Miksi työelämä on nykyisin sellaista että erittäin monet on koko ajan ihan äärirajoilla?

80-luvulla työt tehtiin kännissä. 90- luvulla rauhoittavilla.

Nykyään osalla osaajista ja tekijöistä on välillä aika isot pupillit

Kun kyky sisäistää tai oppia mitään on nolla, niin perusjututkin ovat ylikuormittavia.

Vierailija kirjoitti:

Huono henkilöstöjohtaminen on ainakin yksi juttu. Johtotehtäviin valitaan aina muutoshenkisiä, dynaamisia, innovatiivisia tyyppejä, jotka ajavat omaa agendaansa miettimättä yhtään, että miten uudistukset istuvat siihen itse työhön tai välittämättä henkilökunnan jaksamisesta/hyvinvoinnista. Tärkeintä tuntuu olevan monille johtajille uudistaa vaan sen takia, että saa puumerkkinsä johonkin. Puretaan toimivia käytäntöjä. Ja lisätään ruohonjuuritasolle kaikenlaista hilpehommaa sen jo ennestään kuormittavan perustehtävän lisäksi. Terveisiä kuntapuolen terveydenhuollosta.

Nämä dynaamiset kaverit tuppaavat olemaan sellaisia esiintymiskykyisiä maanikkoja, jotka hyppivät "projektista projektiin". Pitkäjänteisyyttä, suuren kokonaisuuden hallintaa ja sitoutuneisuutta löytyy vain aniharvalta.

He kyllä innovoivat toisinaan hyviäkin asioita ja saavat organisaatioissa alulle uutta, mutta eivät jaksa jäädä viemään maaliin aloittamiaan uudistuksia pidempi aikaisesti ja näin ollen suurin osa niistä hiljalleen kuihtuu käsiin.

Moni heistä tuntuu hakevan vain uutta"vakuuttavaa" sisältöä koristamaan Cv:tään, jotta löytyy "paremmat" kannukset jatkaa seuraavan vielä paremmin palkatun johtotehtävän pariin.

Suomessahan yritykset ovat ylipäätään pieniä. Monet muualta tulleet ovat ihmetelleetkin suom. leppoisaa työtahtia. Taitaa monella olla vain"pätemisentarve"; kuvitellaan, että töitä tehdään "veren maku suussa" ja ollaan korvaamattomia.

Olen nykyään lopettanut kaikennäköisen höntyilyn työpaikalla. Mietin koko ajan, miten pääsisin helpommalla.

Osaan luovia työpaikalla tekemättä juuri mitään ja yleensä delegoin pikkuhommat jollekkin hölmölle.

En todellakaan ole rasittunut tai loppuunpalanut, koska työ on vain menetettyä vapaa-aika ja se aika on päästävä mahdollisemman helpolla maksimaalisella palkalla.

Tätä kutsutaan duunari kapitalismiksi.

Kuntien ja valtion hallinnossa taitaa olla eniten epäpätevää ja asiatonta johtamista.

Onko tuo toisaalta mikään ihmekään, kun "hyvien veljien" petaamaan paikkaan valituksi tulemiseen riittää muodollisesti sopiva koulutus ja oikean värinen puoluekirja taskussa.

Vierailija kirjoitti:

Minätätäminätuota kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Töihinmeneepaukut kirjoitti:

Länsimaissa ei hyväksytä, että ihminen vanhenee.

Hypätään illat jumpissa ja vkonloput laukataan pitkin kyliä sitten valitetaan, että töissä on rankkaa.

Illalla syödään hyvin, ruvetaan aikaisin nukkumaan. Viikonloppuisin kevyttä ulkoilua, lepoa ei suursiivousta tai leivontalkoita.

Huvittaa nämä ns. sairaat työnhakijat, mihinkään työhön ei pystytä, mutta autoillaan ympäri Suomea ja leivotaan koko suvulle.

Ei riitä minulla sellaiseen rahkeet.

T: reumaa sairastava työläinen.

Monilla on harhakäsitys siitä, että ihmiset liikkuvat, jotta eivät vanhenisi. Toisaalta kuvitellaan, että tulee sairauksia vanhuuden myötä. Kroppamme on edelleen sen luolaihmisen kroppa, joka on tehty liikkumaan. Sairastuminen, jos emme liiku. Liikun paljon, olen hyvässä kunnossa ja jaksan. Luin jostakin, että jos aikuinen jaksaa juosta 10 kilometriä 60-75 minuuttiin, niin on siinä kunnossa, että jaksaa työssä ja arjessa.

Ei luolaihmiset kuluttaneet turhaa energiaa kun ruuasta oli pulaa. Miehet metsästivät kun oli pakko. Näillä liikkujilla eniten sairauspoissaoloja, on polvet ja selät paskana.

Luullaan, että himoliikunta pitää nuorena, itseasiassa ollaan kärttyisiä kuivan kesän oravia joita ei edes kukaan kaipaa työpaikalle.

Olet tyypillinen ylisuorittaja.

Tässä taas esimerkki, miten paljon Suomessa vihataan liikkuvia ihmisiä. Tutkimusten mukaan rasittavaa liikuntaa harrastavilla on vähiten sairauslomia. Toki se pieni vähemmistö, joka vetää itsensä ylikuntoon sairastaa myös. Olen vaativassa esimiestyössä, mutta väitän jaksavasi juuri hyvän kuntoni ansiosta. Olen myös tyyytyväinen ja leppoisa ihminen. Kun voi hyvin, ei ole kärttyinen.

Hyvin iso osa sairaslomista on nykyisin psyykkisistä syistä johtuvia. Näiden sairastajissa on sekä urheilullisia että sohvaperunoita. Sen sijaan nämä 30+ jotka väkisin jatkavat sitä vanhaa lajia, erityisesti miehet ovat toinen juttu. Sitä määrää entisten jalkapalloilijoiden polvileikkauksia mitä itsekin olen useassa firmassa seurannut. Ensin toinen polvi ja kuukausi saikkua. Sitten jatketaan harrastuksen parissa ja seuraavana vuonna toinen polvi ja taas kuukausi saikkua. Sitten hajoaakin joku muu paikka kun ei anneta periksi, että ei olla enää parikymppisiä huippu-urheilijoita.

Peruspullukka sauvakävelijä harvoin pääsee tuollaisiin saikkujen pituisuuksiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minätätäminätuota kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Töihinmeneepaukut kirjoitti:

Länsimaissa ei hyväksytä, että ihminen vanhenee.

Hypätään illat jumpissa ja vkonloput laukataan pitkin kyliä sitten valitetaan, että töissä on rankkaa.

Illalla syödään hyvin, ruvetaan aikaisin nukkumaan. Viikonloppuisin kevyttä ulkoilua, lepoa ei suursiivousta tai leivontalkoita.

Huvittaa nämä ns. sairaat työnhakijat, mihinkään työhön ei pystytä, mutta autoillaan ympäri Suomea ja leivotaan koko suvulle.

Ei riitä minulla sellaiseen rahkeet.

T: reumaa sairastava työläinen.

Monilla on harhakäsitys siitä, että ihmiset liikkuvat, jotta eivät vanhenisi. Toisaalta kuvitellaan, että tulee sairauksia vanhuuden myötä. Kroppamme on edelleen sen luolaihmisen kroppa, joka on tehty liikkumaan. Sairastuminen, jos emme liiku. Liikun paljon, olen hyvässä kunnossa ja jaksan. Luin jostakin, että jos aikuinen jaksaa juosta 10 kilometriä 60-75 minuuttiin, niin on siinä kunnossa, että jaksaa työssä ja arjessa.

Ei luolaihmiset kuluttaneet turhaa energiaa kun ruuasta oli pulaa. Miehet metsästivät kun oli pakko. Näillä liikkujilla eniten sairauspoissaoloja, on polvet ja selät paskana.

Luullaan, että himoliikunta pitää nuorena, itseasiassa ollaan kärttyisiä kuivan kesän oravia joita ei edes kukaan kaipaa työpaikalle.

Olet tyypillinen ylisuorittaja.

Tässä taas esimerkki, miten paljon Suomessa vihataan liikkuvia ihmisiä. Tutkimusten mukaan rasittavaa liikuntaa harrastavilla on vähiten sairauslomia. Toki se pieni vähemmistö, joka vetää itsensä ylikuntoon sairastaa myös. Olen vaativassa esimiestyössä, mutta väitän jaksavasi juuri hyvän kuntoni ansiosta. Olen myös tyyytyväinen ja leppoisa ihminen. Kun voi hyvin, ei ole kärttyinen.

Hyvin iso osa sairaslomista on nykyisin psyykkisistä syistä johtuvia. Näiden sairastajissa on sekä urheilullisia että sohvaperunoita. Sen sijaan nämä 30+ jotka väkisin jatkavat sitä vanhaa lajia, erityisesti miehet ovat toinen juttu. Sitä määrää entisten jalkapalloilijoiden polvileikkauksia mitä itsekin olen useassa firmassa seurannut. Ensin toinen polvi ja kuukausi saikkua. Sitten jatketaan harrastuksen parissa ja seuraavana vuonna toinen polvi ja taas kuukausi saikkua. Sitten hajoaakin joku muu paikka kun ei anneta periksi, että ei olla enää parikymppisiä huippu-urheilijoita.

Peruspullukka sauvakävelijä harvoin pääsee tuollaisiin saikkujen pituisuuksiin.

Itse asiassa suurin vaikutus liikunnalla oli juuri mt-puolen sairauslomiin. Ammatikseen urheilevat ovat aivan eri kategoriassa tavallisten liikkujien kanssa. Terveimpiä ja toimintakykyisempiä olivat ne, joiden harrastuksiin kuului myös erittäin raskasta liikuntaa. Eniten sairauslomia oli niillä, jotka eivät liikkuneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minätätäminätuota kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Töihinmeneepaukut kirjoitti:

Länsimaissa ei hyväksytä, että ihminen vanhenee.

Hypätään illat jumpissa ja vkonloput laukataan pitkin kyliä sitten valitetaan, että töissä on rankkaa.

Illalla syödään hyvin, ruvetaan aikaisin nukkumaan. Viikonloppuisin kevyttä ulkoilua, lepoa ei suursiivousta tai leivontalkoita.

Huvittaa nämä ns. sairaat työnhakijat, mihinkään työhön ei pystytä, mutta autoillaan ympäri Suomea ja leivotaan koko suvulle.

Ei riitä minulla sellaiseen rahkeet.

T: reumaa sairastava työläinen.

Monilla on harhakäsitys siitä, että ihmiset liikkuvat, jotta eivät vanhenisi. Toisaalta kuvitellaan, että tulee sairauksia vanhuuden myötä. Kroppamme on edelleen sen luolaihmisen kroppa, joka on tehty liikkumaan. Sairastuminen, jos emme liiku. Liikun paljon, olen hyvässä kunnossa ja jaksan. Luin jostakin, että jos aikuinen jaksaa juosta 10 kilometriä 60-75 minuuttiin, niin on siinä kunnossa, että jaksaa työssä ja arjessa.

Ei luolaihmiset kuluttaneet turhaa energiaa kun ruuasta oli pulaa. Miehet metsästivät kun oli pakko. Näillä liikkujilla eniten sairauspoissaoloja, on polvet ja selät paskana.

Luullaan, että himoliikunta pitää nuorena, itseasiassa ollaan kärttyisiä kuivan kesän oravia joita ei edes kukaan kaipaa työpaikalle.

Olet tyypillinen ylisuorittaja.

Tässä taas esimerkki, miten paljon Suomessa vihataan liikkuvia ihmisiä. Tutkimusten mukaan rasittavaa liikuntaa harrastavilla on vähiten sairauslomia. Toki se pieni vähemmistö, joka vetää itsensä ylikuntoon sairastaa myös. Olen vaativassa esimiestyössä, mutta väitän jaksavasi juuri hyvän kuntoni ansiosta. Olen myös tyyytyväinen ja leppoisa ihminen. Kun voi hyvin, ei ole kärttyinen.

Hyvin iso osa sairaslomista on nykyisin psyykkisistä syistä johtuvia. Näiden sairastajissa on sekä urheilullisia että sohvaperunoita. Sen sijaan nämä 30+ jotka väkisin jatkavat sitä vanhaa lajia, erityisesti miehet ovat toinen juttu. Sitä määrää entisten jalkapalloilijoiden polvileikkauksia mitä itsekin olen useassa firmassa seurannut. Ensin toinen polvi ja kuukausi saikkua. Sitten jatketaan harrastuksen parissa ja seuraavana vuonna toinen polvi ja taas kuukausi saikkua. Sitten hajoaakin joku muu paikka kun ei anneta periksi, että ei olla enää parikymppisiä huippu-urheilijoita.

Peruspullukka sauvakävelijä harvoin pääsee tuollaisiin saikkujen pituisuuksiin.

Itse asiassa suurin vaikutus liikunnalla oli juuri mt-puolen sairauslomiin. Ammatikseen urheilevat ovat aivan eri kategoriassa tavallisten liikkujien kanssa. Terveimpiä ja toimintakykyisempiä olivat ne, joiden harrastuksiin kuului myös erittäin raskasta liikuntaa. Eniten sairauslomia oli niillä, jotka eivät liikkuneet.

Lainaamasi henkilö on kuitenkin oikeassa.

Se että sisukkaasti jaksaa ja on totunut kipuun ei muuta sitä tosiasiaa että polvi tai selkä kun on paskana, niin se on paskana ja lyhentää työelämää merkittävästi.

Urheilu usein vain kuluttaa ja +40v jälkeen on melkkää remppaa ja kulumaa.

Nuoret toki jaksaakin ja he saattavat jaksaa kolmekin treeniä viikossa, vaikka olisivat ma-la 10h töissä.

Kolmekymppisenä ei enää tuollainen ole mahdollista jos duuni on vähänkään fyysistä.

Toimistotyöläiset on ihan oma asiansa erikseen, heille liikuntaa voi jopa suositellakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työelämä on siksi sellaista, koska työntekijä maksaa työnantajalle niin paljon sairaan korkean ansiotuloverotuksemme vuoksi. Jos työntekijä saa palkkaa käteen kuukaudessa noin 3200 €, todellinen kustannus työnantajalle on noin 9000 €.

Työntekijöillä on siis oltava korkea tuottavuus, eli heistä on revittävä irti paljon.

Eli 6800e menee verottajalle ennen palkkaa ja loppu palkka menee verottajalle eri muodoissa. No mihin hemmettiin se verottajan keräämä kokonaispotti menee kun sitä luulisi riittävän vaikka mihin?

Mistä te revitte näitä lukuja? Sivukulut palkasta omalla alalla on 70% eli kerroin 1,7 joten 3200€ palkan kustannus on työnantajalle 5440€. Vähän järkeä näihin höpötyksiin.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki on koko ajan äärirajoilla, koska haaskaamme tuottavuuden kasvun ja automaation hyödyt verottamalla ihmiset kuoliaaksi, jotta voisimme elättää puolta maailmaa. Itsepä vihervasemmistoa olette äänestäneet.

Äläpä höpötä. Oikeisto ja rikkaat ne hukkaavat automaation hyödyt ja haluavat ihmisten koko ajan tekevän enemmän halvemmalla, joten duunarien pienestä palkasta ei paljoa veroja maksella.

Rikkaat taas keikkailevat tulonsa pääomatuloksi jonka verotusta oikeisto laskee ja yritykset kikkailevat Suomessa saadut tulot pieniksi esim. konsernin sisäisin lainoin ja ottavat rahansa ulos veroparatiiseissa.

Suuryritykset kilpailuttavat maita alentamaan veroja, työnantajamaksuja ja palkkoja ja oikeisto hurraa tälle globaalilla duunarien kyykytykselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huono henkilöstöjohtaminen on ainakin yksi juttu. Johtotehtäviin valitaan aina muutoshenkisiä, dynaamisia, innovatiivisia tyyppejä, jotka ajavat omaa agendaansa miettimättä yhtään, että miten uudistukset istuvat siihen itse työhön tai välittämättä henkilökunnan jaksamisesta/hyvinvoinnista. Tärkeintä tuntuu olevan monille johtajille uudistaa vaan sen takia, että saa puumerkkinsä johonkin. Puretaan toimivia käytäntöjä. Ja lisätään ruohonjuuritasolle kaikenlaista hilpehommaa sen jo ennestään kuormittavan perustehtävän lisäksi. Terveisiä kuntapuolen terveydenhuollosta.

Nämä dynaamiset kaverit tuppaavat olemaan sellaisia esiintymiskykyisiä maanikkoja, jotka hyppivät "projektista projektiin". Pitkäjänteisyyttä, suuren kokonaisuuden hallintaa ja sitoutuneisuutta löytyy vain aniharvalta.

He kyllä innovoivat toisinaan hyviäkin asioita ja saavat organisaatioissa alulle uutta, mutta eivät jaksa jäädä viemään maaliin aloittamiaan uudistuksia pidempi aikaisesti ja näin ollen suurin osa niistä hiljalleen kuihtuu käsiin.

Moni heistä tuntuu hakevan vain uutta"vakuuttavaa" sisältöä koristamaan Cv:tään, jotta löytyy "paremmat" kannukset jatkaa seuraavan vielä paremmin palkatun johtotehtävän pariin.

Presiis!

VALI-VALI kirjoitti:

Totuus on, että suomalainen on niin pois pilattu ja mössöytetty, että haluaa kaiken tulevan helpolla ja heti. Ikinä ei ole ollut näin työntekijän edut kattavaa työlainsäädäntöä kuin nyt. Itse asiassa työnteko Suomesa on kuin huvittelua ja leikkiä aiempiin sukupolviin verrattuna. Ainoat, kenellä on nyt todella rankkaa ovat opettajat. Heitä käy sääliksi, ovat mahdottoman työn edessä joka päivä. Muut pitäkööt mölyt sisällään, ja olkoon kiitolliset, että joku vielä jaksaa antaa heille työpaikan.

Arvostan kun tulit "tekohengittämään" tätä ketjua tuolla pierullasi.

Sille ei kuitenkaan ole vielä tarvetta. Kiitos kumminkin, ja olihan tuo aika hyvä läppä.

Höpö höpö sanon minä. Meillä töissä ei jaksa ne, jotka lusmuilee muutenkin koko ajan. En tajua millä mentaliteetilla osa tekee työtänsä. Itse työ on hallittavissa kunhan sen hoitaa, ei meiltä liikoja vaadita. Oman työn ohjaaminen ihan hukassa joillain korkeastikin koulutetuilla ja sitten se näkyy osaamattomuutena josta asiakkaat kärsii.

Ihmisille pitäisi pistää pakolla sykemittari päälle työaikana.

Jos lukemat näyttää huonoa, niin lasketaan tehoja ja tempoa.

Eikä varmana jäädä ylitöihin vaan mennään lepäämään.

Eletään hyvinvointivaltiossa.

Tsekatkaapa töiden jälkeen sykkeet ennen kuin menette lenkille. Ja kattokaa että olette syöneet hyvin. 

Se ei tarkoita sitä että viimeisestä välipalasta on kulunut 6 tuntia ja päivällinen on pakko skipata skippadivei ohi, kun on ilta ikkunoilla.

Älkää raatako ja älkää urheilko samaan aikaan. Multa meni vaimo. Kerkesi 38 vuoden ikään ja sydän petti, kun uhrasi pätkätöissä ylitöitä tehden oman henkensä. Illalla kävi lenkillä ja uskoi olevansa supermamma.

Työnteko ei Suomessa kannata. 

Pitäkää huoli itsestänne ja rakkaistanne. Kaikkea hyvää ja muistakaa painaa ajoissa jarrua.

Vierailija kirjoitti:

80-luvulla työt tehtiin kännissä. 90- luvulla rauhoittavilla.

Nykyään osalla osaajista ja tekijöistä on välillä aika isot pupillit

Samaan kiinnitin äsken huomion ylen puheenjohtaja tentissä.

Raskas työ, raskaat piristeet..ilmeisesti.

T. Päihdepuolen hoitaja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huono henkilöstöjohtaminen on ainakin yksi juttu. Johtotehtäviin valitaan aina muutoshenkisiä, dynaamisia, innovatiivisia tyyppejä, jotka ajavat omaa agendaansa miettimättä yhtään, että miten uudistukset istuvat siihen itse työhön tai välittämättä henkilökunnan jaksamisesta/hyvinvoinnista. Tärkeintä tuntuu olevan monille johtajille uudistaa vaan sen takia, että saa puumerkkinsä johonkin. Puretaan toimivia käytäntöjä. Ja lisätään ruohonjuuritasolle kaikenlaista hilpehommaa sen jo ennestään kuormittavan perustehtävän lisäksi. Terveisiä kuntapuolen terveydenhuollosta.

Nämä dynaamiset kaverit tuppaavat olemaan sellaisia esiintymiskykyisiä maanikkoja, jotka hyppivät "projektista projektiin". Pitkäjänteisyyttä, suuren kokonaisuuden hallintaa ja sitoutuneisuutta löytyy vain aniharvalta.

He kyllä innovoivat toisinaan hyviäkin asioita ja saavat organisaatioissa alulle uutta, mutta eivät jaksa jäädä viemään maaliin aloittamiaan uudistuksia pidempi aikaisesti ja näin ollen suurin osa niistä hiljalleen kuihtuu käsiin.

Moni heistä tuntuu hakevan vain uutta"vakuuttavaa" sisältöä koristamaan Cv:tään, jotta löytyy "paremmat" kannukset jatkaa seuraavan vielä paremmin palkatun johtotehtävän pariin.

Tunnistan tyypin, näitä riittää valitettavan paljon. Mitä tuo sitten kertoo meidän yritysmaailman korkeimman johdon pelisilmästä ja ihmistuntemuksesta, kun ovat kerta toisensa jälkeen monet näiden edessä rähmällään..

Kovan alkulähdön ja hypetyksen jälkeen hommat leviää AINA käsiin, projektit jää kesken jne..

Siinä vaiheessa tämä nuori super osaaja jo viipottaa uusien "haasteiden" parissa, toki entistä paremmalla palkalla ja työsuhdeeduilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomalaiset ovat maailman laiskimpien työntekijöiden tilastokärjessä vähin työtunnein. Myöskään tuloksia ei nykyään synny mihinkään suuntaan. Mistä se väsymys johtuu? Siitä että mussutetaan pullaa ja karkkia ja kippistellään joka viikko ainakin kerran. Mulle avautui aivan uus työmaailma kun läksin ulkomaille. Nyt monta ulkomaata takana ja kaikissa ihmiset ovat reippaampia ja tekevät töitä hymysuin. Joskus asiaa kysyin niin ihmiset ottavat työnteon osana elämää eikä minään erillisenä pahana. Ehkä meillä suomalaisilla on alusta asti asennevamma työntekoa kohtaan. Ennenkuin yhtään työtuntia tehty niin koulussa ja vanhemmat ja kaikki hokee sitä että suomalaiset ovat ahkeria ja viisaita ja tekevät paaaaljon enemmän ja paremmin. Niin totta helkkarissa siinä väsyy omaan erinomaisuuteen jo ennen kuin pääsee työelämään edes kiinni. 

Mulla on israelilainen työkaveri joka on erittäin palvelualtis, tekee kaikki vapaaehtoiset- sekä pskahommat, tarttuu aina toimee ja auttaa muita tarvittaessa. Hän mainitsi jossain vaiheessa että missään muualla ei tehdä niin lyhyttä työpäivää ja vähän töitä kuin Suomessa. Hän lienee aivan oikeassa, mutta silti täällä valitetaan ja uuvutaan suuren työkuorman alle.

Niinpä, jenkeissä taitaa olla peräti viikon vuosiloma. Japanissa taas loma on tuntematon käsite.

Japanihan on myös tunnettu siitä että ihmiset raataa itsensä itsarin partaalle. Ihme ihanne tuokin, kuten Suomessa että saappaat jalassa pitäisi kuolla ollakseen arjen sankari. Kuinka monen hautakivessä hehkutetaan yliahkeraa työntekijää? Ennen oli titteleitä ja muita arvonimiä, pitäisikö nykyään laittaa sitten kuolinsyy "työnantajansa uuvuttama/loppuunajama". Monessako muistotilaisuudessa ylistetään vainajan yliahkeraa työntekoa ja sairaana työskentelyä? Monet hautajaiset käyneenä, yhtäkään vainajaa ei kehuttu eikä kiitelty tästä asiasta vaikka jokainen oli työtä tehnyt kymmeniä vuosia.

Kuinka moni yrittäjä/yritys kiittelee työntekijää lehtien hautausilmoituksessa siitä että vainaja teki töitä kahden edestä?  Suomessa on puoli miljoonaa työtöntä ja yhtä paljon osatyökykyisiä töissä. Miksi työtä ei voi jakaa että kaikki voisivat hyvin?

Jokaisella koittaa elämässään se pysäyttävä hetki, kun järjen valo vihdoin tavoittaa ihmisen tietoisen mielen ja hän käsittää elämänsä prioriteettien ja arvojen olleen täysin epätasapainossa.

Tässä vaiheessa moni katuu katkerasti käytettyään valtaosan elämästään ja energiastaan muiden miellyttämiselle, ollakseen "niin kuin kaikki muut", työlle sekä muulle materian/statuksen perässä juoksemiselle.

Kuinka vähän arvoa hän onkaan antanut omalle ainutkertaiselle elämälleen ja hyvinvoinnilleen, kuinka vähän hän on uhrannut ajastaan ollakseen rakkaimpiensa parissa ja kuinka paljon työkavereiden kanssa. Kuinka haparoiden hän on sisäistänyt, että suurimmat arvot elämässä eivät ole materiaa lainkaan.

Valitettavasti tämä hetki koittaa useimmille vasta parantumattoman vakavan sairastumisen aikana, eläkepäivillä tai kuolinvuoteella.

Hyvin kirjoitettu ja asia on tosi.

Työskentelen saattohoidettavien parissa ja tuon kaltaisia pohdintoja/avautumisia kuulee harva se päivä.

Surullista, miten ihmiset aivopestään jo nuorena siihen, että on vain yksi oikea tapa elää elämänsä: koulutus, työ, avioliitto, lapset jne.

Moni saa myös jo lapsuuden kodistaan mallin ja suoranaista hankistä manipulointia osakseen, että tolkuton töiden painaminen olisi kunnollisen ihmisen mitta ja hyvän elämän fokus.

Voin kertoa, että kuolinvuoteellaan harvempi kuin 1/1000 enää ajattelee näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomalaiset ovat maailman laiskimpien työntekijöiden tilastokärjessä vähin työtunnein. Myöskään tuloksia ei nykyään synny mihinkään suuntaan. Mistä se väsymys johtuu? Siitä että mussutetaan pullaa ja karkkia ja kippistellään joka viikko ainakin kerran. Mulle avautui aivan uus työmaailma kun läksin ulkomaille. Nyt monta ulkomaata takana ja kaikissa ihmiset ovat reippaampia ja tekevät töitä hymysuin. Joskus asiaa kysyin niin ihmiset ottavat työnteon osana elämää eikä minään erillisenä pahana. Ehkä meillä suomalaisilla on alusta asti asennevamma työntekoa kohtaan. Ennenkuin yhtään työtuntia tehty niin koulussa ja vanhemmat ja kaikki hokee sitä että suomalaiset ovat ahkeria ja viisaita ja tekevät paaaaljon enemmän ja paremmin. Niin totta helkkarissa siinä väsyy omaan erinomaisuuteen jo ennen kuin pääsee työelämään edes kiinni. 

Mulla on israelilainen työkaveri joka on erittäin palvelualtis, tekee kaikki vapaaehtoiset- sekä pskahommat, tarttuu aina toimee ja auttaa muita tarvittaessa. Hän mainitsi jossain vaiheessa että missään muualla ei tehdä niin lyhyttä työpäivää ja vähän töitä kuin Suomessa. Hän lienee aivan oikeassa, mutta silti täällä valitetaan ja uuvutaan suuren työkuorman alle.

Niinpä, jenkeissä taitaa olla peräti viikon vuosiloma. Japanissa taas loma on tuntematon käsite.

Japanihan on myös tunnettu siitä että ihmiset raataa itsensä itsarin partaalle. Ihme ihanne tuokin, kuten Suomessa että saappaat jalassa pitäisi kuolla ollakseen arjen sankari. Kuinka monen hautakivessä hehkutetaan yliahkeraa työntekijää? Ennen oli titteleitä ja muita arvonimiä, pitäisikö nykyään laittaa sitten kuolinsyy "työnantajansa uuvuttama/loppuunajama". Monessako muistotilaisuudessa ylistetään vainajan yliahkeraa työntekoa ja sairaana työskentelyä? Monet hautajaiset käyneenä, yhtäkään vainajaa ei kehuttu eikä kiitelty tästä asiasta vaikka jokainen oli työtä tehnyt kymmeniä vuosia.

Kuinka moni yrittäjä/yritys kiittelee työntekijää lehtien hautausilmoituksessa siitä että vainaja teki töitä kahden edestä?  Suomessa on puoli miljoonaa työtöntä ja yhtä paljon osatyökykyisiä töissä. Miksi työtä ei voi jakaa että kaikki voisivat hyvin?

Jokaisella koittaa elämässään se pysäyttävä hetki, kun järjen valo vihdoin tavoittaa ihmisen tietoisen mielen ja hän käsittää elämänsä prioriteettien ja arvojen olleen täysin epätasapainossa.

Tässä vaiheessa moni katuu katkerasti käytettyään valtaosan elämästään ja energiastaan muiden miellyttämiselle, ollakseen "niin kuin kaikki muut", työlle sekä muulle materian/statuksen perässä juoksemiselle.

Kuinka vähän arvoa hän onkaan antanut omalle ainutkertaiselle elämälleen ja hyvinvoinnilleen, kuinka vähän hän on uhrannut ajastaan ollakseen rakkaimpiensa parissa ja kuinka paljon työkavereiden kanssa. Kuinka haparoiden hän on sisäistänyt, että suurimmat arvot elämässä eivät ole materiaa lainkaan.

Valitettavasti tämä hetki koittaa useimmille vasta parantumattoman vakavan sairastumisen aikana, eläkepäivillä tai kuolinvuoteella.

Hyvin kirjoitettu ja asia on tosi.

Työskentelen saattohoidettavien parissa ja tuon kaltaisia pohdintoja/avautumisia kuulee harva se päivä.

Surullista, miten ihmiset aivopestään jo nuorena siihen, että on vain yksi oikea tapa elää elämänsä: koulutus, työ, avioliitto, lapset jne.

Moni saa myös jo lapsuuden kodistaan mallin ja suoranaista hankistä manipulointia osakseen, että tolkuton töiden painaminen olisi kunnollisen ihmisen mitta ja hyvän elämän fokus.

Voin kertoa, että kuolinvuoteellaan harvempi kuin 1/1000 enää ajattelee näin.

Voiko tuohon kommenttiin enää juuri muuta lisätä.

Ajattele omilla aivoillasi, kuuntele omaa sydäntäsi, elä omien arvojesi ja kutsumuksesi mukaisesti.

Suhtaudu muihin lempeydellä, mutta älä anna heidän mielipiteiden tai asenteiden vaikuttaa omiin valintoihisi.

Sinulla on vain yksi elämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huono henkilöstöjohtaminen on ainakin yksi juttu. Johtotehtäviin valitaan aina muutoshenkisiä, dynaamisia, innovatiivisia tyyppejä, jotka ajavat omaa agendaansa miettimättä yhtään, että miten uudistukset istuvat siihen itse työhön tai välittämättä henkilökunnan jaksamisesta/hyvinvoinnista. Tärkeintä tuntuu olevan monille johtajille uudistaa vaan sen takia, että saa puumerkkinsä johonkin. Puretaan toimivia käytäntöjä. Ja lisätään ruohonjuuritasolle kaikenlaista hilpehommaa sen jo ennestään kuormittavan perustehtävän lisäksi. Terveisiä kuntapuolen terveydenhuollosta.

Nämä dynaamiset kaverit tuppaavat olemaan sellaisia esiintymiskykyisiä maanikkoja, jotka hyppivät "projektista projektiin". Pitkäjänteisyyttä, suuren kokonaisuuden hallintaa ja sitoutuneisuutta löytyy vain aniharvalta.

He kyllä innovoivat toisinaan hyviäkin asioita ja saavat organisaatioissa alulle uutta, mutta eivät jaksa jäädä viemään maaliin aloittamiaan uudistuksia pidempi aikaisesti ja näin ollen suurin osa niistä hiljalleen kuihtuu käsiin.

Moni heistä tuntuu hakevan vain uutta"vakuuttavaa" sisältöä koristamaan Cv:tään, jotta löytyy "paremmat" kannukset jatkaa seuraavan vielä paremmin palkatun johtotehtävän pariin.

Olen lukuisia kertoja saanut vierestä seurata, kun tällainen nuorehko, pitkä, komea, hyvin pukeutunut, huomaamatonta flirttiä kaikkialla ja kaikille viljelevä, sujuvasti puhuva kaveri saapuu taloon.

Ikävä kyllä 99% naisilla katoaa tässä vaiheessa normaali kriittinen asiasisällön tarkastelukyky, osittain harkintakyky ja ihastuneiden vaaleanpunaisten lasien läpi kaikki esitetyt mielipiteet ja uudistukset hyväksytään kuin ilmaa vain. Tämä sama ilmiö toistuu organisaatioiden kaikilla portailla, assistenteista ylimpään johtoon.

Moni naispuolinen kollega on havainnut Auervaaran jatkettua matkaansa ja jonkinlaisen illuusion haihduttua mielestään, ettei keisarilla ollutkaan vaatteita ja ne niin vakuuttavilta kuulostaneet uudistukset ja lennokkaat sekä innovatiiviset ideat eivät käytännön tasolla olekaan toimineet tai ovat naurettavan epäloogisia.

Kahden kesken moni on jopa myöntänyt, että meni vipuun, koska yksinkertaisesti ihastui (ainakin pinnallisesti) ja se sumensi normaalin ajattelukyvyn.

Anteeksi nyt vain arvon naiset, tiedän että tämä kommenttini tulee keräämään kitkerää palautetta, mutta nämä ovat omia kokemusperäisiä havaintojani suomalaisesta yritysmaailmasta lähes 50 vuoden ajalta.

Naiset ovat tässä suhteessa valitettavasti liian emotionaalisia, liian helposti tunteidensa vietävissä.

Millä tilannetta sitten pystyisi parantamaan, koska ilmiö tuntuu toistuvan samankaltaisena vuosikymmenestä toiseen?

Ehkä se vaatisi jonkinasteisen henkisen heräämisen ja kehityksen askeleita, jotta opittaisiin näkemään tällaisten pinnallisten asioiden yli ja ohi sinne asioiden ja ihmisten ytimeen sekä samalla olemaan vähemmän omien tunne/seksuaali viettien ohjailtavissa sattumanvaraisesti.