Menneisyyden salaaminen
Olen työpaikallani kertonut yhdelle toiselle työntekijälle asian, jota pidän itseni kannalta aika salaisena. En tiedä miksi menin sen sillon sanomaan, olin kai väsynyt valehtelun verkkoon ja en osannut odottaa ollenkaan hänen kysymystä, joten lipsautin asian. Kyse on siitä asuinpaikasta missä harrastin ennen huoraamista, kovan rahapulan takia, oli velkoja ja kaikenlaista, nyt olen saanut asiani/elämäni/mielenterveyteni vihdoin ja viimein kuntoon ja elän muuten hyvää elämää, paitsi työpaikka on surkea... Meillä on kaikki ilkeitä toisilleen ja jatkuvasti saa pelätä potkujen uhkaa, kun pomo on sellainen. Tahtoisin vaihtaa töihin muualle. Muille työntekijöille olen kertonut kahden kesken kun he ovat minulta joskus asiaa kysyneet, että olen muuttanut aivan toisesta kaupungista, mitä sanoin sille ensimmäiselle henkilölle joka kysyi.
Olen järkyttynyt siitä, että isossa kaupungissa! työpaikalleni sattui myös toinen henkilö jolla on yhteyksiä sille pikku paikkakunnalle mistä olen kotoisin! Ahdistuin, aivan suunattomasti. Miten voi olla mahdollista.
Nyt jos jätän työsuhteeni kesken kaiken kesken, herätänkö sillä paljon huomiota? ja pelkään, että herätän. Sitten pelkään, että joku mielii kysyä siltä ensimmäiseltä henkilöltä kelle sanoin mistä olen oikeasti kotosin tai ainakin hänen kuullensa, " Mistäs se Jenni oli muuten kotosin? " ja totuus paljastuu ja huomataan myös, että olen puhunut ristiin asioita mikä varmaan herättää ihmisissä vielä enemmän mielenkiintoa.
Niin mitä teen?
Pari kuukautta ois vielä tätä nykyistä työsuhdetta jäljellä, mutta mulla on joka päivä ihan helvetillinen olo mennä töihin ja tuska olla siellä. Kumpa jaksaisinkin... Mutta kun pitäisi pystyä välittämään myös itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan! En tiedä odottaako toisessa työpaikassa, toisella alalla, parempi tulevaisuus henkisen olotilan kannalta, mutta toivotaan... Pakko se ois yrittää jotain.
Kotipaikkakunnalla kaikki tietää huorailuistani ja ystävät jäi myös sinne, nyt minulla on uusia ystäviä ja mies. Mies joka ei tiedä menneisyydestäni, mitään. Onneksi suurinosa työtovereistani on huomattavasti vanhempia kuin minä, joten sinällään en pelkää, että heitä kiinostaisi kaivella asiaa tai siitä tulisi mitään suurempaa numeroa, vaikka ristiin puhumiseni tulisi esimerkiksi ilmi. Mutta työyhteisöön mahtuu myös muutama nuorempi työntekijä, joista yksi on asunut aika lähellä minua isossa kaupungissa nykyisellä asuinalueella missä minä asun! ja pelkään, että hänellä saattaisi olla jonkinlaisia yhteyksiä myös kotipaikkakunnalleni... Koska, olihan meillä töissä myös se yksi työntekijä jolla sattui jopa olemaan!
Mitään en enemmän kadu kuin huorailujani. Ja tuota, että saatoin olla niin hölmö, etten suojellut taaskaan itseäni ja menin yhdelle ihmiselle kertomaan, mistä olen oikeasti kotoisin. Olisi pitänyt vaan sanoa, että täältä missä nytkin asun. Pakko kai se on vaan jatkaa valheiden verkkoa, jos meinaa itseään suojella menneisyydeltään. Olin nuori, hölmö, ongelmaiset vanhemmat, paskoja ihmissuhteita... Kun tein nuo kaikki virheeni mitkä ovat johtaneet minut tähän pisteeseen. Olin itseasiassa, ala-ikäinen, kun huorasin!. Eli lapsi vielä tai nuori. Ja nyt saan koko loppuikäni peitellä sitä asiaa, jotkut "ystäväni" jaksoivat oikeen siellä kotipaikkakunnalla minua piinata siitä, eri keinoin, kun olin mennyt huoraamaan, meno oli julmaa..... Pelkään jos ne saavat nyt tietää, missä elelen ja normaalia tulevaisuutta rakentelen, niin halu on liian kova tulla pilaamaan tulevaisuutenikin. Sitten viimeistään tapan itseni, en jaksa enää ponnistella.
Kommentit (125)
Ei sulla oo miestä, jauhat muutenkin koko ajan niin 100% paskaa että oksettaa. Hanki apua
Onko tää Hennan kirjottama? Ihan samanlainen kirjoitustyyli.
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 20:32"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 20:19"]
Miehes jättää sut heti, kun saa tietää menneisyytesi.
[/quote]
Jos meillä on sillon lapsiakin ja se on tuntenu monta vuotta, minut tälläsenä omana ihanana ihtenäni mitä nyt oon ja terveenä, niin luuletko sinä todella että jos sille joku menis jotain sönköttämään minun menneisyydestä, niin se hajottais lapsilta perheen? ja kun täällä jankataan moraalista, kaikki te poloiset jotka olette minua vastaan, ainoastaan menneisyyteni takia, ette persoonani, niin eikö teillä omatunto paina jos yritätte edes hajottaa jonkun perheen, sen takia mitä joku on tehny ala-ikäsenä ja teininä!?
Menkää hoitoon ! te sitä hoitoa tarvitsette pakkomielteidenne kanssa, enkä minä, mutta en tiedä edes onko teillä sairauden tuntoa, kun koko ajan jauhatte mulle että " menneisyytesi vielä tavoittaa sinut " blaaablaablaa.... Mikä on pyrkimys? No aiheuttaa toiselle ihmiselle pahaa oloa tietenkin ! :)
Ette te voi tietää, tavoittaako menneisyyteni minua koskaan vai ei. (: hahaa! nyt mulla menee ainakin hyvin, mutta joidenkin tuntemattomien ihmisten mielestä minun pitäisi voida pahoin. Koska sitähän toi niiden kommentointi on. Surullista.
[/quote]
Se, että teit avauksesi osoittaa jo, että olet huolissasi siitä että menneisyytesi sinut tavoittaa. Turha sitä kieltää enää, maito on jo maassa. Jos et halua, että menneisyydestäsi lausutaan mielipiteitä, niin jätä siitä kertomatta. Älä ruikuta, jos muilla on eri mielipide sinusta kuin itselläsi.
Olen ällistynyt kommenteista, joita olet saanut. Voisin kuvitella, että pääosin täällä on yksi ja sama sadistinen ihminen, joka on itse niin rikki, että saa jotakin tyydytystä ilkeilystään.
Et ehkä ole ihan ymmärtänyt, että voit kertoa yleisellä tasolla, että menneisyytesi on ollut rankka ja perhetaustasi vaikea ja siksi nuoruudessasi olet tehnyt joitakin hurjia asioita, mutta ei sinun tarvitse kaikkia yksityiskohtia kertoa. Salaaminen vie energiaasi ja voit vahingossa kietoutua liikaa valheiden verkkoon. Siksi on ehkä parempi olla valehtelematta, mutta rajata se, mitä kertoo itsestään. Ei meistä kukaan kerro kaikille kaikkea itsestään. Monella on asioita, joita he salaavat. Valehtelu sen sijaan tuottaa häpeää, joten sitä olisi varmaan hyvä välttää.
Ja muista, että sinä olet ollut vain lapsi silloin. Sinusta olisi pitänyt pitää huolta, mutta olet itse joutunut selviytymään niillä keinoilla, jotka silloin keksit. Hienoa, että olet nyt päässyt hyvän elämän syrjään. Sinulla on siihen oikeus. Ehkä sinun olisi hyvä tehdä tilinpäätös itsesi kanssa: hyväksyä se, mikä on tapahtunut ja rakastaa itseäsi juuri sellaisena kuin olet. Ja uskoa, että kukaan ei voi vahingoittaa sinua enää, jos sinä päätät elää hyvää elämää. Jos joku menneisyydestäsi tulisi pilaamaan elämääsi, voit kertoa olleesi kiusaamisen uhri. Voit puolustaa itseäsi laillisin keinoin: kuten joku totesi aiemmin, jos joku levittäisi sinusta videomateriaalia, voit viedä sen poliisille ja viedä tuon ihmisen oikeuteen kunnianloukkauksesta ja lapsipornon levittämisestä. Se on uhka, joka kyllä karkottaa paatuneimmankin kiusaajan.
Tsemppiä! Jatka hyvällä tiellä äläkä pelkää liikoja. Ei sinulla oikeasti ole hätää. Omat pelkoajatuksesi vain lisäävät ahdistustasi, joten rauhoita itsesi ajattelemalla mieluummin erilaisia turva-ajatuksia. Elämäsi menee hyvin, kun vain itse teet oikeita valintoja nyt ja tulevaisuudessa.
Tulee sellainen olo, että ap vastaa itse ilkeästi omiin aloituksiinsa. Eli käy itsekseen vuoropuhelua omien puoliensa kanssa. En usko, että kukaan haluaisi olla noin ilkeä oikeasti kuinka nämä vastaajat ovat. Sellaista lynkkaavaa pahuutta ei voi olla olemassa, että löisi jo löytyä näin pahasti. Eihän meistä kukaan ole synnitön.
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 20:51"]
Elämäsi menee hyvin, kun vain itse teet oikeita valintoja nyt ja tulevaisuudessa.
[/quote]
Kuuluuko oman menneisyyden epärehellinen peittely puolisolta niihin oikeisiin valintoihin?
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 20:56"]

"Epärehellinen peittely"? Ei ap mikään rikollinen ole ollut. Päinvastoin, uhri.
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 20:55"]

Sori nyt vaan jos osa täällä TIETÄÄ että ap on patologinen valehtelija joka kerjää sääliä keksityillä jutuilla. Sori siitäkin etten hyysää kieroja kusettajia.

Mene sinä jo nukkumaan, kun kerran ei ole muuta sanottavaa. Eikö muka sinulla ole mitään asiaa, jota puolisosi ei tietäisi sinusta? Varmasti salaat jotakin: tunteitasi, ajatuksiasi tietyissä tilanteissa, kaunistelet omia valintojasi, et kerro, mitä häpeät, esität hienompaa ihmistä kuin olet? Ja jos kiellät tämän, valehtelet. Että turha sättiä muita, kun se on ihan normaalia, ettei ihminen paljasta kaikkea itsestään.
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 21:04"]

Kuulostat todella sairaalta ihmiseltä itse. Et ole ollenkaan sinut itsesi kanssa ja kompensoit huonoa itsetuntoasi mollaamalla muita. Oletko ehkä joko lahkolainen?
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 21:04"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 20:55"]
Tulee sellainen olo, että ap vastaa itse ilkeästi omiin aloituksiinsa. Eli käy itsekseen vuoropuhelua omien puoliensa kanssa. En usko, että kukaan haluaisi olla noin ilkeä oikeasti kuinka nämä vastaajat ovat. Sellaista lynkkaavaa pahuutta ei voi olla olemassa, että löisi jo löytyä näin pahasti. Eihän meistä kukaan ole synnitön.
[/quote]
Sori nyt vaan jos osa täällä TIETÄÄ että ap on patologinen valehtelija joka kerjää sääliä keksityillä jutuilla. Sori siitäkin etten hyysää kieroja kusettajia.
[/quote]
TIETÄÄ? Mikä johtopäätös tuo on, että joku tietää? Joku edellä arvelee ja uumoilee asian voivan olla noin, koska ei ymmärrä, että voisi olla ihmisiä, jotka ovat noin ilkeitä toisilleen tarkoituksella.
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 21:02"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 20:56"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 20:51"]
Elämäsi menee hyvin, kun vain itse teet oikeita valintoja nyt ja tulevaisuudessa.
[/quote]
Kuuluuko oman menneisyyden epärehellinen peittely puolisolta niihin oikeisiin valintoihin?
[/quote]
"Epärehellinen peittely"? Ei ap mikään rikollinen ole ollut. Päinvastoin, uhri.
[/quote]
AP. on kertonut harjoittaneensa rahapulassaan prostituutiota. Ei hän miltään uhrilta kuulosta siltä osin. Sinä viittaat hänestä otettuihin kuviin, joita käytettiin häntä vastaan.
Minä en viittaa epärehellisyydellä hänen prostituutioonsa vaan siihen, että hän ei kerro miehelleen menneisyydestään eikä anna miehelleen mahdollisuutta itse päättää miten siihen suhtautuu. Ap. ei tee sitä, koska arvelee, että mies hänet sen johdosta jättäisi. Ap. mieluummin perustaa miehen kanssa perheen ja hankkii lapsia kaiken aikaa pitäen miehen pimennossa menneisyydestään. Siinä se ap:n epärehellisyys on. Hän jättää jotain parinvalintaan hyvin olennaisesti vaikuttavaa kertomatta ja riistää mieheltään oikeuden päättää siltä osin itse miten asiaan suhtautua. Sen suhteen ap. ei ole mikään uhri vaan väärintekijä.
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 21:22"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 20:56"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 20:51"]
Elämäsi menee hyvin, kun vain itse teet oikeita valintoja nyt ja tulevaisuudessa.
[/quote]
Kuuluuko oman menneisyyden epärehellinen peittely puolisolta niihin oikeisiin valintoihin?
[/quote]
Mene sinä jo nukkumaan, kun kerran ei ole muuta sanottavaa. Eikö muka sinulla ole mitään asiaa, jota puolisosi ei tietäisi sinusta? Varmasti salaat jotakin: tunteitasi, ajatuksiasi tietyissä tilanteissa, kaunistelet omia valintojasi, et kerro, mitä häpeät, esität hienompaa ihmistä kuin olet? Ja jos kiellät tämän, valehtelet. Että turha sättiä muita, kun se on ihan normaalia, ettei ihminen paljasta kaikkea itsestään.
[/quote]
Ei ole mitään tuon kokoluokan asiaa mitä puolisoni ei minusta tiedä. On aika iso paukku jättää kertomatta olleensa menneisyydessään huora. Sinäkin varmasti ymmärrät, että asioilla on eri suuruusluokat. On eri asia jättää kertomatta, että on ollut huora tai että on saanut joskus ylinopeussakot.
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 21:41"]

Ap on tehnyt tuon huomattavasti alaikäisenä. En tiedä, minkä ikäisiä nuo "ostajat" ovat olleet, mutta jos täysi-ikäisiä, niin aika paha rikos siinäkin on tehty ap:tä kohtaan. Joka tapauksessa jotkut alaikäisenä tehdyt teini-iän mokailut eivät mielestäni ole sellainen asia, mistä ap olisi velvollinen kertomaan enää kenellekään. Varsinkin, kun ap on satuttanut noilla menneisyyden teoillaan vain itseään, ei ketään muuta. Hän on mennyt elämässään eteenpäin ja haluaa unohtaa menneet. En näe mitään syytä miksi hänen pitäisi enää niihin palata.
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 21:44"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 21:22"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 20:56"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 20:51"]
Elämäsi menee hyvin, kun vain itse teet oikeita valintoja nyt ja tulevaisuudessa.
[/quote]
Kuuluuko oman menneisyyden epärehellinen peittely puolisolta niihin oikeisiin valintoihin?
[/quote]
Mene sinä jo nukkumaan, kun kerran ei ole muuta sanottavaa. Eikö muka sinulla ole mitään asiaa, jota puolisosi ei tietäisi sinusta? Varmasti salaat jotakin: tunteitasi, ajatuksiasi tietyissä tilanteissa, kaunistelet omia valintojasi, et kerro, mitä häpeät, esität hienompaa ihmistä kuin olet? Ja jos kiellät tämän, valehtelet. Että turha sättiä muita, kun se on ihan normaalia, ettei ihminen paljasta kaikkea itsestään.
[/quote]
Ei ole mitään tuon kokoluokan asiaa mitä puolisoni ei minusta tiedä. On aika iso paukku jättää kertomatta olleensa menneisyydessään huora. Sinäkin varmasti ymmärrät, että asioilla on eri suuruusluokat. On eri asia jättää kertomatta, että on ollut huora tai että on saanut joskus ylinopeussakot.
[/quote]
Etkö ymmärrä ap:n tilannetta ollenkaan? Etkö osaa eläytyä hänen maailmaansa? Hän on pyrkinyt vain selviytymään lapsena. Ehkä hän on oman kokemuksensa ja taustansa takia uskonut olevansa jotenkin tuomittu tulemaan kaltoinkohdelluksi. Ehkä hän on sisimmässään ollut myös jotenkin itsetuhoinen, masentunut eikä ole välittänyt itsestään. Nyt hän näkee tilanteen kauempaa ja häpeää itsekin tekojaan. Hän on ottanut vastuuta elämästään ja alkanut opiskella, löytänyt puolison. Etkö toivo hänen onnistuvan? Minä ainakin toivon. Ja ymmärrän häntä liittyen siihen elämänhistoriaan ja kontekstiin, josta hän on lähtöisin. Niissä olosuhteissa hän ei osannut toimia toisin ja nyt hän katuu.
Ongelmalliseksi tilanteen tekee toki se, että hän kokee joutuvansa pimittämään menneisyytensä säilyttääkseen hyvän nykyhetken ja tulevaisuutensa. Hän pelkää ja uskoo, että jos totuus tulee ilmi, kukaan ei voi häntä rakastaa. Ja siinä sinä olet oikeassa, että ap:n ja miehensä kannalta olisi parempi, jos ap pystyisi kertomaan miehelleen totuuden (että tuli hyväksikäytetyksi lapsena). Silloin hänen ei tarvitsisi pelätä ja salata enää. Silloin hän voisi parhaimmillaan tulla rakastetuksi omana itsenään. Mutta riskihän siihen liittyy: mitä jos mies pelästyy? Mitä jos mies kertoo asian edelleen eteenpäin? Tottahan toki ap:n on hyvä miettiä, mikä on viisasta.
Joka tapauksessa, minusta on kamalaa, että ap lynkataan avautumisestaan näin roisilla tavalla. Minusta hän on vain osoittanut suurta rohkeutta kertomalla asioistaan. Osoittanut inhimillisyyttä. Osoittanut toiveikkuutta siinä, että olipa tausta mikä tahansa, jokaisella on oikeus tavoitella onnea. Että jokaisen elämä on arvokas.
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 22:10"][quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 21:44"]

Siinäs kuulitte, mokomat haukkujat. :) mites nyt suu laitetaan? Ei yhtikäs mitenkään. Empä ihmettele ettei oo tän yhen kommentin jälkeen tullu enää mitään vastausta. ;) noinhan se asia on, miten lainatussa viestissä kirjoitetaan. - Ap
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 16:23"]
Älä pelottele minua. Ymmärtääkö kukaan, että mun psyyke ei kestä ikuisuutta elää niiden virheiden kanssa mitä tein keskeneräsenä 15-vuotiaana...
Ja jos äiti oli juoppo ja isä skitsofreenikko, kotona usein tapeltiin ja riideltiin, mun piti hoitaa pikkuveljeä joka on nyt kuollut, sydämmeni särjettiin parisuhteissa monta kertaa ja mua on pidetty ala-asteelta lähtien outolintuna ja puhuttu seläntakana kakkaa, millon on ollu ystäviä, millon ei, millon kukakin on kääntäny selkänsä ja katkassu välit, sitten kidutettu huoraamisen takia porukalla haukkumalla yms. ja lyöty jopa joskus, eikä oo ollu auttavia sukulaisia tai isovanhempia, kun toiset isovanhemmat kuoli jo ennen minun syntymää ja ne jotka oli elossa, katkas pelosta meidän perheeseen välit kun isä kiristi ja uhkaili... 16-vuotiaana asuin sellasen 10v vanhemman äijän joka käytti huumeita ja oli ammattirikollinen kanssa 16-18v avoliitossa, kun en enää kotonakaan halunnu olla, enkä mennä lastensuojeluun selittämään tilanteestani ja joutua ala-ikäsenä huostaan. Käytin huumeita. 18v lähin omilleen ja kauas muualle ja menin vierotukseen, nyt yli parikymppisenä tolpillaan...
Niin kyllä minä tyttö oon varmaan ollu vähän sekasin.
Vieläkö pitäis kärsiä?
[/quote]
No niin, hurjaa on ollut, voi voi. Ootko nyt ihan varma, ettet vaan haluu huomiota? Ei tommoset tarinat järkytä, koska oot asioitten kanssa selkeesti sujut. Vai miks muuten haluut täällä repostella? Taitaisit tykätä, jos duunikaveris järkyttyis?
Kyllä oot ollu sankari. Järkyttävää. Joko riitti?
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 23:10"]

Joku entinen (tai nykyinen) koulukiusaaja taas vauhdissa :D Kasva aikuiseksi.
[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 08:50"]
[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 00:08"]
Tässähän oletetaan että miehet ovat rehellisiä ja kertovat kaiken menneisyydestään. Se ei pidä paikkaansa. Tunnen monia miehiä joiden tyttöystävillä ja vaimoilla ei ole aavistustakaan mitä heidän siippansa ovat touhunneet ja toisten kohdalla touhuavat edelleen. Sitä pidetään yleisesti ottaen hyväksyttävämpänä koska " eihän miehet muutenkaan mitään puhu".
Mä olen tavannut mieheni vasta kolmekymppisenä eikä mua ole koskaan kiinnostanut liikoja hänen menneisyytensä muuten kuin siltä kohtia jonka hän oitse on tuonut esille. Hän on hyvä isä lapsille , erinomainen aviomies ja pidetty ja arvostettu työpaikallaan.
Mitä se mua kutittaa jos hän olis vaikka opiskelunsa rahoittanut miesprostituotuna aikanaan. Se ei muuttaisi hänen nykyistä minäänsä mun silmissä mihinkään suuntaan. Kokemukset muokkaavat ihmistä sellaiseksi millainen hän on. Älkää pilatko parisuhteitanne kertomalla koko historiaanne jos ette halua ja ehdottomasti päättäkää itse mitä kerrotte, älkää kyselkö muilta neuvoja.
[/quote]
Aika monet miehet ovat myös ostaneet seksiä. Monien olen kuullut selittelevän sitä sillä, että kaipasivat läheisyyttä, jota eivät esim. avioliitossaan saaneet (eli seksitön avioliitto). Kuinka monen miehen uskot kertovan omista seksinostoseikkailuistaan uudelle puolisolleen? Ei kovin monen. Onko myyminen vai ostaminen pahempaa? Minusta on oikeastaan hirveää nähdä täälläkin sama kuin muslimimaissa: naiset ja miehet kivittävät naisia. Kukaan ei puolusta, jos naisen asema on vaikea. Mutta miehen libidoon nyt kuuluu, että käy seksiä ostamassa eikä sitä nyt niin pahana pidetä. Hirveää kaksinaismoralismia.
[/quote]
Olen samaa mieltä. Luulen kuitenkin, että tässä ketjussa nuo kivittäjät ovat lähinnä miehiä.