Lue keskustelun säännöt.
Puoliso, koira ja ristiriita
21.11.2021 |
Jos jollakulla olisi kokemusta samankaltaisesta tilanteesta tai vertaistukea tarjottavana, olisin kiitollinen.
Lyhyesti: olen elellyt uusperheessä pitkään. Olimme puolisoni kanssa molemmat eronneet tahoillamme, kun tapasimme. Puolisollani oli ennestään lapsi, ja minulla oli ennestään koira (minulla ei siis ole omia lapsia - en voi niitä saada, ja kaikeksi onneksi en koskaan omaa lasta suuremmin halunnutkaan). Mutta olen todella eläinrakas, ja elänyt lemmikin kanssa vuosikymmenet.
Olemme puolisoni kanssa naimisissa ja maksamme yhteistä asuntolainaa, eli sitoutumisen aste on näillä mittareilla tarkasteluna korkea. Kaikki on perhekuviossamme toiminut hyvin, ja suhde on aina ollut harmoninen, jopa hämmästyttävänkin harmoninen. Ainakin siihen asti, kun koirani kuoli.
Koira eli kanssani pitkään ja oli minulle kovin rakas. En ole ajatellut jatkavani elämääni ilman koirakaveria. Puolisoni kuitenkin ilmoitti varsin ykskantaan, että hän ehdottomasti vastustaa ajatustani uudesta koirasta. Minkäänlaisesta koirasta, rotuun, kokoon, tyypilliseen luonteeseen katsomatta. Syy: koska hän ei ole eläinihminen, eikä hän halua, että hänen kodissaan on lemmikkiä. Hän sietää niitä vain vaivoin, ja koirat aiheuttavat hänelle ärtymystä.
En odota puolisoltani koiran suhteen mitään. Hoidin koirani viimeistä piirtoa myöten itse ja kustansin kaiken siihen liittyvän itse. Tilanne oli siis sen suhteen sama kuin jos olisin asunut yksin. Puolisoni ei tarvinnut panostaa koiraan millään tavalla. Mutta silti, puolisoni sanoin, koira oli "aina tiellä". Ja nyt hän on sitä mieltä, että koska hän on vuosia sietänyt minun lemmikkiäni, minun on nyt syytä tulla vastaan ja suostua elämään koiratonta elämää.
Tämän herättämiä tunteita on todella vaikea käsitellä. Tunnen surua, epäuskoa, vihaa ja katkeruutta. Puolisoni vapaasta tahdostaan valitsi elämän minun kanssani, vaikka minulla oli jo lemmikki, kun tutustuimme. Lisäksi puolisollani on oma lapsi, jonka kanssa touhuta, jota rakastaa ja jonka varttumista seurata. Minäkin viihdyn lapsen kanssa, ja tulemme hyvin juttuun. Kuitenkin koira oli minun oma erityinen kaverini, minun juttuni, lenkkiseurani ja arkeni ilo. Koira oli minulle valtavan tärkeä.
Nyt ajattelen jälkiviisaasti, että olisinpa tehnyt tämän asian riittävän selväksi heti tavatessa. Olisinpa silloin sanonut: kuulehan, minulla tulee varmaankin aina olemaan lemmikki, joten ota tai jätä. Nyt se on paljon hankalampaa...
En vielä tiedä, saisinko puhumalla puolisoni päätä käännettyä, mutta nykytilanne on tietysti mahdoton. Puolisoni ei ole paha tai tyhmä ihminen, hän on vain jollakin tavalla täysin kyvytön tajuamaan, millaisen asian minulta riistää asettumalla poikkiteloin lemmikin hankinnassa. Turhauttavinta koko hommassa on se, että meillä ei ole muita ristiriitoja, ja elämä on muuten hyvää. Mutta pelkään todella, että tämä syö välejämme ja kylvää sellaiset katkeruuden siemenet, joista en pääse eroon. On vaikea katsoa puolisoni mukavia puuhailuja lapsensa kanssa, ja lähteä sitten yksin iltalenkille marraskuun pimeään.
Kommentit (170)
Vierailija kirjoitti:
Ei muuten lähde vaimo koiraa viemään jos sataa, on kylmä, on aikainen, on myöhä tai jos muuten on ollut rankkaa. Ihan sama mitä lupaa kun koiraa hankitaan.
Jos on hyvä keli ja vapaapäivä niin saattaa käydä, ehkä.
On kokemusta. Kolmas koira menossa.
Näinpä se hyvinkin on. Huonolla kelillä se onkin yhteinen tai miehen koira.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosiasia on että ensimmäiset pari-kolme vuotta koiran kanssa peruskalliota rakentaessa pentuajoista alkaen on huomattavan rankkaa verrattuna elämään keski-ikäisen koiran kanssa loppumetreille eläen. Se on rankkaa ja välejä kiristävää vaikka päätöksestä kaikki samaa mieltä olisivatkin. Joten suunnitelmasi uudesta koirasta nykyisessä tilanteessasi ei tule onnistumaan hyvin ellei puolisosi mielipide totaalisesti muutu, hyväksy se tai hommaa oma luukku ja koira sinne. Kuulostaa kyllä siltä että koirafanaattisuudessasi täytät jotain koloa mutta onhan koirat kivoja toki.
En tiedä mikä kolo se sellainen on, että tekee ja harrastaa elämässään itselle tärkeitä ja mielihyvää tuottavia asioita. Lukemisesta nauttiva todennäköisesti lukee paljon, eikä täytä sillä mitään koloa elämässään. Ystävätkin valitaan yleensä omien mieltymysten mukaan ja monelle lemmikki on
Eihän tuossa ap:kään kunnioita tuossa asiassa miehen toiveita.
Vierailija kirjoitti:
Eihän koira haittaa, niin kauan kuin se eläinrakas koiraihminen, hoitaa tonttinsa eikä ala vaatia muita osallistumaan.
Pentuvaiheessa se voikin toimia, mutta sitten tosiaan koira onkin perheen jäsen, jonka hyvinvoinnista pitää kaikkien huolehtia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koira on koira-ihmiselle paitsi elämäntapa myös rakas harrastus.
Entä jos olisi niin, että moottoripyöräily olisi miehelle elämäntapa ja rakas harrastus. Sitten, kun moottoripyörä hajoaa ja on aika hankkia uusi, puoliso asettuisikin poikkiteloin: Minä en ole moottoripyöräihminen, enkä halua meidän talouteen uutta moottoripyörää. En siltikään vaikka sinä sen maksat ja siitä huolehdit.
Aika epäreilu tilanne ja aiheuttaisi varmasti katkeruutta.
Onkin järin harvinaista ja ennenkuulumatonta että miehen toivoma harraste, esimerkiksi moottoripyörä, jää hankkimatta koska nainen sitä vastustaa.
Liekö koskaan näin käynyt suomalaisessa heteroseksuaalisessa parisuhteessa.
Ja onko koskaan käynyt niin, että mies on joutunut tinkimään omista harrastuksistaan tai menoistaan, koska nainen on niin vaatinut?
Vierailija kirjoitti:
Miksi naiset aina elää miehen ehdoilla?
Mä luin ap:n tekstin kyllä niin, että oli mies ja koira, nainen ja lapsi. Miehen koira kuoli, nainen vastustaa uutta koiraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Outoa.. ehkä voisit ottaa allergia perheen NS . Aikuisen koiran niin ei tarvitse sitä pentu vaihetta olla, jos se on se mikä miestä ärsyttää? 🤔 Se, että on ollut koira jo tavattavissa olisi pitänyt saada miehenkin ymmärtämään, että koirat on sun juttu ja hyväksyä se. Keskustele asia niin kuin täällä rehellisesti miehellesi. Ehkä hän heltyy sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vaimo halusi koiran minä vastustin. Koira otettiin. Vaimo lupasi hoitaa.
Aamulenkit kuuluisi kuulemma minulle ja olen epäreilu kun en tee niitä. Olen muistuttanut toistuvasti mitä sovimme koiraa hankittaessa. Jopa itkemällä on päätäni yritetty kääntää.
Toinen asia on siivoaminen. Koirista tulee karvaa ja mukana kulkeutuu muutakin ainetta kotiin. Tästä jaksaa vaimo valittaa. Ei minua niinkään epäsiisteys häiritse, mutta valittaminen käy hermoille välillä.
Kolmas asia on vaimon menemiset. Ennakkoon ei ollut ongelma. Koiranhoitajia ja koirahotelleja on kuulemma paljon. Kummasti niitä ei sitten olekkaan löytynyt. Hirveä kriisi jos minulla ja hänellä meno yhtäaikaa ja koiraa pitää hoitaa. Epäreilua jos minä menen. Olen kertonut että tätä hän itse halusi, minä yritän hänet tältä pelastaa.
Oletteko te naiset jotenkin syyntakeettomia, eli voiko sopimusta koiranhoidosta kanssanne ennakkoon tehdä?
Aloin epäillä itse kirjoittaneeni tuon viestin. Meillä vaimo tosin siivoaa koiransa jäljet, mutta muuten allekirjoitan täysin ylläolevaan viestin. Meillä minulle vain ilmoitettiin koiran tulevan. Kaikki muut perheessä kuulemma halusivat koiraa. Lapset tosin olivat jo muuttaneet tai muuttamassa kotoa.
Itse olen kuitenkin sen luonteinen ihminen, että jos perheeseen on koira hankittu, siitä pitää pitää huolta. En voi olla välinpitämätön ja sitä vaimo käyttääkin hyväkseen. Hänen työnsä, matkansa ja muu menevät minun tarpeiden ohi koiran hoidon suhteen. Koiran ulkoiluttajia piti tosiaan olla niin, että heistä suorastaan on tunkua ja koirahoitoloita piti löytyä, niin että mitään rajoitteita ei elämään tule. Koira on nyt kolmevuotias. Aamu- ja päivälenkitykset kuuluvat minulle, koska ne sopivat työaikoihini paremmin. Kertaakaan se ei ole ollut kodin ulkopuolisessa hoidossa. Hoitolan ovat kuulemma kyseenalaisia ja kodin ulkopuoliset lenkittääjät liian kalliita. Ulkomaanmatkat ovat jääneet kokonaan. Ja minä olen se itsekäs, kun en halunnut koiraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
Ymmärrän miestä oikein hyvin. Itse aloin seurustella kumppanin kanssa jolla oli koira entuudestaan. Olin aina pitänyt itseäni eläinrakkaana, mutta itselläni ei ole ollut lemmikkejä. En ymmärtänyt mitä kaikkea koiran omistaminen vaatii, kun seurustelun alkuaikoina toinen kysyi suhtautumistani lemmikeihin. Sanoin, että lemmikit ovat oikein mukavia.
Yhteen muuttamisen jälkeen olen pikkuhiljaa alkanut tajuamaan, ettei koira anna elämääni mitään positiivistä. Koira on jatkuvasti ruokapöydällä, että mitään syötävää ei voi jättää sen ulottuville, matot ovat täynnä kuraisia tassun jälkiä, mitkä minun pitää pestä pois jos haluan pitää kodin siistinä. Lakanat ovat kurassa ja tyyny kuolattuna, koska koira tykkää pyöriä sängyssä. Koiraa ei saa kuulemma komentaa tai ojentaa ettei sille tule paha mieli. Kaikki menot pitää suunnitella sen mukaan, että koira ei joudu olemaan liian kauan yksin ja joudun tinkimään omista menoistani koiran vahtimisen takia. Lisäksi koiran jäljiltä talo ja auto ovat jatkuvasti siivouksen ja korjauksen tarpeessa. Koen, että jään jatkuvasti kaikessa koiran varjoon ja jälkien siivoajaksi.
Tykkään puolisostani kovasti, mutta kotiin mennessä pelkkö koiran näkeminen ikkunassa saa aikaan sen, että haluaisin kääntyä pihassa ympäri.
Nyt jos tässä kohtaa otan puheeksi ajatukseni koiran suhteen saan varmasti täys riidan aikaiseksi ja valehtelijan viitan harteilleni, koska olen joskus seurustelun alussa sanonut olevani eläinrakas.
En kohtele koiraa kaltoin ja autan sen hoitamisessa pyydettäessä, mutta haikailen silti elämästä ilman lemmikkejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä miestä. Se, että uuden koiran hankinta on ollut sulle täysi itsestäänselvyys koko ajan, niin varmasti ärsyttää miestä suuresti.
Miksi ihmeessä alkaa seurustella koirallisen kanssa, jos ei tykkää koirista? Sama kuin alkaisi seurustella tupakoitsijan tai alkoholistin kanssa ja sitten haluaa kieltää sen tupakoinnin ja juomisen. Parempi pysyä vaan erossa, jos asia häiritsee.
Jotkut on hyviä peittämään todelliset tunteensa. Elätkö ap hyvin sen kanssa, että mies on ehkä vuosia vaan odottanut, että se sun rakas koira kuolee?
Koiran takiahan ei tarvitse uhrata aikaa ja tavoitteita. Sinulla ei ilmeisesti ole koiraa.