Lue keskustelun säännöt.
Miten voisi oppia naisten välisiä "kirjoittamattomia sääntöjä"?
02.01.2022 |
En oikein tajua naisia, vaikka olen itsekin nainen. Naisilla on joitain keskinäisiä ihmeellisiä kirjoittamattomia sääntöjä, joita ei voi siis lukea tai oppia mistään. Mistä voisi oppia kommunikoimaan mielekkäällä tavalla naisten kanssa? Varmaan monille miehillekin olisi apua vastaavasta.
Kommentit (330)
14. sivu menossa, mutta mitä nämä kirjoittamattomat säännöt sitten ovat? Kuulostaa todella pinnalliselta jos ei voi olla oma itsensä eikä voi luottaa muihin ystävänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on vähän sama tilanne. Olen huomannut, että jotkut naispuoliset "ystävät" oikein tarkoituksella haluavat draamaa ja juoruilevat selän takana muista. Itse en ymmärrä tuollaista juoruilua ja ihmissuhdedraamaa.
Minkäslaisia asioita sinä sitten haluaisit keskustella? Minä ainakin puhun kavereideni kanssa ihan vain kuulumisia ja omaan elämään liittyviä asioita ja koska omaan elämään sattuu liittymään myös muita ihmisiä, kyllä siinä väistämättä tulee "juoruiltua" myös muista ihmisistä. Kai se on sitten joidenkin mielestä sellaista sietämätöntä ihmissuhdedraamaa, mutta minulle se sattuu olemaan normaalia elämää.
No ehkä politiikasta, luonnontieteistä, taiteista ja jostain remontoinnista ois kiva jutella. Ja ajankohtaisista ilmiöistä. En oikein osaa sanoa edes. Jotkut julkkikset on ainakin ihan evvk.
Ehkä sinun kohdallasi ongelmaksi siis muodostuu se, että et tee keskusteluista henkilökohtaisia eikä sinua kiinnosta ihmisten normaali elämä, tunteineen ja kokemuksineen. Minun on todella vaikeaa tutustua ihmiseen, joka ei osaa puhua kuin jostain yleisistä aiheista kertomatta itsestään yhtään mitään.
Tätä en ymmärrä. Miksi pitäisi heti alkaa puhua henkilökohtaisista asioista, vaikka ei edes tunne toista? Itse tutustun helpoiten ihmisiin, joilla on samoja kiinnostuksen kohteita. Ihmisten elämä ei ole yleensä edes kovin kiinnostavaa, jos siihen ei sisällä draamaa tai jotain eksentristä. Siksi en yleensä ala jakaa tällaisia asioita. Elämän hankalimpia kokemuksia koskeva ukoutumisen aika saattaa tulla osan kanssa myöhemmin.
Ei ole aiheita mistä pitää tai ei pidä puhua. Mutta jos keskustelukumppani valitsee jonkin aiheen ja et itse sano siihen mitään tai jopa vaihdat aihetta, todennäköisesti teistä ei tule kavereita. Miten tulisikaan kun juuri torjuit vastapuolen. Miksi tuotakin pitää ihmetellä?
Mä ymmärrän pointtisi. Olen itsekin joskus törmännyt ihmisiin, joille on hirveän tärkeää heti tutustumisen alussa puhua omasta elämästään, perhesuhteistaan, tunteistaan yms. Joo, kuuntelen pelkästään kohteliausuuttani, mutta totean mielessäni, että ko henkilön kanssa ollaan niin erilaisia, ettei tutustumista ole kummankaan kannalta järkevää jatkaa. Kyllä mäkin mieluummin puhun uuden tuttavuuden kanssa vaikka politiikasta kuin hänen miehestään, lapsistaan, anoppinsa aiheuttamasta ärsytyksestä jne.
Olen itse törmännyt myös tällaisiin ihmisiin, viimeksi 50v. naiseen, joka oli viimeinkin löytänyt oman sisäisen rohkeutensa. Se oli tosi tärkeää hänelle ja hyvä juttu. Se tosin ilmeni niin, että minä, tuiki tuntematon henkilö, kuuntelin 2h monologia hänen ex-miehestään, nykyisestä miehestään, heidän yhteisistä seksiseikkailuistaan (oikeasti!), tyttärestä, tyttären harrastuksesta, tyttären perheestä ja puolisosta, ex-miehen nykyisistä aikaansaannoksista, edellisen suhteen ongelmista jne. Ei siis minkäänlaista filtteriä, että mitä voisi puhua ja mitä ei.
Itse olen hitaasti lämpiävää sorttia, joka siirtyy henkilökohtaisiin asioihin rauhallisesti harkiten, joten oli hämmentävää törmätä arvoiltaan päinvastaiseen henkilöön. Eikä ole ensimmäinen kerta! Ehkä minulle on helppoa avautua?
1. Älä pidä naisia miehiä huonompana. Itse ainakin vaistoan sen jos joku nainen kohtelee toisia naisia kakkos luokan kansalaisina, eikä tee mieli tutustua sellaiseen enempää. Ja se että pitää naisia miehiä huonompana antaa susta tosi epävarman kuvan.
2. Toisten naisten kehuminen ei ole mielistelyä, vaan sitä että haluat kannustaa ja tukea toista.
Voihan olla niinkin, että ihmiset jotka eivät koe olevansa sosiaalisesti kömpelöitä ovat _vuorovaikutuksessa_ juttukavereidensa kanssa. Eihän sitä tarvi etukäteen aiheita rajata (tai yleensä miettiäkään). Jos "juttu luistaa" ja yhteisiä kiinnostuksen kohteita löytyy, tutustutaan ja joskus ystävystytäänkin. Jos ei, niin ei. Tähän ei kyllä mitään kirjoittamattomia sääntöjä tarvita, omituisille poluille päädyttiin alkuperäisestä kysymyksestä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todellakin vahvistuu ymmärrys tästä ap:n ongelmasta. Ei ole tullut mieleenikään, että jollekulle saattaisi arkipäiväinen rupattelu olla jotenkin erityisen vaikeaa ja vastenmielistä ja keskustelunaiheiksi kelpaa vain ne suurimmat intohimon kohteet. Miten te olette noin ylipäätään pärjänneet esimerkiksi työelämässä, ellette saa asiakkaalle paukuttaa alkuperäiskansojen historiaa eikä pikkujouluissa keskustelu Euroopan voimakkaimmista maanjäristyksistä lähdekään lentoon?
Pärjään erittäin hyvin työelämässä. Ja kyllä, siihen liittyy just sitä jonninjoutavaa smalltalkia. Onneksi yleensä sen smalltalkin voi liittää työhön. Esim kun olen ollut kansainvälisissä konferensseissa, konferenssista riittää oikein hyvin juteltavaa niin lounastauoilla kuin vapaamuotoisissa illanvietoissakin. Ei mun tarvitse kertoa, montako lasta mulla on, olenko naimisissa, mistä ruuasta tykkään, millaisella autolla ajan jne. Ihan riittää, että kerron nimeni, missä firmassa olen töissä ja jos kysytään, niin mitä mun toimenkuvaani kuuluu. Mutta ei mun ole tarkoituskaan tutustua näihin ihmisiin yhtään enempää kuin mistä työnantaja maksaa mulle palkan. En aio tavata näitä ihmisiä vapaa-ajallani. Sen vuoksi mun ei edes tarvitse tietää, olisiko meillä jotain yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Riittää, että yhteinen kiinnostuksenkohde on työ, jonka vuoksi ollaan samaan aikaan samassa paikassa.
No niin. Eikä siltikään ilmeisesti mitkään kellot kilkata, mikä tarkoitus sillä small talkilla on ja miksi se on nimenomaan sellaista jonninjoutavaa eikä mitään alkuperäiskansojen ruotimista.
Kukaan ei ole vaatinut kertomaan, millaisella autolla ajat tai montako lasta sinulla on, herranjumala. Ne olivat esimerkkejä, millaiset aiheet YLEENSÄ nousevat helposti keskusteluissa esiin ja joihin monien on helppo osallistua.
No voi hyvää päivää taas. Minäkin annoin esimerkkinä tuon alkuperäiskasojen uskonnot. Listasin siihen muitakin esimerkkejä (joista osa oli sellaisia, jotka eivät kiinnosta mua itseäni yhtään). Mutta sinäkin takerruit yhteen ainoaan asiaan esimerkissäni eli alkuperäiskansoihin. Ja mä myös olen jo useamman kerran kirjoittanut, että ei niistä alkuperäiskansoista aleta heti ensimmäisellä tapaamiskerralla puhumaan. Vasta sitten, kun on tavattu jo useita kertoja. Edelleen olen sitä mieltä, että yksinkertaisin ja kaikille sopivin smalltalk on alussa puhua siitä, miksi ollaan just nyt puhumassa toistemme kanssa. Oli se sitten koira, jonka kanssa on koirapuistossa, konferenssi, johon osallistutaan juuri nyt, yhteinen projekti, joka on menossa jne.
Edelleen jäi minulle hieman epäselväksi, mitä sinä niillä ensimmäisillä keskustelukerroilla sitten puhut, kun sinusta oli ihan käsittämätöntä, että puhutaan esimerkiksi työstä, lapsista tai lomasuunnitelmista tai mistään, mikä liittyy omaan elämään. Säästä, koirapuiston penkin maalista, ruohon kasvusta?
No se oli just edellisen kommenttini viimeisessä lauseessa. Mutta selitän nyt uudelleen. Jos olen vaikkapa konferenssissa ja sitten lounaalla istun jonkun ennestään tuntemattoman ihmisen viereen, keskustelen hänen kanssaan siitä konferenssista, jossa molemmat olemme. Esimerkiksi mille luennoille osallistui, mitä piti luennosta, millle luennolle on menossa seuraavaksi, osallistuuko illalla järjstettävään iltatilaisuuteen jne. Tai jos olen jossain tilanteessa asiakkaideni kanssa, jutellaan siitä projektista, jota olemme tekemässä Tai jos olen koirapuistossa, juttelen toisen koiranomistajan kanssa koirista. Voidaan myös jutella koirapuiston sijainnista ja pohjaratkaisusta esim onko liian vähän metsää, liian mutainen maa, liian paahteinen paikka, onko hyvät vai huonot kulkuyhteydet, pitäisikö olla useampia koirapuistoja alueella, hoidetaanko koirapuiston siivous ja kunnostus huolella jne. Ihan voi vaikka kysyä, että oletko tietoinen, että tuon toisen portin lukko on rikki. Siis jos se on rikki.
Mä en oikeastaan ymmärrä, miksi joku mulle ihan uppo-outo tyyppi kuvittelisi mun olevan kiinnostunut hänen lapsistaan tai lomasuunnitelmistaan, jos ne eivät millään tavalla liity siihen, miksi olemme just sillä hetkellä siinä paikassa ja puhumme toisillemme. Ymmärrän, jos ollaan jossain lastentapahtumassa, niin voi puhua lapsista. En mäkään ala jollekin randomille puhumaan koirapuistosta, jos me ei olla sillä hetkellä koirapuistossa.
No tässä taitaa olla sellainen ongelma, että minä puhun ihan oikeasta tutustumisesta ja sinä puhut näköjään jonkun ohikulkijan tapaamisesta. Itse oletin, että ap puhuu vähän läheisemmästä tutustumisesta eikä tällaisesta ohimienevästä merkityksettömästä kohtaamisesta.
Ei vaan me puhutaan ihan samasta asiasta. Just nimittäin mietin, että ilmeisesti osa väärinkäsityksistä johtuu ihan siitä, että mä en katso tutustuneeni toiseen ihmiseen, jos olen tunnin verran jutellut hänen kanssaan ja tiedän hänen nimensä, lastensa lukumäärän, ammatin, auton värin ja merkin sekä lomasuunnitelmat. Seuraavana päivänä en nimittäin muista enää hänen nimeään, parin päivän päästä en auton merkkiäkään ja viikon päästä en enää edes miltä hän näytti.
Multa kysyttiin edellisessä, mistä mä sitten ensimmäisillä keskustelukerroilla puhun ja ne olivat just nuo asiat, mitkä luettelin. Jos tapaan sen konferenssituttavuuden uudelleen illanvietossa, keskustellaan edelleen konferenssista. Oikeastaan koko konferenssin ajan keskustellaan konferenssiin liittyvistä asioista. Asiakkaiden kanssa taas puhutaan aina työasioista. En mä puhu omista henkilökohtaisista asioista asiakkaideni kanssa. Siis lapsistani, lomasuunnitelmistani tms. Ilmoitan kyllä riittävän ajoissa, milloin olen lomalla ja kuka mua silloin tuuraa, mutta en mitä aion lomallani tehdä. Jossain aiemmassa kirjoitin, että koirapuistossa riittää kyllä koirista puhuttavaa moneksi kuukaudeksi
Tämähän tässä onkin se suurin ongelma. Tuolla ihan alkusivuilla jo mainitsin, että on todella ankeaa keskustella ihmisen kanssa, joka ei ole kiinnostunut minusta, vaan olen hänelle vaan joku luentoyleisö.
En ole ihan varma, mitä asioita sinun mielestäsi kuuluu ihmisen tuntemiseen. Kyllä minä pitäisin omituisena, jos esimerkiksi ystäväni kertoisi uudesta miesystävästä, josta ei tiedä nimeä, ammattia tai lasten lukumäärää, mutta sen sijaan tietää hänen lempielokuvansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voihan olla niinkin, että ihmiset jotka eivät koe olevansa sosiaalisesti kömpelöitä ovat _vuorovaikutuksessa_ juttukavereidensa kanssa. Eihän sitä tarvi etukäteen aiheita rajata (tai yleensä miettiäkään). Jos "juttu luistaa" ja yhteisiä kiinnostuksen kohteita löytyy, tutustutaan ja joskus ystävystytäänkin. Jos ei, niin ei. Tähän ei kyllä mitään kirjoittamattomia sääntöjä tarvita, omituisille poluille päädyttiin alkuperäisestä kysymyksestä...
Minustakaan ei ole mitään kirjoittamattomia sääntöjä. Jotkut tykkäävät jutella ihmisistä toiset taas asioista. Pitää vaan löytää ne ihmiset, joiden kanssa on yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Väkisin ei kannata yrittää kenenkään seurassa viihtyä.
Kaikki naiset haukkuu toisiaan selän takana mutta sitten kuitenkin ollaan kuin parhaita kavereita kun nähdään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todellakin vahvistuu ymmärrys tästä ap:n ongelmasta. Ei ole tullut mieleenikään, että jollekulle saattaisi arkipäiväinen rupattelu olla jotenkin erityisen vaikeaa ja vastenmielistä ja keskustelunaiheiksi kelpaa vain ne suurimmat intohimon kohteet. Miten te olette noin ylipäätään pärjänneet esimerkiksi työelämässä, ellette saa asiakkaalle paukuttaa alkuperäiskansojen historiaa eikä pikkujouluissa keskustelu Euroopan voimakkaimmista maanjäristyksistä lähdekään lentoon?
Pärjään erittäin hyvin työelämässä. Ja kyllä, siihen liittyy just sitä jonninjoutavaa smalltalkia. Onneksi yleensä sen smalltalkin voi liittää työhön. Esim kun olen ollut kansainvälisissä konferensseissa, konferenssista riittää oikein hyvin juteltavaa niin lounastauoilla kuin vapaamuotoisissa illanvietoissakin. Ei mun tarvitse kertoa, montako lasta mulla on, olenko naimisissa, mistä ruuasta tykkään, millaisella autolla ajan jne. Ihan riittää, että kerron nimeni, missä firmassa olen töissä ja jos kysytään, niin mitä mun toimenkuvaani kuuluu. Mutta ei mun ole tarkoituskaan tutustua näihin ihmisiin yhtään enempää kuin mistä työnantaja maksaa mulle palkan. En aio tavata näitä ihmisiä vapaa-ajallani. Sen vuoksi mun ei edes tarvitse tietää, olisiko meillä jotain yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Riittää, että yhteinen kiinnostuksenkohde on työ, jonka vuoksi ollaan samaan aikaan samassa paikassa.
No niin. Eikä siltikään ilmeisesti mitkään kellot kilkata, mikä tarkoitus sillä small talkilla on ja miksi se on nimenomaan sellaista jonninjoutavaa eikä mitään alkuperäiskansojen ruotimista.
Kukaan ei ole vaatinut kertomaan, millaisella autolla ajat tai montako lasta sinulla on, herranjumala. Ne olivat esimerkkejä, millaiset aiheet YLEENSÄ nousevat helposti keskusteluissa esiin ja joihin monien on helppo osallistua.
No voi hyvää päivää taas. Minäkin annoin esimerkkinä tuon alkuperäiskasojen uskonnot. Listasin siihen muitakin esimerkkejä (joista osa oli sellaisia, jotka eivät kiinnosta mua itseäni yhtään). Mutta sinäkin takerruit yhteen ainoaan asiaan esimerkissäni eli alkuperäiskansoihin. Ja mä myös olen jo useamman kerran kirjoittanut, että ei niistä alkuperäiskansoista aleta heti ensimmäisellä tapaamiskerralla puhumaan. Vasta sitten, kun on tavattu jo useita kertoja. Edelleen olen sitä mieltä, että yksinkertaisin ja kaikille sopivin smalltalk on alussa puhua siitä, miksi ollaan just nyt puhumassa toistemme kanssa. Oli se sitten koira, jonka kanssa on koirapuistossa, konferenssi, johon osallistutaan juuri nyt, yhteinen projekti, joka on menossa jne.
Edelleen jäi minulle hieman epäselväksi, mitä sinä niillä ensimmäisillä keskustelukerroilla sitten puhut, kun sinusta oli ihan käsittämätöntä, että puhutaan esimerkiksi työstä, lapsista tai lomasuunnitelmista tai mistään, mikä liittyy omaan elämään. Säästä, koirapuiston penkin maalista, ruohon kasvusta?
No se oli just edellisen kommenttini viimeisessä lauseessa. Mutta selitän nyt uudelleen. Jos olen vaikkapa konferenssissa ja sitten lounaalla istun jonkun ennestään tuntemattoman ihmisen viereen, keskustelen hänen kanssaan siitä konferenssista, jossa molemmat olemme. Esimerkiksi mille luennoille osallistui, mitä piti luennosta, millle luennolle on menossa seuraavaksi, osallistuuko illalla järjstettävään iltatilaisuuteen jne. Tai jos olen jossain tilanteessa asiakkaideni kanssa, jutellaan siitä projektista, jota olemme tekemässä Tai jos olen koirapuistossa, juttelen toisen koiranomistajan kanssa koirista. Voidaan myös jutella koirapuiston sijainnista ja pohjaratkaisusta esim onko liian vähän metsää, liian mutainen maa, liian paahteinen paikka, onko hyvät vai huonot kulkuyhteydet, pitäisikö olla useampia koirapuistoja alueella, hoidetaanko koirapuiston siivous ja kunnostus huolella jne. Ihan voi vaikka kysyä, että oletko tietoinen, että tuon toisen portin lukko on rikki. Siis jos se on rikki.
Mä en oikeastaan ymmärrä, miksi joku mulle ihan uppo-outo tyyppi kuvittelisi mun olevan kiinnostunut hänen lapsistaan tai lomasuunnitelmistaan, jos ne eivät millään tavalla liity siihen, miksi olemme just sillä hetkellä siinä paikassa ja puhumme toisillemme. Ymmärrän, jos ollaan jossain lastentapahtumassa, niin voi puhua lapsista. En mäkään ala jollekin randomille puhumaan koirapuistosta, jos me ei olla sillä hetkellä koirapuistossa.
No tässä taitaa olla sellainen ongelma, että minä puhun ihan oikeasta tutustumisesta ja sinä puhut näköjään jonkun ohikulkijan tapaamisesta. Itse oletin, että ap puhuu vähän läheisemmästä tutustumisesta eikä tällaisesta ohimienevästä merkityksettömästä kohtaamisesta.
Ei vaan me puhutaan ihan samasta asiasta. Just nimittäin mietin, että ilmeisesti osa väärinkäsityksistä johtuu ihan siitä, että mä en katso tutustuneeni toiseen ihmiseen, jos olen tunnin verran jutellut hänen kanssaan ja tiedän hänen nimensä, lastensa lukumäärän, ammatin, auton värin ja merkin sekä lomasuunnitelmat. Seuraavana päivänä en nimittäin muista enää hänen nimeään, parin päivän päästä en auton merkkiäkään ja viikon päästä en enää edes miltä hän näytti.
Multa kysyttiin edellisessä, mistä mä sitten ensimmäisillä keskustelukerroilla puhun ja ne olivat just nuo asiat, mitkä luettelin. Jos tapaan sen konferenssituttavuuden uudelleen illanvietossa, keskustellaan edelleen konferenssista. Oikeastaan koko konferenssin ajan keskustellaan konferenssiin liittyvistä asioista. Asiakkaiden kanssa taas puhutaan aina työasioista. En mä puhu omista henkilökohtaisista asioista asiakkaideni kanssa. Siis lapsistani, lomasuunnitelmistani tms. Ilmoitan kyllä riittävän ajoissa, milloin olen lomalla ja kuka mua silloin tuuraa, mutta en mitä aion lomallani tehdä. Jossain aiemmassa kirjoitin, että koirapuistossa riittää kyllä koirista puhuttavaa moneksi kuukaudeksi
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että entä jos tapaisitkin hänet uudestaan kahden viikon päästä, kävisitteko uudestaan saman keskustelun kuin ekalla kerralla, jos et muista hänestä enää mitään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja nyt minua hieman myös hämmentää, kun tämä yksi keskustelija puhui itsekin siitä, löytyykö yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja kannattaako tutustusmista jatkaa. Mutta nyt sitten yhtäkkiä ei puhutakaan enään tutustumisesta vaan jostain ohimenevästä hetkestä, jossa molemmilla siinä on jo se selkeä kiinnostuksen kohde (koirapuisto tai konferenssi). Eli missä vaiheessa ja miksi tässä nyt oltiin kartoittamassa niitä kiinnostuksen kohteita, ellei ollut tarkoitus millään tavalla edes tutustua tähän ihmiseen?
Tutustuminen alkaa aina ohimenevästä hetkestä. Kun tapaan jonkun ihmisen esim koirapuistossa, konferenssissa, baarissa, lentokoneessa tai missä tahansa, en mä voi tietää, kohtaanko häntä enää toistamiseen. Jos kuitenkin käy niin, että tapaan (esimerkiksi osutaan useamman kerran samaan aikaan koirapuistoon), niin sitten jutellaan lisää. Ja mitä useammin jutellaan, sitä enemmän tutustutaan. Jossain vaiheessa sitten aletaan puhua muustakin kuin koirista ja koirapuistoista. Oikeastaan puhe saattaa kääntyä koirapuistosta kunnallispolitiikkaan ihan vain siksi, että ainakin täällä koirapuiston ylläpitäminen kuuluu kunnalle. Jos toista ei aihe kiinnosta yhtään, niin se on ihan fine. Mutta jos kiinnostaakin, niin on ainakin yksi asia koirien lisäksi, mikä kiinnostaa molempia. Mitä enemmän on yhteisiä kiinnostuksen kohteita tai ainakin riittävästi, sitten voi jo ehdottaa, että tavattaisiinko joskus jossain muuallakin kuin koirapuistossa. Mutta jos ei ole mitään muuta yhteistä kuin koirat, riittää ihan hyvin, että tavataan satunnaisesti koirapuistossa.
no, jos ajatellaan, että tutustutte koirapuistotuttuun jonkin verran. Kerrot ohimennen esim äidillesi, että olet tutustunut erääseen ihmiseen koirapuistossa. Äitisi sanoo, että hänet voisi pyytää mukaan erääseen koiratapahtumaan. Siksi äitisi pyytää sinua kertomaan hänestä vähän enemmän. Mikä hänen nimensä on, onko hänellä perhettä, joka tulisi mukaan, asuuko hän jossain lähistöllä, tulisiko hän tapahtumaan omalla autollaan vai tulisiko teidän kyydissänne. Sinä et tiedä hänen nimeään, et tiedä yhtään missä hän asuu ja onko hänellä perhettä tai omaa autoa. Tiedät vain hänen mielipiteensä kunnallispolitiikasta ja innostuksen alkuperäiskansoihin. Itselleni olisi todella noloa kertoa äidilleni, että enpäs muuten edes tiedä hänen nimeään saati sitä, asuuko hän samalla paikkakunnalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä moi. Kommentoin tähän viimeksi joskus klo 17 paikkeilla tai aiemmin.
Luin loppuketjun läpi, mutta en ota noista naisten välisistä kirjoittamattomista säännöistä vieläkään oikein tolkkua. Joitain juttuja kirjasin itselleni muistiin ihan konkreettisiksi vinkeiksi, kuten maltillisen (ja rehellisen, ei makeilevan) kehumisen ja sen, että pitää olla herkällä korvalla sen suhteen, ettei vain ala paasata lempiaiheistaan tai keskeytä tai ala neuvoa toista, vaikka kuinka tekisi mieli (jos tulee joku idea mieleen). Yritän muistaa ne naisten seurassa jatkossa. Miehet eivät vedä herneitä tuollaisista jutuista niin helposti ehkä sitten.
Voi olla, että olen jossain määrin ollut tietynlaisen alemmuudentunteeni vuoksi ennakkoluuloinenkin ja kuvitellut, että naisten seurassa pitäisi tsempata aivan kamalasti ja etten vain osaa. Tosin eipä silti ole kavereiksi asti tarttunut juurikaan naisia, yhtä lukuunottamatta. Ne tuttavuudet vain hiipuvat. Miehiin tosiaan saan paremman yhteyden.
Siis ihan oikeasti, et mitään muuta saanut irti kuin, että pitää kehua eikä saa neuvoa? Sinua ei kiinnosta lainkaan tämä koko ketjun kantava ajatus ja tärkein neuvo, että kohtelet naisia ihan samalla tavalla kuin miehiäkin etkä jonain epämääräisenä massana, joita ei vain kukaan voi tajua.
Vierailija kirjoitti:
1. Älä pidä naisia miehiä huonompana. Itse ainakin vaistoan sen jos joku nainen kohtelee toisia naisia kakkos luokan kansalaisina, eikä tee mieli tutustua sellaiseen enempää. Ja se että pitää naisia miehiä huonompana antaa susta tosi epävarman kuvan.
2. Toisten naisten kehuminen ei ole mielistelyä, vaan sitä että haluat kannustaa ja tukea toista.
Käännös: kun kaverisi kertoo aloittavansa ensi maanantaina aloittavansa laihduttamaan sadannen kerran, niin muista mielistellä. Vaikka tasan tarkkaan tiedät, että on viimeistään perjantaina taas mussuttamassa suklaata.
Naiset tykkää kehuista, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Älä siis vahingossakaan kerro mitä oikeasti ajattelet. Ja tämän tietää miehetkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Älä pidä naisia miehiä huonompana. Itse ainakin vaistoan sen jos joku nainen kohtelee toisia naisia kakkos luokan kansalaisina, eikä tee mieli tutustua sellaiseen enempää. Ja se että pitää naisia miehiä huonompana antaa susta tosi epävarman kuvan.
2. Toisten naisten kehuminen ei ole mielistelyä, vaan sitä että haluat kannustaa ja tukea toista.Käännös: kun kaverisi kertoo aloittavansa ensi maanantaina aloittavansa laihduttamaan sadannen kerran, niin muista mielistellä. Vaikka tasan tarkkaan tiedät, että on viimeistään perjantaina taas mussuttamassa suklaata.
Naiset tykkää kehuista, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Älä siis vahingossakaan kerro mitä oikeasti ajattelet. Ja tämän tietää miehetkin.
Eikö tämä nyt ole ihan normaalia hyvää käytöstä, että ei lytätä ja haukuta toista, vaan kannustetaan toisen hyvää päätöstä. Kummallinen on maailma, jos tämä on joku naisten erityissääntö, joka pitää ihan erikseen opetella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tavannut kahdenlaisia naisia: niitä, jotka ovat esittäneet muuta ja paljastuneet pettureiksi ja selän takana puhujiksi tyyliin "Tuo ei ansaitse rakkautta eikä noin komeaa ja menestynyttä miestä, kun on ruma nainen". Ja niitä naisia, jotka ovat luotettavia ja toivovat hyvää, niin auringossa kuin myrskyssä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todellakin vahvistuu ymmärrys tästä ap:n ongelmasta. Ei ole tullut mieleenikään, että jollekulle saattaisi arkipäiväinen rupattelu olla jotenkin erityisen vaikeaa ja vastenmielistä ja keskustelunaiheiksi kelpaa vain ne suurimmat intohimon kohteet. Miten te olette noin ylipäätään pärjänneet esimerkiksi työelämässä, ellette saa asiakkaalle paukuttaa alkuperäiskansojen historiaa eikä pikkujouluissa keskustelu Euroopan voimakkaimmista maanjäristyksistä lähdekään lentoon?
Pärjään erittäin hyvin työelämässä. Ja kyllä, siihen liittyy just sitä jonninjoutavaa smalltalkia. Onneksi yleensä sen smalltalkin voi liittää työhön. Esim kun olen ollut kansainvälisissä konferensseissa, konferenssista riittää oikein hyvin juteltavaa niin lounastauoilla kuin vapaamuotoisissa illanvietoissakin. Ei mun tarvitse kertoa, montako lasta mulla on, olenko naimisissa, mistä ruuasta tykkään, millaisella autolla ajan jne. Ihan riittää, että kerron nimeni, missä firmassa olen töissä ja jos kysytään, niin mitä mun toimenkuvaani kuuluu. Mutta ei mun ole tarkoituskaan tutustua näihin ihmisiin yhtään enempää kuin mistä työnantaja maksaa mulle palkan. En aio tavata näitä ihmisiä vapaa-ajallani. Sen vuoksi mun ei edes tarvitse tietää, olisiko meillä jotain yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Riittää, että yhteinen kiinnostuksenkohde on työ, jonka vuoksi ollaan samaan aikaan samassa paikassa.
No niin. Eikä siltikään ilmeisesti mitkään kellot kilkata, mikä tarkoitus sillä small talkilla on ja miksi se on nimenomaan sellaista jonninjoutavaa eikä mitään alkuperäiskansojen ruotimista.
Kukaan ei ole vaatinut kertomaan, millaisella autolla ajat tai montako lasta sinulla on, herranjumala. Ne olivat esimerkkejä, millaiset aiheet YLEENSÄ nousevat helposti keskusteluissa esiin ja joihin monien on helppo osallistua.
No voi hyvää päivää taas. Minäkin annoin esimerkkinä tuon alkuperäiskasojen uskonnot. Listasin siihen muitakin esimerkkejä (joista osa oli sellaisia, jotka eivät kiinnosta mua itseäni yhtään). Mutta sinäkin takerruit yhteen ainoaan asiaan esimerkissäni eli alkuperäiskansoihin. Ja mä myös olen jo useamman kerran kirjoittanut, että ei niistä alkuperäiskansoista aleta heti ensimmäisellä tapaamiskerralla puhumaan. Vasta sitten, kun on tavattu jo useita kertoja. Edelleen olen sitä mieltä, että yksinkertaisin ja kaikille sopivin smalltalk on alussa puhua siitä, miksi ollaan just nyt puhumassa toistemme kanssa. Oli se sitten koira, jonka kanssa on koirapuistossa, konferenssi, johon osallistutaan juuri nyt, yhteinen projekti, joka on menossa jne.
Edelleen jäi minulle hieman epäselväksi, mitä sinä niillä ensimmäisillä keskustelukerroilla sitten puhut, kun sinusta oli ihan käsittämätöntä, että puhutaan esimerkiksi työstä, lapsista tai lomasuunnitelmista tai mistään, mikä liittyy omaan elämään. Säästä, koirapuiston penkin maalista, ruohon kasvusta?
No se oli just edellisen kommenttini viimeisessä lauseessa. Mutta selitän nyt uudelleen. Jos olen vaikkapa konferenssissa ja sitten lounaalla istun jonkun ennestään tuntemattoman ihmisen viereen, keskustelen hänen kanssaan siitä konferenssista, jossa molemmat olemme. Esimerkiksi mille luennoille osallistui, mitä piti luennosta, millle luennolle on menossa seuraavaksi, osallistuuko illalla järjstettävään iltatilaisuuteen jne. Tai jos olen jossain tilanteessa asiakkaideni kanssa, jutellaan siitä projektista, jota olemme tekemässä Tai jos olen koirapuistossa, juttelen toisen koiranomistajan kanssa koirista. Voidaan myös jutella koirapuiston sijainnista ja pohjaratkaisusta esim onko liian vähän metsää, liian mutainen maa, liian paahteinen paikka, onko hyvät vai huonot kulkuyhteydet, pitäisikö olla useampia koirapuistoja alueella, hoidetaanko koirapuiston siivous ja kunnostus huolella jne. Ihan voi vaikka kysyä, että oletko tietoinen, että tuon toisen portin lukko on rikki. Siis jos se on rikki.
Mä en oikeastaan ymmärrä, miksi joku mulle ihan uppo-outo tyyppi kuvittelisi mun olevan kiinnostunut hänen lapsistaan tai lomasuunnitelmistaan, jos ne eivät millään tavalla liity siihen, miksi olemme just sillä hetkellä siinä paikassa ja puhumme toisillemme. Ymmärrän, jos ollaan jossain lastentapahtumassa, niin voi puhua lapsista. En mäkään ala jollekin randomille puhumaan koirapuistosta, jos me ei olla sillä hetkellä koirapuistossa.
No tässä taitaa olla sellainen ongelma, että minä puhun ihan oikeasta tutustumisesta ja sinä puhut näköjään jonkun ohikulkijan tapaamisesta. Itse oletin, että ap puhuu vähän läheisemmästä tutustumisesta eikä tällaisesta ohimienevästä merkityksettömästä kohtaamisesta.
Ei vaan me puhutaan ihan samasta asiasta. Just nimittäin mietin, että ilmeisesti osa väärinkäsityksistä johtuu ihan siitä, että mä en katso tutustuneeni toiseen ihmiseen, jos olen tunnin verran jutellut hänen kanssaan ja tiedän hänen nimensä, lastensa lukumäärän, ammatin, auton värin ja merkin sekä lomasuunnitelmat. Seuraavana päivänä en nimittäin muista enää hänen nimeään, parin päivän päästä en auton merkkiäkään ja viikon päästä en enää edes miltä hän näytti.
Multa kysyttiin edellisessä, mistä mä sitten ensimmäisillä keskustelukerroilla puhun ja ne olivat just nuo asiat, mitkä luettelin. Jos tapaan sen konferenssituttavuuden uudelleen illanvietossa, keskustellaan edelleen konferenssista. Oikeastaan koko konferenssin ajan keskustellaan konferenssiin liittyvistä asioista. Asiakkaiden kanssa taas puhutaan aina työasioista. En mä puhu omista henkilökohtaisista asioista asiakkaideni kanssa. Siis lapsistani, lomasuunnitelmistani tms. Ilmoitan kyllä riittävän ajoissa, milloin olen lomalla ja kuka mua silloin tuuraa, mutta en mitä aion lomallani tehdä. Jossain aiemmassa kirjoitin, että koirapuistossa riittää kyllä koirista puhuttavaa moneksi kuukaudeksi
Tämähän tässä onkin se suurin ongelma. Tuolla ihan alkusivuilla jo mainitsin, että on todella ankeaa keskustella ihmisen kanssa, joka ei ole kiinnostunut minusta, vaan olen hänelle vaan joku luentoyleisö.
En ole ihan varma, mitä asioita sinun mielestäsi kuuluu ihmisen tuntemiseen. Kyllä minä pitäisin omituisena, jos esimerkiksi ystäväni kertoisi uudesta miesystävästä, josta ei tiedä nimeä, ammattia tai lasten lukumäärää, mutta sen sijaan tietää hänen lempielokuvansa.
En kutsuisi miesystäväkseni sellaista henkilöä, jonka olen tavannut vasta muutaman kerran. Miesystävän jos kenen kanssa pitää olla hyvin paljon yhteistä ennenkuin miehestä voisi edes tulla miesystäväni.
Koitan nyt lyhyesti valaista omaa ajattelutapaani. En ala juttusille muiden ihmisten kanssa saadakseni heistä kavereita tai ystäviä. En edes tutustuakseni heihin paremmin. Kun alan jossain juttelemaan jonkun kanssa, mulla ei ole mitään tavoitteita. Ei edes sitä, että tapaisin tämän ihmisen toisenkin kerran. Tai että hän kertoisi etunimensä. Se on vain se hetki ja jos kummankin mielestä oli ihan kiva juttutuokio, niin hyvä. Voidaan jutella mistä vaan, mutta yleensä tulee juteltua ihmisten kanssa siitä, missä ollaan ja miksi. Siis siitä, mitä on juuri sillä hetkellä ympärillä. Mulla ei ole sellaista tarvetta, että toinen olisi erityisen kiinnostunut juuri minusta. Juttuseura (jos sellaista sillä hetkellä kaipaan) on ihan riittävä ja voin jutella vaikka politiikasta, jos toinen alkaa puhua politiikasta.
Jos sitten käy niin, että törmäänkin samaan ihmiseen uudelleen (esimerkiksi uudelleen siellä koirapuistossa), voidaan jatkaa juttelemista. Ja mitä useammin törmätään, sitä varmemmin jossain vaiheessa koirista ja koirapuistosta puhuminen on aiheena kaluttu loppuun ja keskustelu ajautuu jo johonkin muuhun aiheeseen. Joku aiemmin ihmetteli, miten koirista voisi keskustelu siirtyä alkuperäiskansoihin, niin oikeastaan aika helpostikin. Mun edellinen koirani kun oli rodultaan alaskanmalamuutti. Arktinen rotu, kuormanvetokoira ja huskyjen kanssa inuiittien suosima rotu. Ja tästä sitten päästäisiin inuiitteihin. Ja inuiiteista, jos aihe kiinnostaisi molempia, aika helposti Amerikan alkuperäisväestöön. Ja sieltä sitten muiden maiden tai mantereiden alkuperäisasukkaisiin. Näin se mulla toimisi. Ymmärrän, että joku toinen taas keskustellessaan omistamastaan tai toisen omistamasta autosta ajautuisi keskustelemaan bensan hinnasta ja siten vaikka öljyvarannoista tai ilmastonmuutoksesta.
Mulle tutustuminen on sitä, että useamman kerran tapaan toista ihmistä, juttelen hänen kanssaan ja opin tuntemaan hänet sen verran, että tiedän meillä joko olevan (tai ettei ole) sen verran yhteisiä kiinnostuksenkohteita, että sovitaan tapaavamme uudelleen. Ei siis enää tavata vain sattumalta. Eikä enää välttämättä tavata just niissä merkeissä, joissa alunperin ollaan tavattu ja tutustuttu (esim koirien kanssa koirapuistossa). Jos näin käy, keskustelunaiheet laajenevat entisestään. Ja mitä enemmän löytyy yhteistä juteltavaa ja mieluiten vielä yhteistä tekemistäkin pelkän juttelemisen lisäksi, sitä enemmän ollaan matkalla kaveruutta kohti. Ja tällä matkalla tulee kyllä ilmi monia asioita. Esimerkiksi se, onko toinen päivisin töissä, tekeekö kenties vuorotyötä tms. Tai tulee ilmi, että tapaaminen ei tiettynä päivänä onnistu, koska ei saa lapsenvahtia. Joten jep, toisella on siis lapsia Tai että on just sillä viikolla lomalla Kreetalla. En mä puoli vuotta aikaisemin, kun ensimmäisiä kertoja tavattiin, tee mitään sillä tiedolla, onko toinen töissä, onko hänellä lapsia tai mitä hänellä on lomasuunnitelmissaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voihan olla niinkin, että ihmiset jotka eivät koe olevansa sosiaalisesti kömpelöitä ovat _vuorovaikutuksessa_ juttukavereidensa kanssa. Eihän sitä tarvi etukäteen aiheita rajata (tai yleensä miettiäkään). Jos "juttu luistaa" ja yhteisiä kiinnostuksen kohteita löytyy, tutustutaan ja joskus ystävystytäänkin. Jos ei, niin ei. Tähän ei kyllä mitään kirjoittamattomia sääntöjä tarvita, omituisille poluille päädyttiin alkuperäisestä kysymyksestä...
Minustakaan ei ole mitään kirjoittamattomia sääntöjä. Jotkut tykkäävät jutella ihmisistä toiset taas asioista. Pitää vaan löytää ne ihmiset, joiden kanssa on yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Väkisin ei kannata yrittää kenenkään seurassa viihtyä.
Tämäpä tosiaan eli pitää löytää omanlaistaan seuraa. Täällä moni sanoo, että pitää välttää raskaita aiheita ja totta, en eivät ole yleensä mikään paras aihe ensitapaamiselle. Mutta, olen ollut tapaamisessa, jossa kaksi ystävääni tapasivat minun kauttani. Me kolme naista puhuimme 3h politiikasta, yhteiskunnallisista rakenteista ja sosiaalisista järjestelyistä (olimme eri kulttuureista), psykologiasta, uskonnoista jne. kunnes sitten siirryttiin kevyisiin aiheisiin tyyliin missä opiskelet/työskentelet, ai sulla on kissa mulla on koira jne.
Meille se sopi ja pidimme siitä kovasti. Mutta samoja sääntöjä ei voi noudattaa kaikkien ihmisten kanssa, eikä kaikki aiheet ole OK.
Jos itse on massasta poikkeava, kuten itse olen, niin small talk ns. turvallisilla aiheilla, joita täällä on listattu, ovat todella vaikeita kanssani. Olen lapseton vela, aidosti ikisinkku (en ole koskaan edes asunut kenenkään kanssa saman katon alla, pari deittiä oli teininä ja olen jo keski-ikäinen eukko), lemmmikitön, autoton, ajokortiton, harrastan omituisia asioita, en seuraa TV-ohjelmia, Netflixistä katson lähinnä piirrettyjä harrastuksen ja ammatin puolesta, olen omituisessa marginaaliammatissa, asun vuokralla, en ole kotoisin varsinaisesti mistään koska olen muuttanut koko elämäni ajan paikasta toiseen, en ole tekemisissä vanhempieni kanssa, sisarukseni ovat myös veloja jne.
Eli, minun pitää joko pysyä hyvin yleisluontoisissa aiheissa, kuunnella toisia pääasiallisesti tai etsiä omanlaistani seuraa muualta.
Se ei ole muiden vika, jos minä olen omituinen hiihtäjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitko antaa jotain esimerkkejä niistä? Olen nainen eikä yhtään tule mieleen.
No siis sellaisia, joiden perusteella arvioidaan naisen olevan niin "nolo", ettei häneen kannata tutustua tai joiden perusteella hänet suljetaan ulos isommasta porukasta jo heti ns. kättelyssä. Tunnen olevani oman elämäni Mr. Bean naisten seurassa.
Miesten seurassa viihdyn paremmin, tosin ei mulla miespuolisiakaan kavereita ole kuin muutama ja heistäkin osa on miehiin päin kallellaan.
Miksi seksuaalinen suuntautuminen on mainitsemisen arvoinen asia tällaisessa keskustelussa?
Nähtävästi siksi, että miehellä voi pääsääntöisesti olla kaverisuhde naiseen vain jos hän ei ole tästä seksuaalisesti kiinnostunut.
Kirjoittamaton sääntö: älä koskaan kuvittele, että nainen kestää pienintäkään huumoria, joka kohdistuu häneen. Naisilla ei yksinkertaisesti ole kykyä nauraa itselleen.
Esimerkki: näet kaverin pitkästä aika-ajoa tänä aikana on päässyt kertymään vähän painoa. Miehelle voit ilman mitään ongelmaa vitsailla, että on tainnut makkara maistua. Naiselle IKINÄ älä sano tätä vitsiä, muuten nainen tulee olemaan ikuisesti vihainen sinulle.
Itselläni on sellainen kokemus, että ikisinkku ja lapseton nainen jää helposti ulkopuoliseksi outolinnuksi, etenkin naisvaltaisella työpaikalla. Monesti ensimmäinen kysymys työkaverilta on "onko sulla lapsia?" Kun vastaan ei, ei ole, sitä sitten taivastelevat ja ihmettelevät.
Tuohan tarkoittaa sitä, että pitäisi aina teeskennellä kun tapaa uusia ihmisiä. Jos noita kikkoja noudattaisi siis.