Välit vanhempiini, olenko paha

Olen 45-vuotias nainen. Minulla on paha trauma lapsuudesta, joka on vaikuttanut elämääni nykypäivään asti vaikka rauhan tämän trauman kanssa olenkin saanut. En vaan pysty "normaaliin" suhteeseen vanhempieni kanssa, koska he eivät auttaneet minua lapsena ja nuorena. 

Kerroin teininä vanhemmilleni mitä mulle lapsena oli tehty. En kuitenkaan saanut mitään apua, asia käsiteltiin mutta ihan päin persettä ja väärien ihmisten toimesta. Asiaa hyssyteltiin ja jätettiin taka-alalle. Aloin teininä sekoilemaan ihan kunnolla, silloinkin avun sijaan sain vain rangaistuksia. Trauman käsittely nuorena aikuisena aiheutti rajuja psyykkisiä oireita ja pilasin lopulta elämäni...tuli seurauksia joiden kanssa elän edelleen joka päivä.

Yhteys vanhempiini on hiipunut paljon vuosien saatossa, varsinkin sen jälkeen kun tyttäreni kasvoi aikuiseksi ja yhteys jäi siksikin vähemmälle.

Rakastan vanhempiani. Näen heitä nykyään kerran vuodessa, enkä enää edes pysty soittelemaan äitille. En vaan pysty enkä halua. Koen tästä tuskaa ja huonoa omaatuntoa. Jossain vaiheessa vaan heräsin siihen, miten huonosti voin kun näin heitä. Äitillä myös psyykkinen sairaus, hän möläyttelee asioita unohtaen lapsuuteni. Trauma tapahtui omassa perheessä. Vanhempieni luona vanhojen aikojen muistelut ja lukuisat kuvat seinillä joita en halua nähdä, ovat vaan liikaa.

Suojelen itseäni ja sitä kautta omaa pientä perhettäni... se ei voi olla väärin, eihän?