Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Helsingin Naistenklinikalla kovat arvot
13.09.2006 |
Vietin kesällä yli kuukauden vuodelevossa Naistenklinikan odottavien äitien osastolla ennenaikaisen lapsiveden menon vuoksi. Tuo aika oli henkisesti minulle varmasti elämäni vaikeimpia kokemuksia. Heti helpottui kun raskausviikkoja tuli täyteen riittävästi ja pääsin maakuntasairaalaan jatkamaan vuodelepoani. Vasta oikeastaan tuolloin kohdatessani ymmärtäväisiä pienen sairaalan lääkäreitä tajusin, kuinka kova ilmapiiri Naistenklinikalla oli ollut.
Naistenklinikka on iso paikka, joten käytännössä (etenkin kesälomien aikaan) lääkärit vaihtuvat jatkuvasti. Ei se vielä mitään, mutta jokaisella lääkärillä on täysin omanlaisensa hoitolinja ja mielipide esim. samoista tulehdusarvoista saattaa olla kahdella lääkärillä täysin vastakkainen. Minun kohdallani esim. perjantaina ollut lääkäri määräsi minulle kohonneiden tulehdusarvojen vuoksi toisen yhdeksän pussin annoksen suoneen laitettavaa antibioottia. Suoneni olivat edellisestä tiputuksesta vielä aivan tukossa ja kanyylia jouduttiin jatkuvasti (myös keskellä yötä) anestesialääkärin avustuksella vaihtamaan paikasta toiseen. No, ei siinä mitään, mutta tuskaisen viikonlopun jälkeen, maanantaina vuoroon tullut lääkäri tokaisi: " No, noilla arvoilla tiputus on aivan hätävarjelun liioittelua, mutta jatketaan silti" Perjantainen lääkäri oli sanonut, että sektio rv 29 tulee, ellei tiputusta aloiteta. No, tämä oli vain yksi esimerkki monista, monista vastaavista tapauksista.
Mietimme usein muiden pitkäaikaspotilaiden kanssa, mitä asian eteen voisi tehdä. Auttaisiko Helsingin Sanomien yleisönosastokirjoitus vai mikä. Potilaiden henkiseen hyvinvointiin ei kiinnitetä Naistenklinikalla mitään huomiota. Oli aivan tavallista, että me odottavat äidit itkimme yhdessä lääkärikierron jälkeen. Pitkäaikaisvuodepotilaille ei tarjota mitään virikkeitä. Meidän huoneessa oli tv (mutta kaikilla sitä ei ole), on myös vanhoja naistenlehtiä. Mutta kanttiinikärryä, kirjastokärryä yms. ei ole. Oikeastaan nuo virikkeetkin ovat pieni asia. Olisin vain kaivannut, että hoitohenkilökunta olisi edes kerran sanonut: " Ymmärrän, että tämä on sinulle vaikeaa aikaa. Voinko jotenkin helpottaa oloasi?" ja antanut vaikka paperinenäliinoja kyynelten pyyhkimiseen. Mutta yleinen ilmapiiri vaati, että äidin tulee olla joka tilanteessa vahva ja ajatella vain masuvauvan parasta. Muutaman kerran purskahtaessani itkuun lääkärin luona, minua vain syyllistettiin " Etkö ajattele sikiön parasta? Miten voit tässä tilanteessa kaivata kotiin?" Kotona oli kaksi pientä lasta, jotka olivat tilanteen pakosta joutuneet yllättäen päivähoitoon... Minusta oli ihanaa, kun maakuntasairaalan lääkärin ensimmäinen kysymys oli: " Miten sinä henkisesti jaksat kaiken tämän jälkeen?" Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Ei odottavien äitien ahdistusta (tilanteessa, jossa on vielä jatkuva ennenaikaisen synnytyksen uhka, jatkuvaa antibioottitiputusta ym. ikäviä hoitotoimenpiteitä) saa ohittaa olankohautuksella " kaikkihan te raskaana olevat äidit aina pillitätte" (kuten minulle eräänä vaikeana aamuna sanottiin).
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Vauva syntyi ennenaikaisena rv 34, mutta on jo kotona ja voi hyvin. Mutta edelleen minua kaivertaa tuo Naistenklinikan julma ilmapiiri, josta tiedän monta riipaisevaa tarinaa. Tiedän äidin joka makasi täysin vuodelevossa 6 viikkoa ja tasapainoelin häiriintyi, eikä hän saanut luoksensa vuodelevon aikana edes fysoterapeuttia. Äidin, jonka masuvauva oli todettu vakavasti sairaaksi. Tuo äiti oli todella masentunut, muu perhe asui kaukana Pääkaupunkiseudusta ja hän oli asian kanssa täydellisen yksin. Mutta hän ei päässyt puhumaan asiasta kenenkään kanssa. Yms. Yms. Yms.
Kommentit (124)
ja hyvät muistot ovat joka kerta jääneet.
Vierailija:
Kamalaa luettavaa...
Itse olen ollut naistenklinikalla vuosina 2000, 2002 ja 2004. Jokaisen raskauden lopussa jouduin noin viikoksi sisään ja minulla on joka käynnistä pelkästään hyvää sanottavaa hoitajista ja lääkäreistä. Aika tosin kävi tosi pitkäksi mutta sillehän ei silloin voinut mitään. Myös synnyttäneiden LYSY-osastolla oli aivan ihania hoitsuja...Muistelen aina lämmöllä naisetenklinikkaa....
Oli kurja kuulla että muilla on noin huonoja kokemuksia...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini kertoi, että synnytyssalissa oli 4 synnyttäjää ponnistelemassa samanaikaisesti ja vauvat vietiin heti pois ja tuotiin äitien luo vain imetyksen ajaksi. Tuskin silloin siliteltiin päätä.
Ei mullakaan ollut kivaa naikkarilla, mutta en odottanutkaan mitään erityistä vaan riitti, että kätilöt ja hoitajat olivat peruskohteliaita kuten minäkin heille. Kaikista tärkein asia kun on se fyysinen puoli, eli ammattitaito. Siis ettei äidit ja vauvat kuole tai saa vakavia vaurioita synnytyksessä.
Hyöty otetaan irti, naaraan tuskista riippumatta.
NKL:llä ollaan ensisijaisesti kiinnostuneita sikiön/lapsen selviämisestä ja hyvinvoinnista - äidin voinnista ei taas piitata paljonkaan. Hoito syntyvän/syntyneen lapsen kannalta on usein erittäin hyvää, mutta äiti jää heitteille.
Terveenä tai mahdollisimman vähin vaurioin kotiutuvat lapset ovat sairaalalle meriittiä. Pehmeämmät jutut kuten äidin henkinen hyvinvointi ovat hankalasti määriteltävissä eivätkä tuo mainetta ja kunniaa sairaalalle samalla tavoin kuin " kova" osaaminen.
Mielipiteeni perustuu harjoitteluaikaan NKL:lla (olen itse lääkäri, tosin eri alalla nyt) ja omaan synnytykseen samassa paikassa.
Itse olen synnyttänyt siellä vuosina 2003 ja 2005 ja kolmas tulossa nyt 2006, sinne menen taas mutta vain yhdestä syystä: koen sen alansa huippulaitokseksi ja yritän vaan sietää psyykkiset kärsimykset siellä vaikka herkkä ihminen olenkin. Molemmat synnytykset käynnistetty eli sieltä 42:lta kokemuksia sekä sitten 52:lta. Eritisesti se 42 on täyshelvetti. Lisäksi anestesialääkärit ovat kuin suoraan KESKITYSLEIRILTÄ. Viimeksikin joku naispuolinen hirvitys itketti minua karmeiden supistusten keskellä oikein urakalla, tyyliin Kuules nyt, etkö sinä nyt tajua että tässä on oltava aivan paikoillaan" ja joitain muuta supertylyä vaikka yritin todellakin parhaani. Yksityiskohtia olisi vaikka miten mutta riittäköön että sanon sen etä yhdyn moien kirjoittajien milipiteisiin täysyin ja PISTÄKÄÄ TÄMÄ KETJU NYT IHMEESSÄ tutuillenne noille osastoille, varmaan heitä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
paljastanut, niin miettikää vaan todellisuutta :(
Siskoni on synnyttänyt Pariisissa huippusairaalassa jossa sekä äiti että lapsi on voitu ottaa 100% huomioon (äidin hyvinvointiakin synnytyksessä ajatellaan ja PALJON sen eteen tehdään). Kertokaas nyt yksikin syy, miksi se ei ole Suomen Huippusairaalassa mahdollista???????
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuleva äiti uskoo, että hänestä ollaan oikeasti kiinnostuneita. Mutta kaiken takana on huoli sikiön/lapsen voinnista. Monille voi tulla kovana pudotuksena kohtelu synnytyksen jälkeeen. Kun lapsi on turvallisesti saatu pihalle, ei äidillä olekaan niin väliä enää. Ja äiti ihmeissään ja hormonihuuruissansa väsyneenä itkeskelee tätä " muutosta" . Siitä vaan ylös jos on normaalisti alateitse synnyttänyt, sektioäiti saa hetken enemmän lepoaikaa. Ja heti imettämään aina kun vauva haluaa, koko ajan ettei lisämaitoa tarvitse antaa.
Näin minä koin synnytyksen jälkeiset päivät sairaalassa ensimmäisellä kerralla. Toisella kerralla tiesin jo mitä odottaa eli oli oltava niin omatoiminen ja reipas kuin vain jaksoi. Silloin sai parasta palvelua hoitajilta, itkeä ehtii kotonakin sitten.
Vierailija:
paljastanut, niin miettikää vaan todellisuutta :(
Äidin ja lapsen etu voivat joskus olla toisiaan poissulkevia. Esim. jos äiti haluaa mahdollisimman luomun alatiesynnytyksen ja sikiön vointi vaati pikaisen sektion (tätäkin on nähty...). Silloin ei tietenkään voida riskeerata lapsen henkeä ja terveyttä jotta äiti saisi ihanan synnytyselämyksen.
Mutta se, MITEn asiat sanotaan ja viedään läpi onkin eri juttu. Jotenkin tuntuu, että suomalaisissa sairaaloissa on monesti edelleen päällä samankaltainen suhtautuminen potilaan hoitamiseen kuin oli entisessä itäblokissa asiakkaan palvelemiseen. Tiedä sitten miksi. Ollaan niin kivikasvoa, että.
63
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vauvan hyvinvoinnista tinkimättä :)
Kylmää oli kohtelu. En pysynyt heti synnytyksen jälkeen tolpillani ja minulta jäi väliin osaston esittely.
Kun seuraavana päivänä tiedustelin verisen lakanan vaihtomahdollisuutta sain hoitajalta pitkän halveksivan katseen ja tuhahtaen hän vastasi, että tuolla ovat käytävällä kärryssä. Olisi tietysti pitänyt tietää, mutta kun en tiennyt...
Tässä vain yksi esimerkki jäätävästä kohtelusta, jota sain osakseni.
Puhumattakaan synnytyksestä, jossa en saanut toivomaani kivunlievitystä ainoan anestesialääkärin ollessa leikkauksessa.
Kun vauva oli vetäisty imukupilla maailmaan, hänet vietiin pois luotani 1,5 tunniksi eikä kukaan vaivautunut kertomaan, minkä takia!!!!!
Jos toisen lapsen saan niin NKL:lle en suunnista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vasta tokana päivänä hoitaja kertoi, että osasto 51:ssa on olemassa sellainen maitohuone, jossa on rintapumppuja. En ole mikään imetysfriikki, mutta olisihan sitä imetyksen alkuunsaattamista hieman paremmin voitu tukea, varsinkin ensisynnyttäjien kohdalla.
Lakanoiden vaihtosysteemistä ei kukaan kertonut. Päättelin asian itse kun satuin näkemään käytävällä kärryn, josta muut äidit ottivat puhtaita vuodevaatteita.
Olisi aika pieni vaiva laittaa jokaisen potilashuoneen seinälle lapun, jossa olisi muutamia perusohjeita siitä, miten toimitaan.
Ensisynnyttäjänä ei ollut hajuakaan sen olemassaolosta eikä osaston käytännöistä mainittu tutustumisessa mitään. Ei osastosta kerrottu kyllä muutenkaan mitään eikä hoitajia paljon näkynyt, muita äitejä seuraamalla pääsi jyvälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaan eipä sielläkään kaikkea ole. Ihmettelinkin että miksei mulle vaihdettu lakanoita... olis siis pitänyt itse vaihtaa. Se on kyllä aika erikoista. Vaihtaako potilaat sairaaloissa aina lakanat itse..?
Muutenkin pitäisi ihan todella olla kunnon ohjeet talon tavoille -jos kerran oletetaan, että potilaat on ihan omatoimisia..! Itselleni sattui sektion jälkeen ihanan kätilö, joka antoi minun levätä koko synnytyksen jälkeisen päivän, huolehti ruuista ja muutenkin minun hyvinvoinnistani. Talutti vessaan vasta seuraavana päivänä ja korosti koko ajan, ettei ole kiirettä eikä hätää. Se tuntui ihan uskomattoman hyvältä, koska takana minullakin tosi ikävät tunnelmat os. 42:lta. Vierustoverini huoneessa ei ollut yhtä onnekas: kätilöiden vuorot vaihtui ja tilalle tuli hirmu, joka pakotti vieruskaverini yksin vessareissulla jo vuorokauden sisällä sektiosta. Muutenkin sai hoitoa ihan minimaalisesti. Säälitti seurata sivusta... Itse olin siinä vaiheessa jo paremmassa kunnossa.
Mitä vielä tulee äidin vs. lapsen hyvinvointiin, niin kyllä ne minustakin liittyvät kovasti toisiinsa. Ja itselläni, kun on esikoinen kotona, niin olisi kyllä tärkeä päästä takaisin kotiin hengissä ja suurinpiirtein fyysisesti ja henkisesti kasassa. Paljon se esikoinen sillä vauvalla tekee, jos äiti menee..! Näin vähän liioitellen...
" Se on ihan helppoa" sanottiin kätilöjen huoneessa mutta kukaan ei ehtinyt tulla auttamaan silloin eikä myöhemminkään. Siellä aikani itkin ja yritin mutta turhaan.
siitä, että sillä on kuntouttava vaikutus. Koska äidit eivät ole sairaita vaan synnyttäneitä, he voivat tehdä mahd. paljon itse. Ihan kannatettava ajatus jos äiti on terve ja hyvässä kunnossa. Mutta jos ei olekaan kuten NKL:lla usein sattuu, niin saa maata verisissä lakanoissa.
Monesti mietin, että mitä oikeastaan koko hoitohenkilökunnalla teki? Ainakin -04 äidit pärjäilivät huoneissaan kansioiden varassa tilanteesta riippumatta.
Ja ihan ok niin. Mutta synnytyksen jälkeen ei meinanneet os. 52:n hoitajat muistaa mitata minun verenpaineitani juuri ollenkaan. Taisin itse joutua pyytämään sitä melkein joka kerta! Ja minulla sentään LUKI potilaspapereissa, että mitattava 3 krt päivässä. Siitä yritin sitten itse huolehtia, kun ketään muuta ei kiinnostanut. Verenpaine pysyi tosi korkeana ja olin verenpainelääkkeillä vielä pitkään. Tämä voi kuulostaa pikkujutulta näin jälkeenpäin, mutta sektion jälkeen on kuitenkin veritulppariski ja korkea verenpaine ei paljon asiaa auta... Että kyllä ahdisti. Tämä vaan esimerkkinä siitä, että vaikka vauvat on etusijalla, niin kyllä äiditkin pitäisi saada kuntoon... Eikö synnytyksessä vaurioituneista äideistä ole tilastoja kys. sairaalassa? Luulisi olevan meriittiä myös mahd. hyväkuntoiset äidit...
Vierailija:
siitä, että sillä on kuntouttava vaikutus. Koska äidit eivät ole sairaita vaan synnyttäneitä, he voivat tehdä mahd. paljon itse. Ihan kannatettava ajatus jos äiti on terve ja hyvässä kunnossa. Mutta jos ei olekaan kuten NKL:lla usein sattuu, niin saa maata verisissä lakanoissa.Monesti mietin, että mitä oikeastaan koko hoitohenkilökunnalla teki? Ainakin -04 äidit pärjäilivät huoneissaan kansioiden varassa tilanteesta riippumatta.
Sehän on tavallaan jotain paljon pahempaa. Ilman länsimaista lääketiedettä suurin osa naisista kuolisi raskauteen tai viimeistään synnytykseen.
Kunhan yrittävät selitellä. Miehet eivät takuulla suostuisi vaihtamaan itse lakanoitaan " kuntouttavan" vaikutuksen vuoksi, kun olisivat ensiksi puskeneet melonin perseestään tai vatsa olisi leikattu pitkin pituuttaan auki.
Alue: Aihe vapaa
T: 46, nykyisin jo valmistunut ja erikoistunut. Lääkärin kannalta ei työpaikkana poikkea muistakaan synnytyspaikoista ja suhde potilaisiin on samanlainen kaikissa paikoissa.