Lue keskustelun säännöt.
Onks tää normaalia miehen käytöstä parisuhteessa?
27.03.2015 |
V*tuttaa, mutta hengittelen tässä syvään.
Jäin työttömäksi varsin hyväpalkkaisesta työstäni viime syksynä ja mies on tukenut rahallisesti siitä lähtien, kuten sovimme. Sopimus meni tyyliin, "että tuen kunnes saat työtä". No, harvinaisen huono tilanne työmarkkinoilla ja vaikka kuinka on hyvä tutkinto, niin ei edes haastatteluunkutsua vieläkään.
Mies sen sijaan, kuten pelkäsinkin, on alkanut käyttää tilannetta luodakseen itselleen vankan valta-aseman suhteessamme. Oli tätä taipumusta joo ennenkin, mutta nyt se tuntuu lähteneen ihan käsistä. Tai mistä minä tiedän, kun en ole koskaan aiemmin vastaavassa tilanteessa ollut. Ehkä tämä on normaalia - kertokaa te!
Just kävimme mukavan iltakeskustelun, jossa mies kertoi mistä kaikesta minun pitäisi luopua, kun rahaa ei kuulemma ole (miehellä bruttotulot vuodessa n. € 250.000, joten sekin ihmetyttää, että mihin ne rahat menevät).
Minun pitäisi kuulemma syödä halvempaa ruokaa (alipainostani huolimatta), harrastaa vain itseni sivistämistä kirjastossa ilmaiseksi, pärjätä aiemmin ostetuilla vaatteilla, luopua omasta tietokoneesta jne. Saman tien pitäisi kai luopua omista mielipiteistäkin, kun mies kuulemma haluaa olla "isäntä talossa". Pitäisi myös myydä kaupunkikämppämme, joka on minulle se tärkeä henkireikä, ja mies todellakin tietää sen.
Mies sen sijaan ei luovu miestään: hänen valitsemansa kartanonkokoinen asunto maalla, 2 isoa autoa (vain miehen käytössä), pari harrastusta, jotka nielevät molemmat € 300/kk, 3 uutta fillaria (yli € 1.000 kipale), vaatteita niin että kaapit pursuavat yli - en ole vastaavaa vaatemäärää ikinä miehellä nähnyt, jne.
Eniten tässä ottaa päähän se, ettei mies edes kyseenalaista käytöstään. Siis, että olisi joku parisuhde ja "me", jotka tekisimme päätöksiä edes isoista asioista (vrt. asuminen, ruokamenot). Mies on valinnut asuinpaikan, -tavan, harrastukset, aikataulut, "hyväksyttävät menot" jne.
Ymmärrän, että rahat ovat nyt miehen rahoja, kyllä. Mutta meneekö se oikeasti näin kaikilla muillakin, jotka olette esim. kotiäiteinä tai väliaikaisesti työttömänä parisuhteissanne? Onko tämä meno todellakin normaalia?
Vai onko teillä muilla miehiä, jotka näkevät oman napansa ympärillekin? Teettekö päätöksiä yhdessä, vaikka rahat oisivatkin toisen? Vai vallitseeko teilläkin diktatuuri? Odotanko ylipäätään vain liikoja?!?
Kommentit (133)
Heippa Ap, ikävää että olet tuossa tilanteessa. Jos miehesi tienaa tuollaisia summia, niin sekin ehkä kertoo että hän on ihminen, joka pyrkii asemaan jossa hän saa valtaa, huomiota tms. se asenne lienee tullut nyt myös teidän kotiinne... Jostain olen lukenut, että esim. johtajista todella monella on narsistisia piirteitä... Ilman niitähän ei pysty raivaamaan tietään niin pitkälle. Jos hän ei näe käyttäytymisessään mitään moitittavaa, kertoo sekin pahasta empatian puutteesta. Valitettavasti hän ei taida koskaan tajuta millainen on muiden silmissä, eikä varmastikaan tule käytöstään muuttamaan, koska ei näe siinä mitään muutettavaa. Sinustakaan hän ei saa enää kunnollista hyötyä, kun et hänen silmissään pärjää omillasi. Tai jos jotain narsismista ymmärrän, niin oikeasti hän ehkä pelkää sinun jättävän hänet ja yrittää saada nyt itsetuntosi tosi huonoksi kun siihen on tilaisuus. Ihmismieli voi kyllä olla tosi kieroutunut...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kuvaillut itseäni. Vaan sen mielikuvitusolennon, josta mies aina välillä kertoo.
Minulla on tietty aivan liikaa mielipiteitä, ja miten ne voikaan olla aina niin erilaisia, kuin tuon miehen aatteet! (miehen ihmettelyä siis tämä).
Olen kuulemma myös aivan liian jääräpäinen, enkä osaa kunnioittaa miestä. Etenkään sillä tavoin kun nyt pitäisi, kun mies elättää minuakin.
Puhun liikaa, etenkin kun telkkarista tulee hyvä leffa, tai kun autoa ajetaan tai, tai... vaikka mitä.
Eli vikoja löytyy vaikka muille jakaa. Tervetuloa paremmat yksilöt! toivottaa Ap
Nainen on parhaimmillaan, kun ei avaa suutansa (kuin yhdessä hommassa).
Ootte molemmat vaikeita ihmisiä. Jos toinen on rahatta kotona, toisen täytyy auttaa. Tietenkin. Mikä vitun kusipää vetää sisäfilepihviä ja laittaa kämppiksen syömään tarjousjauhelihaa ja olettaa vielä kivaa seksiä. Perhe on yhteisyritys. Mutta turhaan sinäkään murjotat himassa uhrina, jolle mies tuo jos tuo ruokaa. Sovitte rahanjaosta ja kun sulla on aikaa niin käyt kaupassa ja teet ruuan.
No onpas tämä tarina paisunut matkan varrella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaapa mukavalta mieheltä. Etit sen uuden duunin ja sitten otat lähtöpassit moisesta suhteesta.
En lukenut koko keskustelua, mutta ei kuulosta kovin normaalilta. Meillä on vähän samanlainen tilanne, mutta mies on sanonut, että rahat on yhteisiä (omat tilit meillä kuitenkin on). Eikä hän kyllä muutenkaan kuluta hirveästi rahaa, kuten en minäkään. Avomieheni tekee töitä/jatko-opiskeluita ihan hyvällä palkalla ja minä opiskelen vielä. En käy töissä. Eikä ole todellakaan ollut mitään puhetta siitä että hän olisi perheen pää, tai että minun pitäisi luopua tavaroistani :D Toisaalta itsellänikin on ihan mukavasti säästöjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on aivan selkeä provo joka vilisee ristiriitaisuuksia, tässä niistä pari:
- 150-kiloinen mies ei harrasta pyöräilyä niin paljon että ostaisi kolme yli tonnin arvoista fillaria (ja jos harrastaisikin, niin tonnin maksavat pyörät eivät ole kalliita 250 k vuodessa tienaavalle)
- jos ap on töissään tienannut lähes 250 k vuodessa, hänellä olisi säästöjä ja omaisuutta jota voisi nyt pahan päivän tullen käyttää. Lisäksi jos ei ansiosidonnaista tule, on töistä saatu irtisanomispaketti jolla elää yhtä hyvin kuin palkalla siihen asti kun työttömyyskorvaus alkaa.
I rest my case.
Miehen käytös on loukkaavaa, mutta mielestäni silti, jos toinen on kokonaan ilman tuloja ja toinen maksaa kaiken, pitäisi toisen puolestaan tehdä vastaavasti hieman enemmän kotona. Toki kulutustarvikkeita, kuten kosmetiikka, sukat, alusvaatteet, tarvitsee lisää aina välillä, mutta jos on muuten käyttövaatteita, ei niitä nyt vuoden aikana niin paljoa tarvitse shoppailla.
Ap ei jostain syystä vastannut kunnolla tuohon, miten hän ei muka saa mistään rahaa, kuulostaa aika oudolta. Eikä siihenkään, mitä tekisi, jos tilanne olisi toisin päin. Saisiko mies pitää 300 euron harrastuksensa ja kaksi autoaan? Entä talo, jos ap joutuisi hoitamaan sen maksuja määrittelemättömän ajan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 00:42"]
Jäin työttömäksi varsin hyväpalkkaisesta työstäni viime syksynä ja mies on tukenut rahallisesti siitä lähtien, kuten sovimme.
[/quote]
Jos sulla on ollut hyväpalkkainen työ, ja oot varmaan saanut ainakin jonkun aikaa ansiosidonnaista, niin miten muka ei ole rahaa? Se nyt vaan on niin että työssäkäyvän pitää ymmärtää varautua mahdollieen työttömyyteen tms. niin ettei heti ole paskat housussa.
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 08:06"]
Enkä osta mitään ruokaa miehen rahoilla, kun ei minulla ole niitä rahoja. Mies ei anna rahojaan minulle, vaan minä odotan kiltisti kotona, jotta tuoko perheen pää tänään kaupasta jotain hyvää syötävää vaiko ei. Onko tänään unohtanut minut, ollut liian kiireinen, vaiko ei.
Ap
[/quote]
No nyt meni överiksi - sulla ei muka ole säästössä siitä entisestä hyväpalkkaisesta duunista edes sen vertaa että saisit ruokaa kaupasta? Anteeks nyt vaan, mutta jotenkin saattais olla elämänhallinta pielessä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 08:20"]
(painovertailu: mies n. 150 kg, minä n. 50 kg).
Ap
[/quote]
Eli sä olet sen kanssa vain koska hän tienaa neljännesmiltsin vuodessa.
On nyt pakko kommentoida koska moni on huudellut tänne provoa ja haukkuu aloittajaa pummiksi. Ikävä kyllä näitä tilanteita on, itse olen samanlaisesta lähtenyt. Sillä erotuksella tosin, että meille oli syntymässä yhteinen lapsi jota mies itse halusi ja jota olimme jo jonkin aikaa yhdessä yrittäneet. Minun kohdallani miehelle tärkeintä oli ja on raha. Hän ei ymmärrä sitä että perheessä olisi sama elintaso; "miksi jos toinen on pummi"-tyyliin...
Niin siis tässä minun tapauksesssani minun olisi pitänyt: olla hehkeä ja kiihkeä viettelijä, siivooja, pyykkääjä, kokki, lastenhoitaja, supertykkiuraohjus ja tienata samaan aikaan väh. 300 000 euroa/vuosi kun YKSIN hoitaisin kodin, lapset, kaikki kodin ja lasten ruoka- ja vaateostokset. Ja vielä lisäksi näyttää aina iloista naamaa, olla hiljaa ja katsella miestä tuikkivin silmin ja onnesta kehräten.
Että repikää siitä.
Minä tosiaan olin miehelle lattialuuttua alhaisempi kunnes lähdin. Ilmeisesti mies on ymmärtänyt ettei minuakaan ole kuin yksi. Haluaisi minut takaisin. Arvatkaa olenko menossa? Niin, ja mies tosiaan jätti minut aivan kuin nallin kalliolle kun tajusi että vauvan synnyttyä minulla olisi pienet tulot ja joutuisi kantamaan suuremman taloudellisen vastuun.
Sinulle ap sanoisin, että lähde. Tekisin vielä itse niin että valmistelisin oman lähtöni kaikessa hiljaisuudessa ja miestä kohtaan olisin niin ihana kuin vain voi tuossa tilanteessa. Jättäisin pöydälle vessapaperirullan ja kirjoittaisin lapun: "pyyhi takapuolesi vastaisuudessa tällä".
Paljon voimia ratkaisuiden tekemiseen! Usko pois. Ansaitset omanarvontuntosi takaisin. Myös ilo ja keveys palaa olemukseen kun tiedät että pärjäät itse. Se mikä usein pihille ihmiselle voi tulla yllätyksenä on tämä: onni ei ole yhtä kuin omaisuus. Minun tapauksessa mies tajusi sen vasta kun kaikki oli valunut kankkulankaivoon. Katuu edelleen, mutta niin kadun minäkin. Olisi pitänyt lähteä aikaisemmin.