Te, jotka olette saaneet lapset vasta 30-35-vuotiaana!

Tunnen kyllä ap:n kaltaisia ihmisiä, useimmiten he ovat kouluttamattomia maalaisia, jotka eivät paljoa ole maailmaa oman kylän ulkopuolella nähneet ja kaiken erilaisuuden ymmärtäminen on hyvin vaikeaa. Elämä on sitten 20-vuotiaasta lähtien täydellisen kahviastiaston keräämistä ja muuta "aikuisuuteen" kuuluvaa ulkoisten normien ja vaatimusten täyttämistä.

Ihan vilpittömästi kysyn, mitä koet ap oikeasti saavuttaneesi tässä elämässä? Kun meillä monilla haahuilijoilla on sitten viime kädessä ne samat omakotitalot, lapset ja kahviastiastot mitkä sullakin. Tosin vähän vanhempana, mutta onko tämä sitten joku kilpailu että mitä nuorempana "aikuistuu" niin sitä fiksumpi ihminen on? Useimmilla meillä pidempää nuoruutta eläneillä on sitten koulutuksen ja vähän värikkäämmän elämänkokemuksen tuomaa itsevarmuutta ja vahvuutta, joka on sellaista aineetonta pääomaa millä tässä elämässä oikeasti pärjätään, vaikka ne aikuisuuden hienot kulissit joskus järkkyisivätkin. 

Hienoa elämää voi elää monella tavalla ja kaikille ei sovi sama kaava. Itse periaatteessa kannatan pitkää vapaata nuoruutta, mutta minulle kävi niin, että löysin elämäni rakkauden hyvin nuorena ja halusin ja sain esikoisen 24- vuotiaana. Rakkauden vuoksi halusi jakaa elämänsä toisen kanssa ja kaikkea hauskaa teemme edelleenkin yhdessä yli 20-vuotta myöhemmin, mm. matkustaminen on intohimomme ja rakkaus on vahvempi kuin nuorena.

Täytyy sanoa, että juoksin baareissa vielä parikymppisenä ja vasta lähempänä 30-vuotta löysin  miehen, jonka kanssa perustin perheen ja rakensin talon. Esikoisen sain 29-vuotiaana, välillä loin uraa ja kuopuksen sain 37-vuotiaana. Tosin vieläkään ei ole eläkevirkaa ja kuopuksen kasvettua huvittaisi ehkä palata taas opiskelijaksi.

[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 09:31"]

[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 09:11"]

Kiitos vastauksista!

Elin itse vapaata nuoruttaa 15-20-vuotiaana, enkä ole kaivannut sellaista vastuutonta ja huoletonta elämää sen jälkeen ollenkaan. Tottakai tiedän, ettei kaikilla ole ollut mahdollisutta tai halua perustaa perhettä nuorena. Me tiesimme, että haluamme perheen, joten emme nähneet mitään syytä lykätä sitä ihan muuten vain. Mies on kuitenkin ollut vakituisessa työssä koko ajan, muuten tuskin olisimme uskaltaneet perhettä perustaa.

Minulla ei ole ollut mitään haikeutta vapaaseen elämään, enkä koe, että olisin jäänyt jostain paitsi. Päinvastoin, nythän minulla on taloudellisesti erinomainen tilanne tehdä mitä vain ja lapsetkin ovat isoja. Voimme miehen kanssa jättää lapset illaksi keskenään ja mennä leffaan, syömään, mitä vain. Lastenvahteja ei ole tarvittu pitkiin aikoihin. Ja koska saimme lapset nuorina, omat vanhempamme jaksoivat olla lastenlasten kanssa aivan eri tavalla kuin esimerkiksi sisarustemme lapsille nyt 10-15 vuotta myöhemmin. Eläkeläisten talouskin on erilainen kuin työssäkäyvillä ja mahdollisuudet auttaa sitäkin pienemmät.

Itse olisin pitänyt itseäni saamattomana, jos olisin vain venyttänyt opintojani, matkustellut päämäärättömästi ja vain "ollut" 20-30-vuotiaana jossain ja vasta sitten vakiintunut. 

ap

[/quote]

No, sinä olet sinä ja sinulla saa olla elämästä oma mielipide. Minä taas pidän säälittävänä kaltaistasi keskiluokkaista kunnianhimottomuutta ja elämännälän puutetta. Että tärkeää elämässä on olla säntillinen, suorittaa asiat nopeasti ja vakiintua asuntolainan ja lasten pariin mahdollisimman aikaisin. Mutta hei, meitä on moneksi ja maailmaan mahtuu... Hyvää kevättä ja hienoa, että olet elämääsi tyytyväinen! Niin olen minäkin.

70

[/quote]

Lapsentekohan nuorena on helppoa. Kunhan aukaisee haarat ja antaa tulla mällit sisään. Paljon helpompaa, kuin opiskelu ja se vain haahuilu.

Olen kouluttautunut, keskituloisessa vakityössä, asun ydinkeskustassa kerrostalossa enkä kerää astiastoja. t.88

Joo ap, odota vielä kymmenen vuotta kun lapset lähtee pesästä. Sitte sä huomaat että oma nuoruus jäi elämättä ja olisi kiva kokeilla muitakin miehiä. Seuraa viisikymppisen epätoivoinen biletyskausi, puolison pettäminen, avioero ja omaisuuden jako. Mulla on suku täynnä näitä! Ja sitä on todella karu katsoa vierestä... Onneksi juhlin, matkustin, opiskelin yms. niin ei tarvitse miettiä mitä se on. T. 34-vuotiaana äidiksi

[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 09:37"]Elämä on ihmisen parasta aikaa ja nuoruus elämän. Eikö silloin ole fiksua jatkaa nuoruutta niin pitkään kuin mahdollista? Jotenkin tuntuu, että tuollaiset parikymppisenä perheen perustaneet vanhentuu ennen aikojaan. Eivätkä ne nuoruudessa solmitut avioliitot yleensä edes kestä kuin korkeintaan 35-40-vuotiaaksi asti. Sitten alkaa nuoruuden haikailu, biletys, panosuhteet ja uuden kumppanin epätoivoinen etsintä.
[/quote]

Sama voi alkaa sulla nelikymppisenä..

[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 19:31"]Joo ap, odota vielä kymmenen vuotta kun lapset lähtee pesästä. Sitte sä huomaat että oma nuoruus jäi elämättä ja olisi kiva kokeilla muitakin miehiä. Seuraa viisikymppisen epätoivoinen biletyskausi, puolison pettäminen, avioero ja omaisuuden jako. Mulla on suku täynnä näitä! Ja sitä on todella karu katsoa vierestä... Onneksi juhlin, matkustin, opiskelin yms. niin ei tarvitse miettiä mitä se on. T. 34-vuotiaana äidiksi
[/quote]

Niin voi käydä sullekin ;-)

[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 18:56"][quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 18:52"]

[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 08:58"]Niin se vaan nykyisin menee. Onneksi. Kyllä 3kymppinen on selkeästi valmiimpi äidiksi kuin 2kymppinen. Ensisynnyttäjien keski-ikä on 28-vuotta. Itse sain esikoiseni 31-vuotiaana. Sitä ennen opiskelin, kävin töissä ja rilluttelin. Ei ole eikä tule toista nuoruuden kaipuunta. Talous on kunnossa, oma pää on kunnossa.   Jos olisi käynyt toisin, en varmaan silti valittaisi. Ei sitä silloin tajuaisi kuinka keskenkasvuinen äiti olisi ollut [/quote] .. mutta joku sinussa silti siinä kyrsii, koska koet olevasi oikea henkilö arvioimaan toisten kypsyyttä vain oman kokemuksesi perusteella? Älä itke, mutta todella rajoittunut olet, etkä kovinkaan kypsä ja hyvä äidiksi vieläkään.

[/quote]

Hupsis, kalikka taisi kalahtaa? :D En ole tuo lainattu, mutta kyllähän sen sanoo terve järki, että kolmekymppinen on keskimäärin paljon kypsempi äidiksi kuin parikymppinen. Oma äitini oli parikymppinen kun minut sai, joten minulla on aiheesta omakohtaista kokemusta. Ihana ja rakas ihminen, mutta päätin, etten tee lapsia kun opinnot ovat kesken, eikä varaa rahoittaa lapselle harrastuksia tai juuri muutakaan.
[/quote]

Luepa tekstisi uudelleen ja samoin kaikki yläpeukuttajat. Onkohan tuo kypsän ihmisen tekstiä? :-D:-D

Miksi vanhat äidit saavat arvostella ja haukkua nuorempia mutta itse ovat niin herkkää sakkia asioiden suhteen ja rajoittunutta, että hävettää

Opiskelin, kävin töissä, vietin normaalia elämää.

Esikoisen sain 32-vuotiaana, tosin kolmen vuoden yrittämisen jälkeen joten lapsi olisi ollut aiemminkin oikein tervetullut, mutta eipä se aina silloin onnistu kuin haluaisi.

Vastaan, vaikka ehdin täyttää 40v ennen esikoisen syntymää. Pahoittelen jo nyt, että kappalejaot tod näk häviävät bittiavaruuteen.

20-24v: Opiskelin itselleni akateemisen tutkinnon kahdesta eri EU-maasta;
24-27v: täydennyskoulutus Suomessa sekä osa-aikatyötä;
27-29v: kokopäivätyötä, pitkiä päiviä, hyvä palkka;
29-30v: Työskentelyä ulkomailla;
30-34v: Takaisin Suomeen, tapasin mieheni, seurustelua, häät, työntekoa niska limassa;
35v: Matka maailman ympäri;
36-39v: Työtä, okt-rakentaminen, raskaus

Opiskelin reilut 7 vuotta yliopistossa, olin aktiivisesti mukana ylioppilaskunnassa ja muissa harrastetoiminnoissa, kävin vuoden vaihdossa, menin töihin, matkustelin poikaystävän kanssa, urheilin, vietin aikaa ystävien kanssa, harrastin lemmikkien kanssa ja kasvatin niitä muutaman poikueen, vaihdoin työpaikkaa pari kertaa, asuin vuoden Ranskassa, rakennettiin talo. Missähän välissä olisin ehtinyt maata kotona imettämässä, huhhuh :) on ollut ihanaa <3

[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 10:27"][quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 10:07"]

[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 09:54"]

[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 09:38"]

Mä olen saanut lapset 24- ja 25-vuotiaana ja nyt odotan iltatähteä ja täytän tänä vuonna 39v. Minusta on hassua tuijottaa pelkkään ikään, elämäntilanteita on niin monenlaisia. Mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle. Mulla on monta samanikäistä kaveria joilla ei ole vielä ensimmäistäkään, eivätkä hekään ole mitenkään "haahuilleet."

[/quote]

Se nyt vain on tosiasia, että lapsettoman naisen elämä on ihan turha. Mitä hyötyä on ihmisestä, joka haahuilee koko ikänsä, eikä halua lapsia. Jotkut vain ovat itsekkäitä, eivätkä aikuistu koskaan, vaan haluavat elää nuoruuttaan siihen asti, kunnes tajuavat liian myöhään, että ei se haahuilu kovin pitkälle kanna. Näitä keski-ikäisiä, katkeria, elämää elämättömiä naisia näkee aina silloin tällöin. Kadutaan sitten sitä, ettei haluttu lapsia, kun elämä meni bilettäessä ja uraa rakentaessa. Mitä siitä jää käteen, ei mitään. Turha elämä sellaisilla.

[/quote]

Eli sun mielestä ne lapset pitäisi tehdä vaikka kunnon miestä ei ole löytynyt, kunhan vaan jonkun randomtyypin kanssa ne tekee? Aika karua minusta, jos elämän tarkoitus on vain saada lapsia, ihan sama kenen kanssa ja millaiseen elämäntilanteeseen tahansa.

[/quote]

Elämää voi vähän suunnitellakin. Ihan oikeasti. Jos päättää, että haluaa lapset nuorena ja sitten opiskelee ja rakentaa uraa myöhemmin ja saa elää vapaasti nelikymppisenä, sen eteen on hiukan tehtävä töitä. Tuo on juuri sitä haahuilua, että vielä kolmikymppisinä haahuillaan ja mietitään mitä haluaa, eikä sitouduta parisuhteeseen, eikä haluta tehdä sen eteen töitä. Ihmisen nyt vain on parempi tehdä lapset nuorena ja vanhempana on sitten aikaa itselle ja tehdä töitä ja kerätä sitä eläkekertymää.  Jos tekee lapset parikymppisenä ja vähän päälle, on työelämän käytettävissä täysin jo nelikymppisenä ja ehtii panostaa uraansa ja matkustella sitten ja nauttia elämästä. Parisuhdekin voi paremmin, kun ei väsyneenä tarvitse enää kuskata lapsia päiväkotiin vanhana, vaan voi omistautua yhdessä vanhenemiseen ja parisuhteen kasvuun uudelle tasolle.
[/quote]

Täh :D oletko jostain Pohjanmaan pikkukylästä?

[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 10:27"][quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 10:07"]

[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 09:54"]

[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 09:38"]

Mä olen saanut lapset 24- ja 25-vuotiaana ja nyt odotan iltatähteä ja täytän tänä vuonna 39v. Minusta on hassua tuijottaa pelkkään ikään, elämäntilanteita on niin monenlaisia. Mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle. Mulla on monta samanikäistä kaveria joilla ei ole vielä ensimmäistäkään, eivätkä hekään ole mitenkään "haahuilleet."

[/quote]

Se nyt vain on tosiasia, että lapsettoman naisen elämä on ihan turha. Mitä hyötyä on ihmisestä, joka haahuilee koko ikänsä, eikä halua lapsia. Jotkut vain ovat itsekkäitä, eivätkä aikuistu koskaan, vaan haluavat elää nuoruuttaan siihen asti, kunnes tajuavat liian myöhään, että ei se haahuilu kovin pitkälle kanna. Näitä keski-ikäisiä, katkeria, elämää elämättömiä naisia näkee aina silloin tällöin. Kadutaan sitten sitä, ettei haluttu lapsia, kun elämä meni bilettäessä ja uraa rakentaessa. Mitä siitä jää käteen, ei mitään. Turha elämä sellaisilla.

[/quote]

Eli sun mielestä ne lapset pitäisi tehdä vaikka kunnon miestä ei ole löytynyt, kunhan vaan jonkun randomtyypin kanssa ne tekee? Aika karua minusta, jos elämän tarkoitus on vain saada lapsia, ihan sama kenen kanssa ja millaiseen elämäntilanteeseen tahansa.

[/quote]

Elämää voi vähän suunnitellakin. Ihan oikeasti. Jos päättää, että haluaa lapset nuorena ja sitten opiskelee ja rakentaa uraa myöhemmin ja saa elää vapaasti nelikymppisenä, sen eteen on hiukan tehtävä töitä. Tuo on juuri sitä haahuilua, että vielä kolmikymppisinä haahuillaan ja mietitään mitä haluaa, eikä sitouduta parisuhteeseen, eikä haluta tehdä sen eteen töitä. Ihmisen nyt vain on parempi tehdä lapset nuorena ja vanhempana on sitten aikaa itselle ja tehdä töitä ja kerätä sitä eläkekertymää.  Jos tekee lapset parikymppisenä ja vähän päälle, on työelämän käytettävissä täysin jo nelikymppisenä ja ehtii panostaa uraansa ja matkustella sitten ja nauttia elämästä. Parisuhdekin voi paremmin, kun ei väsyneenä tarvitse enää kuskata lapsia päiväkotiin vanhana, vaan voi omistautua yhdessä vanhenemiseen ja parisuhteen kasvuun uudelle tasolle.
[/quote]
Totta. Elämää voi suunnitella.
Minä suunnittelin lukiossa ollessani, että ei lapsia ainakaan alle kolmekymppisenä :) Esikoisen sainkin 31-vuotiaana. Sitä ennen sain viettää vapaata elämää niinkuin olin suunnitellutkin.
Vapaa elämä ja haahuilu saattaa jollekin pikkukylässä ikänsä asuneena kuulostaa tylsältä ja tyhjältä. Maailmasta löytyy kuitenkin todella upeita haahuilupaikkoja nuorille aikuisille.
Nyt olen nelikymppinen kouluikäisten lasten lasten äiti. Eikä minulla ole mitään kiirettä pois lapsiperhe-elämästä. Tämähän on aivan upeaa aikaa. Minulle tämä sopii näin, mutta en todellakaan kuvittele että sama ratkaisu sopisi kaikille. Ihmisillä on erilaisia toiveita ja maailmankatsomuskin tuppaa olemaan varsin henkilökohtainen. Jokainen päättäköön itse mikä itselle parhaiten sopii.

Itse olen 35 ja synnytän pian ensimmäiseni! Päivääkään en kadu elämästäni.Tämä on neljäs vakava suhteeni ja näide suhteiden välissä olen tehnyt töitä koko aika, matkustellut monessa eri maassa ja nauttinut elämästä ja tienatuista rahoistani millä olen voinut tehdä mitä haluan! Olen onnellinen etten ryhtynyt hankkimaan kakaroita kakskymppisenä koska elämäni olisi ollut todella erilaista.
Monet tutuistani jotka ovat saaneet lapset parikymppisenä ja vähän yli, eivät edes ole enää yhdesssä sillloisten miestensä kanssa. Hyvin tyypillistä. Aletaan kakarana leikkiä kotia ja hups ollaankin sitten kolmikymppisenä toisella tai jopa kolmannella kierroksella miesten kanssa ja jokaisen ukon kans on hommattu kakara.

[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 13:11"]

[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 00:05"][quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 23:47"] No sä olet vaihtanut vaippoja kun toiset on pitäneet hauskaa. Harmittaako? [/quote] Mä ainakin pidän hauskaa nyt, kun muut vaihtaa vaippoja. Ohis, joka saanut lapset nuorena ja elää nyt 35-vuotiaana helppoa ja mukavaa elämää isojen lasten kanssa [/quote] Lähdetkö nyt vaihtoon ja nautit rennosta opiskelijaelämästä?

[/quote]

Tein lapset 32v,34v ja 37v ja en kokenut elämää ei-hauskaksi ja ei-mukavaksi. Ei todellakaan ollut mitään kärsimystä olla pienten lasten äiti. Näin jälkeen päin oli yksi elämäni parhaista ajoista.

nainen 54v

[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 18:54"]

[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 10:30"]Ainoa asia, mikä minua ihmetyttää nuorena lapsensa tehneissä. Tämä siunailu, että voi voi, kun itse olen jo isojen lapsien äiti ja muut joutuu vasta vaihtelemaan vaippaa, eikä pääse mihinkään. Ei ole tullut mieleen, että vanhempana sitä nauttii siitä omien lapsien hoidosta ja vaipan vaihdosta, eikä ole kiire mihinkään. Ei koe, että lapsi olisi palllo jalassa, mikä pitäisi saada äkkiä kasvamaan ja pois jaloista, että pääsisi elämään omaa elämää. Lapset juuri ovat sitä elämää. [/quote] Kyllä lastenhoidosta nauttii nuorena myös, mutta lasten kasvaminen isoiksi on aina hämmentävää. Huomaat kyllä sitten ;-)

[/quote]

Lapseni ovat jo isoja ja en ole kokenut sitäkään mitenkään hämmentäväksi.

Nainen 54v

Entäpä jos ei ole halunnut asua ulkomailla, mieluinen työpaikka on löytynyt matalapalkkaiselta alalta ja perhe on aina ollut haaveena enemmän, kuin biletys aikuisiällä?
Lapset ovat reippaita kympin oppilaita, omistusasunto pian maksettu? Ja nuori kehoni toipui niin nopeasti, että edelleen rauhallisen ja tasaisen perhe- elämän vuoksi luullaan ulkonäön perusteella nuoremmaksi.

Elämää voi elää monella tavoin niin, että se on hyvää. Onneksi olemme erilaisia ♥

[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 20:26"]

Entäpä jos ei ole halunnut asua ulkomailla, mieluinen työpaikka on löytynyt matalapalkkaiselta alalta ja perhe on aina ollut haaveena enemmän, kuin biletys aikuisiällä? Lapset ovat reippaita kympin oppilaita, omistusasunto pian maksettu? Ja nuori kehoni toipui niin nopeasti, että edelleen rauhallisen ja tasaisen perhe- elämän vuoksi luullaan ulkonäön perusteella nuoremmaksi. Elämää voi elää monella tavoin niin, että se on hyvää. Onneksi olemme erilaisia ♥

[/quote]

Tämä minusta aina on vitsikästä. Kyllä sinä kuule näytät ihan ikäiseltäsi, vaikka luulet olevasikin ikinuori. Ikäsi näkyy naamassasi, vaikka kuinka luulisit, että olet säilynyt nuorekkaana. On vain kohtelias tapa sanoa tutuille, että voi kun olet niin nuoren näköinen. Myös oudoille, jos tulee jossain sellaisesta puhetta. Ei kukaan sano ääneen, että voi kun näytät ihan ikäiseltäsi.