Lue keskustelun säännöt.
Miehen exän elämä sääntelee seurusteluamme
16.12.2021 |
Miehelläni siis lapsi edellisestä liitosta ja ovat sopineet (tai siis nainen on sanellut), että lapsi on äidin luona pääosin ja isän luona silloin kun äidin vuorotyö ei natsaa päivähoidon kanssa tai kun äiti/lapsi on kipeänä ymv. Miehelläni siis säännöllinen päivätyö ja pystyy paremmin joustamaan työkuvioissaan.
Alkanut hiljalleen rassata se, että aina kun yritetään suunnitella jotain yhteistä menoa tai vaikka yleensä ottaen tapaamista niin miehen vastaus on, että pitää tarkistaa exän vuorot ensin. Esim.piti viettää ensi viikonloppu ja sitten uusi vuosi yhdessä, mutta viikonloppu estyi kun kuulemma exällä onkin töitä ja uutta vuotta varten pitää odottaa että ex kertoo seuraavat työvuoronsa. Mies ei uskalla antaa minun tavata lastaan, ettei ex vaan suutu, joten tämä kuvio voi kätevästi blokata meidän seurustelua vaikka kuinka kauan. Mies vaan levittelee käsiään, vaikka toisaalta sanoo rakastavansa minua eikä missään nimessä tahdo menettää.
On neuvoton olo. En tahtoisi luopua tästä, koska parisuhde muutoin toimii niin hyvin, mutta ei tämä kuvio kyllä hyvällekään tunnu. Mitä mietteitä nostaa muille?
Kommentit (597)
Vierailija kirjoitti:
En edelleenkään ymmärrä miten ihmiset ei tajua ettei lapsesta oteta lomaa, kyllä lapsi tarvii ainakin yhden aikuisen ja kodin jonne saa aina mennä, oli tilanne mikä hyvänsä!
Miten meinasitte toimia esim teini-iässä, jos lapsi haluaa tulla kotiinsa ja osaa jo kulkea vapaammin, kyllä lapsella on oikeus kotiinsa tulla. Voi hyvä jumala taas mitä jaskaa ihmiset. Kyllä se aikuisten elämä rakennetaan siihen ympärille ja mennään niitä omia menoja kun niiden aika on. Ja varmasti v*tuttaa perua varsinkin jos usein joutuu toisen vuoksi menoja perumaan, mutta lapsi saa silti tulla kotiin. Haloo.
Jos apn mies on haluton antamaan apn tavata lasta, eiköhän siihen joku syy ole, se että eksä suuttuu voi olla vaan ns keksitty selitys.
Niinpä. Vanhemmuus on hukassa. Tämän päivän Hesarista, koskien lasten ja nuorten mielenterveyden ongelmien hälyttävää kasvua:
VANHEMPIEN pitäisi hänen mukaansa ottaa aktiivisempaa roolia lastensa elämässä, oli kyseessä sitten sosiaalinen media tai mikä tahansa muu nuoren elämää koskeva asia.
”Aikuiset vaikuttavat välillä olevan halvaantuneita. Mihin on jäänyt vanha kunnon puhuminen ja yhteisen ajan järjestäminen?” Kaltiala kysyy.
Hänen mukaansa on hälyttävää, että yhteiskuntamme on näin turvallinen ja silti lapset ja nuoret voivat näin pahoin. Aikuisten olisi herättävä miettimään, miten voitaisiin luoda sellaiset kasvuolosuhteet, että suurin osa ikäluokasta menestyy niissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai isä haluaisi viikko/viikko systeemin, kun se hänen työaikatauluihinsa sopisi. Äiti ei halua, koska no, se ei yksinkertaisesti hänen työaikataulunsa huomioon ottaen ole mahdollinen: lapsi on pakko hoitaa vuorotyön mukaisesti ja ilmeisesti isällä on mahdollisuus ja halua tämä vastuu kantaa, niin kuin kuuluukin.
Uudella tyttöystävällä on kaksi vaihtoehtoa: ymmärrä ja sopeudu, tai vaihda miestä.
On myös sellainen vaihtoehto, että mies ottaa munan käteensä ja lopettaa tanssimasta exänsä pillin mukaan.
Miten niin exän pillin munaan? Todennäköisesti hän on ihan tietoisesti tehnyt lapsen sellaisen naisen kanssa, joka työskentelee alalla, jolla tehdään vuorotyötä. Tämä on tietoinen päätös hoitaa lasta, kun äiti on töissä. Ei se muutu miksikään, kun tulee ero.
Ei se mies voi irtisanoa vastuutaan lapsesta joka toiseksi viikoksi, vaikka onkin nyt eronnut lapsen äidistä. Kyllä siinä on vähän molempien pakko ottaa myös sen ex puolison työaikataulut yms. puolin ja toisin huomioon elämänsä järjestelyssä niin kauan, kun sen yhteisen lapsen asioita pitää hoitaa.
Tämä kun tätä en tajua, miten ihmiset kuvittevat että vastuu lapsesta päättyy joka toiseksi viikoksi eron myötä. Mitä helv.
Jos haluaa elää "omaa elämää", niin silloin kannattaa jättää lapset tekemättä. "Omaan elämään" kuuluu aina ensisijainen vastuu lapsista ja heidän hyvinvoinnistaan, eron jälkeenkin.
MInä en ymmärrä miksi sinä et saa tavata lasta? Jos lapsen isällä on sinua kohtaan romanttisia pitkän linjan suunnitelmia, niin ethän silloin voi kuitenkaankoko loppuelämää pysyä lapselle tai tämän äidille tuntemattomana salasuhteena? Sinuna kysyisin mieheltä, että ymmärrät toki, että lapsestaan haluaa huolehtia, mutta että minkälaista tulevaisuutta mies on teille ajatellut? Vai oletko vaan salapano?
Vierailija kirjoitti:
MInä en ymmärrä miksi sinä et saa tavata lasta? Jos lapsen isällä on sinua kohtaan romanttisia pitkän linjan suunnitelmia, niin ethän silloin voi kuitenkaankoko loppuelämää pysyä lapselle tai tämän äidille tuntemattomana salasuhteena? Sinuna kysyisin mieheltä, että ymmärrät toki, että lapsestaan haluaa huolehtia, mutta että minkälaista tulevaisuutta mies on teille ajatellut? Vai oletko vaan salapano?
He näkevät noin kerran kuussa, jos sitäkään. Miltä suhteen latu kuulostaa? Sellaiselta, että kannattaa lapset siihen sotkea? Ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En edelleenkään ymmärrä miten ihmiset ei tajua ettei lapsesta oteta lomaa, kyllä lapsi tarvii ainakin yhden aikuisen ja kodin jonne saa aina mennä, oli tilanne mikä hyvänsä!
Miten meinasitte toimia esim teini-iässä, jos lapsi haluaa tulla kotiinsa ja osaa jo kulkea vapaammin, kyllä lapsella on oikeus kotiinsa tulla. Voi hyvä jumala taas mitä jaskaa ihmiset. Kyllä se aikuisten elämä rakennetaan siihen ympärille ja mennään niitä omia menoja kun niiden aika on. Ja varmasti v*tuttaa perua varsinkin jos usein joutuu toisen vuoksi menoja perumaan, mutta lapsi saa silti tulla kotiin. Haloo.
Jos apn mies on haluton antamaan apn tavata lasta, eiköhän siihen joku syy ole, se että eksä suuttuu voi olla vaan ns keksitty selitys.
Niinpä. Vanhemmuus on hukassa. Tämän päivän Hesarista, koskien lasten ja nuorten mielenterveyden ongelmien hälyttävää kasvua:
VANHEMPIEN pitäisi hänen mukaansa ottaa aktiivisempaa roolia lastensa elämässä, oli kyseessä sitten sosiaalinen media tai mikä tahansa muu nuoren elämää koskeva asia.
”Aikuiset vaikuttavat välillä olevan halvaantuneita. Mihin on jäänyt vanha kunnon puhuminen ja yhteisen ajan järjestäminen?” Kaltiala kysyy.
Hänen mukaansa on hälyttävää, että yhteiskuntamme on näin turvallinen ja silti lapset ja nuoret voivat näin pahoin. Aikuisten olisi herättävä miettimään, miten voitaisiin luoda sellaiset kasvuolosuhteet, että suurin osa ikäluokasta menestyy niissä.
Et ilmeisesti ole eronnut. Tässä ei ole kyse siitä, etteikö kotiinsa saa tulla, vaan siitä että eron jälkeen sellainen elämä ei yksinkertaisesti ole mahdollinen, että lapset pomppivat ihan miten sattuu molempien kotien välillä. Se ei ole kenenkään etu. Minun teini-ikäinen kahden kodin asuja kyllä tietää, että kotiin saa aina tarvittaessa tulla, mutta emme ole vanhempina antaneet lupaa sellaiseen että hän oman mielensä mukaisesti päättäisi missä on milloinkin. Ei se ole mahdollista, sillä meillä vanhemmilla on omatkin menomme.
Väittäisin, että kaikkein pahiten yhteiskunnassamme voidaan juuri niissä perheissä ja kuvioissa joissa hoetaan tätä lapsen etua puusilmäisesti ottamatta huomioon kaikkia asiaankuuluvia. Lähipiirissänikin onnellisimpia ovat ne parit, perheet, uusperheelliset ja yksinasuvat jotka suhtautuvat rennolla otteella tähän elämään ja ymmärtävät että lapset ovat vain yksi osa sitä, mutta eivät määrittele koko elämää. Joissa vanhemmat tekevät rajat ja elävät myös omaa elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En edelleenkään ymmärrä miten ihmiset ei tajua ettei lapsesta oteta lomaa, kyllä lapsi tarvii ainakin yhden aikuisen ja kodin jonne saa aina mennä, oli tilanne mikä hyvänsä!
Miten meinasitte toimia esim teini-iässä, jos lapsi haluaa tulla kotiinsa ja osaa jo kulkea vapaammin, kyllä lapsella on oikeus kotiinsa tulla. Voi hyvä jumala taas mitä jaskaa ihmiset. Kyllä se aikuisten elämä rakennetaan siihen ympärille ja mennään niitä omia menoja kun niiden aika on. Ja varmasti v*tuttaa perua varsinkin jos usein joutuu toisen vuoksi menoja perumaan, mutta lapsi saa silti tulla kotiin. Haloo.
Jos apn mies on haluton antamaan apn tavata lasta, eiköhän siihen joku syy ole, se että eksä suuttuu voi olla vaan ns keksitty selitys.
Niinpä. Vanhemmuus on hukassa. Tämän päivän Hesarista, koskien lasten ja nuorten mielenterveyden ongelmien hälyttävää kasvua:
VANHEMPIEN pitäisi hänen mukaansa ottaa aktiivisempaa roolia lastensa elämässä, oli kyseessä sitten sosiaalinen media tai mikä tahansa muu nuoren elämää koskeva asia.
”Aikuiset vaikuttavat välillä olevan halvaantuneita. Mihin on jäänyt vanha kunnon puhuminen ja yhteisen ajan järjestäminen?” Kaltiala kysyy.
Hänen mukaansa on hälyttävää, että yhteiskuntamme on näin turvallinen ja silti lapset ja nuoret voivat näin pahoin. Aikuisten olisi herättävä miettimään, miten voitaisiin luoda sellaiset kasvuolosuhteet, että suurin osa ikäluokasta menestyy niissä.
Et ilmeisesti ole eronnut. Tässä ei ole kyse siitä, etteikö kotiinsa saa tulla, vaan siitä että eron jälkeen sellainen elämä ei yksinkertaisesti ole mahdollinen, että lapset pomppivat ihan miten sattuu molempien kotien välillä. Se ei ole kenenkään etu. Minun teini-ikäinen kahden kodin asuja kyllä tietää, että kotiin saa aina tarvittaessa tulla, mutta emme ole vanhempina antaneet lupaa sellaiseen että hän oman mielensä mukaisesti päättäisi missä on milloinkin. Ei se ole mahdollista, sillä meillä vanhemmilla on omatkin menomme.
Väittäisin, että kaikkein pahiten yhteiskunnassamme voidaan juuri niissä perheissä ja kuvioissa joissa hoetaan tätä lapsen etua puusilmäisesti ottamatta huomioon kaikkia asiaankuuluvia. Lähipiirissänikin onnellisimpia ovat ne parit, perheet, uusperheelliset ja yksinasuvat jotka suhtautuvat rennolla otteella tähän elämään ja ymmärtävät että lapset ovat vain yksi osa sitä, mutta eivät määrittele koko elämää. Joissa vanhemmat tekevät rajat ja elävät myös omaa elämäänsä.
Olen eronnut ja meillä asiat toimivat oikein hyvin niin, että olemme molemmat joustavia ja mietimme aina lasten etua ensin. Teini-ikäiset lapsemme saavat pitkälti päättää itse, missä ovat ja milloin omien menojensa mukaan. Kumpikin koti on heille aina auki. Nehän ovat heidän kotinsa molemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En edelleenkään ymmärrä miten ihmiset ei tajua ettei lapsesta oteta lomaa, kyllä lapsi tarvii ainakin yhden aikuisen ja kodin jonne saa aina mennä, oli tilanne mikä hyvänsä!
Miten meinasitte toimia esim teini-iässä, jos lapsi haluaa tulla kotiinsa ja osaa jo kulkea vapaammin, kyllä lapsella on oikeus kotiinsa tulla. Voi hyvä jumala taas mitä jaskaa ihmiset. Kyllä se aikuisten elämä rakennetaan siihen ympärille ja mennään niitä omia menoja kun niiden aika on. Ja varmasti v*tuttaa perua varsinkin jos usein joutuu toisen vuoksi menoja perumaan, mutta lapsi saa silti tulla kotiin. Haloo.
Jos apn mies on haluton antamaan apn tavata lasta, eiköhän siihen joku syy ole, se että eksä suuttuu voi olla vaan ns keksitty selitys.
Niinpä. Vanhemmuus on hukassa. Tämän päivän Hesarista, koskien lasten ja nuorten mielenterveyden ongelmien hälyttävää kasvua:
VANHEMPIEN pitäisi hänen mukaansa ottaa aktiivisempaa roolia lastensa elämässä, oli kyseessä sitten sosiaalinen media tai mikä tahansa muu nuoren elämää koskeva asia.
”Aikuiset vaikuttavat välillä olevan halvaantuneita. Mihin on jäänyt vanha kunnon puhuminen ja yhteisen ajan järjestäminen?” Kaltiala kysyy.
Hänen mukaansa on hälyttävää, että yhteiskuntamme on näin turvallinen ja silti lapset ja nuoret voivat näin pahoin. Aikuisten olisi herättävä miettimään, miten voitaisiin luoda sellaiset kasvuolosuhteet, että suurin osa ikäluokasta menestyy niissä.
Et ilmeisesti ole eronnut. Tässä ei ole kyse siitä, etteikö kotiinsa saa tulla, vaan siitä että eron jälkeen sellainen elämä ei yksinkertaisesti ole mahdollinen, että lapset pomppivat ihan miten sattuu molempien kotien välillä. Se ei ole kenenkään etu. Minun teini-ikäinen kahden kodin asuja kyllä tietää, että kotiin saa aina tarvittaessa tulla, mutta emme ole vanhempina antaneet lupaa sellaiseen että hän oman mielensä mukaisesti päättäisi missä on milloinkin. Ei se ole mahdollista, sillä meillä vanhemmilla on omatkin menomme.
Väittäisin, että kaikkein pahiten yhteiskunnassamme voidaan juuri niissä perheissä ja kuvioissa joissa hoetaan tätä lapsen etua puusilmäisesti ottamatta huomioon kaikkia asiaankuuluvia. Lähipiirissänikin onnellisimpia ovat ne parit, perheet, uusperheelliset ja yksinasuvat jotka suhtautuvat rennolla otteella tähän elämään ja ymmärtävät että lapset ovat vain yksi osa sitä, mutta eivät määrittele koko elämää. Joissa vanhemmat tekevät rajat ja elävät myös omaa elämäänsä.
Minä luulen, että aika moni kehityspsykologi ja kasvatustieteilijä olisi aika eri mieltä noista teeseistäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En edelleenkään ymmärrä miten ihmiset ei tajua ettei lapsesta oteta lomaa, kyllä lapsi tarvii ainakin yhden aikuisen ja kodin jonne saa aina mennä, oli tilanne mikä hyvänsä!
Miten meinasitte toimia esim teini-iässä, jos lapsi haluaa tulla kotiinsa ja osaa jo kulkea vapaammin, kyllä lapsella on oikeus kotiinsa tulla. Voi hyvä jumala taas mitä jaskaa ihmiset. Kyllä se aikuisten elämä rakennetaan siihen ympärille ja mennään niitä omia menoja kun niiden aika on. Ja varmasti v*tuttaa perua varsinkin jos usein joutuu toisen vuoksi menoja perumaan, mutta lapsi saa silti tulla kotiin. Haloo.
Jos apn mies on haluton antamaan apn tavata lasta, eiköhän siihen joku syy ole, se että eksä suuttuu voi olla vaan ns keksitty selitys.
Niinpä. Vanhemmuus on hukassa. Tämän päivän Hesarista, koskien lasten ja nuorten mielenterveyden ongelmien hälyttävää kasvua:
VANHEMPIEN pitäisi hänen mukaansa ottaa aktiivisempaa roolia lastensa elämässä, oli kyseessä sitten sosiaalinen media tai mikä tahansa muu nuoren elämää koskeva asia.
”Aikuiset vaikuttavat välillä olevan halvaantuneita. Mihin on jäänyt vanha kunnon puhuminen ja yhteisen ajan järjestäminen?” Kaltiala kysyy.
Hänen mukaansa on hälyttävää, että yhteiskuntamme on näin turvallinen ja silti lapset ja nuoret voivat näin pahoin. Aikuisten olisi herättävä miettimään, miten voitaisiin luoda sellaiset kasvuolosuhteet, että suurin osa ikäluokasta menestyy niissä.
Et ilmeisesti ole eronnut. Tässä ei ole kyse siitä, etteikö kotiinsa saa tulla, vaan siitä että eron jälkeen sellainen elämä ei yksinkertaisesti ole mahdollinen, että lapset pomppivat ihan miten sattuu molempien kotien välillä. Se ei ole kenenkään etu. Minun teini-ikäinen kahden kodin asuja kyllä tietää, että kotiin saa aina tarvittaessa tulla, mutta emme ole vanhempina antaneet lupaa sellaiseen että hän oman mielensä mukaisesti päättäisi missä on milloinkin. Ei se ole mahdollista, sillä meillä vanhemmilla on omatkin menomme.
Väittäisin, että kaikkein pahiten yhteiskunnassamme voidaan juuri niissä perheissä ja kuvioissa joissa hoetaan tätä lapsen etua puusilmäisesti ottamatta huomioon kaikkia asiaankuuluvia. Lähipiirissänikin onnellisimpia ovat ne parit, perheet, uusperheelliset ja yksinasuvat jotka suhtautuvat rennolla otteella tähän elämään ja ymmärtävät että lapset ovat vain yksi osa sitä, mutta eivät määrittele koko elämää. Joissa vanhemmat tekevät rajat ja elävät myös omaa elämäänsä.
Olen eronnut ja meillä asiat toimivat oikein hyvin niin, että olemme molemmat joustavia ja mietimme aina lasten etua ensin. Teini-ikäiset lapsemme saavat pitkälti päättää itse, missä ovat ja milloin omien menojensa mukaan. Kumpikin koti on heille aina auki. Nehän ovat heidän kotinsa molemmat.
Sehän on vallan hyvä, jos se toimii teillä. Monesti kuvioissa on kuitenkin muitakin ihmisiä, lapsia uusista liitoista sekä uusia puolisoita ja jonkinlainen käsitys täytyy olla kuinka monta ihmistä kulloinkin istuu ruokapöytään puhumattakaan menoista tai reissuista, jolloin ei voi olla päävastuussa niistä teini-ikäisistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En edelleenkään ymmärrä miten ihmiset ei tajua ettei lapsesta oteta lomaa, kyllä lapsi tarvii ainakin yhden aikuisen ja kodin jonne saa aina mennä, oli tilanne mikä hyvänsä!
Miten meinasitte toimia esim teini-iässä, jos lapsi haluaa tulla kotiinsa ja osaa jo kulkea vapaammin, kyllä lapsella on oikeus kotiinsa tulla. Voi hyvä jumala taas mitä jaskaa ihmiset. Kyllä se aikuisten elämä rakennetaan siihen ympärille ja mennään niitä omia menoja kun niiden aika on. Ja varmasti v*tuttaa perua varsinkin jos usein joutuu toisen vuoksi menoja perumaan, mutta lapsi saa silti tulla kotiin. Haloo.
Jos apn mies on haluton antamaan apn tavata lasta, eiköhän siihen joku syy ole, se että eksä suuttuu voi olla vaan ns keksitty selitys.
Niinpä. Vanhemmuus on hukassa. Tämän päivän Hesarista, koskien lasten ja nuorten mielenterveyden ongelmien hälyttävää kasvua:
VANHEMPIEN pitäisi hänen mukaansa ottaa aktiivisempaa roolia lastensa elämässä, oli kyseessä sitten sosiaalinen media tai mikä tahansa muu nuoren elämää koskeva asia.
”Aikuiset vaikuttavat välillä olevan halvaantuneita. Mihin on jäänyt vanha kunnon puhuminen ja yhteisen ajan järjestäminen?” Kaltiala kysyy.
Hänen mukaansa on hälyttävää, että yhteiskuntamme on näin turvallinen ja silti lapset ja nuoret voivat näin pahoin. Aikuisten olisi herättävä miettimään, miten voitaisiin luoda sellaiset kasvuolosuhteet, että suurin osa ikäluokasta menestyy niissä.
Et ilmeisesti ole eronnut. Tässä ei ole kyse siitä, etteikö kotiinsa saa tulla, vaan siitä että eron jälkeen sellainen elämä ei yksinkertaisesti ole mahdollinen, että lapset pomppivat ihan miten sattuu molempien kotien välillä. Se ei ole kenenkään etu. Minun teini-ikäinen kahden kodin asuja kyllä tietää, että kotiin saa aina tarvittaessa tulla, mutta emme ole vanhempina antaneet lupaa sellaiseen että hän oman mielensä mukaisesti päättäisi missä on milloinkin. Ei se ole mahdollista, sillä meillä vanhemmilla on omatkin menomme.
Väittäisin, että kaikkein pahiten yhteiskunnassamme voidaan juuri niissä perheissä ja kuvioissa joissa hoetaan tätä lapsen etua puusilmäisesti ottamatta huomioon kaikkia asiaankuuluvia. Lähipiirissänikin onnellisimpia ovat ne parit, perheet, uusperheelliset ja yksinasuvat jotka suhtautuvat rennolla otteella tähän elämään ja ymmärtävät että lapset ovat vain yksi osa sitä, mutta eivät määrittele koko elämää. Joissa vanhemmat tekevät rajat ja elävät myös omaa elämäänsä.
Minä luulen, että aika moni kehityspsykologi ja kasvatustieteilijä olisi aika eri mieltä noista teeseistäsi.
Luulenpa, että aika moni on siitä samaa mieltä, että vanhempien tehtävä on vetää rajat ja ajatella kokonaiskuvaa, ja että vanhemman hyvinvointi on myös lapsen hyvinvoinnille suuri tekijä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En edelleenkään ymmärrä miten ihmiset ei tajua ettei lapsesta oteta lomaa, kyllä lapsi tarvii ainakin yhden aikuisen ja kodin jonne saa aina mennä, oli tilanne mikä hyvänsä!
Miten meinasitte toimia esim teini-iässä, jos lapsi haluaa tulla kotiinsa ja osaa jo kulkea vapaammin, kyllä lapsella on oikeus kotiinsa tulla. Voi hyvä jumala taas mitä jaskaa ihmiset. Kyllä se aikuisten elämä rakennetaan siihen ympärille ja mennään niitä omia menoja kun niiden aika on. Ja varmasti v*tuttaa perua varsinkin jos usein joutuu toisen vuoksi menoja perumaan, mutta lapsi saa silti tulla kotiin. Haloo.
Jos apn mies on haluton antamaan apn tavata lasta, eiköhän siihen joku syy ole, se että eksä suuttuu voi olla vaan ns keksitty selitys.
Niinpä. Vanhemmuus on hukassa. Tämän päivän Hesarista, koskien lasten ja nuorten mielenterveyden ongelmien hälyttävää kasvua:
VANHEMPIEN pitäisi hänen mukaansa ottaa aktiivisempaa roolia lastensa elämässä, oli kyseessä sitten sosiaalinen media tai mikä tahansa muu nuoren elämää koskeva asia.
”Aikuiset vaikuttavat välillä olevan halvaantuneita. Mihin on jäänyt vanha kunnon puhuminen ja yhteisen ajan järjestäminen?” Kaltiala kysyy.
Hänen mukaansa on hälyttävää, että yhteiskuntamme on näin turvallinen ja silti lapset ja nuoret voivat näin pahoin. Aikuisten olisi herättävä miettimään, miten voitaisiin luoda sellaiset kasvuolosuhteet, että suurin osa ikäluokasta menestyy niissä.
Et ilmeisesti ole eronnut. Tässä ei ole kyse siitä, etteikö kotiinsa saa tulla, vaan siitä että eron jälkeen sellainen elämä ei yksinkertaisesti ole mahdollinen, että lapset pomppivat ihan miten sattuu molempien kotien välillä. Se ei ole kenenkään etu. Minun teini-ikäinen kahden kodin asuja kyllä tietää, että kotiin saa aina tarvittaessa tulla, mutta emme ole vanhempina antaneet lupaa sellaiseen että hän oman mielensä mukaisesti päättäisi missä on milloinkin. Ei se ole mahdollista, sillä meillä vanhemmilla on omatkin menomme.
Väittäisin, että kaikkein pahiten yhteiskunnassamme voidaan juuri niissä perheissä ja kuvioissa joissa hoetaan tätä lapsen etua puusilmäisesti ottamatta huomioon kaikkia asiaankuuluvia. Lähipiirissänikin onnellisimpia ovat ne parit, perheet, uusperheelliset ja yksinasuvat jotka suhtautuvat rennolla otteella tähän elämään ja ymmärtävät että lapset ovat vain yksi osa sitä, mutta eivät määrittele koko elämää. Joissa vanhemmat tekevät rajat ja elävät myös omaa elämäänsä.
Minäpä olen ja meillä ei lapsen suuntaan näy se vanhempien sumpliminen "omien menojen" ja lapsen kulkemisten suhteen. Jos poikkeuksia sovitusta tehdään, vaikka lapsenkin toiveesta, siitä sopii vanhemmat yhdessä. Mutta lapsen toiveet siis otetaan huomioon ja pyritään olemaan muutenkin joustavia eikä hirttäydytä siihen, että "lapsi ei määrää" tai "omat menot". Lisään vielä, että lapseton puolisoni kertoo mulle palautteensa lapsen aikatauluista, kasvatuksesta jne ja minun tehtäväni on ottaa hänen palautteensa asiakseni kunnioituksesta häntä kohtaan, Hänellä ei ole mitään syytä arvostella exääni, koska hän jakaa elämänsä minun kanssani, ei lapsen isän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt ajattelee ihan puhtaasti lapsen etua, niin onhan se lapselle parempi olla toisen vanhempansa luona silloin kun toisella on yö-/iltavuoro kuin vuoropäiväkodissa. Jos itse olisin tuo etäisä, HALUAISIN lapsen mieluummin luokseni kuin että lapsi joutuisi vuoropäiväkotiin, siitäkin huolimatta, että joutuisin tinkimään omista menoistani. Joutuuhan lähivanhempikin niin tekemään. Jos ydinperheessä toisella on vuorotyö, elää toinen vanhempi silloinkin täysin vuorotyöläisen ehdoilla lastenhoidon suhteen. Eikä vuoroja aina tiedä ajoissa etukäteen, ainakin hoitoalalla muutoksia tulee. Jos etäisä haluaa suunnitella itselleen vaikka konsertti-illan, eikä hoitovuorot ole vielä tiedossa, varautuu hän hommaamaan lastenvahdin sille illalle. Näin ydinperheissäkin toimitaan, eli ihan normaalia vanhemmuutta. Vanhempi on vanhempi eikä siitä mihinkään pääse. Pallo on jalassa ja pysyy.
Minä kysyn toiseen kertaan tätä lapsettomana ihmisenä: miten nuo järkätään jos vanhempien välimatka on pitkähkö? Toinen asuu Porissa ja toinen Lahdessa vaikkapa. Entäs jos siinä tapauksessa on tuollainen epämääräinen vuorotyö-työsuhde kuten ap:n miehen eksällä on.
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt ajattelee ihan puhtaasti lapsen etua, niin onhan se lapselle parempi olla toisen vanhempansa luona silloin kun toisella on yö-/iltavuoro kuin vuoropäiväkodissa. Jos itse olisin tuo etäisä, HALUAISIN lapsen mieluummin luokseni kuin että lapsi joutuisi vuoropäiväkotiin, siitäkin huolimatta, että joutuisin tinkimään omista menoistani. Joutuuhan lähivanhempikin niin tekemään. Jos ydinperheessä toisella on vuorotyö, elää toinen vanhempi silloinkin täysin vuorotyöläisen ehdoilla lastenhoidon suhteen. Eikä vuoroja aina tiedä ajoissa etukäteen, ainakin hoitoalalla muutoksia tulee. Jos etäisä haluaa suunnitella itselleen vaikka konsertti-illan, eikä hoitovuorot ole vielä tiedossa, varautuu hän hommaamaan lastenvahdin sille illalle. Näin ydinperheissäkin toimitaan, eli ihan normaalia vanhemmuutta. Vanhempi on vanhempi eikä siitä mihinkään pääse. Pallo on jalassa ja pysyy.
Suorastaan pallopeli!
Ja tuohon kuvioon ei kyllä kannata uutta daamia alkaa säätämään. Hänelle ei ole sijaa, ei aikaa, ei ajatusta. Hyvänen aika. Eihän siinä voisi uuden rakkauden kanssa edes hikistä risteilyä ikinä varata koska aina voi miehen lapset putkahtaa paikalle kun tämän eksä sai jonkin tuurausvuoron.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lähivanhemmalla eli pääsääntöisesti äidillä on mahdollisuus olla hankala. Yhteiskunta sallii tällaisen toiminnan.
Olisi tosi hyvä, että lapsella olisi molemmat vanhemmat.
Mitä hankalana olemista on siinä että ilmoittaa työvuoronsa kun ne saa ja sen mukaan isä hoitaa lasta kun äiti on töissä…? Äidin pitäisi maksaa hoitaja jottei isän tarvi hoitaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä taas, exä pompottelee kun käy TÖISSÄ ja siihen ei tarvitse etävanhemman suostua ja mitä vielä...
News flash, ne työvuorot aika pitkälti sääntelee ihan ydinperheidenkin lapsenvahtivuoroja: se hoitaa, joka ei ole töissä!
Tämä ei ole eroperheen lapselle kiva kuvio, ja parasta olisi, jos äitikin olisi päivätöissä mutta se ei aina ole mahdollista. Toisiksi parasta olisi, että isä menisi sinne lapsen kotiin aina äidin ilta/yövuoron ajaksi, ettei lasta tarvitse pallotella. Mutta tämä lapselle paras vaihtoehto tuskin sopii uudelle tyttöystävälle, vai?
Ei, kun ongelma tässä on se, että exä ei halua, että isän naisystävä ja lapsi tapaavat. Ap kirjoitti, että hän viettäisi mielellään aikaa kolmistaan. Minulla oli aikoinaan sama tilanne. Olin seurustellut miehen kanssa puolisentoista vuotta mutta edelleen miehen lapsen äiti kielsi ehdottomasti meitä viettämästä aikaa yhdessä. En ollut tätä äitiäkään tavannut koskaan. "Sen uuden kanssa et sitten opeta poikaa olemaan!" kävi ukaasi, ja kuulemma pojalta tentattiin tiukasti aina kotiinpaluun yhteydessä, että olinko ollut paikalla.
Ja mitä olisi tapahtunut jos olisitte viettäneet aikaa keskenänne? Ei mitään. Mieshän se tuossakin tapauksessa lopullisen päätöksen teki. Syytä häntä.
Juuri tämä, mies tekee päätöksen, vähän toki vierittäen syytä mukamas eksälle, silti se on miehen päätös, ja nainen sokeana ryntää syyttämään eksää.
Jeep, tätähän se. Ihan klassinen, että miehen kavereiden kysyessä kaljalle, mies vastaa, ettei viitsi nyt lähteä kun eukko suuttuu. Todellisuudessa miestä ei huvita lähteä, mutta ei saa sanottua kavereille. Ja näin "eukosta" tulee se tarinan roisto. Kaava soveltuu melkein mihin hyvänsä tilanteeseen, suvun mökkitalkoista anopin illalliskutsuun. Katseltuani 20 vuotta tuota touhua, olen nyt sitten se nyxän mielestä naruja vetelevä exä, kun mies haluaisi vaikkapa pitää lapsellamme kiinni nukkumaanmeno- ja ruutuajoista..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt ajattelee ihan puhtaasti lapsen etua, niin onhan se lapselle parempi olla toisen vanhempansa luona silloin kun toisella on yö-/iltavuoro kuin vuoropäiväkodissa. Jos itse olisin tuo etäisä, HALUAISIN lapsen mieluummin luokseni kuin että lapsi joutuisi vuoropäiväkotiin, siitäkin huolimatta, että joutuisin tinkimään omista menoistani. Joutuuhan lähivanhempikin niin tekemään. Jos ydinperheessä toisella on vuorotyö, elää toinen vanhempi silloinkin täysin vuorotyöläisen ehdoilla lastenhoidon suhteen. Eikä vuoroja aina tiedä ajoissa etukäteen, ainakin hoitoalalla muutoksia tulee. Jos etäisä haluaa suunnitella itselleen vaikka konsertti-illan, eikä hoitovuorot ole vielä tiedossa, varautuu hän hommaamaan lastenvahdin sille illalle. Näin ydinperheissäkin toimitaan, eli ihan normaalia vanhemmuutta. Vanhempi on vanhempi eikä siitä mihinkään pääse. Pallo on jalassa ja pysyy.
Suorastaan pallopeli!
Ja tuohon kuvioon ei kyllä kannata uutta daamia alkaa säätämään. Hänelle ei ole sijaa, ei aikaa, ei ajatusta. Hyvänen aika. Eihän siinä voisi uuden rakkauden kanssa edes hikistä risteilyä ikinä varata koska aina voi miehen lapset putkahtaa paikalle kun tämän eksä sai jonkin tuurausvuoron.
Ei kai kenellekään tule yllätyksenä, että uudet parisuhteet ja uusioperhekuviot ovat haasteellisia varsinkin, jos on pienempiä lapsia, ja silloin joutuu tekemään ihan helvetillisen määrän kompromisseja? Jos tähän ei ole valmis, niin keskittyy sitten vain omaan elämäänsä lastensa kanssa tai yksin. Siihenkään ei ole kukaan kuollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt ajattelee ihan puhtaasti lapsen etua, niin onhan se lapselle parempi olla toisen vanhempansa luona silloin kun toisella on yö-/iltavuoro kuin vuoropäiväkodissa. Jos itse olisin tuo etäisä, HALUAISIN lapsen mieluummin luokseni kuin että lapsi joutuisi vuoropäiväkotiin, siitäkin huolimatta, että joutuisin tinkimään omista menoistani. Joutuuhan lähivanhempikin niin tekemään. Jos ydinperheessä toisella on vuorotyö, elää toinen vanhempi silloinkin täysin vuorotyöläisen ehdoilla lastenhoidon suhteen. Eikä vuoroja aina tiedä ajoissa etukäteen, ainakin hoitoalalla muutoksia tulee. Jos etäisä haluaa suunnitella itselleen vaikka konsertti-illan, eikä hoitovuorot ole vielä tiedossa, varautuu hän hommaamaan lastenvahdin sille illalle. Näin ydinperheissäkin toimitaan, eli ihan normaalia vanhemmuutta. Vanhempi on vanhempi eikä siitä mihinkään pääse. Pallo on jalassa ja pysyy.
Minä kysyn toiseen kertaan tätä lapsettomana ihmisenä: miten nuo järkätään jos vanhempien välimatka on pitkähkö? Toinen asuu Porissa ja toinen Lahdessa vaikkapa. Entäs jos siinä tapauksessa on tuollainen epämääräinen vuorotyö-työsuhde kuten ap:n miehen eksällä on.
Moni on varmaan muuttanutkin hiukan pidemmälle terrorisoivasta eksästään. Ei voi joka tuppervaarikutsutuksen takia heittää lapsia isälleen kilsan päähän tunnin varoajalla, poiketen sovituista. Hmmmm, monikohan näin on tehnytkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En edelleenkään ymmärrä miten ihmiset ei tajua ettei lapsesta oteta lomaa, kyllä lapsi tarvii ainakin yhden aikuisen ja kodin jonne saa aina mennä, oli tilanne mikä hyvänsä!
Miten meinasitte toimia esim teini-iässä, jos lapsi haluaa tulla kotiinsa ja osaa jo kulkea vapaammin, kyllä lapsella on oikeus kotiinsa tulla. Voi hyvä jumala taas mitä jaskaa ihmiset. Kyllä se aikuisten elämä rakennetaan siihen ympärille ja mennään niitä omia menoja kun niiden aika on. Ja varmasti v*tuttaa perua varsinkin jos usein joutuu toisen vuoksi menoja perumaan, mutta lapsi saa silti tulla kotiin. Haloo.
Jos apn mies on haluton antamaan apn tavata lasta, eiköhän siihen joku syy ole, se että eksä suuttuu voi olla vaan ns keksitty selitys.
Niinpä. Vanhemmuus on hukassa. Tämän päivän Hesarista, koskien lasten ja nuorten mielenterveyden ongelmien hälyttävää kasvua:
VANHEMPIEN pitäisi hänen mukaansa ottaa aktiivisempaa roolia lastensa elämässä, oli kyseessä sitten sosiaalinen media tai mikä tahansa muu nuoren elämää koskeva asia.
”Aikuiset vaikuttavat välillä olevan halvaantuneita. Mihin on jäänyt vanha kunnon puhuminen ja yhteisen ajan järjestäminen?” Kaltiala kysyy.
Hänen mukaansa on hälyttävää, että yhteiskuntamme on näin turvallinen ja silti lapset ja nuoret voivat näin pahoin. Aikuisten olisi herättävä miettimään, miten voitaisiin luoda sellaiset kasvuolosuhteet, että suurin osa ikäluokasta menestyy niissä.
Et ilmeisesti ole eronnut. Tässä ei ole kyse siitä, etteikö kotiinsa saa tulla, vaan siitä että eron jälkeen sellainen elämä ei yksinkertaisesti ole mahdollinen, että lapset pomppivat ihan miten sattuu molempien kotien välillä. Se ei ole kenenkään etu. Minun teini-ikäinen kahden kodin asuja kyllä tietää, että kotiin saa aina tarvittaessa tulla, mutta emme ole vanhempina antaneet lupaa sellaiseen että hän oman mielensä mukaisesti päättäisi missä on milloinkin. Ei se ole mahdollista, sillä meillä vanhemmilla on omatkin menomme.
Väittäisin, että kaikkein pahiten yhteiskunnassamme voidaan juuri niissä perheissä ja kuvioissa joissa hoetaan tätä lapsen etua puusilmäisesti ottamatta huomioon kaikkia asiaankuuluvia. Lähipiirissänikin onnellisimpia ovat ne parit, perheet, uusperheelliset ja yksinasuvat jotka suhtautuvat rennolla otteella tähän elämään ja ymmärtävät että lapset ovat vain yksi osa sitä, mutta eivät määrittele koko elämää. Joissa vanhemmat tekevät rajat ja elävät myös omaa elämäänsä.
Olen eronnut ja meillä asiat toimivat oikein hyvin niin, että olemme molemmat joustavia ja mietimme aina lasten etua ensin. Teini-ikäiset lapsemme saavat pitkälti päättää itse, missä ovat ja milloin omien menojensa mukaan. Kumpikin koti on heille aina auki. Nehän ovat heidän kotinsa molemmat.
Sehän on vallan hyvä, jos se toimii teillä. Monesti kuvioissa on kuitenkin muitakin ihmisiä, lapsia uusista liitoista sekä uusia puolisoita ja jonkinlainen käsitys täytyy olla kuinka monta ihmistä kulloinkin istuu ruokapöytään puhumattakaan menoista tai reissuista, jolloin ei voi olla päävastuussa niistä teini-ikäisistä.
Kyllä meilläkin on kuvioissa uudet kumppanit ja toisessa perheessä uusi sisarus. Emme ole ikinä saaneet aikaiseksi suurta ongelmaa siitä, kuinka monta ihmistä istuu ruokapöydässä kulloinkin. Tietenkin on menoja, joita ei voi perua tai siirtää. Se on ihan selvää. Ne ovat kuitenkin poikkeustilanteita, ja suuri valtaosa elämästä on sellaista, johon lasten on mahduttava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt ajattelee ihan puhtaasti lapsen etua, niin onhan se lapselle parempi olla toisen vanhempansa luona silloin kun toisella on yö-/iltavuoro kuin vuoropäiväkodissa. Jos itse olisin tuo etäisä, HALUAISIN lapsen mieluummin luokseni kuin että lapsi joutuisi vuoropäiväkotiin, siitäkin huolimatta, että joutuisin tinkimään omista menoistani. Joutuuhan lähivanhempikin niin tekemään. Jos ydinperheessä toisella on vuorotyö, elää toinen vanhempi silloinkin täysin vuorotyöläisen ehdoilla lastenhoidon suhteen. Eikä vuoroja aina tiedä ajoissa etukäteen, ainakin hoitoalalla muutoksia tulee. Jos etäisä haluaa suunnitella itselleen vaikka konsertti-illan, eikä hoitovuorot ole vielä tiedossa, varautuu hän hommaamaan lastenvahdin sille illalle. Näin ydinperheissäkin toimitaan, eli ihan normaalia vanhemmuutta. Vanhempi on vanhempi eikä siitä mihinkään pääse. Pallo on jalassa ja pysyy.
Suorastaan pallopeli!
Ja tuohon kuvioon ei kyllä kannata uutta daamia alkaa säätämään. Hänelle ei ole sijaa, ei aikaa, ei ajatusta. Hyvänen aika. Eihän siinä voisi uuden rakkauden kanssa edes hikistä risteilyä ikinä varata koska aina voi miehen lapset putkahtaa paikalle kun tämän eksä sai jonkin tuurausvuoron.
Ei kai kenellekään tule yllätyksenä, että uudet parisuhteet ja uusioperhekuviot ovat haasteellisia varsinkin, jos on pienempiä lapsia, ja silloin joutuu tekemään ihan helvetillisen määrän kompromisseja? Jos tähän ei ole valmis, niin keskittyy sitten vain omaan elämäänsä lastensa kanssa tai yksin. Siihenkään ei ole kukaan kuollut.
Tai keskittyy laittamaan kontrolloivalle exälle rajat ja sanomaan, että lähtee viikonloppuna risteilylle eikä silloin ole mahdollista kenenkään putkahtaa yhtään minnekään.
Juuri tämä, mies tekee päätöksen, vähän toki vierittäen syytä mukamas eksälle, silti se on miehen päätös, ja nainen sokeana ryntää syyttämään eksää.