Lue keskustelun säännöt.
Kadutko koiran ottamista?
06.04.2015 |
Keväällä iskee aina koirakuume. Jotenkin en ole vielä hankkinut, nyt taas seuraan astutusilmoituksia, koko pääsiäinen mennyt niin. Pelottaa, että sitten kun se pentu olisi kotona niin se työmäärä isketyisi naamaan kuin märkä rätti.
Kommentit (116)
En kadu. Onhan niistä vaivaa ja sotkua tulee ja joskus suruakin varsinkin kun on aika luopua mutta paljon enemmän tuovat iloa ja sisältöä elämään kuin huolta.
Ensimmäiset koirat elivät 14- ja 15-vuotiaiksi, nyt tuossa tuhisee yksi kuusivuotias ilopilleri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En. Antaisin mitä vaan, että se olisi vielä täällä.
Koirani viimeiset kuukaudet olivat henkisesti kamalaa aikaa, koska tiesin että loppu on lähellä. Se oli niin äärimmäisen musertavaa aikaa etten vieläkään tiedä miten edes jo valmiiksi masentuneena selvisin siitä. Ja se viimeinen päätös, päästää 14v pappa taivaaseen. Pakkohan se oli kuitenkin tehdä. Elin seuraavat puoli vuotta siitä sellaisessa sumussa etten edes muista siitä ajasta mitään.
Täällä on kohtalotoveri. Rakastin koiraani niin paljon, etten voi ottaa ikinä enää toista hänen tilalleen. Parhaasta ystävästä luopuminen on niin kamalaa, ettei sanat riitä kertomaan. Ihmiset pettää, mutta koira ei koskaan! Kuinka tällaista ystävää elämässään voisi katua!
En kadu.
Koiraan kuluva raha ja aika tosin yllätti ja jatkaa yllättämistään. Tiesin koiran olevan aikaa vievä, todellisuus oli potenssiin kaksi. Nyt 3-vuotias koira on kuitenkin aivan parasta!
Huom. Jos päätät koiran ottaa, niin vannotuta itselläsi heti huolehtivasi siitä ylä- ja alamäissä!
Pitkiä hermoja vaatii pentuvaihe ja muutenkin koira on vakaan ihmisen kumppani. Rytmikäs elämä ja rutiinit on koiran juttu.
En varsinaisesti kadu, mutta odotan jo aikaa kun koiria ei enää ole. Niin rakkaita kuin ne ovatkin niin se sitovuus on todella raskasta. Mitään ei voi suunnitella tai tehdä ilman että ottaa koirat huomioon. Mutta tiedänpä senkin, että se päivä kun joudun koirista luopumaan ottaa koville 😢
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ollut viisi koiraa, ja yhtä niistä olen katunut syvästi. Yksi oli todella paha ongelmakoira, joka heikensi elämänlaatuani vuosiksi. Silloin olin piireissä, joissa ei missään nimessä hyväksytty esim. lopettamista luonteen vuoksi. Nykyään omilla aivoilla ajattelevana lopettaisin ko koiran heti. Rotukoirissa on niin paljon sairaita ja luonnevikaisia yksilöitä, ja sitten vielä kasvattajat syyttävät omistajaa huonoksi omistajaksi eivätkä ota mitään vastuuta, eivät näe että joskus lopetus on paras vaihtoehto kaikille.
Tämänhetkiset koirani ovat ihan suht kilttejä ja suht kivoja, eivät heikennä elämääni merkittävästi, jos nyt eivät parannakaan. En enää ole aktiiviharrastaja eikä koirat tuo minulle mitään lisää elämään. En ole niitä pois antamassa, mutta näiden jälkeen en halua uusia koiria. Käymme lenkeillä, mutta voisin käydä lenkillä ilman koiriakin.
Mitä nuo piirit on missä ei hyväksytä koiran lopettamista luonnehäiriön takia?
En ole tuon lainaamasi viestin kirjoittaja, mutta menepäs lueskelemaan kaikenlaisia koiraryhmiä. Lueskelin joku aika sitten Facessa jotain juttua, jossa fyysisesti sairaaksi todettu koira puri perheen lasta, silti sen lopettamista osa keskustelijoista vastusti. Oli rescue-koiraporukkaa se. Lopulta koiraa ei lopetettu vaan se vaihtoi kotia... Rotupiireissäkin kyllä osataan kadottaa järki.
Vastaus aloittajan kysymykseen: kadun. Koira on ollut elämäni suurin virhe, en arvannut, miten sairas se voisikaan olla jo nuoresta lähtien, enkä myöskään arvannut, kuinka paljon sen hoitaminen uuvuttaisi.
Ei siinä mitään järjetöntä ole, että koiraa ei lopeteta vaan se menee sopivampaan kotiin, jos ei lapsiperheen lemmikiksi sopinut. Kaikkien koirien pää ei kestä lasten touhua ja käsittelyä, ja tulee puremisia. Mutta voi olla ihana lemmikki lapsettomalle aikuiselle, jolla kokemusta koirista. Itselläni tällainen lasta purrut belgianpaimenkoira kotona, ja olisi se ollut sääli jos olisi vaan piikille viety, noin ihana koira.
Niin, kyseinen koira oli tosiaan fyysisesti sairas ja puri ilmeisesti kokemansa kipustressin takia lasta. Se on toki eri asia, jos kersat kiusaa ja koira siksi puree, mutta en itse kyllä kipeää koiraa enää kiertolaiseksi laittaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaduttaa. Ja jos on vauva/ vauva edes harkinnassa niin en suosittele :D
Tai unohtaa ne lapset ajatuksista, huomattavasti enemmän vaivaa kun yhdestä koirasta 😄
Omakin koira on jo poistunut tästä maailmasta, mutta voin silti vastata. Omassa tapauksessa voin kyllä sanoa, että koirasta oli aika paljon siinä mielessä työtä, että se määritti elämää monissa asioissa. Se tuli minulle, kun olin aika nuori ja koulutin kyllä sitä ja kaikki meni ihan hyvin. Rodultaan vaan aika aktiivinen ja vartioiva iso koira ja senkään vuoksi en koskaan edes harkinnut mihinkään kerrostaloon tai rivitaloon muuttamista. Koirani ei olisi sopeutunut niihin ja oikeastaan vaan koiran takia asuin omakotitalossa vuokralla sen jälkeen kun "omaan" kotiin muutin. Älkää edes kysykö miten kaikki järjestyi ja voin sanoa, että sopivan hintaisen talon johon yleensäkin koiran sai ottaa löytäminen oli vaikeaa. Koira ei myöskään tietyistä syistä johtuen voinut jäädä vanhempieni luokse asumaan ( yksi syy oli sen, että myivät taloa pois) ja senkin takia muutti kanssani. Tämän takia tuskin koskaan olisin välttämättä valinnut tätä asuinpaikkaa ja muitakaan asioita vaan kyllä koiralla oli merkityssä näissä valinnoissa. Koirani ei myöskään koskaan oikein viihtynyt yksin ja en sitä ikinä jättänyt "turhaan", koska stressasi asiaa. Muuten todella viisas ja kiltti koira. En silti voi sanoa sitä ettenkö olisi monina hetkinä ajatellut, ettei minulle tavallaan sopinut koira ja varsinkaan niinä hetkinä, kun omassa elämässä tuntui olevan monia ongelmia ja olisi ollut jo ilman koiraakin vaikeaa järjestää asioita. Uskon siis, että koko se tilanne vaikutti.
Ongelmia aiheutti juuri se, ettei koira oikein viihtynyt yksin ja muutenkaan ei ollut oikeastaan ketään hoitajia ja voin yhden käden sormilla laskea ne hetket, kun sain koiran hoitoon sen elämän aikana. Välillä mietin sitä, että olinko tarpeeksi "läsnä" koiralleni, mutta kyllähän minä paljon sen kanssa kaikkea tein. Pitkät lenkit päivittäin, namien etsintää, muuta yhdessä oloa, koira usein autossa mukana ja yleensäkin kaikkialla minne menin. Ei tarvinnut olla paljon yksin, sai hyvää ruokaa ja hoitoa, kävimme paljon matkoilla yhdessä ( esim mökeillä kesäisin) yms. Siinä mielessä yritin kyllä paljon, vaikka välillä ehkä en tarpeeksi sanonutkaan, kuinka tärkeä se minulle olikaan ja toisaalta koirani ei niin paljon välittänyt läheisyydestä ja oli välillä omissa oloissaan. Kun koira vanheni niin huomasi välillä kyllä työn ja huolen määrän lisääntyvän ja muutenkin koiralla pitkään lääkitys ja oli myös nuorempana leikkauksissa useasti. Kyllä minä kaipaan koiraani, mutta tietyllä tavalla ajattelen, että sain sen nyt loppuun asti hoidettua edes näinkin hyvin ja ehkä jonkinlainen huoli väistyi ja muutenkin koiran oli aika lähteä ja sai lähteä kotona unissaan ( sydän petti). Välillä syytän itseäni, että olisin voinut olla vieläkin parempi, mutta ehkä tein sen kaiken mitä itse pystyin ja jaksoin. Näiden kokemusten jälkeen en ole ottamassa koiraa ja koen asian niin, että koiran hoitaa hyvin niin vastuu on suuri. Ehkä jotkut eivät mieti sitä tarpeeksi. Muuten olen kyllä kiitollinen koiralleni, että oli ainoa ystäväni ja yleensäkin siitä, että elämäni on mennyt näinkin hyvin. Ehkä minä olin riittävä sille ja riittävän hyvä, vaikka joskus itseäni syytänkin. Se oli vaan niin tärkeä minulle. Sori pitkä viesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
älä ota. ihan kamalaa.
juokse 20min välein ulos viemään se pissalle. seuraa sitä 24/7 jotta ei varmasti kuse joka paikkaan ja syö huonekaluja. sit yritä kouluttaa se ja samalla leikkiä jotta ei riehuisi ja purisi. hyi hyi hyi! ei pentua enää ikinä! koirat on söpöjä niin kauan ku niitä ei omista.
En kadu, koira on paras hankintani. Ainostaan pelkään miten kestän koiran kuoleman
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on vuoden ikäinen pentu ja ilmeisesti käy jotain mörköikää läpi. Vähän arka tosin ollut pennusta asti, mikä ei ole oikein rotuominaista käytöstä. Kotona ollessa rakastaa kaikkia jotka kyläilevät, mutta ulkona on stressaantuneempi. Pelkää mm. bussipysäkkejä ja yhtenä päivänä säikähti kuorma-autosta kuulunutta isoa kolahdusta, joka aiheutti sen että koira ei toisena päivänä tahtonut lenkillä kävellä edes alueen läpi jossa tilanne tapahtui.
Ennestään omistan sama rotua olevan vanhemman koiran ja sillä ei ole koskaan ollut arkuutta eikä vahtihaukku-herkkyyttä, joten olen aivan uudenlaisten ongelmien edessä. Olen miettinyt vaikuttaako koiran käyttäytymiseen masennus, joka paheni lievästä keskivaikeaksi pennun hankinnan jälkeen (paheneminen ei liity em. mainittuun) ja olen usein miettinyt vaistoaako koira mielentilani ja aiheuttaako koiralle lisästressiä. Kuitenkin koirani ovat rakkaita ja aina olen kantanut vastuuni molemmista. Lenkitän aktiivisesti, käytän koirapuistossa yms. mutta tämä tilanne on vaikea ja kaipaisin neuvoja.
On hankala järjestää hoito matkojen ajaksi,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sopii henkilölle joka nysvää aina kotona
En todellakaan kadu. Otin elämäni ensimmäisen koiran 2,5 vuotta sitten, vaikka lähipiiri varoitteli että se on tosi rankkaa ja tulen katumaan. Mutta minusta koirasta on pelkkää iloa. Lenkittäminenkin on mukavaa, on kivaa kun on kaveri, jonka kanssa tulee ulkoiltua joka säällä. Ikinä ei ole yksinäinen olo, kun koira seuraa joka paikkaan. Koira on tosin ollut hyvin terve, joten ymmärrän kyllä niitä, jotka tässä ketjussa kertovat, että miten rankkaa on sairastelujen takia. Itse en osannut rotua ja kasvattajaa valitessa yhtään miettiä tätä puolta, mutta jatkossa varmaan osaisin, vaikka ainahan siltikin voi käydä sen osalta huono onni.
Olen ihan varma, että minulla tulee jatkossakin olemaan koiria, koko loppuelämäni. Oli se koiran ottaminen niin hyvä päätös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaduttaa. Ja jos on vauva/ vauva edes harkinnassa niin en suosittele :D
Tai unohtaa ne lapset ajatuksista, huomattavasti enemmän vaivaa kun yhdestä koirasta 😄
Lapset itsenäistyy ja aikuistuu, koira ei. Koira rytmittää päivää huomattavasti tiukemmin ja tarkemmin kuin lapset, jotka osaavat koulusta tullessaan lämmittää itse heille varatun ruoan.
Vierailija kirjoitti:
Sopii henkilölle joka nysvää aina kotona
Tarkat aikataulut ja kyky lähteä ulos. Jos makaa koko ajan sängynpohjalla, ei onnistu.
Vierailija kirjoitti:
Omakin koira on jo poistunut tästä maailmasta, mutta voin silti vastata. Omassa tapauksessa voin kyllä sanoa, että koirasta oli aika paljon siinä mielessä työtä, että se määritti elämää monissa asioissa. Se tuli minulle, kun olin aika nuori ja koulutin kyllä sitä ja kaikki meni ihan hyvin. Rodultaan vaan aika aktiivinen ja vartioiva iso koira ja senkään vuoksi en koskaan edes harkinnut mihinkään kerrostaloon tai rivitaloon muuttamista. Koirani ei olisi sopeutunut niihin ja oikeastaan vaan koiran takia asuin omakotitalossa vuokralla sen jälkeen kun "omaan" kotiin muutin. Älkää edes kysykö miten kaikki järjestyi ja voin sanoa, että sopivan hintaisen talon johon yleensäkin koiran sai ottaa löytäminen oli vaikeaa. Koira ei myöskään tietyistä syistä johtuen voinut jäädä vanhempieni luokse asumaan ( yksi syy oli sen, että myivät taloa pois) ja senkin takia muutti kanssani. Tämän takia tuskin koskaan olisin välttämättä valinnut tätä asuinpaikkaa ja muitakaan asioita vaan kyllä koiralla oli merkityssä näissä valinnoissa. Koirani ei myöskään koskaan oikein viihtynyt yksin ja en sitä ikinä jättänyt "turhaan", koska stressasi asiaa. Muuten todella viisas ja kiltti koira. En silti voi sanoa sitä ettenkö olisi monina hetkinä ajatellut, ettei minulle tavallaan sopinut koira ja varsinkaan niinä hetkinä, kun omassa elämässä tuntui olevan monia ongelmia ja olisi ollut jo ilman koiraakin vaikeaa järjestää asioita. Uskon siis, että koko se tilanne vaikutti.
Ongelmia aiheutti juuri se, ettei koira oikein viihtynyt yksin ja muutenkaan ei ollut oikeastaan ketään hoitajia ja voin yhden käden sormilla laskea ne hetket, kun sain koiran hoitoon sen elämän aikana. Välillä mietin sitä, että olinko tarpeeksi "läsnä" koiralleni, mutta kyllähän minä paljon sen kanssa kaikkea tein. Pitkät lenkit päivittäin, namien etsintää, muuta yhdessä oloa, koira usein autossa mukana ja yleensäkin kaikkialla minne menin. Ei tarvinnut olla paljon yksin, sai hyvää ruokaa ja hoitoa, kävimme paljon matkoilla yhdessä ( esim mökeillä kesäisin) yms. Siinä mielessä yritin kyllä paljon, vaikka välillä ehkä en tarpeeksi sanonutkaan, kuinka tärkeä se minulle olikaan ja toisaalta koirani ei niin paljon välittänyt läheisyydestä ja oli välillä omissa oloissaan. Kun koira vanheni niin huomasi välillä kyllä työn ja huolen määrän lisääntyvän ja muutenkin koiralla pitkään lääkitys ja oli myös nuorempana leikkauksissa useasti. Kyllä minä kaipaan koiraani, mutta tietyllä tavalla ajattelen, että sain sen nyt loppuun asti hoidettua edes näinkin hyvin ja ehkä jonkinlainen huoli väistyi ja muutenkin koiran oli aika lähteä ja sai lähteä kotona unissaan ( sydän petti). Välillä syytän itseäni, että olisin voinut olla vieläkin parempi, mutta ehkä tein sen kaiken mitä itse pystyin ja jaksoin. Näiden kokemusten jälkeen en ole ottamassa koiraa ja koen asian niin, että koiran hoitaa hyvin niin vastuu on suuri. Ehkä jotkut eivät mieti sitä tarpeeksi. Muuten olen kyllä kiitollinen koiralleni, että oli ainoa ystäväni ja yleensäkin siitä, että elämäni on mennyt näinkin hyvin. Ehkä minä olin riittävä sille ja riittävän hyvä, vaikka joskus itseäni syytänkin. Se oli vaan niin tärkeä minulle. Sori pitkä viesti.
Tämä voisi melkein olla mun näppäimistöltä, hyvin samankaltaisia kokemuksia ja ajatuksia.
En kadu. Hetkellisesti kaduin kun oli pentu ja roikkui housunpuntissa ja teki muita tuhojaan yms. mutta nyt on 2,5-vuotias aivan ihana persoona, kiltti kuin mikä, vähän ehkä hömelö mutta ihana hössöttäjä. Läheisriippuvainen taitaa olla, aina siellä missä ihmisetkin. Osaa kuitenkin nykyään olla jo rauhassa yksinkin kotona. Pissattaminenkaan ei ole ongelma, meillä kun on kolme ulkoiluttajaa. On mahtava kaveri jota ilman en enää elämääni osaisi kuvitella.
En ole katunut. Ensimmäisen koiran otin 17 vuotta sitten ja en voisi kuvitella elämää ilman koiraa. Yritin välillä, mutta eihän siitä mitään tullut. Teen paljon töitä kotona, ja koirasta on tosi paljon seuraa siis kotona ja lenkeillä. Sen ei tarvitse olla koskaan yksin yli 4,5 tuntia päivässä. Lisäksi sillä on luottohoitola tarpeen vaatiessa. Pentuajat on mennyt tosi hyvin eikä yksikään koirista ole koskaan purrut huonekaluja tai tehnyt muutakaan tuhoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. Antaisin mitä vaan, että se olisi vielä täällä.
Koirani viimeiset kuukaudet olivat henkisesti kamalaa aikaa, koska tiesin että loppu on lähellä. Se oli niin äärimmäisen musertavaa aikaa etten vieläkään tiedä miten edes jo valmiiksi masentuneena selvisin siitä. Ja se viimeinen päätös, päästää 14v pappa taivaaseen. Pakkohan se oli kuitenkin tehdä. Elin seuraavat puoli vuotta siitä sellaisessa sumussa etten edes muista siitä ajasta mitään.
Täällä on kohtalotoveri. Rakastin koiraani niin paljon, etten voi ottaa ikinä enää toista hänen tilalleen. Parhaasta ystävästä luopuminen on niin kamalaa, ettei sanat riitä kertomaan. Ihmiset pettää, mutta koira ei koskaan! Kuinka tällaista ystävää elämässään voisi katua!
Mulla on nyt kolmas koira ja se on kaikkein rakkain kaikista koiristani vaikka luulin etten voi ottaa toista tai kolmatta ensimmäisen koirani jälkeen. Koirat ovat persoonia ja tämä kolmas on nyt aivan täydellisen ihana.
En. Koira on jo edesmennyt, mutta eli pitkän hyvän elämän. Mulle se oli rakas ja tärkeä perheenjäsen, joka pakotti mut lenkille. Rotu oli vaativa ja työläs, mutta myös opettavainen ja aivan mahtava. Nyt haluisin uuden koiran, mutta toinen lapsista vielä niin pieni että olisi turhan vaikeaa ja ylimääräistä rahaakaan ei ole. Kannattaa ehdottomasti valita mahdollisimman terve rotu. Ainahan sitä voi jotain silti tulla, mutta parempi kuitenkin. Eläinlääkärille menee tuhosti rahaa ja se huoli on kamalaa jos tulee sairauksia.