Hesarikin kirjoittaa siitä, miten lasten hankkiminen kaduttaa

[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 15:27"]

[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 14:51"]

Yleinen mantrahan on "on se joskus vaikeaa, mutta ehdottomasti sen arvoista. Hyvät asiat korvaavat huonot heittämällä". Ymmärrän täysin, jos joku näitä uskoo lopulta ja menee ansaan. 

[/quote]

Kun kuuntelee lapsiperheiden kertomuksia vanhemmuudesta, pitäisi aina muistaa miettiä, millaista tämän perheen elämä oli ENNEN lapsia. Mä kävin töissä, siivosin, laitoin ruokaa, pesin pyykkiä, kävin kävelyllä, katselin telkkaria ja tein samalla käsitöitä ja iltaisin nukkumaanmennessä luin kirjaa. Mitä tein lasten jälkeen? Mä kävin töissä, hoidin lapsia, siivosin, laitoin ruokaa, pesin pyykkiä, kävin kävelyllä, katselin telkkaria ja tein samalla käsitöitä ja iltaisin nukkumaanmennessä luin kirjaa. En siis joutunut lasten vuoksi luopumaan mistään, mutta sain lasten kanssa olemisen siihen lisäksi. Joku toinen taas ennen lapsia töiden ja kotitöiden lisäksi harrasti, matkusteli, kävi elokuvissa, konserteissa, kahviloissa, kävi ystäviensä kanssa juhlimassa jne ja lasten jälkeen joutuikin luopumaan joko kokonaan tai ainakin suurimmaksi osaksi aiemman elämänsä mukavista asioista. Lienee varmaan helppo arvata, kumpi kertoo, että ei menettänyt lasten vuoksi oikeastaan mitään tai että lapset ainakin olivat sen menetyksen arvoisia.[/quote]

Näinhän se on, ja hyvin moni "ei lapset muuta mitään" -jankuttaja unohtaa tuon pointin täysin. Itsekin olen aika lailla tuon jälkimmäisen esimerkkisi kaltainen, ja nykyisestä elämästäni ei jäisi kuin rippeet jos tekisin lapsia. 

[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 15:30"]

[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 15:27"][quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 15:10"] [quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 15:07"][quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 14:57"] [quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 14:51"]] Yleinen mantrahan on "on se joskus vaikeaa, mutta ehdottomasti sen arvoista. Hyvät asiat korvaavat huonot heittämällä". Ymmärrän täysin, jos joku näitä uskoo lopulta ja menee ansaan.  [/quote] Silloin saa onnitella itseään omasta tyhmyydestään. [/quote] Niin että jos sulle toistuvasti väitetään jotain asiaa jota itse et voi varmuudella tietää, ja lopulta uskot, niin se on omaa tyhmyyttä että menit lankaan? Aika mielenkiintoinen asenne, minä kun osoittaisin sen syyttävän sormen noihin valheellisen tiedon levittäjiin. Kyllä vastuu on ensisijaisesti niillä jotka levittävät valheellista tietoa, eikä niillä jotka lopulta siihen huijaukseen lankeavat.  [/quote] Ei se ole valheellisen tiedon levittämistä. Jotkut vanhemmat vain aidosti ovat sitä mieltä, ja rakastavat lapsiaan ja vanhemmuuskaan ei ole tuottanut pettymystä. Ihmisiä on erilaisia. Ei voi tehdä päätöksiä muiden sanomisien mukaan, täytyy tuntea itsensä ja tietää, mikä on parasta juuri itselle. [/quote] Josta taas päästään siihen, että on kuulema mahdoton tietää mitä lapsiperhe-elämä on -> on mahdoton tietää olisiko se itselle "parasta" vai ei. Melkoinen ristiriita, kun samaan aikaan on mahdoton tietää mitä lapsiperhe-elämä on, ja silti pitäisi tietää sopiiko se itselle täysin varmasti. [/quote] Suurin osa ihmisistä vain tietää. Ja omalla asenteella on muuten ÄLYTTÖMÄN paljon merkitystä. Ja sillä, millaista elämästään tekee. Apua on myös saatavilla, jos tuntuu pahalta tai masentaa.

[/quote]

Mutta läheskään kaikki eivät tiedä. Hyvä ystäväni on 10-lapsisen perheen vanhin ja hänelle ei ollut millään tavalla epäselvää, millaista lapsiperheen arki voi olla, koska oli 10-vuotiaasta lähtien hoitanut pienempiä sisaruksiaan. Nyt hänellä on kaksi lasta kohtuullisen isolla ikäerolla ja hänen mielestään vanhemmuus on helppoa kuin heinän teko. Minä taas olen kaksilapsisen perheen nuorempi eikä mulla ollut ennen omaa lasta minkäänlaista kokemusta lastenhoidosta. Joten en todellakaan tiennyt, millaista vanhemmuus tulisi olemaan. Pitelin vauvaakin ensimmäistä kertaa sylissäni vasta sitten, kun lapsi oli omani. 

Siitä olen kanssasi samaa mieltä, että omalla asenteella on paljon vaikutusta siihen, miten vanhemmuudestaan, pettymyksistään, menetyksistään ja arjen pyörityksestään selviää. Asenne ei kuitenkaan poista sitä, että jokaisella VOI hetkittäin olla tilanteita, jolloin ajattelee, että kunpa en olisi noita lapsiani tehnyt tai että voi kun lapseni olisivat jo isoja ja muuttaneet pois kotoa. Mitä suurempi on ihmisen oman tilan tarve ja mitä vähemmän on tukiverkostoja (puoliso, isovanhemmat jne), sitä raskaammalta jatkuva vastuu ja läsnäolo pienen ihmisen elämästä voi tuntua. 

[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 15:50"][quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 15:30"]

[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 15:27"][quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 15:10"] [quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 15:07"][quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 14:57"] [quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 14:51"]] Yleinen mantrahan on "on se joskus vaikeaa, mutta ehdottomasti sen arvoista. Hyvät asiat korvaavat huonot heittämällä". Ymmärrän täysin, jos joku näitä uskoo lopulta ja menee ansaan.  [/quote] Silloin saa onnitella itseään omasta tyhmyydestään. [/quote] Niin että jos sulle toistuvasti väitetään jotain asiaa jota itse et voi varmuudella tietää, ja lopulta uskot, niin se on omaa tyhmyyttä että menit lankaan? Aika mielenkiintoinen asenne, minä kun osoittaisin sen syyttävän sormen noihin valheellisen tiedon levittäjiin. Kyllä vastuu on ensisijaisesti niillä jotka levittävät valheellista tietoa, eikä niillä jotka lopulta siihen huijaukseen lankeavat.  [/quote] Ei se ole valheellisen tiedon levittämistä. Jotkut vanhemmat vain aidosti ovat sitä mieltä, ja rakastavat lapsiaan ja vanhemmuuskaan ei ole tuottanut pettymystä. Ihmisiä on erilaisia. Ei voi tehdä päätöksiä muiden sanomisien mukaan, täytyy tuntea itsensä ja tietää, mikä on parasta juuri itselle. [/quote] Josta taas päästään siihen, että on kuulema mahdoton tietää mitä lapsiperhe-elämä on -> on mahdoton tietää olisiko se itselle "parasta" vai ei. Melkoinen ristiriita, kun samaan aikaan on mahdoton tietää mitä lapsiperhe-elämä on, ja silti pitäisi tietää sopiiko se itselle täysin varmasti. [/quote] Suurin osa ihmisistä vain tietää. Ja omalla asenteella on muuten ÄLYTTÖMÄN paljon merkitystä. Ja sillä, millaista elämästään tekee. Apua on myös saatavilla, jos tuntuu pahalta tai masentaa.

[/quote]

Mutta läheskään kaikki eivät tiedä. Hyvä ystäväni on 10-lapsisen perheen vanhin ja hänelle ei ollut millään tavalla epäselvää, millaista lapsiperheen arki voi olla, koska oli 10-vuotiaasta lähtien hoitanut pienempiä sisaruksiaan. Nyt hänellä on kaksi lasta kohtuullisen isolla ikäerolla ja hänen mielestään vanhemmuus on helppoa kuin heinän teko. Minä taas olen kaksilapsisen perheen nuorempi eikä mulla ollut ennen omaa lasta minkäänlaista kokemusta lastenhoidosta. Joten en todellakaan tiennyt, millaista vanhemmuus tulisi olemaan. Pitelin vauvaakin ensimmäistä kertaa sylissäni vasta sitten, kun lapsi oli omani. 

Siitä olen kanssasi samaa mieltä, että omalla asenteella on paljon vaikutusta siihen, miten vanhemmuudestaan, pettymyksistään, menetyksistään ja arjen pyörityksestään selviää. Asenne ei kuitenkaan poista sitä, että jokaisella VOI hetkittäin olla tilanteita, jolloin ajattelee, että kunpa en olisi noita lapsiani tehnyt tai että voi kun lapseni olisivat jo isoja ja muuttaneet pois kotoa. Mitä suurempi on ihmisen oman tilan tarve ja mitä vähemmän on tukiverkostoja (puoliso, isovanhemmat jne), sitä raskaammalta jatkuva vastuu ja läsnäolo pienen ihmisen elämästä voi tuntua. 
[/quote]

Sekoitat nyt iloisesti kaksi asiaa. Olen kyllä samaa mieltä kanssasi, mutta nyt ei ollut kyse vanhemmuuden rankkuudesta vaan siitä, ettei kiintymystä tai rakkautta ole, ja vanhemmuus kaduttaa.

[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 20:02"][quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 13:41"]

Kyllä silloin kultaisella 80-luvullakin oli paljon vanhempia, jotka eivät vain saaneet mitään irti koko hommasta. Lapset hoidettiin, mutta sisimmässä oli selvää, että vanhemmuus ei palkitse ja parempi olisi ollut ilman. Itse asiassa vielä 80-luvulla ei ollut helppoa vain jättäytyä lapsettomaksi. Mitään vapaaehtoista lapsettomuutta ei oltu keksittykään, eikä ollut nettiä, jossa olisi voinut anonyymisisti keskustella vanhemmuuden todellisuudesta.

Minä muistan nuo ajat liian hyvin, jotta voisin ryhtyä nostalgiseksi.

[/quote]

Juuri näin.

heh, kyllähän nyt varmsti kadutaan vähemmän kuin ennen.

Lapset olivat vielä 50-luvulla työvoimaa maalla. Ei mikään ilo tai projekti kuten nykyään.

60-70-luvulla oli ok, että ei lapsista tule iloa kenellekään, ne olivat itsestäänselvyys mutta välttämätön paha. 

 
[/quote]
Täähän tässä just on, että nykyyän lasten pitää olla täydellisesti suunniteltu, ajoitettu ja resurssoitu projekti. Että kun lapsen päättää antaa elämäänsä tulla, pitää olla joka hetki onnellinen ja tyytyväinen valintaansa. Että lapsen tehtyään sen kanssa ilmenevistä haasteista ei saa puhua, saati valittaa mitä toisaalta kaikki aiheesta puhuminen on. Aviopuolisosta, kavereista ja työyhteisöstä sen sijaan saa päästellä höyryjä ja saa vieläpä joskus sympatiaakin. Äitiys ja suhde lapseen vain pitää olla tällaisen arkisen ihmissuhdepuheen yläpuolella, koska...

[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 13:51"]

[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 13:46"]

Eilöhän tuo katuminen johdu lähinnä siitä, että monilla on liikaa mielenterveysongelmia nykyisin. Terve ihminen kyllä tietää, haluaako lapsia aidosti ja sopiiko lapsiperhe-elämä hänelle, ja toimii sen mukaan.

[/quote]

Höpö höpö. Palstan mukaanhan tätä ei voi missään tapauksessa tietää etukäteen. ;)

Mutta tosissaan: Väestöliiton ykköstutkija Rotkirch sanoo tuossa jutussa ykskantaan, että myös terve ja tasapainoinen vanhempi voi tuntea katumusta. Kyseessä ei ole mikään mielenterveyskysymys, vaikka äitiysmyttiin tietenkin kuuluu ajatus siitä, että eihän nyt kukaan normaali ihminen voi lapsiaan katua... Vaan kyllä voi, tietenkin voi! Kaikkia elämäntapavalintoja voi katua!

[/quote]

Kun olet päässyt unelmaduuniisi, koittaa joskus päivä, että Pera ja Pirjo ovat poissa ja joudut kieli vyön alla vetämään ylkkyä ja pomo ei tajua ja vaatii liikaa ja deadlinet hönkii niskaan. Haluaisit vaan kotiin lepäämään ja kadut, että ikinä otit sen unelmaduunin. Noh, sinua kaduttaa. Seuraavana päivänä tai seuraavalla viikolla huomaat ilahtuvasi työstäsi eikä jälkeäkään katumuksesta. Vanhempien lastensa suhteen tuntema katumus liittyy raskaisiin tilanteisiin, niin kuin vaikka koiranomistajien tuntema katumus, kun koira on paskonut nahkasohvan. Katumus on silti aika harvoin krooninen, päivästä toiseen seuraava tunne.