Hesarikin kirjoittaa siitä, miten lasten hankkiminen kaduttaa

[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 12:42"]

Onhan vanhemmuus nykyään vaikeampaa kuin ennen. Varsinkin äitiys. Omat lapseni ovat jo aikuisia enkä kokenut yhtään mitään noista ongelmista, joista Hesari kirjoittaa. Mutta se olikin silloin se. Omien lasteni lapsuudessa joulupukista luettiin kirjastosta lainatuista satukirjoista, nyt pitäisi - kuten nro 4 kirjoittaa - päästä lasten kanssa käymään Korvatunturilla. 80-luvulla moinen ei olisi tullut mieleenkään. Kahvilatkin oli lähiöissä vielä tuntematon käsite eikä kukaan halunnutkaan mennä lasten kanssa paikalliseen keskikaljakuppilaan (joita jo silloin oli). Nykyisin pitää stailata itsensä, lapsensa ja kotinsa niin, että ne ovat aina esittelykunnossa. 80-luvulla jenkkakahvat ja pömppömasu olivat ihan normaali merkki siitä, että on äiti. Nyt ei saisi kropasta näkyä, että on synnyttänyt ja imettänyt. Kodit olivat silloin sitä mitä olivat ja pukeuduttiin tyytyväisinä Anttilan tai Elloksen tuulipukuihin eikä silloin ahmittu milloin mitäkin blogia (kun sellaisia ei edes vielä ollut) ja surkuteltu omaa kohtaloa, kun ei ole varaa Riviera Maisoniin tai Luis Vuittoniin. En todellakaan haluaisi olla pienten lasten äiti tänään.

[/quote]Lapseni syntyivät 10 vuoden välein 90-ja 2000 luvuilla. En ole kokenut mitään noista paineista ja tuskin kokisin vieläkään.EVVK.

Ollaan ihmisyyden ja vanhemmuuden kauheassa peruskysymyksessä. Mitä tehdä, kun on valinnut väärin?

[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 12:46"]

Viisikymppinen Kristiina on teini-ikäisen lapsen äiti. Hänestä katuminen on vahva sana, mutta tunne on tuttu.

Kun Kristiinan mies ja lapsi lähtevät viikonlopuksi matkalle, Kristiinan hartiat valahtavat alas ja olo on energinen.

"Se on syntisen ihanaa. En ikävöi miestäni enkä lastani, en ole koskaan ikävöinyt. Oman tilan tarpeeni on hyvin suuri."

Kristiina ei koskaan haaveillut äitiydestä. Hänen puolisonsa kuitenkin alkoi toivoa lasta.

Pitkään Kristiina keksi syitä, miksei olisi sopiva hetki: työkiireet, matkustelu, taloustilanne. Kunnes lähempänä neljääkymmentä tekosyitä ei enää ollut.

"Sanoin puolisolleni, etten tunne palavaa halua lapsentekoon. Keskustelimme siitä, minkälaista arki tulisi olemaan. Hän ei nähnyt siinä mitään ongelmaa."

Vuoden miettimisen jälkeen pariskunta päätti yrittää. Pian Kristiina oli raskaana.

"Heti äitiyslomalla tajusin, ettei tämä ole minun juttuni. Tunsin, että aivoni kutistuvat rusinan kokoisiksi."

Vauva oli hyväntuulinen ja tyytyväinen, mutta lapsen rytmin mukaan eläminen tuntui ankealta. Kun lapsi nukkui päiväunia, Kristiina teki töitä, jotta saisi kiinnostavaa ajateltavaa.

Helposta vauvasta kasvoi reipas koululainen. Kristiina on pitänyt huolta siitä, että perhe viettää paljon aikaa yhdessä. Päivittäin hän kertoo lapselleen, että rakastaa tätä. Iltaisin he istuvat keittiössä juttelemassa elämästä. Lapsen kasvaessa yhteiselosta on tullut koko ajan mukavampaa.

Silti Kristiina ajattelee usein, että olisi vähintään yhtä onnellinen kuin nyt, jos ei olisi äiti.

[/quote]Ei hän tunu katuvan mitään, vaan miettivän vaihtoehtoja. Enemmän he silti ottavat asit niin kuin ne ovat.

Jos Kristiina olisi mies, asiassa ei nähtäisi edes ongelmaa.

Heillähän on kaikki hyvin.

[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 12:42"]

Onhan vanhemmuus nykyään vaikeampaa kuin ennen. Varsinkin äitiys. Omat lapseni ovat jo aikuisia enkä kokenut yhtään mitään noista ongelmista, joista Hesari kirjoittaa. Mutta se olikin silloin se. Omien lasteni lapsuudessa joulupukista luettiin kirjastosta lainatuista satukirjoista, nyt pitäisi - kuten nro 4 kirjoittaa - päästä lasten kanssa käymään Korvatunturilla. 80-luvulla moinen ei olisi tullut mieleenkään. Kahvilatkin oli lähiöissä vielä tuntematon käsite eikä kukaan halunnutkaan mennä lasten kanssa paikalliseen keskikaljakuppilaan (joita jo silloin oli). Nykyisin pitää stailata itsensä, lapsensa ja kotinsa niin, että ne ovat aina esittelykunnossa. 80-luvulla jenkkakahvat ja pömppömasu olivat ihan normaali merkki siitä, että on äiti. Nyt ei saisi kropasta näkyä, että on synnyttänyt ja imettänyt. Kodit olivat silloin sitä mitä olivat ja pukeuduttiin tyytyväisinä Anttilan tai Elloksen tuulipukuihin eikä silloin ahmittu milloin mitäkin blogia (kun sellaisia ei edes vielä ollut) ja surkuteltu omaa kohtaloa, kun ei ole varaa Riviera Maisoniin tai Luis Vuittoniin. En todellakaan haluaisi olla pienten lasten äiti tänään.

[/quote]

Onneksi en asu kaupungissa. Itse kyllä istuskelen kokoa liian isossa tuulipuvussa hiekkalaatikolla. En käy kahviloissa, kuin joskus Ikean kahvilassa ostosreissun yhteydessä. Oma laukkuni on ostettu tarjouksesta ja vaatteitakaan en ole ostanut kuin raskautta varten pitkään aikaan. Minulle riittää tällä hetkellä hyvin nuhjuinen kotielämä. Miksi turhaan stressata itseään yrittämällä olla jotain muuta kuin on? Raskauskilojakin on vielä ihan reilusti, mutta kyllä ne aikanaa sulaa.

[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 12:51"]

[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 12:42"]

Onhan vanhemmuus nykyään vaikeampaa kuin ennen. Varsinkin äitiys. Omat lapseni ovat jo aikuisia enkä kokenut yhtään mitään noista ongelmista, joista Hesari kirjoittaa. Mutta se olikin silloin se. Omien lasteni lapsuudessa joulupukista luettiin kirjastosta lainatuista satukirjoista, nyt pitäisi - kuten nro 4 kirjoittaa - päästä lasten kanssa käymään Korvatunturilla. 80-luvulla moinen ei olisi tullut mieleenkään. Kahvilatkin oli lähiöissä vielä tuntematon käsite eikä kukaan halunnutkaan mennä lasten kanssa paikalliseen keskikaljakuppilaan (joita jo silloin oli). Nykyisin pitää stailata itsensä, lapsensa ja kotinsa niin, että ne ovat aina esittelykunnossa. 80-luvulla jenkkakahvat ja pömppömasu olivat ihan normaali merkki siitä, että on äiti. Nyt ei saisi kropasta näkyä, että on synnyttänyt ja imettänyt. Kodit olivat silloin sitä mitä olivat ja pukeuduttiin tyytyväisinä Anttilan tai Elloksen tuulipukuihin eikä silloin ahmittu milloin mitäkin blogia (kun sellaisia ei edes vielä ollut) ja surkuteltu omaa kohtaloa, kun ei ole varaa Riviera Maisoniin tai Luis Vuittoniin. En todellakaan haluaisi olla pienten lasten äiti tänään.

[/quote]

Naulan kantaan! Ja valitettavasti me äiti-ihmiset vielä itse luodaan niitä paineita toinen toisillemme.

[/quote]

Siis kukaan muu ei niitä paineita luo kuin te itse. Se, että maailmassa on mahdollisuuksia ei tee elämästä helpompaa. Jos pää hajoo siihen, ettei saa kaikkea mitä mahdollsesti on tarjolla, niin tilanteeseen voi vaikuttaa tarkastamalla omat asenteet. 

On näköjään ihan sama, missä määrin subjektiivista päivähoitoa ja kotihoitoa kehitetään, marina vaan kasvaa ja kaikki muuttuu vaikeammaksi. 

Ja se Korvatunturikin muuten sijaitsee rajavyöhykkeellä keskellä erämaata. Aika sissejä sinun lapset saa olla, jos sinne tetsaa vielä keskellä kaamos aikaa. Mutta joo - on vaikeeta, kun kyllähän nyt kaikkien taaperoiden pitää harrastaa extreme-talvivaellusta ennen kuin ne oppii kävelemään. Ja se umpihankihiihtokin on niin sairaan trendikästä. 

Nro 10 lisää: Ja 80-luvulla oli aivan täysin hyväksyttävää syöttää perheelleen eineksiä. Sitähän varten niitä valmistettiin, että äidit pääsisivät helpommalla. 

[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 13:00"]

[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 12:51"]

[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 12:42"]

Onhan vanhemmuus nykyään vaikeampaa kuin ennen. Varsinkin äitiys. Omat lapseni ovat jo aikuisia enkä kokenut yhtään mitään noista ongelmista, joista Hesari kirjoittaa. Mutta se olikin silloin se. Omien lasteni lapsuudessa joulupukista luettiin kirjastosta lainatuista satukirjoista, nyt pitäisi - kuten nro 4 kirjoittaa - päästä lasten kanssa käymään Korvatunturilla. 80-luvulla moinen ei olisi tullut mieleenkään. Kahvilatkin oli lähiöissä vielä tuntematon käsite eikä kukaan halunnutkaan mennä lasten kanssa paikalliseen keskikaljakuppilaan (joita jo silloin oli). Nykyisin pitää stailata itsensä, lapsensa ja kotinsa niin, että ne ovat aina esittelykunnossa. 80-luvulla jenkkakahvat ja pömppömasu olivat ihan normaali merkki siitä, että on äiti. Nyt ei saisi kropasta näkyä, että on synnyttänyt ja imettänyt. Kodit olivat silloin sitä mitä olivat ja pukeuduttiin tyytyväisinä Anttilan tai Elloksen tuulipukuihin eikä silloin ahmittu milloin mitäkin blogia (kun sellaisia ei edes vielä ollut) ja surkuteltu omaa kohtaloa, kun ei ole varaa Riviera Maisoniin tai Luis Vuittoniin. En todellakaan haluaisi olla pienten lasten äiti tänään.

[/quote]

Naulan kantaan! Ja valitettavasti me äiti-ihmiset vielä itse luodaan niitä paineita toinen toisillemme.

[/quote]

Siis kukaan muu ei niitä paineita luo kuin te itse. Se, että maailmassa on mahdollisuuksia ei tee elämästä helpompaa. Jos pää hajoo siihen, ettei saa kaikkea mitä mahdollsesti on tarjolla, niin tilanteeseen voi vaikuttaa tarkastamalla omat asenteet. 

On näköjään ihan sama, missä määrin subjektiivista päivähoitoa ja kotihoitoa kehitetään, marina vaan kasvaa ja kaikki muuttuu vaikeammaksi. 

Ja se Korvatunturikin muuten sijaitsee rajavyöhykkeellä keskellä erämaata. Aika sissejä sinun lapset saa olla, jos sinne tetsaa vielä keskellä kaamos aikaa. Mutta joo - on vaikeeta, kun kyllähän nyt kaikkien taaperoiden pitää harrastaa extreme-talvivaellusta ennen kuin ne oppii kävelemään. Ja se umpihankihiihtokin on niin sairaan trendikästä. 

[/quote]

Aivan totta! Mitä useammassa asiassa on vaihtoehtoja, sitä enemmän joutuu tekemään päätöksiä. Ja mitä enemmän asioissa on vaihtoehtoja, sitä hankalampaa on niistä valita se oikea. Varsinkin, kun jopa asiantuntijat ovat eri mieltä siitä, mikä on hyvä ja mikä huono vaihtoehto (esim ruokavaliot ja rokotukset). Ennen otettiin kaikki rokotukset, jotka vaan saatiin ja harmiteltiin korkeintaan sitä, että lapsella oli kananmuna-allergia eikä saanut rokotetta. Tänä päivänä erilaista - ristiriitaistakin - tietoa on valtavasti ja vanhempien pitää itse tehdä päätökset, jotka aiemmin teki asiantuntijat.

Ei ole mikään tämän ajan ilmiö se että ihminen katuu vanhemmaksi tuloaan. Niin on ollu kautta aikain. Ja varmaan tulee olemaankin. Moni katuu sitä että on tullut hankittua lapsia eri syistä johtuen.

Jotkut katuu sitä sen vuoksi että on tullut tehtyä lapset liian nuorena, mutta on niitäkin jotka katuvat sitä että tuli tehtyä lapsia ollenkaan koska lapset on aiheuttaneet niin paljon harmia aikuisiällään.

Tilanne on tosi monimutkainen.

Näin on. Jotkut lapset ovat suorastaan vampyyrejä aikuisiällään. Imevät vanhempasa tyhjiin niin taloudellisesti kuin henkisestikkin.

Vielä hetki sitten määrättiin antibioottia ja särkylääkettä helposti ja opittiin että niillä oli huonoja vaikutuksia. Monet "asiantuntijat" ovat täysin toisenkäden tiedon varassa eli hokevat muiden oppeja kyseenalaistamatta niitä. Moni "asiantuntija" pystyy näin huijaamaan itseään ja ihmisiä edes ymmärtämättä sitä. Mikä se sellainen asiantuntija on? Väitetään että uudet "opit" ovat tarpeen ja vanhat polut on kuljettu loppuun. Aina kun asiaanperehtynyt ihminen ottaa tutkiakseen vanhoja tapoja toimia niistä löydetään uusia ennen ymmärtämättömiä asioita. Siltikin monet haluavat väittää toisin, kroonista sokeutta kokonaisuuksille ja ehkä jonkinlaista uuden hypetystä. Olenhan niin moderni.

[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 13:17"]

Ei ole mikään tämän ajan ilmiö se että ihminen katuu vanhemmaksi tuloaan. Niin on ollu kautta aikain. Ja varmaan tulee olemaankin. Moni katuu sitä että on tullut hankittua lapsia eri syistä johtuen.

Jotkut katuu sitä sen vuoksi että on tullut tehtyä lapset liian nuorena, mutta on niitäkin jotka katuvat sitä että tuli tehtyä lapsia ollenkaan koska lapset on aiheuttaneet niin paljon harmia aikuisiällään.

Tilanne on tosi monimutkainen.

[/quote]

Montakohan prosenttia ihmisistä hankkii lapsia? Yli 80 %? Kuitenkin todella suuri osa. Ei ole mahdollista, että 80 % ihmisistä tekee samanlaisen elämän mullistavan valinnan niin, ettei kukaan sitä katuisi. Vanhemmuus ei vain voi sopia kaikille, jotka ovat lapsia hankkineet, ihan niin kuin omakotitalossa asuminen, koiran omistaminen tai hoitajan ammatti ei sovi kaikille, jotka ovat nuo valinneet... ja nuo ovat vielä pieniä ja peruutettavissa olevia valintoja.

[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 12:25"]Vanhemmuus olis helppoa, jos olis rahaa. Nyt ei ole kun meillä ei ole ainakaan rahaa tehdä mitään. Tavallinen ulkoilu huonolla säällä ei ole mua varten. Pakkopullaa se on. Haluaisin käydä kylpylöissä, leffassa, kahvilassa, ostaa söpöjä vaatteita, vertailla ostanko sen unipuun kerrossängyn vai rooperiikan. Järjestää pääsiäisenä lastenjuhlia ja jouluna etsiä lasten kanssa koristeita ja lähteä käymään vaikka korvatunturilla. 

Mutta kun suomessa parintonnin palkalla ei elä jos äiti on kotihoidontuella. Mies oli viime kuussa sairaana ja sai vielä vähemmän palkkaa eikä ole varaa viedä lapsia tivoliin.Heliumpallot ostan. Pakko yrittää varmaan syödä vähemmän kasviksia ja tehdä enemmän kaurapuuroa. En edes muista koska olen ostanut vaatteita itselleni.
[/quote]

No ei se rahan määrästä se vanhemmuus ole kiinni!!

Kyllä silloin kultaisella 80-luvullakin oli paljon vanhempia, jotka eivät vain saaneet mitään irti koko hommasta. Lapset hoidettiin, mutta sisimmässä oli selvää, että vanhemmuus ei palkitse ja parempi olisi ollut ilman. Itse asiassa vielä 80-luvulla ei ollut helppoa vain jättäytyä lapsettomaksi. Mitään vapaaehtoista lapsettomuutta ei oltu keksittykään, eikä ollut nettiä, jossa olisi voinut anonyymisisti keskustella vanhemmuuden todellisuudesta.

Minä muistan nuo ajat liian hyvin, jotta voisin ryhtyä nostalgiseksi.

Eilöhän tuo katuminen johdu lähinnä siitä, että monilla on liikaa mielenterveysongelmia nykyisin. Terve ihminen kyllä tietää, haluaako lapsia aidosti ja sopiiko lapsiperhe-elämä hänelle, ja toimii sen mukaan. Nykyisin ei oikein kestetä mitään epämiellyttävää, ihmisillä on huono asenne ja kaiken pitäisi olla helppoa. Peukkuja kaikille fiksuille vapaaehtoisesti lapsettomille!

T. Äiti, jolle lapsiperhe-elämä ei ole ollut aina helppoa, mutta joka ymmärtää, että vastoinkäymiset kuuluvat elämään. Vastuu täytyy kantaa ja keskittyä mielummin niihin asian hyviin puoliin.

[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 13:37"]

[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 12:25"]Vanhemmuus olis helppoa, jos olis rahaa. Nyt ei ole kun meillä ei ole ainakaan rahaa tehdä mitään. Tavallinen ulkoilu huonolla säällä ei ole mua varten. Pakkopullaa se on. Haluaisin käydä kylpylöissä, leffassa, kahvilassa, ostaa söpöjä vaatteita, vertailla ostanko sen unipuun kerrossängyn vai rooperiikan. Järjestää pääsiäisenä lastenjuhlia ja jouluna etsiä lasten kanssa koristeita ja lähteä käymään vaikka korvatunturilla.  Mutta kun suomessa parintonnin palkalla ei elä jos äiti on kotihoidontuella. Mies oli viime kuussa sairaana ja sai vielä vähemmän palkkaa eikä ole varaa viedä lapsia tivoliin.Heliumpallot ostan. Pakko yrittää varmaan syödä vähemmän kasviksia ja tehdä enemmän kaurapuuroa. En edes muista koska olen ostanut vaatteita itselleni. [/quote] No ei se rahan määrästä se vanhemmuus ole kiinni!!

[/quote]

Tottakai se on paljon siitä kiinni! Jos ei koe vanhemmuutta omakseen, on rikkaalla paljon suuremmat mahdollisuudet ulkoistaa lapsen hoito. Voi palkata 24/7 hoitoapua ja jatkaa omaa elämäänsä lähes ilman muutoksia "50-luvun isi" -tyyliin. Voisin minäkin tehdä lapsia jos olisi varaa sijaissynnyttäjään, niin isoon taloon että lapset saisi tarvittaessa pois näkyvistä ja kuuluvista sekä tosiaan siihen jatkuvaan hoitoapuun. Jos penska alkaisi kiukutella niin sormia napsauttamalla olisi hoitaja  vieressä korjaamassa tilanteen, joku muu tekisi ruoat ja siivoaisi jne jne.

Jos ei ole rahaa, on pakko hoitaa penskansa itse ja on niissä kiinni kaiken vapaa-aikansa. Joutuu hoitamaan kaikki lisääntyneet kotityöt itse ja todnäk asuu paljon ahtaammin kuin haluaisi. Kyllä se raha ihan oikeasti paljon merkitsee ainakin niille, jotka eivät siitä vanhemmuudesta niin innoissaan olisi. 

Omituista, miten paljon tässä ketjussa keskustellaan siitä, kuinka vaatiivaa vanhemmuus on. Minulle tuo on aivan sivuseikka. Vaikka vanhemmuus olisi kuinka helppoa ja yksinkertaista, en siltikään hankkisi lapsia. En vain ole sellainen ihminen, joka nauttisi lapsiperhe-elämästä ollenkaan. Tunnistin itseni tuosta Hesarin jutun Kristiinasta. Onneksi ei ole miestä, joka olisi painostanut hankkimaan lapsia!

[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 13:46"]

Eilöhän tuo katuminen johdu lähinnä siitä, että monilla on liikaa mielenterveysongelmia nykyisin. Terve ihminen kyllä tietää, haluaako lapsia aidosti ja sopiiko lapsiperhe-elämä hänelle, ja toimii sen mukaan.

[/quote]

Höpö höpö. Palstan mukaanhan tätä ei voi missään tapauksessa tietää etukäteen. ;)

Mutta tosissaan: Väestöliiton ykköstutkija Rotkirch sanoo tuossa jutussa ykskantaan, että myös terve ja tasapainoinen vanhempi voi tuntea katumusta. Kyseessä ei ole mikään mielenterveyskysymys, vaikka äitiysmyttiin tietenkin kuuluu ajatus siitä, että eihän nyt kukaan normaali ihminen voi lapsiaan katua... Vaan kyllä voi, tietenkin voi! Kaikkia elämäntapavalintoja voi katua!

[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 13:37"]

[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 12:25"]Vanhemmuus olis helppoa, jos olis rahaa. Nyt ei ole kun meillä ei ole ainakaan rahaa tehdä mitään. Tavallinen ulkoilu huonolla säällä ei ole mua varten. Pakkopullaa se on. Haluaisin käydä kylpylöissä, leffassa, kahvilassa, ostaa söpöjä vaatteita, vertailla ostanko sen unipuun kerrossängyn vai rooperiikan. Järjestää pääsiäisenä lastenjuhlia ja jouluna etsiä lasten kanssa koristeita ja lähteä käymään vaikka korvatunturilla.  Mutta kun suomessa parintonnin palkalla ei elä jos äiti on kotihoidontuella. Mies oli viime kuussa sairaana ja sai vielä vähemmän palkkaa eikä ole varaa viedä lapsia tivoliin.Heliumpallot ostan. Pakko yrittää varmaan syödä vähemmän kasviksia ja tehdä enemmän kaurapuuroa. En edes muista koska olen ostanut vaatteita itselleni. [/quote] No ei se rahan määrästä se vanhemmuus ole kiinni!!

[/quote] 

Jos joudun koko ajan laskea rahaa eikä ole mihinkään rahaa olen pahalla tuulella ja tylsistynyt. Ehkä tähän vaikuttaa myös se, että kaipaisin sitä yjteisöllisyyttä myös. Grillaamista naapureiden kesken, jotain tapahtumaa. Sellainen tuntuu olevan kadonnut.

[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 13:51"][quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 13:46"]

Eilöhän tuo katuminen johdu lähinnä siitä, että monilla on liikaa mielenterveysongelmia nykyisin. Terve ihminen kyllä tietää, haluaako lapsia aidosti ja sopiiko lapsiperhe-elämä hänelle, ja toimii sen mukaan.

[/quote]

Höpö höpö. Palstan mukaanhan tätä ei voi missään tapauksessa tietää etukäteen. ;)

Mutta tosissaan: Väestöliiton ykköstutkija Rotkirch sanoo tuossa jutussa ykskantaan, että myös terve ja tasapainoinen vanhempi voi tuntea katumusta. Kyseessä ei ole mikään mielenterveyskysymys, vaikka äitiysmyttiin tietenkin kuuluu ajatus siitä, että eihän nyt kukaan normaali ihminen voi lapsiaan katua... Vaan kyllä voi, tietenkin voi! Kaikkia elämäntapavalintoja voi katua!
[/quote]

Niin, ehkä hetkellisesti voi. Jatkuva katumus kielii kylläkin mielenterveysongelmista ja itsetuntemuksen puutteesta, kun ei osata tehdä itselleen oikeita ja sopivia valintoja.

[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 13:53"]

[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 13:51"][quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 13:46"] Eilöhän tuo katuminen johdu lähinnä siitä, että monilla on liikaa mielenterveysongelmia nykyisin. Terve ihminen kyllä tietää, haluaako lapsia aidosti ja sopiiko lapsiperhe-elämä hänelle, ja toimii sen mukaan. [/quote] Höpö höpö. Palstan mukaanhan tätä ei voi missään tapauksessa tietää etukäteen. ;) Mutta tosissaan: Väestöliiton ykköstutkija Rotkirch sanoo tuossa jutussa ykskantaan, että myös terve ja tasapainoinen vanhempi voi tuntea katumusta. Kyseessä ei ole mikään mielenterveyskysymys, vaikka äitiysmyttiin tietenkin kuuluu ajatus siitä, että eihän nyt kukaan normaali ihminen voi lapsiaan katua... Vaan kyllä voi, tietenkin voi! Kaikkia elämäntapavalintoja voi katua! [/quote] Niin, ehkä hetkellisesti voi. Jatkuva katumus kielii kylläkin mielenterveysongelmista ja itsetuntemuksen puutteesta, kun ei osata tehdä itselleen oikeita ja sopivia valintoja.

[/quote]

Väitätkö tosissasi, että ihminen, joka esimerkiksi valitsee asumismuodokseen omakotitaloon ja toteaa pian tehneensä siinä kamalan virheen, on mielenterveysongelmainen, koska hän osannut tehdä itselleen sopivaa valintaa? Tai ihminen, joka kouluttautuu hoitolalla mutta tajuaa ensimmäisen sijaisuuspätkän jälkeen olevansa aivan väärällä alalla?

Sinusta tuo voi olla mielenterveyden ongelma. Meistä muista se on vain väärän valinnan tekemistä.