Joulu lähenee, kerro KARMEIN jouluaattosi ikinä. Jättikö mies, söikö koira kuusen?

Joulu 2021 kun olin lievästi psykoottisena ja erittäin ahdistuneena psykiatrisessa sairaalassa erityshuoneessa koronan 10 vuorokautta muuten yksin, paitsi että sinne tuotiin 4 kertaa päivässä ruoka ja lääkkeet.  Yksin oman ahdistukseni ja harhojen kanssa.

Asuin isoäidin kanssa ja äitini tuli viettämään joulua kanssamme. Äiti saapui änkyräkännissä, oksensi ruokapöydälle ja haukkui isoäitini. Lisäksi itse olin unohtanut paketoida isoäidin lahjat ja hän suuttui asiasta. Koko joulu oli pilalla. Olin muistaakseni 9-vuotias.

Vierailija kirjoitti:

6-kuukautta jouluun enää.

Mikä on 6viivakuukautta? Kannattaisiko opetella kirjoittamaan vaikka jouluun mennessä? 

Vierailija kirjoitti:

Asuin isoäidin kanssa ja äitini tuli viettämään joulua kanssamme. Äiti saapui änkyräkännissä, oksensi ruokapöydälle ja haukkui isoäitini. Lisäksi itse olin unohtanut paketoida isoäidin lahjat ja hän suuttui asiasta. Koko joulu oli pilalla. Olin muistaakseni 9-vuotias.

Kissus!

Alkoholistiperheen lapsena ymmärrän kaiken.

Ainoa, mikä vastaavia tapauksia omassa lapsuudessani helpottaa, on se että tiedän etten ole jatkanut samaa omille lapsilleni. Enkä kenellekään muullekaan. Alkoholismin kuin myös perheväkivallan ketju katkesi minuun.

Vierailija kirjoitti:

Kuusi jätti ja mies söi koiran.

Miksi kaivoit tämän ketjun esille juuri nyt?

Etkö keksi muuta?

Isoveljeni kuoli tapaturmaisesti viisi päivää ennen joulua vuonna 1994. Hän oli 13v ja minä 4v. Minä muistan lähinnä sen, kun ihmettelin että miksi veli ei tule jo kotiin ja miksi kaikki vain itkevät. Eikä Joulupukkikaan käynyt, lahjat sysättiin vain meille hengissä oleville lapsille jossain vaiheessa ilman, että niitä oli edes paketoitu. Meitä elossa olevia lapsia oli yhteensä 7.

Erosin pitkästä parisuhteesta ja juuri sinä jouluna olin saanut pitkät vapaat. Itkin yksin kotona koko joulun.

Eiköhän ne kaikki lapsuuteni jouluaatot olleet kamalimpia ihan joka vuosi. Kaikki aikuiset olivat koko vapaat kännissä. Sen mukaan sitten valikoitui, että oliko aatto kamalin, vaiko joku muu päivä. Että montako vapaapäivä ehti olla ennen aattoa.

Viestistä päätellen hakkas toisenkin kerran. Mikä naisia vaivaa? Luulis sen olevan kerrasta poikki.

Vierailija kirjoitti:

Isoveljeni kuoli tapaturmaisesti viisi päivää ennen joulua vuonna 1994. Hän oli 13v ja minä 4v. Minä muistan lähinnä sen, kun ihmettelin että miksi veli ei tule jo kotiin ja miksi kaikki vain itkevät. Eikä Joulupukkikaan käynyt, lahjat sysättiin vain meille hengissä oleville lapsille jossain vaiheessa ilman, että niitä oli edes paketoitu. Meitä elossa olevia lapsia oli yhteensä 7.

Surku tuli tuota ajatellessa, vaikka tapauksesta on jo monta vuotta. Ajatella sitä pientä sisarusta, joka ei aivan hahmota, että jotain loppui peruuttamattomasti.

varmaa meni joulu juhannusta myöten pilalle ku ei tuhopoltto sit onnistunutkaan

Lapsena hiukan kehitysvammainen ja vanhempi kaveri pyöri leikeissä mukana ja aattona kokoonnuttiin pöytään ja hän oli tulossa kylään kovan kanssa ja hämmentävä tilanne ja veljiään sitten hakemaan pois.

Vierailija kirjoitti:

Isoveljeni kuoli tapaturmaisesti viisi päivää ennen joulua vuonna 1994. Hän oli 13v ja minä 4v. Minä muistan lähinnä sen, kun ihmettelin että miksi veli ei tule jo kotiin ja miksi kaikki vain itkevät. Eikä Joulupukkikaan käynyt, lahjat sysättiin vain meille hengissä oleville lapsille jossain vaiheessa ilman, että niitä oli edes paketoitu. Meitä elossa olevia lapsia oli yhteensä 7.

Onhan tämä ollut aivan järkyttävää teidän perheelle ja vanhemmille. Silti ottaa aina näissä silmään tuo, että kaikki unohtuu sitten surressa sitä pois mennyttä. Teitä kuitenkin jäi seitsemän, jos vähän nyt olisi otettu aikaa teillekin.

Tiedän, että olen vähemmistöä tuossa. Vastaavan läpi käyneenä sanoin noin. Mun veli ei edes kuollut joulun alla tai syksyllä. Keväällä. Siitä lähtien joulut on ollut yhtä surua ja itkua, kun ei voi juhlia kunnolla, kun yksi on poissa. Meitä jäi 4. ( hän oli keskimmäinen ja huumeisiin kuoli)

Siinähän ne omat lapsuuden surkeat joulut sitten tulikin. Surtiin veljeä vielä seuraavat ainakin kymmenen joulua ja sitten pääsin omaan kotiin ja aloin nauttimaan jouluista.

Vierailija kirjoitti:

Luin aatonaattona paikallislehdestä ensirakkauteni kuolinilmoituksen. Minä olin 25-vuotias, hän 23. Varsinainen suhteemme oli ohi jo aikaa sitten, mutta sydämessäni oli silti hänelle erityinen paikka ja toivoin aina, että hän selviäisi traumoistaan ja löytäisi vielä itselleen onnellisen elämän.

Lopun aatonaatosta ja jouluaatostakin kiertelin tuttuja yrittäen ottaa selville, miten hän kuoli. Sillä lailla meni joulu 1992. Katja-parka.

Olen yrittänyt pitää tämän asian poissa ajatuksistani, mutta nyt kun siitä tänne kirjoitin, niin jatkanpa....

On toisaalta aivan uskomatonta, miten vaikeaa on päästä adoptiovanhemmaksi. Ja sitten toisaalta on aivan yhtä uskomatonta, miten huonoja ihmisiä pääsee adoptiovanhemmiksi. Ihan kuin tarkka kontrolli ei ihan oikeasti toimisi.

Katja oli otettu adoptioon 4-vuotiaana. Sen aikaa mitä minä hänen kanssaan teinivuosinamme yritimme harjoitella parisuhdetta, niin kumpikaan hänen adoptiovanhemmistaan ei koskaan sanonut hänestä mitään hyvää. Äitipuoli kyllä jaksoi muistuttaa kuinka huono hän on, ja että kun hän täyttää 18 niin hän lentää talosta ja on omillaan. Olen itsekin väkivaltaisesta alkoholistiperheestä kotoisin, mutta jotenkin tuollaisen sanominen kiltille kympin tytölle tuntui aivan pöyristyttävälle. Ei ihme, että hänellä iski kaksikymppisenä sellainen kapina, että katosi koko ottovanhemmilta.

Kierrellessäni aatonaattona ja aattona sain kiinni yhden ihmisen, joka oli kuullut mitä tapahtui. Katja oli ilmeisesti humalapäissään sen aikaisen seurustelukumppaninsa kanssa riideltyään kaatunut ja lyönyt päänsä, ja huonoksi onnekseen kuolettavasti. Selitys on jotenkin liiankin helppo, vaikka kyllähän tuollaisia onnettomuuksia voi tapahtua. Yritin etsiä tarinassa mainittua seurustelukumppania, josta tiesin vain lempinimen, mutta kukaan ei ainakaan tunnustanut tietävänsä, missä hän nyt sijaitsi. Joten minulle asia ei koskaan selvinnyt tyydyttävällä tavalla.

Outoa ajatella, että ihminen, jota olen rakastanut, halannut ja hiljaa halunnutkin, siitäkin huolimatta että teinirakkaudessamme emme päässeet pientä suudelmaa pidemmälle, on maannut nyt yli 30 vuotta haudassa eikä hänestä ole enää jäljellä mitään muuta kuin ehkä luita. Eikä häntä enää muista kukaan, paitsi ehkä minä joskus harvoin. Hirvittävän älykäs ja hieno ihminen, ja niin vain maailmasta kadonnut.

No, siinä lisää ajatuksia joulusta 1992.

Hyvää yötä, Katja.

Sain kolmannen kerran saman runokirjan äidiltäni ja raapivan villapuseron.

Vierailija kirjoitti:

Sain kolmannen kerran saman runokirjan äidiltäni ja raapivan villapuseron.

Aika pahaa. Osanotot siihen, että omaisen sielu vaihtaa hiippakuntaa vaikka on vielä hetken läsnä. 

Arvaamaton narsistinen väkivaltainen isä pilasi monta joulua kiukuttelullaan ja raivareilla oli siinä meillä lapsilla aatto kun ukko löi nyrkkiä pöytään,kiukutteli ja tiuski ennen aattoa,äiti yritti parhaansa, monta joulua pilalla eikä joukufiilistä ollut oikein koskaan. No se oli samanlainen arkenakin harvoin oli koskaan mistään iloinen aina negatiivinen pelolla hallitsi. Onneksi 3 joulu ja 3 vuosi siitä psykosta kaukana,vietän tämänkin joulun itsekseni ilman mitään hössötystä. Ärsyttää vain ihmisten innostuminen ja kohkaaminen tärkeintä tuntuu olevan vain kalliit ja arvokkaat lahjat eli kulutushysteria. Minulle riittää rauhoittava musiikki sekä kinkku ja potut.

Vierailija kirjoitti:

Ei tää nyt niin kauhea ollut, mutta nolo.

Olin muksu n. 12 vuotias ja mulla oli kolme nuorempaa sisarusta. Heidän takiaan sitten oli varattu joulupukki ja tonttukin tuli.

En tiedä mitä ihmettä sinä jouluna tapahtui, kun vanhemmilla viina virtas edellisenä yönä (kinkunvalvojaisissta) ja aamupäivästä. Eivät yleensä juoneet. Isä kerran kuussa ja äiti satunnaisia drinksuja juhlissa, mutten ollut koskaan nähnyt häntä humalassa ja isääkin harvoin.

Isä ja ja 6 vuotias veljeni lähtivät hakemaan kuusta aattoaamuna. Se siis yleensä ostettiin läheisen marketin pihasta. Isä aika pirun tuiterissa lähti.. mä jäin äidin kanssa tekemään siivousta ja ruokia, vähän vilkuilin sisaruksia. Äiti oli aika kiukkunen ja komenteli ja rähjäs.

Isä ja broidi tulivat takaisin sellaisen pienen pienen kuusen kanssa. Olivat lähimetsästä hakeneet. Semmoinen n. 40 sentin kuusi. Äiti raivostu, mutta isä ei antanut periksi. Tämä on kuusi tälle vuodelle, kaupalla oli niin kalliita.

Sitten isä aikansa etsi kuuselle jalkaa äidin säksättäessä. Jalaksi sitten sopi mainiosti juuri tyhjennetty kossupullo. Siinä sisarukset sitten "innoissaan" koristelivat olkkarin pöydällä nököttävän kossupullokuusen.

Äiti jotenkin rauhottui, mutta palaili tuon tuosta aiheeseen, kun ei ole kunnon kuusta.

Saatiin joulupäivällinen syötyä ja siivottua paikat. Alettiin odottamaan sitä tonttua ja joulupukkia.

Siinähän sitten kävi niin, että tämä tonttu oli mua vuoden vanhempi poika naapurustosta ja hemmetti, että hävetys alkoi nousemaan. Niin noloili tonttukin, mutta... Äiti oli vasta sammunut siihen sohvalle, silleen toooosi naisellisesti jalat levällään ja kuorsas kuin mikäkin moottorisaha. Tavallaan hyvä, että sammui, ettei haastanut enää riitaa ja kiukutellut kuusesta. Kunpa olisi sammunut makkariin tms.

Sitten piti lasten laulaa joulukuusen luona joululauluja pukille ja voi hitto sitä kuusta. Se kaatukin pari kertaa ja iskä sitten kännisenä örisi sitä pystyyn. Jos vaan olisi voinut maa nielaista..

Lahjat jaettu ja pukki seurueineen alkoi tekemään lähtöä. Jäin vahtimaan nuorempiani ja availtiin niitä joululahjoja. Isä lähti pukin ja tontun mukaan - maksu hommiin nähtävästi. Se keikkahan oli sovittu etukäteen ja hintakin, mutta isä oli taas ruvennut pihtailemaan rahoistaan. Se näköjään oli hänen känninen juttunsa. Muistan kun edellisiltana vielä sanoi, että pukin palkka on tuossa ja joulukuusi rahakin oli varattu toiseen lompakon osioon, nyt sitten pihisteli kunnolla.

Loppupeleissä isä ja tää pukki sitten painivat siellä eteisessä! Pukki halus rahansa ja isä ei halunnut koko summaa maksaa. Tonttu huusi vieressä, että lopettakaa.. Sitten kolahti isän nenä puhelinpöydän kulmaan ja verta olikin kaikkialla. Pakkohan sen oli siitä sitten lähteä sairaalassa käymään..

Pukki ja tonttu pahoittelivat meille kaikkea tapahtunutta. Siivosivat osan verijäljistä ja heittivät vielä isän lääkäriin. Jäätiin sitten sisarusten kanssa kesken tai olihan se moottorisaha äiti paikalla.

Isä pääsi parissa tunnissa päivystyksestä ja murtunuthan se nenä oli. Oli sitä vähän yritetty paikata.

Siitä sitten yöhön ja nukkumaan. Kyllä oli nolot vanhemmat seuraavana päivänä. Pyytelivät anteeksi moneen kertaan. Olivat myös hiton kipeitä, että mä muksujen kanssa tarjoiltiin joulupäivän ateria. Vanhemmatkin ilmestyi paikalle todella häpeillen, kipeenä ja pahoitellen.

Eivät olleet dokanneet ennenkään jouluna, eikä tuon jälkeenkään. Itsehän vaan nolotti mennä kouluun loman jälkeen, kaikki tietää... Eipä tiennyt kukaan. Se tonttu osas pitää suunsa supussa ja vuosia myöhemmin asiasta puhuttiin jossain bileissä ja naurettiin.

Varsinainen joulutragedia. :D

Kiitos jutusta, nauratti. Olet hyvä kirjoittaja.

Itselläni ei ole tuommoista hyvän mielen juttua kertoa. Muistan monista jouluista kireän tunnelman, kun äiti raivosiivoaa, suorittaa joulua ja kiukuttelee. Lahjojen jaon aikana on joku riita päällä, ja kiltti isä yrittää pitää tunnelmaa yllä. Myöhemmin raivoajan virkaa toimittaa isän uusi vaimo (miten se päätyykin noiden kanssa yhteen). En tajua miksi siitä joulusta on pakko ottaa niin kovat paineet. Minusta olisi parempi jos mentäisiin vaikka riman ali siivouksen, tarjoilujen ja koristeiden suhteen, kunhan vaan olisi rauhallinen ja kunnioittava ilmasto.

Lahjojen jakamisen jälkeen isä raivostui kahtena jouluna peräkkäin pikkuasioista. Isän aloittama riitely pilasi nämä kaksi joulua ja ehdollisti odottamaan seuraavina jouluina alkaako riitely uudestaan. Täysi-ikäiseksi ehdittyäni olen viettänyt kaikki jouluni poissa vanhempien luota.

Vanhemmat tapansa mukaan kännissä, riitely, lahjojen paiskominen ulos parvekkeelta ja itken vaatekaapissa käsi Raaanatun päällä vannoen että otan hengen itseltäni.

Ihania joulumuistoja.

Suositeltavaa kuunneltavaa: Leevi and the Leavings: Jouluksi mummolaan.