Onks tää normaalia miehen käytöstä parisuhteessa?

Olettepa kultaisia. Onnea teidän liitoillenne!

Rehellisesti sanottuna en tiennyt asiakokonaisuuden normaaliudesta/epänormaaliudesta, vaikka toivoinkin, että joku kertoisi etteivät nämä talous- ja päätösasiat kaikilla mene näin.

Mies on sen verran jo harrastanut vähättelyäni ja mitätöintiäni, että oman itseni arvostus ja luotto suhteeseen on ollut todella kovilla. Siksi tunnun kyseenalaistavan kaiken sellaisenkin, jota en olisi aiemmin kyseenalaistanut.

On edelleenkin vaikea ajatella, että joku aivan tahallaan tekisi näin. Mutta kun ei tästä voi puhuakaan, niin miten tällaiseen pääsee käsiksi? Kun toinen ei edes halua kuulla minua?

Siis tämä 32 on se oikea Ap - Enkä tiedä yhtään mitä ihmettä nuo yllä olevat "Ap"-kommentit ovat. Ei tällä Ap:lla ole tämän useampia persoonia, eikä jokainen teksti tässä ketjssa todellakaan olen minun näppikseltäni :)

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 01:47"]Oletko lukenut narsismista? Suosittelen tutustumista aiheeseen. Vaikea sanoa vielä näiden muutaman kommentin jälkeen, mutta aika pahalta ja empatiakyvyttömältä miehesi käytös vaikuttaa. Itse huomasin valitettavan paljon yhtäläisyyksiä miehessäni lukiessani narsistisesta persoonallisuushäiriöstä, vaikka en ollut aiemmin halunnut uskoa sitä todeksi. Olen itsekin sinisilmäinen ja haluan uskoa muista aina hyvää. 22 
[/quote]

Kaikki ikävät ihmiset ei oo narsisteja

Suosittelen hankkimaan oman asunnon. Tohon mieheen ei voi luottaa. Menetät vain itsekunnioituksen

Kyllä ennen oli paremmin! Silloin miehen kuului elättää vaimonsa ja perheensä kyseenalaistamatta sitä, että koko perheellä oli sama elintaso.

Tuohon tilanteeseen ei ole kuin yksi neuvo: kerää kamppeesi ja poistu hänen kartanostaan, ja käytä poistuessasi palveluskunnan ovea. Ole kiitollinen, jos et ehtinyt tehdä mokoman kanssa lapsia.

Mä kyl ymmärrän sun miestäkin, sä jatkat törsäämistä entiseen malliin, vaikka tuloja ei ole? Ymmärsin että itse irtisanouduit työstäsi ja näin ollen tiesit että tulosi loppuvat karenssiin? Ehkä sä haluut vaan ostaa vielä superkalliita herkkuja, käydä kalliissa harrastuksissa, lisäkämppää ylläpidettävä että sä pääset sinne joskus piipahtamaan. Sun kannattaa sopeuttaa sun menot sun nykyisten tulojesi tasolle.

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 01:15"]

Tästä kun sitten yritän jotain keskustelua kehitellä (omasta mielestäni ihan rakentavaan sävyyn), kuten eilen illalla, niin mies kyllä varsin nopeasti toteaa, että "Erotaan sitten. Jos tää ei kelpaa, niin ei sit."

Eli pitäisikö tästä nyt vaan yksinkertaisesti vetää se johtopäätös, että miestä ei nappaa, ei ainakaan tarpeeksi. Että muutuin hyötyä tuottavasta ihmisestä hänelle riesaksi ja siinä se?

[/quote]

Näin siinä valitettavasti pääsi käymään. Kaiken lisäksi sinä olet vielä laiska, etkä hoida velvollisuuksiasi sisäkkönä, siivoojana, pyykkärinä, kokkina ym. Miehen ei tietenkään tarvitse tehdä mitään kotitöitä, kun tekee niin pitkää päivää töissä ja hänellä on niin paljon parempi palkka.

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 00:42"]V*tuttaa, mutta hengittelen tässä syvään.

Jäin työttömäksi varsin hyväpalkkaisesta työstäni viime syksynä ja mies on tukenut rahallisesti siitä lähtien, kuten sovimme. Sopimus meni tyyliin, "että tuen kunnes saat työtä". No, harvinaisen huono tilanne työmarkkinoilla ja vaikka kuinka on hyvä tutkinto, niin ei edes haastatteluunkutsua vieläkään.

Mies sen sijaan, kuten pelkäsinkin, on alkanut käyttää tilannetta luodakseen itselleen vankan valta-aseman suhteessamme. Oli tätä taipumusta joo ennenkin, mutta nyt se tuntuu lähteneen ihan käsistä. Tai mistä minä tiedän, kun en ole koskaan aiemmin vastaavassa tilanteessa ollut. Ehkä tämä on normaalia - kertokaa te!

Just kävimme mukavan iltakeskustelun, jossa mies kertoi mistä kaikesta minun pitäisi luopua, kun rahaa ei kuulemma ole (miehellä bruttotulot vuodessa n. € 250.000, joten sekin ihmetyttää, että mihin ne rahat menevät).

Minun pitäisi kuulemma syödä halvempaa ruokaa (alipainostani huolimatta), harrastaa vain itseni sivistämistä kirjastossa ilmaiseksi, pärjätä aiemmin ostetuilla vaatteilla, luopua omasta tietokoneesta jne. Saman tien pitäisi kai luopua omista mielipiteistäkin, kun mies kuulemma haluaa olla "isäntä talossa". Pitäisi myös myydä kaupunkikämppämme, joka on minulle se tärkeä henkireikä, ja mies todellakin tietää sen.

Mies sen sijaan ei luovu miestään: hänen valitsemansa kartanonkokoinen asunto maalla, 2 isoa autoa (vain miehen käytössä), pari harrastusta, jotka nielevät molemmat € 300/kk, 3 uutta fillaria (yli € 1.000 kipale), vaatteita niin että kaapit pursuavat yli - en ole vastaavaa vaatemäärää ikinä miehellä nähnyt, jne.

Eniten tässä ottaa päähän se, ettei mies edes kyseenalaista käytöstään. Siis, että olisi joku parisuhde ja "me", jotka tekisimme päätöksiä edes isoista asioista (vrt. asuminen, ruokamenot). Mies on valinnut asuinpaikan, -tavan, harrastukset, aikataulut, "hyväksyttävät menot" jne.

Ymmärrän, että rahat ovat nyt miehen rahoja, kyllä. Mutta meneekö se oikeasti näin kaikilla muillakin, jotka olette esim. kotiäiteinä tai väliaikaisesti työttömänä parisuhteissanne? Onko tämä meno todellakin normaalia?

Vai onko teillä muilla miehiä, jotka näkevät oman napansa ympärillekin? Teettekö päätöksiä yhdessä, vaikka rahat oisivatkin toisen? Vai vallitseeko teilläkin diktatuuri? Odotanko ylipäätään vain liikoja?!?
[/quote]Muutama huomio. Ensinnäkin, oletko ollut syksystä asti kokonaan rahatta? Ei ansiosidonnaisen päätöksessä noin kauan kestä. Vai oletko saanut irtisanomisajan palkkaa?
Miehellä ei ole velvollisuutta rahoittaa sulle uusia vaatteita eikä maksaa tuota sivistämistä (mitä se nyt sitten tässä tarkoittaakaan). Tosin jos nyt vaikka ainoat käyttökelpoiset kengät hajoaisivat niin sotten pitäisin kohtuullisena että saat uudet. Mutta jos sulla on ollut aiemmin hyvä palkka niin sulla varmaan on riittämiin kenkiä ja vaatteita?
Ruuasta on vaikea sanoa, riippuu siitä kuinka kallista ruokaa olet nyt ostanut miehen rahoilla. Jos käytät satasia viikossa ruokaan niin olen samaa mieltä että niitä voi karsia, mutta jos tästä ei ole kyse niin on kohtuutonta pyytää nipistämään. Ei sitä nyt ihan kaurapuurolinjalle voi puolisoa laittaa. Sama ruoka molemmille, eli jos mies on valmis syömään halvempaa niin sitten syötte.
Tietokoneen tarviit työnhakuum enkä ymmärrä miten se teidän kulujanne edes vähentäisi jos sen myisi.
Kaupunkikämppä.... jos mies maksaa sen kokonaan, hän saa päättää mitä sille tehdään. Jos maksatte yhdessä, on pyyntö kohtuuton jos aiemmin hänkin on siitä pitänyt.

Miksi ylipäätänsä olet mennyt parisuhteeseen tuollaisen miehen kanssa, joka vaikuttaa juttujensa perusteella todellakin sairaanloiselta hyväksikäyttäjältäsi? Mä en voisi edes ajatella sänkyhommiakaan noin sikamaisen ja itsekeskeisen ukon kanssa, sillä sun ukollasi on varmaan laskukone petihommissakin mukana.

Meillä käytännössä yhteiset rahat, vaikka eri tilit ym. Itse tienaan huomattavasti enemmän kuin vaimo, mutta kannustan häntä aina soppailemaan, koska ymmärrettävästi hän ajattelee jostain että onkohan tähän varaa. Mutta on siis vähän "huono" käyttämään luottokokorttiani.

Kovasti toivoisin, että ap olisi provo, eikä tuollaisia suhteita olisi olemassa kuin kauhuelokuvissa.

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 00:42"]

V*tuttaa, mutta hengittelen tässä syvään.

Jäin työttömäksi varsin hyväpalkkaisesta työstäni viime syksynä ja mies on tukenut rahallisesti siitä lähtien, kuten sovimme. Sopimus meni tyyliin, "että tuen kunnes saat työtä". No, harvinaisen huono tilanne työmarkkinoilla ja vaikka kuinka on hyvä tutkinto, niin ei edes haastatteluunkutsua vieläkään.

Mies sen sijaan, kuten pelkäsinkin, on alkanut käyttää tilannetta luodakseen itselleen vankan valta-aseman suhteessamme. Oli tätä taipumusta joo ennenkin, mutta nyt se tuntuu lähteneen ihan käsistä. Tai mistä minä tiedän, kun en ole koskaan aiemmin vastaavassa tilanteessa ollut. Ehkä tämä on normaalia - kertokaa te!

Just kävimme mukavan iltakeskustelun, jossa mies kertoi mistä kaikesta minun pitäisi luopua, kun rahaa ei kuulemma ole (miehellä bruttotulot vuodessa n. € 250.000, joten sekin ihmetyttää, että mihin ne rahat menevät).

Minun pitäisi kuulemma syödä halvempaa ruokaa (alipainostani huolimatta), harrastaa vain itseni sivistämistä kirjastossa ilmaiseksi, pärjätä aiemmin ostetuilla vaatteilla, luopua omasta tietokoneesta jne. Saman tien pitäisi kai luopua omista mielipiteistäkin, kun mies kuulemma haluaa olla "isäntä talossa". Pitäisi myös myydä kaupunkikämppämme, joka on minulle se tärkeä henkireikä, ja mies todellakin tietää sen.

Mies sen sijaan ei luovu miestään: hänen valitsemansa kartanonkokoinen asunto maalla, 2 isoa autoa (vain miehen käytössä), pari harrastusta, jotka nielevät molemmat € 300/kk, 3 uutta fillaria (yli € 1.000 kipale), vaatteita niin että kaapit pursuavat yli - en ole vastaavaa vaatemäärää ikinä miehellä nähnyt, jne.

Eniten tässä ottaa päähän se, ettei mies edes kyseenalaista käytöstään. Siis, että olisi joku parisuhde ja "me", jotka tekisimme päätöksiä edes isoista asioista (vrt. asuminen, ruokamenot). Mies on valinnut asuinpaikan, -tavan, harrastukset, aikataulut, "hyväksyttävät menot" jne.

Ymmärrän, että rahat ovat nyt miehen rahoja, kyllä. Mutta meneekö se oikeasti näin kaikilla muillakin, jotka olette esim. kotiäiteinä tai väliaikaisesti työttömänä parisuhteissanne? Onko tämä meno todellakin normaalia?

Vai onko teillä muilla miehiä, jotka näkevät oman napansa ympärillekin? Teettekö päätöksiä yhdessä, vaikka rahat oisivatkin toisen? Vai vallitseeko teilläkin diktatuuri? Odotanko ylipäätään vain liikoja?!?

[/quote]

Vitun typerä provo, ei voi muuta sanoa...

Ei ole mies pitänyt kaupunkikämpästä koskaan juu ei. Mutta en minäkään tästä hänen lukaalistaan. On yritetty neuvotella kompromissia, tai minä olen,  mutta miehellä on vain yksi vaihtoehto: hän päättää. Sain pitää toisen kodin omilla rahoillani, ja nyt kun tarvitsisin hetkeksi apua edes lainan muodossa mieheltä, niin ei. Nyt on kätsyä sanoa, että tämän hänen unelmansa on kelvattava mullekin.

Näytin tän ketjun äsken miehelle ja se heitti, että "jotain akkojen potaskaa". Näytin myös tutkimuksen siitä, että varsin suuressa osassa perheitä kaikki isot päätökset tehdään yhdessä, sen jälkeen kun on ensin puhuttu asioista yhdessä. Sekin oli kuulemma samaa potaskaa, jotain ääliötutakimuksia. No ei varmaan ole koko väestön otantaa tuossa, samaa mieltä, mutta ajatuksen tasolla ainakin hyvää asiaa.

Ja en tod. ole ylläpitänyt samaa elämäntyyliä kuin aiemmin. Ei tulisi mieleenikään. Tämän mies tietää. Tuo "kirjastossa itseni ilmaiseksi sivistäminen" tuli siitä, että se on mieheni mielestä minulle nyt työttömänä sopiva harrastus. Hän haluaa, että vaimonsa sivistää itseään vapaa-ajallaan ja kirjasto on kuulemma sopiva paikka!

Enkä osta mitään ruokaa miehen rahoilla, kun ei minulla ole niitä rahoja. Mies ei anna rahojaan minulle, vaan minä odotan kiltisti kotona, jotta tuoko perheen pää tänään kaupasta jotain hyvää syötävää vaiko ei. Onko tänään unohtanut minut, ollut liian kiireinen, vaiko ei.

Ap

Miehesi on kusipää. Varmaan olet sen tiennytkin ja halunnut silti kokeilla leveää elämää miehen siivellä. Näyttää siltä, että se ei ole niin auvoista kuin odotit. Ei miehesi tuosta miksikään muutu, hän on öykkäri, joka on tottunut pompottamaan muita.

Mitä väliä sillä on, onko se "normaalia"? Ei se mahdottoman harvinaistakaan ole, mutta ei normaalia. Mutta sinun pitää päättää siedätkö sinä sitä. Onko öykkäröinnin sietäminen sinulle sopiva hinta varakkaan statuksesta ja niistä taloudellisista eduista, joita sinulla vielä on. Joillekin naisille se on, melkein kaikille ei.

Sun miehesi kuulostaa vallanhaluiselta kusipäältä, joka ei todellakaan rakasta sua.
Lähde tuollaisesta suhteesta. Miehesi ei tule muuttumaan eikä ala missään vaiheessa ottamaan sua huomioon. Kaikki todennäköisesti vain pahenee ajan kanssa.
Muuta sinne kaupunkiasuntoon. Mene sopimaan pankin kanssa asiat niin, että saat pitää asuntosi.

Laittaako se mies sut ap syömään jotain kaurapuuroa ja makaroonia, ja itse samaan aikaan vetelee sisäfilepihvejä ja muita herkkuja? 

Ja uskokaa tai älkää, mutta mies tuossa huusi töihin lähtiessään juuri, että jos tulee yksikään valitus töissä, niin se on sitten ero!

???

Siis on kuulemma mun syytä, jos työ menee nyt häneltä alta. Jollain mysteerilogiikalla.

Kun kehtasin aamulla tällaisilla asioilla vaivata ilmeisesti, vaiko mitä???

Ihan tulee täältä näemmä tarinaa kuin reality-sarjasta konsanaan, päivityksetkin melkein ajoillaan.

Joo, en tajuu enää itekään. Oispa tosi hauska, jos tää ois provo, mut ei, kun on ihka oikeeta elämää. Itsellänikin jo vaikeuksia uskoa tätä kaikessa omituisuudessaan, kun en pysy tuon äijän logiikassa mukana millään. Enkä tiedä haluanko edes enää pysyä. Siksi tän ketjun aloitin.

Ap

Ota vastaan mikä tahansa työ, lakkaa kuluttamista eli elä varojesi mukaan ja lähde sinne kaupunkiasuntoon. Ei tarvi miehen vinoilua kuunnella etkä ole hänestä riippuvainen. Jos sinua oikeasti rakastaa niin tukee sinua ja pystyy rinnallasi.

Pimee mies sinulla Ap, saat varmasti ihanan miehen, kun saat rohkeutta lähteä moisen iljetyksen luota.

Tossa syömisessä meillä on miehen kanssa se ero, että mies on perinteinen "säilyttäjä", eli kiloja kertyy vaikka vain ruokaa päin tuijottelisi, ja minä taas se onneton "luikero", joka laihtuu jo siitä kun ruoasta joutuu stressaamaan.

Mies vetelee kyllä herkkuja, mutta salaa. Aika hupaisaa sinänsä. Syö kuulemma vain yhden kymmenesosan siitä, mitä minä (painovertailu: mies n. 150 kg, minä n. 50 kg). Enpä usko. Mutta tosiaan, syö pääosin salaa.

Alkaa kuulostamaankin koko tämä stoori niin oudolta, kun näitä detaljeja näpyttelen, että ei oo tottakaan! En tiedä enää itkeäkö vaiko nauraa itsekään...

Ap

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 01:20"]Ja 17 oli siis taas Ap.

Kai te jo tästäkin huomaatte, etten ole mikään provo-ammattilainen tällä palstalla.

Eikä aukee mulle, että miks jaksaisin näinkin pitkän stoorin verran tänne avautua, jos kyseessä olisi puhtaan kuvitteellinen tarina.

Ap
[/quot
Osa provoilijoista on hämmästyttävän sitkeitä, rakastavat kirjoittaa pitkään ja "uskottavan" monipuolisesti. Detaljia ja lisäselitystä tursuaa.
Mutta kyllähän provojen kuvaamia kohtaloita on olemassa oikeastikin, joten siltä varaltahan näitä keskusteluja käydään. Joskus hyvin antoisiakin.