Lue keskustelun säännöt.
Kadutko koiran ottamista?
06.04.2015 |
Keväällä iskee aina koirakuume. Jotenkin en ole vielä hankkinut, nyt taas seuraan astutusilmoituksia, koko pääsiäinen mennyt niin. Pelottaa, että sitten kun se pentu olisi kotona niin se työmäärä isketyisi naamaan kuin märkä rätti.
Kommentit (116)
Koiramme on nyt 5 kk. Otin sen itselleni lenkkikaveriksi. Nyt vaan mietityttää että tuleeko siitä sellaista. Koira käyttäytyy lenkillä aivan sekopäisesti. Jos ohi ajaa auto, se yrittää hypätä auton kimppuun ja heittää ilmassa volttia hihnan varassa. Ohi kävelevä ihminen tai koira aiheuttaa melkein saman reaktion. Ainoa millä sen saa pysymään aloillaan on istumaan käskeminen ja siitä palkitseminen, mutta jos vastaantulijoita on vähän väliä, lenkittämisestä näin ei tule mitään. Meneekö tuollainen ohi joskus? Koira on labbissekoitus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koiramme on nyt 5 kk. Otin sen itselleni lenkkikaveriksi. Nyt vaan mietityttää että tuleeko siitä sellaista. Koira käyttäytyy lenkillä aivan sekopäisesti. Jos ohi ajaa auto, se yrittää hypätä auton kimppuun ja heittää ilmassa volttia hihnan varassa. Ohi kävelevä ihminen tai koira aiheuttaa melkein saman reaktion. Ainoa millä sen saa pysymään aloillaan on istumaan käskeminen ja siitä palkitseminen, mutta jos vastaantulijoita on vähän väliä, lenkittämisestä näin ei tule mitään. Meneekö tuollainen ohi joskus? Koira on labbissekoitus.
Ensinnäkin kyllä, menee ohi. 5kk on vasta vauva ja labbikset ovat pahimpia koheltajia jos on energinen, innostuva pentu.
Toisekseen suosittelen lämpimästi koirakoulua heti. Jos saat tilanteeseen työkaluja nyt, sinun on paljon helpompi kasvattaa yhteiskuntakelpoinen koira. Kohta koira painaa 30kg ja tekee edelleen tuota samaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koiramme on nyt 5 kk. Otin sen itselleni lenkkikaveriksi. Nyt vaan mietityttää että tuleeko siitä sellaista. Koira käyttäytyy lenkillä aivan sekopäisesti. Jos ohi ajaa auto, se yrittää hypätä auton kimppuun ja heittää ilmassa volttia hihnan varassa. Ohi kävelevä ihminen tai koira aiheuttaa melkein saman reaktion. Ainoa millä sen saa pysymään aloillaan on istumaan käskeminen ja siitä palkitseminen, mutta jos vastaantulijoita on vähän väliä, lenkittämisestä näin ei tule mitään. Meneekö tuollainen ohi joskus? Koira on labbissekoitus.
Ensinnäkin kyllä, menee ohi. 5kk on vasta vauva ja labbikset ovat pahimpia koheltajia jos on energinen, innostuva pentu.
Toisekseen suosittelen lämpimästi koirakoulua heti. Jos saat tilanteeseen työkaluja nyt, sinun on paljon helpompi kasvattaa yhteiskuntakelpoinen koira. Kohta koira painaa 30kg ja tekee edelleen tuota samaa...
Tämä onkin suunnitelmissa.
Riehuminen ei mene itsekseen ohi. Palkitsemisen kautta saat opetettua oikean tavan, olet ihan oikealla polulla! Kun teet riittävästi toistoja, koira alkaa istumaan automaattisesti nähdessään auton. Jatka vaan sitä! Kun koira istuu, sen kierrokset ovat matalammalla ja sen jälkeen voit muuttaa koulutuksen sellaiseksi, että koira ei istu, vaan kävelee.
Vierailija kirjoitti:
Koiramme on nyt 5 kk. Otin sen itselleni lenkkikaveriksi. Nyt vaan mietityttää että tuleeko siitä sellaista. Koira käyttäytyy lenkillä aivan sekopäisesti. Jos ohi ajaa auto, se yrittää hypätä auton kimppuun ja heittää ilmassa volttia hihnan varassa. Ohi kävelevä ihminen tai koira aiheuttaa melkein saman reaktion. Ainoa millä sen saa pysymään aloillaan on istumaan käskeminen ja siitä palkitseminen, mutta jos vastaantulijoita on vähän väliä, lenkittämisestä näin ei tule mitään. Meneekö tuollainen ohi joskus? Koira on labbissekoitus.
Menee ohi, itsestäänkin. Lähes kaikki pennut on tuollaisia, vain kaikkein rauhallisimmat luonteet ei ole. Useimmat muut kyllä purkaa loputonta energiaansa ja leikkihaluaan yrittämällä jahdata hihnassa kaikkea liikkuvaa, haukkua kaikkea, pyöriä ja hyöriä jne. Menee ohi jopa ilman koulutustakin, mutta koulutus siinä vaiheessa kun pentu on rauhoittunut sen verran että osaa keskittyä edes vähän, nopeuttaa asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Riehuminen ei mene itsekseen ohi. Palkitsemisen kautta saat opetettua oikean tavan, olet ihan oikealla polulla! Kun teet riittävästi toistoja, koira alkaa istumaan automaattisesti nähdessään auton. Jatka vaan sitä! Kun koira istuu, sen kierrokset ovat matalammalla ja sen jälkeen voit muuttaa koulutuksen sellaiseksi, että koira ei istu, vaan kävelee.
Riehuminen menee yleensä iän myötäkin itsestään ohi. Ei aikuista koiraa vaan huvita sellainen touhu ollenkaan, jos saa muuten riittävästi liikuntaa ja virikkeitä.
Minusta ei ole myöskään kovin paljoa järkeä opettaa koiraa istumaan aina kun auto menee ohi. Johan sen täytyy koko ajan istua, jos kaupungissa asuu. Lisäksi tämä tapa voi olla vaikea opettaa pois, jos sen saa oikein tosissaan selkärankaan ehdollistettua.
Itse aikaisemmin opetin tokoseuraamisen jo pienenä, että mennään ohi niin että koira napittaa minua silmiin, vasemmalla puolellani kävellen. Mutta olen onnistunut tällä tavalla tekemään parista koirasta pakkomielteisiä seuraajia, joiden lenkit helposti kuluu siihen että ne "tarjoavat" seuraamista koko ajan palkkion toivossa, eivätkä malta edes haistella mitään, joten enää en tee tuota. Nykyään jos hihna kiristyy pennun kanssa, minä lähden kävelemään toiseen suuntaan. Äkkiä ne oppivat että kohteen luokse ei pääse vetämällä vaan joutuu vaan kauemmas, ja tulee samalla pieni pakote siitä nyppäisystä kun koira joutuu väkisin muuttamaan suuntaa vaikka haluaisi vetää toiseen suuntaan. Tällä tavalla pennut oppii ihan päivissä olemaan vetämättä, kun positiivisilla menetelmillä siihen meni viikkoja-kuukausia että malttoivat esim. koiran mennessä ohi olla riekkumatta.
En. Antaisin mitä vaan, että se olisi vielä täällä.
Koirani viimeiset kuukaudet olivat henkisesti kamalaa aikaa, koska tiesin että loppu on lähellä. Se oli niin äärimmäisen musertavaa aikaa etten vieläkään tiedä miten edes jo valmiiksi masentuneena selvisin siitä. Ja se viimeinen päätös, päästää 14v pappa taivaaseen. Pakkohan se oli kuitenkin tehdä. Elin seuraavat puoli vuotta siitä sellaisessa sumussa etten edes muista siitä ajasta mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kadun. Koskaan en saa nukkua tarpeeksi, aina on noustava sianpierun aikaan viemään pissille. Monta kertaa päivässä lähdettävä lenkille pakkaseen, sateeseen, tuuleen, vaikka olisin kuinka kuumeessa. Kaikki haisee koiralle, koti, vaatteet, kirjat, kaikki. Aina on joku tauti tai rokotus tai hammaskivi tms. Hirveä riesa. Kadun. Tuolla vaivalla olisin kasvatunut lapsen aikuiseksi ja nyt se pärjäisi yksin ja soittelisi joskus minullekin hoitolaitokseen. Enkä uskalla miettiä, paljonko tuo piski on kuluttanut maapallon varoja ja minun rahojani ja kotiani. Kadun. Paitsi joskus, kun se nukkuu.
Jos se menisi itsestään ohi, niin miksi päivittäin saa väistellä selvästi aikuisia hihnassa voltteja heittäviä vastaantulevia koiria? Omassa koirahistoriassa kaikki ongelmat on lähtenyt siitä kun olen (laiskuuttani/osaamattomuuttani) uskotellut itselleni että "kyllä se menee itsestään ohi." Ei mene.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kadun. Koskaan en saa nukkua tarpeeksi, aina on noustava sianpierun aikaan viemään pissille. Monta kertaa päivässä lähdettävä lenkille pakkaseen, sateeseen, tuuleen, vaikka olisin kuinka kuumeessa. Kaikki haisee koiralle, koti, vaatteet, kirjat, kaikki. Aina on joku tauti tai rokotus tai hammaskivi tms. Hirveä riesa. Kadun. Tuolla vaivalla olisin kasvatunut lapsen aikuiseksi ja nyt se pärjäisi yksin ja soittelisi joskus minullekin hoitolaitokseen. Enkä uskalla miettiä, paljonko tuo piski on kuluttanut maapallon varoja ja minun rahojani ja kotiani. Kadun. Paitsi joskus, kun se nukkuu.
Jaa. Mun koira nukkui kymmeneen asti eikä sitä melkein silloinkaan meinannut saada ulos.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ollut viisi koiraa, ja yhtä niistä olen katunut syvästi. Yksi oli todella paha ongelmakoira, joka heikensi elämänlaatuani vuosiksi. Silloin olin piireissä, joissa ei missään nimessä hyväksytty esim. lopettamista luonteen vuoksi. Nykyään omilla aivoilla ajattelevana lopettaisin ko koiran heti. Rotukoirissa on niin paljon sairaita ja luonnevikaisia yksilöitä, ja sitten vielä kasvattajat syyttävät omistajaa huonoksi omistajaksi eivätkä ota mitään vastuuta, eivät näe että joskus lopetus on paras vaihtoehto kaikille.
Tämänhetkiset koirani ovat ihan suht kilttejä ja suht kivoja, eivät heikennä elämääni merkittävästi, jos nyt eivät parannakaan. En enää ole aktiiviharrastaja eikä koirat tuo minulle mitään lisää elämään. En ole niitä pois antamassa, mutta näiden jälkeen en halua uusia koiria. Käymme lenkeillä, mutta voisin käydä lenkillä ilman koiriakin.
Mitä nuo piirit on missä ei hyväksytä koiran lopettamista luonnehäiriön takia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sillee et on kipua ja särkyä yms eikä muutenkaan ole aina kärsivällinen ja rakastava.
Mut perhe on perhe ja sillä mennään millä mennään.
Koikusta en luovu koska väärin laittaa kiertoon. Pienistä onnen hetkistä nautitaan.
Koettelee muttei hylkää herra.
En kadu koska oli hyvä onni ja hyvä tuuri saada koira jonka kanssa eläminen sujuu. Tiedän että tasan varmasti katuisin jos olisi kumppanina koira jonka kanssa emme tyyppeinä ja tarpeiden suhteen sopisi yhteen.
Toivottavasti koira on samaa mieltä eikä kadu ettei ole karannut minulta.
Koirasta voi tulla ihan hirveä taakka tai koko elämän rakas riemastuttaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä välillä tuntuu etten jaksa koska koira on niin reaktiivinen ja raskas. Koira on rakas mutta joka viikko pohdin että miten ihanaa ois jos koira ei olisi niin arka, epävarma, pelkoaggre, vahtiviettinen jne. Nyt ei jaksa kutsua edes vieraita kun koiraa haukkuu ja vahtii heitä koko ajan. Koulutettu on ja jos jostain asiasta päästään niin kehittää aina jotain uutta tilalle.
Kaduin. Samoin kuin jollain edellisellä kirjoittajalla, myös minulla oli paljon kaikenlaisia suunnitelmia, mitä kaikkea hauskaa voisin hankkimani koiran kanssa tehdä. Haaveet kariutuivat ja muuttuivat jatkuvaksi eläinlääkärissä juoksemiseksi, stressiksi koiran voinnista ja aivan tolkuttomaksi rahanmenoksi - koiran sairaudet olivat sellaisia, että niitä pystyi hoitamaan, kunhan vain kaivoi kuvettaan. Koira oli aivan mieletön ja ihana persoona, joten totta kai sitä sitten hoidin. Rakastin koiraa aivan valtavan paljon. Lopulta päällimmäiseksi ajatukseksi koiraan liittyen on jäänyt jatkuva stressaaminen, jonka päättymisestä olin lopulta helpottunut. Nykyäänkin sitä joskus ikävöin ja jopa itken, mutta en enää koskaan haluaisi palata siihen jatkuvaan huoleen ja pahaan mieleen.
Lisäksi kyseisen rodun harrastajat olivat aivan sairasta porukkaa. En ennen koiraharrastusvuosiani ollut tietoinenkaan, kuinka ilkeitä, laskelmoivia, kaksinaamaisia, epävakaita ja epärehellisiä ihan "normaalit työssäkäyvät" ihmiset voivat olla. En kaipaa sen kokemuksen jälkeen enää koiraharrastusta ylipäänsäkään.
Pakko myöntää, että kadun, vaikka toisaalta koira on niin ihana että ehkä se on sen harmituksen arvoinen. Silti, se koira vaikuttaa IHAN KAIKKEEN, en voi edes ottaa mitä tahansa työpaikkaa koska pitää miettiä, joutuuko koira olemaan liian pitkään yksin kotona. En voi lähteä mihinkään pitemmälle tapaamaan kavereita jos koira ei voi tulla mukaan. Aina, kun lähtee ulos ilman koiraa, pitää koko aika olla kello kädessä ja miettiä pärjääkö se siellä yksinään.
Ja se iso juttu.. MATKUSTAMINEN. Kuvittelin koiraa ottaessani että matkusteluni olisi matkusteltu. Miten väärässä olinkaan. Nyt oikein hingun reissamaan pitkäksi aikaa ja kauas, mutta eihän sellainen tule kuuloonkaan! Luulin koiraa ottaessani, että löytäisin sille suht helposti hoitajan jos olen vaikka viikonlopun jossain. EI LÖYDY. Siis en löydä, en edes yhdeksi päiväksi löydä hoitajaa sille. Kaikilla on jotain esteenä esim pieniä lapsia, muita lemmikkejä jotka ei tule toimeen, kämppään ei voi ottaa...
RAKASTAN koiraani ihan hulluna, se on maailman ihanin otus ja ikävöin sitä vaikka menisin vaan käymään kaupassa. Silti harmittaa ihan TOSI paljon välillä, kun en ole vapaa lähtemään reissuun tai ulkomaille töihin.
MIETTIKÄÄ TOSI TARKASTI SITÄ KOIRAN OTTAMISTA!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ollut viisi koiraa, ja yhtä niistä olen katunut syvästi. Yksi oli todella paha ongelmakoira, joka heikensi elämänlaatuani vuosiksi. Silloin olin piireissä, joissa ei missään nimessä hyväksytty esim. lopettamista luonteen vuoksi. Nykyään omilla aivoilla ajattelevana lopettaisin ko koiran heti. Rotukoirissa on niin paljon sairaita ja luonnevikaisia yksilöitä, ja sitten vielä kasvattajat syyttävät omistajaa huonoksi omistajaksi eivätkä ota mitään vastuuta, eivät näe että joskus lopetus on paras vaihtoehto kaikille.
Tämänhetkiset koirani ovat ihan suht kilttejä ja suht kivoja, eivät heikennä elämääni merkittävästi, jos nyt eivät parannakaan. En enää ole aktiiviharrastaja eikä koirat tuo minulle mitään lisää elämään. En ole niitä pois antamassa, mutta näiden jälkeen en halua uusia koiria. Käymme lenkeillä, mutta voisin käydä lenkillä ilman koiriakin.
Mitä nuo piirit on missä ei hyväksytä koiran lopettamista luonnehäiriön takia?
En ole tuon lainaamasi viestin kirjoittaja, mutta menepäs lueskelemaan kaikenlaisia koiraryhmiä. Lueskelin joku aika sitten Facessa jotain juttua, jossa fyysisesti sairaaksi todettu koira puri perheen lasta, silti sen lopettamista osa keskustelijoista vastusti. Oli rescue-koiraporukkaa se. Lopulta koiraa ei lopetettu vaan se vaihtoi kotia... Rotupiireissäkin kyllä osataan kadottaa järki.
Vastaus aloittajan kysymykseen: kadun. Koira on ollut elämäni suurin virhe, en arvannut, miten sairas se voisikaan olla jo nuoresta lähtien, enkä myöskään arvannut, kuinka paljon sen hoitaminen uuvuttaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ollut viisi koiraa, ja yhtä niistä olen katunut syvästi. Yksi oli todella paha ongelmakoira, joka heikensi elämänlaatuani vuosiksi. Silloin olin piireissä, joissa ei missään nimessä hyväksytty esim. lopettamista luonteen vuoksi. Nykyään omilla aivoilla ajattelevana lopettaisin ko koiran heti. Rotukoirissa on niin paljon sairaita ja luonnevikaisia yksilöitä, ja sitten vielä kasvattajat syyttävät omistajaa huonoksi omistajaksi eivätkä ota mitään vastuuta, eivät näe että joskus lopetus on paras vaihtoehto kaikille.
Tämänhetkiset koirani ovat ihan suht kilttejä ja suht kivoja, eivät heikennä elämääni merkittävästi, jos nyt eivät parannakaan. En enää ole aktiiviharrastaja eikä koirat tuo minulle mitään lisää elämään. En ole niitä pois antamassa, mutta näiden jälkeen en halua uusia koiria. Käymme lenkeillä, mutta voisin käydä lenkillä ilman koiriakin.
Mitä nuo piirit on missä ei hyväksytä koiran lopettamista luonnehäiriön takia?
En ole tuon lainaamasi viestin kirjoittaja, mutta menepäs lueskelemaan kaikenlaisia koiraryhmiä. Lueskelin joku aika sitten Facessa jotain juttua, jossa fyysisesti sairaaksi todettu koira puri perheen lasta, silti sen lopettamista osa keskustelijoista vastusti. Oli rescue-koiraporukkaa se. Lopulta koiraa ei lopetettu vaan se vaihtoi kotia... Rotupiireissäkin kyllä osataan kadottaa järki.
Vastaus aloittajan kysymykseen: kadun. Koira on ollut elämäni suurin virhe, en arvannut, miten sairas se voisikaan olla jo nuoresta lähtien, enkä myöskään arvannut, kuinka paljon sen hoitaminen uuvuttaisi.
Ei siinä mitään järjetöntä ole, että koiraa ei lopeteta vaan se menee sopivampaan kotiin, jos ei lapsiperheen lemmikiksi sopinut. Kaikkien koirien pää ei kestä lasten touhua ja käsittelyä, ja tulee puremisia. Mutta voi olla ihana lemmikki lapsettomalle aikuiselle, jolla kokemusta koirista. Itselläni tällainen lasta purrut belgianpaimenkoira kotona, ja olisi se ollut sääli jos olisi vaan piikille viety, noin ihana koira.
Vierailija kirjoitti:
Meille tuli vuoden ikäinen reskuekoira pari vuotta sitten. Koulutus on ollut ihan kamalaa, ensimmäiset puoli vuotta tulin itkien lenkeiltä kotiin sillä koira oli niin kamala. Ei aggressiivinen, mutta pelkäsi ja stressasi ihan kaikkea ja rähjäsi sen vuoksi.
Nyt koulutus on alkanut tuottaa tulosta ja en voisi luopua koirasta enää mistään hinnasta. Mutta alussa olin luovuttaa noin miljoona kertaa ja silloin kyllä kadutti koiran hankkiminen.
Sinä olet tiennyt jo resguen ottaessasi, että hänellä on menneisyys ja että hänen kanssaan eläminen vaatii suunnattomasti rakkautta ja kärsivällisyyttä. Minun oli alkuun ihan samanlainen, arka ja pelkäsi kaikkea alussa, jopa huoneitten kynnyksiä. Hänestä tuli rakkain koirani enkä ikinä katunut hänen ottamistaan.
En. kotona on niitä nyt kaksi. Onhan niistä riesaa, mutta tuovat arkeen niin paljon iloa etten haluaisi olla ilman. Tuovat myös turvaa: olen paljo yksin kotona omakotitalossa kun mies on reissussa ja lapset jo muualla opiskelemassa. Koskaan ei pelota, ei kotona eikä ulkona pimeällä kun keskikokoiset piskit ovat siinä, varmasti herättävät hieman kunnioitusta, ja vaikka kilttejä ovatkin ovat puolustustahtoisia jos joku keksisi meille murtautua tai uhkaisi minua.