Miten voisi oppia naisten välisiä "kirjoittamattomia sääntöjä"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja nyt minua hieman myös hämmentää, kun tämä yksi keskustelija puhui itsekin siitä, löytyykö yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja kannattaako tutustusmista jatkaa. Mutta nyt sitten yhtäkkiä ei puhutakaan enään tutustumisesta vaan jostain ohimenevästä hetkestä, jossa molemmilla siinä on jo se selkeä kiinnostuksen kohde (koirapuisto tai konferenssi). Eli missä vaiheessa ja miksi tässä nyt oltiin kartoittamassa niitä kiinnostuksen kohteita, ellei ollut tarkoitus millään tavalla edes tutustua tähän ihmiseen? 

Tutustuminen alkaa aina ohimenevästä hetkestä. Kun tapaan jonkun ihmisen esim koirapuistossa, konferenssissa, baarissa, lentokoneessa tai missä tahansa, en mä voi tietää, kohtaanko häntä enää toistamiseen. Jos kuitenkin käy niin, että tapaan (esimerkiksi osutaan useamman kerran samaan aikaan koirapuistoon), niin sitten jutellaan lisää. Ja mitä useammin jutellaan, sitä enemmän tutustutaan. Jossain vaiheessa sitten aletaan puhua muustakin kuin koirista ja koirapuistoista. Oikeastaan puhe saattaa kääntyä koirapuistosta kunnallispolitiikkaan ihan vain siksi, että ainakin täällä koirapuiston ylläpitäminen kuuluu kunnalle. Jos toista ei aihe kiinnosta yhtään, niin se on ihan fine. Mutta jos kiinnostaakin, niin on ainakin yksi asia koirien lisäksi, mikä kiinnostaa molempia. Mitä enemmän on yhteisiä kiinnostuksen kohteita tai ainakin riittävästi, sitten voi jo ehdottaa, että tavattaisiinko joskus jossain muuallakin kuin koirapuistossa. Mutta jos ei ole mitään muuta yhteistä kuin koirat, riittää ihan hyvin, että tavataan satunnaisesti koirapuistossa.

no, jos ajatellaan, että tutustutte koirapuistotuttuun jonkin verran. Kerrot ohimennen esim äidillesi, että olet tutustunut erääseen ihmiseen koirapuistossa. Äitisi sanoo, että hänet voisi pyytää mukaan erääseen koiratapahtumaan. Siksi äitisi pyytää sinua kertomaan hänestä vähän enemmän. Mikä hänen nimensä on, onko hänellä perhettä, joka tulisi mukaan, asuuko hän jossain lähistöllä, tulisiko hän tapahtumaan omalla autollaan vai tulisiko teidän kyydissänne. Sinä et tiedä hänen nimeään, et tiedä yhtään missä hän asuu ja onko hänellä perhettä tai omaa autoa. Tiedät vain hänen mielipiteensä kunnallispolitiikasta ja innostuksen alkuperäiskansoihin. Itselleni olisi todella noloa kertoa äidilleni, että enpäs muuten edes tiedä hänen nimeään saati sitä, asuuko hän samalla paikkakunnalla. 

Ymmärrän, mitä tarkoitat, mutta mun äidilleni ei tulisi mieleenkään pyytää jotain mullekin vasta puolituttua ihmistä yhtään minnekään meidän mukaamme. En mä pyytäisi siinä vaiheessa vielä itsekään. Mutta tässä varmaan on taas yksi ihmisten välinen ero eli jotkut ovat hyvin nopeita käänteissään ja uusi ihminen otetaan hetkessä mukaan omaan elämään. Mä taas en kuulu tähän porukkaan vaan kyllä mulla menisi nyt ainakin puoli vuotta ennenkuin edes ehdottaisin jollekin koirapuistotutulle yhtään mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisitko antaa jotain esimerkkejä niistä? Olen nainen eikä yhtään tule mieleen.

”En sano tätä millään pahalla, mutta…” tarkoittaa että kuitenkin sanoo tämän pahalla eikä ole hiljaa.

Kiitos, tällaisia just meinaan. Mua itseäni ei haittaa, jos joku sanoo noin ja mieluusti kuuntelen, jos jollain on asiaa. En hermostu tai vedä herneitä nenään kovin helposti mistään.

Kyllä ne säännöt kaikki kirjoitettu on, mutta juuri kuvaamasi ”asiakeskeinen” henkilö, joka itse ”ei hermostu eikä vedä herneitä nenään kovin helposti” ei yleensä osaa soveltaa niitä käytäntöön. Ne on kirjoitettu paitsi kaikissa käytösoppaissa ja etikettikirjoissa, myös takavuosien romaaneissa. Idea on siinä, että YRITÄ OLLA LOUKKAAMATTA IHMISIÄ TARPEETTOMASTI ja että voidaksesi tehdä tämän, sinun on lakattava olettamasta, että muut automaattisesti ajattelevat ja kokevat kaikesta samoin kuin sinä. Sinua ei ehkä satuta mikään, mutta keskivertoihmistä kuitenkin satuttaa kaikki sellainen, mikä halventaa hänen tärkeiksi kokemiaan asioita. Nyt sun on käytettävä vähän mielikuvitusta ja ymmärrettävä, että vaikka sulle mikään ei ole kovin tärkeää, muille ihmisille on. Ja että ne tärkeät asiat ovat erilaisia eri ihmisille. Oikeasti jää siiskovin vähän sellaisia asioita, joista olisi turvallista puhua halventavasti. Koita siis välttää halventamasta ylipäänsä yhtään mitään.

Naiset on salakavalia koska päällepäin ollaan ystävällisiä vaikka olisi jo loukkaannuttu, aiheesta tai tekosyyllä, kuin susilauma konsanaan, aina joku toinen avustamassa selän takaa. Jos jostakusta ei pidetä, se on sitten siinä, mutta sitä ei kuitenkaan sanota tälle suoraan vaan osoitetaan vähitellen.  Samalla tavoin kuin naisvaltaisilla aloilla työtehtävissä, hierarkkinen järjestys ystävyyssuhteissa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todellakin vahvistuu ymmärrys tästä ap:n ongelmasta. Ei ole tullut mieleenikään, että jollekulle saattaisi arkipäiväinen rupattelu olla jotenkin erityisen vaikeaa ja vastenmielistä ja keskustelunaiheiksi kelpaa vain ne suurimmat intohimon kohteet. Miten te olette noin ylipäätään pärjänneet esimerkiksi työelämässä, ellette saa asiakkaalle paukuttaa alkuperäiskansojen historiaa eikä pikkujouluissa keskustelu Euroopan voimakkaimmista maanjäristyksistä lähdekään lentoon? 

Pärjään erittäin hyvin työelämässä. Ja kyllä, siihen liittyy just sitä jonninjoutavaa smalltalkia. Onneksi yleensä sen smalltalkin voi liittää työhön. Esim kun olen ollut kansainvälisissä konferensseissa, konferenssista riittää oikein hyvin juteltavaa niin lounastauoilla kuin vapaamuotoisissa illanvietoissakin.  Ei mun tarvitse kertoa, montako lasta mulla on, olenko naimisissa, mistä ruuasta tykkään, millaisella autolla ajan jne. Ihan riittää, että kerron nimeni, missä firmassa olen töissä ja jos kysytään, niin mitä mun toimenkuvaani kuuluu. Mutta ei mun ole tarkoituskaan tutustua näihin ihmisiin yhtään enempää kuin mistä työnantaja maksaa mulle palkan. En aio tavata näitä ihmisiä vapaa-ajallani. Sen vuoksi mun ei edes tarvitse tietää, olisiko meillä jotain yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Riittää, että yhteinen kiinnostuksenkohde on työ, jonka vuoksi ollaan samaan aikaan samassa paikassa. 

No niin. Eikä siltikään ilmeisesti mitkään kellot kilkata, mikä tarkoitus sillä small talkilla on ja miksi se on nimenomaan sellaista jonninjoutavaa eikä mitään alkuperäiskansojen ruotimista. 

Kukaan ei ole vaatinut kertomaan, millaisella autolla ajat tai montako lasta sinulla on, herranjumala. Ne olivat esimerkkejä, millaiset aiheet YLEENSÄ nousevat helposti keskusteluissa esiin ja joihin monien on helppo osallistua. 

No voi hyvää päivää taas. Minäkin annoin esimerkkinä tuon alkuperäiskasojen uskonnot. Listasin siihen muitakin esimerkkejä (joista osa oli sellaisia, jotka eivät kiinnosta mua itseäni yhtään). Mutta sinäkin takerruit yhteen ainoaan asiaan esimerkissäni eli alkuperäiskansoihin. Ja mä myös olen jo useamman kerran kirjoittanut, että ei niistä alkuperäiskansoista aleta heti ensimmäisellä tapaamiskerralla puhumaan. Vasta sitten, kun on tavattu jo useita kertoja. Edelleen olen sitä mieltä, että yksinkertaisin ja kaikille sopivin smalltalk on alussa puhua siitä, miksi ollaan just nyt puhumassa toistemme kanssa. Oli se sitten koira, jonka kanssa on koirapuistossa, konferenssi, johon osallistutaan juuri nyt, yhteinen projekti, joka on menossa jne. 

Edelleen jäi minulle hieman epäselväksi, mitä sinä niillä ensimmäisillä keskustelukerroilla sitten puhut, kun sinusta oli ihan käsittämätöntä, että puhutaan esimerkiksi työstä, lapsista tai lomasuunnitelmista tai mistään, mikä liittyy omaan elämään. Säästä, koirapuiston penkin maalista, ruohon kasvusta? 

No se oli just edellisen kommenttini viimeisessä lauseessa. Mutta selitän nyt uudelleen. Jos olen vaikkapa konferenssissa ja sitten lounaalla istun jonkun ennestään tuntemattoman ihmisen viereen, keskustelen hänen kanssaan siitä konferenssista, jossa molemmat olemme. Esimerkiksi mille luennoille osallistui, mitä piti luennosta, millle luennolle on menossa seuraavaksi, osallistuuko illalla järjstettävään iltatilaisuuteen jne. Tai jos olen jossain tilanteessa asiakkaideni kanssa, jutellaan siitä projektista, jota olemme tekemässä Tai jos olen koirapuistossa, juttelen toisen koiranomistajan kanssa koirista. Voidaan myös jutella koirapuiston sijainnista ja pohjaratkaisusta esim onko liian vähän metsää, liian mutainen maa, liian paahteinen paikka, onko hyvät vai huonot kulkuyhteydet, pitäisikö olla useampia koirapuistoja alueella, hoidetaanko koirapuiston siivous ja kunnostus huolella  jne. Ihan voi vaikka kysyä, että oletko tietoinen, että tuon toisen portin lukko on rikki. Siis jos se on rikki. 

Mä en oikeastaan ymmärrä, miksi joku mulle ihan uppo-outo tyyppi kuvittelisi mun olevan kiinnostunut hänen lapsistaan tai lomasuunnitelmistaan, jos ne eivät millään tavalla liity siihen, miksi olemme just sillä hetkellä siinä paikassa ja puhumme toisillemme. Ymmärrän, jos ollaan jossain lastentapahtumassa, niin voi puhua lapsista. En mäkään ala jollekin randomille puhumaan koirapuistosta, jos me ei olla sillä hetkellä koirapuistossa. 

No tässä taitaa olla sellainen ongelma, että minä puhun ihan oikeasta tutustumisesta ja sinä puhut näköjään jonkun ohikulkijan tapaamisesta. Itse oletin, että ap puhuu vähän läheisemmästä tutustumisesta eikä tällaisesta ohimienevästä merkityksettömästä kohtaamisesta. 

Ei vaan me puhutaan ihan samasta asiasta. Just nimittäin mietin, että ilmeisesti osa väärinkäsityksistä johtuu ihan siitä, että mä en katso tutustuneeni toiseen ihmiseen, jos olen tunnin verran jutellut hänen kanssaan ja tiedän hänen nimensä,  lastensa lukumäärän, ammatin, auton värin ja merkin sekä lomasuunnitelmat. Seuraavana päivänä en nimittäin muista enää hänen nimeään, parin päivän päästä en auton merkkiäkään ja viikon päästä en enää edes miltä hän näytti. 

Multa kysyttiin edellisessä, mistä mä sitten ensimmäisillä keskustelukerroilla puhun ja ne olivat just nuo asiat, mitkä luettelin. Jos tapaan sen konferenssituttavuuden uudelleen illanvietossa, keskustellaan edelleen konferenssista. Oikeastaan koko konferenssin ajan keskustellaan konferenssiin liittyvistä asioista. Asiakkaiden kanssa taas puhutaan aina työasioista. En mä puhu omista henkilökohtaisista asioista asiakkaideni kanssa. Siis lapsistani, lomasuunnitelmistani tms. Ilmoitan kyllä riittävän ajoissa, milloin olen lomalla ja kuka mua silloin tuuraa, mutta en mitä aion lomallani tehdä. Jossain aiemmassa kirjoitin, että koirapuistossa riittää kyllä koirista puhuttavaa moneksi kuukaudeksi 

Ihan mielenkiinnosta kysyn, että entä jos tapaisitkin hänet uudestaan kahden viikon päästä, kävisitteko uudestaan saman keskustelun kuin ekalla kerralla, jos et muista hänestä enää mitään? 

Jos kyse on koirapuistossa tapaamastani ihmisestä, niin en. Mä nimittäin muistan koirat. Unohdan omistajat, mutta en koiria. Mutta jos olisi joku muu henkilö, niin valtettavasti saattaisin käydä uudelleen saman keskustelun ellei keskustelussa olisi ollut jotain sellaista, mikä olisi jäänyt erityisesti mieleeni. Esim jos toinen olisi kertonut, että hänellä on 4 lasta, jotka ovat neloset. Se jäisi mieleen. 

Kohta viiskyt vuotta naisen elämää ja piti alkaa lukemaan ketjua kun ite en oo koskaan kuullut mistään kirjoittamattomista säännöistä jotka koskis jotenkin erityisesti naisia tai naisten kesken.

Eipä niitä uskottavia näköjään kukaan muukaan keksinyt.

Joskus nuorena luin jostain kirjasta että naiset kun riisuu vaatteet esim. uimaan ym. mennessä niin kaikki laittaa automaattisesti pikkarit ja rintsikat ikään kuin piiloon vaatekasan keskelle paidan alle.

Tuo kyllä piti paikkaansa mun lapsuudessa ja nuoruudessa mutta ei sekään nykypäivänä taida pitää paikkaansa. Omallakaan kohdalla.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on sellainen kokemus, että ikisinkku ja lapseton nainen jää helposti ulkopuoliseksi outolinnuksi, etenkin naisvaltaisella työpaikalla. Monesti ensimmäinen kysymys työkaverilta on "onko sulla lapsia?" Kun vastaan ei, ei ole, sitä sitten taivastelevat ja ihmettelevät.

Itsestäänselvyys, lapsettoman ikisinkun ei kannata edes yrittää sisäpiiriin.

Vierailija kirjoitti:

Kohta viiskyt vuotta naisen elämää ja piti alkaa lukemaan ketjua kun ite en oo koskaan kuullut mistään kirjoittamattomista säännöistä jotka koskis jotenkin erityisesti naisia tai naisten kesken.

Eipä niitä uskottavia näköjään kukaan muukaan keksinyt.

Joskus nuorena luin jostain kirjasta että naiset kun riisuu vaatteet esim. uimaan ym. mennessä niin kaikki laittaa automaattisesti pikkarit ja rintsikat ikään kuin piiloon vaatekasan keskelle paidan alle.

Tuo kyllä piti paikkaansa mun lapsuudessa ja nuoruudessa mutta ei sekään nykypäivänä taida pitää paikkaansa. Omallakaan kohdalla.

Mää teen näin! Vaikka laittaisin lukolliseen kaappiin. En tiiä, mistä peräisin.

N33

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todellakin vahvistuu ymmärrys tästä ap:n ongelmasta. Ei ole tullut mieleenikään, että jollekulle saattaisi arkipäiväinen rupattelu olla jotenkin erityisen vaikeaa ja vastenmielistä ja keskustelunaiheiksi kelpaa vain ne suurimmat intohimon kohteet. Miten te olette noin ylipäätään pärjänneet esimerkiksi työelämässä, ellette saa asiakkaalle paukuttaa alkuperäiskansojen historiaa eikä pikkujouluissa keskustelu Euroopan voimakkaimmista maanjäristyksistä lähdekään lentoon? 

Pärjään erittäin hyvin työelämässä. Ja kyllä, siihen liittyy just sitä jonninjoutavaa smalltalkia. Onneksi yleensä sen smalltalkin voi liittää työhön. Esim kun olen ollut kansainvälisissä konferensseissa, konferenssista riittää oikein hyvin juteltavaa niin lounastauoilla kuin vapaamuotoisissa illanvietoissakin.  Ei mun tarvitse kertoa, montako lasta mulla on, olenko naimisissa, mistä ruuasta tykkään, millaisella autolla ajan jne. Ihan riittää, että kerron nimeni, missä firmassa olen töissä ja jos kysytään, niin mitä mun toimenkuvaani kuuluu. Mutta ei mun ole tarkoituskaan tutustua näihin ihmisiin yhtään enempää kuin mistä työnantaja maksaa mulle palkan. En aio tavata näitä ihmisiä vapaa-ajallani. Sen vuoksi mun ei edes tarvitse tietää, olisiko meillä jotain yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Riittää, että yhteinen kiinnostuksenkohde on työ, jonka vuoksi ollaan samaan aikaan samassa paikassa. 

No niin. Eikä siltikään ilmeisesti mitkään kellot kilkata, mikä tarkoitus sillä small talkilla on ja miksi se on nimenomaan sellaista jonninjoutavaa eikä mitään alkuperäiskansojen ruotimista. 

Kukaan ei ole vaatinut kertomaan, millaisella autolla ajat tai montako lasta sinulla on, herranjumala. Ne olivat esimerkkejä, millaiset aiheet YLEENSÄ nousevat helposti keskusteluissa esiin ja joihin monien on helppo osallistua. 

No voi hyvää päivää taas. Minäkin annoin esimerkkinä tuon alkuperäiskasojen uskonnot. Listasin siihen muitakin esimerkkejä (joista osa oli sellaisia, jotka eivät kiinnosta mua itseäni yhtään). Mutta sinäkin takerruit yhteen ainoaan asiaan esimerkissäni eli alkuperäiskansoihin. Ja mä myös olen jo useamman kerran kirjoittanut, että ei niistä alkuperäiskansoista aleta heti ensimmäisellä tapaamiskerralla puhumaan. Vasta sitten, kun on tavattu jo useita kertoja. Edelleen olen sitä mieltä, että yksinkertaisin ja kaikille sopivin smalltalk on alussa puhua siitä, miksi ollaan just nyt puhumassa toistemme kanssa. Oli se sitten koira, jonka kanssa on koirapuistossa, konferenssi, johon osallistutaan juuri nyt, yhteinen projekti, joka on menossa jne. 

Edelleen jäi minulle hieman epäselväksi, mitä sinä niillä ensimmäisillä keskustelukerroilla sitten puhut, kun sinusta oli ihan käsittämätöntä, että puhutaan esimerkiksi työstä, lapsista tai lomasuunnitelmista tai mistään, mikä liittyy omaan elämään. Säästä, koirapuiston penkin maalista, ruohon kasvusta? 

No se oli just edellisen kommenttini viimeisessä lauseessa. Mutta selitän nyt uudelleen. Jos olen vaikkapa konferenssissa ja sitten lounaalla istun jonkun ennestään tuntemattoman ihmisen viereen, keskustelen hänen kanssaan siitä konferenssista, jossa molemmat olemme. Esimerkiksi mille luennoille osallistui, mitä piti luennosta, millle luennolle on menossa seuraavaksi, osallistuuko illalla järjstettävään iltatilaisuuteen jne. Tai jos olen jossain tilanteessa asiakkaideni kanssa, jutellaan siitä projektista, jota olemme tekemässä Tai jos olen koirapuistossa, juttelen toisen koiranomistajan kanssa koirista. Voidaan myös jutella koirapuiston sijainnista ja pohjaratkaisusta esim onko liian vähän metsää, liian mutainen maa, liian paahteinen paikka, onko hyvät vai huonot kulkuyhteydet, pitäisikö olla useampia koirapuistoja alueella, hoidetaanko koirapuiston siivous ja kunnostus huolella  jne. Ihan voi vaikka kysyä, että oletko tietoinen, että tuon toisen portin lukko on rikki. Siis jos se on rikki. 

Mä en oikeastaan ymmärrä, miksi joku mulle ihan uppo-outo tyyppi kuvittelisi mun olevan kiinnostunut hänen lapsistaan tai lomasuunnitelmistaan, jos ne eivät millään tavalla liity siihen, miksi olemme just sillä hetkellä siinä paikassa ja puhumme toisillemme. Ymmärrän, jos ollaan jossain lastentapahtumassa, niin voi puhua lapsista. En mäkään ala jollekin randomille puhumaan koirapuistosta, jos me ei olla sillä hetkellä koirapuistossa. 

No tässä taitaa olla sellainen ongelma, että minä puhun ihan oikeasta tutustumisesta ja sinä puhut näköjään jonkun ohikulkijan tapaamisesta. Itse oletin, että ap puhuu vähän läheisemmästä tutustumisesta eikä tällaisesta ohimienevästä merkityksettömästä kohtaamisesta. 

Ei vaan me puhutaan ihan samasta asiasta. Just nimittäin mietin, että ilmeisesti osa väärinkäsityksistä johtuu ihan siitä, että mä en katso tutustuneeni toiseen ihmiseen, jos olen tunnin verran jutellut hänen kanssaan ja tiedän hänen nimensä,  lastensa lukumäärän, ammatin, auton värin ja merkin sekä lomasuunnitelmat. Seuraavana päivänä en nimittäin muista enää hänen nimeään, parin päivän päästä en auton merkkiäkään ja viikon päästä en enää edes miltä hän näytti. 

Multa kysyttiin edellisessä, mistä mä sitten ensimmäisillä keskustelukerroilla puhun ja ne olivat just nuo asiat, mitkä luettelin. Jos tapaan sen konferenssituttavuuden uudelleen illanvietossa, keskustellaan edelleen konferenssista. Oikeastaan koko konferenssin ajan keskustellaan konferenssiin liittyvistä asioista. Asiakkaiden kanssa taas puhutaan aina työasioista. En mä puhu omista henkilökohtaisista asioista asiakkaideni kanssa. Siis lapsistani, lomasuunnitelmistani tms. Ilmoitan kyllä riittävän ajoissa, milloin olen lomalla ja kuka mua silloin tuuraa, mutta en mitä aion lomallani tehdä. Jossain aiemmassa kirjoitin, että koirapuistossa riittää kyllä koirista puhuttavaa moneksi kuukaudeksi 

Ihan mielenkiinnosta kysyn, että entä jos tapaisitkin hänet uudestaan kahden viikon päästä, kävisitteko uudestaan saman keskustelun kuin ekalla kerralla, jos et muista hänestä enää mitään? 

Jos kyse on koirapuistossa tapaamastani ihmisestä, niin en. Mä nimittäin muistan koirat. Unohdan omistajat, mutta en koiria. Mutta jos olisi joku muu henkilö, niin valtettavasti saattaisin käydä uudelleen saman keskustelun ellei keskustelussa olisi ollut jotain sellaista, mikä olisi jäänyt erityisesti mieleeni. Esim jos toinen olisi kertonut, että hänellä on 4 lasta, jotka ovat neloset. Se jäisi mieleen. 

Olen ohis, mutta pakko kommentoida, että minä en todellakaan tunnista edes samassa kerrostalossa asuvia naapureitani ensimmäisiin vuosiin, vaikka moikkailtaisiin rapussa säännöllisesti. Heidän koiransa opin tunnistamaan paljon nopeammin. Kuulostaa varmaan jonkun mielestä naurettavalta, mutta tälle vaivalle on ihan oikea nimikin: kasvosokeus. :D 

Jos et ole trendikäs ihminen, et kelpaa hapanta viiniä lipittäville juoruakoille, jotka kohottavat statustaan määkimällä lapsistaan/matkoistaan/upeasta miehestään. Jos sulla ei ole jotain mitä heillä, erinomaisilla jumalattarilla on, olet roskaa. Jos et juo, jäät yksin. Jos sulla ei ole lapsia, jäät yksin. Jos sulla ei ole miestä, sua pidetään kakarana. Jos vaan haluat olla itseksesi ja erehdyt kerrankin puhumaan muille, vittuillaan siitäkin. Sellasia nykyajan naiset on. Sit vielä oikein painotetaan, kuinka työ-ja koulupaikoissa pitää ryhmäytyä, mutta ei kehoteta hyväksymään erilaisuutta. Poikkeavat yksilöt joutuvat silmätikuiksi ja ennakkoluulot jyllää. Egoistisessa maailmassa kukaan ei jaksa ajatella, että jollakin voi olla traumoja/kiusaamistaustaa takana. Ollaan vaa kovia ja sanotaan:"oma vika jos et osaa olla sosiaalinen". Ihminen voi olla vaikka kuinka kiva, mutta muista on kivempi levitellä ilkeitä juoruja. Tutustumatta toiseen, vaikka toinen on yrittänyt!

Vierailija kirjoitti:

Kirjoittamaton sääntö: älä koskaan kuvittele, että nainen kestää pienintäkään huumoria, joka kohdistuu häneen. Naisilla ei yksinkertaisesti ole kykyä nauraa itselleen.

Esimerkki: näet kaverin pitkästä aika-ajoa tänä aikana on päässyt kertymään vähän painoa. Miehelle voit ilman mitään ongelmaa vitsailla, että on tainnut makkara maistua. Naiselle IKINÄ älä sano tätä vitsiä, muuten nainen tulee olemaan ikuisesti vihainen sinulle.

Mitä hauskaa tuollaisessa huumorissa sitten on? ei se miehillekään aina niin hauska tilanne ole jos heidän painoaan kommentoidaan. 

Joku kirjoitti, ettei ole koskaan tavannut ap:n kaltaista naista. Kaltaisella tarkoitan sitä, mitä ap kirjoitti mukamas salaisista/kirjoittamista säännöistä. Oikeesti väänsin vuoskaupalla tällaisen naisen kanssa. Oli raskasta. Ei siis millään ymmärtänyt, että oli sisäistänyt naisvihan. Jos hän ei pitänyt jostain miehestä, hän sanoi tätä "akaksi", "neidiksi" ym. Ja vaikka kuinka selitin hänelle, että tuohan paljastaa sinun käsityksesi naisesta/naisista. Oli oppinut tuon asenteen omalta äidiltään. Niin jykevää asenteellisuutta, että väsyin vaikka kärsivällinen olenkin. 

Mutta minuakin hän yritti lytätä tuolla asenteellisuudellaan. Minä jaksoin aikani, kunnes tuli niin tylyä ja minuun ja läheiseeni käyvää kommenttia/neuvoa, että lopetin hänen kanssaan tapaamisen. Ei siis ihme, jos ei saa naisystäviä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoittamaton sääntö: älä koskaan kuvittele, että nainen kestää pienintäkään huumoria, joka kohdistuu häneen. Naisilla ei yksinkertaisesti ole kykyä nauraa itselleen.

Esimerkki: näet kaverin pitkästä aika-ajoa tänä aikana on päässyt kertymään vähän painoa. Miehelle voit ilman mitään ongelmaa vitsailla, että on tainnut makkara maistua. Naiselle IKINÄ älä sano tätä vitsiä, muuten nainen tulee olemaan ikuisesti vihainen sinulle.

Mitä hauskaa tuollaisessa huumorissa sitten on? ei se miehillekään aina niin hauska tilanne ole jos heidän painoaan kommentoidaan. 

Mot.

Jos et edes kykene tunnistamaan huumoria tilanteessa, niin turha yrittää selittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoittamaton sääntö: älä koskaan kuvittele, että nainen kestää pienintäkään huumoria, joka kohdistuu häneen. Naisilla ei yksinkertaisesti ole kykyä nauraa itselleen.

Esimerkki: näet kaverin pitkästä aika-ajoa tänä aikana on päässyt kertymään vähän painoa. Miehelle voit ilman mitään ongelmaa vitsailla, että on tainnut makkara maistua. Naiselle IKINÄ älä sano tätä vitsiä, muuten nainen tulee olemaan ikuisesti vihainen sinulle.

Mitä hauskaa tuollaisessa huumorissa sitten on? ei se miehillekään aina niin hauska tilanne ole jos heidän painoaan kommentoidaan. 

Mot.

Jos et edes kykene tunnistamaan huumoria tilanteessa, niin turha yrittää selittää.

Jos et kykene heittää huumoria itsestäsi vaan muista, pidä turpasi kiinni.

Lobotomia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoittamaton sääntö: älä koskaan kuvittele, että nainen kestää pienintäkään huumoria, joka kohdistuu häneen. Naisilla ei yksinkertaisesti ole kykyä nauraa itselleen.

Esimerkki: näet kaverin pitkästä aika-ajoa tänä aikana on päässyt kertymään vähän painoa. Miehelle voit ilman mitään ongelmaa vitsailla, että on tainnut makkara maistua. Naiselle IKINÄ älä sano tätä vitsiä, muuten nainen tulee olemaan ikuisesti vihainen sinulle.

Mitä hauskaa tuollaisessa huumorissa sitten on? ei se miehillekään aina niin hauska tilanne ole jos heidän painoaan kommentoidaan. 

Mot.

Jos et edes kykene tunnistamaan huumoria tilanteessa, niin turha yrittää selittää.

Se on juuri näin. Naisia yhdistäviä piirteitä:

- huono itsetunto

- huumorintajuttomuus

- selkäänpuukottaminen

- älyllinen laiskuus

- perusteeton ylemmyydentunto

- marttyyriasenne

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoittamaton sääntö: älä koskaan kuvittele, että nainen kestää pienintäkään huumoria, joka kohdistuu häneen. Naisilla ei yksinkertaisesti ole kykyä nauraa itselleen.

Esimerkki: näet kaverin pitkästä aika-ajoa tänä aikana on päässyt kertymään vähän painoa. Miehelle voit ilman mitään ongelmaa vitsailla, että on tainnut makkara maistua. Naiselle IKINÄ älä sano tätä vitsiä, muuten nainen tulee olemaan ikuisesti vihainen sinulle.

Mitä hauskaa tuollaisessa huumorissa sitten on? ei se miehillekään aina niin hauska tilanne ole jos heidän painoaan kommentoidaan. 

Mot.

Jos et edes kykene tunnistamaan huumoria tilanteessa, niin turha yrittää selittää.

Jos et kykene heittää huumoria itsestäsi vaan muista, pidä turpasi kiinni.

Mot vol. 2

Jos joku juoruaa hirveästi sulle, niin todennäköisesti se juoruaa susta muille. Miksi olisit spesiaali ettei susta puhuta? Tällaisille tyypille puhun vaan pintapuolisesti remonteista, harrastuksista yms. En mitään lapsista suhteesta tai työstä.

Vierailija kirjoitti:

Älä tee huorin kaverin miehen kans? Tällaisiako?

Kun kuitenkin teet niin älä kerro kaverille

Ap:n teksti oli kuin omasta kynästä.

Se kirjoittamaton sääntö tuntuu olevan, että pitäisi osata lukea rivien välistä, tulkita sanoja (joku voi tarkoittaa ihan toista mitä sanoo, kun sanoo sen tietyllä tavalla/äänen painolla) ja "varmistella", että onko tämä nyt näin vaikka juuri puhuttiin, että niinhän se on.

Vaikka arvostan naisia ihan yhtä lailla kuin miehiä, niin oma kokemus on, että lisäksi naisporukka on usein muutenkin suljetumpi kuin miesporukka ja siksi vaikeampi päästä mukaan.

Naiset oman kokemukseni mukaan on myös toisinaan päättämättömämpiä, josta voi seurata säätämistä. Jos et osaa olla mukana säätämisessä, niin jäät ulkopuolelle herkemmin.

Naisten kanssa saattaa myös olla sitä että kadehditaan ihan suotta jotain toisen ominaisuutta/piirrettä, kun ei tiedetä koko tarinaa.

Siitä kun ynnää että jos teet päätöksiä helposti, et osaa aiheetonta säätämistä, et osaa lukea rivien välistä, et esim osaa mennä auttamaan kaveriasi, joka juuri sanoi että ei tarvitse apua vaikka tarkoitti että tottakai tarvitsee, etkä osaa kadehtia tai omaat edes yhden kadehdittavan piirteen niin siinäpä se sitten olikin. Oishan se kivaa että ois naiskavereita, mutta minkäs teet.

Naiset aina vertailee itseään toisiin naisiin. Mikään asia itsessään ei ole arvokas heille, ainoastaan se ratkaisee, onko naapurilla/ystävättärellä/siskolla parempi vai huonompi ko. asia. 

"Olen erilainen nainen. En olekaan mikään mainstream muija. Minä olen poikamainen. En pidä draamasta tai shoppaile niin kuin kaikki muut naiset. Muut naiset on paskoja. Minä olen hyvä äijä. Hihii"

T. Ap eli "I am not like other girls -girl".