Lue keskustelun säännöt.
Erittäin vahva kemia kahden ihmisen välillä. Oletteko kokeneet?
Eli oletteko koskaan kokeneet todella voimakasta kemiaa jonkun kanssa silloin kun sitä "ei olisi sallittua" tuntea?
Itselleni kävi kerran näin, että menimme mieheni kanssa erääseen tapaamiseen. Tämä mies, jonka tapasimme oli ihan komea, mutta ei mikään mieletön komistus. Heti ensimmäisistä hetkistä lähtien tunsin aivan valtavaa vetovoimaa häntä kohtaan ja tunsin ja uskon, että tunne oli molemminpuolinen. Jossain vaiheessa mieheni joutui poistumaan hetkeksi paikalta ja jäimme tämän miehen kanssa kahdestaan. Ilmaa olisi voinut leikata, niin tiheä tunnelma oli. Koko tapaamisen ajan minulla oli hymy huulilla ja loppua kohden nauroin ihan liikaa, en vain voinut itselleni mitään. Kun lähdimme kotiin mieheni kysyi miksi nauroin koko ajan. Sanoin vain, että olin niin innoissaan asiata (jonka takia tapaamisessa kävimme). Ihmettelen suuresti, ettei mieheni ymmärtänyt mistä oli kysymys, niin ilmiselvää se oli. Mutta huh huh! Sellainen kokemus, että muistan varmasti loppu elämäni! Sen jälkeen olin niin täynnä latautunutta seksuaalista energiaa, etten ole varmaan koskaan sitä ennen tai sen jälkeen ollut.
Kommentit (483)
Eräs tanssittaja. Hänen kosketus oli kuin... Hyökyaalto höystettynä sähköllä. Oli vaikea olla hänen lähellään. Ja hirveä halu päästä lähempiin tekemisiin. Olin varattu ja pyrin eroon tuosta tanssittajasta. En tiedä huomasiko hän minu reaktion. Huomasin kyllä, että hän halusi minua, niin kuin miehet usein haluaa naista. En tiedä oliko hänen puolelta mitään isompaa.
Huom miehet. Nainen kyllä huomaa haluaako mies yleisesti naista, vai juuri häntä yksilönä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tällaisia "selittämättömiä" kipinöitä muuten kokee hyvännäköinen ihminen varmasti paljon useammin ja useamman ihmisen kanssa kuin taviksen näköiset, arvelen. Joku evoluutioselitys. Minä olin nuorempana ihan hyvännäköinen ja sain rakkauskirjeitä useilta miehiltä, joiden mielestä oli ihmeellistä kipinää, mutta taisivat pikemminkin tuijotttaa ahteria. Nykyään keski-iässä ei näin kaikkialla kipinöi ja hyvä niin :D
Tunne-elämän epävakaus on muuten mt-diagnoosi ja nämä ovat kiihkeitä rakastajia mutta yhteinen elämä kamalaa koska negatiiviset tunteetkin vahvat. Myös maaninen bipolaari on hyvä rakastaja, mutta kamala kumppani.
Tiedän kokemuksesta, kipinää nähty elämän varrella ja se on yliarvostettua.
Nuorena tapasin vuotta vanhemman nuoren miehen. Suhde muuttui todella nopeasti kiihkeäksi, nyt 40 vuoden jälkeenkin seksuaalista vetovoimaa on edelleenkin, vaikka ei niin kiihkeää kuin nuorena. Mutta parhainta on, että hän on myös sielunkumppanini.
Vierailija kirjoitti:
AP on siis intoillut miehensä edessä toisen miehen hänessä aiheuttamista tuntemuksista, pitänyt miestä tyhmänä kun ei tajunnut tätä niin maagista vetovoimaa naisensa ja toisen miehen välillä ja päälle vielä valehteli syyn kikattelulleen. Poor man. Ja älä väitä ettet yksinkertaisesti vaan voinut asialle mitään. Sille tunteelle et voi mitään, mutta on oma valintasi kikatella lapsellisesti toisen miehen takia ja flirttailla hänen kanssaan oman miehesi edessä.
Tuli tästä mieleen oma kokemukseni. Tapailin viime kesänä vakavissaan erästä miestä ja kerran olimme istumassa iltaa erään kaverin luona. Siellä oli myös miehen kaveri johon minäkin olin tutustunut. Meillä juttu luisti aina alusta alkaen, olemme todella samanlaisia, samat kiinnostuksen kohteet, kemiat vaan kohtaavat. Olimme sitten hänen kanssaan kaksin parvekkeella ja katseemme kohtasivat hieman pidemmäksi aikaa ja siinä kohtaa tunsin sen todella voimakkaan kemian välillämme. Poistuin tilanteesta koska pelkäsin että hän innostuu pussaamaan minua tai toisin päin jos tilanne jatkuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Okei ja nyt on hypätty sitten johonkin traumaan.... Mutta mitä jos sellaista ei ole? Tai jos on, trauman aiheuttaja onkin ollut ihan erilainen. Pitääkö kaikki aina selittää jollain reppanuudella? Ihan kuin ei vaan hyväksytä, että kahden ihmisen välillä olisi vain kemiaa. Jos kummatkin tuntevat samoin, onko meillä sama trauma? Kaikki suhteethan ovat sitten jotenkin traumaattisia...
Jep,jos tuntuu molemmista hyvältä,niin tervettä se mun mielestä on :D
Olen naimisissa, mutta koen melko usein (1-3 krt/vuosi) voimakasta vetoa muihin miehiin. En koe, että se olisi huono asia. Välistä se on molemminpuolista latausta ja on ollut kiusallisiakin tilanteita. En edistä tunteita tai pyri tutustumaan syvemmin näihin uusiin tuttavuuksiin. Saatan esimerkiksi vältellä uutta (liian kiinnostavaa) työkaveria. En hakeudu heidän seuraan ja isommassa ryhmässä keskustellessa kiinnitän huomioni muihin ihmisiin. Rakastan puolisoani ja olen valinnut hänet elämänkumppanikseni. Ihastuksia tulee ja menee. Rakkautta ylläpidetään arjessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Fjfdndk kirjoitti:
Tunne-elämän epävakaus on muuten mt-diagnoosi ja nämä ovat kiihkeitä rakastajia mutta yhteinen elämä kamalaa koska negatiiviset tunteetkin vahvat. Myös maaninen bipolaari on hyvä rakastaja, mutta kamala kumppani.
Tiedän kokemuksesta, kipinää nähty elämän varrella ja se on yliarvostettua.
Olen surullinen puolestasi, ettet ole päässyt kokemaan vastaavaa huumaa vaan katkeruudessasi jakelet täällä muille mt-diagnooseja.
Tämä naistenpalsta on kyllä niin ihanan tyhjänpäiväistä luettavaa =) parisuhdetta, seksiä, laihdutusta ja sitten meikkaamaan pariksi tunniksi. Samaan aikaan iloisesti sivuutetaan kaikki politiikkaa, tekniikkaa tai mitä tahansa yleissivistävää asiaa koskevat aiheet joka ikinen kerta. Korkeintaan kommentoidaan ministerin ulkonäköä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kokenut ja se on mieletön tunne.
Joo, oli työkaveri. Aivan mieletön vetovoima ja hillitöntä seksiä se sitten olikin. Mutta juu, ei silti ollutkaan mikään elämäni mies (näin aluksi luulin). Paljastui sitten aivan luonnevikaiseksi ja kykeneväksi kohdella muita ihmisiä vaikka millasella julmuudella, lapsellinen egoistikin vielä oli.
Että erttäin kakkainen loppu siitä tuli. Nykyään oma rakas mies ei ole koskaan ollut mitään sellaista ”eläimellistä vetovoimaa” mutta sata kertaa parempi ja loputtoman rakas elämänkumppani ja lasteni isä. Paras aviopuoliso ikinä enkä takuulla lähtisi kokeilemaan mitään vaikka joskus vataavanlaiseen ”vetovoima”-mieheen vielä joskus törmäisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapissa työskennellessäni tutustuin työn kautta saksalaiseen mieheen joka ei todellakaan ollut mikään komistus eikä ”tyyppiäni”, ei siis olisi pitänyt herättää mitään ihastuksen tunteita minussa. Sitten kun ekoja kertoja puhuttiin niin tajusin että ymmärretään toisiamme vaikka kummallakin englanninkieli ei ollut mikään paras mahdollinen 😂 Ja jutellessamme kahdestaan välillämme oli ikään kuin sähköä vaikka puhuttiin vaan työasioista…kun ei keksitty enää mitään muuta puhuttavaa kummatkin vain tuijottivat toisiaan silmiin, ilman että se olisi kiusallista hiljaisuutta.
Oltiin selvästi samalla aaltopituudella tms. Jännä tunne tosiaan!
Olen kaksi kertaa tavannut sattumalta saman ihmisen, joka on jäänyt takaraivoon kaihertamaan. Ei ehkä kipinää tai sähköä, mutta joku maaginen vetovoima. Yritin pysyä neutraalina. Olin silloin vapaa, mutta hänen statuksestaan ei tietoa. Muutoin ns. työtilanne ja siksi mahdoton asetelma, lisäksi hän saattoi olla miellyttävä ihan tilanteenkin takia, jolloin hekuma oli vain omaa fantasiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenkiintoista ja helpottavaa lukea muiden kokemuksia. Tiedän tunteen täydellisen hyvin. Minun tapauksessani tilanne on vaikea ja jopa kiusallinen, sillä kyseessä on mieheni hyvä ystävä, jonka vaimo on minun hyvä ystäväni. En voisi kuvitella seurustelevani tämän henkilön kanssa, koska olemme luonteeltamme hyvin erilaisia ja rakastan miestäni. Mutta se kemia minun ja tämän miehen välillä on jotain aivan käsittämätöntä ja tiedän, että molemminpuolista. Jos hänen kätensä hipaisee omaani, tuntuu kun saisin sähköiskun. Punastun ja tunnen kuinka sydän hakkaa, kun olen hänen lähellään. En voi katsoa silmiin, kun tuntuu siltä, että jalat lähtevät alta. Se intensiivinen katse, millä hän minua tuijottaa meidän jutellessa on jotain aivan sietämätöntä, ja se seksuaalinen lataus välillämme on jotain ihan uskomatonta. Jos olemme kahden kesken, saatamme vaan tujoittaa toisiamme ja hymyillä tai jopa nauraa, koska ei sitä tunnetta voi sanoittaa. Todella mystinen juttu!
Kahden eri ihmisen kanssa. Toista ajattelen vieläkin.
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista ja helpottavaa lukea muiden kokemuksia. Tiedän tunteen täydellisen hyvin. Minun tapauksessani tilanne on vaikea ja jopa kiusallinen, sillä kyseessä on mieheni hyvä ystävä, jonka vaimo on minun hyvä ystäväni. En voisi kuvitella seurustelevani tämän henkilön kanssa, koska olemme luonteeltamme hyvin erilaisia ja rakastan miestäni. Mutta se kemia minun ja tämän miehen välillä on jotain aivan käsittämätöntä ja tiedän, että molemminpuolista. Jos hänen kätensä hipaisee omaani, tuntuu kun saisin sähköiskun. Punastun ja tunnen kuinka sydän hakkaa, kun olen hänen lähellään. En voi katsoa silmiin, kun tuntuu siltä, että jalat lähtevät alta. Se intensiivinen katse, millä hän minua tuijottaa meidän jutellessa on jotain aivan sietämätöntä, ja se seksuaalinen lataus välillämme on jotain ihan uskomatonta. Jos olemme kahden kesken, saatamme vaan tujoittaa toisiamme ja hymyillä tai jopa nauraa, koska ei sitä tunnetta voi sanoittaa. Todella mystinen juttu!
Onko kyseessä lopulta kaksi onnetonta liittoa. Ettekö voisi erota ja saisitte sitten te kaksi tuijottajaa toisenne. Kunhan arki alkaa tulemaan, niin kyllä siinä suurempikin vetovoima ja viehätys parinkymmenen vuoden jälkeen alkaa rapisemaan.
ihan vain sivusta
Vierailija kirjoitti:
En mä anna itseni lähteä mukaan mihinkään mikä "ei olisi sallittua".
Tässä puhutaan nyt ihan muusta kuin luvasta. Jos tapaat tällaisen niin tajuat ettei siinä hetkessä ole kuin hän ja sinä.
Olen kokenut. Koen joka kerta, kun mieheni on samassa tilassa erään sukulaisensa kanssa ja näen heidän vartalonkielensä ja katseensa, kuulen heidän jutustelunsa. En tosiaankaan haluaisi sitä kokea.
Okei ja nyt on hypätty sitten johonkin traumaan.... Mutta mitä jos sellaista ei ole? Tai jos on, trauman aiheuttaja onkin ollut ihan erilainen. Pitääkö kaikki aina selittää jollain reppanuudella? Ihan kuin ei vaan hyväksytä, että kahden ihmisen välillä olisi vain kemiaa. Jos kummatkin tuntevat samoin, onko meillä sama trauma? Kaikki suhteethan ovat sitten jotenkin traumaattisia...