Lue keskustelun säännöt.
Olen muille aina kakkosluokan kaveri - muita?
11.12.2021 |
Onko palstalla muita, jotka ovat aina toisille ns. kakkosluokan kavereita? Olen niin kyllästynyt tähän tilanteeseen. Pidän joitakin ihmisiä ystävinäni ja he pitävät minua kakkosluokan kaverina eli tunne hyvästä ystävyydestä ei ole molemminpuolinen. Kun kuvittelen, että meillä on hyvät välit, niin eiköhän ystävä tokaise, kuinka hänellä on vain muutama todella läheinen ystävä (joihin minä en kuulu). Kun kuvittelen, että jaamme syvällisiä ajatuksia, niin toiselle tilanne ei olekaan samanlainen. Näiden tärkeämpien ystävien kanssa tehdään asioita yhdessä ja nähdään usein, minä olen se, jonka kanssa ei koskaan tehdä mitään erityistä ja nähdään hyvällä lykyllä muutaman kuukauden välein (jos tärkeiden ystävien kanssa nähdään viikottain). Joku saattaa laittaa tärkeälle ystävälle kylään tullessa pöydän täyteen herkkuja ja minun tullessa kylään kaivetaan kaapista pelkkä keksipaketti kahvin kaveriksi. Tärkeämpien ystävien luokse matkustetaan pitkänkin matkan takaa, minun luokseni ei viitsitä vaivautua juuri koskaan (olen asunut sekä lähellä että kaukana ystävistä muuttojen myötä, eikä se vaikuttanut näkemisen määrään). Itse matkustan toisten luo, huomioin, onnittelen merkkipäivinä jne.
Taas sain yhtä tällaista ystävää tavatessa kuulla, kuinka hän selitti minulle tärkeämmistä ystävistään. Esitteli minulle jopa hienoja joululahjoja, joita oli näille ystäville ostanut ja kertoi inside-jutuista lahjojen ostamisen taustalla. Minulle ystävä ojensi lähtiessä suklaarasian lahjana – lahja oli aivan eri luokkaa kuin tärkeämmille ystävilleen ostamat lahjat. En ymmärrä, miksi nuo ihmiset kertovat minulle, ns. kakkosluokan kaverille, juttuja tärkeämmistä ystävistään tai heidän huomioimisestaan. Noista jutuista tulee paha mieli, vaikka aikuinen jo olenkin. Lisäksi tulee olo, että miksi nuo ihmiset viettävät joskus aikaa kaltaiseni kakkosluokan kaverin kanssa? Siksi, että itse ylläpidän yhteyttä? Hyötyäkseen jotenkin?
Miten te muut jaksatte kakkosluokan kavereina oloa? Miten olette toimineet? Joku varmasti ehdottaa tuollaisten ystävien jättämistä ratkaisuksi. Siinä saisi sitten olla ihan yksin, kun muunkaanlaisia ystäviä ei ole.
Ap
Kommentit (89)
Minulla on keski-ikäisenä työssäkäyvänä perheenäitinä niin paljon kiireitä, etten kyllä millään ehtisi jatkuvasti pitää yhteyttä moniin ihmisiin. Lisäksi olen introvertti, eli muiden ihmisten seura ei oikeastaan virkistä minua. Lieneekö sitten syy vai seuraus, mutta tuskinpa kukaan tuttu pitää minua tärkeänä kaverina.
Vuosikymmenen sitten yritin kovasti ja aktiivisesti pitää yhteyttä sisaruksiin. Jostain syystä sekä omat että miehen sisarukset kohtelevat meidän perhettä vihamielisesti ja myös näyttävät sen. Tuntuu että olen ainoa yhteinen nimittäjä myös tässä heidän käytöksessään.
Jotenkin olen hyväksynyt, ettei ole läheisiä ystäviä eikä läheisiä sukulaisia. Teen kaikkeni, että lapsillani olisi paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jaa. Minulta katosi ystäviksi luulemani ihmiset kun lapseni kuoli yllättäen. Ymmärrän että vaikea tilanne pelottaa ihmisiä ja ei uskalleta välttämättä ottaa yhteyttä, mutta itseltäni meni luottamus ystäviin tämän takia. Onneksi minulla on puolisoni.
En jaksa nähdä parasta ystäväänikään introverttinä kovin usein. Monia hyviä ystäviä näen vain kerran vuodessa ja se riittää minulle mainiosti. Sinulla on selvästi isompi tarve ihmisten kanssa olemiselle, joten toivon että löydät vielä uusia ystäviä joiden koet arvostavan itseäsi enemmän. En kyllä itse jättäisi kokonaan näitä sinua 2.luokan ystävänä pitäviä, sillä heilläkin voi elämäntilanteet muuttua vielä paljon ja voitte lähentyä uudella tavalla. Me kaikki muutumme koko ajan. Toki jos koet että he yrittävät hyötyä sinusta jotenkin niin sitten se on hei hei!
Voit nähdä silloin kun ehdit. Hanki uusiakin ystäviä.
Mulla on yksi ystävä, jonka kanssa molemmat ollaan kakkosluokan kavereita toisillemme, ihan avoimesti. Tavataan silloin kun kummallakaan ei ole parempaa tekemistä, ja yksin ei viitsisi lauantai-iltaa viettää. Paitsi joskus olen kyllä mieluummin yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minullekin tuttua, mutta osalta vähän eri juttukin. Olen itse erittäin vähän itsestäni antava, en kerro asioitani en hyviä enkä huonoja. Sitten huomaan, että ystävinäni pitämäni ihmiset ovat erilaisissa väleissä muiden ystäviensä kanssa kuin minun. Mutta sehän johtuu ihan vain itsestäni. En voi vaatia, kun en anna. Mutta silti se joskus harmittaa. Ei tosin ole ystävä- ja kaveripiirissäni tapana luetella mitään ystävälistoja, että kuka nyt on läheinen ja kuka paras ystävä. Onneksi.
Hmmm. Eihän kukaan tietenkään tommoisia "listoja" ääneen luettele, mut kyllähän jotkut ystävät on itselle "parempia" kuin jotkut kaverit joiden kanssa ei klikkaa yhtä hyvin? Ei siis "parempia ihmisiä" vaan parempia ystäviä itselle, omankaltaisia, joiden kanssa natsaa hyvin yhdessä, ja viihtyy hyvin.
Täällä yksi, joka suree tätä kakkosluokan kaveruuttaan. En käsitä, miten onnistun aina jäämään kakkosluokan kaveriksi. Olen reipas ja olen tehnytkin paljon aloitteita ystävyyssuhteiden syntymiseksi. Nämä jäävät aina kaveriasteelle. Inhottaa sitten huomata, että minä pidän toista hyvänäkin ystävänä ja hän ei samalla tavalla avaudu minulle tunteistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu tiedän tämän ja mulla on paljon ollut tällaisia "ystävyyssuhteita", jotka pysyvät yllä vain jos minä olen aloitteellinen. Jos kyllästyn tähän yksipuolisuuteen ja jään odottamaan yhteydenottoa, niin sitten ollaan niin ihmeissään, että miksi siitä ei kuulu enää mitään ja miksi se jätti meidät. Loukkaannutaan.
Jätän vain omaan arvoonsa ja jatkan elämää. En ollut heille tärkeä alunperinkään niin miksi yrittäisin olla väkisin yhteydessä jos en kerran merkitse mitään.
Vedin pahasti herneen nenään, kun ystävä ei kutsunut häihin. Oli pienet häät, mutta silti. Olin paikalla, kun pari tutustui. Olin siis kakkosluokkaa. Ei olla enää tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä helvatan väliä, ihan lasten hommaa tuollainen. Voi kun toinen ei avaudu tunteistaan tarpeeksi ja voi kun olen kakkosystävä ja se tekee toisten kanssa mukavampia juttuja.
Lapsellista ja pikkusieluista touhua.
Haha, niin samanlaista minullakin että melkein naurattaa. Melkein.
Olen niin monta kertaa luullut olleeni osa kaveriporukkaa, mutta sitten huomannut (yleensä somesta, sinällään armollisempaa kuin kasvokkain asian kuuleminen) että muita tavataan useammin. Sitten lopulta olen ainoa, jota ei kutsuta enää.
Hassua myös, että minua ei koskaan, ei siis kertaakaan ole tägätty kenenkään someen 🙄😅 Kaikki muut on, mutta vaikka minun kanssa on oltu konsertissa, festareilla, kahvilla, ties missä vaatekutsulla, niin minua ei mainita.
Ja sama on minullakin sekä omien sisarusten, että miehen sisarusten (ja miehen vanhempien) kanssa, että meihin pidetään vähiten yhteyttä. Ja kun nähdään, tapaamissa on omituinen, ei rento tunnelma. Koska olen ainoa yhteinen nimittäjä näissä, olen miettinyt pääni puhki tätä. Olen itkenyt loputtomasti kyyneleitä myös, tosin sitä en ole kertonut kenellekään.
En tiedä. Olen liikaa jotain ja liian vähän jotain. Karmivinta on, että myös lapseni meinaavat jäädä samaan rooliin. Sydän särkyy, mutta pakko on mennä eteenpäin ja kannustaa ja tukea ja olla itse läsnä ja olemassa heille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttu tunne. Varsinkin nuorena häiritsi kun itse luulin, että olen jonkun kanssa parhaat tai ainakin hyvät kaverit - ja sitten mulle selvisi, että onkin mua "parempi" kaveri. Ja siitä "Minnasta" myös puhuttiin paljon; Minna sitä ja Minna tätä. Jotenkin siihen sisältyi outoa tunnelmaa, että älä sä luule olevasi mulle tärkeä. Nää kaverit on kaikki sittemmin jäänyt. Yksi puhui mulle häistään, joita suunnitteli ja luulin raukka, että mut kutsutaan. Eipä kutsuttu. Vastaavia sattui, enkä jaksanut enää yrittääkään olla yhteydessä. Mieluummin olen nykyään yksin kuin jonkun kakkoskaverina kuuntelemassa kuinka tärkeä ystävä kulloinenkin "Minna" on.
Olen aina ulkokehällä. Yksi ystäväksi luulemani ihminen meni tietämättäni jopa naimisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä helvatan väliä, ihan lasten hommaa tuollainen. Voi kun toinen ei avaudu tunteistaan tarpeeksi ja voi kun olen kakkosystävä ja se tekee toisten kanssa mukavampia juttuja.
Lapsellista ja pikkusieluista touhua.
Minut kutsuttiin häihin, mutta ei polttareihin. Matkustin häihin toiselle puolen suomea, saadakseni tietää että polttarit kyllä järjestettiin oikeille kavereille, ei minulle. Jos olisin tiennyt, olisi jäänyt häät välistä. Maku meni ja en ole enää ollut aloitteellinen yhteydenpidossa.
Vierailija kirjoitti:
Vedin pahasti herneen nenään, kun ystävä ei kutsunut häihin. Oli pienet häät, mutta silti. Olin paikalla, kun pari tutustui. Olin siis kakkosluokkaa. Ei olla enää tekemisissä.
Näköjään yllä oleva viesti meni väärälle lainauksella, piti olla vastaus tähän.
Itse huomannut että yllättävän moni haluaa ns. vaikeaa suhdetta (ystävyys- ja parisuhdekin), jossa on haasteita. Mukava rento ystävyys ei kiinnosta, eikä sen ylläpitämisen eteen jakseta nähdä vaivaa. Keskitytään vaikeisiin tapauksiin, kun elon pitää olla jatkuvasti dramaattista, koko ajan jotain selvitettävää, jotain juoruttavaa jne. Hankalia tapauksia, näitä sitten pidetään ykkössijalla. Suhdekiemuroita pohditaan muiden kavereiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Minut kutsutaan monesti baariin mukaan pelkästään sen takia ettei kaverin tarvitse mennä baariin yksin ja kun hän löytää sieltä muita tuttaviaan niin he juttelevat keskenään koko illan eikä kukaan juttele minun kanssani.
Sama juttu, että vain silloin mun seura kelpaa kun kukaan muu ei lähde tai se parempi kaveri peruukin. Lähde pliis ees sä, kun kukaan muu ei lähde! Mitä se haittaa, ettet ole laittautunut, ei sua kukaan katso! Voithan sä olla mulle kuskina jos ei maistu!
Juu ei kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Mää oon aina ollut joku viimeinen vaihtoehto. Siksi olen täysin kaveriton nykyään. Jostain syystä kukaan ei halua viettää aikaa kanssani. Ei se mitää. Viihdyn hyvin yksinkin.
Minäkin viihdyn hyvin myös yksin, mutta itselle alkaa olla jo vähitellen liikaa tämä totaaliyksinäisyys kun en kuitenkaan ole mikään erakkoluonne. Olisinkin!
Ei se nimittäin mun seurallisuutta poista eikä oikeastaan edes vähennä kaipuuta sosiaaliseen elämään, ettei muut seurassani viihdy. Ymmärrän ja hyväksyn sen toki, ettei kenenkään tarvitse itselleen epämiellyttävässä seurassa olla mutta ei mun ilmeinen epämiellyttävyys kuitenkaan poista tai muuta sitä, että minusta olisi kiva viettää aikaa muiden ihmisten kanssa ja tehdä yhdessä kaikenlaista ja ihan vaan höpistä joutaviakin.
Minäkin olen kakkosystävä. Asun Helsingissä ja mun kanssa käydään silloin tällöin kahvilla keskustassa. Muiden ystävien kanssa mennään esim. nyt kesällä mökille, festareille tai road tripille ympäri Suomea. Olisi ihanaa saada joskus matkaseuraa vaikkapa viikonloppuretkelle, mutta sellaista ei vain ole tarjolla. Siellä keskustan kahviloissa kahvitellessa mulle sitten kerrotaan mitä kaikkea kivaa on niiden parempien kavereiden kanssa taas tehty.
Minulla on 3 + 3 kuukaden sääntö joka toimii niin että jos olen ensimmäisen kolmen kuukauden aikana ainoa osapuoli joka ottaa yhteyttä, lopetan yhteydenotot seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi.
Jos en tänä aikana kuule toisesta osapuolesta, niin siirrän henkilön "moikka tuttu osastoon".
Tykönäni toki mietin että miksi näin kävi kussakin tapauksessa, mutta tämä analysointivaihe ei kestä muutamaa päivää pidempään jonka jälkeen jatkan eteenpäin omalla polullani.