Lue keskustelun säännöt.
Kiittämätön kummilapsi jää ilman joululahjaani
24.11.2021 |
Kaikki nämä vuodet olen muistanut kummilasta: joka joulu ja syntymäpäivä olen antanut lapselle hänelle mieluisan lahjan. Kummilapsi on ollut jo useamman vuoden koululainen, eikä osaa vieläkään kiittää lahjoista. Ihmetellessäni asiaa palstalla aiemmin joku vetosi siihen, ettei lapsi osaa kiittää lahjakassissa annettavasta lahjasta, koska ei tajua sen olevan lahja (kuulemma vain lahjapaperiin käärityn lahjan tajuaa lahjaksi. Olen tästä todella eri mieltä.) Minusta kuuluu normaaleihin käytöstapoihin, että tuon ikäinen osaa jo kiittää lahjasta.
Kummilapsen ollessa pienempi kävin monta kertaa vuodessa kylässä, vaikka välimatka oli tosi pitkä ja opiskelijana budjetti tiukilla. Kummilapsen perhe ei tullut käymään luonani koskaan, vaan matkustin aina heidän luokseen. Olen ottanut kummilapseen yhteyttä monta kertaa vuodessa laittamalla postikortteja, whatsappailemalla kummilapsen kanssa, soittelemalla jne. Olen kiinnostunut kummilapsen asioista. Viimeisimmällä kerralla käydessäni perheen luona kylässä kummilapsi keskittyi lähinnä selailemaan puhelintaan, vaikka kertoi kovasti odottaneensa vierailuani. Vierailu päättyi kesken kaiken, kun heille tuli parempaa tekemistä kuin etukäteen sovittu kummin vierailu useamman sadan kilometrin päästä.
Aiemmin minut on kutsuttu kummilapsen synttäreille, mutta tänä vuonna kutsua ei tullutkaan. Luulin, että synttärit jäivät pitämättä koronan takia vaikkei kokoontumisrajoituksia tuolloin ollut. Jälkikäteen sain kuulla, että kaikki muut kummit ja sukulaiset oli kutsuttu juhliin eli ei ollut kyse siitä, että koronan takia juhlat olisivat jääneet väliin. Synttäreitä oli juhlittu isolla porukalla. Kuulin myös eräältä sukulaiselta, että kummilapsi oli haaveillut ennen synttärijuhliaan saavansa minulta syntymäpäivälahjan. Eivätpä kutsuneet juhliin, mutta lahjaa olisi kaivattu. Juhlien jälkeen eivät ole pyytäneet käymään eivätkä ole laittaneet yhtään viestiä.
Kaikkien näiden vuosien jälkeen mitta on nyt täysi. En enää osta kummilapselle joululahjoja tai muutenkaan muista yhtä aktiivisesti kuin aiemmin. Jos ei osata arvostaa muistamista ja kummilapsen elämässä mukana olemista, niin antaa olla. Tiedoksi tämä näin anonyymisti kummilapsen äidille, joka kuitenkin lukee tätä palstaa. Ei tarvitse tulla ihmettelemään, miksi joululahjaa ei tule. Toista kummilasta sen sijaan muistan ilomielin, perheensä arvostaa muistamisiani paljon ja on vastavuoroisesti yhteydessä.
Kiinnostaisi kuulla, ovatko muut päätyneet samaan ratkaisuun kummilapsensa kanssa? Miten kävi?
Ap
P.S. Kun joku kuitenkin kysyy, miksi olen kaikki vuodet muistanut kummilasta ja pitänyt yhteyttä: siksi, että kummilapseni on minulle tärkeä ja olen halunnut luoda hyvät välit hänen kanssaan jo vauvasta asti. Ei näköjään onnistunut.
Kommentit (142)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minuakin sylettää sama juttu. 200e menee aattona muiden lahjoihin ja itse en saa mitään.
Vierailija kirjoitti:
Minuakin sylettää sama juttu. 200e menee aattona muiden lahjoihin ja itse en saa mitään.
mitäs laitat niin paljon rahaa. laita kortti tänä vuonna.
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitatko, että lapsi ei sanonut "kiitos", kun ojensit hänelle lahjan? Vai oletitko, että lapsi olisi vielä jälkikäteen lähettänyt kiitoskortin tai -viestin. Ainakin minä olen aina olettanut, että jos lahjasta on jo kiittänyt sen saadessaan, ei enää tarvitse sen lisäksi lähettää jälkikäteen kiitoksia.
samaa mieltä
Kuulostaa, että kummilapsen lisäksi koko perhe on ihan törppö. Meidän kohta kaksivuotias lapsikin osaa kiittää, niin kumma jos koululainen ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinä olet tässä tilanteessa aikuinen, ja tuntuu pikkumaiselta olla lähettämättä lahjaa.
Selvittäisin vanhempien kanssa, miksi et saanut kutsua juhliin. Ei kai kummilapsi kuitenkaan kieltänyt tuloasi, jos muuten olitte hyvissä väleissä. Tuo puhelimen selailu on aika normaalia tietyn ikäisen käyttäytymistä. Se kutsumattomuus ja lahjasta haaveileminen sen sijaan on outoa.
Ootteko tappanut katolisia luterilaisia kristittyjä historiassa kasakat . Onnittelut . Myllynkivi kaulassa kadotukseen .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
asuuko kummilapsesi tai sinä porvoossa?
Aloittaja on kuuluisaa Porvoon satusetäsukua.
Meidän suvussa on tapana ostaa vain rippi- ja ylioppilas- tai valmistujaislahjat. Muuten kummit on vain muodollisuus, kun joku pitää olla. Kumpikaan lapsistani tuskin edes tietää, ketkä kummeja ovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsilla jää sukulaissynttärit ja vastaavat pois viimeistään kouluiässä kun kaverisynttärit tulee tilalle. Eli saattais noi synttärikutsut loppua muutenkin.
Joillakin ehkä, mutta väittäisin että suurella osalla ei. Omassa lapsuudessani, samoin kuin oman lapseni ja hänen kavereidensa kohdalla sukulaissynttäreitä vietettiin/vietetään n. 12-15-vuotiaaksi asti. Kaverisynttärit oli aina erikseen ja ne jäivät meidän lähipiirin kohdalla pois yleensä yläasteelle siirryttäessä. Oma lapsi (teini) juhlii kavereiden kanssa esim niin että heidät viedään porukalla leffaan ja heseen eikä varsinaisia synttäreitä enää siis ole.
Sukulaissynttäreitä moni tykkää viettää aika myöhälle just siksi, että ne on mahtavia tilaisuuksia saada sukua yhteen ja ovat näin ollen koko perheelle kivoja tilaisuuksia. Meillä ei ainakaan omassa eikä oikein omankaan lapsen kohdalla tule sukulaisia porukalla muuten nähtyä, vaikka välit on oikeinkin hyvät.
Olen samaa mieltlä monien täällä kommentoineiden kanssa, että sinulla ei ole mitään syytä enää ostella lahjoja. Se että kutsua ei tullut synttäreille, oli todella outoa.
Tuunistan harmistuksesi kummilapsesi käytöstapojen puuttuessa. Lapset ovat erilaisia kehitykseltään ja luonteeltaan ja monille käytöstavat muodostuvat melko myöhään. Tässä on isossa roolissa vanhemmat. Toinen lapsistani oli ihan teini-ikään asti todella ujo tuttujenkin sukulaisten läsnäollessa ja saadessaan lahjan lähinnä katseli hämillään varpaitaan. Vanhempana seisoin sitten vieressä ja muistutin jos ei kiitosta oma-alotteisesti kuulunut. Teini-iässä vasta alkoi oma-alotteisesti kiittää.
Toinen lapsi on sitten samanlainen kuin mitä olin itsekin lapsena, eli piti huolen jo pienenä siitä, että lahjan antajaa kiitetään ja kaikkia tervehditään. Toki, kun lapsi sai kaukana asuvalta tädiltään lahjan niin ei hänkään oma-alotteisesti alkanut mitään kiitoskorttia väkertää. Me vanhemmat käsikimme ja pidimme huolen että kiitoskortti tädille lähti postiin :)
Eli lapsen oma vastuu on toki olemassa, mutta lasten ollessa kovin erilaisia, vanhemmilla on kuitenkin se suurin vastuu lasten käytöksestä teini-ikään asti. Itse en unohtaisi kummilasta kokonaan, vaan laittaisin hänelle vaikkapa muutaman kerran vuodessa (synttäreinä, jouluna, ehkä nimipäivänä?) kortin tai kirjeen ja ehkä jonkun pienen makeisjutun tai muun pienen asian.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksanut lukea kuin vähän alkua, mutta siitäkin vähästä tuli mielikuva, että ap on halunnut ostaa itselleen kiitollisen kummilapsen.
Suunnitelman epäonnistuttua vinkuu nyt mammapalstalla, miten lapset eivät nykyään osaa käyttäytyä. No ihan tiedoksi vaan, etteivät osaa kyllä aikuisetkaan sen paremmin.
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea kuin vähän alkua, mutta siitäkin vähästä tuli mielikuva, että ap on halunnut ostaa itselleen kiitollisen kummilapsen.
Suunnitelman epäonnistuttua vinkuu nyt mammapalstalla, miten lapset eivät nykyään osaa käyttäytyä. No ihan tiedoksi vaan, etteivät osaa kyllä aikuisetkaan sen paremmin.
No en kyllä mitenkään pidä outoja tai pahana, että odottaa kiitollisuutta ja hyviä tapoja lahjan antaessaan. Kyllä itsekin odotan sekä omilta lapsiltani että kummilapsilta, että kiittävät ja käyttäytyvät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kummilapseni kertoi, että ostamani lahjat myydään kirpparilla. 😂
No lahja on vain lahja, oikeasti. Tiivis suhde joko syntyy /ei synny ja sitten pysyy ja kehittyy lapsen kasvaessa tai kuihtuu pois. Kummit valitaan useimmiten nuorena aikuisena ja ystävyyssuhteet aikuisten kesken tämän jälkeen muuttavat usein luonnettaan. On oltu nuorena tiiviisti yhdessä, mutta sitten elämässä tuleekin uudet piirit ja kuviot opintojen, työpaikkojen ja uusien harrastusten parissa. Se on luonnollista. En jäisi liikaa suremaan asiaa. Antaisin välillä jonkun pienen lahjan jos muutenkin nähdään. Toisaalta en varta vasten mitään lahjoja lähettäisi, jollei irl ollenkaan tavata. Enkä odottaisi mitään suurta kiitollisuuden osoitusta lapselta.
Vierailija kirjoitti:
Miten niin lasta on muka vaikea opettaa kiittämään? Meillä on vasta vauva joka ei puhu vielä sanaakaan, mutta kun on saatu lahjoja niin kyllä lahjan antajan ja vauvan kuullen siinä hetkessä sanon tyylin "Sanotaanpa Emma kiitos, kun sait lahjan. Kiitos." Ja jos lahja on tullut vaikka postissa niin olen kyllä kiittänyt viestillä jälkikäteen.
Harvasta asiasta olen äitinä yhtä tiukkapipoinen kuin siitä, että haluan opettaa lapselleni hyvät käytöstavat. Kiitos kuuluu ihan perussanavarastoon jo pienestä asti.
Juuri näin! Lapsenlapseni on vasta 2 v 7 kk, mutta kun annoin hänelle nimipäivälahjan, hän oma-aloitteisesti sanoi: kiitos, famu! Lahjan hän sai viikon nimipäivän jälkeen, eikä sitä ollut paketoitu.
Kun hän on noin pieni, en olisi paheksunut, jos kiitos olisi tullut vanhemman kehotuksesta, mutta se, että hän kiitti kehotuksesta, lämmitti kyllä sydäntä ja samalla olen ylpeä oman lapseni taidoista kasvattajana. On ihana katsoa, kun oma lapsi (!) nauttii vanhemmuudestaan ja lapsen kanssa olemisesta. Käytöstapojen oppiminen tulee siinä sivussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin lasta on muka vaikea opettaa kiittämään? Meillä on vasta vauva joka ei puhu vielä sanaakaan, mutta kun on saatu lahjoja niin kyllä lahjan antajan ja vauvan kuullen siinä hetkessä sanon tyylin "Sanotaanpa Emma kiitos, kun sait lahjan. Kiitos." Ja jos lahja on tullut vaikka postissa niin olen kyllä kiittänyt viestillä jälkikäteen.
Harvasta asiasta olen äitinä yhtä tiukkapipoinen kuin siitä, että haluan opettaa lapselleni hyvät käytöstavat. Kiitos kuuluu ihan perussanavarastoon jo pienestä asti.
Juuri näin! Lapsenlapseni on vasta 2 v 7 kk, mutta kun annoin hänelle nimipäivälahjan, hän oma-aloitteisesti sanoi: kiitos, famu! Lahjan hän sai viikon nimipäivän jälkeen, eikä sitä ollut paketoitu.
Kun hän on noin pieni, en olisi paheksunut, jos kiitos olisi tullut vanhemman kehotuksesta, mutta se, että hän kiitti kehotuksesta, lämmitti kyllä sydäntä ja samalla olen ylpeä oman lapseni taidoista kasvattajana. On ihana katsoa, kun oma lapsi (!) nauttii vanhemmuudestaan ja lapsen kanssa olemisesta. Käytöstapojen oppiminen tulee siinä sivussa.
Siis kiitti kehotuksetta! Autocorrect muutti asian päinvastaiseksi…
Vanhempani ovat serkkuni kummeja. Välit eivät koskaan ole olleet kauhean läheiset, ei heillä keskenään enkä minäkään oikeastaan edes tunne serkkuani. Vanhempani kuitenkin ovat aina muistaneet serkkuani kun hänellä on synttärit ja jouluna. Ovat osallistuneet synttäreihin kun kutsu on tullut. Muutoin yhteydenotot tämän serkkuni äidin puolelta ovat tosi vähäisiä. Kehtaa kuitenkin pyytää lapselleen todella kalliita lahjoja, siis satojen eurojen hintaisia joita vanhempani juuri ja juuri pystyisivät ostamaan omille lapsilleen.
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea kuin vähän alkua, mutta siitäkin vähästä tuli mielikuva, että ap on halunnut ostaa itselleen kiitollisen kummilapsen.
Suunnitelman epäonnistuttua vinkuu nyt mammapalstalla, miten lapset eivät nykyään osaa käyttäytyä. No ihan tiedoksi vaan, etteivät osaa kyllä aikuisetkaan sen paremmin.
Jos et edes lue aloitusta kunnolla ja tiedä mistä on kyse, älä kommentoi.
Aivan, jos jo 15 täyttänyt ja konfirmoitu niin kummin velvollisuus suoritettu.