Olen mies ja vihaan isänä oloa

Myöhäinen abortti >:D

[quote author="Vierailija" time="05.03.2015 klo 10:15"]Jos keskimääräinen mies parikymppisenä tietäisi mihin se pillujahti ja siihen vakituiseen pilluun jumittuminen johtaa, tässä maassa vähentyisi lasten hankkimiseen tähtäävät parisuhteet radikaalisti. Nelikymppisenä viimeistään totuus valkenee ja sitten tehdään tämän ketjun kaltaisia aloituksia, joissa vihataan tilannetta mihin on päädytty ja ennen kaikkea itseään siksi, että huomaa olevansa yksi niistä miljoonista hyödyllisistä idiooteista.

Minä olen myös yksi noista. Mutta onneksi voi varoittaa perässätulevia ja muutama onkin ottanut ihan onkeensa..."ei tarvitse katsoa kuin teitä kyrpiintyneitä nelikymppisiä ja kuunnella teidän stooreja, niin ymmärtää hyvin nopeasti ettei se penskaperheen elämä ole mun juttu".
[/quote]

Täällä kirjottelee vain muutamat ihmiset kurjuudestaan. Lähipiirissäni ei ole ketään eronnutta ja itsekin olen onnellisesti naimisissa ja kolmen lapsen äiti. Seksiä on ja ikää kohta 40 ;)

Ekana tuli mieleen, että kirjoituksesi voisi olla mieheni tekemä.

En voi sanoa oletko tehnyt jotain väärin, mutta minä näen oman mieheni tekemisissä paljon asioita mitä hän voisi korjata, ja mille hän tuntuu olevan täysin sokea, ei huomaa ollenkaan niitä, ei suostu ymmärtämään tai kieltää kun koitan puhua.

Elikkä älä loukkaannu, mutta lue ajatuksella jos joku näistä huomatuista asioista toimisi teillä...

Halaukset, meillä lapsi tykkää halailla ainakin minua. Mutta isää ei halaa, ja kun isä pyytää halaamista, ei suostu halamaan ja alkaa lapsi kiukutella. Näin mies näkee asian. Minä taas näen asian näin, Mies haluaa juuri nyt halauksen, hän ei mene lapsen luo, vaan hän "pyytää" lasta, jolla on leikki kesken, antamaan halin. Hän itse taas istuu sohvalla, jossa on ollut katsomassa tv:tä tai koneella, eikä ole huomioinut lasta muutenkuin tiuskimalla tai huutamalla(miehen mielestä korottamalla ääntä) kun lapsi tekee jotain kiellettyä. Ja nyt kun HÄN haluaa hellyyttä, ja lapsi ei ota kuuleviin korviin tai kieltäytyy tulemasta, mies alkaa uhkailemaan että nyt tulet tai menet nukkumaan, lelut lähtee jne... Lapsi tottakai alkaa kiukuttelemaan, ja lopulta kun mies on saanut halin, mies ihmettelee miksi kaikki pitää tehdä aina huutaen, kiukutellen.

Sitten vaikka pukeminen esimerkiksi, ollaan lähdössä kauppaan. Mies käskee lastaa eteisestä sanomalla, no niin sitten puetaan. Lapsi olohuoneessa, ei reaktiota, mies "korottaa ääntään" nyt sitten heti pukemaan tai.. ja taas alkaa uhkailu, lapselta tietenkin tyypillinen ei halua lähteä kiukuttelu. Lisää uhkailua... lisää kiukuttelua.. lisää huutoa..

Minusta kaikki sujuisi hyvin jos mies ottaisi ensin kontaktin lapseen eli menee lähelle ei käskytä toisesta huoneesta, sanoo rauhassa lapsen tasolta, nyt pitää lähteä pukemaan, lapselta tulee usein reaktiomaisesti kaikkeen ei, jos alkaa kiukuttelemaan, minä huomioin lapsen pahanmielen, harmittelen vaikka: huomaan , että haluaisit jäädä leikkimään, ja sinua harmittaa, mutta nyt pitää pukea jne. Vaikka kiukuttelu jatkuisi, ohjaan tai kannan lapsen eteiseen, rauhassa toistan että pitää mennä, ja lohduttelen. Vaikka on pahamieli, pitää silti lähteä. Ja meillä lapsi minun kanssani rauhottuu nopeasti näin.

Mies ei tunnu osaavan ottaa lasta huomioon. Ei osaa asettua lapsen asemaan. Se tulee esille niin usein arjessa. Esim. mies harvoin huomaa kun lapsi kysyy, tai sanoo hänelle jotain. Sitten kun sanon, Etkö aio vastata, tai Milla puhui sinulle, Hän tiuskaisee mitä, eihän puhunut tai en minä kuullut. Mutta jännästi kuulee minut, en tiedä miksi ei huomaa lastaan, en tiedä eikö jaksa vastata vai mikä on.

Sitten yksi vinkki ennen kuin jotain tapahtuu kannattaa etukäteen muistuttaa. Vaikka 10 min ennen, kohta sitten lähdetään, 5 min ennen no niin ala lopettelemaan leikki, kohta lähdetään jne.. Ja päivän mittaan kertoilla ohjelmaa,; kun ollaan syöty aamupala, voit leikkiä sillä välin laitan tiskit koneeseen, ja sitten lähdetään ulos, ja kun tullaa sisälle syödään ja mennään päivä unille ...Näin lasi osaa valmistautua.

Kuvittele että olisit kutsunut kaverisi katsomaan peliä, ja juomaan pari olutta. Juuri kun olette päässeet istumaan sohvalle, peli alkaa, saat avatuksi kalja tölkin, ja vaimo huutaa eteisestä nyt lähdetään anoppillaan kahville, tule jo. Miten reakoisit? Lapselle ne lelut voi tuntua kavereilta, ja se leikki on tärkeä.

Kohta kirjoitan vielä omaa kokemusta haluttomuudesta...

[quote author="Vierailija" time="05.03.2015 klo 09:22"]Huh. Onpas paljon tullut viestejä yön aikana. Kiitos niistä! Selvästikin ainakin ajatuksia herättävä aihe. Pari tarkennusta: olen ehkä muotoillut itseni väsyneenä väärin. En vihaa lastani, koska viaton hän on. Vihaan isänä olemista ja omaa valintaani ryhtyä sellaiseksi. Ei vain taidot riitä, vaikka luulin eläneeni ennen lasta ensinnäkin tarpeeksi vanhaksi (28), tarpeeksi kauan yksin ja tarpeeksi kauan parisuhteessa. Vaimoni on ihan todella herttainen ihminen, mutta hän ei halua enää seksiä. Hänen äänensävyssään on tämän suhteen jotain pelottavan lopullista. Mutta koska en halua erota, joudun elämään selibaatissa lopun ikäni, mikä ei ainakaan laske stressitasoja. Ap
[/quote]

Ihan varmasti sen mieli muuttuu vielä. Anna sille tilaa hengittää ton seksin suhteen niin kyllä se siitä.

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 08:48"][quote author="Vierailija" time="05.03.2015 klo 15:50"]

[quote author="Vierailija" time="05.03.2015 klo 14:53"]

"Paras" aikuisikä ajoittuu ehkä välille 25-50. Silloin on jo valmistunut ammattiin ja alkaa olla esim. taloudellisia mahdollisuuksia tehdä asioita, mutta ei ole vielä tullut pahemmin vanhuuden kremppoja. Parasta aikuisikää on siis noin 25 vuotta, enintään 35.

Jos tuosta parhaasta ajasta käyttää 10 vuotta "helvetissä" eläen elämää josta ei nauti yhtään, niin se ei todellakaan ole vähän, se on ihan hemmetin paljon! En siis ymmärrä miten voitte yrittää lohduttaa ap:ta tyyliin "10 vuotta on lyhyt aika" - se on 30-40% ihmisen parhaasta iästä! Se on tosi paljon! 

[/quote]

 Mistä ihmeen parhaasta ajasta?

[/quote]

Siinähän tuo sanotaan. Useimmiten ennen ammattiin valmistumista ei ihmisellä ole paljoakaan "liikkumavaraa" elämässään, ei taloudellisesti tai ajankäytönkään puolesta (useimpien pitää opiskelun ohella käydä töissä kaikki vapaa-ajat). Sitten taas vanhemmiten alkaa olla useilla terveysongelmia, ja viimeistään eläkkeellä myös taloudelliset mahdollisuudet kapenevat taas.

Tässä mielessä "parasta" aikaa on siis se aikuisuus, kun opiskelut eivät enää rajoita tekemisiä, on töitä ja sitä myöten rahaa, ja kun vielä ei ole alkanut ikä painaa. Eli noin ikävuodet 20/25-50/60. Siitä jos uhraa vähintään 10-15 vuotta eläen elämää josta ei nauti, niin onhan se todella paljon, toisin kuin on väitetty ("ihan pikkuhetki vaan").
[/quote]

Musta toisin päin, ihana olla vapaa opiskelija.

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 10:46"]

 Musta toisin päin, ihana olla vapaa opiskelija.

[/quote]

Et ilmeisesti sitten joudu käymään töissä opintojen ohella? Mun opiskeluaika kun oli sitä 5 vuotta, että olin päivät luennoilla/tenteissä/tein harjoituksia, ja illat klo 21 asti töissä ja samoin viikonloput ja loma-ajat päälle. Useimpina vuosina mulla oli koko vuoden aikana tyyliin 10 vapaapäivää, todella harvoin kahta peräkkäin. Koska työ oli kuitenkin ns. paskatyötä eli ihan minimipalkoilla, niin ei siinä rahaakaan liikaa ollut - sen verran että sai vuokran maksettua ja jotain syötyä.  Ei kovin vapaalta tuntunut. 

Pueppa kame ja tampponi päiväksi ja mieti sitten haluatko vaihtaa takaisin isäksi.

[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 21:25"][quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 21:20"]Ap on esimerkki kaikkimullehetinyt-tyypistä. Kun ei huvitakaan, kun huomataan että lapsi ei olekaan yhtä helppo kuin nukke.

Tuollaiset pennut kun hankkii lapsia ei hyvää seuraa. Lapsi on onni. Ei ongelma.
Toivon,että teidän lapsi ei saa henkisiä traumoja.
[/quote]

Ehkä niin sitten. En tiedä vain miten tämän olisi voinut kokea muutoin kun sen ensimmäisen lapsen kautta? Ja olen 31-vuotias. Ap
[/quote]

Ap, kun itse sain lapsen, kaduin joka päivä ekan vuoden, kun oli niin raskasta. Sitten seuraavina vuosina vähemmän mutta yhä kuitenkin. Hyviä hetkiä ja onnea oli kuitenkin paljon myös. Teidän täytyy hakea ongelmaan apua - lastenhoitoa jotta saatte yhteistä aikaa vaimon kanssa. Ehkä keskusteluapua jotta ette jumitu vain isän ja äidin rooleihin. Onko lapsi sairas? Miksi se itkee koko ajan? Viekää erikoislääkärille tarkistuttamaan ainakin korvat, yleislääkärit usein eivät näe lapsen korvasta tulehdusta vaikka olisikin.

Kaikki helpottaa radikaalisti kun lapsi menee kouluun. Masentuneena ja väsyneenä tulee näköalattomaksi eikä osaa nähdä, että tilanne helpottaisi. Kun lapsi on teini, alat pikemminkin huolehtia siitä, missä se luuraa kavereiden kanssa eikä todellakaan ole ongelmaa, että vanhemmilla ei olisi omaa aikaa...

Seksielämä pitää saada kuntoon. Ala käyttäytyä puolisoa kohtaan romanttisemmin itsekin, tehkää riateily yhdessä ja lapsi hoitoon jne. Eli se vaatii tietoista panostusta teiltä mihin haluatte suhteen etenevän.

185 jatkaa..

Pahin hetki ehdottaa seksiä on heti kun lapset on saatu nukkuun. Silloin on kentiäs vaimollasi ensimmäinen hetki koko päivän aikana kun hän saa oikeasti hengähtää, ja ei tarvi lapsia huomioida, saa vain olla. Silloin inhottavinta on jos joutuu sitten miehen pyytelyitä kuunteleen, kun haluaisi vain nollata pään. Eli anna vaimosi rauhassa katsoa tv:tä, lukea, syödä, tai mitä aikookooan tehdä. Ja koita vasta sitten.

Parasta olisi miettiä oletko arjessa läsnä, vai onko vaimosi katsellut koko päivän kun löhöät sohvalla, sillä välin kun hän tekee kaiken. Silloin on todella vaikea haluta toista.

Näin siis meillä on. Tunnen halveksuntaa miestäni kohtaan, ja halut kadonneet kyllä, eikä ole halua yrittää edes miehen haluja tyydyttää, kun katselee häntä päivät.

Mutta tuli mieleen kyllä yksi juttu. Ethän voi tietää koska vaimosi jaksaisi ja koska ei. Joten heitä pallo hänelle, pyydä häntä päättämään koska harrastaisitte seksiä, milloin hänelle olisi paras hetki. Esim vaimosi koittaisi yhden hyvän hetken etsiä maaliskuun aikana. Ja vaikka huhtikuussa sitten kaksi kertaa jne. Ja sinä et ehdottele.

Ja meillä kävi näin kun päätin kerran sitten tehdä aloitteen kun minulle oli hyvä hetki, niin silloin mies ei jaksanutkaan. Eli ei se vain ole helppoa seksiä alkaa harrastaa jos on ihan loppu henkisesti.

siis aikookaan,

Mä en tajua miten se voi olla niin vaikeeta.

Tuo teidän parisuhde-elämä kuulostaa jokseenkiin kummalliselta, eikä mielestäni lapsi ole siinä suurin ongelma. Miksi teillä ei esim. ole ollut seksiä vuosiin? Ei ihmekään, jos puutteessa kärtyätte toinen toisellenne. Ja miten lapsi estää molempien vanhempien urakehityksen?

Meillä esimerkiksi on 6v lapsi ja vauva. Mies vielä hinkuaisi kolmattakin, mutta minä en taida jaksaa siihen ruveta, eikä se olisi taloudellisestikaan järkevää. Ensimmäisen saatuani suoritin korkeakouluopinnot loppuun ja töihin palatessani ylenin, jonka jälkeen vaihdoin työpaikkaa ja ylenin vielä lisää. Olen nyt siinä pisteessä työelämässä mihin halusin. Miehelläni taas on yritys, joka vaatii aikaa ja paneutumista. Seksiä meillä on nyt vauvan synnyttyä vain kerran, pari viikossa. Useimmiten yritys kaatuu siihen, että toinen haluaa, mutta toinen ei jaksakaan. Ei siinä mitään, kun molemmat tiedostamme, että haluja toista kohtaan on (niin olemme siis olleet 10 vuotta jo yhdessä) ja jossain vaiheessa kun vauva-arki taas helpottaa niin voimme paneskella vaikka joka aamu taikka ilta. Välillä tosin - varsinkin minusta - huomaa, että tauko on ollut liian pitkä kun kaikki kiukuttaa. Silloin hoidellaan toisemme vaikka käsin ja jo vain taas seuraavana päivänä naurattaa.

Lapset ovat meille molemmille äärettömän tärkeitä, mutta pitää muistaa, että parisuhde on lapsen koti. Lapset saavat huomiota ja rakkautta, mutta menevät aikaisin jo nukkumaan ja isommalle on sanottukin, että isä ja äiti tarvitsevat myös aikuisten omaa aikaa, se alkaa silloin kun lapset laitetaan sänkyyn. Rakkautta lisää se, että molemmat osallistuvat kodin askareisiin ja lasten hoitoon näiden ollessa hereillä. Meidän 6v ei koskaan ole ollutkaan mikään mankuja/huutaja (luonnollisesti normaalit uhmaiät on eletty ja kestetty), koska meidän perheessä negatiivista käytöstä ei palkita, päinvastoin.

Minusta tuntuu, että sinä käytät lasta tekosyynä ja selityksenä noihin asioihin mitkä teillä ei toimi. Olitteko te aidosti rakastuneita kun menitte naimisiin? Onko teillä koskaan ollut toisianne kohtaan kiihkoa ja intohimoa? .. vai olitteko toisillenne vain paperilla hyvät/sopivat? Jos olette menneet vain johonkin järkiliittoon sellaisen ihan ok -tyypin kanssa niin ei ihme, jos naisellasi ei seksi kiinnosta.

Menkää johonkin parisuhde- tai perheterapiaan. Ei tuo ole tavallista. Ihan aidosti onnellisia perheellisiäkin nimittäin on.

[quote author="Vierailija" time="05.03.2015 klo 20:49"]

[quote author="Vierailija" time="05.03.2015 klo 20:48"]Feministinä eli tasa-arvon kannattajana minua ahdistaa lukea täältä esim 179 kaltaisia viestejä. Mieskin voi uupua, fiksu mies pyytää ja etsii silloin apua. Ihmettelen, mien täällä oli niin paljon niitä jotka silittelivät ja ymmärsivät uupunutta äitiä, joka ajoi itsensä ja lapsensa rekan alle. Miksi mies ei saa kokea väsymystä? Miksi miehen pitää jaksaa hiljaa ja valittamista - näillä keinoin saadaan vaan lisää perhesurmia. Ap, täällä on tullut paljon hyviä neuvoja mutta sinun täytyy lähteä hakemaan itse aktiivisesti apua! Kuulostat koulutetulta ja skarpilta mieheltä ja ymmärrä varmasti, että vain sinä ja vaimosi voitte lähteä tätä muuttamaan. Älä pelkää pyytää apua. N32 [/quote] Anteeksi, siis nro 180

[/quote]

Apua ja neuvoja on jaettu roppakaupalla mutta mikään ei kelpaa. Selittelyä vaan miksei...

älä runkkaa enää ikinä ap

alat sitten saamaan pildeäkin

Huh huh että lapsiperhe-elämä on vaikeaa!

Lue Thomas Gordonin kirja "Toimiva perhe" (ja luetuta se vaimollasikin). Aloita sitten tällä: kun lapsi kirkuu, älä toru äläkä hyssytä. Älä koskaan missään tilanteessa toru äläkä hyssytä. Kaikki Suomen perheet muuttuisivat onnellisemmiksi, jos vanhemmat ymmärtäisivät tämän yksinkertaisen asian: lapsi kaipaa hyväksyntää tunteilleen. Sano siis: "sulla on tosi paha mieli, kun et saanut niitä muroja, mitä halusit. Sä olisit ihan hirveesti halunnut niitä muroja. Voi kun meillä ois niitä muroja, niin saisit niitä."

Tämä ei opeta lapselle, että hän voi saada kaiken tai pomotella vanhempia, vaan sen, että vanhemmat ymmärtävät häntä ja tuntevat myötätuntoa. Lapsen paha olo on ihan yhtä tärkeää ja vakavasti otettavaa kuin aikuisen paha olokin, vaikka aikuisen mielestä lapsen syyt ovat "lapsellisia" ja merkityksettömiä.

Oma lapsesi on ilmeisesti jo niin tottunut siihen, että pahan mielen ilmaisusta seuraa hyssyttelyä (älä nyt, ei kai niillä yksillä muroilla voi niin olla väliä) tai torumista (nyt hiljaa, täällä ei huudeta), että kestää varmasti jonkin aikaa, ennen kuin hän alkaa taas tuntea hyväksyntää ja oppii ilmaisemaan pahan olonsa kirkumatta.

Jos alat tukea lasta hänen pahoissa oloissaan, se aika kuitenkin tulee, ja se helpottaa suuresti sinunkin elämääsi ja isyyttäsi. Siinä vaiheessa lapsen kanssa voi sitten käydä ihan inhimillisiä keskusteluja: "Sä olisit hirveesti halunnut niitä muroja ja sulla on tosi paha mieli. Nyt meillä kuitenkin on vaan näitä muroja tai leipää, kumpaa sä otat? Voidaan miettiä, jos ens viikolla ostettais niitä muroja, mitä sä haluaisit." Näin lapsi oppii esimerkin avulla, kuinka ihmisten kanssa tullaan toimeen ja kuinka asioista voidaan neuvotella.

Miksi et vaan LÄHDE? Mä jätin nuorena ekan perheeni kun pää ei vaan kestänyt nuorena jannuna sitä kaikkea härdelliä. Jossain tuolla maailmalla on mun nyt 17-vuotias tyttäreni joka on kai kasvanut ihan täysijärkiseksi siitä huolimatta että on vain äitinsä kasvatti. Mä koin järkevimmäksi olla pitämättä hänen kanssa yhteyttä kun isyys ei tuntunut omalta jutulta sillon.

Nyt oon 43 vuotias onnellinen 3-vuotiaan iskä ja koen olevani tällä kertaa valmis isyyteen .tai ainakaan toistaseksi ei oo vielä alkanut ahdistaan.

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 12:08"]

Lapsen paha olo on ihan yhtä tärkeää ja vakavasti otettavaa kuin aikuisen paha olokin, vaikka aikuisen mielestä lapsen syyt ovat "lapsellisia" ja merkityksettömiä.

[/quote]

Tärkeämpää itse asiassa, koska koko ihmisen persoona muovautuu niin vahvasti lapsuudessa. Aikuisen krooninen paha olo johtuu lähes aina lapsuuden epäonnistumisesta.

Jätä vaimo ja hanki itsellesi uusi nainen ja uusi elämä. Jaksat ehkä lastasikin paremmin, kun näet sitä vain viikonloppuisin. Parhaassa tapauksessa vaimosi saa yksinhuoltajuuden, eikä välttämättä anna sinun tavata lastasi ollenkaan. Mutta muista hommata itsellesi sterilisaatio, ettet vain saata maailmaan toista rääkyvää kersaa.

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 08:58"]

[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 21:00"]

Olisiko täällä jotain vinkkejä siihen, miten saisin asenteeni muuttumaan. Ei ole onnistunut vaikka yritän. Minusta tuntuu, että lapseni on pilannut elämäni. Haaveilin aina isyydestä enkä mielestäni kuvitellut että se on pelkkää ruusuilla tanssimista. Mutta tämä 3 vuotta on ollut aivan täyttä helvettiä. Olemme kaikki koko ajan pahalla päällä, väsyneitä ja PA. Ja ainakin vielä 15 vuotta samaa tiedossa. Mitä mielikuvaharjoituksia tässä voisi tehdä tilanteen eteen. Tiedän että tämä on itsekästä ajatella näin, mutta tuntuu että koko elämä on nyt ohi. Kummankaan ei tarvitse haaveilla mistään uramahdollisuuksista koska mukula määrää päivän ajankäytön. Yhdynnässä olen ollut joskus raskausaikana viimeksi koska vaimoni sanoo suoraan olevansa haluton eikä näe minua enää seksipartnerina vaan lapsensa isänä. Lisäksi katson tuolla noita muiden kakaroita ja pelkään että omasta tulee samanlaisia huonosti käyttäytyviä käveleviä hankaluuksia kuin suuri osa lapsista tuntuu olevan. Elämäni suurin virhearvio, mutta takaisin ei pääse.

[/quote]

Mikä sun ongelmasi on? Voit jättää vaimosi yksinhuoltajaksi ja jatkaa elämääsi vapaana miehenä, lapset unohtaen! Se on oikeesti just noin yksinkertaista miehille. Jos joku jotain joskus ihmettelee, niin syytät vaimoa vieraannuttamisesta ja teeskentelet kyynelsilmin olevasi Vuoden Isä. Vaimo saa jatkaa elämäänsä halveksittuna yksinhuoltajana, "yhteiskunnan pohjasakkana". Sinua ero ei tule leimaamaan :)

Jaksuhalit!

[/quote]

:'DD samaa mieltä! Ja kannattaa heti eron jälkeen liittyä Isät lasten asialla -ryhmään vuodattamaan virtuaalikyyneleitä ja vetämään oikein kunnon teatteria, vaikka alunperin on ihan itse halunnut jättää lapsen, "koska se on niin rasittava".

t. erään tollasen tapauksen tunteva