Lue keskustelun säännöt.
Mites kun lapsi/nuori ei halua syödä laittamaasi ruokaa ja huutaa nälkää, niin teettekö uuden ruoan?
Tai annatteko lapsen/nuoren käydä kaupassa tai grillillä hakemassa itselleen mieluista ruokaa? Itselläni on nirso 12-vuotias joka syö todella rajoitetusti tyyliin makaronia ja pekonia. Ei vihanneksia tai hedelmiä. Hän ei myöskään ota itsenäisesti mitään kaapista. Ei voitele edes leipää. Jotain neurologisia on taustalla epäilyni mukaan. Ruoan rakenne on tärkeää. Ruoka-aineiden pitä olla erillään, mikään ei saa olla sekoitettu keskenään. Yhden epämääräisen näköisen mausteen tai perunanpalan perusteella lapsi jättää koko annoksen syömättä. Huutaa kuin riivattu jos uutta ruokaa ei laita tilalle ja haukkuu ku sipääksi. En ole laittanut uutta ruokaa. Lopulta lapsi huutaa ja raivoaa itsensä uneen.
Kommentit (437)
On se jännää, ettei näitä aistiyliherkkiä ruokailijoita ollut lainkaan ennen yhdeksänkymmenlukua. Silloin aikaisemmin perheissä syötiin mitä tarjottiin tai oltiin syömättä.
Olen 70-luvulla syntynyt. Olin lapsena itsekin hyvin valikoiva syömisten suhteen, mutta söin aina tarjottavasta ruoasta jotain, esim. pelkät perunat. Joskus taas ruoka maistui paremmin. Asia oli kaikille ok, eikä kukaan tehnyt minulla erikseen ruokaa, eikä minulla ollut mahdollista ottaa mieluisampaa ruokaa jääkaapista. Olin hyvin hoikka, muttei kukaan ollut painostani huolissani, koska olin aina ollut hoikka. Eikä pitänyt ollakaan. Sama tilanne ollut useilla sukumme lapsilla.
Kasvun myötä suurimman osan lapsista ruokavalio laajenee, jos tarjolla on monipuolista ruokaa, eikä ruokailusta tehdä mitään showta tai ongelmaa.
Tänä päivänä olen suorastaan kulinaristi, joka syö oikeastaan mitä vain. Samoin omat lapseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakkohan se on uusi ruoka tehdä, sillä tuollaisen niskoittelun sanktioiden jälkeen kiinteän ruoan syöminen ei välttämättä tule onnistumaan pitkiin aikoihin.
Kuolkoot nälkään, jos ei ruoka maistu. Elämässä kaikki vaan ei aina mene oman mielen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
On se jännää, ettei näitä aistiyliherkkiä ruokailijoita ollut lainkaan ennen yhdeksänkymmenlukua. Silloin aikaisemmin perheissä syötiin mitä tarjottiin tai oltiin syömättä.
Olen 70-luvulla syntynyt. Olin lapsena itsekin hyvin valikoiva syömisten suhteen, mutta söin aina tarjottavasta ruoasta jotain, esim. pelkät perunat. Joskus taas ruoka maistui paremmin. Asia oli kaikille ok, eikä kukaan tehnyt minulla erikseen ruokaa, eikä minulla ollut mahdollista ottaa mieluisampaa ruokaa jääkaapista. Olin hyvin hoikka, muttei kukaan ollut painostani huolissani, koska olin aina ollut hoikka. Eikä pitänyt ollakaan. Sama tilanne ollut useilla sukumme lapsilla.
Kasvun myötä suurimman osan lapsista ruokavalio laajenee, jos tarjolla on monipuolista ruokaa, eikä ruokailusta tehdä mitään showta tai ongelmaa.
Tänä päivänä olen suorastaan kulinaristi, joka syö oikeastaan mitä vain. Samoin omat lapseni.
Tässäkin ketjussa on jo useaan kertaan todettu, että kyllä niitä hankalia syöjiä oli jo aikaisemminkin, mutta ei heille ollut muuta nimikettä kuin nirso, ronkeli, huono syömään tms. Aistiyliherkkyyksistä ei tiedetty, ja jos joku sanoi, ettei voi kokkelipiimää juoda kun ne kokkareet oksettaa, niin sitten se oli niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se jännää, ettei näitä aistiyliherkkiä ruokailijoita ollut lainkaan ennen yhdeksänkymmenlukua. Silloin aikaisemmin perheissä syötiin mitä tarjottiin tai oltiin syömättä.
Olen 70-luvulla syntynyt. Olin lapsena itsekin hyvin valikoiva syömisten suhteen, mutta söin aina tarjottavasta ruoasta jotain, esim. pelkät perunat. Joskus taas ruoka maistui paremmin. Asia oli kaikille ok, eikä kukaan tehnyt minulla erikseen ruokaa, eikä minulla ollut mahdollista ottaa mieluisampaa ruokaa jääkaapista. Olin hyvin hoikka, muttei kukaan ollut painostani huolissani, koska olin aina ollut hoikka. Eikä pitänyt ollakaan. Sama tilanne ollut useilla sukumme lapsilla.
Kasvun myötä suurimman osan lapsista ruokavalio laajenee, jos tarjolla on monipuolista ruokaa, eikä ruokailusta tehdä mitään showta tai ongelmaa.
Tänä päivänä olen suorastaan kulinaristi, joka syö oikeastaan mitä vain. Samoin omat lapseni.
Tässäkin ketjussa on jo useaan kertaan todettu, että kyllä niitä hankalia syöjiä oli jo aikaisemminkin, mutta ei heille ollut muuta nimikettä kuin nirso, ronkeli, huono syömään tms. Aistiyliherkkyyksistä ei tiedetty, ja jos joku sanoi, ettei voi kokkelipiimää juoda kun ne kokkareet oksettaa, niin sitten se oli niin.
Olisiko mielestäsi minulle pitänyt antaa diagnoosi lapsena? Jokaisella meistä on erilaisia ominaisuuksia, mutta miksi kaikki pitää nimetä nykyään esim. erilaisiksi herkkyyksiksi tai neurologisiksi ongelmiksi? Voisivatko jotkut asiat olla yhteiskunnan ongelmiksi nostettuja tavallisia variaatioita ihmisen normaalista kehityksestä?
Me ihmiset olemme vain erilaisia ja mielestäni asia on ihan ok juuri niin.
Jos kyseessä on todellinen ongelma, esim. lapsen terveys on syömisen vuoksi vaarantunut on asia tietenkin toinen. Tälläinen tilanne on kuitenkin erittäin harvinainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se jännää, ettei näitä aistiyliherkkiä ruokailijoita ollut lainkaan ennen yhdeksänkymmenlukua. Silloin aikaisemmin perheissä syötiin mitä tarjottiin tai oltiin syömättä.
Olen 70-luvulla syntynyt. Olin lapsena itsekin hyvin valikoiva syömisten suhteen, mutta söin aina tarjottavasta ruoasta jotain, esim. pelkät perunat. Joskus taas ruoka maistui paremmin. Asia oli kaikille ok, eikä kukaan tehnyt minulla erikseen ruokaa, eikä minulla ollut mahdollista ottaa mieluisampaa ruokaa jääkaapista. Olin hyvin hoikka, muttei kukaan ollut painostani huolissani, koska olin aina ollut hoikka. Eikä pitänyt ollakaan. Sama tilanne ollut useilla sukumme lapsilla.
Kasvun myötä suurimman osan lapsista ruokavalio laajenee, jos tarjolla on monipuolista ruokaa, eikä ruokailusta tehdä mitään showta tai ongelmaa.
Tänä päivänä olen suorastaan kulinaristi, joka syö oikeastaan mitä vain. Samoin omat lapseni.
Tässäkin ketjussa on jo useaan kertaan todettu, että kyllä niitä hankalia syöjiä oli jo aikaisemminkin, mutta ei heille ollut muuta nimikettä kuin nirso, ronkeli, huono syömään tms. Aistiyliherkkyyksistä ei tiedetty, ja jos joku sanoi, ettei voi kokkelipiimää juoda kun ne kokkareet oksettaa, niin sitten se oli niin.
Olisiko mielestäsi minulle pitänyt antaa diagnoosi lapsena? Jokaisella meistä on erilaisia ominaisuuksia, mutta miksi kaikki pitää nimetä nykyään esim. erilaisiksi herkkyyksiksi tai neurologisiksi ongelmiksi? Voisivatko jotkut asiat olla yhteiskunnan ongelmiksi nostettuja tavallisia variaatioita ihmisen normaalista kehityksestä?
Me ihmiset olemme vain erilaisia ja mielestäni asia on ihan ok juuri niin.
Jos kyseessä on todellinen ongelma, esim. lapsen terveys on syömisen vuoksi vaarantunut on asia tietenkin toinen. Tälläinen tilanne on kuitenkin erittäin harvinainen.
Niin ja toisin päin. Jos joku on sellainen kuin minä olen ollut koko ikäni, aivan ilman mitään muuta ongelmaa, eli vaan inhoan sitä, että ruuat mässätään keskenään, en siedä sitä, että salaatin päälle tulee kastiketta, jne. niin miksi ei sitä ruokaa voi laittaa siten, että tätä ei tapahdu?
Oma äitini oli juurikin sitä mieltä, että kyllä se lapsi syö kun sen on pakko. Muussasi perunaa ruskeaan kastikkeeseen, teki tästä viisi kokkaretta ja sanoi, että pöydästä ei nousta, ennen kuin syöt. Istuin pöydässä iltakahdeksaan, ennen kuin antoi periksi. Juotti maitoa, vaikka sanoin, että siitä tulee maha kipeäksi, mutta kun se on NIIN HYVÄKSI lapselle. Ja totta kai antoi jäätelöä mielin määrin.
Olin koko lapsuuteni alipainoinen. Ei ihme, kun olin koko ajan ripulissa.
Onko se niin vaikeaa kuunnella sitä lasta ja pyrkiä etsimään oikeanlaista syötävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen 60-luvulla syötiin kaikkea mitä äiti laittoi, eikä koskaan kysytty mitä haluatte syödä.
Ainoa poikkeus oli kun kaksi veljeäni ei tykännyt sipulista, niin jättivät kastikkeesta sipulit syömättä jos niitä näkyi. Myöhemmin toinen veljistä on oppinut tykkäämään sipulista, toinen ei edelleenkään. Mutta kaikkea ruokaa syötiin. Perusruokaa jossa pääosassa oli peruna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se jännää, ettei näitä aistiyliherkkiä ruokailijoita ollut lainkaan ennen yhdeksänkymmenlukua. Silloin aikaisemmin perheissä syötiin mitä tarjottiin tai oltiin syömättä.
Olen 70-luvulla syntynyt. Olin lapsena itsekin hyvin valikoiva syömisten suhteen, mutta söin aina tarjottavasta ruoasta jotain, esim. pelkät perunat. Joskus taas ruoka maistui paremmin. Asia oli kaikille ok, eikä kukaan tehnyt minulla erikseen ruokaa, eikä minulla ollut mahdollista ottaa mieluisampaa ruokaa jääkaapista. Olin hyvin hoikka, muttei kukaan ollut painostani huolissani, koska olin aina ollut hoikka. Eikä pitänyt ollakaan. Sama tilanne ollut useilla sukumme lapsilla.
Kasvun myötä suurimman osan lapsista ruokavalio laajenee, jos tarjolla on monipuolista ruokaa, eikä ruokailusta tehdä mitään showta tai ongelmaa.
Tänä päivänä olen suorastaan kulinaristi, joka syö oikeastaan mitä vain. Samoin omat lapseni.
Tässäkin ketjussa on jo useaan kertaan todettu, että kyllä niitä hankalia syöjiä oli jo aikaisemminkin, mutta ei heille ollut muuta nimikettä kuin nirso, ronkeli, huono syömään tms. Aistiyliherkkyyksistä ei tiedetty, ja jos joku sanoi, ettei voi kokkelipiimää juoda kun ne kokkareet oksettaa, niin sitten se oli niin.
Olisiko mielestäsi minulle pitänyt antaa diagnoosi lapsena? Jokaisella meistä on erilaisia ominaisuuksia, mutta miksi kaikki pitää nimetä nykyään esim. erilaisiksi herkkyyksiksi tai neurologisiksi ongelmiksi? Voisivatko jotkut asiat olla yhteiskunnan ongelmiksi nostettuja tavallisia variaatioita ihmisen normaalista kehityksestä?
Me ihmiset olemme vain erilaisia ja mielestäni asia on ihan ok juuri niin.
Jos kyseessä on todellinen ongelma, esim. lapsen terveys on syömisen vuoksi vaarantunut on asia tietenkin toinen. Tälläinen tilanne on kuitenkin erittäin harvinainen.
EI.
Tieto lisää tuskaa, mutta diagnoosin saaminen usein helpottaa vanhempien tuskaa, kun vika ei olekaan omassa ruuanlaitto/kasvatustaidossa. Mutta siis minun pointtini oli se, että tällaisia ihmisiä, jotka eivät syö normaalisti normaalien ihmisten mielestä, on AINA ollut, ei se ole mikään uuden ajan keksintö. Nyt heille on vain erilaisia nimityksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se jännää, ettei näitä aistiyliherkkiä ruokailijoita ollut lainkaan ennen yhdeksänkymmenlukua. Silloin aikaisemmin perheissä syötiin mitä tarjottiin tai oltiin syömättä.
Olen 70-luvulla syntynyt. Olin lapsena itsekin hyvin valikoiva syömisten suhteen, mutta söin aina tarjottavasta ruoasta jotain, esim. pelkät perunat. Joskus taas ruoka maistui paremmin. Asia oli kaikille ok, eikä kukaan tehnyt minulla erikseen ruokaa, eikä minulla ollut mahdollista ottaa mieluisampaa ruokaa jääkaapista. Olin hyvin hoikka, muttei kukaan ollut painostani huolissani, koska olin aina ollut hoikka. Eikä pitänyt ollakaan. Sama tilanne ollut useilla sukumme lapsilla.
Kasvun myötä suurimman osan lapsista ruokavalio laajenee, jos tarjolla on monipuolista ruokaa, eikä ruokailusta tehdä mitään showta tai ongelmaa.
Tänä päivänä olen suorastaan kulinaristi, joka syö oikeastaan mitä vain. Samoin omat lapseni.
Tässäkin ketjussa on jo useaan kertaan todettu, että kyllä niitä hankalia syöjiä oli jo aikaisemminkin, mutta ei heille ollut muuta nimikettä kuin nirso, ronkeli, huono syömään tms. Aistiyliherkkyyksistä ei tiedetty, ja jos joku sanoi, ettei voi kokkelipiimää juoda kun ne kokkareet oksettaa, niin sitten se oli niin.
Olisiko mielestäsi minulle pitänyt antaa diagnoosi lapsena? Jokaisella meistä on erilaisia ominaisuuksia, mutta miksi kaikki pitää nimetä nykyään esim. erilaisiksi herkkyyksiksi tai neurologisiksi ongelmiksi? Voisivatko jotkut asiat olla yhteiskunnan ongelmiksi nostettuja tavallisia variaatioita ihmisen normaalista kehityksestä?
Me ihmiset olemme vain erilaisia ja mielestäni asia on ihan ok juuri niin.
Jos kyseessä on todellinen ongelma, esim. lapsen terveys on syömisen vuoksi vaarantunut on asia tietenkin toinen. Tälläinen tilanne on kuitenkin erittäin harvinainen.
EI.
Tieto lisää tuskaa, mutta diagnoosin saaminen usein helpottaa vanhempien tuskaa, kun vika ei olekaan omassa ruuanlaitto/kasvatustaidossa. Mutta siis minun pointtini oli se, että tällaisia ihmisiä, jotka eivät syö normaalisti normaalien ihmisten mielestä, on AINA ollut, ei se ole mikään uuden ajan keksintö. Nyt heille on vain erilaisia nimityksiä.
Ei noita aistiyli/aliherkkyyksiä lähdetä kovin helposti edes tutkimaan. Monesti ne liittyvät johonkin muuhun diagnoosiin. Kaikilla on jossain määrin jotain noita piirteitä, diagnoosi on hyvä olla silloin, kun se rajoittaa elämää liikaa. Ja siihen voi saada jotain apua (ei välttämättä siihen syömäpuoleen), vaan muihin SI-toimintaterapiasta. Jotta sitä terapiaa saisi, niin silloin yleensä tarvitsee ensin sen diagnoosin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se jännää, ettei näitä aistiyliherkkiä ruokailijoita ollut lainkaan ennen yhdeksänkymmenlukua. Silloin aikaisemmin perheissä syötiin mitä tarjottiin tai oltiin syömättä.
Olen 70-luvulla syntynyt. Olin lapsena itsekin hyvin valikoiva syömisten suhteen, mutta söin aina tarjottavasta ruoasta jotain, esim. pelkät perunat. Joskus taas ruoka maistui paremmin. Asia oli kaikille ok, eikä kukaan tehnyt minulla erikseen ruokaa, eikä minulla ollut mahdollista ottaa mieluisampaa ruokaa jääkaapista. Olin hyvin hoikka, muttei kukaan ollut painostani huolissani, koska olin aina ollut hoikka. Eikä pitänyt ollakaan. Sama tilanne ollut useilla sukumme lapsilla.
Kasvun myötä suurimman osan lapsista ruokavalio laajenee, jos tarjolla on monipuolista ruokaa, eikä ruokailusta tehdä mitään showta tai ongelmaa.
Tänä päivänä olen suorastaan kulinaristi, joka syö oikeastaan mitä vain. Samoin omat lapseni.
Tässäkin ketjussa on jo useaan kertaan todettu, että kyllä niitä hankalia syöjiä oli jo aikaisemminkin, mutta ei heille ollut muuta nimikettä kuin nirso, ronkeli, huono syömään tms. Aistiyliherkkyyksistä ei tiedetty, ja jos joku sanoi, ettei voi kokkelipiimää juoda kun ne kokkareet oksettaa, niin sitten se oli niin.
Olisiko mielestäsi minulle pitänyt antaa diagnoosi lapsena? Jokaisella meistä on erilaisia ominaisuuksia, mutta miksi kaikki pitää nimetä nykyään esim. erilaisiksi herkkyyksiksi tai neurologisiksi ongelmiksi? Voisivatko jotkut asiat olla yhteiskunnan ongelmiksi nostettuja tavallisia variaatioita ihmisen normaalista kehityksestä?
Me ihmiset olemme vain erilaisia ja mielestäni asia on ihan ok juuri niin.
Jos kyseessä on todellinen ongelma, esim. lapsen terveys on syömisen vuoksi vaarantunut on asia tietenkin toinen. Tälläinen tilanne on kuitenkin erittäin harvinainen.
Ronkelius voi johtua monesta asiasta. Oire voi olla sama, vaikka aiheuttaja on eri. Jos aiheuttaja on vaikka jokin nepsy-puolen homma, ruokailu ei ole ainoa asia, jossa asia ilmenee, vaikka voi olla kotona se selkein tilanne. Silloin olisi hyvä ihan jo lapsen tulevan elämän kannalta saada asia selville mielummin ennemmin kuin myöhemmin, jotta ei tulevassa koulu- ja työelämässä ja henkilökohtaisessa elämässä tule lapsella älyttömiä yllätyksiä vastaan. Jos taas kyse on siitä, että yksinkertaisesti on vain ronkeli, niin sitten homma on hyvä niin, eikä siinä mitään. Kaikilla ronkeleilla ei ole nepsy-ongelmia, mutta ne voivat viitata sellaisiin, varsinkin kun asiaan liittyy muutakin, kuten aloittajan kirjoituksesta käy ilmi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinä on taas oikein malliesimerkki vapaasta kasvatuksesta. Anna vaan kakaralle periksi ja kasvata koulukiusaaja, tyranni, minä-minä. Voi kyynel...
On Suomen lapsilla niiiiin rankkaa kun saa valita einespaskan ja kotiruoan väliltä, suurin osa valitsee ton eka vaihtoehdon, muuallapäin maailmaa lapset kuolee nälkään ja täällä suomessa lapset ne vaan haistattelee ja nirsoilee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä syödään monipuolisesti, myös niitä ei niin lemppareita ja lapset on jokainen saanut valita yhden ruuan mitä eivät syö🙂Silloin saa muuta..meillä on pöydässä aina vihannesta/hedelmää/leipää/maitoa ja jos nyt vaikka olisi hernaria niin sitäsitten ottavat vähän ja muuta lisäksi. Pöydässä ei puhuta, että tuoka on pahaa ja sitä ei haukuta. Pyrin myös tuohon, että viikossa on niitä ns.varmoja ruokia tarjolla jotka kelpaavat kaikille.
Voi miten ihanan helppoa, kun ei ole erityislasta sinulla :)
Kyllä sen erityislapsenkin saa syömään, ei ole puolustus. Kokemusta on. On ADHD, as, autistinen, traumatisoitunut. Pääsääntöisesti tavoitteisiin pääsee juurikin tuolla menetelmällä. Toki meillä laitetaan se " lusikallinen", maistaminen riittää. Näille autismikirjoisille maistuu kaalilaatikko ja pitää olla ehdottomasti siirappia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En, enkä anna kyllä rahaa mihinkään grillekkään. Kyllä nälkä porsaan kotiin ajaa, ja kun on vähän nälkäinen se ei-niin-hyvä-ruoka voikin yhtäkkiä olla ihan syötävää. Toki mun lapset on ihan terveitä eli kaikkien autististen lapsien vanhemmat voi kaivaa ne vesimelonit nenästään, heidän arkeensa en osaa kommentoida yhtään mitään. Puhun vain omista lapsistani.
Normaalin porsaan ajaa kyllä, mutta ei neuropulmista kärsivää.
Kyllä ajaa myös neuropulmaiset. Se vajaus näkyy sitten jossain muussa. Ainakin meillä.
Vierailija kirjoitti:
Ei todellakaan. Meillä tehdään hyvää ruokaa ja sitä syödään. Jos ei kelpaa seuraava on joskus 3-4 h päästä. Leipäkaapille ei ole asiaa välills
Mitä teet kun lapsi ei suostu tulemaan syömään mutta kun lautanen otetaan pois huutaa " älkää jättäkö mua ilman ruokaa" ja silti ei tule syömään sitä mitä on tarjolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä lapsi syö ennen nälkäkuolemaa, oli sillä mikä diagnoosi vaan. En ole mistään lukenut lapsesta, joka olisi tappanut itsensä nälkään valmiin ruoan ääressä.
Niin, en minäkään ole lukenut heistä, vaan ollut tekemisissä heidän perheidensä kanssa. Aika paljonkin lapsia ja nuoria, jotka ovat kuolleen oikeasti nälkään. Sanooko sinulle anoreksia mitään? Se voi alkaa jo hyvin varhain, alakoululaisena.
Ja sitten ovat nämä erityiset lapset, joille syöminen on oikeasti niin suuri ongelma, että ovat nenä-mahaletkun varassa. He tahtoisivat syödä, mutta eivät voi.
Niin, silloin ongelma on syvemmällä, kuin siinä ruuassa. Anoreksiaa sairastava laittaa ruokaa, ei välttämättä syö, kertoo syöneensä jo. Tämä on vaihe, joka pitäisi herättää huolta. Laihtuminen ei aina johdu nuoren fyysisistä muutoksista. Määritellään mt- ongelmaksi. Mitä erityisiin lapsiin tulee, ne ei nyt vaan sovi tähän arkiruokapöytä ketjuun.
Myös minä olen tehnyt työtä ja nähnyt monenlaista ammatissani yli 30 vuoden ajan.
Vierailija kirjoitti:
Minä teen sitä ruokaa mitä lapseni haluaa syödä.
Lapsellani ykköstyypin diabetes. En tee arjestani vaikeampaa kuin se on.
No, mutta sinähän teet vaikean siitä sen ykköstyypin diabeteksen kautta.
Vierailija kirjoitti:
Mun esikoisella on aistiyliherkkyyttä ja kyllä hän saa ihan sitä mitä suostuu syömään. Ei myöskään halua ruokien "koskevan" toisiinsa jne.
Tärkeintä että saa myös kasviksia ja hedelmiä ja ylipäätään ravintoaineita.
Tuo ”ruoat eivät saa koskea toisiinsa” on ihan tavallista. Lapseton tätinikin kysyi aina lapsilta jotka olivat syömässä että mihin kohtaan kastike laitetaan. Saako laittaa siis perunoiden päälle vai ei.
Normaalilapsia olivat kaikki.
Tieto ja uutiset leviävät nykyisin aivan eri tavalla. Kirjoitat jotakin nettiin, someen tai lähetät kännykällä viestin ystävälle maapallon toiselle puolelle ja vips, yhtäkkiä kaikki on nähtävillä monessa eri maassa samaan aikaan. nykynuorten on melkein mahdotonta kuvitella millaista oli ennen, kun saimme tietoa painetuista lehdistä, kirjoista ja radion/TV:n välityksellä.