Lue keskustelun säännöt.
Puoliso, koira ja ristiriita
21.11.2021 |
Jos jollakulla olisi kokemusta samankaltaisesta tilanteesta tai vertaistukea tarjottavana, olisin kiitollinen.
Lyhyesti: olen elellyt uusperheessä pitkään. Olimme puolisoni kanssa molemmat eronneet tahoillamme, kun tapasimme. Puolisollani oli ennestään lapsi, ja minulla oli ennestään koira (minulla ei siis ole omia lapsia - en voi niitä saada, ja kaikeksi onneksi en koskaan omaa lasta suuremmin halunnutkaan). Mutta olen todella eläinrakas, ja elänyt lemmikin kanssa vuosikymmenet.
Olemme puolisoni kanssa naimisissa ja maksamme yhteistä asuntolainaa, eli sitoutumisen aste on näillä mittareilla tarkasteluna korkea. Kaikki on perhekuviossamme toiminut hyvin, ja suhde on aina ollut harmoninen, jopa hämmästyttävänkin harmoninen. Ainakin siihen asti, kun koirani kuoli.
Koira eli kanssani pitkään ja oli minulle kovin rakas. En ole ajatellut jatkavani elämääni ilman koirakaveria. Puolisoni kuitenkin ilmoitti varsin ykskantaan, että hän ehdottomasti vastustaa ajatustani uudesta koirasta. Minkäänlaisesta koirasta, rotuun, kokoon, tyypilliseen luonteeseen katsomatta. Syy: koska hän ei ole eläinihminen, eikä hän halua, että hänen kodissaan on lemmikkiä. Hän sietää niitä vain vaivoin, ja koirat aiheuttavat hänelle ärtymystä.
En odota puolisoltani koiran suhteen mitään. Hoidin koirani viimeistä piirtoa myöten itse ja kustansin kaiken siihen liittyvän itse. Tilanne oli siis sen suhteen sama kuin jos olisin asunut yksin. Puolisoni ei tarvinnut panostaa koiraan millään tavalla. Mutta silti, puolisoni sanoin, koira oli "aina tiellä". Ja nyt hän on sitä mieltä, että koska hän on vuosia sietänyt minun lemmikkiäni, minun on nyt syytä tulla vastaan ja suostua elämään koiratonta elämää.
Tämän herättämiä tunteita on todella vaikea käsitellä. Tunnen surua, epäuskoa, vihaa ja katkeruutta. Puolisoni vapaasta tahdostaan valitsi elämän minun kanssani, vaikka minulla oli jo lemmikki, kun tutustuimme. Lisäksi puolisollani on oma lapsi, jonka kanssa touhuta, jota rakastaa ja jonka varttumista seurata. Minäkin viihdyn lapsen kanssa, ja tulemme hyvin juttuun. Kuitenkin koira oli minun oma erityinen kaverini, minun juttuni, lenkkiseurani ja arkeni ilo. Koira oli minulle valtavan tärkeä.
Nyt ajattelen jälkiviisaasti, että olisinpa tehnyt tämän asian riittävän selväksi heti tavatessa. Olisinpa silloin sanonut: kuulehan, minulla tulee varmaankin aina olemaan lemmikki, joten ota tai jätä. Nyt se on paljon hankalampaa...
En vielä tiedä, saisinko puhumalla puolisoni päätä käännettyä, mutta nykytilanne on tietysti mahdoton. Puolisoni ei ole paha tai tyhmä ihminen, hän on vain jollakin tavalla täysin kyvytön tajuamaan, millaisen asian minulta riistää asettumalla poikkiteloin lemmikin hankinnassa. Turhauttavinta koko hommassa on se, että meillä ei ole muita ristiriitoja, ja elämä on muuten hyvää. Mutta pelkään todella, että tämä syö välejämme ja kylvää sellaiset katkeruuden siemenet, joista en pääse eroon. On vaikea katsoa puolisoni mukavia puuhailuja lapsensa kanssa, ja lähteä sitten yksin iltalenkille marraskuun pimeään.
Kommentit (170)
Miksi naiset aina elää miehen ehdoilla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koira ei saa mennä miehen/puolison edelle. Puoliso tulee ensin, sille aikaa ja hellyyttä ja kauniita sanoja ja yhdessä oloa. Sitten, jos aikaa jää, koiralle lenkkiä ja rapsutuksia. Mutta puoliso ja lapset aina ensin.
Oon täysin varma, että jos minulla koskaan edes on miestä, pidän koirasta enemmän. Koiran kanssa eläminen on sujuvaa ja iloista. On leikkiä ja hellyyttä. Yhteisiä harrastuksia jopa. Miehen kanssa... kuuntelet arvostelua, hellyyttä on joskus, jos on, uhraat omaa aikaasi ja tavoitteitasi...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä miestä. Se, että uuden koiran hankinta on ollut sulle täysi itsestäänselvyys koko ajan, niin varmasti ärsyttää miestä suuresti.
Miksi ihmeessä alkaa seurustella koirallisen kanssa, jos ei tykkää koirista? Sama kuin alkaisi seurustella tupakoitsijan tai alkoholistin kanssa ja sitten haluaa kieltää sen tupakoinnin ja juomisen. Parempi pysyä vaan erossa, jos asia häiritsee.
No tämäpä hyvinkin! Olen itse nainen, enkä pidä koirista. En missään muodossa, rodussa, koossa, värissä jne. En halua olla koirien kanssa missään tekemisissä, eivätkä koirat tuota minulle mitään iloa. Kierrän kaukaa kaikki miehet, joilla on koira. Vaikka olisi miten hyvä tyyppi niin me emme ole toisillemme sopivia, koska hän on koiraihminen ja minä en suostu koskaan asumaan koirataloudessa.
Parempi siis molemmille, että mies etsii koiriin positiivisisesti suhtautuvan naisen ja minä etsin koirattoman miehen.
Vierailija kirjoitti:
Koira ei saa mennä miehen/puolison edelle. Puoliso tulee ensin, sille aikaa ja hellyyttä ja kauniita sanoja ja yhdessä oloa. Sitten, jos aikaa jää, koiralle lenkkiä ja rapsutuksia. Mutta puoliso ja lapset aina ensin.
Eihän sen edelle tarvitse mennä,molemmille riittää varmasti huomiota kuten tähänkin asti.Iltalenkille voisi kyllä mennä myös miehen ja lapsen kanssa yhdessä tai koko porukka koiran kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oon täysin varma, että jos minulla koskaan edes on miestä, pidän koirasta enemmän. Koiran kanssa eläminen on sujuvaa ja iloista. On leikkiä ja hellyyttä. Yhteisiä harrastuksia jopa. Miehen kanssa... kuuntelet arvostelua, hellyyttä on joskus, jos on, uhraat omaa aikaasi ja tavoitteitasi...
Eli vietät aikasi mieluummin "kolmivuotiaan" kanssa, jota saat määrätä ja ohjailla miten mielesi tekee, kuin aikuisen ihmisen kanssa, jolla on omiakin mielipiteitä.
Ajatteleeko mies, että uuden koiran ottaminen estäisi esim. matkoja ym. jonne on haaveillut pääsevänsä nyt, kun koiraa ei ole? Koska tosiasiahan on, että koira kyllä jarruttaa seuraelämää ja matkustusta tässä mielessä, että jos ei hoitajaa saa helposti, niin ei sitä pääse itse lähtemään. Lähinnä tuli ekana tämä mieleen, että mies on saattanut odottaa, että nyt viimein pääsisi tekemään jotain, ja ap taas on niin tottunut elämäänsä, ettei käynyt edes mielessä moinen.
Olen itsekin erittäin koirarakas, enkä voisi seurustella ihmisen kanssa, joka ei pidä koirista, mutta ymmärrän myös miestä tässä asiassa, että kyllähän se koira jarruttaa elämää ihan jonkin verran, jos olisi menevämpää sorttia. Meillä ei ole koiraa (vielä), koska mies on allerginen ja perheessä on vauvoja, mutta mies sentään pitää eläimistä ja on haaveillut, että jonain päivänä itsekin sellainen hankittaisiin. Sopiva aika ei vaan ole vielä, joten olen sitten tyytynyt käymään vanhempien koiraa rapsuttelemassa muutamana päivänä viikossa. Ymmärrän myös, että jos on jo oma koira ollut ja jättänyt jälkeensä tyhjän aukon, ei minkä tahansa hauvan satunnainen silittely silloin tällöin riitä paikkaamaan sitä tyhjää tilaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No onpa kiva tietää, että on naimisiinkin asti ehättänyt ja mies vaan odottanut että millon koira kuolee... :/
Hyvinkin voi olla näin. APlla on ollut koira, kun ovat tutustuneet. Mies on ymmärtänyt, että pitää ottaa koko paketti, AP ja koira, jos APn kanssa yhdessä haluaa olla. Ja ehkä myös alusta asti ajatellut, ettei se ole loppuelämän päätös, että koiran kanssa pitää elää, ne kun kuolevat yleensä 10-15 vuoden iässä. Niin kuin AP sanoi, hänen olisi pitänyt ymmärtää jo alussa sanoa, että ei tule lemmikittä olemaan koiran kuoltua. Samoin miehen olisi pitänyt tuoda julki jo alussa ajatuksensa siitä, että ottaa tuon paketin, mutta kun koira kuolee, uutta ei tule. APn tai kenenkään on turha sanoa, ettei puolisolle ole vaivaa koirasta, kun itse koirastaan huolehtii. Siitä on aina vaivaa, jota ei vaan halua sietää, jollei koirista pidä. Eikä hän nähtävästi ole oppinut pitämään, kun edelleen on tuota mieltä. Ainakin meillä (minun koirani) se on tosiaan aina tiellä, se pyörii jaloissa, mitä ikinä tehdäänkin, se varastaa pyykkipallot kun ripustaa pyykkejä, sen makaa jaloissa kun laittaa ruokaa, se toheltaa mukana kun koittaa ruuvata tai naulata, se tuo kuraa ja karvoja sisälle, se loiskuttaa kipostaan vettä pitkin kodinhoitohuonetta, matkakohteet pitää valita niin että se joko voi olla mukana tai sille on hoitaja, sen aikataulujen mukaan on elettävä (ruoka- ja ulkoiluaikaan oltava kotona)… Ihan oikeasti siitä on vaivaa ja se vaikuttaa todella paljon perheen muuhun elämään. Vaikka se niin paljon rakkautta tuo ja ihana on.
Tottakai otat koiran kun se on sinulle selkeästi tärkeä asia. Kyllä miehesi sopeutuu ja lapsesi varmasti tykkää pennusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon täysin varma, että jos minulla koskaan edes on miestä, pidän koirasta enemmän. Koiran kanssa eläminen on sujuvaa ja iloista. On leikkiä ja hellyyttä. Yhteisiä harrastuksia jopa. Miehen kanssa... kuuntelet arvostelua, hellyyttä on joskus, jos on, uhraat omaa aikaasi ja tavoitteitasi...
Eli vietät aikasi mieluummin "kolmivuotiaan" kanssa, jota saat määrätä ja ohjailla miten mielesi tekee, kuin aikuisen ihmisen kanssa, jolla on omiakin mielipiteitä.
Miten koiraa määräillään ja ohjaillaan? Tietysti sitä pitää kasvattaa, mutta muutoin tekee omia koiruuksiaan.
Ihme ukko kun alkaa koiranomistajan kanssa odottaen että koirasta aika jättää ja olettaen että voi määrätä puolisonsa elämästä ettei uutta koiraa saa enää hankkia. Tekisin miehelle selväksi ettei tuollainen peli vetele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittaja oli koiransa kanssa pakkaus, mies oli lapsensa kanssa pakkaus. Koira kuuluu aloittajan pakkaukseen, ihan sama onko sama vai eri koira. Ne valinnat tehtiin seurustelun alkaessa ja hyväksyyhän aloittajakin miehen lapsen.
Vierailija kirjoitti:
Ihme ukko kun alkaa koiranomistajan kanssa odottaen että koirasta aika jättää ja olettaen että voi määrätä puolisonsa elämästä ettei uutta koiraa saa enää hankkia. Tekisin miehelle selväksi ettei tuollainen peli vetele.
Mutta ap saa määräillä miestä ja ilmoittaa, että koira otetaan?
Entä jos se saa myrkkyä ja kuolee, siis koira.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koira saattaa olla aika lailla ihmeissään, kun perheestä kaksi ei huomaa sitä mitenkään, korkeintaan poistuu paikalta, kun koira tulee huoneeseen. Ja ap yrittää kouluttaa koirasta sisäsiistiä tms. eikä mies tai lapsensa auta siinä yhtään, päinvastoin loikkivat lätäköiden yli tai jättävät ruokakipot tyhjiksi, koska koirahan on ap:n, huolehtikoot siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme ukko kun alkaa koiranomistajan kanssa odottaen että koirasta aika jättää ja olettaen että voi määrätä puolisonsa elämästä ettei uutta koiraa saa enää hankkia. Tekisin miehelle selväksi ettei tuollainen peli vetele.
Mutta ap saa määräillä miestä ja ilmoittaa, että koira otetaan?
Entä jos se saa myrkkyä ja kuolee, siis koira.
Tai entäs jos miehen lapsi saa myrkkyä ja kuolee? Molemmat täysin laitonta
Minäkään en haluaisi koiraa, mutta voisin ottaa miehen, jolla on koira, koska itsellänikin on lapset. Olisin kyllä pettynyt, jos mies haluaisi uuden koiran, kun vanha on kuollut, mutta en varmaan sitä kieltäisi, koska itsellänikin on lapset, jotka vievät varmasti enemmän aikaa ja rahaa kuin koira.
Luulen, että pennun tullessa siitä tulee koko perheen koira ja mieskin on tyytyväinen kun koira pitää myös hänestä. Ehkä on ollut mustasukkainen kun koira on kokonaan ap:n eikä tiedä millaista on olla koiran kanssa joka on koko perheen yhteinen.
Sinun pitää hyväksyä miehesi lapsi mutta sinä et saisi edes koiraa? Älä suostu.
Kysyisin mieheltä että miksi hän ei kertonut näkökantaansa aikaisemmin eli ei halua jatkossa asua koiran kanssa samassa taloudessa. Veikkaan että mies vastaa ettei ole ajatellutkaan että hankittaisiin uutta koiraa tai sitten että pelkäsi ettet suostuisi yhteenmuuton jos olisi kertonut asian aikaisemmin.
Meillä on kissa koska lapsi halusi sitä todella paljon ja kaikki tykkäämme kissoista. Minulla oli lapsena aina kissa itsellänikin. Kun kissa katosi niin olimme kaikki tosi surullisia ja kissaa etsittiin viikko ja laitettiin ilmoituksia ym. Kun kaksi viikkoa oli ollut kissatonta päätin jo ettei oteta uutta kissaa koska elämä paljon mukavampaa. No eiköhän kolli ollut seuraavana aamuna oven takana takaisin. No tottakai oltiin iloisia ja tuossa se nytkin kehrää. Mutta edelleen olen sitä mieltä että kun tuosta aika jättää niin uutta ei tule. On se tosi kiva kissa mutta silti myös rasittava ja pitää huomioida monessa asiassa.
Eli eläimeen sopeutuu mutta kun sitä ei ole niin tuntuu helpolta elää joten uutta eläintä ei tee välttämättä mieli.
Voi olla myös että mies inhoaa esim pentuvaihetta ja siksi sanoo noin. Siitäkin voisitte selvitä jos otatte vaikka rescue koiran joka jo sisäsiisti jne.
Jos mies inhoaa koiria niin silloin voisi olla vaikea jatkaa onnellista yhteiselämää. Pitäisin niin suurena petturuutena ettei kerro ajoissa etten sitten jatkossa siedä koiria.
Miksei se olisi ollut ap:lle itsestäänselvyys. Ihminen on kokonaisuus. Ap:n kokonaisuuteen kuului koira. vastaavassa tilanteessa kokisin, että minua on pahasti huijattu. Ja se huijannut mulkkuosapuoli on suhteen miespuolinen.