En ikinä kadehdi yli 40-vuotiasta lapsetonta ihmistä

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 01:14"]

Jep, kyllä vaan lapsista on pelkkää iloa ja sateenkaaria, onhan sen tältäkin foorumilta huomannut!

http://www.vauva.fi/keskustelu/4307503/ketju/loin_lastani

Voi että, kun kaikki eivät pääse kokeilemaan oman pinnansa venyvyyttä.

[/quote]

Se on erilaista, kun lapsi on oma.

Miksi pitäisi kadehtia? Miksi pitää sääliä? Etkö vaan voisi keskittyä omaan elämääsi ja tehdä mikä on sinusta hyvä tapa juuri sinulle. Tulee mieleen, että itselläsi on ristiriitaisia ajatuksia henkilökohtaisella tasolla aiheesta, kun koko asiaa jaksat puunata.

Lapsettomuus on osalla oma valinta, ja he nauttivat todennäköisesti elämästään juuri niin. Osalla on lapsia, ja he todennäköisesti nauttivat tilanteestaan myös. Et sinä voi päättää, onko ihminen yleisellä tasolla onnellisempi hankittuaan lapsia.

N21 ja mietinnässä olisi lasten hankkiminen n.26-30 vuotiaana.

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 09:56"]Älkää viitsikö noin julman ylimielisesti käsitellä tuollaista asiaa. Lapsettomuus ei ole aina vakaan harkinnan tulos, enkä siten ymmärrä, miten joku voi ylenkatseisesti todeta jostakin lapsettomasta yli 40v-tuollaisella tavalla.

Vanhemmuus on lahja, kyllähän se yli 40v lapsettomatkin ymmärtää, se itku asian suhteen loppuu tuossa 42v tienoilla, koska luonnonlait tulevat vastaan, kyllä se itsekin vielä viime talvena herkistyi kun naapurin penskat teki lumipalloja, jokin siinä vain sai herkistymään "menetyksen" edessä.

Jotain rajaa.
[/quote]

Ei sillä ole vakaan harkinnan tai surullisten biologisten yhteensattumien tuloksen kanssa mitään tekoa jos totean että iäkkäämmät lapsettomat naiset ovat erilaisia kuin lisääntyneet. Samalla tavalla kuin minä varmasti olin (/olen) pikkulapsiaikaa eläessäni hyvin erilainen lapsettomaan ikäiseeni verrattuna, esim työntekijänä. Muistini ja keskittymiseni eivät olleet parhaimmillaan töissä kun primäärikiinnostuksenkohteeni olivat jossain paljon tärkeämmässä. Luonnon lakeja nekin.

Jaa, aika tyhjää ja kurjaa se vanhusten keskeisin elämänsisältö- kuoleman odottaminen- taitaa olla vaikka olisi 70 lasta. Varmasti on kivempi kun joku käy silloin tällöin katsomassa, mutta kärsimystä se vanhuus silti vaikuttaa olevan.

(Siis jos argumenttina lasten hankintaan käyttää sitä että vanhana on kurjempaa ilman.)

minä taas säälin lisääntyneitä ihmisiä. Aina, oli tilanne mikä hyvänsä. En voisi koskaan elää sellaista puolittaista elämää. 

Missä kaikki miehet ovat tästä keskustelusta? Isät, sinkkumiehet, lapsettomassa parisuhteessa elävät? Miksi he eivät riitele tällä lailla? Miksi moni mies jättää perheensä? Eikö miehille se oman lapsen saaminen olekaan niin suuri täyttymys, että pitää sääliä lapsettomia?

Olen vannoutunut vela ja minusta vanhemmuuden ristiriitaisuus on tavallaan mielenkiintoista. Miten eri tavoilla ihmiset voivatkaan kokea asiat!

Minun +30v kaveripiiri ihmiset ovat pitkälti muuttuneet nuorista, kauniista ja monipuolisesti asioista kiinnostuneista ihmisistä nuutuneiksi, väsyneiksi, tyytymättömiksi ja omassa pikkuisessa kuplassaan eläviksi. Harrastuksetja mielenkiinnon kohteet ovat jääneet ja tilalle tullut raastava arki kotitöineen, muskareineen, vanhempainvartteineen, Wilmoineen, oksennuksine ja korvatulehduskierteineen. Valitus on jatkuvaa. Väsyttää, olisipa ihana jos saisi yhtenä yönä nukkua edes 4 tuntia putkeen, koulusta tuli taas huonoa palautetta, lapsi ei opi millään kertotaulua, lääkäriin piti taas jonottaa 4 tuntia, enää ei tiedä mikä on muotia, mitä musiikkia nykyään kuunnellaan, ei ehdi iltauutisiakaan katsoa, anoppi on hankala, rahat loppu jne. Minusta nuo lähipiirini ihmiset ovat tosi tyytymättömän ja kuormittuneen oloisia, eivät missään tapauksessa vaikuta onnellisilta.

Kuitenkin nuo samat ihmiset puhuvat kuinka haluavat lisää lapsia, kuinka baarit eivät kiinnosta eikä matkustelu ja juuri sitä velojen inhoamaa "vasta kun sain lapsen ymmärsin mikä on tärkeää" -läppää.

Kai ihminen vaan on edelleen niin elukka, että alkukantaiset vaistot menevät järjen yli. Tai ehkä kyse on psykologisesta mekanismista - ihmisillähän on taipumus ajatella, etät hän on paras ja hänen valintansa fiksuja ja oikeita. Tai kai kyse on noiden kahden yhdistelmästä.

Itse en vietä mitään glamourelämää. Mutta minusta olisi kertakaikkisen kammottavaa, jos työpäivän jälkeen en voisi levätä, syödä rauhassa, lähteä lenkille jne vaan el'isin orjan elämää, lasta palvellen. Kaikesta omasta pitäisi luopua lähes 20v ajaksi ja sen sijaan, että itse harrastaisin ja kehittäisin itseäni joutuisin pistämään itseni sivuun ja tyytymään olemaan se jossain kentän laidalla hengaileva äityli, joka vain katsoo kun muut tekevät.

Olisi kamalaa elää sellaista lapsiperhe-elämää jonkalaista elämää jotkut tuttuni elävät: hankkivat useita lapsia heti miehen kanssa joka suostuu lapsien tekoon, lapsien teko alkoi heti kaksikymppisenä, sitten perään lasta toisensa perään, itkua, raivoamista ja huonotuulisuutta kun lapset on tehty. Lopulta täysi luonteenmuutos vihaiseksi ja uhittelevaksi ihmiseksi jolla ei ole koskaan mikään hyvin ja tuntee vain vihaa ja syyttäminen aina mielessä asiasta kuin asiasta. Lapsetkin tuntuvat olevan vain tiellä kun äiti-ihminen keksii yks kaks paljon omia menoja, miksei ollut näitä menoja ennen lapsia miksi juuri silloin kun on lapset tehty, sitä en ymmärrä. On ilkeä ja pisti lastensa lelutkin myyntiin, tuli lähes paha mieli lastensa puolesta kun äiti-ihminen käyttäytyy tuolla tavoin. Minulla ei ole lapsia siksi koska ei ole nyt sellaista tunnetta että "pitäisi" lasta olla, haluan harrastaa ja elää omaa elämääni enkä ole tutustunut koskaan kehenkään tarpeeksi luotettavaan mieheen. Joskus on paljon parempi olla vela kuin ottaa joku sinkkumies kumppaniksi täysin piittaamatta siitä minkälainen mies on kunhan vaan saa lapsia, kuten joillain naisilla on ihan oikeasti tapana tehdä. Sormien läpi katsotaan pettämiset, valehtelut tai jopa pahoinpitely ja kaikki hyväksytään koska halutaan leikkiä onnellista pikkuperhettä, vakka tosielämä onkin sellaista että mies menee omia menojaan ja äiti-ihminen pyyhkii kyyneleitä hiekkalaatikon reunalla niin ettei kukaan huomaa. Niin ettei todellakaan käy kateeksi joidenkin ihmisten perhe-elämää.

Tulen alkoholistiperheestä enkä edes tiedä (tai tiedän kyllä mutta en ole nähnyt läheltä) millaista on aito ja onnellinen lapsiperhe-elämä, senkään takia en koe mitään pakottavaa tarvetta hankkia lasta tällaiseen tunnekuolleeseen saastaiseen ja rahanahneeseen maailmaan jossa lapsia usein vain on koska lapsia pitää olla ja lapsetkin ovat tietynlaisia aikuisten statussymboleita ja tietysti joillekin lapset ovat sellaisia kuin palvelijat joita voi käskyttää

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 05:56"]Olisi kamalaa elää sellaista lapsiperhe-elämää jonkalaista elämää jotkut tuttuni elävät: hankkivat useita lapsia heti miehen kanssa joka suostuu lapsien tekoon, lapsien teko alkoi heti kaksikymppisenä, sitten perään lasta toisensa perään, itkua, raivoamista ja huonotuulisuutta kun lapset on tehty. Lopulta täysi luonteenmuutos vihaiseksi ja uhittelevaksi ihmiseksi jolla ei ole koskaan mikään hyvin ja tuntee vain vihaa ja syyttäminen aina mielessä asiasta kuin asiasta. Lapsetkin tuntuvat olevan vain tiellä kun äiti-ihminen keksii yks kaks paljon omia menoja, miksei ollut näitä menoja ennen lapsia miksi juuri silloin kun on lapset tehty, sitä en ymmärrä. On ilkeä ja pisti lastensa lelutkin myyntiin, tuli lähes paha mieli lastensa puolesta kun äiti-ihminen käyttäytyy tuolla tavoin. Minulla ei ole lapsia siksi koska ei ole nyt sellaista tunnetta että "pitäisi" lasta olla, haluan harrastaa ja elää omaa elämääni enkä ole tutustunut koskaan kehenkään tarpeeksi luotettavaan mieheen. Joskus on paljon parempi olla vela kuin ottaa joku sinkkumies kumppaniksi täysin piittaamatta siitä minkälainen mies on kunhan vaan saa lapsia, kuten joillain naisilla on ihan oikeasti tapana tehdä. Sormien läpi katsotaan pettämiset, valehtelut tai jopa pahoinpitely ja kaikki hyväksytään koska halutaan leikkiä onnellista pikkuperhettä, vakka tosielämä onkin sellaista että mies menee omia menojaan ja äiti-ihminen pyyhkii kyyneleitä hiekkalaatikon reunalla niin ettei kukaan huomaa. Niin ettei todellakaan käy kateeksi joidenkin ihmisten perhe-elämää.

Tulen alkoholistiperheestä enkä edes tiedä (tai tiedän kyllä mutta en ole nähnyt läheltä) millaista on aito ja onnellinen lapsiperhe-elämä, senkään takia en koe mitään pakottavaa tarvetta hankkia lasta tällaiseen tunnekuolleeseen saastaiseen ja rahanahneeseen maailmaan jossa lapsia usein vain on koska lapsia pitää olla ja lapsetkin ovat tietynlaisia aikuisten statussymboleita ja tietysti joillekin lapset ovat sellaisia kuin palvelijat joita voi käskyttää
[/quote]

Minä aidosti olen surullinen puolestasi kun olet nähnyt vain noin huonoja perheitä.. Olen itsekin vela koska haluan olla mutta tunnen paljon onnellisia ja hyvinvoivia perheitä ja olen nähnyt millaisen ilon voi lapsi tullessaan tuoda vaikka en sitä täysin osaa käsittääkään. Minusta tuntuu että ne onnelliset ihmiset eivät tee siitä omasta olotilastaan niin suurta numeroa kun taas tällä palstalla usein näkee niitä jotka voivat huonosti. Antaa ehkä väärän kuvan perhe-elämästä. Minusta tällä palstalla näkee vähemmässä määrin sitä että osataan asettua myös toisen asemaan mutta toista kyllä väheksytään, haukutaan ja poljetaan. Minusta se jos mikä on osoitus siitä että elämäänsä on tyytymätön ja kaiken lisäksi vähän onneton.

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 17:39"]

Ajattelen samoin kuin ap. En vain koskaan sanoisi sitä ääneen.

[/quote]

mä toisinaan säälin suurperheen äitiä, joka on synnyttänyt ja kantanut niin monta lasta kropassaan esim. Mun mummo 8. Jotenkin se olis mun keholle liikaa.

siinä tavallaan kadehdin sitä isoa perhettä ja säälin samalla...miten jaksaa.

miks lapsettomia pitäis edes kadehtia? Mun mielestä on. Luonnollista on saada lapsia. Kaikki ei halua eikä kaikki saa..

misk tää on tällainen vastakkainasettelu...lapsellisuuksiin ja lapsettomuus? En oikein ymmärrä.

monia puolia kummassakin. Niin monenlaisia perheitä ja ihmissuhteita.

Vela pyytää: voisitteko kuvailla sitä onnentunnetta jonka lapset teissä äideissä aiheuttavat? Mistä se tunne syntyy? Muuttuuko se ajan mukana? Rakastaako teinejä vähemmän kuin pikku lapsia?

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 09:02"]

Vela pyytää: voisitteko kuvailla sitä onnentunnetta jonka lapset teissä äideissä aiheuttavat? Mistä se tunne syntyy? Muuttuuko se ajan mukana? Rakastaako teinejä vähemmän kuin pikku lapsia?

[/quote]

Vaikea sitä on kuvata. Mutta itse en oikein koskaan halunnut lapsia, mutta sitten päälle kolmikymppisenä hurahdin erääseen miehen ja siinä huumassa lupasin tehdä lapsen. Raskausaikana jo kadutti, että menee koko elämä pilalle.

Alapeukuttajille tiedoksi, tämä on siis vain minun kokemus. Kun lapsi synntyksen jälkeen nostettiin syliin, meni kroppani lävitse kuin säväys. Tiesin ja oivalsin, että paluuta entiseen ei ole, tämän lapsen vuoksi olen valmis vaikka kuolemaan, jos se suojelee tätä lasta. Leimauduin välittömästi lapseen ja suojelunhalu tulvahti ylitseni.

Lapsia olen tehnyt enemmänkin ja jokaiseen on tullut heti synnytyksen jälkeen tämä sama tunne. Uusi elämä, se on se uusi elämä. Olen katsonut tunti sitten syntyneen kasvoja ja hänen silmiään, että sinä rakas lapseni tiedät totuuden. Vastasyntyneen vauvan silmät ovat niin viisaat. Ennen kuin vauva unohtaa mistä tulee, on silmssä se tieto, mistä me tulemme, minne lähdemme. Se on ihme. Jokainen vauva on ihme ja on suunnaton onni saada ottaa vastuu uuden elämän eteen päin viemisestä.

Ymmärrän, että veloja ärsyttää ja kyllästyttää meidän mammojen rakkaus lapsiin. Olemme täynnä sitä lasta ja lapsi on meille tärkein, ennen kuin napanuoraa löysätään. Elämä ei ole enää koskaan entistä niin jyrisyttävän asian jälkeen kuin lapsen syntymän. 

Lasta ei rakasta enempää tai vähempää missään iässä. Lasta rakastaa kuolinvuoteelle asti, vaikka lapsi olisi muuttanut toiselle puolelle maapalloa.

Olen onnellinen, että miehen mieliksi suostuin tekemään lapsen. Minä en olisi voinut kuvitellakaan, mitä se on, ennen kuin sain esikoisen. Olin hoitanut toisten lapsia, mutta se on eri asia. Lapsi on matka myös itseensä, sekä hyvässä, että pahassa. Kun istut yöllä väsyneenä oksentavan vauvan vieressä ja mietit, lähdetäänkö jo sairaalaan, huoli ja väsymys kova, ollaan siinä tilanteessa, että vela ajattelee, että voi vittu, en tollaseen paskaan lähde. Äiti ajattelee, että minä jaksan taipua rakas lapseni sinun edestä vielä paljon enemmän, kunhan vain säilyt hengissä.

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 09:02"]Vela pyytää: voisitteko kuvailla sitä onnentunnetta jonka lapset teissä äideissä aiheuttavat? Mistä se tunne syntyy? Muuttuuko se ajan mukana? Rakastaako teinejä vähemmän kuin pikku lapsia?
[/quote]

Voi kun osaisikin. Vaikea antaa sanoja rakkaudelle. Olen sitten varmaan harvinaisuus tällä palstalla mutta olen hirvittävän onnellinen kahdesta lapsestani. Tulin äidiksi aika myöhään ja pitkään ajattelin etten edes halua lapsia kunnes ensimmäinen tuli ja toinenkin melko pienellä ikäerolla. Olimme pitkään lapsettomia mieheni kanssa ja se oli ihanaa elämää, ymmärrän täysin senkin valinnan. Se onnen tunne lapsesta on aika huikeaa, en osaa muut sanoa. Itkin onnesta kun sain heidät syliin ensimmäistä kertaa ja itkin onnesta kun esikoiseni sanoi ensimmäisen kerran rakastavansa minua. Kauhea lällyä varmasti, ymmärrän, enkä ole mikään itkupilli oikeasti mutta se onni tulee arvaamatta ja voimalla. Tottakai arki on arkea mutta joka päivä jotenkin tajuan miten onnellinen sitä on tässä ja nyt.

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 09:02"]Vela pyytää: voisitteko kuvailla sitä onnentunnetta jonka lapset teissä äideissä aiheuttavat? Mistä se tunne syntyy? Muuttuuko se ajan mukana? Rakastaako teinejä vähemmän kuin pikku lapsia?
[/quote]

Mulla on 2-vuotias. Tällä hetkellä siihen tunteeseen yhdistyy monenlaista: halu pitää lähellä, sylissä, nuuhkia hiuksia. Suojelunhalu. Ihastelu, kun lapsi oppii/sanoo/tekee jotain nokkelaa. Tyydytys siitä, kun lapsen tarpeet on tyydytetty ja hänellä on turvallinen olo ja kaikki hyvin.

lapsia tehneet eivät kerta kaikkiaan voi käsittää sitä että me lapsettomat emme todellakaan kadehdi sitä heidän perhe-elämäänsä, jossa nainen on kotiorjana, ja mies viiletele vaan omilla menoillaan, jopa kenties salarakkaan kanssa! HIH! Siellähön hirnut "onneasi",revennen vaginasi kanssa, ja heräät 2 tunnin välein yöllä tissiäsi vauan suussa pitämään, mustien silmänalusten kanssa! Mahasi roikkuu ja on ryppyinen, tarvitset korjausleikkauksen jos aiot ikinä käyttää bikineitä! Ei kiitos!! 

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 09:13"].

Ymmärrän, että veloja ärsyttää ja kyllästyttää meidän mammojen rakkaus lapsiin. Olemme täynnä sitä lasta ja lapsi on meille tärkein, ennen kuin napanuoraa löysätään. Elämä ei ole enää koskaan entistä niin jyrisyttävän asian jälkeen kuin lapsen syntymän. 

[/quote]

Itseäni tuo ei ainakaan ärsytä. Rakkaus lapseen on itsestäänselvyys ja on erittäin surullista, mikäli joku vanhempi ei noin tunne. Se mikä ärsyttää, on joidenkin vanhempien kyvyttömyys ymmärtää, etteivät kaikki SILTI halua itselleen tuota samaa. Se, että ilmoittaa velojen ihan varmasti kadehtivat itseään, tai ilmoittaa säälivänsä veloja, onkin sitten jo itseriittoista kusipäisyyttä ja kielii vahvasti ongelmista omassa elämässä ja onnellisuudessa.

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 09:42"]lapsia tehneet eivät kerta kaikkiaan voi käsittää sitä että me lapsettomat emme todellakaan kadehdi sitä heidän perhe-elämäänsä, jossa nainen on kotiorjana, ja mies viiletele vaan omilla menoillaan, jopa kenties salarakkaan kanssa! HIH! Siellähön hirnut "onneasi",revennen vaginasi kanssa, ja heräät 2 tunnin välein yöllä tissiäsi vauan suussa pitämään, mustien silmänalusten kanssa! Mahasi roikkuu ja on ryppyinen, tarvitset korjausleikkauksen jos aiot ikinä käyttää bikineitä! Ei kiitos!! 
[/quote]

Ja sitten olemme me joilla on vähän ryppyinen vatsanahka mutta käytämme silti bikineitä. Ja olemme onnellisia.

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 10:00"][quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 09:42"]lapsia tehneet eivät kerta kaikkiaan voi käsittää sitä että me lapsettomat emme todellakaan kadehdi sitä heidän perhe-elämäänsä, jossa nainen on kotiorjana, ja mies viiletele vaan omilla menoillaan, jopa kenties salarakkaan kanssa! HIH! Siellähön hirnut "onneasi",revennen vaginasi kanssa, ja heräät 2 tunnin välein yöllä tissiäsi vauan suussa pitämään, mustien silmänalusten kanssa! Mahasi roikkuu ja on ryppyinen, tarvitset korjausleikkauksen jos aiot ikinä käyttää bikineitä! Ei kiitos!! 
[/quote]

Ja sitten olemme me joilla on vähän ryppyinen vatsanahka mutta käytämme silti bikineitä. Ja olemme onnellisia.
[/quote]

Ja me, joilla ei lapsista huolimatta ole ryppyistä vatsanahkaa. Ajatella.

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 09:13"]

Lapsia olen tehnyt enemmänkin ja jokaiseen on tullut heti synnytyksen jälkeen tämä sama tunne. Uusi elämä, se on se uusi elämä. Olen katsonut tunti sitten syntyneen kasvoja ja hänen silmiään, että sinä rakas lapseni tiedät totuuden. Vastasyntyneen vauvan silmät ovat niin viisaat. Ennen kuin vauva unohtaa mistä tulee, on silmssä se tieto, mistä me tulemme, minne lähdemme. Se on ihme. Jokainen vauva on ihme ja on suunnaton onni saada ottaa vastuu uuden elämän eteen päin viemisestä.

[/quote]

Mutta eikö sinua häiritse se, että vauvastasi voi kasvaa joskus isona soini, räsänen, lubitz, tauski tai tuksu?

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 11:19"]

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 09:13"]

Lapsia olen tehnyt enemmänkin ja jokaiseen on tullut heti synnytyksen jälkeen tämä sama tunne. Uusi elämä, se on se uusi elämä. Olen katsonut tunti sitten syntyneen kasvoja ja hänen silmiään, että sinä rakas lapseni tiedät totuuden. Vastasyntyneen vauvan silmät ovat niin viisaat. Ennen kuin vauva unohtaa mistä tulee, on silmssä se tieto, mistä me tulemme, minne lähdemme. Se on ihme. Jokainen vauva on ihme ja on suunnaton onni saada ottaa vastuu uuden elämän eteen päin viemisestä.

[/quote]

Mutta eikö sinua häiritse se, että vauvastasi voi kasvaa joskus isona soini, räsänen, lubitz, tauski tai tuksu?

[/quote]

Eikö sinua häiritse se, että seurustelukumppanisi voi lyödä sinua joku päivä? Eikö sinua häiritse, että ystäväsi saattaa tehdä Breivikit tai veljesi voi sairastua ja tappaa vanhempansa?

Maailmassa on paljon pahaa, ja jos sitä kaikkea pelkää omalle kohdalle tapahtuvaksi, ei voi elää, voi vain pysyä poterossa ja sulkea kaikki ulkokpuolelle.

Jos oikeasti jättää lapset tekemättä siksi, että näistä ei ehkä tulekaan mallikansalaisia (ja aika paljonhan tähän voi myös itse vaikuttaa), niin puhutaan jo melkoisesta elämänpelosta. Tulloinhan ei kannata tehdä mitään siinä pelossa, että jotain menee vikaan. Aina kun investoi ihmissuhteeseen - on se luonteeltaan millainen tahansa - on riski tulla pettyneeksi. Usein se ilo ja hyöty siitä ihmisisuhteesta lyö laudalta kaikki mahdolliset pelot ja riskit. Oman lapsen kanssa se ilo on kaiken pelon arvoista.

Tunnen toki yhden ihmisen, joka ei ole uskaltanut pelosta tehdä lapsia. Hän siis pelkää, että pilaisi lapsen, että ei osaisikaan olla oikeanlainen äiti ja että lapsi kasvaisi hänen takiaan aivan vääränlaiseksi. On vaikea kuunnella sitä pelkoa koska kyse on tämän ihmisen itsetunnosta, minäkuvasta, käsityksestä omasta itsestään. Se vaikuttaa aivan kaikkeen hänen elämässään ja toivon edelleen, että hän jonakin päivänä uskaltautuisi terapiaan. Tuollainen jatkuva, jäytävä pelko ei ole normaalia.