Mites kun lapsi/nuori ei halua syödä laittamaasi ruokaa ja huutaa nälkää, niin teettekö uuden ruoan?

Meillä yhtä helvettiä ollut ja täyttää 18 vuotta.

Syö mättöä ja hakee itse tai isä kuskaa.

Kärsii nälkää.

Tehdään jotain muuta.

Enää en jaksa välittää.

Aiheuttaa riitaa perheessä. Minä ja mies kinastellaan kun ollaan kaupassa.

Tätä kestänyt nyt se 17 vuotta.

Sitten kun muuttaa kotoota pois niin on oltava lähellä Hese ja Mäkki sekä pizzeria.

Toinen poika 20 vuotta ja sille kyllä ruoka kelpaa ja tykkää mun tekemästä ruuasta.

Voin sanoa että ärsyttää ja suututtaa.

Vierailija kirjoitti:

Jos ei ruoka maistu, niin pidä nälässä.

Muistan kun mummolassa oli kesäkeittoa, josta en tykännyt. Pöydästä ei saanut nousta ennenkuin lautanen tyhjä.

Kun olin hiihtämässä 30km lenkkiä tuli nälkä, äiti tarjosi kesäkeittoa, ja kas kun maistui.

Pyrin tekemään hyvää kotiruokaa, lapset tykkää perunaa ja nakkikastiketta, muussia ja lihapullia, mureketta, makaronilaatikkoa yms.

Joka ruualla kasviksia.

Sä et tiedä yhtään mitään nirsoudesta.

Vedä noi neuvosi vessanpöntöstä alas.

Googleta arfid. Silloin kun lapsellani on vahvat oireet niin tarjoan just sitä ruokaa mitä hän suostuu syömään. Valitettavasti se mitä hän syö, on hyvin kevyttä mikä tarkoittaa sitä, että meillä on kauhea stressi siitä, että hän laihtuu huolimatta siitä, että syö. Onneksi välillä on parempia kausia ja syö suunnilleen normaalia ruokaa. Meillä oli yhteen aikaan harkinnassa apteekin erikoisjuomat, jotka tarkoitettu kroonisesti sairaille lapsille, jotta saadaan lapsen painon putoaminen pysähtymään. Jatkuvasti joudutaan tarkkailemaan hänen painoaan koska on normaalistikin alipainoinen.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin mielenkiintoista, että tällaiset aistiyliherkkyydet ovat ilmestyneet ihmiskuntaan ihan viime vuosikymmeninä! Olisiko ollut 1940-luvulla ja sitä ennen tuhansia vuosia, että kuolivat pois, jos ei ruoka kelvannut?!? Minusta kyseessä on kyllä joku häiriö, mutta se on sitä siksi, että lapsi on kasvatettu sellaiseksi. Nämä ovat juuri niitä lapsia, joilta jo 2-vuotiaana kysytään, että mitä haluat syödä? Mitkä vaatteet haluat laittaa päällesi ja haluaisitko mennä vaikka nukkumaan kun olet väsynyt!? Jos lapsonen ei halua lähteä kauppaan, niin sinne ei mennä. Lapsi laitetaan hirveään asemaan, missä hänen on päätettävä asioita ja se suorastaan räjäyttää pään kun ei tiedä, mitä valita. Siksi esim. ruuasta tulee jotain ihan muuta kun ravintoa, mielihyvän lähde kun sillä saa näläntunteen tyydytettyä! Ihminen on siitä metka, että ihan mistä vaan saa ongelman kun siitä tekee.

Oma lapseni alkoi valikoivaksi silloin kun hänellä meni ruokaa väärän kurkkuun ja samalla viikolla näki kun parilla kaverillekin meni. Hän stressaantuu välillä todella paljon syömisestä, koska pelkää tukehtuvansa. Sillon hän syö vain niitä ruokia mitkä mieltää turvallisiksi eli lähinnä sellaisia ruokia mitä ei tarvitse pureskella. Tällaiseen fobiaan on hoitona se, että otetaan lapsi mukaan ruokakauppaan ja annetaan lapsen itse miettiä, että mitä haluaisi kokeilla syödä. Isompi lapsi otetaan mukaan ruoanlaittoon. Suomessa uusi syömishäiriö, mutta olen huomannut että siitä on alettu puhua mediassa. Facebookissa englanninkielinen ryhmä, jossa ylläpitäjänä asiaan perehtynyt psykologi.

Ruuasta ei koskaan kannata tehdä valtataistelua eikä sijoittaa siihen tunnepuolen asioita. Tapaan syömishäiriöistä nuoria, jotka kertovat että jos ei syö äidin laittamaan ruokaa niin ei saa syödä mitän muutakaan kasvatuksellisista syistä. Eivät siis pysty syömään kaikkia ruokia, jos ovat liian rasvaisia tms. Voitte kuvitella että jos on syömishäiriötä niin olisi supertärkeää että nuori söisi edes jotakin vaikka ns. äidin laittama oikea ruoka ei kelpaisikaan ja että nuorella olisi mahdollisuus syödä vaikka salaattia ja vihanneksia ilman että äiti loukkaantuu. Ruuan pitäisi olla neutraali asia eikä valtataistelun kohde.

Olin lapsena ja nuorena nirso ja lopetin mm. punaisen lihan syömisen. Äitini oli ihana ja teki minulle aina oman ruuan, jos muut söivät punaista lihaa. Olen kiitollinen tästä, koska olisin voinut hyvin kehittää vaikka syömishäiriön, jos olisi jätetty ilman ruokaa punaisen lihan päivinä. Koin äidin huolehtimisen ja minulle oman ruuan tekemisen olevan rakkauden ja välittämisen osoituksia. Eipä ole enää aikuisena ollut kenellekään koskaan mikään ongelma nirsouteni tai omat ruokamieltymykseni. Onneksi siitä ei tehty ongelmaa myöskään kotonani.

Teen niitä ruokia mitä lapsi syö.

Meillä ei tehdä yhdelle erikseen uutta ruokaa, mutta suunnitellaan ruokalista niin että ei ole kenenkään inhokkeja joita ei saata syödä. Meillä saa syödä myös vapaasti leipää, kasviksia ja lisukkeita, vaikkei pääruoka niin maistuisikaan.

Ruoka ei koskaan ole kiristyksen ja pakottamisen väline, eikä syömisestä tehdä numeroa. Jokainen syö tarjolla olevista sen mitä syö, ja välipalaa saa ottaa.

Mitään huutoa ja yököttelyä tai muuta huonoa käytöstä ei sallita. Ruokaa ei moitita, ja jokainen saa syödä niin paljon kuin haluaa, kukaan ei häpäise tai läskittele.

Hyvin on toiminut, ja kaikilla on mutkaton ja luonteva suhtautuminen syömiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hedelmät voi pilkkoa erikseen kippoon, esim. sharon, meloni, mandariini suikaleet. Samoin esim. porkkana raastetta, kaalin lehtiä, mansikoita ja mustikoita. Juusto munakkaassa olis proteiinia.

Tuolla joku ehdotti yhdessä ruuan laittoa, huippu idea.

No niinhän se kanamunakin on proteiinia. Toki juustosiivuilla välttää suolan.

Väitättekö, että kananmunassa ei olisi proteiinia😳

Ihanko tosissaan jotkut eivät anna mitään ruokaa lapselleen jos tehty ruoka ei kelpaa? Ja lisäksi kieltävät käymästä ruokakaapeilla?? Minun lapseni kuolisi nälkään ennemmin kuin söisi ruokaa josta ei pidä, olen aivan varma siitä. Saan aivan joka päivä olla huolissani siitä, että saako lapsi tarpeeksi ruokaa ja ravintoaineita, ihan ilmankin sitä että ITSE alkaisin kiukuttelemaan lapselleni ja kieltäytymästä tarjoamasta soveltuvaa ruokaa.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin mielenkiintoista, että tällaiset aistiyliherkkyydet ovat ilmestyneet ihmiskuntaan ihan viime vuosikymmeninä! Olisiko ollut 1940-luvulla ja sitä ennen tuhansia vuosia, että kuolivat pois, jos ei ruoka kelvannut?!? Minusta kyseessä on kyllä joku häiriö, mutta se on sitä siksi, että lapsi on kasvatettu sellaiseksi.

Itse asiassa, mummoni, syntynyt joskus n. 1910-luvulla, oli kait aika nirso myös. Mutta koska oli iso perhe ja pula-aikaa enemmän tai vähemmän, niin hän sitten söi mitä eteen tuotiin.

Vasta hänen viime elinvuosina selvisi että hän oikeastaan on tosi nirso, ei hän tykännyt sipulista eikä siitä eikä tästä. Hänen aikuiset lapset olivat melko yllättyneitä, koska eipä koskaan ajatelleet että mummo/heidän äitinsä on nirso, kun aina söi mukisematta kaiken eteen tuodun.

Eli kyllä varmaan ennenkin oli nirsoja lapsia/aikuisia, mutta heidän vaan oli pakko syödä jotain pysyäkseen hengissä tai sitten oikeasti kuolivat esim. joihinkin muihin sairauksiin koska ei ollut tarpeeksi vastustuskykyä koska olivat alipainoisia.

Vierailija kirjoitti:

Olin lapsena ja nuorena nirso j ona lopetin mm. punaisen lihan syömisen. Äitini oli ihana ja teki minulle aina oman ruuan, jos muut söivät punaista lihaa. Olen kiitollinen tästä, koska olisin voinut hyvin kehittää vaikka syömishäiriön, jos olisi jätetty ilman ruokaa punaisen lihan päivinä. Koin äidin huolehtimisen ja minulle oman ruuan tekemisen olevan rakkauden ja välittämisen osoituksia. Eipä ole enää aikuisena ollut kenellekään koskaan mikään ongelma nirsouteni tai omat ruokamieltymykseni. Onneksi siitä ei tehty ongelmaa myöskään kotonani.

Itsekin lopetin punaisen lihan ja pitkälti broilerinkin syönnin lukiossa. Eipä tehnyt äiti tai kukaan muukaan mitään ruokia minua varten, ja hyvin lihapitoistahan se ruoka kotona oli. Perunaa ja riisiä kai sitä sitten tuli syötyä, onneksi koulussa oli hyvät ruuat. Ei tullut syömishäiriötä, mutta kyllähän tuo muuten vaikutti, varsinkin kun jokusen vuoden nuorempi pikkusiskoni sai kyllä myöhemmin omat ruokansa samasta syystä ja niissähän ei sitten pihistelty. Silloisen poikaystäväni äitikin huomio minut ruuissa mutta oma ei... Tosin hän muutenkin halaili ja välitti, toisin kuin oma äiti. Lämmöllä muistan tätä anopintekelettä vieläkin.

Ketjun äiti-ihmisille siis vinkkinä, kohdelkaa lapsianne tasapuolisesti näissä ruoka-asioissa(kin).

En tee niin huonoa ruokaa, että se auheuttaisi huutamista.

Meillä pitää syödä edes vähän tarjolla olevaa ruokaa vaikka ei tykkäisikään siitä. Syö sitten kasviksia tai leipää päälle jos ei syö ruokaa kunnolla. Jopa autistinen lapsi on oppinut syömään tarjotun ruuan vaikka aistipulmia jne.

Ei ole tullut mieleenkään tehdä eri ruokia kuin muulle perheelle. Ihan temppuilua, jos ei todettua allergiaa. Ja tuo , ettei ruoka-aineet saa koskettaa toisiaan on pelleilyä .

Missä kohtaa Raamattua Jeesus sanoi näin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on yleinen sekasyöjä perheiden ongelma:

Lapset ovat nirsoja syömään mitään terveellistä.

Meidän kasvissyöjä lasten ruokavalio on 10 kertaa terveellisempi ja monipuolisempi, kuin heidän sekasyöjä kavereidensa. Sekasyöjä lapset syövät yleensä vähäravinteista ja epäterveellistä ruokaa ja ovat todella nirsoja.

Kuinkahan moni lapsi elää nakit/ranskalaiset/hampurilainen/pitsa -ruokavaliolla, kun vanhemmat ovat laiskoja kasvattajia?

Kertokaa ihmeess miksi alapeukutatte tuota postausta?

Harmittaako omat huonot valinnat vai mikä siinä on? Kirjoitus kun on totta, halusitte tai ette.

Syy lasten ylipainoon ja huonoon kuntoon löytyy vanhemmista, ei lapsista. Jos lapsen antaa päättää mitä hän syö, niin se harvoin päättyy hyvin.

Ei pidä yleistää. mutta meidän kasvissyöjä lapset on ainakin normaalipainoisia, pitkiä, vahvoja ja nopeita. Samaa ei voi sanoa monesta heidän ystävästään.

Sekasyöjä ei tarkoita, että syödään vain hampurilaista. Lapseni syövät vaihtelevaa, laadukasta ruokaa, eivätkä ole ylipainoisia. Mietipäs niitä kasvisten sisältämiä ravinteita. Porkkana on hiilaria!

Älkää ongelmatisoito ruokaa ja ruoka-aineita lapsille. Saatte yksinkertaisen asian monimutkaiseksi ja lapsenne sekaisin ja ruokasuhteen epänormaaliksi.

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei tehdä yhdelle erikseen uutta ruokaa, mutta suunnitellaan ruokalista niin että ei ole kenenkään inhokkeja joita ei saata syödä. Meillä saa syödä myös vapaasti leipää, kasviksia ja lisukkeita, vaikkei pääruoka niin maistuisikaan.

Ruoka ei koskaan ole kiristyksen ja pakottamisen väline, eikä syömisestä tehdä numeroa. Jokainen syö tarjolla olevista sen mitä syö, ja välipalaa saa ottaa.

Mitään huutoa ja yököttelyä tai muuta huonoa käytöstä ei sallita. Ruokaa ei moitita, ja jokainen saa syödä niin paljon kuin haluaa, kukaan ei häpäise tai läskittele.

Hyvin on toiminut, ja kaikilla on mutkaton ja luonteva suhtautuminen syömiseen.

Kyllähän tuo meneekin noin helposti ja kivasti kun, niin kuin itsekin kerroit, kaikki toimii hyvin ja mutkattomasti ;)

Vieläkö saisi syödä vapaasti jotain muut kuin ruokaa, jos söisi vain juustoa ja voita? Tuskinpa ;)

Mitä tarkoittaa yököttelyä ei sallita? Sellaiset sanovat noin joilla ei koskaan ole yökötelty, ja he luulevat että se johtuu siitä ettei heillä ole _sallittu_sitä :D Tosiasiassa eivät osaa yhtään sanoa mitä tekisivät jos lapsi yhtäkkiä lopettaisi normaalin syömisensä, ja käyttäytyisi huonosti.

Vierailija kirjoitti:

Meillä pitää syödä edes vähän tarjolla olevaa ruokaa vaikka ei tykkäisikään siitä. Syö sitten kasviksia tai leipää päälle jos ei syö ruokaa kunnolla. Jopa autistinen lapsi on oppinut syömään tarjotun ruuan vaikka aistipulmia jne.

Mitä tapahtuu jos ei maisteta edes vähän? Vai onko taas tarina jossa aina on maistettu hienosti, niin ei ole tarvinnut miettiä mitäs sitten tehdätisiin jos ei maistaisikaan?