Lue keskustelun säännöt.
Olen muille aina kakkosluokan kaveri - muita?
11.12.2021 |
Onko palstalla muita, jotka ovat aina toisille ns. kakkosluokan kavereita? Olen niin kyllästynyt tähän tilanteeseen. Pidän joitakin ihmisiä ystävinäni ja he pitävät minua kakkosluokan kaverina eli tunne hyvästä ystävyydestä ei ole molemminpuolinen. Kun kuvittelen, että meillä on hyvät välit, niin eiköhän ystävä tokaise, kuinka hänellä on vain muutama todella läheinen ystävä (joihin minä en kuulu). Kun kuvittelen, että jaamme syvällisiä ajatuksia, niin toiselle tilanne ei olekaan samanlainen. Näiden tärkeämpien ystävien kanssa tehdään asioita yhdessä ja nähdään usein, minä olen se, jonka kanssa ei koskaan tehdä mitään erityistä ja nähdään hyvällä lykyllä muutaman kuukauden välein (jos tärkeiden ystävien kanssa nähdään viikottain). Joku saattaa laittaa tärkeälle ystävälle kylään tullessa pöydän täyteen herkkuja ja minun tullessa kylään kaivetaan kaapista pelkkä keksipaketti kahvin kaveriksi. Tärkeämpien ystävien luokse matkustetaan pitkänkin matkan takaa, minun luokseni ei viitsitä vaivautua juuri koskaan (olen asunut sekä lähellä että kaukana ystävistä muuttojen myötä, eikä se vaikuttanut näkemisen määrään). Itse matkustan toisten luo, huomioin, onnittelen merkkipäivinä jne.
Taas sain yhtä tällaista ystävää tavatessa kuulla, kuinka hän selitti minulle tärkeämmistä ystävistään. Esitteli minulle jopa hienoja joululahjoja, joita oli näille ystäville ostanut ja kertoi inside-jutuista lahjojen ostamisen taustalla. Minulle ystävä ojensi lähtiessä suklaarasian lahjana – lahja oli aivan eri luokkaa kuin tärkeämmille ystävilleen ostamat lahjat. En ymmärrä, miksi nuo ihmiset kertovat minulle, ns. kakkosluokan kaverille, juttuja tärkeämmistä ystävistään tai heidän huomioimisestaan. Noista jutuista tulee paha mieli, vaikka aikuinen jo olenkin. Lisäksi tulee olo, että miksi nuo ihmiset viettävät joskus aikaa kaltaiseni kakkosluokan kaverin kanssa? Siksi, että itse ylläpidän yhteyttä? Hyötyäkseen jotenkin?
Miten te muut jaksatte kakkosluokan kavereina oloa? Miten olette toimineet? Joku varmasti ehdottaa tuollaisten ystävien jättämistä ratkaisuksi. Siinä saisi sitten olla ihan yksin, kun muunkaanlaisia ystäviä ei ole.
Ap
Kommentit (89)
Onhan noita ikäviä kokemuksia ollut.
Yksi "ystävä" oli kyllä innoissaan juhlimassa mun pyöreiden vuosien synttäreitä ja lapsen yo-juhlia. Sitten suunnitteli omia vastaavia juhliaan ja kyseli neuvoja, mutta kutsua ei kuulunut kumpiinkaan juhliin. Kertoi kyllä, miten hienosti juhlat menivät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta saisi loistoystävän, jos vaan tajuaisi:
-Olen kiinnostunut toisen kuulumisista, kyselen ja kuuntelen. Kyselen niistäkin asioista, jotka eivät minua kiinnosta, mutta jotka ovat toiselle tärkeitä. Olen kiinnostunut myös ystävän perheen (mahd. puoliso/lapset) kuulumisista.
-Kerron myös omista kuulumisistani ja haluaisin, että voitaisiin puolin ja toisin olla läheisiä eli kaikesta voisi puhua. Keskustelut ovat luottamuksellisia eli ei tarvitse pelätä, että kertoisin juttuja eteenpäin.
-Olen mielestäni huumorintajuinen, tosin tykkään erityisesti kielellisestä huumorista.
-Muistan toisen tärkeät tapahtumat ja kysyn, miten menivät. Jos toinen on kipeänä, niin kysyn miten voi ja voinko auttaa jotenkin?
-Kaipaisin sitä, että toisen kanssa voisi käydä vaikka kävelyllä, kahvilassa, istuskella rauhassa kotona tai lähteä päiväreissulle jonnekin.
-Tykkään ilahduttaa pienillä jutuilla: laitta
Minä olen päinvastainen monessa. En millään muista muiden synttäreitä enkä tärkeitä päiviä ellei niistä erikseen muistuteta, tai on kutsuttu niitä juhlimaan.
Tykkään kyllä antaa lahjoja, ja mietin aina mistä se toinen tykkää. En anna mitään tyyliin kunhan nyt joku rätti on ja kahvipaketti, tai anna jotain mistä itse tykkään. Vien tuliaisia, jotka yritän valita sen mukaan mistä saaja pitää (en itse juo Juhla Mokkaa ja on tylsää, kun mitään muuta kahvia en saa jos joku viitsii minua muistaa).
Mutta elämässäni on ollut kaveri, joka oli samanlainen kuin sinä lahjojen ja muistamisen kanssa. Hän vieläpä sai työpaikaltaan ilmaiseksi kaikkea ja toi sitten usein jotain mukanaan. Tuomiset oli aina harkittuja, mutta kun itse olin äitiyslomalla, aloin kokea rahallisesti hankalaksi aina jotenkin "vastata" tälle kaverilla samalla tavalla.
Hän oli todella luova, ja minä taas todella väsynyt ja aivosumuinen 😅 Koin itseni huonoksi kaveriksi kun ei ollut mistä antaa ja kun unohdin kaiken. Sain sitten kuullakin sen häneltä, ja vielä senkin, että "ei mikään ihme että sulla ei ole kavereita".
Tuon tokaisun jälkeen en ole edes yrittänyt muuta kuin elää omaa elämääni ilman ystäviä.
Koin itseni huonoksi kaveriksi kun ei ollut mistä antaa ja kun unohdin kaiken. Sain sitten kuullakin sen häneltä, ja vielä senkin, että "ei mikään ihme että sulla ei ole kavereita".
Hän paljasti pienuutensa tuolla tokaisulla. Hän olisi voinut yhtä hyvin ottaa sinuun etäisyyttä tai jäädyttää kaveruutenne kokonaan, kun olit hänen mielestään tylsä ja huono kaveri. Mutta jotkut ovat tuollaisia, että yrittävät kauheasti saada jonkun tulemaan ulos "kuorestaan" ja pommittavat tätä jatkuvasti jollain tekemisellä, lahjoilla, ideoilla ja muulla. Kun se toinen ei sitten muutukaan yhtään räväkämmäksi ja menevämmäksi, menee pommittajalla herne nenään ja siitä sitten tuollaiset vyön alle menevät kommentit. Ei liian erilaista ihmistä pidä mennä ottamaan joksikin projektiksi vaan etsiä ihmisiä, jotka ovat valmiiksi omantyyppisiä.
Vierailija kirjoitti:
Nämä kakkosluokan kaverina pitävät saattavat olla myös sellaisia että joskus harvoin kun nähdään, silloinkin on kiire lähteä tapaamisesta nopeasti eivätkä oikein jaksa jutella.
Ja ainakaan ei jakseta jutella kuin niistä omista asioista ja just kerrata sitä kaikkea mitä on muiden kanssa tehty. Omalle kohdalle on osunut sitäkin, että jutellaan jostain molempia kiinnostavasta paikasta/asiasta ja sitten ehdotan kuinka mehän voitaisiin mennä vaikka käymään siellä niin se ohitetaan ihan kuin ei olisi kuultukaan. Myöhemmin sitten taas kerrataan mulle (puhelimessa) sitä kuinka oli "maken" tai "minnan" kanssa siellä reissussa ja samalla olisi voinut käydä siinäkin kaupassa/paikassa (eli just se mikä minuakin kiinnostaa, mutta se ehdotus ignoorattiin) mutta eihän tätä "makea" tai "minnaa" sellaiset kiinnosta ja piti sitten ihan vaan äkkiä kiireellä pyörähtää ja paljon jäi näkemättä..
Vierailija kirjoitti:
Onhan noita ikäviä kokemuksia ollut.
Yksi "ystävä" oli kyllä innoissaan juhlimassa mun pyöreiden vuosien synttäreitä ja lapsen yo-juhlia. Sitten suunnitteli omia vastaavia juhliaan ja kyseli neuvoja, mutta kutsua ei kuulunut kumpiinkaan juhliin. Kertoi kyllä, miten hienosti juhlat menivät.
Minä olin muuttoapuna "ystävälle" ja noin kuukauden päästä näin somessa tuparipäivityksen jossa tämä "ystäväni" kiitteli kuinka ihania ihmisiä hänellä onkaan elämässä ja kuinka kiitollinen hän on muuttoavusta ja sisustusjeesistä ja ihanista tupareista blaablaablaa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan noita ikäviä kokemuksia ollut.
Yksi "ystävä" oli kyllä innoissaan juhlimassa mun pyöreiden vuosien synttäreitä ja lapsen yo-juhlia. Sitten suunnitteli omia vastaavia juhliaan ja kyseli neuvoja, mutta kutsua ei kuulunut kumpiinkaan juhliin. Kertoi kyllä, miten hienosti juhlat menivät.
Minä olin muuttoapuna "ystävälle" ja noin kuukauden päästä näin somessa tuparipäivityksen jossa tämä "ystäväni" kiitteli kuinka ihania ihmisiä hänellä onkaan elämässä ja kuinka kiitollinen hän on muuttoavusta ja sisustusjeesistä ja ihanista tupareista blaablaablaa..
Eli ilmeisesti et ollut tupareiden kutsulistalla eikä sua myöskään nimetty ihanana ihmisenä, joka auttoi muutossa? Ikävää. :-(
Luin koko ketjun. Osa näistä kommenteista on todella hämmentäviä. Muistelen kyllä että ehkä vielä lukioikäisenä jokin tuollainen ykkösystävä oli tärkeä asia, mutta väitän että ainakaan keski-iässä enää 98% ei tämmöisiä mieti ruuhkavuosien keskellä. Ei ole aikaa töiden ja perheen ja kaiken keskellä! Kerran vuodessa suurin piirtein esim. itse näen lukion parasta ystävääni. En todellakaan laske ketä näen ja ketä en näe ja kuka näkee ketäkin.
Ja juuri tuo, että on luonnollista että on lähiystäviä, moikkatuttuja yms. Silti tuolla alkuketjun kommentilla, joka aiheesta puhuu, hirveä määrä alapeukkuja. Kysynkin nyt ihan neuvoa, mitä pitäisi tehdä kaverin kanssa, joka ilmestyi viime syksynä elämääni (ala-asteella oltiin samalla luokalla 3 vuotta ja löysi minut fb:sta.) Hän on työtön ja aikaa täten on, ystäviä kuulemma enää ei. Hän pitää minuun yhteyttä säännöllisesti, kyselee näkemisiä. Minulla ei ihan oikeasti ole aikaa! Paljon vanhoja ystäviäkin joita en ehdi nähdä. se että olemme tunteneet 3 vuotta lapsuudessa ei yhtäkkiä tee hänestä ykkösystävääni (termejänne käyttäen). Näin häntä nyt kerran kesälomalla, oli ihan ok. Ei olla kummemmin samalla aaltopituudella mielestäni, mutta hän tuntuu pitävän minusta paljon. Voin hänen kanssaan kyllä viestitellä ja olen myös viestittänyt että aikaa ei ole minulla paljon. Tuntuu olevan hälle ok. Mutta mitä jos ei ole? Ja pitäisikö potea huonoa omaatuntoa siitä, että hän ei vain voikaan olla itselleni niin tärkeä kuin ystävät, joiden kanssa pitkä yhteinen historia? Eli jää väkisinkin kakkosystäväksi. Enkä tosiaan hänestä pidä mitenkään erityisesti, meillä ei ole mitään yhteistä. Eihän tällaisessa tilanteessa vain ole mitään 'oikeaa' tapaa toimia. Itse olen nähnyt hyväksi olla ystävällinen ja vastailla viesteihin, nähdä jos tuntuu siltä ja ehtii. Hän siis on selkeästi 'kakkosyatäväni kuten sanotte. En ole ajatellutkaan, etten voisi vaikka viestissä kertoa nähneeni jotakuta toista jos hän kysyy vaikka mitä päivän aikana olen tehnyt. Tai tuskailla jouluna joululahjojen suhteen tai kertoa että olen joululahjaostoksilla, vaikken sellaista hänelle osta. Ei ole käynyt mielessäkään, että voisi herättää mustasukkaisuutta, kun en itse koe koskaan noin/ole mustasukkainen. Nyt jotenkin ahdistaa. En usko että olen kellekään mikään ykkösystävä tällä hetkellä, mutta olen rehellisesti ja aidosti luullut, että tämmöiset asiat on olleet tärkeitä ehkä sinne myöhäisteini-ikään/parikymppisiksi ennen kuin aikuistuu. Tai ehkä olen vain yli-ikäinen tähän ketjuun..
Siis tässä ketjussa on monenlaisia kulmia, mutta puhun nyt nimenomaan tällaisesta kulmasta, joka alkoi ahdistaa tuon ala-astekaverini tilanteen vuoksi. Että kuinka väärin toimin, kun olen hänelle ystävällinen ja näenkin, vaikka hän varmasti ymmärtää, että ei ole ykkösyatävä minulle. En todellakaan ole sitä peitellyt syystä että ei ole käynyt mielessäkään tuollaisen voivan olla jollekulle joku juttu. Olen kertonut avoimesti kuinka suunnittelen reissua toisen ystävän kanssa ensi kesäksi samalla kun tiedän, etten voisi koskaan lähteä matkaan hänen kanssaan. toisaalta en voisi myöskään kuvitella, että hän voisi ajatella minun voivan verrata häntä ystäviin, jotka olen tuntenut aina. Lähetin hänelle syntymäpäiväonnittelut, mutta muutoin hän on aina se, joka on minuun yhteydessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luin koko ketjun. Osa näistä kommenteista on todella hämmentäviä. Muistelen kyllä että ehkä vielä lukioikäisenä jokin tuollainen ykkösystävä oli tärkeä asia, mutta väitän että ainakaan keski-iässä enää 98% ei tämmöisiä mieti ruuhkavuosien keskellä. Ei ole aikaa töiden ja perheen ja kaiken keskellä! Kerran vuodessa suurin piirtein esim. itse näen lukion parasta ystävääni. En todellakaan laske ketä näen ja ketä en näe ja kuka näkee ketäkin.
Ja juuri tuo, että on luonnollista että on lähiystäviä, moikkatuttuja yms. Silti tuolla alkuketjun kommentilla, joka aiheesta puhuu, hirveä määrä alapeukkuja. Kysynkin nyt ihan neuvoa, mitä pitäisi tehdä kaverin kanssa, joka ilmestyi viime syksynä elämääni (ala-asteella oltiin samalla luokalla 3 vuotta ja löysi minut fb:sta.) Hän on työtön ja aikaa täten on, ystäviä kuulemma enää ei. Hän pitää minuun yhteyttä säännöllisesti, kyselee näkemisiä. Minulla ei ihan oikeast
Joku ala-asteen naftaliinista kaivautunut kaveri ei vastaa tämän ketjun kuvaukseen kakkoskaverista. Tämän ketjun kakkoskaverit ovat pääosin sellaisia, jotka ovat olleet kuvioissa säännöllisesti jo vuosia. Heille on soitettu kun on tarvittu kuuntelevaa korvaa tai muuttoapua, mutta heitä harvemmin kutsutaan syntymäpäiväjuhliin, kaverimökkiviikonloppuun tai juhannuksenviettoon. Sinulle perheellisenä (kenties myös naimisissa olevana?) perhe täyttää sosiaalisen verkoston tarpeen. Uskon, että ymmärrät näiden kakkoskavereiden tilanteen paremmin vain, jos eroat, jäät työttömäksi, lapsesi muuttavat ulkomaille tms. Kaikilla ei ole samanlaista turvaverkkoa kuin sinulla.
Vastaat tämän ala-astekaverisi (tai tutun) viesteihin, ja silloin tällöin näette. Se on varmasti aivan riittävä panostus sinulta tähän suhteeseen. Et kuitenkaan ehkä ihan ymmärtänyt mistä tässä ketjussa on kyse.
Kertokaa, miten kakkosluokan kaverista pääsee ykkösluokan kaveriksi? Vai onko se mahdollista ollenkaan?