Mikä on ratkaisusi Fermin paradoksiin? Jos universumi on täynnä elämää, miksemme ole nähneet mitään merkkejä siitä?

Vastaukseni poistui?

Eli samoilla linjoilla nro ykkösen kanssa.

Kosmiset etäisyydet ovat liian suuria, ylittämättömät kuilut erottavat meidät.

Vierailija kirjoitti:

Ihminen ei ole vielä edes kovin kehittynyt. Katsotaan miljoonan vuoden päästä. Ainut vaan että ihminen on tuhoinnut tämän planeetan ja itsensä jo sadan vuoden sisällä

Ihminen on kuin virus, joka tuhoaa isäntänsä ennen kuin pääsee edes leviämään seuraavaan kohteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on valonnopeus. Tai pikemminkin hitaus. Vaikka universumi hersyisi elämää, kyse on niin isoista mittasuhteista ettei matemaattisesti ole kovinkaan todennäköistä että sivilisaatiot olisivat yhtäaikaisesti sillä kehitysasteella jota me itse kutsumme moderniksi ja vieläpä niin lähekkäin että olisi edes jokseenkin realistista havaita, saati kommunikoida.

Pelkästään oma galaksimme halkaisija on nykyarviolta 105 tuhatta valovuotta. Jos siis ajattelemme että olemme noppa nappa 100vuotta kyenneet lähettämään signaalia jolla oletamme toisen sivilisaation vastaavan, on ongelma varsin ilmeinen.

Kun katsomme avaruuteen, katsomme aina ajassa taaksepäin.

Tuo 105 tuhatta valovuotta ja 100 vuotta ei liity kyllä mitenkään toisiinsa.

Miksi 105 tuhatta vuotta sitten ei joku olisi voitu lähettää ihan yhtä paljon signaaleja kuin nyttenkin?

Eikös meren syvänteidenkin pitänyt olla "todennäköisesti ilman elämää" jossain vaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on valonnopeus. Tai pikemminkin hitaus. Vaikka universumi hersyisi elämää, kyse on niin isoista mittasuhteista ettei matemaattisesti ole kovinkaan todennäköistä että sivilisaatiot olisivat yhtäaikaisesti sillä kehitysasteella jota me itse kutsumme moderniksi ja vieläpä niin lähekkäin että olisi edes jokseenkin realistista havaita, saati kommunikoida.

Pelkästään oma galaksimme halkaisija on nykyarviolta 105 tuhatta valovuotta. Jos siis ajattelemme että olemme noppa nappa 100vuotta kyenneet lähettämään signaalia jolla oletamme toisen sivilisaation vastaavan, on ongelma varsin ilmeinen.

Kun katsomme avaruuteen, katsomme aina ajassa taaksepäin.

Tuo 105 tuhatta valovuotta ja 100 vuotta ei liity kyllä mitenkään toisiinsa.

Miksi 105 tuhatta vuotta sitten ei joku olisi voitu lähettää ihan yhtä paljon signaaleja kuin nyttenkin?

Toki olisi voinut mutta nähtävästi ei ole koska emme havaitse näitä signaaleja. En kiistä mitään mutta kommunikaatio 105 tuhatta vuotta sitten eläneen sivilisaation kanssa voi olla melko haastavaa.

Kuten kirjoituksessani viittasin, oma teknologiamme on luultavasti niin alkeellista ettei se ole tapa kommunikoida pitkillä etäisyyksillä niiden osalta jotka ovat onnistuneet kehittymään tarpeeksi tuhoamatta itseään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on valonnopeus. Tai pikemminkin hitaus. Vaikka universumi hersyisi elämää, kyse on niin isoista mittasuhteista ettei matemaattisesti ole kovinkaan todennäköistä että sivilisaatiot olisivat yhtäaikaisesti sillä kehitysasteella jota me itse kutsumme moderniksi ja vieläpä niin lähekkäin että olisi edes jokseenkin realistista havaita, saati kommunikoida.

Pelkästään oma galaksimme halkaisija on nykyarviolta 105 tuhatta valovuotta. Jos siis ajattelemme että olemme noppa nappa 100vuotta kyenneet lähettämään signaalia jolla oletamme toisen sivilisaation vastaavan, on ongelma varsin ilmeinen.

Kun katsomme avaruuteen, katsomme aina ajassa taaksepäin.

Tuo 105 tuhatta valovuotta ja 100 vuotta ei liity kyllä mitenkään toisiinsa.

Miksi 105 tuhatta vuotta sitten ei joku olisi voitu lähettää ihan yhtä paljon signaaleja kuin nyttenkin?

ei merkitystä ole sillä, milloin ne lähetetään, vaan sillä milloin ne saavuttaa kohteensa. Kommunikointi kun on korkeintaan valonnopeaa. Yksi valovuosi on kirjaimellisesti yksi vuosi matkaa tänne. Jos se on tuhansia valovuosia, ei täällä ole ketään enää ottamassa viestiä vastaan. Tai päinvastoin.

Kun katsot avaruuteen, näet kaikki asiat väärässä paikassa. Joitain asioita ei ole enää edes olemassa. Vaikka aurinko olisi tuhoutunut jo aikoja sitten, se näkyy vielä tänne koska sen lähettämä valo on lähetetty paljon aikaisemmin ja se mikä täällä näkyy on sitä valoa mikä on vielä matkalla.

Hauskinta olisi se, että jos vieras alieni-sivilisaatio lähestyisi meitä ja tarkkailisi meitä koko ajan jollain instrumentilla. Mitä lähemmäksi he tulevat, sitä enemmän he näkevät meidän kehityskaarta kohti tätä hetkeä nyt. Sata valovuotta sitten eli vielä sata vuotta matkaa tänne, he näkisivät maailman sata vuotta sitten. Toisen maailmansodan alkuhetkiä.

Me muuten ollaan ikuisesti olemassa, kyse on vain etäisyydestä mistä meidän elämäämme katsotaan. Jos he lähtisivät peruuttamaan poispäin, he näkisivät "videon" taaksepäin kelautuvana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihminen ei ole vielä edes kovin kehittynyt. Katsotaan miljoonan vuoden päästä. Ainut vaan että ihminen on tuhoinnut tämän planeetan ja itsensä jo sadan vuoden sisällä

Ihminen on kuin virus, joka tuhoaa isäntänsä ennen kuin pääsee edes leviämään seuraavaan kohteeseen.

Sehän ei ole viruksen tarkoitus, eikä ihmisenkään. Toki yhtäläisyyksiä on paljonkin.

Jumala on luonut valkoisen miehen valloittamaan universumi. Ei muuta selitystä tarvita.

Simulaatioteoria.

Kyllähän avaruuden oliot on jo täällä, mutta ovat olleet aina, valvojan roolissa. Ei me olla oikeasti elossa. Vain pelinappuloita.

Ihmiset on niin kamala laji, että muut pysyttelee huomaamattomissa.

Yhtä paljon kuin nenän limakalvosi solut tietävät nenäsi päällä olevan ihon soluista tiedämme me muusta elämästä, vaikka se elämä on kaikkialla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on valonnopeus. Tai pikemminkin hitaus. Vaikka universumi hersyisi elämää, kyse on niin isoista mittasuhteista ettei matemaattisesti ole kovinkaan todennäköistä että sivilisaatiot olisivat yhtäaikaisesti sillä kehitysasteella jota me itse kutsumme moderniksi ja vieläpä niin lähekkäin että olisi edes jokseenkin realistista havaita, saati kommunikoida.

Pelkästään oma galaksimme halkaisija on nykyarviolta 105 tuhatta valovuotta. Jos siis ajattelemme että olemme noppa nappa 100vuotta kyenneet lähettämään signaalia jolla oletamme toisen sivilisaation vastaavan, on ongelma varsin ilmeinen.

Kun katsomme avaruuteen, katsomme aina ajassa taaksepäin.

Tuo 105 tuhatta valovuotta ja 100 vuotta ei liity kyllä mitenkään toisiinsa.

Miksi 105 tuhatta vuotta sitten ei joku olisi voitu lähettää ihan yhtä paljon signaaleja kuin nyttenkin?

105 000v sitten lähetetty ympärisäteilevä signaali on kovin heikko.

Miksi joku olisi taas suunnannut meihin signaalin 105 000v sitten?

Varmin merkki siitä, että maailmankaikkeudessa on elämää on se, etteivät ole ottaneet yhteyttä ihmisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on valonnopeus. Tai pikemminkin hitaus. Vaikka universumi hersyisi elämää, kyse on niin isoista mittasuhteista ettei matemaattisesti ole kovinkaan todennäköistä että sivilisaatiot olisivat yhtäaikaisesti sillä kehitysasteella jota me itse kutsumme moderniksi ja vieläpä niin lähekkäin että olisi edes jokseenkin realistista havaita, saati kommunikoida.

Pelkästään oma galaksimme halkaisija on nykyarviolta 105 tuhatta valovuotta. Jos siis ajattelemme että olemme noppa nappa 100vuotta kyenneet lähettämään signaalia jolla oletamme toisen sivilisaation vastaavan, on ongelma varsin ilmeinen.

Kun katsomme avaruuteen, katsomme aina ajassa taaksepäin.

Tuo 105 tuhatta valovuotta ja 100 vuotta ei liity kyllä mitenkään toisiinsa.

Miksi 105 tuhatta vuotta sitten ei joku olisi voitu lähettää ihan yhtä paljon signaaleja kuin nyttenkin?

ei merkitystä ole sillä, milloin ne lähetetään, vaan sillä milloin ne saavuttaa kohteensa. Kommunikointi kun on korkeintaan valonnopeaa. Yksi valovuosi on kirjaimellisesti yksi vuosi matkaa tänne. Jos se on tuhansia valovuosia, ei täällä ole ketään enää ottamassa viestiä vastaan. Tai päinvastoin.

Kun katsot avaruuteen, näet kaikki asiat väärässä paikassa. Joitain asioita ei ole enää edes olemassa. Vaikka aurinko olisi tuhoutunut jo aikoja sitten, se näkyy vielä tänne koska sen lähettämä valo on lähetetty paljon aikaisemmin ja se mikä täällä näkyy on sitä valoa mikä on vielä matkalla.

Hauskinta olisi se, että jos vieras alieni-sivilisaatio lähestyisi meitä ja tarkkailisi meitä koko ajan jollain instrumentilla. Mitä lähemmäksi he tulevat, sitä enemmän he näkevät meidän kehityskaarta kohti tätä hetkeä nyt. Sata valovuotta sitten eli vielä sata vuotta matkaa tänne, he näkisivät maailman sata vuotta sitten. Toisen maailmansodan alkuhetkiä.

Me muuten ollaan ikuisesti olemassa, kyse on vain etäisyydestä mistä meidän elämäämme katsotaan. Jos he lähtisivät peruuttamaan poispäin, he näkisivät "videon" taaksepäin kelautuvana.

Ei se edelleenkään ole ongelma se välimatka yhdensuuntaisessa tiedonkulussa (ellei puhuta miljardeista valovuosista, koska aikaisessa universumeissa tuskin elämää pystyi syntymään). 

Kuvitellaan että signaalit tulee samantien tänne: 

On ihan yhtä todennäköistä että juuri nyt joku lähettää signaaleja kuin 105 tuhatta vuotta sitten.

Epäilen, että elämää voi olla aika paljonkin ihan omassa galaksissammekin. Sen sijaan älyllistä elämää, joka kommunikoi ympäri avaruutta tavoilla, jotka me ymmärrämme, on luultavasti erittäin, erittäin harvassa – ehkei edes lähigalakseissamme – eli ovat aivan liian kaukana, jotta koskaan saisimme tietää.

Ensimmäiseksi mainituista, esimerkiksi bakteeritason elämästä, emme välttämättä kovin helposti saa varmaa havaintoa, joten siksi saamamme vaikutelma on, ettei elämää olisi kuin tällä planeetalla. Yksikin varma havainto ei-Maasta kotoisin olevasta elämästä olisi mullistava, mutta on vaikeaa arvioida milloin – jos koskaan – sellainen saadaan.

Vierailija kirjoitti:

Kokeilepa ottaa Atlantista saavillinen vettä ja katso onko siinä elämää. Tuskin.

Se ei tarkoita ettei koko valtameressä olisi elämää. Tämä on aika hyvä analogi tähän, koska pelkästään oma galaksimme on aivan käsittämättömän kokoinen (puhumattakaan koko universumsita, joka saattaa olla itseasiassa ääretön).

Esim: tähtitaivaalla näkyy kirkkaana yönä max. n. 2 000 tähteä (kaikki ovat lähimpiä tähtiä Linnunradalla). Eli näet 1/500 000 000 osan oman galaksin tähdistä. Tämän lisäksi galaksejakin on ainakin 2 000 000 000 000 000 000.

Jos otat saavillisen Atlantin vettä, se kuhisee elämää, ei tosin todennäköisesti haita tai hylkeitä mutta planktonia ja bakteereita senkin edestä. Jopa merellisissä autiomaissa on mikrobeja, vaikkei niissä olisi mitään isompia elukoita.

Ihmiskunta itsessään ei ole ollut kovin kauaa olemassa ja siitä mitättömän pienen aikaa kyennyt lähettämään tai vastaanottamaan viestejä muuten kuin puhumalla, piirtämällä tai kirjoittamalla. Maailmankaikkeuden mittakaavassa ja aikajanalla me lähestulkoon emme ole edes olemassa.

Ennustan, asiasta hieman irrallaan, tämä ketju katoaa siksi että ei mitään syytä, ja varsin pian.

Näin on käynyt aina jostain syystä keskusteluille joissa käsitellään tähtitiedettä ja avaruutta, saati mahdollista elämää maan ulkopuolella.

Sellainen kuin Kosmos maailmankaikkeus viidessä minuutissa, niin on loistava ohjelma. Jos googlaa Kosmos maailmankaikkeus viidessä minuutissa areena, niin siellä mm. jakso Kuinka iso maailmankaikkeus on. Kukin jakso kestää n. 5 min. Aivan loistava ohjelma. Sen katsottuaan ymmärtää, että maailmankaikkeuden mitat eivät ole ihmisen mittoja. Kannattaa katsoa.

Koska sekä ajan että matkan mittakaavat maailmankaikkeudessa ovat järjellemme käsittämättömiä. Meidänkään pientä sivilisaatiotamme ei ole mitenkään mahdollista havaita edes muutaman tuhannen valovuoden päästä millään tekniikalla edes teoriassa, koska mikään signaali ei kulje valoa nopeammin, ja muutama tuhat valovuotta on universumin mittakaavassa hyvin pieni etäisyys. Emme me yksin ole, mutta suunnattomassa aika-avaruudessa muut ovat meistä käsittämättömän kaukana.