En ikinä kadehdi yli 40-vuotiasta lapsetonta ihmistä

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 23:46"]

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 17:51"]

Taiteilijalle hänen taiteensa ovat niitä lapsia. Ota häneltä pois vapaus luoda, niin yhtä hyvin voisit pistää kahleisiin ja kiduttaa.

[/quote]

Niin kyllä minä enemmän arvostan jotain mestariteosta joka muuttaa maailmaa ja ihmisten ajattelua vuosisatojen päähänkin, kuin jotain pullapersesikaa nulikkaa joka repii ja tuhoaa kaiken.

Taideteoksestaan saa tehtyä juuri sellaisen kuin haluaa, mutta pyöräytäpä pentu, niin saat vain toivoa, että siitä ei tulisi mitään ainakaan kovin paatunutta nuorisorikollista tai sellaisen uhria.

[/quote]

Taideteos on siis enemmän tekijänsä tuote kuin lapsi milloinkaan. Taiteesi on juuri sinun tekeleesi, eikä siihen pääse naapurin pertti tai joku jengi sotkemaan omia vaikutuksiaan.

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 17:29"]

Vaikka olisi kuinka hieno ja onnellinen elämä, niin silti säälin lapsettomia ihmisiä. Aina. Poikkeuksetta. Itselläni on kaikki mitä maailmassa haluan ja silti mikään ei voita vanhemmuuden tuomaa onnea ja iloa.

[/quote]

Se on vain sun elämäsi. Mun elämässäni lapsi pilaisi kaiken onnen ja ilon ja päätyisin alibin kanteen.

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 00:45"]

Pakko vastata. Minä olin juuri laisesi ihminen, rauha, siisteys ja harmonia on kotona todella tärkeää. Minulla on myös paljon henkisiä ja älyllisiä harrastuksia ja ambitioita. En edes erityisemmin välittänyt lapsista ennen kuin sain omia, hoivavietti on minulla naiseksi todella alhainen.

Mutta lapset tuppaa monesti olemaan samantyylisiä kuin vanhempansa. Sain kaksi todella rauhallista, miellyttävää ja älykästä tytärtä. Heidän kanssaan miltei pikkulapsivaiheesta asti kotona on ollut oikein seesteistä ja onnellista. Ei se lasten saaminen jotenkin yht`äkkiä räjäytä kaikkea raastavaksi kaaokseksi, tai ehkä hetkeksi korkeintaan.

Ja kumma juttu, olen myöskin hyvin itsellinen ihminen, mutta omat lapset eivät ole jotain ulkopuolista, jota kohtaan pitäisi taipua. Minusta se että teen asioita lasteni vuoksi, teen ikäänkuin myös itseni vuoksi. Se tekee minut onnelliseksi ihan itsekkäästäkin näkökulmasta katsottuna. Ikinä koskaan ei ole ollut tunnetta että jotenkin uhrautuisin lasten vuoksi.

Ja lapset on lapsia vain hetken. Hyvin pian niiden omien lasten kanssa voi keskustella ja toteuttaa monenlaisia "aikuisempiakin" harrasteita. Käydä matkoilla ja teatterissa, keskustella kirjallisuudesta ja politiikasta..

Ei se tilanne mene niin että elämä muuttuu pysyvästi joksikin vaipanvaihtokaruselliksi ja vaihtoehtona on hyvä elämä ilman lapsia. Itse en ainakaan koe että olisin jäänyt tasan mistään paitsi tai elämässäni olisi mitään enemmän ilman lapsia.

[/quote]

Suurin osa ihmisistä, jotka tunnen, eivät ole kuin vanhempansa. En ollut minäkään lapsena, enkä ole vieläkään. Ja sisarukset taas olivat erilaisia kuin minä, yksi vähän enemmän äidin kaltainen mutta ei siltikään lähellekään samanlainen.

Ja mitä sitten että jossain vaiheessa lasten kanssa voi keskustella, matkustella ja ties mitä, kun en halua sitäkään. Jotenkin kummasti jumitutaan aina siihen pikkulapsivaiheeseen, ikään kuin se olisi jotain mitä vela ei halua mutta muuten lapset kelpaisi kyllä ja kannattaisi vaan sinnitellä sen taaperoajan ohitse. Minä vaan en halua keskustella koululaisen tai teininkään kanssa, en matkustella, en käydä elokuvissa tai mitään muutakaan. En halua pikkulapsiaikaa, en halua koululaisaikaa, en halua teiniaikaa enkä halua kokea elämää aikuisten lasten kanssa.

Onhan noita "ainutlaatuisia tunteita" herättäviä asioita vaikka kuinka, ja valinnan tekeminen johonkin suuntaan on jonkin toisen mahdollisuuden sulkemista pois. Suurperheen äiti ei tiedä mitään riippumattoman maailmanympärimatkaajan kokemuksista ja toisinpäin. Downshiftaaja ei tiedä mainetta ja kunniaa niittävän uraohjuksen elämästä ja niin edelleen. En ymmärrä, miksi vanhemmuuden erityisyyttä pitäisi elämänvalintojen joukossa erityisesti korostaa. Siltä varalta, että kommenttini herättää lukijoissa velaviboja, kerron jo etukäteen, että olen itse perheellinen. En vain pidä omia valintojani sen erityisempinä tai parempina kuin muiden.

No kyllä minunkin on mahoton kadehtia ketään, jolla on lapsia. Vaikka joku olisi kuinka kaunis ja menestynyt, lapset pilaavat mielikuvan, joka minulla on hänen elämästään. En suostuisi tekemään lasta, vaikka minulle maksettaisiin siitä miljoona, joten miksi tekisin sellaista omalla kustannuksellanikaan?

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 23:50"]

Ja mitä sitten että jossain vaiheessa lasten kanssa voi keskustella, matkustella ja ties mitä, kun en halua sitäkään. Jotenkin kummasti jumitutaan aina siihen pikkulapsivaiheeseen, ikään kuin se olisi jotain mitä vela ei halua mutta muuten lapset kelpaisi kyllä ja kannattaisi vaan sinnitellä sen taaperoajan ohitse. Minä vaan en halua keskustella koululaisen tai teininkään kanssa, en matkustella, en käydä elokuvissa tai mitään muutakaan. En halua pikkulapsiaikaa, en halua koululaisaikaa, en halua teiniaikaa enkä halua kokea elämää aikuisten lasten kanssa.

[/quote]

Tämä. Joidenkin vanhempien on ilmeisen mahdoton tajuta, etteivät ne myöhemmät ikävaiheet ole vapaaehtoisesti lapsettomalle mikään palkkio pikkulapsiajan kamaluuksista. Minulle kaikki, mitä voi tehdä lasten kanssa, on mielekkäämpää yksin tai itse valitsemassani seurassa. En tarvitse lapsia mihinkään.

Siina mielessa vahan turha keskustelu, koska jos et jostain tieda, et osaa sita kaivata. Eli molempi parempi. Itsellani on lapsi, olen eronnut isastaan ja en missaan tapauksessa olisi ilman ihanaa esi-teini-ikaistani. Toisaalta jos olisin elanyt lapsettomassa suhteessa mieheni kanssa, emme ehka olisi eronneet. Elamantyyli olisi ollut taysin erilainen. Minulle tama on kuitekin  se paras vaihtoehto. Lapseni on minulle tarkeampi kuin mikaan muu. 

Miksi ap kirjoitit tuon, jos se ei kerta häiritse.

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 23:15"]

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 23:02"]

Itse lapsia saaneena olen kylläkin sitä mieltä, että lapseni saatuani olen kasvanut ihmisenä epäitsekkäämmäksi kuin mitä olisin ilman lapsiamme.  Lapsettomiksi jääneistä ystävistäni kyllä huokuu jollain tasolla jonkinlainen itsekeskeisyyteen jämähtäminen ja kateellisuus meitä lapsia saaneita kohtaan. Lapsettomiksi tahattomasti jääneillä naisilla ja miehillä on ammottava aukko rakkauden tunneskaalassa. Ikävää, mutta niin totta.

[/quote]

Jos sinulta pukkaa tuollaista katkeraa ja pahansuopaista skeidaa nyt kun olet "kasvanut epäitsekkäämmäksi", niin olisipa ollut jännä nähdä millaisia aivopieruja päästelit ennen lasten saantia.

[/quote] En ole katkera, enkä pahansuopainen, miksi olisinkaan, minä olen onnellinen siitä, että olen saanut haluamani lapseni, ja he ovat elämäni tärkeimpiä ihmisiä, joiden kanssa olen elämääni viettänyt jo monia vuosia, ja haluaisin viettää vielä monia vuosia eteenkin päin, jos vaan luoja suo. Moninkertaisesti äitiydyttyäni olen vain kokenut sellaisen tunteen elämässäni eli äidin ja lapsen keskinäisen syvän kiintymyksen tunteen, jota ei voi lapseton ihminen koskaan kokea. Valitan.

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 18:01"]

En mahda sille mitään mutta osa näistä lapsellisista hehkuttavat kokemustaan kuin kristityksi kääntynyt valaistumistaan. Ensin elämä oli päätöntä ja vailla pohjaa - elettiin vailla huomista päivää ja täysin itsekkäästi - ja sitten tuli lapset ja kaikki muuttui. Minulla ei ole koskaan ollut tällaista pelleily vaihetta elämässä. Ja mitä yksinäisyyteen tulee niin yksinäisyys ei ole tunteena riippuvainen ulkomaailmasta. Minä olen introvertti ja löydän herkemmin kiksejä omasta sisäisestä maailmastani. Voin siis olla yksin, mutta en yksinäinen. Lapsenakin viihdytin itse itseäni ja äitini kertoikin että viihdyin paljon omissa oloissani. 

[/quote]

Minulkla ei ole ainakaan ollut mitään hurmosvaihetta. Tulin nuorena äidiksi ja kaikki meni luonnollisesti ilman mitään hehekutusta. Kai niin kuin luonto on sen tarkoittanutkin.

Jokainen tyylillään. Minullakin on sisäinen maailma mutta myös ulkoinen ja siihen kuuluu ihanat lapseni.

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 23:56"]

Siina mielessa vahan turha keskustelu, koska jos et jostain tieda, et osaa sita kaivata.

[/quote]Jaa että vapaaehtoisesti lapsettomat kyllä säntäisivät riemumielin isääntymään, jos vain saisivat todellisen maistiaisen siitä, miltä vanhemmuus tuntuu? Älä viitsi olla naurettava. Tiedän kyllä lapsiperhe-elämästä tarpeeksi ymmärtääkseni, että se olisi minulle täyttä helvettiä. Ei se todellakaan sovi kaikille.

Vieläkö tämä ketju elää. Kylläpä se omien valintojen todistelu on joillekin tärkeää. Miksi ette voi vain olla tyytyväisiä omaan elämäänne? Miksi koette että sitä omaa elämäntapaa pitää toitottamalla todistaa vauvapalstalla? En tule ikinä ymmärtämään.

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 00:00"]

En ole katkera, enkä pahansuopainen, miksi olisinkaan

[/quote]

En tiedä miksi henkilö joka ei omien sanojensa mukaan ole katkera eikä pahansuopainen, vuodattaa katkeraa ja pahansuopaista tekstiä. Ehkä asiat eivät sittenkään ole ihan niin ruusuisia kuin mitä ulospäin toitotetaan.

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 18:06"]

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 18:01"]

En mahda sille mitään mutta osa näistä lapsellisista hehkuttavat kokemustaan kuin kristityksi kääntynyt valaistumistaan. Ensin elämä oli päätöntä ja vailla pohjaa - elettiin vailla huomista päivää ja täysin itsekkäästi - ja sitten tuli lapset ja kaikki muuttui. Minulla ei ole koskaan ollut tällaista pelleily vaihetta elämässä. Ja mitä yksinäisyyteen tulee niin yksinäisyys ei ole tunteena riippuvainen ulkomaailmasta. Minä olen introvertti ja löydän herkemmin kiksejä omasta sisäisestä maailmastani. Voin siis olla yksin, mutta en yksinäinen. Lapsenakin viihdytin itse itseäni ja äitini kertoikin että viihdyin paljon omissa oloissani. 

[/quote]

Minulkla ei ole ainakaan ollut mitään hurmosvaihetta. Tulin nuorena äidiksi ja kaikki meni luonnollisesti ilman mitään hehekutusta. Kai niin kuin luonto on sen tarkoittanutkin.

Jokainen tyylillään. Minullakin on sisäinen maailma mutta myös ulkoinen ja siihen kuuluu ihanat lapseni.

[/quote]

Korostan "osa näistä lapsellisista". Ei kaikki. Mutta kiinnitin huomiota pariin.

Minusta näissä keskusteluissa on huvittavaa se, että lapsia hankkineet ovat niitä jotka vähättelevät lapsetonta elämäntapaa "kun eivät ne paremmasta tiedä". Sen sijaan lapsettomat tyytyvät vain kertomaan, että tyykkävät omasta tilanteestaan ja that's it. Väkisinkin tulee mieleen, että halutaanko vain laittaa vahinko kiertämään :)

En minäkään kadehdi lapsia hankkineiden elämää. Kadehtiminen yleensäkin on ajanhukkaa. En myöskään koe tarpeelliseksi tässä enempää hehkutella omaa valintaani, kunhan vain sanon, että olen enemmän kuin tyytyväinen. 

-lapseton 48-vee

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 00:02"]

Subjektiivisesti vastaan. Mä rakastan lastani niin, että tekisi mieli pussata koko nassikka puhki ja halia koko ajan. Hän on vain ihaninta, mitä tiedän. Tunne on voimakas lämpö, autuus, iloisuus. Ja ennen kaikkea ikinä en ole pystynyt elämään näin kiinni hetkessä. Kun leikin lapseni kanssa, olen täysin siinä hetkessä. Aiemmin vain haahuilin, mietin mennyttä ja tulevaa. Mulla ei ole kiire mihinkään, nautin vain lapseni seurasta. Elämä on jotenkin täyteläistä ja uutta päivää odottaa aina riemulla. Tätä se onni on mulle.

[/quote]

Minulla on juuri tällaista onnea ja elämää, vain ilman lapsia. Elän kiinni hetkessä, ei ole kiire ja odotan uutta päivää riemulla.

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 18:13"]

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 18:06"]

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 18:01"]

En mahda sille mitään mutta osa näistä lapsellisista hehkuttavat kokemustaan kuin kristityksi kääntynyt valaistumistaan. Ensin elämä oli päätöntä ja vailla pohjaa - elettiin vailla huomista päivää ja täysin itsekkäästi - ja sitten tuli lapset ja kaikki muuttui. Minulla ei ole koskaan ollut tällaista pelleily vaihetta elämässä. Ja mitä yksinäisyyteen tulee niin yksinäisyys ei ole tunteena riippuvainen ulkomaailmasta. Minä olen introvertti ja löydän herkemmin kiksejä omasta sisäisestä maailmastani. Voin siis olla yksin, mutta en yksinäinen. Lapsenakin viihdytin itse itseäni ja äitini kertoikin että viihdyin paljon omissa oloissani. 

[/quote]

Minulkla ei ole ainakaan ollut mitään hurmosvaihetta. Tulin nuorena äidiksi ja kaikki meni luonnollisesti ilman mitään hehekutusta. Kai niin kuin luonto on sen tarkoittanutkin.

Jokainen tyylillään. Minullakin on sisäinen maailma mutta myös ulkoinen ja siihen kuuluu ihanat lapseni.

[/quote]

Korostan "osa näistä lapsellisista". Ei kaikki. Mutta kiinnitin huomiota pariin.

[/quote]''Ok, onhan niitäkin. Varsinkin vanhemmalla iällä lapsia tehneiden joukossa.

261 jatkaa viela, etta on ihan hienoa kun nykyaan on lapsettomuus ihan jees. Talla pienella pallolla on jo liikaa ihmisia. Pitaa tosin myos muistaa, etta monet jotka sanovat, ettei ikina lapsia, muttavat mielensa jossain vaiheessa (ja se on ihan ok). Itsellani naiskollega joka on vuosia toittottanut ettei halua ikina lapsia ja nyt on 36v ja haluaakin vauvan. Miehensa jolle on toitottanut lapsettomuudesta vuosi kaudet ei ole viela innostunut. Mitenhan kay?

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 18:15"]

En minäkään kadehdi lapsia hankkineiden elämää. Kadehtiminen yleensäkin on ajanhukkaa. En myöskään koe tarpeelliseksi tässä enempää hehkutella omaa valintaani, kunhan vain sanon, että olen enemmän kuin tyytyväinen. 

-lapseton 48-vee

[/quote]

Samoin olen minäkin tyytyväinen omaan valintaani. Eli kolem aikuista lasta, ikää itsellä 43 v. Ihan sairasta kilpailla kuka nyt on tyytyväisempi. Idioottikommentteja koko ketju täynnä, muutama fiksu joukossa. Jokainen taaplaa tyylillään. Peace and happiness.