Kadutko koiran ottamista?

Ei kaduta. Onhan se pissittämistä pissittämisen perään, mutta oli se sen arvoista.

Ja 7 jatkaa
Nii ja mehän siis juuri saimme esikoisemme. Äitiysloman loppupuolella koirasta oli paljon seuraa kun mies töissä ja nyt kun vauva pieni niin saan omaa aikaa kun käydään koiran kanssa rannalla kävelemässä ja mies saa taas kahden keskeistä aikaa lapsen kanssa. Että ei se aina mee niin, että koira unohtuu kun lapsi tulee :)

Kadun välillä. Itsellä on nyt kohta 5kk vanha kleinspitz uros. On todella itsepäinen, tekee joskus mieli vaan luovuttaa sen kanssa. Mutta toisaalta taas on välillä maailman ihanin. Tarvitsee paljon tekemistä sekä älyttömän hyviä hermoja. En voisi kuvitella että minulla olisi tässä yhtäkään lasta tuon koiran päälle. En kyllä silti vaihtaisi koiraa mihinkään, tiedän että siitä tulee kunnollinen ja työ palkitaan. Sinuna vielä odottaisin hetken ellet ole täysin varma.

[quote author="Vierailija" time="06.04.2015 klo 17:51"]Lapset isoja koululaisia jo. Onkohan se koiranpennun kaipuu jotain kompensaatiota sille, että vauvaa en enää saa.

Aina sanotaan, että pitää harkita vakavasti pennun ottamista. Mutta miten sitä työmäärää voi harkita? Ap
[/quote] Ole hereillä muutama yö, käy ulkona 10-20min välein ja ole siellä kerrallaan n 5min. Siivoa lattiaa turhaan, stressaa itseäsi turhista asioista. Sitten mietit että oletko valmis kestämään huonekalujen yms tuhoamisen. Jos kestät kaiken, niin voi olla kestät pentuajan. :D

[quote author="Vierailija" time="06.04.2015 klo 18:01"][quote author="Vierailija" time="06.04.2015 klo 17:51"]Lapset isoja koululaisia jo. Onkohan se koiranpennun kaipuu jotain kompensaatiota sille, että vauvaa en enää saa.

Aina sanotaan, että pitää harkita vakavasti pennun ottamista. Mutta miten sitä työmäärää voi harkita? Ap
[/quote] Ole hereillä muutama yö, käy ulkona 10-20min välein ja ole siellä kerrallaan n 5min. Siivoa lattiaa turhaan, stressaa itseäsi turhista asioista. Sitten mietit että oletko valmis kestämään huonekalujen yms tuhoamisen. Jos kestät kaiken, niin voi olla kestät pentuajan. :D
[/quote]

No, hyi. Kiitos mielikuvasta! Ap

En kadu yhtään. Minä myös mietin monta vuotta että jaksanko koiraa. Sitten hetken koirakuumeessa esikoisen patistellessa varasin pennun enkä ole katunut hetkeäkään! Karvatassu on ollut meillä nyt 2 kk ja olemme kaikki aivan myytyjä. Jopa mies, joka vastusti hankintaa eniten. 

Minkä koiran otit, sinä esikoisen patistelema pennun ottaja? ap

Kaduttaa.

Ostin aikuisen koiran kun muutin ensimmäiseen omaan asuntoon. Olin täynnä intoa - mitä kaikkea voitaiskaan harrastaa ja tehdä yhdessä.

Koira sairastui vaikeasti puoli vuotta minulle tulon jälkeen. Krooninen keuhkoputkentulehdus, allergioita, närästystä... Kaikki raha mikä tulee menee koiraan. Jatkuvaa ruokinnan vaihtelua, heräämistä yöllä kun koira oksentaa/ripuloi = jatkuvaa siivoamista, täydellistä turhautumista siitä kun asialle ei voi tehdä mitään...

Sairastuin vaikeaan masennukseen jatkuvan unettomuuden myötä. Voimat ovat täysin loppu. Välillä toivon, että kuolisi jo pois (tai että tulisi tarpeeksi painava syy lopettaa). Koen noista ajatuksista mieletöntä häpeää. Samalla ajatus tuon kaikkein tärkeimmän kuolemisesta hirvittää aivan mielettömästi ja itken sitä joka yö.

Ei ollut tämä koiran omistaminen ihan sitä mitä kuvittelin.

Joskus kaduttaa. Se pitää jättää tietyistä reissuista jonnekin hoitoon ja se stressaa sitä :(
Oma terveys kun alkanut viime vuosina reistaamaan niin lenkkeilykään ei aina kovin kivaa ole :(

En kadu. Sillonkin kun mietin koiran ottamista niin en miettinyt sitä, miten kamalaa on kun pentu tuhoaa paikkoja ja pissii sisälle, vaikka toki tiesin että näin käy, vaan mietin sitä miten paljon iloa siitä on.

nyt 2v myöhemmin, onhan se välillä kiristänyt hermoja, mutta eipä niitä mieti sen kummemmin. Hauska tarinahan se vaan on kertoa "kun kerran tulin kotiin, koira oli syönyt reiän sohvatyynyn ja olohuoneen lattia oli täynnä vaahtomuovisilppua ja siellä se heilutti häntäänsä" :D on se välillä vieläkin rasittava ja itsepäinen mutta niin on mun mieskin enkä mä senkään ottamista kadu.

[quote author="Vierailija" time="06.04.2015 klo 18:09"]

Minkä koiran otit, sinä esikoisen patistelema pennun ottaja? ap

[/quote]

Göötin. 

[quote author="Vierailija" time="06.04.2015 klo 17:44"]En ole katunut. Meillä onkin kiltti koira =).
[/quote] Vahingossa alapeukku

[quote author="Vierailija" time="06.04.2015 klo 18:01"]

[quote author="Vierailija" time="06.04.2015 klo 17:51"]Lapset isoja koululaisia jo. Onkohan se koiranpennun kaipuu jotain kompensaatiota sille, että vauvaa en enää saa. Aina sanotaan, että pitää harkita vakavasti pennun ottamista. Mutta miten sitä työmäärää voi harkita? Ap [/quote] Ole hereillä muutama yö, käy ulkona 10-20min välein ja ole siellä kerrallaan n 5min. Siivoa lattiaa turhaan, stressaa itseäsi turhista asioista. Sitten mietit että oletko valmis kestämään huonekalujen yms tuhoamisen. Jos kestät kaiken, niin voi olla kestät pentuajan. :D

[/quote]

No joo, mutta tuo nyt on vaan niiiin lyhyt aika ja unohtuu ihan samantien kun koira vähän kasvaa. Tieto nollaantuu aivoista ja muistaa vaan että miten pieni, söpö ja uskomattoman hellyyttävä se oli ja tahdot uuden pennun. 

Treenata voi sillä että käy ulkona lenkillä aamu 7 puoli tuntia, sateessa, myrskyssä ja tuulessakin, päivällä sama juttu mutta 1h-1,5h ja illalla puoli tuntia samoin. Jos tuo on ok, niin sitten kaikki sujuu. 

Niin ja osaa nauraa ja ottaa koiran hölmöilyt huumorilla, se auttaa hieman siihen pipon kireyteen. Huonoja puolia on siinä että itse en edes tiennyt olevani niin hysteerinen lemmikin puolesta kun se sairastuu tai jotain sattuu.

Ja ei, en luopuisi vaikka kadulla joku tarjoaisi 20 000e käteistä koirastani, niin en myisi.

Meille tuli vuoden ikäinen reskuekoira pari vuotta sitten. Koulutus on ollut ihan kamalaa, ensimmäiset puoli vuotta tulin itkien lenkeiltä kotiin sillä koira oli niin kamala. Ei aggressiivinen, mutta pelkäsi ja stressasi ihan kaikkea ja rähjäsi sen vuoksi. 
Nyt koulutus on alkanut tuottaa tulosta ja en voisi luopua koirasta enää mistään hinnasta. Mutta alussa olin luovuttaa noin miljoona kertaa ja silloin kyllä kadutti koiran hankkiminen. 

Kadun syvästi koiran hankkimista. Koira on nyt 2-v, arahko, reagoi herkästi kaikkeen ja melko vahtiviettinen. Koira rajoittaa normaalia elämää, esim meillä ei voi käydä vieraita koska koira menee niin hirveille kierroksille, haukkuu ja piirittää vieraita jne. Paljon ollaan saatu käytöstä paremmaksi kouluttamalla mutta tästä koirasta ei tule ikinä helppoa. Koira on myös parantumattomasti sairas (nivelrikko) ja tulevaisuudesta ei voi tietää... Ahdistaa älyttömästi jatkuva huoli koiran terveydestä ja rahojen riittämisestä ell-kuluihin. Tämä on kolmas koirani ja kahden aiemman kanssa ei ollut mitään tällaista. Tämä stressin määrä yllätti täysin ja olen totaalisen uupunut.

Vierailija kirjoitti:

Kadun syvästi koiran hankkimista. Koira on nyt 2-v, arahko, reagoi herkästi kaikkeen ja melko vahtiviettinen. Koira rajoittaa normaalia elämää, esim meillä ei voi käydä vieraita koska koira menee niin hirveille kierroksille, haukkuu ja piirittää vieraita jne. Paljon ollaan saatu käytöstä paremmaksi kouluttamalla mutta tästä koirasta ei tule ikinä helppoa. Koira on myös parantumattomasti sairas (nivelrikko) ja tulevaisuudesta ei voi tietää... Ahdistaa älyttömästi jatkuva huoli koiran terveydestä ja rahojen riittämisestä ell-kuluihin. Tämä on kolmas koirani ja kahden aiemman kanssa ei ollut mitään tällaista. Tämä stressin määrä yllätti täysin ja olen totaalisen uupunut.

Tuo nyt on ihan normi reaktio että uuvuttaa. Sairaan ja haastavan koiran kanssa elämistä ei voi edes verrata perusterveen ja hyvän luonteen omaavan koiran kanssa elämiseen.

Kaikkea muuta. Parhaimmillaan on ollut kolme, nyt vain kaksi kun vanhin kuoli muutama vuosi sitten. Nyt olisi taas vähän pentukuumetta... Tai oikeastaan jotain eläinkuumetta muutenkin, toinen vaihtoehto on kuningasboa tai tiikeripyton.

Kadun välillä vaikka koiran kanssa mennyt kyllä ihan hyvin. Nyt on jo vanha, mutta olin todella nuori kun koira tuli ja käytännössä vastannut itse koirasta ja vastaan edelleen ja koira asuu kanssani. Joskus äiti lenkitti ja tulee nytkin välillä hoitamaan, mutta muuten olen nyt jo 9-vuotta hoitanut koirani. Koira on iso ja melko vaativan rotuinen ja senkin takia töitä on täytynyt kyllä tehdä ja koulutuksissa käydä. Muutenkin koiran kanssa täytyy järkevä olla, koska kuitenkin voimakas ja vahtiviettinen. On ollut onneksi aika helppo tapaus. Se on silti ikävä asia, kun niitä hoitajia ei ole ja sen takia monet reissut jäävät väliin. Muutenkin koira on niin riippuvainen minusta, että jos esim olen sairas niin sitten koiran ulkoilu on jäämässä väliin.

Tarvitsee muutenkin paljon liikuntaa edelleen ja on aika levotonkin tapaus. Välillä olenkin sitten jo ihan poikki, kun olen viimein saanut koiran energian purettua. Helpolla tässä ei silti ole päässyt. Nyt koira on vielä alkanut sairastamaan ja muutenkin ollut paljon leikkauksia ja lääkitystä joten sen takia täytyy olla tarkka. Yksi talvi oli hirveän raskas, kun ensin loukkasi jalkansa, sitten sydämestä löytyi vikaa ja vielä vatsalaukun laajentuma päällä, mutta onneksi ei leikkausta. Silti se jälkihoito oli rankkaa, kun piti ruoan määrä laskea ja lääkitä muutenkin. Silloin olin kyllä loppu ja en muista koko keväästä mitään. Kuitenkin rakastan koiraani.

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="06.04.2015 klo 17:51"]Lapset isoja koululaisia jo. Onkohan se koiranpennun kaipuu jotain kompensaatiota sille, että vauvaa en enää saa.

Aina sanotaan, että pitää harkita vakavasti pennun ottamista. Mutta miten sitä työmäärää voi harkita? Ap

Ole hereillä muutama yö, käy ulkona 10-20min välein ja ole siellä kerrallaan n 5min. Siivoa lattiaa turhaan, stressaa itseäsi turhista asioista. Sitten mietit että oletko valmis kestämään huonekalujen yms tuhoamisen. Jos kestät kaiken, niin voi olla kestät pentuajan. :D

Ei sen noin vaikeaa tarvi olla. Mulla ollut 3 koiraa kaikkiaan ja yhdenkään kanssa en ole tuollaista harrastanut. Papereille sisälle on saanut pissata ja kakata, kunnes osaa pidättää normaalin lenkkivälin noin 8-9 h. Pennusta riippuen 4-7 kk iässä on onnistunut. Mitään huonekaluja ei ole yksikään pentu tuhonnut koskaan. 

Lenkeillä toki pitää kolmasti päivässä käydä mutta mulle se on ollut juuri yksi iso syy ottaa koira, että tulee sitten liikuttua itse, säällä kuin säällä. Ja jos sattuu sairas koira niin se on tietysti ihan oma rahanmenonsa ja murheensa. Itselläkin oli aikoinaan westie jolla oli vaikka mitä sairautta ja se oli kyllä aika raskasta. SIllä oli mm. kystinuria jossa muodostuu virtsakivia koko ajan, ihon liikakasvusairaus, allergioita ja atopioita, patellaluksaatio. 7-vuotiaana se sai silmätulehduksena hoidetun jutun, joka olikin autoimmuunisairaus ja vei näön silmästä kokonaan, toinen silmä onneksi jäi näkeväksi. 

Itse kadun syvästi kissan ottamista. Kissanhiekan saa vaihtaa vaikka tunnin välein, mutta aina haisee kissanpaska. Ihan aina. Muuten ihana ja söpö olento, mutta välillä ällöttää hirveästi mm. jos kissa tulee sängylle ja sitä on mahdotonta pitää pois sieltä, koska tiedätte miten itsepäisiä kissat on..