Helsingin Naistenklinikalla kovat arvot
Vietin kesällä yli kuukauden vuodelevossa Naistenklinikan odottavien äitien osastolla ennenaikaisen lapsiveden menon vuoksi. Tuo aika oli henkisesti minulle varmasti elämäni vaikeimpia kokemuksia. Heti helpottui kun raskausviikkoja tuli täyteen riittävästi ja pääsin maakuntasairaalaan jatkamaan vuodelepoani. Vasta oikeastaan tuolloin kohdatessani ymmärtäväisiä pienen sairaalan lääkäreitä tajusin, kuinka kova ilmapiiri Naistenklinikalla oli ollut.
Naistenklinikka on iso paikka, joten käytännössä (etenkin kesälomien aikaan) lääkärit vaihtuvat jatkuvasti. Ei se vielä mitään, mutta jokaisella lääkärillä on täysin omanlaisensa hoitolinja ja mielipide esim. samoista tulehdusarvoista saattaa olla kahdella lääkärillä täysin vastakkainen. Minun kohdallani esim. perjantaina ollut lääkäri määräsi minulle kohonneiden tulehdusarvojen vuoksi toisen yhdeksän pussin annoksen suoneen laitettavaa antibioottia. Suoneni olivat edellisestä tiputuksesta vielä aivan tukossa ja kanyylia jouduttiin jatkuvasti (myös keskellä yötä) anestesialääkärin avustuksella vaihtamaan paikasta toiseen. No, ei siinä mitään, mutta tuskaisen viikonlopun jälkeen, maanantaina vuoroon tullut lääkäri tokaisi: " No, noilla arvoilla tiputus on aivan hätävarjelun liioittelua, mutta jatketaan silti" Perjantainen lääkäri oli sanonut, että sektio rv 29 tulee, ellei tiputusta aloiteta. No, tämä oli vain yksi esimerkki monista, monista vastaavista tapauksista.
Mietimme usein muiden pitkäaikaspotilaiden kanssa, mitä asian eteen voisi tehdä. Auttaisiko Helsingin Sanomien yleisönosastokirjoitus vai mikä. Potilaiden henkiseen hyvinvointiin ei kiinnitetä Naistenklinikalla mitään huomiota. Oli aivan tavallista, että me odottavat äidit itkimme yhdessä lääkärikierron jälkeen. Pitkäaikaisvuodepotilaille ei tarjota mitään virikkeitä. Meidän huoneessa oli tv (mutta kaikilla sitä ei ole), on myös vanhoja naistenlehtiä. Mutta kanttiinikärryä, kirjastokärryä yms. ei ole. Oikeastaan nuo virikkeetkin ovat pieni asia. Olisin vain kaivannut, että hoitohenkilökunta olisi edes kerran sanonut: " Ymmärrän, että tämä on sinulle vaikeaa aikaa. Voinko jotenkin helpottaa oloasi?" ja antanut vaikka paperinenäliinoja kyynelten pyyhkimiseen. Mutta yleinen ilmapiiri vaati, että äidin tulee olla joka tilanteessa vahva ja ajatella vain masuvauvan parasta. Muutaman kerran purskahtaessani itkuun lääkärin luona, minua vain syyllistettiin " Etkö ajattele sikiön parasta? Miten voit tässä tilanteessa kaivata kotiin?" Kotona oli kaksi pientä lasta, jotka olivat tilanteen pakosta joutuneet yllättäen päivähoitoon... Minusta oli ihanaa, kun maakuntasairaalan lääkärin ensimmäinen kysymys oli: " Miten sinä henkisesti jaksat kaiken tämän jälkeen?" Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Ei odottavien äitien ahdistusta (tilanteessa, jossa on vielä jatkuva ennenaikaisen synnytyksen uhka, jatkuvaa antibioottitiputusta ym. ikäviä hoitotoimenpiteitä) saa ohittaa olankohautuksella " kaikkihan te raskaana olevat äidit aina pillitätte" (kuten minulle eräänä vaikeana aamuna sanottiin).
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Vauva syntyi ennenaikaisena rv 34, mutta on jo kotona ja voi hyvin. Mutta edelleen minua kaivertaa tuo Naistenklinikan julma ilmapiiri, josta tiedän monta riipaisevaa tarinaa. Tiedän äidin joka makasi täysin vuodelevossa 6 viikkoa ja tasapainoelin häiriintyi, eikä hän saanut luoksensa vuodelevon aikana edes fysoterapeuttia. Äidin, jonka masuvauva oli todettu vakavasti sairaaksi. Tuo äiti oli todella masentunut, muu perhe asui kaukana Pääkaupunkiseudusta ja hän oli asian kanssa täydellisen yksin. Mutta hän ei päässyt puhumaan asiasta kenenkään kanssa. Yms. Yms. Yms.
Kommentit (124)
Oma vika, ei sen pidäkään olla helppoa. Katsoitteko eilen dokumenttia pula-ajan Suomesta vuosilta 41-42, ravintoloissa sai varista ja muuten syötiin vettä ja leipää koko talven ajan. Kyllä nykyajan pullamössöty ihmetyttää..
Itse en sinne koskaan menisi, siellä on kammottavaa edes vierailla.
Olen ollut kolme kertaa Kättärillä ja olen ollut hyvin tyytyväinen siihen. Silti monet ystävistäni ihmettelevät ääneen että miksi en ole mennyt Naistenklinikalle ja pitävät minua " hulttiona" kun olen vaarantanut lapseni terveyden mahdollisen hädän hetkellä, Kättäriltä kun on pidempi matka Lastenklinikalle.
Älkää normaalit synnyttäjät menkö Naistenklinikalle! Kättäri on paljon äiti- ja vauvamyönteisempi paikka!
Olen itse ollut sisällä Kättärillä, eivätkä kokemukseni onneksi ole yhtä karut. Vaikka ison sairaalan ongelmat sielläkin toki olivat - aina oli eri lääkäri & eri mielipiteet... Mutta muuten ilmapiiri oli aika ystävällinen.
Olin Nkl:llä EML-luokassa tänä vuonna ja lääkärille sekä leikkaussalihenkilökunnalle annan 10 + + +. He olivat loistavia.
Osastolle antaisin 7-8 ja kokonaisuudessaan kaikesta 9 +.
Minulle sattui vain yksi ikävä hoitaja ja tein hyvin suoraan selväksi, etten pidä hänestä, ja tämä sai ko. hoitajan muuttamaan suhtautumistaan ihan täysin. Oli tosi mukava sen jälkeen.
Kaikki meni niin hyvin, että itseäni pelottaa lähinnä se, että voiko enää toista kertaa onnistua niin täydellisesti.
Mutta - älkää siis menettäkö toivoanne. Hyviäkin lääkäreitä ja hoitajia on, myös niitä inhimillisiä.
Johan alkaa tapahtua !!!!
Meillä Oulussa on OYS:ssä täysin toimimaton yhteispäivystys, jonka jokainen tietää täysin toimimattomaksi ja asiasta on keskustelupalstojen vakioaihe Oulussa.
Vihdon joku uskalsi kirjoittaa nimellään lehteen ja johan alkasi tapahtua....... Nyt jo muutama kansanedustaja joka istuu ko. laitoksen hallituksessa pelkää tosissaan helmikuun vaaleissa ja koko OYS:n johtajan palli tärisee ja kovaa
Kirjoita lehteen, julkisuus auttaa aina
Suomeksi: lääkärit ovat siellä diivoja ja koko kompleksi tähtää loistaviin tuloksiin, joiden tarkoitus ensisijaisesti sairaalan, ja siinä ohella lääkärin uran, boostaus paitsi Suomessa niin ennen kaikkea kansainvälisesti. Potilaat jäävät siinä rytäkässä inhimillisinä olentoina taka-alalle, potilaita tarvitaan, että saadaa niitä erinomaisia hoitotuloksia ja merkkejä cv:n
Kun kuuluu creme de la creme:n ei välttämättä tule mieleen epäillä suhteuttaa omia arvoitaan tai ylipäänsä epäillä sitä, etteikö potilaille riittäisi osallisuus tämänkin ihmeiden tekijän neroudesta. Sen takia vastakkaiset tulkinnat tulehdusarvoista tai hoitolinjoista voi ihan hyvin pidättelemättä ilmaista.
Olen itsekin joutunut NKL:llä synnytykseen liittyvien kiistojen keskelle. Ei mukavaa. Kakkossta odottaessani uhkailin pelkosektiolla, ellei edelliseen synnytykseen liittyviä seikkoja käydä läpi. Se toimi ja ääni muuttui kellossa. Kyllä ne osaavat ottaa potilaan huomioon, mutta kun niiden ei tarvitse. Surullista.
Kätilöt vaihtuivat ja pari oli niin lässynlässyn empaattista, että jos olisin kyennyt ja jaksanut, olisin työntänyt kauemmaksi. Kun on helvetilliset supistukset, niin ei siinä halua ketään naaman eteen hokemaan, että kohta on ohi...
Osatolla oli alkuun tosi heikossa kunnossa, kun Hb tippui 135:sta 80:een. En pysynyt tolpillani, mutta kätilö vaan tiuskaisi, että jollain on Hb 60! Meinasin pyörtyä vessaan ja yritin painaa päätä polviin, kätilö tuli repimään pystyyn... Jne.
Naikkarilla oli neutraalia ja asiallista.
Olen asioinut tämän kolmannen raskauteni ajan todella ahkeraan Naikkarilla (riskiraskaus=sokeriseuranta), eikä kokemukseni todellakaan tue ap:n ja muiden " kauhuja" ! Päinvastoin kaikki käyntini ovat olleet todella hyviä kokemuksia, mitään pahaa ei ole sanottavana yhdestäkään lääkäristä tai kätilöstä, jotka tähän menssä olen siellä tavannut. Toki yksilöitä ovat kaikki (yksi lääkäri kovin vähäpuheinen, kuten myös yksi kätilö (venäläinen?)), mutta yhdelläkään käynnillä en koe tulleeni kohdelluksi huonosti.
Minua on potilaana kunneltu todella hyvin joka kerta, toiveeni on huomioitu, ja olen jopa saanut " ylimääräistä" mukaani. Esim. en halunnut osastolle vuorokausisokeriseurantaa - sain mittarin kotiini; en halunnut lapsivesipunktiota vauvan keuhkojen kypsyyden toteamiseksi (joku lääkäreistä oli merkannut papereihin väärin, että olisin insuliinilla - ainoa " moka" tähän mennessä, eikä edes vakava, oikaistiin heti kun asiasta sanoin!), ja punktiota ei siis tehty!
Voin raportoida kokemuksistani sitten sektion läpikäytyäni! Mutta siis näiden raskauskuukausien kokemusten perusteella voin vain kehua Naistenklinikan henkilökuntaa!
kuin potilas inhimillisine tunteineni.
suoranainen monsteri ja yksityisellä sitten kuin herranenkeli...ihan niin saatanan syvältä kuin voi olla, eikö joillain lääkäreillä ole mitään häpyä?
Toikin joka kirjoitti, että EML-potilaana sai hyvää kohtelua, nimenomaan RAHA se oli joka siihen vaikutti. Tästä kyllä pitäisi nostaa todella iso äläkkä, tai kohta me ollaan ihan oikeasti kuin Jenkkilässä. Kyllä meilläkin olisi siihen rahaa, mutta en vain haluaisi millään, että yhteiskunnastamme tulisi niin kylmä ja kova.
Vittu mitä paskaa, olet tainnut katsoa liikaa sairaalasarjoja..
Vierailija:
suoranainen monsteri ja yksityisellä sitten kuin herranenkeli...ihan niin saatanan syvältä kuin voi olla, eikö joillain lääkäreillä ole mitään häpyä?Toikin joka kirjoitti, että EML-potilaana sai hyvää kohtelua, nimenomaan RAHA se oli joka siihen vaikutti. Tästä kyllä pitäisi nostaa todella iso äläkkä, tai kohta me ollaan ihan oikeasti kuin Jenkkilässä. Kyllä meilläkin olisi siihen rahaa, mutta en vain haluaisi millään, että yhteiskunnastamme tulisi niin kylmä ja kova.
yhteiskunta on kylmä ja kova jo nyt.
puolesta voin kertoa, että eml potilaita ei kohdeltu yhtään sen kummemmin kuin muitakaan.
sitä ennen oltiin itketetty, kun tämä PROFESSORI kävi katsomassa " omaa" potilastaan, muttui suhtautuminen kuin taikaiskusta.
Mutta ehkä se on niin selkärangassa, ettei sitä edes huomaa, kun alkaakin kohdella jotain äitiä ihmisenä (kun hänelle tulee ikäänkuin nimi ja kasvot). Sitä ennen hän voi olla diagnoosi, ongelma, todennäköisesti itkupilli ja pyörtyilevä ellei vähän läpsi poskille ja tiuski.
Satun olemaan hyvin selvillä mistä puhun.
kyllä silloin oli kohtelu kaikille samanlaista. Ne eml-äidit ennemminkin välillä potutti, kun luulivat, että heille kuuluu suunnilleen oma hoitaja...
Minulla vaikea sairaus, jonka vuoksi jouduin alunperin juuri Naikkarille, osastolle 52. Olen alalla, ja järkyttyneenä seurasin menoa osastolla. Minutkin pistettiin vaihtamaan verisiä lakanoita maattuani niissä pari päivää ja pydettyäni, voisiko ne vaihtaa. Harmi vaan etten sairauteni vuoksi pysynyt pystyssä ilman tukea ja tippakin oli kädessä. Siinä sitten kuntouduttiin 90 asteen kulmassa itkien ja lakanoita vaihtaen.
Vessaan pääsy sekä kipulääkkeiden haku tapahtui kuntouttavasti liikkumalla itse ilman apua, vaikka sitten seiniä ja lattioita pitkin. Lopulta ystävät salakuljettivat lääkkeeni sairaalaan, jottei tarvinnut konttailla kansliaan öisin. Naikkarilla harrastetaan oikein tehokuntoutusta, saisikohan samalla menetelmällä neliraajahalvaantuneisiinkin lisää liikettä?
Kuntouttava työote on hyvä jos äiti on perusterve ja synnytys on sujunut normaalisti. Silloin siitä ei ole hyötyä, jos se pahentaa potilaan perustilannetta. Osastolla oli käsittämättömän vähän tietoa erityisraskauksista. Niistä, joista NKL:lla pitäisi olla kokemusta ja erityisosaamista. Kiire ei selitä ammattitaidottomuutta ja kylmyyttä.
Kamalaa luettavaa...
Itse olen ollut naistenklinikalla vuosina 2000, 2002 ja 2004. Jokaisen raskauden lopussa jouduin noin viikoksi sisään ja minulla on joka käynnistä pelkästään hyvää sanottavaa hoitajista ja lääkäreistä. Aika tosin kävi tosi pitkäksi mutta sillehän ei silloin voinut mitään. Myös synnyttäneiden LYSY-osastolla oli aivan ihania hoitsuja...Muistelen aina lämmöllä naisetenklinikkaa....
Oli kurja kuulla että muilla on noin huonoja kokemuksia...
ja koko keikka (sektio) maksoi yhteensä 280 e (sis. hoitopäivät, lääkärin palkkion ja anestesialääkärin palkkion).
Eli siis eml ei ole kovin kallis vaihtoehto. Mielellään sitä vähän paremmasta hoidosta maksaakin, vaikka ei pitäis joutua niin tekemään kun verojakin jo maksetaan niin tuhottomasti...
en muista millä osastolla olin mutta luojan kiitos saimme perhehuoneen. jos mieheni ei olisi ollut siellä hoitamassa minua ja etenkin vauvaa olisin hajonnut lopullisesti.
kuuden päivän aikana jotka vietimme siellä vastaan tuli muutama ihana kätilö/sairaanhoitaja. lääkärit olivat todella kylmiä ja eräs kätilö/sairaanhoitaja oli oikeasti jotenkin vajaa. itkin ihan paniikissa kun tämä ihminen ei ymmärtänyt mitään. kun minulle vaihdettiin tiputus-piikkiä (onko se kanyyli vai mikä) tämä tyyppi toi väärän kokoisen ja olisi tunkenut sen minuun. lisäksi kun olin saanut kolmannen ja neljännen asteen repeämät ja lääkäri tutki miltä näyttää tämä kätilö SURVAISI ERITTÄIN VOIMALLISESTI jollain puhdistuspyyhkeellä sinne niin että menin kaksin kerroin kivusta ja aloin itkeä ihan hysteerisesti. tunnen tästä vieläkin kauhua enkä pysty koskemaan klitorikseen ollenkaan. synnytyksestä siis 8kk.
jälkitarkastuksessa sama kylmä kohtelu jatkui ja diagnoosi oli että potilas tarvitsee ehdottomasti psykologin apua koska jännitti niin paljon jälkitarkastusta eikä pystynyt rentoutumaan ollenkaan. kun kävin fysioterapiassa missä tutkittiin lantiopohjan lihasten palautumista hoitaja kiitteli miten rento osaan olla. lääkärit eivät todellakaan ymmärtäneet että sairaalloinen pelko jälkitarkastuksessa johtui niistä kaameista muistoista.