Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Menneisyyden salaaminen

Vierailija
29.03.2015 |

Olen työpaikallani kertonut yhdelle toiselle työntekijälle asian, jota pidän itseni kannalta aika salaisena. En tiedä miksi menin sen sillon sanomaan, olin kai väsynyt valehtelun verkkoon ja en osannut odottaa ollenkaan hänen kysymystä, joten lipsautin asian. Kyse on siitä asuinpaikasta missä harrastin ennen huoraamista, kovan rahapulan takia, oli velkoja ja kaikenlaista, nyt olen saanut asiani/elämäni/mielenterveyteni vihdoin ja viimein kuntoon ja elän muuten hyvää elämää, paitsi työpaikka on surkea... Meillä on kaikki ilkeitä toisilleen ja jatkuvasti saa pelätä potkujen uhkaa, kun pomo on sellainen. Tahtoisin vaihtaa töihin muualle. Muille työntekijöille olen kertonut kahden kesken kun he ovat minulta joskus asiaa kysyneet, että olen muuttanut aivan toisesta kaupungista, mitä sanoin sille ensimmäiselle henkilölle joka kysyi.

Olen järkyttynyt siitä, että isossa kaupungissa! työpaikalleni sattui myös toinen henkilö jolla on yhteyksiä sille pikku paikkakunnalle mistä olen kotoisin! Ahdistuin, aivan suunattomasti. Miten voi olla mahdollista.

Nyt jos jätän työsuhteeni kesken kaiken kesken, herätänkö sillä paljon huomiota? ja pelkään, että herätän. Sitten pelkään, että joku mielii kysyä siltä ensimmäiseltä henkilöltä kelle sanoin mistä olen oikeasti kotosin tai ainakin hänen kuullensa, " Mistäs se Jenni oli muuten kotosin? " ja totuus paljastuu ja huomataan myös, että olen puhunut ristiin asioita mikä varmaan herättää ihmisissä vielä enemmän mielenkiintoa.

Niin mitä teen?

Pari kuukautta ois vielä tätä nykyistä työsuhdetta jäljellä, mutta mulla on joka päivä ihan helvetillinen olo mennä töihin ja tuska olla siellä. Kumpa jaksaisinkin... Mutta kun pitäisi pystyä välittämään myös itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan! En tiedä odottaako toisessa työpaikassa, toisella alalla, parempi tulevaisuus henkisen olotilan kannalta, mutta toivotaan... Pakko se ois yrittää jotain.

Kotipaikkakunnalla kaikki tietää huorailuistani ja ystävät jäi myös sinne, nyt minulla on uusia ystäviä ja mies. Mies joka ei tiedä menneisyydestäni, mitään. Onneksi suurinosa työtovereistani on huomattavasti vanhempia kuin minä, joten sinällään en pelkää, että heitä kiinostaisi kaivella asiaa tai siitä tulisi mitään suurempaa numeroa, vaikka ristiin puhumiseni tulisi esimerkiksi ilmi. Mutta työyhteisöön mahtuu myös muutama nuorempi työntekijä, joista yksi on asunut aika lähellä minua isossa kaupungissa nykyisellä asuinalueella missä minä asun! ja pelkään, että hänellä saattaisi olla jonkinlaisia yhteyksiä myös kotipaikkakunnalleni... Koska, olihan meillä töissä myös se yksi työntekijä jolla sattui jopa olemaan!

Mitään en enemmän kadu kuin huorailujani. Ja tuota, että saatoin olla niin hölmö, etten suojellut taaskaan itseäni ja menin yhdelle ihmiselle kertomaan, mistä olen oikeasti kotoisin. Olisi pitänyt vaan sanoa, että täältä missä nytkin asun. Pakko kai se on vaan jatkaa valheiden verkkoa, jos meinaa itseään suojella menneisyydeltään. Olin nuori, hölmö, ongelmaiset vanhemmat, paskoja ihmissuhteita... Kun tein nuo kaikki virheeni mitkä ovat johtaneet minut tähän pisteeseen. Olin itseasiassa, ala-ikäinen, kun huorasin!. Eli lapsi vielä tai nuori. Ja nyt saan koko loppuikäni peitellä sitä asiaa, jotkut "ystäväni" jaksoivat oikeen siellä kotipaikkakunnalla minua piinata siitä, eri keinoin, kun olin mennyt huoraamaan, meno oli julmaa..... Pelkään jos ne saavat nyt tietää, missä elelen ja normaalia tulevaisuutta rakentelen, niin halu on liian kova tulla pilaamaan tulevaisuutenikin. Sitten viimeistään tapan itseni, en jaksa enää ponnistella.

Kommentit (125)

Vierailija
81/125 |
30.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 08:55"]

[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 08:50"]

[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 00:08"]

Tässähän oletetaan että miehet ovat rehellisiä ja kertovat kaiken menneisyydestään. Se ei pidä paikkaansa. Tunnen monia miehiä joiden tyttöystävillä ja vaimoilla ei ole aavistustakaan mitä heidän siippansa ovat touhunneet ja toisten kohdalla touhuavat edelleen. Sitä pidetään yleisesti ottaen hyväksyttävämpänä koska " eihän miehet muutenkaan mitään puhu". 

Mä olen tavannut mieheni vasta kolmekymppisenä eikä mua ole koskaan kiinnostanut liikoja hänen menneisyytensä muuten kuin siltä kohtia jonka hän oitse on tuonut esille. Hän on hyvä isä lapsille , erinomainen aviomies ja pidetty ja arvostettu työpaikallaan.

Mitä se mua kutittaa jos hän olis vaikka opiskelunsa rahoittanut miesprostituotuna aikanaan. Se ei muuttaisi hänen nykyistä minäänsä mun silmissä mihinkään suuntaan. Kokemukset muokkaavat ihmistä sellaiseksi millainen hän on. Älkää pilatko parisuhteitanne kertomalla koko historiaanne jos ette halua ja ehdottomasti päättäkää itse mitä kerrotte, älkää kyselkö muilta neuvoja. 

[/quote]

Aika monet miehet ovat myös ostaneet seksiä. Monien olen kuullut selittelevän sitä sillä, että kaipasivat läheisyyttä, jota eivät esim. avioliitossaan saaneet (eli seksitön avioliitto). Kuinka monen miehen uskot kertovan omista seksinostoseikkailuistaan uudelle puolisolleen? Ei kovin monen. Onko myyminen vai ostaminen pahempaa? Minusta on oikeastaan hirveää nähdä täälläkin sama kuin muslimimaissa: naiset ja miehet kivittävät naisia. Kukaan ei puolusta, jos naisen asema on vaikea. Mutta miehen libidoon nyt kuuluu, että käy seksiä ostamassa eikä sitä nyt niin pahana pidetä. Hirveää kaksinaismoralismia.

[/quote]

En pidä kummankaan osalta mitenkään moraalisesti hienona asiana. Kumpi on pahempaa: tehdä rahasta palkkamurha vai maksaa siitä? Eiköhän kumpikin ole aika lailla samanveroinen juttu.

Huoraamisessa miehen ja naisen ero on kuitenkin aktien määrässä. Akti ei huoraamisessa maksa naiselle mitään, päinvastoin hän saa siitä rahaa. Sen sijaan aika harvalla miehellä on varaa maksaa huorille niin paljoa, että pääsisi aktien määrässä samaan. Tyypillisesti siis huoraava nainen tekee sitä yksilökohtaisesti paljon enemmän kuin huorissa käyvä mies per yksilö.

[/quote]

Eli tällä logiikalla siis aktien määrä korreloi teon vakavuuden kanssa? Eli jos nainen on myynyt itseään vaikkapa 10 kertaa niin sitä ei ole pakko kertoa tulevalle puolisolle, koska akteja on keskimäärin ennen aviopuolisoa paljon enemmän kuin tuo 10? Vai mihin se raja vedetään, mikä on paha ja mikä ei?

Vierailija
82/125 |
29.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 19:13"]

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 19:03"]

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 18:59"]

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 18:50"]

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 18:44"]

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 18:27"]

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 18:22"]

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 18:15"]

Joudut pakenemaan moraalitonta menneisyyttäsi. Toivottavasti mahdollisimman moni nyt samoin toimiva lukee avauksesi.

[/quote]

Niin ettei päätyisi sinun kaltaisten paskiaisten kidutettavaksi ja kivitettäväksi?

Oletko kovinkin ylpeä itsestäsi?

[/quote]

Mitä tekemistä minulla on koskaan ollut minkään huoran kanssa? En vain jaksa pitää niin huonona, että moraalittomista valinnoistaan joutuu itse maksamaan niiden hinnan.

[/quote]

Ja mä en kyllä enää ole mikään huora, vaan ihan kiltti ja mukava nuori nainen, jonka elämä oli joskus ongelmallista ja ihmiset reagoi ongelmiin eri tavoin.

Ja mä en maksa tälle elämälle enää yhtään mitään, tiedoksesi, mä olen maksanut aivan tarpeeksi. Ilman että tarvitsee edes marttyyriä ruveta leikkimään.

[/quote]

Miksi sitten väität, että kivitän sinua kun en huorien kanssa ollut koskaan tekemisissä ja en sinunkaan kanssasi menneisyydessäsi?

[/quote]

Sen takia koska väität entistä elämääni hyvin moraalittomaksi ja mun pitäis olla ikään kuin varottava esimerkki muille. En halua ottaa sitä roolia. Haluan olla jotain muutakin. Haluan menestyä.

[/quote]

Aiempi elämäsi oli moraalitonta. Tiedät sen hyvin itsekin, koska piilottelet sitä mieheltäsi. Turha sinun on totuutta kieltää, koska itsekin häpeät itseäsi. Muuten et olisi hätääntynyt siitä, että menneisyytesi saa sinut kiinni. 

Halusit tai et, on hyvä vaan että muutkin näkevät minkälaisiin ongelmiin moraalittomuus johtaa. Ihmiset elävät niin helposti tätä päivää hällä väliä välittäen tekojensa huomisista seurauksista. Sinun ahdistuksesi voi hyvinkin toimia sellaisille ihmiselle hyvänä herättäjänä.

[/quote]

En häpeä itseäni, tiedän että olen hyvä.

Minusta jokaisella ihmisellä on oikeus elää elämäänsä omalla tavallaan, kunhan ei satuta muita, tuomitsijat ovat noloja. Ethän halua vain kuulua heihin?

Moraali on omansa, jokaisen eri ihmisen päässä. Se ei ole mikään laki. Mikä koskettaisi samalla tavalla kaikkia. Joten miten kukaan voi loppupeleissä sanoa, mikä on moraalitonta ja mikä ei. Sellaista ei ole. Ei ole rajoja, on vain vapautta.

[/quote]

Jos uskoisit itse mitä kirjoitat, ei sinulla olisi mitään estettä kertoa miehellesi menneisyydestäsi etkä olisi irtisanomassa itseäsi työpaikastasi. Sinun oma käytöksesi sinut tuomitsee, se paljastaa että itsekin häpeät menneisyyttäsi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/125 |
30.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 09:02"]

[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 08:55"]

[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 08:50"]

[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 00:08"]

Tässähän oletetaan että miehet ovat rehellisiä ja kertovat kaiken menneisyydestään. Se ei pidä paikkaansa. Tunnen monia miehiä joiden tyttöystävillä ja vaimoilla ei ole aavistustakaan mitä heidän siippansa ovat touhunneet ja toisten kohdalla touhuavat edelleen. Sitä pidetään yleisesti ottaen hyväksyttävämpänä koska " eihän miehet muutenkaan mitään puhu". 

Mä olen tavannut mieheni vasta kolmekymppisenä eikä mua ole koskaan kiinnostanut liikoja hänen menneisyytensä muuten kuin siltä kohtia jonka hän oitse on tuonut esille. Hän on hyvä isä lapsille , erinomainen aviomies ja pidetty ja arvostettu työpaikallaan.

Mitä se mua kutittaa jos hän olis vaikka opiskelunsa rahoittanut miesprostituotuna aikanaan. Se ei muuttaisi hänen nykyistä minäänsä mun silmissä mihinkään suuntaan. Kokemukset muokkaavat ihmistä sellaiseksi millainen hän on. Älkää pilatko parisuhteitanne kertomalla koko historiaanne jos ette halua ja ehdottomasti päättäkää itse mitä kerrotte, älkää kyselkö muilta neuvoja. 

[/quote]

Aika monet miehet ovat myös ostaneet seksiä. Monien olen kuullut selittelevän sitä sillä, että kaipasivat läheisyyttä, jota eivät esim. avioliitossaan saaneet (eli seksitön avioliitto). Kuinka monen miehen uskot kertovan omista seksinostoseikkailuistaan uudelle puolisolleen? Ei kovin monen. Onko myyminen vai ostaminen pahempaa? Minusta on oikeastaan hirveää nähdä täälläkin sama kuin muslimimaissa: naiset ja miehet kivittävät naisia. Kukaan ei puolusta, jos naisen asema on vaikea. Mutta miehen libidoon nyt kuuluu, että käy seksiä ostamassa eikä sitä nyt niin pahana pidetä. Hirveää kaksinaismoralismia.

[/quote]

En pidä kummankaan osalta mitenkään moraalisesti hienona asiana. Kumpi on pahempaa: tehdä rahasta palkkamurha vai maksaa siitä? Eiköhän kumpikin ole aika lailla samanveroinen juttu.

Huoraamisessa miehen ja naisen ero on kuitenkin aktien määrässä. Akti ei huoraamisessa maksa naiselle mitään, päinvastoin hän saa siitä rahaa. Sen sijaan aika harvalla miehellä on varaa maksaa huorille niin paljoa, että pääsisi aktien määrässä samaan. Tyypillisesti siis huoraava nainen tekee sitä yksilökohtaisesti paljon enemmän kuin huorissa käyvä mies per yksilö.

[/quote]

Eli tällä logiikalla siis aktien määrä korreloi teon vakavuuden kanssa? Eli jos nainen on myynyt itseään vaikkapa 10 kertaa niin sitä ei ole pakko kertoa tulevalle puolisolle, koska akteja on keskimäärin ennen aviopuolisoa paljon enemmän kuin tuo 10? Vai mihin se raja vedetään, mikä on paha ja mikä ei?

[/quote]

Ei. Et lukenut viestiäni alusta saakka. Minä vetäisin rajan yhteen.

Vierailija
84/125 |
30.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap. päätti aloittaa samalla teemalla toisen aloituksen, kun tästäkin riitti niin mukavasti juttua. Kyllä ne porvoolaiset hupinsa ottavat irti, vaikka sitten mistä.

http://www.vauva.fi/keskustelu/4430433/ketju/poikaystavani_luulee_minun_olevan_lahes_kokematon

Vierailija
85/125 |
29.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 19:15"]

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 19:07"]

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 18:56"]

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 18:45"]

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 17:42"]

Tunnen omalta kotipaikkakunnaltani tytön, joka oli kaikille jakorasia ja so what? Jos tulisi samaan työpaikkaan kanssani, niin en AIKUISENA JA FIKSUNA IHMISENÄ kertoisi kellekkään.. kaikki on duunaillut sekopääjuttuja nuorena... ja jos joku oikeasti tosta sulle puhuu, niin sano vaan, että sua kiusattiin yhden pojan toimesta, joka ei ollutkaan ihastunut suhun, vaikka väittikin niin...tms 

[/quote]

Minä en duunannut sekopääjuttuja nuorena. Älä yleistä itseäsi meihin kaikkiin. Sen verran so what jakorasiakaveristasi, että en minä ainakaan tuollaista partnerikseni huolisi.

[/quote]

Ja sinä kun et ole duunannut, niin muut ei voi duunata? Sinunko tapa elää nuoruutta on ainut ja oikea? Eikö niistä virheistäkin voi oppia ja ne jotka on tehnyt enemmän virheitä kun sinä, voivat jopa olla enemmän elämänoppineita mitä sinä. Sinä et mitään sellasista kärsimyksistä tiedäkkään, toisaalta hyvä ja toisaalta huono sun kannalta. Ja sä olet näköjään näitä ihmisiä, että jos joskus mokaa, pitäisi aina elää mokiensa seurauksien kanssa, vai mitä? Koskaan ei saa unohtaa ja mennä eteenpäin, se ei kuulosta sinusta yhtään järkevältä ja hyvältä vaihtoehdolta? Kun ei ole henkirikosta tehnyt, niin luulisi ettei ole tehnyt mitään niin lopullista, mistä ei voisi jatkaa eteenpäin. Olet sinä kyllä niin hieno ihminen, että olet varmasti ihan jumalasta seuraava.

[/quote]

Unohda sinä kaikessa rauhassa, jos pystyt. Salli kuitenkin minun suhtautua sinuun kokonaisena ihmisenä, menneisyytesi mukaanlukien. Jos en partnerikseni halua menneisyydessään huorannut ihmistä, suo sinä se minulle. Ei kaikkien tarvitse suhtautua moraaliin yhtä kevyesti ja välinpitämättömästi kuin sinun. Ymmärrä sinä, että meitä muunlaisiakin on.

[/quote]

Et vaikka, mulla olisi kuinka hyvä persoonallisuus...?

Tai, kun olen kouluttautunut myöhemmin hyvään ammattiin...?

[/quote]

En. Tiedän sen ihan kokemuksesta, sillä olen kahdesti torjunut partneriksi tarjoutuneen joka on kertonut aiemmista sekoiluistaan. Toinen heistä kertoi käyneensä läpi parissa vuodessa pari sataa seksipartneria. Minusta ei tullut yhtä lisää siihen ketjuun. Ihan mukava henkilö hän on ja olemme edelleenkin puheväleissä, mutta pariskuntaa meistä ei koskaan tule. 

Vierailija
86/125 |
29.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Rauhoitu. Ja todellakin pysyt työpaikassasi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
87/125 |
29.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 19:28"]

Rauhoitu. Ja todellakin pysyt työpaikassasi.

[/quote]

Miksi pysyisin? heitä 5 hyvää syytä.

Vierailija
88/125 |
29.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 19:31"]

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 19:28"]

Rauhoitu. Ja todellakin pysyt työpaikassasi.

[/quote]

Miksi pysyisin? heitä 5 hyvää syytä.

[/quote]

Ei sinua kukaan viitsi ruveta paapomaan. Kehuit, että olet aikuisikäsi tehnyt vain hyvia ratkaisuja. Tee niitä nyt sitten ihan itse.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
89/125 |
29.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 16:24"]

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 16:14"]

Miten kaikki tiesi siitä että myit itteäsi? Eikö tollaset hommat hoideta yleensä salassa...

[/quote]

Piti hoitaa, kunnes yks tuttava kuvas mua salaa filmille kenen kanssa olin hommailemassa ja pisti muille jakoon ja sano että myyn ihteäni... Se oli sellanen suosittu jätkä, sitä usko kaikki! en tiiä miks se halus kääntää mulle selkänsä. Siihen asti seksi kelpasi.

[/quote]

Lapsipornoa ja kiristystä. Jos tulee vielä vastaan niin vie asia rohkeasti poliisille.  Lapsipornoon suhtaudutaan Suomessa onneksi vakavasti.

Vierailija
90/125 |
29.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niinhän se on, että jos elät toisin kuin muut, sua ei hyväksytä ja parempi on siis salata kaikki. Itsellä ei todellakaan noin rankkaa menneisyyttä, mutta tiennyt aina pitää suuni kiinni siitä. Luulisin tietäväni edes jotenkin miltä susta tuntuu. Pitäiskö sun vähän jutella ja kaverustua niiden kans jotka tietää, jos ne sit ymmärtäis pitää suunsa kii ku tajuisivat, ettei o helppoo muutenkaan elää tuon historian kans, puhumattakaan siitä, et sitä alettais viel uusissa kuvioissakin availee.
En o lukenu aiempii viestei, ehkä joku jo keksiny jotaa parempaa. Mut tällä keinol voisit kyl saada uusii sinut ja su menneisyytes hyväksyvii ystäviiki...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
91/125 |
29.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 19:42"]

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 16:24"]

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 16:14"]

Miten kaikki tiesi siitä että myit itteäsi? Eikö tollaset hommat hoideta yleensä salassa...

[/quote]

Piti hoitaa, kunnes yks tuttava kuvas mua salaa filmille kenen kanssa olin hommailemassa ja pisti muille jakoon ja sano että myyn ihteäni... Se oli sellanen suosittu jätkä, sitä usko kaikki! en tiiä miks se halus kääntää mulle selkänsä. Siihen asti seksi kelpasi.

[/quote]

Lapsipornoa ja kiristystä. Jos tulee vielä vastaan niin vie asia rohkeasti poliisille.  Lapsipornoon suhtaudutaan Suomessa onneksi vakavasti.

[/quote]

KIITOS ! Tämäpä oli hyvä vinkki. Voisin tehdä siis tosi kusiset, oon ollu liianki anteeksantavainen tähän asti. ;) kun muut ei oo minua kohtaan yhtään...

Vierailija
92/125 |
29.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 19:42"]

Niinhän se on, että jos elät toisin kuin muut, sua ei hyväksytä ja parempi on siis salata kaikki. Itsellä ei todellakaan noin rankkaa menneisyyttä, mutta tiennyt aina pitää suuni kiinni siitä. Luulisin tietäväni edes jotenkin miltä susta tuntuu. Pitäiskö sun vähän jutella ja kaverustua niiden kans jotka tietää, jos ne sit ymmärtäis pitää suunsa kii ku tajuisivat, ettei o helppoo muutenkaan elää tuon historian kans, puhumattakaan siitä, et sitä alettais viel uusissa kuvioissakin availee. En o lukenu aiempii viestei, ehkä joku jo keksiny jotaa parempaa. Mut tällä keinol voisit kyl saada uusii sinut ja su menneisyytes hyväksyvii ystäviiki...

[/quote]

En rupee nyt vuosien jälkeen ottaa niihin ihmisiin yhteyttä, jotka teki sillon mun elämästä haloon kun olin 15-17vuotias. Kun en edes tiedä missä nykysin menevät ja mitä tekevät, ei kiinnosta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
93/125 |
29.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 19:50"]

Ja lisään viel sen verran, että luulis aikuiset ihmiset muutenkin tajuavan pitää jo turpansa kiinni asioista mitä kukakin on tehny 15-vuotiaana. On se hävettävää, jos yli parikymppinen on jääny ylä-asteelaisen tasolle ja elämään niihin muistoihin, niin vahvasti, mitä sillon tapahtu, et haluu yli parikymppisenäki niitä levitellä.

Vai mitä oot ite mieltä?

Vierailija
94/125 |
30.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hitsit, mikä logiikka joillain miehillä tässä ketjussa :D Jos tuo ap:n tarina olisi/on tosi, niin hän on harjoittanut prostituutiota alaikäisenä. Seksin ostaja on tehnyt silloin rikoksen, koska laki kieltää seksin ostamisen alle 18-vuotiaalta. Vaikka se olisi ostanut vain kerran, ostaja olisi siinä rikollinen, ei ap, vaikka olisi myynyt seksipalveluja useamman kerran. Kyllä se rikollinen siinä se pahis on, ei ap. Jos alaikäinen harjoittaa prostituutiota, on hän siinä uhri, olipa hän tehnyt sen omasta tahdostaan tai ei.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
95/125 |
09.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tässä ketjussa AV-mammat ovat ehdottomasti sitä mieltä, että menneisyys kuuluu puolisolle paljastaa:

http://www.vauva.fi/keskustelu/4439521/ketju/esteettomyystodistuksessa_miehella_toinen_avioliitto

Menkääs nyt ap:tä ohjineet tuohon toiseen ketjuun neuvomaan  :-P

Vierailija
96/125 |
23.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset
Vierailija
97/125 |
29.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eteenpäin vaan. Kaikilla on mahdollisuus aloittaa alusta. Jos mulle joku juoruilis selän jonkun menneisyydestä tuollaisia asioita, pitäisin sitä juoruilijaa siinä pahana tyyppinä, en sua. Varsinkin, jos se tapahtuisi jossain työpaikalla, ajattelisin kyllä silloin, että minkälaisia työkavereita mulla oikein on?! Mitä vanhemmaksi kasvat, tuo menneisyytesikin on aina vain kauempana. Et sä enää muutaman vuoden kuluttua sitä mieti samalla tavoin kuin nyt.

Vierailija
98/125 |
29.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miehes jättää sut heti, kun saa tietää menneisyytesi.

Vierailija
99/125 |
29.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 20:19"]

Miehes jättää sut heti, kun saa tietää menneisyytesi.

[/quote]

Mitkä ihmeen peruskouluikäiset/sen tasolle jääneet koulukiusaajat täällä jyllää?! :D

Vierailija
100/125 |
29.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap, kannattaa muistaa, ettei nämä tuomitsevat ja ilkeämieliset kommentit tässä ketjussa edusta keskivertoaikuisten mielipiteitä. Tämmöinen palsta nyt vetää jotain kiusaajia puoleensa, jotka haluavat vain tuomita ja aiheuttaa pahaa mieltä anonyymeinä tai ovat muuten vaan ihan älyttömän mustavalkoisia ajatusmaailmaltaan, eikä kaikki täällä ole välttämättä edes aikuisia.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän yhdeksän kolme