perusteella, että hän on mieleinen, vaan lompakon perusteella, koska ei halua kustantaa toiselle parempaa elintasoa...?

Eli pidetään nämä tuloluokat nyt erillään, kuten 100 v sitten tehtiin, niin ei tule näitä turhia harmeja. Lika barn leka bäst, se olisi hyvä jokaisen sisäistää.

Eiköhän kaikki ne, joille oma valittu elintaso riittää voi valita puolison muun kuin lompakon perusteella.

Toki, mutta sitten kun niin tekee, ei ole oikeutta asettaa sitä vähätuloisempaa halveksittuun asemaan, jossa toinen elää köyhyysrajalla kun itse tuhlaa vain itseensä. Siitähän tässä ketjussa on ollut koko ajan kyse!

Eli elää sitä itse sitä omaa valittua elämäänsä ja laittaa toinen elämään jotain muuta. Jos tällaiseen on halu, olisi parempi pysyä elämässä yksin sitä hyvää elämäänsä.

Miksi se toinen on itse valinnut elää köyhyysrajalla jos se ei elintasoksi kelpaa? Ja tietysti on niitä joille se ei ole oma valinta, tämä kysymys ei nyt koske heitä. Vaan niitä joilla on terve pää ja terve kroppa ja silti odottavat rahaa jonka eteen eivät itse tee mitään.

Kuinka moni ihminen valitsemalla valitsee elää köyhyysrajalla? On tietty elämäntaiteilijoita, joille raha ei merkkaa mitään ja ovat ihan tyytyväisiä dyykatessaan roskiksia, mutta kyllä mä väitän, että harvassa ovat he. Lisäksi he eivät suostuisi edes mihinkään rivitalokämppään muuttamaan, vaan vaatisivat puolisoa kanssaan ideologiaansa toteuttamaan tai hakevat puolisonsa sieltä samasta kommuunista.

Kyllä hyvä kuplassa elävä ystäväiseni niissä matalapalkkatöissä ollaan aivan muiden syiden vuoksi kuin valintojen. Lisäksi niissä just ei olla tumput suorana, että senkään takia niihin ei varsinaisesti ole tunku ihan väen vängällä ja isolla ryysiksellä. 

Joo, köyhyysrajasta puhuminen oli kyllä liioittelua (tosin en tuonut termiä itse tähän keskusteluun). Mutta perinteisesti matalasti palkattuihin ammatteihin hakeutuessa on tiedossa, mitä siitä maksetaan. Että sillä palkalla elintaso tulee olemaan vuokrakaksiota ja vanhaa Toyotaa. Jos halutaan talo ja Audi, niin miksi haetaan lähihoitajakouluun?

Toisin kuin joku vihjasi, minä en missään tapauksessa halveksi lähihoitajia. Se on raskasta alipalkattua työtä. Osa parhaista ystävistäni on lähihoitajia. Ja elää ihan perushyvää elämää kerrostalossa. Sen minä ymmärrän. Sitä en, että alunperin lainaamani kirjoittaja tuntui pitävän melko suuressa arvossa sellaista elintasoa, jonka ristiriita hänen palkkatasoonsa on täysin ilmeinen. Minun tuttavapiirissäni ne naiset jotka haluaa rahaa ja taloja ja Audeja tekee rahaa ja taloja ja Audeja. Ja ne loput elää ihan tyytyväistä karsitumpaa elämää. Kukaan ei odota puolison toteuttavan elintasohaaveita.

Ihan mielenkiinnosta kysyn, että ne joiden mielestä tuollainen ajattelu on ihan okei, niin onko se yhtä okei molemmille sukupuolille? Voiko hyvästä elintasosta haaveilevat mies jättäytyä hanttihommiin ja odottaa rikkaan vaimon tarjoavan talon ja auton ja taskurahaa? Jos ei, niin miksi ei?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän ole edes millään mahdollista tilanne, että molemmat tienaavat täysin saman summan kuukaudessa.

Ei se toinen voi tosiaan niitä tuloja mistään taikoakaan.

Kun menee yhteen niin silloin aika moni tietää toistensa työn ja palkan, suunnilleen ainakin.

Miksi ei silllon jo ennen yhteenmuuttoa tasan maksamista vaativa avaa suutaan ja sano: se ei riitä minulle, mitä pystyt maksamaan yhteisiä kuluja. Sinun pitää mennä lisätyöhön tai vaihtaa työpaikkaa. Silloinkin kun lapsia tulee et voi jäädä kotiin ja joudut tekemään ainakin kahta työtä jos palkkasi on tuo mikä nyt.

En osallistu isommalla panoksella yhteisiin kuluihin missään nimessä, oli tilanne mikä oli perheessämme.

Silloin voisi vielä päättää haluaako muuttaa yhteiseen talouteen.

Tästä rahapolitiikasta pitäisi sen joustamattoman ihmisen pihua ehdottomasti jo etukäteen. Koska hän tietää menevänsä yhteen tietyntuloisen ja -ammattisen ihmisen kanssa. Jos se tulo määrä tai ammatti ei miellytä tai riitä niin suu auki.

Jälkeenpäin on turha märistä.

No jos sä ajattelet seurustellessa että puoliso maksaa teille omakotitalon, lasten kotihoidon ja sulle vielä shoppailurahaa, niin miksi sinä et avaa suutasi ja esitä toiveitasi ääneen?

.

Me tehtiin toisin, mietittiin mihin on varaa siten ettei kumpikaan ole kusessa jos jääkin yksin.

Minä, ilmeisesti hyväusloiunen ja dinosaurus nainen, ajattelen näin. Olen nyt vaikka lähihoitaja tai sairaanhoitaja tms.vastaavassa ammatissa oleva ihminen. Käyn töissä. Oletan, että maksamani ja ehkä jo etukäteen kertomani osuus on riittävä miehelle kun hän tietää ammattini. Ei tule pieneen mieleenikään, että mies alkaa tästä itkeä. Itsehän minut on valinnut ja halunnut.

Tai jos alkaa niin jää itkemään yksin minun puolestani.

Olen ammatti-ihminen ja ihan järkevä raha-asioissa, se pitää riittää. En kuuntele mollaamista tai rutinaa. Rahasta silloin kun siihen ei ole aihetta.

Meitä on tuhansia ja taas tuhansia vastaavia perheellisiä naisia jotka ovat parisuhteessa ja myös monilla lapsia. Useat näiden perheiden miehet ovat tavallisissa ammateissa, mutta palkka on heillä suurempi, johtuen kun miesten palkat ovat suuremmat. Näihin palkka-asioihin nyt tuskin yksittäinen, parisuhteeseen menevä nainen voi isommin itse vaikuttaa.

Koska tunnen siis muita vastaavia pariskuntia ja perheitä kuin minä ja ehkä tuleva mieheni, jotka asuvat omakotitalossa, ihan ok rivarissa tai kunnollisessa kerrostalossa niin oletan, että meilläkin on mahdollisus siihen samaan tasoon. Miten ihmeessä he pärjäåvät ellemme me, kaksi kuitenkin työssäkäyvää ihmistä pärjää? Miksi minun tai meidön täytyisi asua jossain loukosaa?

Ei minun mieleeni tule, että itse ensimmäisenä olen sanomassa, että kyllä voimme asua yksiössä tuolla halvalla aluella ettei vaan tule ikäviä yllätyksiä. Senhän näkee sitten ja asiat kyllä järjestyvät.

Mites jos tuleva mieheni jo asuu mukavasti ja suhteellisen tilavasti hyvällä aluella? Pitääkö minun sitten ensimmäisenä ehdottaa, että ehei, en muuta siihen kun haluan, että asumme minun tulojeni tasoisessa asunnossa. Kerrostaloon! Tuskin mies siihenkään suostuu.

Ehei, se on ihan puppua ja höpönlöpöä, että pitäisi asua alempitasoisen mukaan. Jos varaa on mukavampaankin. Eikä niin myöskään toimita. Tulot lasketaan yhteen ja silloin on varaa muuhunkin kuin ihan kaikkein halvimpaan. Oli se sitten asunto, lomamatkat, auto, ruoka jne.

En usko, että moni mies tosipaikan tullessa missään nimessä suostuusi köyhäilemään vain siksi, että ei maksa yhtään enempää kuluja. Ovat he sen verran mukavuudenhaluisia ja ylpeitäkin. Joku roti sentään.

Täällä vauva-palstalla tietysti on miehiä jotka kiljuen innosta asuvat yksiössä ja katselevat vastapäistä tiiliseinää perheensä kanssa. Vaikka voisivat ihan hyvin asua mukavasti ja viihtyisästi.

Tässä kiteytyy aika hyvin se, millaista ajatusmaailmaa minä en tajua. Itse hakeuduttu matalapalkka-alalle vaikka unelmoidaan kivasta rivarista tai omakotitalosta. Miksi? Eikö olisi ollut helpompi hakeutua alalle, jolla on mahdollista saavuttaa tuo elintaso ihan itse? Silloin ei tarvitse miestäkään valita kukkaron perusteella vaan voi ottaa vaikka sen komean palomiehen tai poliisin JA silti saada kivan talon. Lähihoitajan pitää valita joko se palomies ja kerrostalokaksio tai tylsä insinööri ja talo. Vrt lääkärinainen voi saada poliisin ja talon (tai insinöörin ja tosi ison talon).

Eri juttu jos ei oikeasti arvosta materiaa ja on tyytyväinen vaatimattomaan elintasoon. Sellaista minä arvostan suuresti. Mutta se että arvostetaanko materiaa ja elintasoa eikä tehdä itse näiden eteen mitään - sitä en vaan tajua.

Ei naiset tahallaan "hakeudu matalapalkkaisiin töihin" vaan on niin, että naisten palkat ovat alhaisempia. Myös työn tarjonta vaikuttaa. Lähihoitajille, sairaanhoitajille jne. on töitä miltei missäpäin Suomea vain.

Miksi kouluttautua ammattiin A: mihin ei tunne kiinnostusta, B: ei ole töitä, C: opiskelupaikkoihin on niin paljon hakijoita, että vaikeaa päästä. Mieluummin opiskelee selkaisen ammatun jossa pääsee melko nopeasti työn syrjään kiinni.

En tiedä minkätason ihminen itse olet. Minun tuttavapiirini koostuu juuri näostä tavallisista, työssäkäyvistä ihmisistä. Niitäkin täytyy olla, ei Suomi muuten pyöri jos kaikki olisivat professoreja ja tutkijoita.

Taas väärin, ei ne naiset (lähihoitajat, sairaanhoitajat, joita tunnut halveksivan) yksin niitä omakotitaloja tai rivareita halua,

Yritin juuri selittää, että ne miehet aivan yhtä paljon, ellei enemmänkin, tykkäävärt asua omakotitalossa tai ylipäätn viihtyisästi ja niin, että tilaa on sopivasti omaan tilanteeseen.

Miten sait nyt taas väännettyä niin, että ne pienipalkkaiset naiset haaveilevat yksin. Meillä ja monella muulla ystävä- ja tuttavapiirissä asumismuoto on molempien yhteinen päätös.

Juuri kuten oerroin: talouden rahat lasketaan yhteen, lasketaan kuinka paljon kumpikin pystyy kuluihin osallistumaan. Niin, että jää kuutenkin myös omaa rahaa kummallekin. Myös niin, että joskus pystyy jotain kivaa perheenä tekemään.

Ei asuminen tai ylipäänsä mikään asia parisuhteen yhteisesstaloudessa ole vain toisen haave tai unelma. Minun maailmassani ne ovat yhteisiä. Toki voi olla omiakin, mutta ne, olivat mitä olivat, keskustellaan ja hankitaan niin, ettei toinen saa mitä mielii ja toinen ei oikeastaan mitään muuta kuin maksaa kuluja.

En myöskään tiedä millaisissa ympyröissä pyörit, mutta minun maailmassani on ihan yleistä, että asunto hankitaan perheen mukavuutta ja viihtyvyyttä ajatellen. Ei niin, että jos toinen on lähihoitaja tai vastaava ja toisella hiukan parempi palkka niin asutaan silloin jossain murjussa.

Minun tuttavapiirini miehet eivät edes siihen suostuisi.

He pitävät luonnollisena osallistua suuremmalla panoksella, että KOKO PERHEELLÄ on hyvä olla.

Mielestäni on turha vetää, että täytyy asua sellaiisessa missä pärjää yksin. Miksi ihmeessä. Kun kerran ei ole yksin ja on perheellinen ihminen. Parisuhteessa ihminen ei ole enää yksin.

Aika vieras ajatus, että minä asuisin kuin sinkku vaikka minulla on mies ja lapset.

Samoin, että jos mies olisi pienempituloinen niin asuisimme koko perhe miehen poikamiesboksissa. Vain jonkun tyhmän petiaatteen takia.

Älytöntä. Perheenä asutaan kuten perheet asuu. Sinkkuna asutaan kuten sinkku asuu. Senhän sanoo jo järkikin.

Periaatteita voi olla, mutta pelkän periaatteen vuoksi ei kannata lyödä päätään seinään.

Miehet tosiaan haluavat ilmeisesti elää parisuhteessa kuin poikamies. Ja vaativat myös naistaan elämään niinkuin miestä ei olisi olemassa.

Täh? Siis eihän kukaan pakota sinua mainitsemiisi ammatteihin vain siksi että olet nainen? Nyt on 2022, ihan vapaasti sinäkin voit hakeutua miesvaltaiselle alalle jos haluat rahaa ja mammonaa. Ja itseasiassa osa perinteisesti kovapalkkaisiksi mielletyistä ammateista on nykyisin naisvaltaisia, mm. juristi ja lääkäri.

Ok. Kerrotko nyt, minne voin ilmoittautua, koska haluan hakeutua juristin alalle? . Mä olen myös valmis jättämään nämä sairaanhoitajan työt todellakin.

Kiitos tiedosta, tulee todelliseen tarpeeseen!

1975 syntyneiltä ja sitä nuoremmilta viedään leskeneläke, sitä saa vain rajatun ajan.

2200 brutto palkalla eläke on nettona noin 1000 euroa. Jos omistaa mökin niin ei saa toimeentulotukea lääkkeisiin.

Vierailija kirjoitti:

1975 syntyneiltä ja sitä nuoremmilta viedään leskeneläke, sitä saa vain rajatun ajan.

2200 brutto palkalla eläke on nettona noin 1000 euroa. Jos omistaa mökin niin ei saa toimeentulotukea lääkkeisiin.

Jos ei ole ollut paljon töissä niin saa kansaneläkkeen + takuueläkkeen 836 + eläkeläisen asumistuen ja vuokralla asuessa maksusitoumuksen apteekkiin lääkkeisiin.

Vierailija kirjoitti:

1975 syntyneiltä ja sitä nuoremmilta viedään leskeneläke, sitä saa vain rajatun ajan.

2200 brutto palkalla eläke on nettona noin 1000 euroa. Jos omistaa mökin niin ei saa toimeentulotukea lääkkeisiin.

Ennen naiset pystyi maksamaan mökin kulut leskeneläkkeen avulla, mutta ei enää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän ole edes millään mahdollista tilanne, että molemmat tienaavat täysin saman summan kuukaudessa.

Ei se toinen voi tosiaan niitä tuloja mistään taikoakaan.

Kun menee yhteen niin silloin aika moni tietää toistensa työn ja palkan, suunnilleen ainakin.

Miksi ei silllon jo ennen yhteenmuuttoa tasan maksamista vaativa avaa suutaan ja sano: se ei riitä minulle, mitä pystyt maksamaan yhteisiä kuluja. Sinun pitää mennä lisätyöhön tai vaihtaa työpaikkaa. Silloinkin kun lapsia tulee et voi jäädä kotiin ja joudut tekemään ainakin kahta työtä jos palkkasi on tuo mikä nyt.

En osallistu isommalla panoksella yhteisiin kuluihin missään nimessä, oli tilanne mikä oli perheessämme.

Silloin voisi vielä päättää haluaako muuttaa yhteiseen talouteen.

Tästä rahapolitiikasta pitäisi sen joustamattoman ihmisen pihua ehdottomasti jo etukäteen. Koska hän tietää menevänsä yhteen tietyntuloisen ja -ammattisen ihmisen kanssa. Jos se tulo määrä tai ammatti ei miellytä tai riitä niin suu auki.

Jälkeenpäin on turha märistä.

No jos sä ajattelet seurustellessa että puoliso maksaa teille omakotitalon, lasten kotihoidon ja sulle vielä shoppailurahaa, niin miksi sinä et avaa suutasi ja esitä toiveitasi ääneen?

.

Me tehtiin toisin, mietittiin mihin on varaa siten ettei kumpikaan ole kusessa jos jääkin yksin.

Minä, ilmeisesti hyväusloiunen ja dinosaurus nainen, ajattelen näin. Olen nyt vaikka lähihoitaja tai sairaanhoitaja tms.vastaavassa ammatissa oleva ihminen. Käyn töissä. Oletan, että maksamani ja ehkä jo etukäteen kertomani osuus on riittävä miehelle kun hän tietää ammattini. Ei tule pieneen mieleenikään, että mies alkaa tästä itkeä. Itsehän minut on valinnut ja halunnut.

Tai jos alkaa niin jää itkemään yksin minun puolestani.

Olen ammatti-ihminen ja ihan järkevä raha-asioissa, se pitää riittää. En kuuntele mollaamista tai rutinaa. Rahasta silloin kun siihen ei ole aihetta.

Meitä on tuhansia ja taas tuhansia vastaavia perheellisiä naisia jotka ovat parisuhteessa ja myös monilla lapsia. Useat näiden perheiden miehet ovat tavallisissa ammateissa, mutta palkka on heillä suurempi, johtuen kun miesten palkat ovat suuremmat. Näihin palkka-asioihin nyt tuskin yksittäinen, parisuhteeseen menevä nainen voi isommin itse vaikuttaa.

Koska tunnen siis muita vastaavia pariskuntia ja perheitä kuin minä ja ehkä tuleva mieheni, jotka asuvat omakotitalossa, ihan ok rivarissa tai kunnollisessa kerrostalossa niin oletan, että meilläkin on mahdollisus siihen samaan tasoon. Miten ihmeessä he pärjäåvät ellemme me, kaksi kuitenkin työssäkäyvää ihmistä pärjää? Miksi minun tai meidön täytyisi asua jossain loukosaa?

Ei minun mieleeni tule, että itse ensimmäisenä olen sanomassa, että kyllä voimme asua yksiössä tuolla halvalla aluella ettei vaan tule ikäviä yllätyksiä. Senhän näkee sitten ja asiat kyllä järjestyvät.

Mites jos tuleva mieheni jo asuu mukavasti ja suhteellisen tilavasti hyvällä aluella? Pitääkö minun sitten ensimmäisenä ehdottaa, että ehei, en muuta siihen kun haluan, että asumme minun tulojeni tasoisessa asunnossa. Kerrostaloon! Tuskin mies siihenkään suostuu.

Ehei, se on ihan puppua ja höpönlöpöä, että pitäisi asua alempitasoisen mukaan. Jos varaa on mukavampaankin. Eikä niin myöskään toimita. Tulot lasketaan yhteen ja silloin on varaa muuhunkin kuin ihan kaikkein halvimpaan. Oli se sitten asunto, lomamatkat, auto, ruoka jne.

En usko, että moni mies tosipaikan tullessa missään nimessä suostuusi köyhäilemään vain siksi, että ei maksa yhtään enempää kuluja. Ovat he sen verran mukavuudenhaluisia ja ylpeitäkin. Joku roti sentään.

Täällä vauva-palstalla tietysti on miehiä jotka kiljuen innosta asuvat yksiössä ja katselevat vastapäistä tiiliseinää perheensä kanssa. Vaikka voisivat ihan hyvin asua mukavasti ja viihtyisästi.

Tässä kiteytyy aika hyvin se, millaista ajatusmaailmaa minä en tajua. Itse hakeuduttu matalapalkka-alalle vaikka unelmoidaan kivasta rivarista tai omakotitalosta. Miksi? Eikö olisi ollut helpompi hakeutua alalle, jolla on mahdollista saavuttaa tuo elintaso ihan itse? Silloin ei tarvitse miestäkään valita kukkaron perusteella vaan voi ottaa vaikka sen komean palomiehen tai poliisin JA silti saada kivan talon. Lähihoitajan pitää valita joko se palomies ja kerrostalokaksio tai tylsä insinööri ja talo. Vrt lääkärinainen voi saada poliisin ja talon (tai insinöörin ja tosi ison talon).

Eri juttu jos ei oikeasti arvosta materiaa ja on tyytyväinen vaatimattomaan elintasoon. Sellaista minä arvostan suuresti. Mutta se että arvostetaanko materiaa ja elintasoa eikä tehdä itse näiden eteen mitään - sitä en vaan tajua.

Että siis uravalinta kannattaakin tehdä sitä silmällä pitäen, että kykenee ostamaan itselleen mukavan talon lisäksi komean, hauskan puolison?

Tämä on kieltämättä raikas näkökulma asiaan! 

Toisaalta kun ne tylsät insinöörimiehet näin tekevät, he valittavat, että prkele kun siitä ei ole maksamaan 50/50. Että onko tämä nyt sitten siten, että naisten nimenomaisesti tulee harkita, onko heillä varaa komeaan, hauskaan puolisoon, vai miten tämä nyt olisi ymmärrettävä.

Ei. Vaan uravalinta kannattaa tehdä sen mukaan, että voi kustantaa itse itselleen haluamansa elintason. Silloin ei tarvitse valita puolisoa rahan perässä, vaan on vapaa valitsemaan rakkauden.

Kuten sanoin, se on ihan okei ettei arvosta rahaa ja materiaa. Nykyaikana oikeasti harvinaista ja ihailtavaa. Mutta se on minusta kummallista, että on rahan ja materian ja elintason perään - ja silti kouluttaudutaan tietoisesti matalapalkka-alalle. Minä voisin ihan hyvin ottaa vähemmän tienaavan puolison, mutta en puolisoa joka ajattelee noin. Ettei tarvitse ottaa mitään vastuuta omasta elämästä. Että kyllä sieltä tulee vastaan joku muu joka maksaa kaiken.

En edelleenkään tajua kirjoittajan pointtia. Matalapalkka-alalla työskentelevä esim. keittäjä ei voi ikinä rakastua insinööriin? Koska keittäjä on vain rahan perässä eikä ole vapaa valitsemaan rakkautta?

Mitä jos nämä kaksi tapaavat vaikka kuoroharrastuksen parissa ja rakastuvat? Vasta kymmenensillä treffeillä tulee ilmi, että mies onkin insinööri? Sitten keittäjä huomaa, ettei juttu toimisi, sillä hän on matalapalkka-alalla eikä visi tarjota rakkaalleen tasa-arvoista elintasoa?

Kun Suomessa nyt on paljon matalapalkkaisia töitä, joissa on keskimäärin enemmän naisia, niin pariutumisesta tulisi entistä vaikeampaa, jos lompakon paksuus olisi kriteeri parisuhteelle.

Enhän minä niin sanonut, ettei saa rakastua parempituloiseen. Saa rakastua ihan vapaasti keneen halua. Mutta en tajua, miksi joku kouluttautuu lähihoitajaksi jos haluaa korkean elintason. Enkä itse valitsisi puolisoa, joka ei ole edes yrittänyt toteuttaa haaveitaan itse, vaan odottaa kuin prinsessa minun toteuttavan ne. Eri tuloisten suhteet on ihan ok, se että parempituloinen maksaa enemmän on ihan ok, täällä nyt useampi vastakommentoija hutkii huolella olkinukkea. Minä olen vain ihmetellyt tuon yhden kirjoittajan ajatusmaailmaa. En tuloerosuhteita yleensä. Enkä ole missään nimessä väittänyt, että kaikki pienituloiset ovat sitä omasta syystään. Kyseinen kirjoittaja ei vaan kertonut esimerkiksi vakavasta sairastumisesta tai muusta syystä, joka olisi estänyt häntä tavoittelemasta irse sitä haluamaansa korkeampaa elintasoa. Toki olisin vastannut toisin jos näin olisi.

Kyllä aikamoista yksisarvisen valkoisen peuran haeskelua on löytää ihminen, joka tahallaan jättäytyy matalapalkka-alalle uskomuksenaan, että joskus tulee joku, joka vie hänet herraskartanoon.

Sinulla ei ilmeisesti ole ymmärrystä siitä, että kaikilla ei ole samanlaiset mahdollisuudet valita, minne menevät opiskelemaan tai mihin työllistyvät. Joillakin on esim. sellainen tilanne, että omat kognitiiviset kyvyt eivät vaan sovellu opiskelemaan insinööriksi, sen sijaan amiksen käyminen onnistuu ihan ok ja mennään töihin sitten sinne, mistä töitä saadaan.

Ihan vaikka ei ole vakavasti sairas tai yhtään mitään muuta, maailma ei ole sellainen, että jokainen voi vain työllään osoittaa olevansa ahkera hyvä muurahainen näiden heinäsirkkojen joukossa.

Muuten minä varmaan olen "tuo yksi kirjoittaja" ja todellakin olen onnistunut elämässä tienaamaan rahaa ja kyennyt sitä parisuhteessakin jakamaan. Se vaan ei ole vienyt empatiakykyä sen suhteen, että kaikilla ei ole yhtä hyvä onni. Eikä kuvittelemaan, että elämäni onnistumiset ovat yksin minun ahkeruuteni tai paremmuuteni ansioita, vaan tosiaan, aika paljon puhdasta tuuria ja ennen kaikkea kiinni hyvistä lähtökohdista.

Kyseinen kirjoittaja kyllä antoi ymmärtää olevansa matalapalkkainen ja puolisoaan huonommin tienaava, eli jos nyt pröystäilet tienesteilläsi, niin olet joko eri kirjoittaja tai hyvin ristiriitainen hahmo.

Kuten sanoin jollekin edellä, niin minusta aika moni kommenttejani vastaan hyökkäävä hutkii olkinukkeja eikä ole ole lukenut ainakaan ajatuksella a) minun kommenttejani b) sitä kommenttia johon alunperin vastasin. Alkaa olla aika väsyttävää toistella moneen kertaan mitä EN ole sanonut. Muun muassa en ole sanonut, että pienituloisuus olisi aina tai edes yleensä ihmisen omaa syytä. Kyseisen viestin ydinsisältö oli "minä olen pienituloisella naisvaltaisella alalla, haluan omakotitalon kun kaikilla muillakin on ja haluan että puoliso kustantaa sen". Ihmettelin tätä ajattelutapaa. Toki niinkin saa ajatella, henkilökohtaisesti en vaan sitä ymmärrä tai arvosta. (Kuten lienee tullut selväksi, niin arvostamattomuuden tunne on varmasti molemminpuolinen ja sekin on ihan okei.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän ole edes millään mahdollista tilanne, että molemmat tienaavat täysin saman summan kuukaudessa.

Ei se toinen voi tosiaan niitä tuloja mistään taikoakaan.

Kun menee yhteen niin silloin aika moni tietää toistensa työn ja palkan, suunnilleen ainakin.

Miksi ei silllon jo ennen yhteenmuuttoa tasan maksamista vaativa avaa suutaan ja sano: se ei riitä minulle, mitä pystyt maksamaan yhteisiä kuluja. Sinun pitää mennä lisätyöhön tai vaihtaa työpaikkaa. Silloinkin kun lapsia tulee et voi jäädä kotiin ja joudut tekemään ainakin kahta työtä jos palkkasi on tuo mikä nyt.

En osallistu isommalla panoksella yhteisiin kuluihin missään nimessä, oli tilanne mikä oli perheessämme.

Silloin voisi vielä päättää haluaako muuttaa yhteiseen talouteen.

Tästä rahapolitiikasta pitäisi sen joustamattoman ihmisen pihua ehdottomasti jo etukäteen. Koska hän tietää menevänsä yhteen tietyntuloisen ja -ammattisen ihmisen kanssa. Jos se tulo määrä tai ammatti ei miellytä tai riitä niin suu auki.

Jälkeenpäin on turha märistä.

No jos sä ajattelet seurustellessa että puoliso maksaa teille omakotitalon, lasten kotihoidon ja sulle vielä shoppailurahaa, niin miksi sinä et avaa suutasi ja esitä toiveitasi ääneen?

.

Me tehtiin toisin, mietittiin mihin on varaa siten ettei kumpikaan ole kusessa jos jääkin yksin.

Minä, ilmeisesti hyväusloiunen ja dinosaurus nainen, ajattelen näin. Olen nyt vaikka lähihoitaja tai sairaanhoitaja tms.vastaavassa ammatissa oleva ihminen. Käyn töissä. Oletan, että maksamani ja ehkä jo etukäteen kertomani osuus on riittävä miehelle kun hän tietää ammattini. Ei tule pieneen mieleenikään, että mies alkaa tästä itkeä. Itsehän minut on valinnut ja halunnut.

Tai jos alkaa niin jää itkemään yksin minun puolestani.

Olen ammatti-ihminen ja ihan järkevä raha-asioissa, se pitää riittää. En kuuntele mollaamista tai rutinaa. Rahasta silloin kun siihen ei ole aihetta.

Meitä on tuhansia ja taas tuhansia vastaavia perheellisiä naisia jotka ovat parisuhteessa ja myös monilla lapsia. Useat näiden perheiden miehet ovat tavallisissa ammateissa, mutta palkka on heillä suurempi, johtuen kun miesten palkat ovat suuremmat. Näihin palkka-asioihin nyt tuskin yksittäinen, parisuhteeseen menevä nainen voi isommin itse vaikuttaa.

Koska tunnen siis muita vastaavia pariskuntia ja perheitä kuin minä ja ehkä tuleva mieheni, jotka asuvat omakotitalossa, ihan ok rivarissa tai kunnollisessa kerrostalossa niin oletan, että meilläkin on mahdollisus siihen samaan tasoon. Miten ihmeessä he pärjäåvät ellemme me, kaksi kuitenkin työssäkäyvää ihmistä pärjää? Miksi minun tai meidön täytyisi asua jossain loukosaa?

Ei minun mieleeni tule, että itse ensimmäisenä olen sanomassa, että kyllä voimme asua yksiössä tuolla halvalla aluella ettei vaan tule ikäviä yllätyksiä. Senhän näkee sitten ja asiat kyllä järjestyvät.

Mites jos tuleva mieheni jo asuu mukavasti ja suhteellisen tilavasti hyvällä aluella? Pitääkö minun sitten ensimmäisenä ehdottaa, että ehei, en muuta siihen kun haluan, että asumme minun tulojeni tasoisessa asunnossa. Kerrostaloon! Tuskin mies siihenkään suostuu.

Ehei, se on ihan puppua ja höpönlöpöä, että pitäisi asua alempitasoisen mukaan. Jos varaa on mukavampaankin. Eikä niin myöskään toimita. Tulot lasketaan yhteen ja silloin on varaa muuhunkin kuin ihan kaikkein halvimpaan. Oli se sitten asunto, lomamatkat, auto, ruoka jne.

En usko, että moni mies tosipaikan tullessa missään nimessä suostuusi köyhäilemään vain siksi, että ei maksa yhtään enempää kuluja. Ovat he sen verran mukavuudenhaluisia ja ylpeitäkin. Joku roti sentään.

Täällä vauva-palstalla tietysti on miehiä jotka kiljuen innosta asuvat yksiössä ja katselevat vastapäistä tiiliseinää perheensä kanssa. Vaikka voisivat ihan hyvin asua mukavasti ja viihtyisästi.

Tässä kiteytyy aika hyvin se, millaista ajatusmaailmaa minä en tajua. Itse hakeuduttu matalapalkka-alalle vaikka unelmoidaan kivasta rivarista tai omakotitalosta. Miksi? Eikö olisi ollut helpompi hakeutua alalle, jolla on mahdollista saavuttaa tuo elintaso ihan itse? Silloin ei tarvitse miestäkään valita kukkaron perusteella vaan voi ottaa vaikka sen komean palomiehen tai poliisin JA silti saada kivan talon. Lähihoitajan pitää valita joko se palomies ja kerrostalokaksio tai tylsä insinööri ja talo. Vrt lääkärinainen voi saada poliisin ja talon (tai insinöörin ja tosi ison talon).

Eri juttu jos ei oikeasti arvosta materiaa ja on tyytyväinen vaatimattomaan elintasoon. Sellaista minä arvostan suuresti. Mutta se että arvostetaanko materiaa ja elintasoa eikä tehdä itse näiden eteen mitään - sitä en vaan tajua.

Hirveä maailmankuva sulla, sori vaan. Siis että sairaanhoitaja/poliisi-pariskunta ei saisi haaveilla kivasta rivarista tai omakotitalosta, ne on tarkoitettu ainoastaan jo nuoruudessaan, heti siinä lukion jälkeen (lukiohan tietysti pitää järkevästi käydä) järkeviä urapäätöksiä tehneet voivat semmoisista haaveilla.

Tai vastaavasti järkevästi puolisonsa raha edellä valinneet.

Puuttumatta nyt siihen, miten prseestä on se, että nykysuomessa on vaikeaa elää tavallista, kivaa elämää, niin kyllähän tuo valaisee tätä menoa, missä vingutaan ajatuksesta, että pitäisi osata laittaa yhteiseen pottiin. 

Ja vielä henk koht kysymys: tahtoisitko sinä puolison, joka on valinnut sinut sen vuoksi, että sinun kanssasi on mahdollisuus asua kivassa rivarissa tai omakotitalossa`? Olisiko ok, että tämä myös heti treffailun alussa selväksi tehtäisiin?

No sinähän tässä puolison lompakon perustella valitset, jos vaadit paremman elintason kuin itse valitsemasi ammatti mahdollistaa..?

Ja kenenkään hyvätuloisen ei kannata valita puolisoa sen perusteella, että hän on mieleinen, vaan lompakon perusteella, koska ei halua kustantaa toiselle parempaa elintasoa...?

Eli pidetään nämä tuloluokat nyt erillään, kuten 100 v sitten tehtiin, niin ei tule näitä turhia harmeja. Lika barn leka bäst, se olisi hyvä jokaisen sisäistää.

Eiköhän kaikki ne, joille oma valittu elintaso riittää voi valita puolison muun kuin lompakon perusteella.

Toki, mutta sitten kun niin tekee, ei ole oikeutta asettaa sitä vähätuloisempaa halveksittuun asemaan, jossa toinen elää köyhyysrajalla kun itse tuhlaa vain itseensä. Siitähän tässä ketjussa on ollut koko ajan kyse!

Eli elää sitä itse sitä omaa valittua elämäänsä ja laittaa toinen elämään jotain muuta. Jos tällaiseen on halu, olisi parempi pysyä elämässä yksin sitä hyvää elämäänsä.

Miksi se toinen on itse valinnut elää köyhyysrajalla jos se ei elintasoksi kelpaa? Ja tietysti on niitä joille se ei ole oma valinta, tämä kysymys ei nyt koske heitä. Vaan niitä joilla on terve pää ja terve kroppa ja silti odottavat rahaa jonka eteen eivät itse tee mitään.

Kuinka moni ihminen valitsemalla valitsee elää köyhyysrajalla? On tietty elämäntaiteilijoita, joille raha ei merkkaa mitään ja ovat ihan tyytyväisiä dyykatessaan roskiksia, mutta kyllä mä väitän, että harvassa ovat he. Lisäksi he eivät suostuisi edes mihinkään rivitalokämppään muuttamaan, vaan vaatisivat puolisoa kanssaan ideologiaansa toteuttamaan tai hakevat puolisonsa sieltä samasta kommuunista.

Kyllä hyvä kuplassa elävä ystäväiseni niissä matalapalkkatöissä ollaan aivan muiden syiden vuoksi kuin valintojen. Lisäksi niissä just ei olla tumput suorana, että senkään takia niihin ei varsinaisesti ole tunku ihan väen vängällä ja isolla ryysiksellä. 

Joo, köyhyysrajasta puhuminen oli kyllä liioittelua (tosin en tuonut termiä itse tähän keskusteluun). Mutta perinteisesti matalasti palkattuihin ammatteihin hakeutuessa on tiedossa, mitä siitä maksetaan. Että sillä palkalla elintaso tulee olemaan vuokrakaksiota ja vanhaa Toyotaa. Jos halutaan talo ja Audi, niin miksi haetaan lähihoitajakouluun?

Toisin kuin joku vihjasi, minä en missään tapauksessa halveksi lähihoitajia. Se on raskasta alipalkattua työtä. Osa parhaista ystävistäni on lähihoitajia. Ja elää ihan perushyvää elämää kerrostalossa. Sen minä ymmärrän. Sitä en, että alunperin lainaamani kirjoittaja tuntui pitävän melko suuressa arvossa sellaista elintasoa, jonka ristiriita hänen palkkatasoonsa on täysin ilmeinen. Minun tuttavapiirissäni ne naiset jotka haluaa rahaa ja taloja ja Audeja tekee rahaa ja taloja ja Audeja. Ja ne loput elää ihan tyytyväistä karsitumpaa elämää. Kukaan ei odota puolison toteuttavan elintasohaaveita.

Ihan mielenkiinnosta kysyn, että ne joiden mielestä tuollainen ajattelu on ihan okei, niin onko se yhtä okei molemmille sukupuolille? Voiko hyvästä elintasosta haaveilevat mies jättäytyä hanttihommiin ja odottaa rikkaan vaimon tarjoavan talon ja auton ja taskurahaa? Jos ei, niin miksi ei?

En siis puhunut itsestäni.

Ymmärrätkö ollenkaan, että ei tässä maailmassa istuta sohvalle miettimään, minne lähdetään opiskelemaan ja sitten vain lähdetään sinne? On ihmisiä, joiden on esim. peruskoulun jälkeen mahdollisimman pian pakko hakeutua töihin, koska kotiolot ovat semmoiset. Ymmärrän hyvin, että he eivät suunnittele hakevansa mahdollisesti useamman kerran jonnekin opiskelemaan, sitten opiskele monta vuotta ja hae työpaikkaa mahdollisesti monta kertaa (ei ole nykypäivänä ihan noin vaan otettu nekään). He menevät mahdollisimman nopeasti töihin, tadaa, matalapalkka-alalle. 

Tämä on vain yksi esimerkki, on muitakin, minkä vuoksi ihmiset eivät päättäväisesti suunnista audia ja insinöörejä kohti.

Jos taas sitten toisaalta, nyt voisin sanoa vähintäänkin kohtuullisesti tienaavana, sattuisin kiinnostumaan miehestä, joka työskentelee matalapalkka-alalla, tuskin omahyväisesti ajattelisin, että siinä se on tumput suorana odottanut, koska minä karautan audilla paikalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän ole edes millään mahdollista tilanne, että molemmat tienaavat täysin saman summan kuukaudessa.

Ei se toinen voi tosiaan niitä tuloja mistään taikoakaan.

Kun menee yhteen niin silloin aika moni tietää toistensa työn ja palkan, suunnilleen ainakin.

Miksi ei silllon jo ennen yhteenmuuttoa tasan maksamista vaativa avaa suutaan ja sano: se ei riitä minulle, mitä pystyt maksamaan yhteisiä kuluja. Sinun pitää mennä lisätyöhön tai vaihtaa työpaikkaa. Silloinkin kun lapsia tulee et voi jäädä kotiin ja joudut tekemään ainakin kahta työtä jos palkkasi on tuo mikä nyt.

En osallistu isommalla panoksella yhteisiin kuluihin missään nimessä, oli tilanne mikä oli perheessämme.

Silloin voisi vielä päättää haluaako muuttaa yhteiseen talouteen.

Tästä rahapolitiikasta pitäisi sen joustamattoman ihmisen pihua ehdottomasti jo etukäteen. Koska hän tietää menevänsä yhteen tietyntuloisen ja -ammattisen ihmisen kanssa. Jos se tulo määrä tai ammatti ei miellytä tai riitä niin suu auki.

Jälkeenpäin on turha märistä.

No jos sä ajattelet seurustellessa että puoliso maksaa teille omakotitalon, lasten kotihoidon ja sulle vielä shoppailurahaa, niin miksi sinä et avaa suutasi ja esitä toiveitasi ääneen?

.

Me tehtiin toisin, mietittiin mihin on varaa siten ettei kumpikaan ole kusessa jos jääkin yksin.

Minä, ilmeisesti hyväusloiunen ja dinosaurus nainen, ajattelen näin. Olen nyt vaikka lähihoitaja tai sairaanhoitaja tms.vastaavassa ammatissa oleva ihminen. Käyn töissä. Oletan, että maksamani ja ehkä jo etukäteen kertomani osuus on riittävä miehelle kun hän tietää ammattini. Ei tule pieneen mieleenikään, että mies alkaa tästä itkeä. Itsehän minut on valinnut ja halunnut.

Tai jos alkaa niin jää itkemään yksin minun puolestani.

Olen ammatti-ihminen ja ihan järkevä raha-asioissa, se pitää riittää. En kuuntele mollaamista tai rutinaa. Rahasta silloin kun siihen ei ole aihetta.

Meitä on tuhansia ja taas tuhansia vastaavia perheellisiä naisia jotka ovat parisuhteessa ja myös monilla lapsia. Useat näiden perheiden miehet ovat tavallisissa ammateissa, mutta palkka on heillä suurempi, johtuen kun miesten palkat ovat suuremmat. Näihin palkka-asioihin nyt tuskin yksittäinen, parisuhteeseen menevä nainen voi isommin itse vaikuttaa.

Koska tunnen siis muita vastaavia pariskuntia ja perheitä kuin minä ja ehkä tuleva mieheni, jotka asuvat omakotitalossa, ihan ok rivarissa tai kunnollisessa kerrostalossa niin oletan, että meilläkin on mahdollisus siihen samaan tasoon. Miten ihmeessä he pärjäåvät ellemme me, kaksi kuitenkin työssäkäyvää ihmistä pärjää? Miksi minun tai meidön täytyisi asua jossain loukosaa?

Ei minun mieleeni tule, että itse ensimmäisenä olen sanomassa, että kyllä voimme asua yksiössä tuolla halvalla aluella ettei vaan tule ikäviä yllätyksiä. Senhän näkee sitten ja asiat kyllä järjestyvät.

Mites jos tuleva mieheni jo asuu mukavasti ja suhteellisen tilavasti hyvällä aluella? Pitääkö minun sitten ensimmäisenä ehdottaa, että ehei, en muuta siihen kun haluan, että asumme minun tulojeni tasoisessa asunnossa. Kerrostaloon! Tuskin mies siihenkään suostuu.

Ehei, se on ihan puppua ja höpönlöpöä, että pitäisi asua alempitasoisen mukaan. Jos varaa on mukavampaankin. Eikä niin myöskään toimita. Tulot lasketaan yhteen ja silloin on varaa muuhunkin kuin ihan kaikkein halvimpaan. Oli se sitten asunto, lomamatkat, auto, ruoka jne.

En usko, että moni mies tosipaikan tullessa missään nimessä suostuusi köyhäilemään vain siksi, että ei maksa yhtään enempää kuluja. Ovat he sen verran mukavuudenhaluisia ja ylpeitäkin. Joku roti sentään.

Täällä vauva-palstalla tietysti on miehiä jotka kiljuen innosta asuvat yksiössä ja katselevat vastapäistä tiiliseinää perheensä kanssa. Vaikka voisivat ihan hyvin asua mukavasti ja viihtyisästi.

Tässä kiteytyy aika hyvin se, millaista ajatusmaailmaa minä en tajua. Itse hakeuduttu matalapalkka-alalle vaikka unelmoidaan kivasta rivarista tai omakotitalosta. Miksi? Eikö olisi ollut helpompi hakeutua alalle, jolla on mahdollista saavuttaa tuo elintaso ihan itse? Silloin ei tarvitse miestäkään valita kukkaron perusteella vaan voi ottaa vaikka sen komean palomiehen tai poliisin JA silti saada kivan talon. Lähihoitajan pitää valita joko se palomies ja kerrostalokaksio tai tylsä insinööri ja talo. Vrt lääkärinainen voi saada poliisin ja talon (tai insinöörin ja tosi ison talon).

Eri juttu jos ei oikeasti arvosta materiaa ja on tyytyväinen vaatimattomaan elintasoon. Sellaista minä arvostan suuresti. Mutta se että arvostetaanko materiaa ja elintasoa eikä tehdä itse näiden eteen mitään - sitä en vaan tajua.

Ei naiset tahallaan "hakeudu matalapalkkaisiin töihin" vaan on niin, että naisten palkat ovat alhaisempia. Myös työn tarjonta vaikuttaa. Lähihoitajille, sairaanhoitajille jne. on töitä miltei missäpäin Suomea vain.

Miksi kouluttautua ammattiin A: mihin ei tunne kiinnostusta, B: ei ole töitä, C: opiskelupaikkoihin on niin paljon hakijoita, että vaikeaa päästä. Mieluummin opiskelee selkaisen ammatun jossa pääsee melko nopeasti työn syrjään kiinni.

En tiedä minkätason ihminen itse olet. Minun tuttavapiirini koostuu juuri näostä tavallisista, työssäkäyvistä ihmisistä. Niitäkin täytyy olla, ei Suomi muuten pyöri jos kaikki olisivat professoreja ja tutkijoita.

Taas väärin, ei ne naiset (lähihoitajat, sairaanhoitajat, joita tunnut halveksivan) yksin niitä omakotitaloja tai rivareita halua,

Yritin juuri selittää, että ne miehet aivan yhtä paljon, ellei enemmänkin, tykkäävärt asua omakotitalossa tai ylipäätn viihtyisästi ja niin, että tilaa on sopivasti omaan tilanteeseen.

Miten sait nyt taas väännettyä niin, että ne pienipalkkaiset naiset haaveilevat yksin. Meillä ja monella muulla ystävä- ja tuttavapiirissä asumismuoto on molempien yhteinen päätös.

Juuri kuten oerroin: talouden rahat lasketaan yhteen, lasketaan kuinka paljon kumpikin pystyy kuluihin osallistumaan. Niin, että jää kuutenkin myös omaa rahaa kummallekin. Myös niin, että joskus pystyy jotain kivaa perheenä tekemään.

Ei asuminen tai ylipäänsä mikään asia parisuhteen yhteisesstaloudessa ole vain toisen haave tai unelma. Minun maailmassani ne ovat yhteisiä. Toki voi olla omiakin, mutta ne, olivat mitä olivat, keskustellaan ja hankitaan niin, ettei toinen saa mitä mielii ja toinen ei oikeastaan mitään muuta kuin maksaa kuluja.

En myöskään tiedä millaisissa ympyröissä pyörit, mutta minun maailmassani on ihan yleistä, että asunto hankitaan perheen mukavuutta ja viihtyvyyttä ajatellen. Ei niin, että jos toinen on lähihoitaja tai vastaava ja toisella hiukan parempi palkka niin asutaan silloin jossain murjussa.

Minun tuttavapiirini miehet eivät edes siihen suostuisi.

He pitävät luonnollisena osallistua suuremmalla panoksella, että KOKO PERHEELLÄ on hyvä olla.

Mielestäni on turha vetää, että täytyy asua sellaiisessa missä pärjää yksin. Miksi ihmeessä. Kun kerran ei ole yksin ja on perheellinen ihminen. Parisuhteessa ihminen ei ole enää yksin.

Aika vieras ajatus, että minä asuisin kuin sinkku vaikka minulla on mies ja lapset.

Samoin, että jos mies olisi pienempituloinen niin asuisimme koko perhe miehen poikamiesboksissa. Vain jonkun tyhmän petiaatteen takia.

Älytöntä. Perheenä asutaan kuten perheet asuu. Sinkkuna asutaan kuten sinkku asuu. Senhän sanoo jo järkikin.

Periaatteita voi olla, mutta pelkän periaatteen vuoksi ei kannata lyödä päätään seinään.

Miehet tosiaan haluavat ilmeisesti elää parisuhteessa kuin poikamies. Ja vaativat myös naistaan elämään niinkuin miestä ei olisi olemassa.

Täh? Siis eihän kukaan pakota sinua mainitsemiisi ammatteihin vain siksi että olet nainen? Nyt on 2022, ihan vapaasti sinäkin voit hakeutua miesvaltaiselle alalle jos haluat rahaa ja mammonaa. Ja itseasiassa osa perinteisesti kovapalkkaisiksi mielletyistä ammateista on nykyisin naisvaltaisia, mm. juristi ja lääkäri.

Ok. Kerrotko nyt, minne voin ilmoittautua, koska haluan hakeutua juristin alalle? . Mä olen myös valmis jättämään nämä sairaanhoitajan työt todellakin.

Kiitos tiedosta, tulee todelliseen tarpeeseen!

Ilmottaudu oikeustieteelliseen tiedekuntaan. Tai ota edes sisäänpääsyvaatimuksista selvää ja toimi sen mukaan että saat ne täytettyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän ole edes millään mahdollista tilanne, että molemmat tienaavat täysin saman summan kuukaudessa.

Ei se toinen voi tosiaan niitä tuloja mistään taikoakaan.

Kun menee yhteen niin silloin aika moni tietää toistensa työn ja palkan, suunnilleen ainakin.

Miksi ei silllon jo ennen yhteenmuuttoa tasan maksamista vaativa avaa suutaan ja sano: se ei riitä minulle, mitä pystyt maksamaan yhteisiä kuluja. Sinun pitää mennä lisätyöhön tai vaihtaa työpaikkaa. Silloinkin kun lapsia tulee et voi jäädä kotiin ja joudut tekemään ainakin kahta työtä jos palkkasi on tuo mikä nyt.

En osallistu isommalla panoksella yhteisiin kuluihin missään nimessä, oli tilanne mikä oli perheessämme.

Silloin voisi vielä päättää haluaako muuttaa yhteiseen talouteen.

Tästä rahapolitiikasta pitäisi sen joustamattoman ihmisen pihua ehdottomasti jo etukäteen. Koska hän tietää menevänsä yhteen tietyntuloisen ja -ammattisen ihmisen kanssa. Jos se tulo määrä tai ammatti ei miellytä tai riitä niin suu auki.

Jälkeenpäin on turha märistä.

No jos sä ajattelet seurustellessa että puoliso maksaa teille omakotitalon, lasten kotihoidon ja sulle vielä shoppailurahaa, niin miksi sinä et avaa suutasi ja esitä toiveitasi ääneen?

.

Me tehtiin toisin, mietittiin mihin on varaa siten ettei kumpikaan ole kusessa jos jääkin yksin.

Minä, ilmeisesti hyväusloiunen ja dinosaurus nainen, ajattelen näin. Olen nyt vaikka lähihoitaja tai sairaanhoitaja tms.vastaavassa ammatissa oleva ihminen. Käyn töissä. Oletan, että maksamani ja ehkä jo etukäteen kertomani osuus on riittävä miehelle kun hän tietää ammattini. Ei tule pieneen mieleenikään, että mies alkaa tästä itkeä. Itsehän minut on valinnut ja halunnut.

Tai jos alkaa niin jää itkemään yksin minun puolestani.

Olen ammatti-ihminen ja ihan järkevä raha-asioissa, se pitää riittää. En kuuntele mollaamista tai rutinaa. Rahasta silloin kun siihen ei ole aihetta.

Meitä on tuhansia ja taas tuhansia vastaavia perheellisiä naisia jotka ovat parisuhteessa ja myös monilla lapsia. Useat näiden perheiden miehet ovat tavallisissa ammateissa, mutta palkka on heillä suurempi, johtuen kun miesten palkat ovat suuremmat. Näihin palkka-asioihin nyt tuskin yksittäinen, parisuhteeseen menevä nainen voi isommin itse vaikuttaa.

Koska tunnen siis muita vastaavia pariskuntia ja perheitä kuin minä ja ehkä tuleva mieheni, jotka asuvat omakotitalossa, ihan ok rivarissa tai kunnollisessa kerrostalossa niin oletan, että meilläkin on mahdollisus siihen samaan tasoon. Miten ihmeessä he pärjäåvät ellemme me, kaksi kuitenkin työssäkäyvää ihmistä pärjää? Miksi minun tai meidön täytyisi asua jossain loukosaa?

Ei minun mieleeni tule, että itse ensimmäisenä olen sanomassa, että kyllä voimme asua yksiössä tuolla halvalla aluella ettei vaan tule ikäviä yllätyksiä. Senhän näkee sitten ja asiat kyllä järjestyvät.

Mites jos tuleva mieheni jo asuu mukavasti ja suhteellisen tilavasti hyvällä aluella? Pitääkö minun sitten ensimmäisenä ehdottaa, että ehei, en muuta siihen kun haluan, että asumme minun tulojeni tasoisessa asunnossa. Kerrostaloon! Tuskin mies siihenkään suostuu.

Ehei, se on ihan puppua ja höpönlöpöä, että pitäisi asua alempitasoisen mukaan. Jos varaa on mukavampaankin. Eikä niin myöskään toimita. Tulot lasketaan yhteen ja silloin on varaa muuhunkin kuin ihan kaikkein halvimpaan. Oli se sitten asunto, lomamatkat, auto, ruoka jne.

En usko, että moni mies tosipaikan tullessa missään nimessä suostuusi köyhäilemään vain siksi, että ei maksa yhtään enempää kuluja. Ovat he sen verran mukavuudenhaluisia ja ylpeitäkin. Joku roti sentään.

Täällä vauva-palstalla tietysti on miehiä jotka kiljuen innosta asuvat yksiössä ja katselevat vastapäistä tiiliseinää perheensä kanssa. Vaikka voisivat ihan hyvin asua mukavasti ja viihtyisästi.

Tässä kiteytyy aika hyvin se, millaista ajatusmaailmaa minä en tajua. Itse hakeuduttu matalapalkka-alalle vaikka unelmoidaan kivasta rivarista tai omakotitalosta. Miksi? Eikö olisi ollut helpompi hakeutua alalle, jolla on mahdollista saavuttaa tuo elintaso ihan itse? Silloin ei tarvitse miestäkään valita kukkaron perusteella vaan voi ottaa vaikka sen komean palomiehen tai poliisin JA silti saada kivan talon. Lähihoitajan pitää valita joko se palomies ja kerrostalokaksio tai tylsä insinööri ja talo. Vrt lääkärinainen voi saada poliisin ja talon (tai insinöörin ja tosi ison talon).

Eri juttu jos ei oikeasti arvosta materiaa ja on tyytyväinen vaatimattomaan elintasoon. Sellaista minä arvostan suuresti. Mutta se että arvostetaanko materiaa ja elintasoa eikä tehdä itse näiden eteen mitään - sitä en vaan tajua.

Tämä on selvästi jonkun persaukisen miehen ajattelua. Että hekin kelpaisivat jollekin. Meillä vaan nyt sattuu olemaan sellainen kulttuuri, että osa naisista on enemmän perhekeskeisiä kuin urakeskeisiä ja silti he haluavat perheelleen mukavan elämän. Sitä varten miehen elatuskyky on tärkeää. Vielä tärkeämpää se on maahan tulleille naisille. Oikeastaan missään päin maailmaa ei ole sellaista kulttuuria että köyhäkin mies kelpaisi ja miehen ei odotettaisi panostavan perheen elatukseen naista enemmän. Suomessa nyt naiset käyvät töissä suurin osa, suuressa osassa maailmaa, naiset jäävät kokonaan kotiin ja miehen elatuskyky on vielä ratkaisevampi parinvalinnassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän ole edes millään mahdollista tilanne, että molemmat tienaavat täysin saman summan kuukaudessa.

Ei se toinen voi tosiaan niitä tuloja mistään taikoakaan.

Kun menee yhteen niin silloin aika moni tietää toistensa työn ja palkan, suunnilleen ainakin.

Miksi ei silllon jo ennen yhteenmuuttoa tasan maksamista vaativa avaa suutaan ja sano: se ei riitä minulle, mitä pystyt maksamaan yhteisiä kuluja. Sinun pitää mennä lisätyöhön tai vaihtaa työpaikkaa. Silloinkin kun lapsia tulee et voi jäädä kotiin ja joudut tekemään ainakin kahta työtä jos palkkasi on tuo mikä nyt.

En osallistu isommalla panoksella yhteisiin kuluihin missään nimessä, oli tilanne mikä oli perheessämme.

Silloin voisi vielä päättää haluaako muuttaa yhteiseen talouteen.

Tästä rahapolitiikasta pitäisi sen joustamattoman ihmisen pihua ehdottomasti jo etukäteen. Koska hän tietää menevänsä yhteen tietyntuloisen ja -ammattisen ihmisen kanssa. Jos se tulo määrä tai ammatti ei miellytä tai riitä niin suu auki.

Jälkeenpäin on turha märistä.

No jos sä ajattelet seurustellessa että puoliso maksaa teille omakotitalon, lasten kotihoidon ja sulle vielä shoppailurahaa, niin miksi sinä et avaa suutasi ja esitä toiveitasi ääneen?

.

Me tehtiin toisin, mietittiin mihin on varaa siten ettei kumpikaan ole kusessa jos jääkin yksin.

Minä, ilmeisesti hyväusloiunen ja dinosaurus nainen, ajattelen näin. Olen nyt vaikka lähihoitaja tai sairaanhoitaja tms.vastaavassa ammatissa oleva ihminen. Käyn töissä. Oletan, että maksamani ja ehkä jo etukäteen kertomani osuus on riittävä miehelle kun hän tietää ammattini. Ei tule pieneen mieleenikään, että mies alkaa tästä itkeä. Itsehän minut on valinnut ja halunnut.

Tai jos alkaa niin jää itkemään yksin minun puolestani.

Olen ammatti-ihminen ja ihan järkevä raha-asioissa, se pitää riittää. En kuuntele mollaamista tai rutinaa. Rahasta silloin kun siihen ei ole aihetta.

Meitä on tuhansia ja taas tuhansia vastaavia perheellisiä naisia jotka ovat parisuhteessa ja myös monilla lapsia. Useat näiden perheiden miehet ovat tavallisissa ammateissa, mutta palkka on heillä suurempi, johtuen kun miesten palkat ovat suuremmat. Näihin palkka-asioihin nyt tuskin yksittäinen, parisuhteeseen menevä nainen voi isommin itse vaikuttaa.

Koska tunnen siis muita vastaavia pariskuntia ja perheitä kuin minä ja ehkä tuleva mieheni, jotka asuvat omakotitalossa, ihan ok rivarissa tai kunnollisessa kerrostalossa niin oletan, että meilläkin on mahdollisus siihen samaan tasoon. Miten ihmeessä he pärjäåvät ellemme me, kaksi kuitenkin työssäkäyvää ihmistä pärjää? Miksi minun tai meidön täytyisi asua jossain loukosaa?

Ei minun mieleeni tule, että itse ensimmäisenä olen sanomassa, että kyllä voimme asua yksiössä tuolla halvalla aluella ettei vaan tule ikäviä yllätyksiä. Senhän näkee sitten ja asiat kyllä järjestyvät.

Mites jos tuleva mieheni jo asuu mukavasti ja suhteellisen tilavasti hyvällä aluella? Pitääkö minun sitten ensimmäisenä ehdottaa, että ehei, en muuta siihen kun haluan, että asumme minun tulojeni tasoisessa asunnossa. Kerrostaloon! Tuskin mies siihenkään suostuu.

Ehei, se on ihan puppua ja höpönlöpöä, että pitäisi asua alempitasoisen mukaan. Jos varaa on mukavampaankin. Eikä niin myöskään toimita. Tulot lasketaan yhteen ja silloin on varaa muuhunkin kuin ihan kaikkein halvimpaan. Oli se sitten asunto, lomamatkat, auto, ruoka jne.

En usko, että moni mies tosipaikan tullessa missään nimessä suostuusi köyhäilemään vain siksi, että ei maksa yhtään enempää kuluja. Ovat he sen verran mukavuudenhaluisia ja ylpeitäkin. Joku roti sentään.

Täällä vauva-palstalla tietysti on miehiä jotka kiljuen innosta asuvat yksiössä ja katselevat vastapäistä tiiliseinää perheensä kanssa. Vaikka voisivat ihan hyvin asua mukavasti ja viihtyisästi.

Tässä kiteytyy aika hyvin se, millaista ajatusmaailmaa minä en tajua. Itse hakeuduttu matalapalkka-alalle vaikka unelmoidaan kivasta rivarista tai omakotitalosta. Miksi? Eikö olisi ollut helpompi hakeutua alalle, jolla on mahdollista saavuttaa tuo elintaso ihan itse? Silloin ei tarvitse miestäkään valita kukkaron perusteella vaan voi ottaa vaikka sen komean palomiehen tai poliisin JA silti saada kivan talon. Lähihoitajan pitää valita joko se palomies ja kerrostalokaksio tai tylsä insinööri ja talo. Vrt lääkärinainen voi saada poliisin ja talon (tai insinöörin ja tosi ison talon).

Eri juttu jos ei oikeasti arvosta materiaa ja on tyytyväinen vaatimattomaan elintasoon. Sellaista minä arvostan suuresti. Mutta se että arvostetaanko materiaa ja elintasoa eikä tehdä itse näiden eteen mitään - sitä en vaan tajua.

Ei naiset tahallaan "hakeudu matalapalkkaisiin töihin" vaan on niin, että naisten palkat ovat alhaisempia. Myös työn tarjonta vaikuttaa. Lähihoitajille, sairaanhoitajille jne. on töitä miltei missäpäin Suomea vain.

Miksi kouluttautua ammattiin A: mihin ei tunne kiinnostusta, B: ei ole töitä, C: opiskelupaikkoihin on niin paljon hakijoita, että vaikeaa päästä. Mieluummin opiskelee selkaisen ammatun jossa pääsee melko nopeasti työn syrjään kiinni.

En tiedä minkätason ihminen itse olet. Minun tuttavapiirini koostuu juuri näostä tavallisista, työssäkäyvistä ihmisistä. Niitäkin täytyy olla, ei Suomi muuten pyöri jos kaikki olisivat professoreja ja tutkijoita.

Taas väärin, ei ne naiset (lähihoitajat, sairaanhoitajat, joita tunnut halveksivan) yksin niitä omakotitaloja tai rivareita halua,

Yritin juuri selittää, että ne miehet aivan yhtä paljon, ellei enemmänkin, tykkäävärt asua omakotitalossa tai ylipäätn viihtyisästi ja niin, että tilaa on sopivasti omaan tilanteeseen.

Miten sait nyt taas väännettyä niin, että ne pienipalkkaiset naiset haaveilevat yksin. Meillä ja monella muulla ystävä- ja tuttavapiirissä asumismuoto on molempien yhteinen päätös.

Juuri kuten oerroin: talouden rahat lasketaan yhteen, lasketaan kuinka paljon kumpikin pystyy kuluihin osallistumaan. Niin, että jää kuutenkin myös omaa rahaa kummallekin. Myös niin, että joskus pystyy jotain kivaa perheenä tekemään.

Ei asuminen tai ylipäänsä mikään asia parisuhteen yhteisesstaloudessa ole vain toisen haave tai unelma. Minun maailmassani ne ovat yhteisiä. Toki voi olla omiakin, mutta ne, olivat mitä olivat, keskustellaan ja hankitaan niin, ettei toinen saa mitä mielii ja toinen ei oikeastaan mitään muuta kuin maksaa kuluja.

En myöskään tiedä millaisissa ympyröissä pyörit, mutta minun maailmassani on ihan yleistä, että asunto hankitaan perheen mukavuutta ja viihtyvyyttä ajatellen. Ei niin, että jos toinen on lähihoitaja tai vastaava ja toisella hiukan parempi palkka niin asutaan silloin jossain murjussa.

Minun tuttavapiirini miehet eivät edes siihen suostuisi.

He pitävät luonnollisena osallistua suuremmalla panoksella, että KOKO PERHEELLÄ on hyvä olla.

Mielestäni on turha vetää, että täytyy asua sellaiisessa missä pärjää yksin. Miksi ihmeessä. Kun kerran ei ole yksin ja on perheellinen ihminen. Parisuhteessa ihminen ei ole enää yksin.

Aika vieras ajatus, että minä asuisin kuin sinkku vaikka minulla on mies ja lapset.

Samoin, että jos mies olisi pienempituloinen niin asuisimme koko perhe miehen poikamiesboksissa. Vain jonkun tyhmän petiaatteen takia.

Älytöntä. Perheenä asutaan kuten perheet asuu. Sinkkuna asutaan kuten sinkku asuu. Senhän sanoo jo järkikin.

Periaatteita voi olla, mutta pelkän periaatteen vuoksi ei kannata lyödä päätään seinään.

Miehet tosiaan haluavat ilmeisesti elää parisuhteessa kuin poikamies. Ja vaativat myös naistaan elämään niinkuin miestä ei olisi olemassa.

Täh? Siis eihän kukaan pakota sinua mainitsemiisi ammatteihin vain siksi että olet nainen? Nyt on 2022, ihan vapaasti sinäkin voit hakeutua miesvaltaiselle alalle jos haluat rahaa ja mammonaa. Ja itseasiassa osa perinteisesti kovapalkkaisiksi mielletyistä ammateista on nykyisin naisvaltaisia, mm. juristi ja lääkäri.

Ok. Kerrotko nyt, minne voin ilmoittautua, koska haluan hakeutua juristin alalle? . Mä olen myös valmis jättämään nämä sairaanhoitajan työt todellakin.

Kiitos tiedosta, tulee todelliseen tarpeeseen!

No googlaapa itse milloin on hakuaika ja sitä vaan pääsykoekirjoja kirjastosta lainaamaan. Onnea matkaan!

Ja joo, ymmärrän että tuo oli sarkasmia, mutta ei se oikeasti niin tavatonta ole että hoitajat hakeutuu paremmin palkattuihin töihin. Sitä parempi mitä useampi. Ehkä hoitoalan työvoimapula jossain vaiheessa kriisiytyy niin pahasti, että löytyy sinnekin rahaa palkkoihin.

Eläkeläisille ei ole ilmaista kodin siivouspalvelua eli kannattaa ostaa sen kokoinen koti minkä siivouksen pystyy eläkeellä ostamaan yksityiseltä siivousyritykseltä. Omakotitalossa on 5 vuoden myyntivastuu eli myynti ei käy niin vain. Sitä kannattaa jo nuorempana ajatella.

Jos eläke on 1257 tai alle niin voi saada 2 paveluseteliä, joilla saa alennusta 2 tunnin kodin siivouksesta kuukaudessa kaksion kokoiseen asuntoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän ole edes millään mahdollista tilanne, että molemmat tienaavat täysin saman summan kuukaudessa.

Ei se toinen voi tosiaan niitä tuloja mistään taikoakaan.

Kun menee yhteen niin silloin aika moni tietää toistensa työn ja palkan, suunnilleen ainakin.

Miksi ei silllon jo ennen yhteenmuuttoa tasan maksamista vaativa avaa suutaan ja sano: se ei riitä minulle, mitä pystyt maksamaan yhteisiä kuluja. Sinun pitää mennä lisätyöhön tai vaihtaa työpaikkaa. Silloinkin kun lapsia tulee et voi jäädä kotiin ja joudut tekemään ainakin kahta työtä jos palkkasi on tuo mikä nyt.

En osallistu isommalla panoksella yhteisiin kuluihin missään nimessä, oli tilanne mikä oli perheessämme.

Silloin voisi vielä päättää haluaako muuttaa yhteiseen talouteen.

Tästä rahapolitiikasta pitäisi sen joustamattoman ihmisen pihua ehdottomasti jo etukäteen. Koska hän tietää menevänsä yhteen tietyntuloisen ja -ammattisen ihmisen kanssa. Jos se tulo määrä tai ammatti ei miellytä tai riitä niin suu auki.

Jälkeenpäin on turha märistä.

No jos sä ajattelet seurustellessa että puoliso maksaa teille omakotitalon, lasten kotihoidon ja sulle vielä shoppailurahaa, niin miksi sinä et avaa suutasi ja esitä toiveitasi ääneen?

.

Me tehtiin toisin, mietittiin mihin on varaa siten ettei kumpikaan ole kusessa jos jääkin yksin.

Minä, ilmeisesti hyväusloiunen ja dinosaurus nainen, ajattelen näin. Olen nyt vaikka lähihoitaja tai sairaanhoitaja tms.vastaavassa ammatissa oleva ihminen. Käyn töissä. Oletan, että maksamani ja ehkä jo etukäteen kertomani osuus on riittävä miehelle kun hän tietää ammattini. Ei tule pieneen mieleenikään, että mies alkaa tästä itkeä. Itsehän minut on valinnut ja halunnut.

Tai jos alkaa niin jää itkemään yksin minun puolestani.

Olen ammatti-ihminen ja ihan järkevä raha-asioissa, se pitää riittää. En kuuntele mollaamista tai rutinaa. Rahasta silloin kun siihen ei ole aihetta.

Meitä on tuhansia ja taas tuhansia vastaavia perheellisiä naisia jotka ovat parisuhteessa ja myös monilla lapsia. Useat näiden perheiden miehet ovat tavallisissa ammateissa, mutta palkka on heillä suurempi, johtuen kun miesten palkat ovat suuremmat. Näihin palkka-asioihin nyt tuskin yksittäinen, parisuhteeseen menevä nainen voi isommin itse vaikuttaa.

Koska tunnen siis muita vastaavia pariskuntia ja perheitä kuin minä ja ehkä tuleva mieheni, jotka asuvat omakotitalossa, ihan ok rivarissa tai kunnollisessa kerrostalossa niin oletan, että meilläkin on mahdollisus siihen samaan tasoon. Miten ihmeessä he pärjäåvät ellemme me, kaksi kuitenkin työssäkäyvää ihmistä pärjää? Miksi minun tai meidön täytyisi asua jossain loukosaa?

Ei minun mieleeni tule, että itse ensimmäisenä olen sanomassa, että kyllä voimme asua yksiössä tuolla halvalla aluella ettei vaan tule ikäviä yllätyksiä. Senhän näkee sitten ja asiat kyllä järjestyvät.

Mites jos tuleva mieheni jo asuu mukavasti ja suhteellisen tilavasti hyvällä aluella? Pitääkö minun sitten ensimmäisenä ehdottaa, että ehei, en muuta siihen kun haluan, että asumme minun tulojeni tasoisessa asunnossa. Kerrostaloon! Tuskin mies siihenkään suostuu.

Ehei, se on ihan puppua ja höpönlöpöä, että pitäisi asua alempitasoisen mukaan. Jos varaa on mukavampaankin. Eikä niin myöskään toimita. Tulot lasketaan yhteen ja silloin on varaa muuhunkin kuin ihan kaikkein halvimpaan. Oli se sitten asunto, lomamatkat, auto, ruoka jne.

En usko, että moni mies tosipaikan tullessa missään nimessä suostuusi köyhäilemään vain siksi, että ei maksa yhtään enempää kuluja. Ovat he sen verran mukavuudenhaluisia ja ylpeitäkin. Joku roti sentään.

Täällä vauva-palstalla tietysti on miehiä jotka kiljuen innosta asuvat yksiössä ja katselevat vastapäistä tiiliseinää perheensä kanssa. Vaikka voisivat ihan hyvin asua mukavasti ja viihtyisästi.

Tässä kiteytyy aika hyvin se, millaista ajatusmaailmaa minä en tajua. Itse hakeuduttu matalapalkka-alalle vaikka unelmoidaan kivasta rivarista tai omakotitalosta. Miksi? Eikö olisi ollut helpompi hakeutua alalle, jolla on mahdollista saavuttaa tuo elintaso ihan itse? Silloin ei tarvitse miestäkään valita kukkaron perusteella vaan voi ottaa vaikka sen komean palomiehen tai poliisin JA silti saada kivan talon. Lähihoitajan pitää valita joko se palomies ja kerrostalokaksio tai tylsä insinööri ja talo. Vrt lääkärinainen voi saada poliisin ja talon (tai insinöörin ja tosi ison talon).

Eri juttu jos ei oikeasti arvosta materiaa ja on tyytyväinen vaatimattomaan elintasoon. Sellaista minä arvostan suuresti. Mutta se että arvostetaanko materiaa ja elintasoa eikä tehdä itse näiden eteen mitään - sitä en vaan tajua.

Että siis uravalinta kannattaakin tehdä sitä silmällä pitäen, että kykenee ostamaan itselleen mukavan talon lisäksi komean, hauskan puolison?

Tämä on kieltämättä raikas näkökulma asiaan! 

Toisaalta kun ne tylsät insinöörimiehet näin tekevät, he valittavat, että prkele kun siitä ei ole maksamaan 50/50. Että onko tämä nyt sitten siten, että naisten nimenomaisesti tulee harkita, onko heillä varaa komeaan, hauskaan puolisoon, vai miten tämä nyt olisi ymmärrettävä.

Ei. Vaan uravalinta kannattaa tehdä sen mukaan, että voi kustantaa itse itselleen haluamansa elintason. Silloin ei tarvitse valita puolisoa rahan perässä, vaan on vapaa valitsemaan rakkauden.

Kuten sanoin, se on ihan okei ettei arvosta rahaa ja materiaa. Nykyaikana oikeasti harvinaista ja ihailtavaa. Mutta se on minusta kummallista, että on rahan ja materian ja elintason perään - ja silti kouluttaudutaan tietoisesti matalapalkka-alalle. Minä voisin ihan hyvin ottaa vähemmän tienaavan puolison, mutta en puolisoa joka ajattelee noin. Ettei tarvitse ottaa mitään vastuuta omasta elämästä. Että kyllä sieltä tulee vastaan joku muu joka maksaa kaiken.

En edelleenkään tajua kirjoittajan pointtia. Matalapalkka-alalla työskentelevä esim. keittäjä ei voi ikinä rakastua insinööriin? Koska keittäjä on vain rahan perässä eikä ole vapaa valitsemaan rakkautta?

Mitä jos nämä kaksi tapaavat vaikka kuoroharrastuksen parissa ja rakastuvat? Vasta kymmenensillä treffeillä tulee ilmi, että mies onkin insinööri? Sitten keittäjä huomaa, ettei juttu toimisi, sillä hän on matalapalkka-alalla eikä visi tarjota rakkaalleen tasa-arvoista elintasoa?

Kun Suomessa nyt on paljon matalapalkkaisia töitä, joissa on keskimäärin enemmän naisia, niin pariutumisesta tulisi entistä vaikeampaa, jos lompakon paksuus olisi kriteeri parisuhteelle.

Enhän minä niin sanonut, ettei saa rakastua parempituloiseen. Saa rakastua ihan vapaasti keneen halua. Mutta en tajua, miksi joku kouluttautuu lähihoitajaksi jos haluaa korkean elintason. Enkä itse valitsisi puolisoa, joka ei ole edes yrittänyt toteuttaa haaveitaan itse, vaan odottaa kuin prinsessa minun toteuttavan ne. Eri tuloisten suhteet on ihan ok, se että parempituloinen maksaa enemmän on ihan ok, täällä nyt useampi vastakommentoija hutkii huolella olkinukkea. Minä olen vain ihmetellyt tuon yhden kirjoittajan ajatusmaailmaa. En tuloerosuhteita yleensä. Enkä ole missään nimessä väittänyt, että kaikki pienituloiset ovat sitä omasta syystään. Kyseinen kirjoittaja ei vaan kertonut esimerkiksi vakavasta sairastumisesta tai muusta syystä, joka olisi estänyt häntä tavoittelemasta irse sitä haluamaansa korkeampaa elintasoa. Toki olisin vastannut toisin jos näin olisi.

Kyllä aikamoista yksisarvisen valkoisen peuran haeskelua on löytää ihminen, joka tahallaan jättäytyy matalapalkka-alalle uskomuksenaan, että joskus tulee joku, joka vie hänet herraskartanoon.

Sinulla ei ilmeisesti ole ymmärrystä siitä, että kaikilla ei ole samanlaiset mahdollisuudet valita, minne menevät opiskelemaan tai mihin työllistyvät. Joillakin on esim. sellainen tilanne, että omat kognitiiviset kyvyt eivät vaan sovellu opiskelemaan insinööriksi, sen sijaan amiksen käyminen onnistuu ihan ok ja mennään töihin sitten sinne, mistä töitä saadaan.

Ihan vaikka ei ole vakavasti sairas tai yhtään mitään muuta, maailma ei ole sellainen, että jokainen voi vain työllään osoittaa olevansa ahkera hyvä muurahainen näiden heinäsirkkojen joukossa.

Muuten minä varmaan olen "tuo yksi kirjoittaja" ja todellakin olen onnistunut elämässä tienaamaan rahaa ja kyennyt sitä parisuhteessakin jakamaan. Se vaan ei ole vienyt empatiakykyä sen suhteen, että kaikilla ei ole yhtä hyvä onni. Eikä kuvittelemaan, että elämäni onnistumiset ovat yksin minun ahkeruuteni tai paremmuuteni ansioita, vaan tosiaan, aika paljon puhdasta tuuria ja ennen kaikkea kiinni hyvistä lähtökohdista.

Kyseinen kirjoittaja kyllä antoi ymmärtää olevansa matalapalkkainen ja puolisoaan huonommin tienaava, eli jos nyt pröystäilet tienesteilläsi, niin olet joko eri kirjoittaja tai hyvin ristiriitainen hahmo.

Kuten sanoin jollekin edellä, niin minusta aika moni kommenttejani vastaan hyökkäävä hutkii olkinukkeja eikä ole ole lukenut ainakaan ajatuksella a) minun kommenttejani b) sitä kommenttia johon alunperin vastasin. Alkaa olla aika väsyttävää toistella moneen kertaan mitä EN ole sanonut. Muun muassa en ole sanonut, että pienituloisuus olisi aina tai edes yleensä ihmisen omaa syytä. Kyseisen viestin ydinsisältö oli "minä olen pienituloisella naisvaltaisella alalla, haluan omakotitalon kun kaikilla muillakin on ja haluan että puoliso kustantaa sen". Ihmettelin tätä ajattelutapaa. Toki niinkin saa ajatella, henkilökohtaisesti en vaan sitä ymmärrä tai arvosta. (Kuten lienee tullut selväksi, niin arvostamattomuuden tunne on varmasti molemminpuolinen ja sekin on ihan okei.)

En ole lukenut kenenkään kirjoittaneen noin. Sen sijaan on kirjoitettu, varmaan todellakin useamman kirjoittajan toimesta, että ei sitä matalapalkkalaisuutta useinkaan valita laiskuuden vuoksi tai sen takia, että haluttaisiin mies maksamaan talot. Syyt ovat muualla, joten toistuva väitteesi, anteeksi ihmettelysi, "miksi nämä laiskat ihmiset eivät vaan valitse aloja, joilla tienaa paremmin" vaikuttaa epäempaattiselta ja kylmältä heidän mielestään, jotka ymmärtävät matalapalkka-alojen todellisuutta hieman syvemmin ehkä kuin sinä, jonka tuttavapiirissä se on valintakysymys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän ole edes millään mahdollista tilanne, että molemmat tienaavat täysin saman summan kuukaudessa.

Ei se toinen voi tosiaan niitä tuloja mistään taikoakaan.

Kun menee yhteen niin silloin aika moni tietää toistensa työn ja palkan, suunnilleen ainakin.

Miksi ei silllon jo ennen yhteenmuuttoa tasan maksamista vaativa avaa suutaan ja sano: se ei riitä minulle, mitä pystyt maksamaan yhteisiä kuluja. Sinun pitää mennä lisätyöhön tai vaihtaa työpaikkaa. Silloinkin kun lapsia tulee et voi jäädä kotiin ja joudut tekemään ainakin kahta työtä jos palkkasi on tuo mikä nyt.

En osallistu isommalla panoksella yhteisiin kuluihin missään nimessä, oli tilanne mikä oli perheessämme.

Silloin voisi vielä päättää haluaako muuttaa yhteiseen talouteen.

Tästä rahapolitiikasta pitäisi sen joustamattoman ihmisen pihua ehdottomasti jo etukäteen. Koska hän tietää menevänsä yhteen tietyntuloisen ja -ammattisen ihmisen kanssa. Jos se tulo määrä tai ammatti ei miellytä tai riitä niin suu auki.

Jälkeenpäin on turha märistä.

No jos sä ajattelet seurustellessa että puoliso maksaa teille omakotitalon, lasten kotihoidon ja sulle vielä shoppailurahaa, niin miksi sinä et avaa suutasi ja esitä toiveitasi ääneen?

.

Me tehtiin toisin, mietittiin mihin on varaa siten ettei kumpikaan ole kusessa jos jääkin yksin.

Minä, ilmeisesti hyväusloiunen ja dinosaurus nainen, ajattelen näin. Olen nyt vaikka lähihoitaja tai sairaanhoitaja tms.vastaavassa ammatissa oleva ihminen. Käyn töissä. Oletan, että maksamani ja ehkä jo etukäteen kertomani osuus on riittävä miehelle kun hän tietää ammattini. Ei tule pieneen mieleenikään, että mies alkaa tästä itkeä. Itsehän minut on valinnut ja halunnut.

Tai jos alkaa niin jää itkemään yksin minun puolestani.

Olen ammatti-ihminen ja ihan järkevä raha-asioissa, se pitää riittää. En kuuntele mollaamista tai rutinaa. Rahasta silloin kun siihen ei ole aihetta.

Meitä on tuhansia ja taas tuhansia vastaavia perheellisiä naisia jotka ovat parisuhteessa ja myös monilla lapsia. Useat näiden perheiden miehet ovat tavallisissa ammateissa, mutta palkka on heillä suurempi, johtuen kun miesten palkat ovat suuremmat. Näihin palkka-asioihin nyt tuskin yksittäinen, parisuhteeseen menevä nainen voi isommin itse vaikuttaa.

Koska tunnen siis muita vastaavia pariskuntia ja perheitä kuin minä ja ehkä tuleva mieheni, jotka asuvat omakotitalossa, ihan ok rivarissa tai kunnollisessa kerrostalossa niin oletan, että meilläkin on mahdollisus siihen samaan tasoon. Miten ihmeessä he pärjäåvät ellemme me, kaksi kuitenkin työssäkäyvää ihmistä pärjää? Miksi minun tai meidön täytyisi asua jossain loukosaa?

Ei minun mieleeni tule, että itse ensimmäisenä olen sanomassa, että kyllä voimme asua yksiössä tuolla halvalla aluella ettei vaan tule ikäviä yllätyksiä. Senhän näkee sitten ja asiat kyllä järjestyvät.

Mites jos tuleva mieheni jo asuu mukavasti ja suhteellisen tilavasti hyvällä aluella? Pitääkö minun sitten ensimmäisenä ehdottaa, että ehei, en muuta siihen kun haluan, että asumme minun tulojeni tasoisessa asunnossa. Kerrostaloon! Tuskin mies siihenkään suostuu.

Ehei, se on ihan puppua ja höpönlöpöä, että pitäisi asua alempitasoisen mukaan. Jos varaa on mukavampaankin. Eikä niin myöskään toimita. Tulot lasketaan yhteen ja silloin on varaa muuhunkin kuin ihan kaikkein halvimpaan. Oli se sitten asunto, lomamatkat, auto, ruoka jne.

En usko, että moni mies tosipaikan tullessa missään nimessä suostuusi köyhäilemään vain siksi, että ei maksa yhtään enempää kuluja. Ovat he sen verran mukavuudenhaluisia ja ylpeitäkin. Joku roti sentään.

Täällä vauva-palstalla tietysti on miehiä jotka kiljuen innosta asuvat yksiössä ja katselevat vastapäistä tiiliseinää perheensä kanssa. Vaikka voisivat ihan hyvin asua mukavasti ja viihtyisästi.

Tässä kiteytyy aika hyvin se, millaista ajatusmaailmaa minä en tajua. Itse hakeuduttu matalapalkka-alalle vaikka unelmoidaan kivasta rivarista tai omakotitalosta. Miksi? Eikö olisi ollut helpompi hakeutua alalle, jolla on mahdollista saavuttaa tuo elintaso ihan itse? Silloin ei tarvitse miestäkään valita kukkaron perusteella vaan voi ottaa vaikka sen komean palomiehen tai poliisin JA silti saada kivan talon. Lähihoitajan pitää valita joko se palomies ja kerrostalokaksio tai tylsä insinööri ja talo. Vrt lääkärinainen voi saada poliisin ja talon (tai insinöörin ja tosi ison talon).

Eri juttu jos ei oikeasti arvosta materiaa ja on tyytyväinen vaatimattomaan elintasoon. Sellaista minä arvostan suuresti. Mutta se että arvostetaanko materiaa ja elintasoa eikä tehdä itse näiden eteen mitään - sitä en vaan tajua.

Ei naiset tahallaan "hakeudu matalapalkkaisiin töihin" vaan on niin, että naisten palkat ovat alhaisempia. Myös työn tarjonta vaikuttaa. Lähihoitajille, sairaanhoitajille jne. on töitä miltei missäpäin Suomea vain.

Miksi kouluttautua ammattiin A: mihin ei tunne kiinnostusta, B: ei ole töitä, C: opiskelupaikkoihin on niin paljon hakijoita, että vaikeaa päästä. Mieluummin opiskelee selkaisen ammatun jossa pääsee melko nopeasti työn syrjään kiinni.

En tiedä minkätason ihminen itse olet. Minun tuttavapiirini koostuu juuri näostä tavallisista, työssäkäyvistä ihmisistä. Niitäkin täytyy olla, ei Suomi muuten pyöri jos kaikki olisivat professoreja ja tutkijoita.

Taas väärin, ei ne naiset (lähihoitajat, sairaanhoitajat, joita tunnut halveksivan) yksin niitä omakotitaloja tai rivareita halua,

Yritin juuri selittää, että ne miehet aivan yhtä paljon, ellei enemmänkin, tykkäävärt asua omakotitalossa tai ylipäätn viihtyisästi ja niin, että tilaa on sopivasti omaan tilanteeseen.

Miten sait nyt taas väännettyä niin, että ne pienipalkkaiset naiset haaveilevat yksin. Meillä ja monella muulla ystävä- ja tuttavapiirissä asumismuoto on molempien yhteinen päätös.

Juuri kuten oerroin: talouden rahat lasketaan yhteen, lasketaan kuinka paljon kumpikin pystyy kuluihin osallistumaan. Niin, että jää kuutenkin myös omaa rahaa kummallekin. Myös niin, että joskus pystyy jotain kivaa perheenä tekemään.

Ei asuminen tai ylipäänsä mikään asia parisuhteen yhteisesstaloudessa ole vain toisen haave tai unelma. Minun maailmassani ne ovat yhteisiä. Toki voi olla omiakin, mutta ne, olivat mitä olivat, keskustellaan ja hankitaan niin, ettei toinen saa mitä mielii ja toinen ei oikeastaan mitään muuta kuin maksaa kuluja.

En myöskään tiedä millaisissa ympyröissä pyörit, mutta minun maailmassani on ihan yleistä, että asunto hankitaan perheen mukavuutta ja viihtyvyyttä ajatellen. Ei niin, että jos toinen on lähihoitaja tai vastaava ja toisella hiukan parempi palkka niin asutaan silloin jossain murjussa.

Minun tuttavapiirini miehet eivät edes siihen suostuisi.

He pitävät luonnollisena osallistua suuremmalla panoksella, että KOKO PERHEELLÄ on hyvä olla.

Mielestäni on turha vetää, että täytyy asua sellaiisessa missä pärjää yksin. Miksi ihmeessä. Kun kerran ei ole yksin ja on perheellinen ihminen. Parisuhteessa ihminen ei ole enää yksin.

Aika vieras ajatus, että minä asuisin kuin sinkku vaikka minulla on mies ja lapset.

Samoin, että jos mies olisi pienempituloinen niin asuisimme koko perhe miehen poikamiesboksissa. Vain jonkun tyhmän petiaatteen takia.

Älytöntä. Perheenä asutaan kuten perheet asuu. Sinkkuna asutaan kuten sinkku asuu. Senhän sanoo jo järkikin.

Periaatteita voi olla, mutta pelkän periaatteen vuoksi ei kannata lyödä päätään seinään.

Miehet tosiaan haluavat ilmeisesti elää parisuhteessa kuin poikamies. Ja vaativat myös naistaan elämään niinkuin miestä ei olisi olemassa.

Täh? Siis eihän kukaan pakota sinua mainitsemiisi ammatteihin vain siksi että olet nainen? Nyt on 2022, ihan vapaasti sinäkin voit hakeutua miesvaltaiselle alalle jos haluat rahaa ja mammonaa. Ja itseasiassa osa perinteisesti kovapalkkaisiksi mielletyistä ammateista on nykyisin naisvaltaisia, mm. juristi ja lääkäri.

Ok. Kerrotko nyt, minne voin ilmoittautua, koska haluan hakeutua juristin alalle? . Mä olen myös valmis jättämään nämä sairaanhoitajan työt todellakin.

Kiitos tiedosta, tulee todelliseen tarpeeseen!

Ilmottaudu oikeustieteelliseen tiedekuntaan. Tai ota edes sisäänpääsyvaatimuksista selvää ja toimi sen mukaan että saat ne täytettyä.

Ai nytkö sisäänpääsylle onkin vaatimuksia, täällähän kerrottiin, että pitää vain valita! Arvasinhan, että ei tää ookaan niin helppoa kuin luvattiin:-(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän ole edes millään mahdollista tilanne, että molemmat tienaavat täysin saman summan kuukaudessa.

Ei se toinen voi tosiaan niitä tuloja mistään taikoakaan.

Kun menee yhteen niin silloin aika moni tietää toistensa työn ja palkan, suunnilleen ainakin.

Miksi ei silllon jo ennen yhteenmuuttoa tasan maksamista vaativa avaa suutaan ja sano: se ei riitä minulle, mitä pystyt maksamaan yhteisiä kuluja. Sinun pitää mennä lisätyöhön tai vaihtaa työpaikkaa. Silloinkin kun lapsia tulee et voi jäädä kotiin ja joudut tekemään ainakin kahta työtä jos palkkasi on tuo mikä nyt.

En osallistu isommalla panoksella yhteisiin kuluihin missään nimessä, oli tilanne mikä oli perheessämme.

Silloin voisi vielä päättää haluaako muuttaa yhteiseen talouteen.

Tästä rahapolitiikasta pitäisi sen joustamattoman ihmisen pihua ehdottomasti jo etukäteen. Koska hän tietää menevänsä yhteen tietyntuloisen ja -ammattisen ihmisen kanssa. Jos se tulo määrä tai ammatti ei miellytä tai riitä niin suu auki.

Jälkeenpäin on turha märistä.

No jos sä ajattelet seurustellessa että puoliso maksaa teille omakotitalon, lasten kotihoidon ja sulle vielä shoppailurahaa, niin miksi sinä et avaa suutasi ja esitä toiveitasi ääneen?

.

Me tehtiin toisin, mietittiin mihin on varaa siten ettei kumpikaan ole kusessa jos jääkin yksin.

Minä, ilmeisesti hyväusloiunen ja dinosaurus nainen, ajattelen näin. Olen nyt vaikka lähihoitaja tai sairaanhoitaja tms.vastaavassa ammatissa oleva ihminen. Käyn töissä. Oletan, että maksamani ja ehkä jo etukäteen kertomani osuus on riittävä miehelle kun hän tietää ammattini. Ei tule pieneen mieleenikään, että mies alkaa tästä itkeä. Itsehän minut on valinnut ja halunnut.

Tai jos alkaa niin jää itkemään yksin minun puolestani.

Olen ammatti-ihminen ja ihan järkevä raha-asioissa, se pitää riittää. En kuuntele mollaamista tai rutinaa. Rahasta silloin kun siihen ei ole aihetta.

Meitä on tuhansia ja taas tuhansia vastaavia perheellisiä naisia jotka ovat parisuhteessa ja myös monilla lapsia. Useat näiden perheiden miehet ovat tavallisissa ammateissa, mutta palkka on heillä suurempi, johtuen kun miesten palkat ovat suuremmat. Näihin palkka-asioihin nyt tuskin yksittäinen, parisuhteeseen menevä nainen voi isommin itse vaikuttaa.

Koska tunnen siis muita vastaavia pariskuntia ja perheitä kuin minä ja ehkä tuleva mieheni, jotka asuvat omakotitalossa, ihan ok rivarissa tai kunnollisessa kerrostalossa niin oletan, että meilläkin on mahdollisus siihen samaan tasoon. Miten ihmeessä he pärjäåvät ellemme me, kaksi kuitenkin työssäkäyvää ihmistä pärjää? Miksi minun tai meidön täytyisi asua jossain loukosaa?

Ei minun mieleeni tule, että itse ensimmäisenä olen sanomassa, että kyllä voimme asua yksiössä tuolla halvalla aluella ettei vaan tule ikäviä yllätyksiä. Senhän näkee sitten ja asiat kyllä järjestyvät.

Mites jos tuleva mieheni jo asuu mukavasti ja suhteellisen tilavasti hyvällä aluella? Pitääkö minun sitten ensimmäisenä ehdottaa, että ehei, en muuta siihen kun haluan, että asumme minun tulojeni tasoisessa asunnossa. Kerrostaloon! Tuskin mies siihenkään suostuu.

Ehei, se on ihan puppua ja höpönlöpöä, että pitäisi asua alempitasoisen mukaan. Jos varaa on mukavampaankin. Eikä niin myöskään toimita. Tulot lasketaan yhteen ja silloin on varaa muuhunkin kuin ihan kaikkein halvimpaan. Oli se sitten asunto, lomamatkat, auto, ruoka jne.

En usko, että moni mies tosipaikan tullessa missään nimessä suostuusi köyhäilemään vain siksi, että ei maksa yhtään enempää kuluja. Ovat he sen verran mukavuudenhaluisia ja ylpeitäkin. Joku roti sentään.

Täällä vauva-palstalla tietysti on miehiä jotka kiljuen innosta asuvat yksiössä ja katselevat vastapäistä tiiliseinää perheensä kanssa. Vaikka voisivat ihan hyvin asua mukavasti ja viihtyisästi.

Tässä kiteytyy aika hyvin se, millaista ajatusmaailmaa minä en tajua. Itse hakeuduttu matalapalkka-alalle vaikka unelmoidaan kivasta rivarista tai omakotitalosta. Miksi? Eikö olisi ollut helpompi hakeutua alalle, jolla on mahdollista saavuttaa tuo elintaso ihan itse? Silloin ei tarvitse miestäkään valita kukkaron perusteella vaan voi ottaa vaikka sen komean palomiehen tai poliisin JA silti saada kivan talon. Lähihoitajan pitää valita joko se palomies ja kerrostalokaksio tai tylsä insinööri ja talo. Vrt lääkärinainen voi saada poliisin ja talon (tai insinöörin ja tosi ison talon).

Eri juttu jos ei oikeasti arvosta materiaa ja on tyytyväinen vaatimattomaan elintasoon. Sellaista minä arvostan suuresti. Mutta se että arvostetaanko materiaa ja elintasoa eikä tehdä itse näiden eteen mitään - sitä en vaan tajua.

Että siis uravalinta kannattaakin tehdä sitä silmällä pitäen, että kykenee ostamaan itselleen mukavan talon lisäksi komean, hauskan puolison?

Tämä on kieltämättä raikas näkökulma asiaan! 

Toisaalta kun ne tylsät insinöörimiehet näin tekevät, he valittavat, että prkele kun siitä ei ole maksamaan 50/50. Että onko tämä nyt sitten siten, että naisten nimenomaisesti tulee harkita, onko heillä varaa komeaan, hauskaan puolisoon, vai miten tämä nyt olisi ymmärrettävä.

Ei. Vaan uravalinta kannattaa tehdä sen mukaan, että voi kustantaa itse itselleen haluamansa elintason. Silloin ei tarvitse valita puolisoa rahan perässä, vaan on vapaa valitsemaan rakkauden.

Kuten sanoin, se on ihan okei ettei arvosta rahaa ja materiaa.

Nykyaikana oikeasti harvinaista ja ihailtavaa. Mutta se on minusta kummallista, että on rahan ja materian ja elintason perään - ja silti kouluttaudutaan tietoisesti matalapalkka-alalle. Minä voisin ihan hyvin ottaa vähemmän tienaavan puolison, mutta en puolisoa joka ajattelee noin. Ettei tarvitse ottaa mitään vastuuta omasta elämästä. Että kyllä sieltä tulee vastaan joku muu joka maksaa kaiken.

En edelleenkään tajua kirjoittajan pointtia. Matalapalkka-alalla työskentelevä esim. keittäjä ei voi ikinä rakastua insinööriin? Koska keittäjä on vain rahan perässä eikä ole vapaa valitsemaan rakkautta?

Mitä jos nämä kaksi tapaavat vaikka kuoroharrastuksen parissa ja rakastuvat? Vasta kymmenensillä treffeillä tulee ilmi, että mies onkin insinööri? Sitten keittäjä huomaa, ettei juttu toimisi, sillä hän on matalapalkka-alalla eikä visi tarjota rakkaalleen tasa-arvoista elintasoa?

Kun Suomessa nyt on paljon matalapalkkaisia töitä, joissa on keskimäärin enemmän naisia, niin pariutumisesta tulisi entistä vaikeampaa, jos lompakon paksuus olisi kriteeri parisuhteelle.

Enhän minä niin sanonut, ettei saa rakastua parempituloiseen. Saa rakastua ihan vapaasti keneen halua. Mutta en tajua, miksi joku kouluttautuu lähihoitajaksi jos haluaa korkean elintason. Enkä itse valitsisi puolisoa, joka ei ole edes yrittänyt toteuttaa haaveitaan itse, vaan odottaa kuin prinsessa minun toteuttavan ne. Eri tuloisten suhteet on ihan ok, se että parempituloinen maksaa enemmän on ihan ok, täällä nyt useampi vastakommentoija hutkii huolella olkinukkea. Minä olen vain ihmetellyt tuon yhden kirjoittajan ajatusmaailmaa. En tuloerosuhteita yleensä. Enkä ole missään nimessä väittänyt, että kaikki pienituloiset ovat sitä omasta syystään. Kyseinen kirjoittaja ei vaan kertonut esimerkiksi vakavasta sairastumisesta tai muusta syystä, joka olisi estänyt häntä tavoittelemasta irse sitä haluamaansa korkeampaa elintasoa. Toki olisin vastannut toisin jos näin olisi.

Lähihoitaja ja poliisi voivat hankkia rivitalon, jopa kohtuullisen omakotitalon. He sopivat keskenään kulujen jaosta, se ei kuulu muille. Jos he sopivat, että poliisi maksaa 60 % ja lähihoitaja 40 % prosenttia se on ihan ok. Kummatkin ovat tyytyväisiä. Miksi tästä tehdä joku ongelma. Mitä pöyristyttävää ja veret seisauttavaa kauhistelua tässä oikein nyt jollekin on.

Se ei ole "korkean elintason havittelua". Vaan normaali asumismuoto työssäkäyville ihmisille ja heidän mahdolliselle perheelleen.

Yksikään lähihoitaja ei ole puhunut korkean elintason havittelusta kuin joku jankkaaja.

Ei lähihoitaja ole tässä havittelemassa satojen neliöiden miljoonalukaalia merenrannalta.

Eikä prinssiä ja puolta valtakuntaa vaan tavallista ihmistä rinnalleen. Tavallisetkin ihmiset saavat elää perhe-elämää elämää.

Ja asua omakoti- tai rivitalossa.

Leskeneläkkeen poiston myötä omakotitalo ja mökki eivät ole pienituloisille. Vähintään 3000 euroa täytyy palkan olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän ole edes millään mahdollista tilanne, että molemmat tienaavat täysin saman summan kuukaudessa.

Ei se toinen voi tosiaan niitä tuloja mistään taikoakaan.

Kun menee yhteen niin silloin aika moni tietää toistensa työn ja palkan, suunnilleen ainakin.

Miksi ei silllon jo ennen yhteenmuuttoa tasan maksamista vaativa avaa suutaan ja sano: se ei riitä minulle, mitä pystyt maksamaan yhteisiä kuluja. Sinun pitää mennä lisätyöhön tai vaihtaa työpaikkaa. Silloinkin kun lapsia tulee et voi jäädä kotiin ja joudut tekemään ainakin kahta työtä jos palkkasi on tuo mikä nyt.

En osallistu isommalla panoksella yhteisiin kuluihin missään nimessä, oli tilanne mikä oli perheessämme.

Silloin voisi vielä päättää haluaako muuttaa yhteiseen talouteen.

Tästä rahapolitiikasta pitäisi sen joustamattoman ihmisen pihua ehdottomasti jo etukäteen. Koska hän tietää menevänsä yhteen tietyntuloisen ja -ammattisen ihmisen kanssa. Jos se tulo määrä tai ammatti ei miellytä tai riitä niin suu auki.

Jälkeenpäin on turha märistä.

No jos sä ajattelet seurustellessa että puoliso maksaa teille omakotitalon, lasten kotihoidon ja sulle vielä shoppailurahaa, niin miksi sinä et avaa suutasi ja esitä toiveitasi ääneen?

.

Me tehtiin toisin, mietittiin mihin on varaa siten ettei kumpikaan ole kusessa jos jääkin yksin.

Minä, ilmeisesti hyväusloiunen ja dinosaurus nainen, ajattelen näin. Olen nyt vaikka lähihoitaja tai sairaanhoitaja tms.vastaavassa ammatissa oleva ihminen. Käyn töissä. Oletan, että maksamani ja ehkä jo etukäteen kertomani osuus on riittävä miehelle kun hän tietää ammattini. Ei tule pieneen mieleenikään, että mies alkaa tästä itkeä. Itsehän minut on valinnut ja halunnut.

Tai jos alkaa niin jää itkemään yksin minun puolestani.

Olen ammatti-ihminen ja ihan järkevä raha-asioissa, se pitää riittää. En kuuntele mollaamista tai rutinaa. Rahasta silloin kun siihen ei ole aihetta.

Meitä on tuhansia ja taas tuhansia vastaavia perheellisiä naisia jotka ovat parisuhteessa ja myös monilla lapsia. Useat näiden perheiden miehet ovat tavallisissa ammateissa, mutta palkka on heillä suurempi, johtuen kun miesten palkat ovat suuremmat. Näihin palkka-asioihin nyt tuskin yksittäinen, parisuhteeseen menevä nainen voi isommin itse vaikuttaa.

Koska tunnen siis muita vastaavia pariskuntia ja perheitä kuin minä ja ehkä tuleva mieheni, jotka asuvat omakotitalossa, ihan ok rivarissa tai kunnollisessa kerrostalossa niin oletan, että meilläkin on mahdollisus siihen samaan tasoon. Miten ihmeessä he pärjäåvät ellemme me, kaksi kuitenkin työssäkäyvää ihmistä pärjää? Miksi minun tai meidön täytyisi asua jossain loukosaa?

Ei minun mieleeni tule, että itse ensimmäisenä olen sanomassa, että kyllä voimme asua yksiössä tuolla halvalla aluella ettei vaan tule ikäviä yllätyksiä. Senhän näkee sitten ja asiat kyllä järjestyvät.

Mites jos tuleva mieheni jo asuu mukavasti ja suhteellisen tilavasti hyvällä aluella? Pitääkö minun sitten ensimmäisenä ehdottaa, että ehei, en muuta siihen kun haluan, että asumme minun tulojeni tasoisessa asunnossa. Kerrostaloon! Tuskin mies siihenkään suostuu.

Ehei, se on ihan puppua ja höpönlöpöä, että pitäisi asua alempitasoisen mukaan. Jos varaa on mukavampaankin. Eikä niin myöskään toimita. Tulot lasketaan yhteen ja silloin on varaa muuhunkin kuin ihan kaikkein halvimpaan. Oli se sitten asunto, lomamatkat, auto, ruoka jne.

En usko, että moni mies tosipaikan tullessa missään nimessä suostuusi köyhäilemään vain siksi, että ei maksa yhtään enempää kuluja. Ovat he sen verran mukavuudenhaluisia ja ylpeitäkin. Joku roti sentään.

Täällä vauva-palstalla tietysti on miehiä jotka kiljuen innosta asuvat yksiössä ja katselevat vastapäistä tiiliseinää perheensä kanssa. Vaikka voisivat ihan hyvin asua mukavasti ja viihtyisästi.

Tässä kiteytyy aika hyvin se, millaista ajatusmaailmaa minä en tajua. Itse hakeuduttu matalapalkka-alalle vaikka unelmoidaan kivasta rivarista tai omakotitalosta. Miksi? Eikö olisi ollut helpompi hakeutua alalle, jolla on mahdollista saavuttaa tuo elintaso ihan itse? Silloin ei tarvitse miestäkään valita kukkaron perusteella vaan voi ottaa vaikka sen komean palomiehen tai poliisin JA silti saada kivan talon. Lähihoitajan pitää valita joko se palomies ja kerrostalokaksio tai tylsä insinööri ja talo. Vrt lääkärinainen voi saada poliisin ja talon (tai insinöörin ja tosi ison talon).

Eri juttu jos ei oikeasti arvosta materiaa ja on tyytyväinen vaatimattomaan elintasoon. Sellaista minä arvostan suuresti. Mutta se että arvostetaanko materiaa ja elintasoa eikä tehdä itse näiden eteen mitään - sitä en vaan tajua.

Hirveä maailmankuva sulla, sori vaan. Siis että sairaanhoitaja/poliisi-pariskunta ei saisi haaveilla kivasta rivarista tai omakotitalosta, ne on tarkoitettu ainoastaan jo nuoruudessaan, heti siinä lukion jälkeen (lukiohan tietysti pitää järkevästi käydä) järkeviä urapäätöksiä tehneet voivat semmoisista haaveilla.

Tai vastaavasti järkevästi puolisonsa raha edellä valinneet.

Puuttumatta nyt siihen, miten prseestä on se, että nykysuomessa on vaikeaa elää tavallista, kivaa elämää, niin kyllähän tuo valaisee tätä menoa, missä vingutaan ajatuksesta, että pitäisi osata laittaa yhteiseen pottiin. 

Ja vielä henk koht kysymys: tahtoisitko sinä puolison, joka on valinnut sinut sen vuoksi, että sinun kanssasi on mahdollisuus asua kivassa rivarissa tai omakotitalossa`? Olisiko ok, että tämä myös heti treffailun alussa selväksi tehtäisiin?

No sinähän tässä puolison lompakon perustella valitset, jos vaadit paremman elintason kuin itse valitsemasi ammatti mahdollistaa..?

Ja kenenkään hyvätuloisen ei kannata valita puolisoa sen perusteella, että hän on mieleinen, vaan lompakon perusteella, koska ei halua kustantaa toiselle parempaa elintasoa...?

Eli pidetään nämä tuloluokat nyt erillään, kuten 100 v sitten tehtiin, niin ei tule näitä turhia harmeja. Lika barn leka bäst, se olisi hyvä jokaisen sisäistää.

Eiköhän kaikki ne, joille oma valittu elintaso riittää voi valita puolison muun kuin lompakon perusteella.

Toki, mutta sitten kun niin tekee, ei ole oikeutta asettaa sitä vähätuloisempaa halveksittuun asemaan, jossa toinen elää köyhyysrajalla kun itse tuhlaa vain itseensä. Siitähän tässä ketjussa on ollut koko ajan kyse!

Eli elää sitä itse sitä omaa valittua elämäänsä ja laittaa toinen elämään jotain muuta. Jos tällaiseen on halu, olisi parempi pysyä elämässä yksin sitä hyvää elämäänsä.

Miksi se toinen on itse valinnut elää köyhyysrajalla jos se ei elintasoksi kelpaa? Ja tietysti on niitä joille se ei ole oma valinta, tämä kysymys ei nyt koske heitä. Vaan niitä joilla on terve pää ja terve kroppa ja silti odottavat rahaa jonka eteen eivät itse tee mitään.

Kuinka moni ihminen valitsemalla valitsee elää köyhyysrajalla? On tietty elämäntaiteilijoita, joille raha ei merkkaa mitään ja ovat ihan tyytyväisiä dyykatessaan roskiksia, mutta kyllä mä väitän, että harvassa ovat he. Lisäksi he eivät suostuisi edes mihinkään rivitalokämppään muuttamaan, vaan vaatisivat puolisoa kanssaan ideologiaansa toteuttamaan tai hakevat puolisonsa sieltä samasta kommuunista.

Kyllä hyvä kuplassa elävä ystäväiseni niissä matalapalkkatöissä ollaan aivan muiden syiden vuoksi kuin valintojen. Lisäksi niissä just ei olla tumput suorana, että senkään takia niihin ei varsinaisesti ole tunku ihan väen vängällä ja isolla ryysiksellä. 

Joo, köyhyysrajasta puhuminen oli kyllä liioittelua (tosin en tuonut termiä itse tähän keskusteluun). Mutta perinteisesti matalasti palkattuihin ammatteihin hakeutuessa on tiedossa, mitä siitä maksetaan. Että sillä palkalla elintaso tulee olemaan vuokrakaksiota ja vanhaa Toyotaa. Jos halutaan talo ja Audi, niin miksi haetaan lähihoitajakouluun?

Toisin kuin joku vihjasi, minä en missään tapauksessa halveksi lähihoitajia. Se on raskasta alipalkattua työtä. Osa parhaista ystävistäni on lähihoitajia. Ja elää ihan perushyvää elämää kerrostalossa. Sen minä ymmärrän. Sitä en, että alunperin lainaamani kirjoittaja tuntui pitävän melko suuressa arvossa sellaista elintasoa, jonka ristiriita hänen palkkatasoonsa on täysin ilmeinen. Minun tuttavapiirissäni ne naiset jotka haluaa rahaa ja taloja ja Audeja tekee rahaa ja taloja ja Audeja. Ja ne loput elää ihan tyytyväistä karsitumpaa elämää. Kukaan ei odota puolison toteuttavan elintasohaaveita.

Ihan mielenkiinnosta kysyn, että ne joiden mielestä tuollainen ajattelu on ihan okei, niin onko se yhtä okei molemmille sukupuolille? Voiko hyvästä elintasosta haaveilevat mies jättäytyä hanttihommiin ja odottaa rikkaan vaimon tarjoavan talon ja auton ja taskurahaa? Jos ei, niin miksi ei?

En siis puhunut itsestäni.

Ymmärrätkö ollenkaan, että ei tässä maailmassa istuta sohvalle miettimään, minne lähdetään opiskelemaan ja sitten vain lähdetään sinne? On ihmisiä, joiden on esim. peruskoulun jälkeen mahdollisimman pian pakko hakeutua töihin, koska kotiolot ovat semmoiset. Ymmärrän hyvin, että he eivät suunnittele hakevansa mahdollisesti useamman kerran jonnekin opiskelemaan, sitten opiskele monta vuotta ja hae työpaikkaa mahdollisesti monta kertaa (ei ole nykypäivänä ihan noin vaan otettu nekään). He menevät mahdollisimman nopeasti töihin, tadaa, matalapalkka-alalle. 

Tämä on vain yksi esimerkki, on muitakin, minkä vuoksi ihmiset eivät päättäväisesti suunnista audia ja insinöörejä kohti.

Jos taas sitten toisaalta, nyt voisin sanoa vähintäänkin kohtuullisesti tienaavana, sattuisin kiinnostumaan miehestä, joka työskentelee matalapalkka-alalla, tuskin omahyväisesti ajattelisin, että siinä se on tumput suorana odottanut, koska minä karautan audilla paikalle.

Se on ihan okei aloittaa matalaöalkkahommista. Niitä voi tehdä ensin vaikka muutaman vuoden ja sitten opiskella vaikka työn ohella. Ja näytä mulle opiskelija joka ei tee niitä matalapalkkahommia opiskelujen ohella ;)

Mä olin 3 talvea kouluavustajana, sitten aloin laskeskella että olen urani huipulla eikä sillä palkalla elätä kuin hädin tuskin itsensä, lapsia on ihan turha edes miettiä. Lueskelin muutaman illan silloista yhteisvalintaopasta ja palkkataulukoita, lainasin lukion yleisen fysiikan kirjat, harjoittelin pääsykokeisiin ja tadaa: 25 vuotta myöhemmin mä olen koneinsinööri ja tienaan 5 tuhatta. Piti silloinen poikakaveri heivata, hänen itsetuntonsa ei kestänyt sitä fysiikankirjaa samassa asunnossa. Nykyään mulla on mies, joka on jonkin verran kouluttautunut mutta päätyi ihan duunarihommiin. Ja meille kummallekin on ihan itsestäänselvää että aikuinen ihminen elättää itsensä ja lapsensa, ei ole ketään kenen suuntaan olla käsi ojossa kuin pieni lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän ole edes millään mahdollista tilanne, että molemmat tienaavat täysin saman summan kuukaudessa.

Ei se toinen voi tosiaan niitä tuloja mistään taikoakaan.

Kun menee yhteen niin silloin aika moni tietää toistensa työn ja palkan, suunnilleen ainakin.

Miksi ei silllon jo ennen yhteenmuuttoa tasan maksamista vaativa avaa suutaan ja sano: se ei riitä minulle, mitä pystyt maksamaan yhteisiä kuluja. Sinun pitää mennä lisätyöhön tai vaihtaa työpaikkaa. Silloinkin kun lapsia tulee et voi jäädä kotiin ja joudut tekemään ainakin kahta työtä jos palkkasi on tuo mikä nyt.

En osallistu isommalla panoksella yhteisiin kuluihin missään nimessä, oli tilanne mikä oli perheessämme.

Silloin voisi vielä päättää haluaako muuttaa yhteiseen talouteen.

Tästä rahapolitiikasta pitäisi sen joustamattoman ihmisen pihua ehdottomasti jo etukäteen. Koska hän tietää menevänsä yhteen tietyntuloisen ja -ammattisen ihmisen kanssa. Jos se tulo määrä tai ammatti ei miellytä tai riitä niin suu auki.

Jälkeenpäin on turha märistä.

No jos sä ajattelet seurustellessa että puoliso maksaa teille omakotitalon, lasten kotihoidon ja sulle vielä shoppailurahaa, niin miksi sinä et avaa suutasi ja esitä toiveitasi ääneen?

.

Me tehtiin toisin, mietittiin mihin on varaa siten ettei kumpikaan ole kusessa jos jääkin yksin.

Minä, ilmeisesti hyväusloiunen ja dinosaurus nainen, ajattelen näin. Olen nyt vaikka lähihoitaja tai sairaanhoitaja tms.vastaavassa ammatissa oleva ihminen. Käyn töissä. Oletan, että maksamani ja ehkä jo etukäteen kertomani osuus on riittävä miehelle kun hän tietää ammattini. Ei tule pieneen mieleenikään, että mies alkaa tästä itkeä. Itsehän minut on valinnut ja halunnut.

Tai jos alkaa niin jää itkemään yksin minun puolestani.

Olen ammatti-ihminen ja ihan järkevä raha-asioissa, se pitää riittää. En kuuntele mollaamista tai rutinaa. Rahasta silloin kun siihen ei ole aihetta.

Meitä on tuhansia ja taas tuhansia vastaavia perheellisiä naisia jotka ovat parisuhteessa ja myös monilla lapsia. Useat näiden perheiden miehet ovat tavallisissa ammateissa, mutta palkka on heillä suurempi, johtuen kun miesten palkat ovat suuremmat. Näihin palkka-asioihin nyt tuskin yksittäinen, parisuhteeseen menevä nainen voi isommin itse vaikuttaa.

Koska tunnen siis muita vastaavia pariskuntia ja perheitä kuin minä ja ehkä tuleva mieheni, jotka asuvat omakotitalossa, ihan ok rivarissa tai kunnollisessa kerrostalossa niin oletan, että meilläkin on mahdollisus siihen samaan tasoon. Miten ihmeessä he pärjäåvät ellemme me, kaksi kuitenkin työssäkäyvää ihmistä pärjää? Miksi minun tai meidön täytyisi asua jossain loukosaa?

Ei minun mieleeni tule, että itse ensimmäisenä olen sanomassa, että kyllä voimme asua yksiössä tuolla halvalla aluella ettei vaan tule ikäviä yllätyksiä. Senhän näkee sitten ja asiat kyllä järjestyvät.

Mites jos tuleva mieheni jo asuu mukavasti ja suhteellisen tilavasti hyvällä aluella? Pitääkö minun sitten ensimmäisenä ehdottaa, että ehei, en muuta siihen kun haluan, että asumme minun tulojeni tasoisessa asunnossa. Kerrostaloon! Tuskin mies siihenkään suostuu.

Ehei, se on ihan puppua ja höpönlöpöä, että pitäisi asua alempitasoisen mukaan. Jos varaa on mukavampaankin. Eikä niin myöskään toimita. Tulot lasketaan yhteen ja silloin on varaa muuhunkin kuin ihan kaikkein halvimpaan. Oli se sitten asunto, lomamatkat, auto, ruoka jne.

En usko, että moni mies tosipaikan tullessa missään nimessä suostuusi köyhäilemään vain siksi, että ei maksa yhtään enempää kuluja. Ovat he sen verran mukavuudenhaluisia ja ylpeitäkin. Joku roti sentään.

Täällä vauva-palstalla tietysti on miehiä jotka kiljuen innosta asuvat yksiössä ja katselevat vastapäistä tiiliseinää perheensä kanssa. Vaikka voisivat ihan hyvin asua mukavasti ja viihtyisästi.

Tässä kiteytyy aika hyvin se, millaista ajatusmaailmaa minä en tajua. Itse hakeuduttu matalapalkka-alalle vaikka unelmoidaan kivasta rivarista tai omakotitalosta. Miksi? Eikö olisi ollut helpompi hakeutua alalle, jolla on mahdollista saavuttaa tuo elintaso ihan itse? Silloin ei tarvitse miestäkään valita kukkaron perusteella vaan voi ottaa vaikka sen komean palomiehen tai poliisin JA silti saada kivan talon. Lähihoitajan pitää valita joko se palomies ja kerrostalokaksio tai tylsä insinööri ja talo. Vrt lääkärinainen voi saada poliisin ja talon (tai insinöörin ja tosi ison talon).

Eri juttu jos ei oikeasti arvosta materiaa ja on tyytyväinen vaatimattomaan elintasoon. Sellaista minä arvostan suuresti. Mutta se että arvostetaanko materiaa ja elintasoa eikä tehdä itse näiden eteen mitään - sitä en vaan tajua.

Ei naiset tahallaan "hakeudu matalapalkkaisiin töihin" vaan on niin, että naisten palkat ovat alhaisempia. Myös työn tarjonta vaikuttaa. Lähihoitajille, sairaanhoitajille jne. on töitä miltei missäpäin Suomea vain.

Miksi kouluttautua ammattiin A: mihin ei tunne kiinnostusta, B: ei ole töitä, C: opiskelupaikkoihin on niin paljon hakijoita, että vaikeaa päästä. Mieluummin opiskelee selkaisen ammatun jossa pääsee melko nopeasti työn syrjään kiinni.

En tiedä minkätason ihminen itse olet. Minun tuttavapiirini koostuu juuri näostä tavallisista, työssäkäyvistä ihmisistä. Niitäkin täytyy olla, ei Suomi muuten pyöri jos kaikki olisivat professoreja ja tutkijoita.

Taas väärin, ei ne naiset (lähihoitajat, sairaanhoitajat, joita tunnut halveksivan) yksin niitä omakotitaloja tai rivareita halua,

Yritin juuri selittää, että ne miehet aivan yhtä paljon, ellei enemmänkin, tykkäävärt asua omakotitalossa tai ylipäätn viihtyisästi ja niin, että tilaa on sopivasti omaan tilanteeseen.

Miten sait nyt taas väännettyä niin, että ne pienipalkkaiset naiset haaveilevat yksin. Meillä ja monella muulla ystävä- ja tuttavapiirissä asumismuoto on molempien yhteinen päätös.

Juuri kuten oerroin: talouden rahat lasketaan yhteen, lasketaan kuinka paljon kumpikin pystyy kuluihin osallistumaan. Niin, että jää kuutenkin myös omaa rahaa kummallekin. Myös niin, että joskus pystyy jotain kivaa perheenä tekemään.

Ei asuminen tai ylipäänsä mikään asia parisuhteen yhteisesstaloudessa ole vain toisen haave tai unelma. Minun maailmassani ne ovat yhteisiä. Toki voi olla omiakin, mutta ne, olivat mitä olivat, keskustellaan ja hankitaan niin, ettei toinen saa mitä mielii ja toinen ei oikeastaan mitään muuta kuin maksaa kuluja.

En myöskään tiedä millaisissa ympyröissä pyörit, mutta minun maailmassani on ihan yleistä, että asunto hankitaan perheen mukavuutta ja viihtyvyyttä ajatellen. Ei niin, että jos toinen on lähihoitaja tai vastaava ja toisella hiukan parempi palkka niin asutaan silloin jossain murjussa.

Minun tuttavapiirini miehet eivät edes siihen suostuisi.

He pitävät luonnollisena osallistua suuremmalla panoksella, että KOKO PERHEELLÄ on hyvä olla.

Mielestäni on turha vetää, että täytyy asua sellaiisessa missä pärjää yksin. Miksi ihmeessä. Kun kerran ei ole yksin ja on perheellinen ihminen. Parisuhteessa ihminen ei ole enää yksin.

Aika vieras ajatus, että minä asuisin kuin sinkku vaikka minulla on mies ja lapset.

Samoin, että jos mies olisi pienempituloinen niin asuisimme koko perhe miehen poikamiesboksissa. Vain jonkun tyhmän petiaatteen takia.

Älytöntä. Perheenä asutaan kuten perheet asuu. Sinkkuna asutaan kuten sinkku asuu. Senhän sanoo jo järkikin.

Periaatteita voi olla, mutta pelkän periaatteen vuoksi ei kannata lyödä päätään seinään.

Miehet tosiaan haluavat ilmeisesti elää parisuhteessa kuin poikamies. Ja vaativat myös naistaan elämään niinkuin miestä ei olisi olemassa.

Täh? Siis eihän kukaan pakota sinua mainitsemiisi ammatteihin vain siksi että olet nainen? Nyt on 2022, ihan vapaasti sinäkin voit hakeutua miesvaltaiselle alalle jos haluat rahaa ja mammonaa. Ja itseasiassa osa perinteisesti kovapalkkaisiksi mielletyistä ammateista on nykyisin naisvaltaisia, mm. juristi ja lääkäri.

Ok. Kerrotko nyt, minne voin ilmoittautua, koska haluan hakeutua juristin alalle? . Mä olen myös valmis jättämään nämä sairaanhoitajan työt todellakin.

Kiitos tiedosta, tulee todelliseen tarpeeseen!

Ilmottaudu oikeustieteelliseen tiedekuntaan. Tai ota edes sisäänpääsyvaatimuksista selvää ja toimi sen mukaan että saat ne täytettyä.

Ai nytkö sisäänpääsylle onkin vaatimuksia, täällähän kerrottiin, että pitää vain valita! Arvasinhan, että ei tää ookaan niin helppoa kuin luvattiin:-(

Valitse tehdä asialle jotain. Moni muu on sen jo tehnyt, nainenkin, et sinä sen huonompi ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän ole edes millään mahdollista tilanne, että molemmat tienaavat täysin saman summan kuukaudessa.

Ei se toinen voi tosiaan niitä tuloja mistään taikoakaan.

Kun menee yhteen niin silloin aika moni tietää toistensa työn ja palkan, suunnilleen ainakin.

Miksi ei silllon jo ennen yhteenmuuttoa tasan maksamista vaativa avaa suutaan ja sano: se ei riitä minulle, mitä pystyt maksamaan yhteisiä kuluja. Sinun pitää mennä lisätyöhön tai vaihtaa työpaikkaa. Silloinkin kun lapsia tulee et voi jäädä kotiin ja joudut tekemään ainakin kahta työtä jos palkkasi on tuo mikä nyt.

En osallistu isommalla panoksella yhteisiin kuluihin missään nimessä, oli tilanne mikä oli perheessämme.

Silloin voisi vielä päättää haluaako muuttaa yhteiseen talouteen.

Tästä rahapolitiikasta pitäisi sen joustamattoman ihmisen pihua ehdottomasti jo etukäteen. Koska hän tietää menevänsä yhteen tietyntuloisen ja -ammattisen ihmisen kanssa. Jos se tulo määrä tai ammatti ei miellytä tai riitä niin suu auki.

Jälkeenpäin on turha märistä.

No jos sä ajattelet seurustellessa että puoliso maksaa teille omakotitalon, lasten kotihoidon ja sulle vielä shoppailurahaa, niin miksi sinä et avaa suutasi ja esitä toiveitasi ääneen?

.

Me tehtiin toisin, mietittiin mihin on varaa siten ettei kumpikaan ole kusessa jos jääkin yksin.

Minä, ilmeisesti hyväusloiunen ja dinosaurus nainen, ajattelen näin. Olen nyt vaikka lähihoitaja tai sairaanhoitaja tms.vastaavassa ammatissa oleva ihminen. Käyn töissä. Oletan, että maksamani ja ehkä jo etukäteen kertomani osuus on riittävä miehelle kun hän tietää ammattini. Ei tule pieneen mieleenikään, että mies alkaa tästä itkeä. Itsehän minut on valinnut ja halunnut.

Tai jos alkaa niin jää itkemään yksin minun puolestani.

Olen ammatti-ihminen ja ihan järkevä raha-asioissa, se pitää riittää. En kuuntele mollaamista tai rutinaa. Rahasta silloin kun siihen ei ole aihetta.

Meitä on tuhansia ja taas tuhansia vastaavia perheellisiä naisia jotka ovat parisuhteessa ja myös monilla lapsia. Useat näiden perheiden miehet ovat tavallisissa ammateissa, mutta palkka on heillä suurempi, johtuen kun miesten palkat ovat suuremmat. Näihin palkka-asioihin nyt tuskin yksittäinen, parisuhteeseen menevä nainen voi isommin itse vaikuttaa.

Koska tunnen siis muita vastaavia pariskuntia ja perheitä kuin minä ja ehkä tuleva mieheni, jotka asuvat omakotitalossa, ihan ok rivarissa tai kunnollisessa kerrostalossa niin oletan, että meilläkin on mahdollisus siihen samaan tasoon. Miten ihmeessä he pärjäåvät ellemme me, kaksi kuitenkin työssäkäyvää ihmistä pärjää? Miksi minun tai meidön täytyisi asua jossain loukosaa?

Ei minun mieleeni tule, että itse ensimmäisenä olen sanomassa, että kyllä voimme asua yksiössä tuolla halvalla aluella ettei vaan tule ikäviä yllätyksiä. Senhän näkee sitten ja asiat kyllä järjestyvät.

Mites jos tuleva mieheni jo asuu mukavasti ja suhteellisen tilavasti hyvällä aluella? Pitääkö minun sitten ensimmäisenä ehdottaa, että ehei, en muuta siihen kun haluan, että asumme minun tulojeni tasoisessa asunnossa. Kerrostaloon! Tuskin mies siihenkään suostuu.

Ehei, se on ihan puppua ja höpönlöpöä, että pitäisi asua alempitasoisen mukaan. Jos varaa on mukavampaankin. Eikä niin myöskään toimita. Tulot lasketaan yhteen ja silloin on varaa muuhunkin kuin ihan kaikkein halvimpaan. Oli se sitten asunto, lomamatkat, auto, ruoka jne.

En usko, että moni mies tosipaikan tullessa missään nimessä suostuusi köyhäilemään vain siksi, että ei maksa yhtään enempää kuluja. Ovat he sen verran mukavuudenhaluisia ja ylpeitäkin. Joku roti sentään.

Täällä vauva-palstalla tietysti on miehiä jotka kiljuen innosta asuvat yksiössä ja katselevat vastapäistä tiiliseinää perheensä kanssa. Vaikka voisivat ihan hyvin asua mukavasti ja viihtyisästi.

Tässä kiteytyy aika hyvin se, millaista ajatusmaailmaa minä en tajua. Itse hakeuduttu matalapalkka-alalle vaikka unelmoidaan kivasta rivarista tai omakotitalosta. Miksi? Eikö olisi ollut helpompi hakeutua alalle, jolla on mahdollista saavuttaa tuo elintaso ihan itse? Silloin ei tarvitse miestäkään valita kukkaron perusteella vaan voi ottaa vaikka sen komean palomiehen tai poliisin JA silti saada kivan talon. Lähihoitajan pitää valita joko se palomies ja kerrostalokaksio tai tylsä insinööri ja talo. Vrt lääkärinainen voi saada poliisin ja talon (tai insinöörin ja tosi ison talon).

Eri juttu jos ei oikeasti arvosta materiaa ja on tyytyväinen vaatimattomaan elintasoon. Sellaista minä arvostan suuresti. Mutta se että arvostetaanko materiaa ja elintasoa eikä tehdä itse näiden eteen mitään - sitä en vaan tajua.

Hirveä maailmankuva sulla, sori vaan. Siis että sairaanhoitaja/poliisi-pariskunta ei saisi haaveilla kivasta rivarista tai omakotitalosta, ne on tarkoitettu ainoastaan jo nuoruudessaan, heti siinä lukion jälkeen (lukiohan tietysti pitää järkevästi käydä) järkeviä urapäätöksiä tehneet voivat semmoisista haaveilla.

Tai vastaavasti järkevästi puolisonsa raha edellä valinneet.

Puuttumatta nyt siihen, miten prseestä on se, että nykysuomessa on vaikeaa elää tavallista, kivaa elämää, niin kyllähän tuo valaisee tätä menoa, missä vingutaan ajatuksesta, että pitäisi osata laittaa yhteiseen pottiin. 

Ja vielä henk koht kysymys: tahtoisitko sinä puolison, joka on valinnut sinut sen vuoksi, että sinun kanssasi on mahdollisuus asua kivassa rivarissa tai omakotitalossa`? Olisiko ok, että tämä myös heti treffailun alussa selväksi tehtäisiin?

No sinähän tässä puolison lompakon perustella valitset, jos vaadit paremman elintason kuin itse valitsemasi ammatti mahdollistaa..?

Ja kenenkään hyvätuloisen ei kannata valita puolisoa sen perusteella, että hän on mieleinen, vaan lompakon perusteella, koska ei halua kustantaa toiselle parempaa elintasoa...?

Eli pidetään nämä tuloluokat nyt erillään, kuten 100 v sitten tehtiin, niin ei tule näitä turhia harmeja. Lika barn leka bäst, se olisi hyvä jokaisen sisäistää.

Eiköhän kaikki ne, joille oma valittu elintaso riittää voi valita puolison muun kuin lompakon perusteella.

Toki, mutta sitten kun niin tekee, ei ole oikeutta asettaa sitä vähätuloisempaa halveksittuun asemaan, jossa toinen elää köyhyysrajalla kun itse tuhlaa vain itseensä. Siitähän tässä ketjussa on ollut koko ajan kyse!

Eli elää sitä itse sitä omaa valittua elämäänsä ja laittaa toinen elämään jotain muuta. Jos tällaiseen on halu, olisi parempi pysyä elämässä yksin sitä hyvää elämäänsä.

Miksi se toinen on itse valinnut elää köyhyysrajalla jos se ei elintasoksi kelpaa? Ja tietysti on niitä joille se ei ole oma valinta, tämä kysymys ei nyt koske heitä. Vaan niitä joilla on terve pää ja terve kroppa ja silti odottavat rahaa jonka eteen eivät itse tee mitään.

Kuinka moni ihminen valitsemalla valitsee elää köyhyysrajalla? On tietty elämäntaiteilijoita, joille raha ei merkkaa mitään ja ovat ihan tyytyväisiä dyykatessaan roskiksia, mutta kyllä mä väitän, että harvassa ovat he. Lisäksi he eivät suostuisi edes mihinkään rivitalokämppään muuttamaan, vaan vaatisivat puolisoa kanssaan ideologiaansa toteuttamaan tai hakevat puolisonsa sieltä samasta kommuunista.

Kyllä hyvä kuplassa elävä ystäväiseni niissä matalapalkkatöissä ollaan aivan muiden syiden vuoksi kuin valintojen. Lisäksi niissä just ei olla tumput suorana, että senkään takia niihin ei varsinaisesti ole tunku ihan väen vängällä ja isolla ryysiksellä. 

Joo, köyhyysrajasta puhuminen oli kyllä liioittelua (tosin en tuonut termiä itse tähän keskusteluun). Mutta perinteisesti matalasti palkattuihin ammatteihin hakeutuessa on tiedossa, mitä siitä maksetaan. Että sillä palkalla elintaso tulee olemaan vuokrakaksiota ja vanhaa Toyotaa. Jos halutaan talo ja Audi, niin miksi haetaan lähihoitajakouluun?

Toisin kuin joku vihjasi, minä en missään tapauksessa halveksi lähihoitajia. Se on raskasta alipalkattua työtä. Osa parhaista ystävistäni on lähihoitajia. Ja elää ihan perushyvää elämää kerrostalossa. Sen minä ymmärrän. Sitä en, että alunperin lainaamani kirjoittaja tuntui pitävän melko suuressa arvossa sellaista elintasoa, jonka ristiriita hänen palkkatasoonsa on täysin ilmeinen. Minun tuttavapiirissäni ne naiset jotka haluaa rahaa ja taloja ja Audeja tekee rahaa ja taloja ja Audeja. Ja ne loput elää ihan tyytyväistä karsitumpaa elämää. Kukaan ei odota puolison toteuttavan elintasohaaveita.

Ihan mielenkiinnosta kysyn, että ne joiden mielestä tuollainen ajattelu on ihan okei, niin onko se yhtä okei molemmille sukupuolille? Voiko hyvästä elintasosta haaveilevat mies jättäytyä hanttihommiin ja odottaa rikkaan vaimon tarjoavan talon ja auton ja taskurahaa? Jos ei, niin miksi ei?

En siis puhunut itsestäni.

Ymmärrätkö ollenkaan, että ei tässä maailmassa istuta sohvalle miettimään, minne lähdetään opiskelemaan ja sitten vain lähdetään sinne? On ihmisiä, joiden on esim. peruskoulun jälkeen mahdollisimman pian pakko hakeutua töihin, koska kotiolot ovat semmoiset. Ymmärrän hyvin, että he eivät suunnittele hakevansa mahdollisesti useamman kerran jonnekin opiskelemaan, sitten opiskele monta vuotta ja hae työpaikkaa mahdollisesti monta kertaa (ei ole nykypäivänä ihan noin vaan otettu nekään). He menevät mahdollisimman nopeasti töihin, tadaa, matalapalkka-alalle. 

Tämä on vain yksi esimerkki, on muitakin, minkä vuoksi ihmiset eivät päättäväisesti suunnista audia ja insinöörejä kohti.

Jos taas sitten toisaalta, nyt voisin sanoa vähintäänkin kohtuullisesti tienaavana, sattuisin kiinnostumaan miehestä, joka työskentelee matalapalkka-alalla, tuskin omahyväisesti ajattelisin, että siinä se on tumput suorana odottanut, koska minä karautan audilla paikalle.

Niin, edelleen, kuten sanoin en väittänyt että se pienipalkkaisuus on aina ihmisen omaa syytä. Omakin puolisoni on minua pienituloisempi, mutta en minä ajattele hänen odottaneen tumput suorina rikasta pelastajaa. Miksi? Koska a) hän on aktiivisesti tehnyt töitä palkkatasoaan nostaakseen ja b) hän on meistä se matalampaan elintasoon tyytyvä ja tyytyisi oman tulotasonsa mukaiseen elintasoon jos minäkin tyytyisin.

Kommenttini koski sitä sävyä jolla teksti oli kirjoitettu. Ymmärrän sävyn nyt paremmin, kun kerrot ettet puhu itsestäsi. Se on helppo puhista kärkkäästi muiden puolesta, että eihän se ammatinvalinta ole niiden oma syy ja ihan hyvin voi haluta silti taloja, kuin todeta itse itsestään noin. Että ei se ole mun syy että olen lähihoitaja ja kyllä minä saan silti haluta sitä ja tätä. Toki saa! Mutta ulkopuolelta se on noin ilmaistuna ylevää empatiaa, itsestään sanottuna se kuulostaa liki lapsenomaiselta vastuunpakoilulta.

Ai helvetti kun tuo on idiootti jankkaaja. "Juristi ja lääkäri".

Voiko olla, että joku noin kovin halveksii tavallisia ammatteja.

Eivät kaikki voi kouluttautu juristiksi ja lääkäriksi.

Kukas pyyhkii tämän juristilääkäri-jankkaajan perseen ja vaihtaa vaipat kun hän vanhenee tai sairastuu?

Hui kamala. Halveksimansa lähihoitaja ja sairaanhoitaja pistää vielä piikin pyllyyn.

Asia on niin, että meitä kaikkia tarvitaan.

Oletko kuullut vitsiä kun firmasta lähti insinööri. Kukaan ei huomannut poistumista. Mutta kun siivooja lopetti työt niin kaikki oli kaaoksessa hetken päästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän ole edes millään mahdollista tilanne, että molemmat tienaavat täysin saman summan kuukaudessa.

Ei se toinen voi tosiaan niitä tuloja mistään taikoakaan.

Kun menee yhteen niin silloin aika moni tietää toistensa työn ja palkan, suunnilleen ainakin.

Miksi ei silllon jo ennen yhteenmuuttoa tasan maksamista vaativa avaa suutaan ja sano: se ei riitä minulle, mitä pystyt maksamaan yhteisiä kuluja. Sinun pitää mennä lisätyöhön tai vaihtaa työpaikkaa. Silloinkin kun lapsia tulee et voi jäädä kotiin ja joudut tekemään ainakin kahta työtä jos palkkasi on tuo mikä nyt.

En osallistu isommalla panoksella yhteisiin kuluihin missään nimessä, oli tilanne mikä oli perheessämme.

Silloin voisi vielä päättää haluaako muuttaa yhteiseen talouteen.

Tästä rahapolitiikasta pitäisi sen joustamattoman ihmisen pihua ehdottomasti jo etukäteen. Koska hän tietää menevänsä yhteen tietyntuloisen ja -ammattisen ihmisen kanssa. Jos se tulo määrä tai ammatti ei miellytä tai riitä niin suu auki.

Jälkeenpäin on turha märistä.

No jos sä ajattelet seurustellessa että puoliso maksaa teille omakotitalon, lasten kotihoidon ja sulle vielä shoppailurahaa, niin miksi sinä et avaa suutasi ja esitä toiveitasi ääneen?

.

Me tehtiin toisin, mietittiin mihin on varaa siten ettei kumpikaan ole kusessa jos jääkin yksin.

Minä, ilmeisesti hyväusloiunen ja dinosaurus nainen, ajattelen näin. Olen nyt vaikka lähihoitaja tai sairaanhoitaja tms.vastaavassa ammatissa oleva ihminen. Käyn töissä. Oletan, että maksamani ja ehkä jo etukäteen kertomani osuus on riittävä miehelle kun hän tietää ammattini. Ei tule pieneen mieleenikään, että mies alkaa tästä itkeä. Itsehän minut on valinnut ja halunnut.

Tai jos alkaa niin jää itkemään yksin minun puolestani.

Olen ammatti-ihminen ja ihan järkevä raha-asioissa, se pitää riittää. En kuuntele mollaamista tai rutinaa. Rahasta silloin kun siihen ei ole aihetta.

Meitä on tuhansia ja taas tuhansia vastaavia perheellisiä naisia jotka ovat parisuhteessa ja myös monilla lapsia. Useat näiden perheiden miehet ovat tavallisissa ammateissa, mutta palkka on heillä suurempi, johtuen kun miesten palkat ovat suuremmat. Näihin palkka-asioihin nyt tuskin yksittäinen, parisuhteeseen menevä nainen voi isommin itse vaikuttaa.

Koska tunnen siis muita vastaavia pariskuntia ja perheitä kuin minä ja ehkä tuleva mieheni, jotka asuvat omakotitalossa, ihan ok rivarissa tai kunnollisessa kerrostalossa niin oletan, että meilläkin on mahdollisus siihen samaan tasoon. Miten ihmeessä he pärjäåvät ellemme me, kaksi kuitenkin työssäkäyvää ihmistä pärjää? Miksi minun tai meidön täytyisi asua jossain loukosaa?

Ei minun mieleeni tule, että itse ensimmäisenä olen sanomassa, että kyllä voimme asua yksiössä tuolla halvalla aluella ettei vaan tule ikäviä yllätyksiä. Senhän näkee sitten ja asiat kyllä järjestyvät.

Mites jos tuleva mieheni jo asuu mukavasti ja suhteellisen tilavasti hyvällä aluella? Pitääkö minun sitten ensimmäisenä ehdottaa, että ehei, en muuta siihen kun haluan, että asumme minun tulojeni tasoisessa asunnossa. Kerrostaloon! Tuskin mies siihenkään suostuu.

Ehei, se on ihan puppua ja höpönlöpöä, että pitäisi asua alempitasoisen mukaan. Jos varaa on mukavampaankin. Eikä niin myöskään toimita. Tulot lasketaan yhteen ja silloin on varaa muuhunkin kuin ihan kaikkein halvimpaan. Oli se sitten asunto, lomamatkat, auto, ruoka jne.

En usko, että moni mies tosipaikan tullessa missään nimessä suostuusi köyhäilemään vain siksi, että ei maksa yhtään enempää kuluja. Ovat he sen verran mukavuudenhaluisia ja ylpeitäkin. Joku roti sentään.

Täällä vauva-palstalla tietysti on miehiä jotka kiljuen innosta asuvat yksiössä ja katselevat vastapäistä tiiliseinää perheensä kanssa. Vaikka voisivat ihan hyvin asua mukavasti ja viihtyisästi.

Tässä kiteytyy aika hyvin se, millaista ajatusmaailmaa minä en tajua. Itse hakeuduttu matalapalkka-alalle vaikka unelmoidaan kivasta rivarista tai omakotitalosta. Miksi? Eikö olisi ollut helpompi hakeutua alalle, jolla on mahdollista saavuttaa tuo elintaso ihan itse? Silloin ei tarvitse miestäkään valita kukkaron perusteella vaan voi ottaa vaikka sen komean palomiehen tai poliisin JA silti saada kivan talon. Lähihoitajan pitää valita joko se palomies ja kerrostalokaksio tai tylsä insinööri ja talo. Vrt lääkärinainen voi saada poliisin ja talon (tai insinöörin ja tosi ison talon).

Eri juttu jos ei oikeasti arvosta materiaa ja on tyytyväinen vaatimattomaan elintasoon. Sellaista minä arvostan suuresti. Mutta se että arvostetaanko materiaa ja elintasoa eikä tehdä itse näiden eteen mitään - sitä en vaan tajua.

Että siis uravalinta kannattaakin tehdä sitä silmällä pitäen, että kykenee ostamaan itselleen mukavan talon lisäksi komean, hauskan puolison?

Tämä on kieltämättä raikas näkökulma asiaan! 

Toisaalta kun ne tylsät insinöörimiehet näin tekevät, he valittavat, että prkele kun siitä ei ole maksamaan 50/50. Että onko tämä nyt sitten siten, että naisten nimenomaisesti tulee harkita, onko heillä varaa komeaan, hauskaan puolisoon, vai miten tämä nyt olisi ymmärrettävä.

Ei. Vaan uravalinta kannattaa tehdä sen mukaan, että voi kustantaa itse itselleen haluamansa elintason. Silloin ei tarvitse valita puolisoa rahan perässä, vaan on vapaa valitsemaan rakkauden.

Kuten sanoin, se on ihan okei ettei arvosta rahaa ja materiaa. Nykyaikana oikeasti harvinaista ja ihailtavaa. Mutta se on minusta kummallista, että on rahan ja materian ja elintason perään - ja silti kouluttaudutaan tietoisesti matalapalkka-alalle. Minä voisin ihan hyvin ottaa vähemmän tienaavan puolison, mutta en puolisoa joka ajattelee noin. Ettei tarvitse ottaa mitään vastuuta omasta elämästä. Että kyllä sieltä tulee vastaan joku muu joka maksaa kaiken.

En edelleenkään tajua kirjoittajan pointtia. Matalapalkka-alalla työskentelevä esim. keittäjä ei voi ikinä rakastua insinööriin? Koska keittäjä on vain rahan perässä eikä ole vapaa valitsemaan rakkautta?

Mitä jos nämä kaksi tapaavat vaikka kuoroharrastuksen parissa ja rakastuvat? Vasta kymmenensillä treffeillä tulee ilmi, että mies onkin insinööri? Sitten keittäjä huomaa, ettei juttu toimisi, sillä hän on matalapalkka-alalla eikä visi tarjota rakkaalleen tasa-arvoista elintasoa?

Kun Suomessa nyt on paljon matalapalkkaisia töitä, joissa on keskimäärin enemmän naisia, niin pariutumisesta tulisi entistä vaikeampaa, jos lompakon paksuus olisi kriteeri parisuhteelle.

Enhän minä niin sanonut, ettei saa rakastua parempituloiseen. Saa rakastua ihan vapaasti keneen halua. Mutta en tajua, miksi joku kouluttautuu lähihoitajaksi jos haluaa korkean elintason. Enkä itse valitsisi puolisoa, joka ei ole edes yrittänyt toteuttaa haaveitaan itse, vaan odottaa kuin prinsessa minun toteuttavan ne. Eri tuloisten suhteet on ihan ok, se että parempituloinen maksaa enemmän on ihan ok, täällä nyt useampi vastakommentoija hutkii huolella olkinukkea. Minä olen vain ihmetellyt tuon yhden kirjoittajan ajatusmaailmaa. En tuloerosuhteita yleensä. Enkä ole missään nimessä väittänyt, että kaikki pienituloiset ovat sitä omasta syystään. Kyseinen kirjoittaja ei vaan kertonut esimerkiksi vakavasta sairastumisesta tai muusta syystä, joka olisi estänyt häntä tavoittelemasta irse sitä haluamaansa korkeampaa elintasoa. Toki olisin vastannut toisin jos näin olisi.

Kyllä aikamoista yksisarvisen valkoisen peuran haeskelua on löytää ihminen, joka tahallaan jättäytyy matalapalkka-alalle uskomuksenaan, että joskus tulee joku, joka vie hänet herraskartanoon.

Sinulla ei ilmeisesti ole ymmärrystä siitä, että kaikilla ei ole samanlaiset mahdollisuudet valita, minne menevät opiskelemaan tai mihin työllistyvät. Joillakin on esim. sellainen tilanne, että omat kognitiiviset kyvyt eivät vaan sovellu opiskelemaan insinööriksi, sen sijaan amiksen käyminen onnistuu ihan ok ja mennään töihin sitten sinne, mistä töitä saadaan.

Ihan vaikka ei ole vakavasti sairas tai yhtään mitään muuta, maailma ei ole sellainen, että jokainen voi vain työllään osoittaa olevansa ahkera hyvä muurahainen näiden heinäsirkkojen joukossa.

Muuten minä varmaan olen "tuo yksi kirjoittaja" ja todellakin olen onnistunut elämässä tienaamaan rahaa ja kyennyt sitä parisuhteessakin jakamaan. Se vaan ei ole vienyt empatiakykyä sen suhteen, että kaikilla ei ole yhtä hyvä onni. Eikä kuvittelemaan, että elämäni onnistumiset ovat yksin minun ahkeruuteni tai paremmuuteni ansioita, vaan tosiaan, aika paljon puhdasta tuuria ja ennen kaikkea kiinni hyvistä lähtökohdista.

Kyseinen kirjoittaja kyllä antoi ymmärtää olevansa matalapalkkainen ja puolisoaan huonommin tienaava, eli jos nyt pröystäilet tienesteilläsi, niin olet joko eri kirjoittaja tai hyvin ristiriitainen hahmo.

Kuten sanoin jollekin edellä, niin minusta aika moni kommenttejani vastaan hyökkäävä hutkii olkinukkeja eikä ole ole lukenut ainakaan ajatuksella a) minun kommenttejani b) sitä kommenttia johon alunperin vastasin. Alkaa olla aika väsyttävää toistella moneen kertaan mitä EN ole sanonut. Muun muassa en ole sanonut, että pienituloisuus olisi aina tai edes yleensä ihmisen omaa syytä. Kyseisen viestin ydinsisältö oli "minä olen pienituloisella naisvaltaisella alalla, haluan omakotitalon kun kaikilla muillakin on ja haluan että puoliso kustantaa sen". Ihmettelin tätä ajattelutapaa. Toki niinkin saa ajatella, henkilökohtaisesti en vaan sitä ymmärrä tai arvosta. (Kuten lienee tullut selväksi, niin arvostamattomuuden tunne on varmasti molemminpuolinen ja sekin on ihan okei.)

En ole lukenut kenenkään kirjoittaneen noin. Sen sijaan on kirjoitettu, varmaan todellakin useamman kirjoittajan toimesta, että ei sitä matalapalkkalaisuutta useinkaan valita laiskuuden vuoksi tai sen takia, että haluttaisiin mies maksamaan talot. Syyt ovat muualla, joten toistuva väitteesi, anteeksi ihmettelysi, "miksi nämä laiskat ihmiset eivät vaan valitse aloja, joilla tienaa paremmin" vaikuttaa epäempaattiselta ja kylmältä heidän mielestään, jotka ymmärtävät matalapalkka-alojen todellisuutta hieman syvemmin ehkä kuin sinä, jonka tuttavapiirissä se on valintakysymys.

En minä ole viitannut mihinkään epämääräisiin matalapalkka-alojen massaan, vaan yhteen kirjoittajaan, joka ei sittenkään puhunut itsestään ja se selitti sävyn jota ihmettelin.