Pakko lopettaa treffailu kun ei itsetunto ja sydän kestä sitä enää

Vierailija kirjoitti:

Jos on etukäteisvaatimuksia, niin silloin ei ole etsimässä rakkautta. Silloin kannattaa miettiä, että mitä sitten on etsimässä.  Jos etsii elämänkumppania tiimikaveriksi, silloin on syytä pudottaa romanttiset vaatimukset pois, ja etsiä vain kaveria jonka kanssa jakaa loppuelämän. Ei siinäkään mitään pahaa ole, jos molemmat niin haluaa... Jos taas etsii rakkautta, siis romanttisessa mielessä, ei oikein voi olla etukäteen speksejä jotka pitää täyttää. Rakkaus kun ei toimi niin. Jos siis edes oikeasti ymmärtää koko käsitettä. Harva ymmärtää. Rakkaus tulee, jos se on tullakseen. Ei sitä voi käskeä. Eikä sitä etsiessä voi määritellä etukäteen millainen sen rakkauden kohteen pitäisi olla. Rakkaudessa kun on sellainen jännä piirre, että me ei saada valita ketä me rakastetaan. Ja todellakin, suurin osa ei ymmärrä mitä rakkaus on, ja sotkee sen moneen muuhun tarpeeseen, joilla ei ole välttämättä mitään tekemistä rakkauden kanssa. Eikä sitä rakkautta kannata liikaa etsiä, se kun karkaa etsimällä. Toki voi tapailla ihmisiä. Ja kannattaakin, jos ymmärtää vain tapailla ihmisiä, ilman turhia odotuksia. Rakkaus osuu kohdalle, jos osuu. Ei sitä voi pakottaa. Eikä toista voi pakottaa rakastamaan sinua.  Jos aikoo löytää rakkauden, niin silloin pitää avata ensin sydän, ja sitten silmät, ja kohdata ihmiset avoimella mielellä. Jos siis oikeasti toivoo löytävänsä rakkauden, eikä jotain ihan muuta. 

Kuinka moni muistaa tällaista asiaa sitä toista etsiessään? Hienosti kirjoitettu.

On myös hyvä ymmärtää erottaa toisistaan kaksi käsitettä: Rakastuminen ja rakastaminen.

Edellinen on spontaani reaktio, kuten ihastuminen. Kestää aikansa, joitain viikkoja, ja haihtuu pois. Yhtenä aamuna sitä herää ja huomaa että tuo (aivojen välittäjäaineista johtuva) illuusio on haihtunut kuin sumu auringossa.

Rakastaminen taas on tahdosta riippuva asia. Ihan kuten vihkivalassa on se kysymys "Haluatko rakastaa..." eli siis Haluatko? Ei kysytä oletko nyt tällä hetkellä rakastunut, vaan kysymys kuuluu: Haluatko rakastaa ja myös vastoinkäymisissä. 

Kun suhde loppuu, tai avioliitto loppuu eroon, etsitään syitä sille miksi näin kävi. Ja niitähän löytyy. Osa ihmisistä varmaan uskoo noihin selityksiin itsekin. Jotta psyyke pysyy kasassa. Noista selityksistä voimallisin on uskottomuus. Pettäminen. Toisen löytäminen. Mutta pettäminen ei ole syy vaan seuraus. Seuraus siitä, että suhde oli rikki jo paljon aikaisemmin. Sitä vaan ei osattu nähdä tai haluttu myöntää.

Suhde loppuu aina saman yksinkertaisen syyn takia: Toinen tai jompikumpi, ei halua enää jatkaa siinä suhteessa. Piste. Syy on kaikessa yksinkertaisuudessaan tuo. 

Korjatkaa jos olen väärässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on etukäteisvaatimuksia, niin silloin ei ole etsimässä rakkautta. Silloin kannattaa miettiä, että mitä sitten on etsimässä.  Jos etsii elämänkumppania tiimikaveriksi, silloin on syytä pudottaa romanttiset vaatimukset pois, ja etsiä vain kaveria jonka kanssa jakaa loppuelämän. Ei siinäkään mitään pahaa ole, jos molemmat niin haluaa... Jos taas etsii rakkautta, siis romanttisessa mielessä, ei oikein voi olla etukäteen speksejä jotka pitää täyttää. Rakkaus kun ei toimi niin. Jos siis edes oikeasti ymmärtää koko käsitettä. Harva ymmärtää. Rakkaus tulee, jos se on tullakseen. Ei sitä voi käskeä. Eikä sitä etsiessä voi määritellä etukäteen millainen sen rakkauden kohteen pitäisi olla. Rakkaudessa kun on sellainen jännä piirre, että me ei saada valita ketä me rakastetaan. Ja todellakin, suurin osa ei ymmärrä mitä rakkaus on, ja sotkee sen moneen muuhun tarpeeseen, joilla ei ole välttämättä mitään tekemistä rakkauden kanssa. Eikä sitä rakkautta kannata liikaa etsiä, se kun karkaa etsimällä. Toki voi tapailla ihmisiä. Ja kannattaakin, jos ymmärtää vain tapailla ihmisiä, ilman turhia odotuksia. Rakkaus osuu kohdalle, jos osuu. Ei sitä voi pakottaa. Eikä toista voi pakottaa rakastamaan sinua.  Jos aikoo löytää rakkauden, niin silloin pitää avata ensin sydän, ja sitten silmät, ja kohdata ihmiset avoimella mielellä. Jos siis oikeasti toivoo löytävänsä rakkauden, eikä jotain ihan muuta. 

Kuinka moni muistaa tällaista asiaa sitä toista etsiessään? Hienosti kirjoitettu.

Komppaan! Jokainen voisi lukea tämä ajatuksella ja keskittyä noihin asioihin.

Toistuva kuvio? kirjoitti:

Aloin kerran tapailemaan naista, joka kysyi minulta JOKA ikinen päivä sen lyhyen muutaman viikon aikana, että mitä ajattelen hänestä, ja että olenhan kunniallisilla ajatuksilla liikkeellä. Vastasin, että nainen vaikuttaa kiinnostavalta ja ihan tosimielellä ollaan liikenteessä. Mutta en alkanut lupailemaan kuuta taivaalta, sillä ei tapailun alkuvaiheessa vielä voi tietää. Nainen tuntui ahdistuvan siitä kun lupausta yhteisestä asuntolainasta ei heti kuulunut, epävarmuus lisääntyi ja hän kyseli entistä enemmän asiasta.

Nämä jokapäiväiset vakuuttelut ja naisen epävarmuus alkoivat aika nopeasti ärsyttämään niin paljon, että oli pakko lopettaa orastava suhde. Johtopäätös: näin toimiva ihminen tulee hyvin helposti päätymään tapailemaan sellaisia tyyppejä jotka puhuvat heille paskaa, mutta tavalliset rehelliset tyypit he ajavat käytöksellään pois.

Täällä yksi vähän saman tyyppinen, en ihan noin äärimmäinen kuitenkaan. Mulle miehen pitää tehdä alusta alkaen hyvin selväksi että haluaa juuri minut, tai muuten en pysty heittäytymään suhteeseen. Jos mies vaikuttaa vähänkään epävarmalta, ongelmia on esissä. Olen itse ihminen joka ihastuu ja rakastuu harvoin mutta silloin kun se tapahtuu, se tapahtuu hyvin nopeasti. Suojelen vain itseäni varmistelemalla, että toinenkin on samalla sivulla.

Olen ollut tuollaisessa viritelmässä jossa mies selvästi epäröi, vaikka vakuuttelikin kiinnostustaan. Kamala kokemus josta opin ainakin sen, että jos huomaan miettiväni onko mies minusta kiinnostunut, on aika jatkaa eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

On myös hyvä ymmärtää erottaa toisistaan kaksi käsitettä: Rakastuminen ja rakastaminen.

Edellinen on spontaani reaktio, kuten ihastuminen. Kestää aikansa, joitain viikkoja, ja haihtuu pois. Yhtenä aamuna sitä herää ja huomaa että tuo (aivojen välittäjäaineista johtuva) illuusio on haihtunut kuin sumu auringossa.

Rakastaminen taas on tahdosta riippuva asia. Ihan kuten vihkivalassa on se kysymys "Haluatko rakastaa..." eli siis Haluatko? Ei kysytä oletko nyt tällä hetkellä rakastunut, vaan kysymys kuuluu: Haluatko rakastaa ja myös vastoinkäymisissä. 

Kun suhde loppuu, tai avioliitto loppuu eroon, etsitään syitä sille miksi näin kävi. Ja niitähän löytyy. Osa ihmisistä varmaan uskoo noihin selityksiin itsekin. Jotta psyyke pysyy kasassa. Noista selityksistä voimallisin on uskottomuus. Pettäminen. Toisen löytäminen. Mutta pettäminen ei ole syy vaan seuraus. Seuraus siitä, että suhde oli rikki jo paljon aikaisemmin. Sitä vaan ei osattu nähdä tai haluttu myöntää.

Suhde loppuu aina saman yksinkertaisen syyn takia: Toinen tai jompikumpi, ei halua enää jatkaa siinä suhteessa. Piste. Syy on kaikessa yksinkertaisuudessaan tuo. 

Korjatkaa jos olen väärässä.

Ei sekään noin aina ole. Tuo on taas vain yksi sellainen selitys, jolla voi yrittää helpottaa omaa oloa tilanteen sattuessa kohdalle, koska tuollainen ennustamattomuus ja hallitsemattomuus pelottaa. Samaa sukua niille "rakkaus löytyy kun rakastat itseäsi" ja "rakkaus löytyy kun lakkaat etsimästä". Tarkoitus ei ole puolustella pettämistä tässä mitenkään, mutta on aivan liian yksinkertaistettua väittää, että se johtuu aina vain siitä että suhde on oikeasti jo rikki. 

Vierailija kirjoitti:

Voi jeesus tätä keskustelua. Täällä taas puolin ja toisin mollataan, kuinka "miehet on sitä" ja "naiset tätä". Ensinnäkin tosta ulkonäöstä. Joo, toki se on sellainen asia, että kiva kun toinen miellyttäisi silmää. Sitten taas, mitä lisäarvoa se toisen kauneus/komeus tuo teille? Onko teillä niin huono itsetunto, että kehtaatte näyttäytyä vain tietyn näköisten seurassa, koska muuten muut, tekisi mitä, nauraisi? Juuri katoin vanhempieni ja heidän kaveriporukkansa kuvia niiltä ajoilta kun kaikki alkoivat vakiintua (eli 80-luvun alku). Kukaan ei nyt ollut mitenkään silmiin pistävän komea tai kaunis, mutta ehkä se ei nyt ollut niin suuressa roolissa tuolloin. Että kunhan oli hyvä tyyppi. Ja ilmeisesti se on ollut aika hiton hyvä kriteeri, koska kukaan tästä porukasta ei ole 40 vuoden jälkeenkään eronnut. Ja kukaan ei myöskään siinä vaiheessa ollut mitenkään supermenestynyt tai rikas, kaikki oli lähtöisin melko samanlaisista duunari-taustaisista perheistä. Toki sitten perheen perustamisen jälkeen monen ura lähti nousuun. 

Mä olen nyt 3 vuotta sinkkuna ja vasta nyt joku deittailu saattaisi kiinnostaa. Tai ei sittenkään kun lukee näitä juttuja. Ihan hirveää olisi mennä yksillekään treffeille kun miettisi koko ajan, että minkähän tasoisena toinen minua pitää tai antelee minusta jotain arvosanoja mielessään. 

Mä en ole kaunis, enkä edes hyvä kroppainen. Sen sijaan olen tyyppinä taas tosi kiva ja reilu, sekä kavereiden, että myös itseni mielestä. Joten oon oikeastaan tullut siihen lopputulokseen, että miksi menisin hankkimaan itselleni pahaa mieltä deittailemalla. Kun selkeästi se näyttää näiden tekstien perusteella olevan ainoa, mitä sieltä nykyisin saa.

Muistetaan nyt kuitenkin, että täällä vauvalla on usein vain avohoiropotilaita, toimittajia trollaamassa, jonneja leikkimässä nokkelaa ja sitten joskus tolkun ihmisiä.

Tästä palstasta ei kannata vetää yhtään mitään johtopäätöksiä ajatellen oikeaa maailmaa.

Muistetaan aina tämä fakta ja se on sitten hyvää joulukuun alkua kaikille

Vierailija kirjoitti:

Juustonakki kirjoitti:

Tässä muutama vinkkin naisille jotka etsivät tinderistä suhdetta eivätkä löydä sitä:

Tinderin käyttäjistä luokkaa 75% on miehiä. Tämä epäsuhta johtaa siihen, että naiset voivat olla todella kranttuja sen suhteen, että ketä laittavat oikealle. Miehet taas painavat herttaa lähes kaikille ok-näköisinä pitämilleen. Tämän lisäksi tinderin algoritmi toimii niin, että suosittuja käyttäjiä näytetään ensin ja isoissa kaupungeissa nainen joutuisi selaamaan tinderiä hyvin pitkään päästäkseen edes näkemään keskivertokäyttäjän. Tämän takia tinderissä on pieni joukko komeita miehiä, joilla on loputtomasti mätsejä, vähän isompi joukko miehiä joilla mätsää joskus ja hyvin suuri joukko jotka eivät oikeastaan saa ollenkaan mätsejä. Naiset eivät yksinkertaisesti edes näe normikäyttäjän profiilia tinderissä.

Toisin sanoen, tinder on karkkikauppa hyvin pienelle osalle miehiä ja todennäköisesti päädytte treffeille tällaisen käyttäjän kanssa. Näitä tyyppejä ei vaan helposti saa suhteeseen, mutta paskaa puhuvat sujuvasti. Siellä olisi pilvin pimein miehiä, jotka olisivat valmiita suhteeseen kanssanne, mutta ette todennäköisesti näe näitä käyttäjiä, tai vedätte ne vasuriin. Sitten jos joskus sattumalta tällaisen käyttäjän kanssa päädytte treffeille, niin tuloksena on "ei kemiaa", koska tinderaikakaudella jalat pitäisi lähteä alta heti ja itseasiassa komeampi mätsi on jo pyytänyt treffeille.

 

Tartun vaan tuohon ihan loppuun, että kyllä se on ollut monella vaatimus jos kauan ennen Tinderiä. Ei ainakaan minun tuttavapiirissäni ole ollut koskaan sellaista tapaa, että deittaillaan ihmisistä jonka kanssa ei ole kemiaa ja odotellaan josko se kipinä sieltä joskus syttyisi. Ihan samalla tavalla livenä ja baarissa tutustuessa on pitänyt tehdä heti vaikutus, että naista kiinnostaa jatkaa tutustumista.

Nimenomaan. Tämä Tinder itse asiassa luo tuon harhan, että ennen ei muka ollut näin. Ei, vaan ihmiset tapasivat toisiaan enemmän tosielämässä heti, ja silloinhan tämä kipinä ja kiinnostus syttyy jos on syttyäkseen. Harvemmin ihmiset tosiaan tuntemattomia treffailivat sen enempää, jos tätä kiinnostumista ei ollut heti syttynyt. Tinder tarjoaa ennen tapaamista vain kuvat ja pelkät kuvat ovat oikeasti todella huono arvio siihen millaiselta ihminen kokonaisuudessaan näyttää/minkä oloinen hän on. Tätähän monet ihmettelevät ja harmittelevat, että miten on mahdollista ettei sitä toista sitten sytyttänytkään, vaikka kuvatkin on nähnyt. Koska kuvat ovat vain pysähtyneitä kuvia, ja antavat ihmisestä todella suppean käsityksen. Monet tietävät varmaan sen ilmiön, kun joku julkkis ei esim. näytä pelkissä kuvissa paljon miltään, mutta liikkuvassa kuvassa jostain syystä onkin puoleensa vetävä. Tai ihmiset jotka eivät ole ns. valokuvauksellisia ja jotkut taas sitten ovat, mutta ei se tarkoita että he olisivat luonnossa  jotenkin rumia. Ja sekin vielä, että yleensä kuviksi valikoituvat ne, joissa ottaja itse on arvioinut ne parhaiksi kuviksi itsestään. Kyseessä ei ole siis se pelkästään se paperilla oleva ulkonäkö, vaan se kokonaisuus millainen olemus ihmisellä on ja miten hän kantaa itsensä. 

Mitä järkeä on edes aloittaa treffailu. Ei ole minun juttuni ainakaan. Ei ole mitään annettavaa parisuhteelle.

eli oot miehekäs 175cm /100+?

Eikä kelpaa ku tarpeeks isokokoinen? Siitä vaa haaveilee sit.

Isoilla miehillä yllättävän paljon varaa valita, vaikka oiski lihava jos vaan on pitkä .

Mielummin ottavat usein naisellisen kuin maskuliinin ja isokokoisen.

Oon itse miehenä vaihtanut taktiikkaa. Jos profiilista välittyy jo maskuliininen kuva naisesta, tai tietynlainen kovuus, nii nopee vasurii. Esim tatskat, kajaalit, feikkiripset, värjätyt hiukset ja muutenki masssaan hukkuva tyhjä profiili. Yleensö ei saa mitään irti.

Sen sijaan milfit, vähä tuhdimmat mutta naiselliset ja kivat naiset. Usein mukavaa yhdessäoloa ja seksiä saa ekalla kerralla. Jos ei, nii sit vaa seuraava.

T. Komea, 175/75 ( pintaliitäjät jonottaa mun isoa kaveria samaan aikaan)

Vierailija kirjoitti:

Toistuva kuvio? kirjoitti:

Aloin kerran tapailemaan naista, joka kysyi minulta JOKA ikinen päivä sen lyhyen muutaman viikon aikana, että mitä ajattelen hänestä, ja että olenhan kunniallisilla ajatuksilla liikkeellä. Vastasin, että nainen vaikuttaa kiinnostavalta ja ihan tosimielellä ollaan liikenteessä. Mutta en alkanut lupailemaan kuuta taivaalta, sillä ei tapailun alkuvaiheessa vielä voi tietää. Nainen tuntui ahdistuvan siitä kun lupausta yhteisestä asuntolainasta ei heti kuulunut, epävarmuus lisääntyi ja hän kyseli entistä enemmän asiasta.

Nämä jokapäiväiset vakuuttelut ja naisen epävarmuus alkoivat aika nopeasti ärsyttämään niin paljon, että oli pakko lopettaa orastava suhde. Johtopäätös: näin toimiva ihminen tulee hyvin helposti päätymään tapailemaan sellaisia tyyppejä jotka puhuvat heille paskaa, mutta tavalliset rehelliset tyypit he ajavat käytöksellään pois.

Täällä yksi vähän saman tyyppinen, en ihan noin äärimmäinen kuitenkaan. Mulle miehen pitää tehdä alusta alkaen hyvin selväksi että haluaa juuri minut, tai muuten en pysty heittäytymään suhteeseen. Jos mies vaikuttaa vähänkään epävarmalta, ongelmia on esissä. Olen itse ihminen joka ihastuu ja rakastuu harvoin mutta silloin kun se tapahtuu, se tapahtuu hyvin nopeasti. Suojelen vain itseäni varmistelemalla, että toinenkin on samalla sivulla.

Olen ollut tuollaisessa viritelmässä jossa mies selvästi epäröi, vaikka vakuuttelikin kiinnostustaan. Kamala kokemus josta opin ainakin sen, että jos huomaan miettiväni onko mies minusta kiinnostunut, on aika jatkaa eteenpäin.

Eli sulle kelpaa vain ne sellaiset isoleukaiset rautaisen itsetunnon omaavat lentäjäkirurgit jotka latelevat sulle jatkuvalla syötöllä romanttista virttä eivätkä laske sinua pois käsistään ja jos mies on vähänkään epävarma vaikka itsestään niin kenkää tulee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on etukäteisvaatimuksia, niin silloin ei ole etsimässä rakkautta. Silloin kannattaa miettiä, että mitä sitten on etsimässä.  Jos etsii elämänkumppania tiimikaveriksi, silloin on syytä pudottaa romanttiset vaatimukset pois, ja etsiä vain kaveria jonka kanssa jakaa loppuelämän. Ei siinäkään mitään pahaa ole, jos molemmat niin haluaa... Jos taas etsii rakkautta, siis romanttisessa mielessä, ei oikein voi olla etukäteen speksejä jotka pitää täyttää. Rakkaus kun ei toimi niin. Jos siis edes oikeasti ymmärtää koko käsitettä. Harva ymmärtää. Rakkaus tulee, jos se on tullakseen. Ei sitä voi käskeä. Eikä sitä etsiessä voi määritellä etukäteen millainen sen rakkauden kohteen pitäisi olla. Rakkaudessa kun on sellainen jännä piirre, että me ei saada valita ketä me rakastetaan. Ja todellakin, suurin osa ei ymmärrä mitä rakkaus on, ja sotkee sen moneen muuhun tarpeeseen, joilla ei ole välttämättä mitään tekemistä rakkauden kanssa. Eikä sitä rakkautta kannata liikaa etsiä, se kun karkaa etsimällä. Toki voi tapailla ihmisiä. Ja kannattaakin, jos ymmärtää vain tapailla ihmisiä, ilman turhia odotuksia. Rakkaus osuu kohdalle, jos osuu. Ei sitä voi pakottaa. Eikä toista voi pakottaa rakastamaan sinua.  Jos aikoo löytää rakkauden, niin silloin pitää avata ensin sydän, ja sitten silmät, ja kohdata ihmiset avoimella mielellä. Jos siis oikeasti toivoo löytävänsä rakkauden, eikä jotain ihan muuta. 

Kuinka moni muistaa tällaista asiaa sitä toista etsiessään? Hienosti kirjoitettu.

Luultavasti jonkun ylipainoisen kirjoittama. Ulkonäöltään vaatimattomat ne muutenkin aina tietää parhaiten miten rakkaus toimii ainakin omasta mielestään.

Vierailija kirjoitti:

On myös hyvä ymmärtää erottaa toisistaan kaksi käsitettä: Rakastuminen ja rakastaminen.

Edellinen on spontaani reaktio, kuten ihastuminen. Kestää aikansa, joitain viikkoja, ja haihtuu pois. Yhtenä aamuna sitä herää ja huomaa että tuo (aivojen välittäjäaineista johtuva) illuusio on haihtunut kuin sumu auringossa.

Rakastaminen taas on tahdosta riippuva asia. Ihan kuten vihkivalassa on se kysymys "Haluatko rakastaa..." eli siis Haluatko? Ei kysytä oletko nyt tällä hetkellä rakastunut, vaan kysymys kuuluu: Haluatko rakastaa ja myös vastoinkäymisissä. 

Kun suhde loppuu, tai avioliitto loppuu eroon, etsitään syitä sille miksi näin kävi. Ja niitähän löytyy. Osa ihmisistä varmaan uskoo noihin selityksiin itsekin. Jotta psyyke pysyy kasassa. Noista selityksistä voimallisin on uskottomuus. Pettäminen. Toisen löytäminen. Mutta pettäminen ei ole syy vaan seuraus. Seuraus siitä, että suhde oli rikki jo paljon aikaisemmin. Sitä vaan ei osattu nähdä tai haluttu myöntää.

Suhde loppuu aina saman yksinkertaisen syyn takia: Toinen tai jompikumpi, ei halua enää jatkaa siinä suhteessa. Piste. Syy on kaikessa yksinkertaisuudessaan tuo. 

Korjatkaa jos olen väärässä.

Korjataan. 12 v ollaan herätty samasta sängystä, eikä vielä ole koskaan tuntunut ettei rakastaisi. Sama ilmeisesti miehellä, siis päätellen hänen teoistaan. Ei se kaikilla mene ohi eikä tarvitse yrittää pakottaa tunteita.

Ellei sitä toista rakasta, ei itseään voi pakottaa rakastamaan vaikka kuinka tahtoisi. Ja sitten ollaan kuin kämppikset, jotka ovat yhdessä siksi että on tullut otettua yhteiset lainat ja talot. 

Vierailija kirjoitti:

Toistuva kuvio? kirjoitti:

Aloin kerran tapailemaan naista, joka kysyi minulta JOKA ikinen päivä sen lyhyen muutaman viikon aikana, että mitä ajattelen hänestä, ja että olenhan kunniallisilla ajatuksilla liikkeellä. Vastasin, että nainen vaikuttaa kiinnostavalta ja ihan tosimielellä ollaan liikenteessä. Mutta en alkanut lupailemaan kuuta taivaalta, sillä ei tapailun alkuvaiheessa vielä voi tietää. Nainen tuntui ahdistuvan siitä kun lupausta yhteisestä asuntolainasta ei heti kuulunut, epävarmuus lisääntyi ja hän kyseli entistä enemmän asiasta.

Nämä jokapäiväiset vakuuttelut ja naisen epävarmuus alkoivat aika nopeasti ärsyttämään niin paljon, että oli pakko lopettaa orastava suhde. Johtopäätös: näin toimiva ihminen tulee hyvin helposti päätymään tapailemaan sellaisia tyyppejä jotka puhuvat heille paskaa, mutta tavalliset rehelliset tyypit he ajavat käytöksellään pois.

Täällä yksi vähän saman tyyppinen, en ihan noin äärimmäinen kuitenkaan. Mulle miehen pitää tehdä alusta alkaen hyvin selväksi että haluaa juuri minut, tai muuten en pysty heittäytymään suhteeseen. Jos mies vaikuttaa vähänkään epävarmalta, ongelmia on esissä. Olen itse ihminen joka ihastuu ja rakastuu harvoin mutta silloin kun se tapahtuu, se tapahtuu hyvin nopeasti. Suojelen vain itseäni varmistelemalla, että toinenkin on samalla sivulla.

Olen ollut tuollaisessa viritelmässä jossa mies selvästi epäröi, vaikka vakuuttelikin kiinnostustaan. Kamala kokemus josta opin ainakin sen, että jos huomaan miettiväni onko mies minusta kiinnostunut, on aika jatkaa eteenpäin.

Sikäli samaa mieltä, että ellei tiedä onko tosissaan kiinnostunut, niin ei ole. Ei kannata jatkaa.

Vierailija kirjoitti:

Ota joku ulkomaalainen, jolla on käytöstavat. Ja mikä ihme tuo rehellisyysjuttu on? Kuka hullu sitä nyt heti alkaa rehelliseksi jos parisuhteen haluaa? Menee kaikki ilo ja jännitys koko hommasta.

klaatu berata nicto sinne vaan

Vierailija kirjoitti:

Ota joku ulkomaalainen, jolla on käytöstavat. Ja mikä ihme tuo rehellisyysjuttu on? Kuka hullu sitä nyt heti alkaa rehelliseksi jos parisuhteen haluaa? Menee kaikki ilo ja jännitys koko hommasta.

🤢🤮

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toistuva kuvio? kirjoitti:

Aloin kerran tapailemaan naista, joka kysyi minulta JOKA ikinen päivä sen lyhyen muutaman viikon aikana, että mitä ajattelen hänestä, ja että olenhan kunniallisilla ajatuksilla liikkeellä. Vastasin, että nainen vaikuttaa kiinnostavalta ja ihan tosimielellä ollaan liikenteessä. Mutta en alkanut lupailemaan kuuta taivaalta, sillä ei tapailun alkuvaiheessa vielä voi tietää. Nainen tuntui ahdistuvan siitä kun lupausta yhteisestä asuntolainasta ei heti kuulunut, epävarmuus lisääntyi ja hän kyseli entistä enemmän asiasta.

Nämä jokapäiväiset vakuuttelut ja naisen epävarmuus alkoivat aika nopeasti ärsyttämään niin paljon, että oli pakko lopettaa orastava suhde. Johtopäätös: näin toimiva ihminen tulee hyvin helposti päätymään tapailemaan sellaisia tyyppejä jotka puhuvat heille paskaa, mutta tavalliset rehelliset tyypit he ajavat käytöksellään pois.

Täällä yksi vähän saman tyyppinen, en ihan noin äärimmäinen kuitenkaan. Mulle miehen pitää tehdä alusta alkaen hyvin selväksi että haluaa juuri minut, tai muuten en pysty heittäytymään suhteeseen. Jos mies vaikuttaa vähänkään epävarmalta, ongelmia on esissä. Olen itse ihminen joka ihastuu ja rakastuu harvoin mutta silloin kun se tapahtuu, se tapahtuu hyvin nopeasti. Suojelen vain itseäni varmistelemalla, että toinenkin on samalla sivulla.

Olen ollut tuollaisessa viritelmässä jossa mies selvästi epäröi, vaikka vakuuttelikin kiinnostustaan. Kamala kokemus josta opin ainakin sen, että jos huomaan miettiväni onko mies minusta kiinnostunut, on aika jatkaa eteenpäin.

Eli sulle kelpaa vain ne sellaiset isoleukaiset rautaisen itsetunnon omaavat lentäjäkirurgit jotka latelevat sulle jatkuvalla syötöllä romanttista virttä eivätkä laske sinua pois käsistään ja jos mies on vähänkään epävarma vaikka itsestään niin kenkää tulee.

Ei se haittaa jos on itsestään epävarma, ellei se sitten ilmene niin että voin tulkita, ettei mies ole tosissaan kiinnostunut minusta. Ei kiinnosta alkaa arvuuttelemaan, mitä mies minusta haluaa, vaan se pitää osata osoittaa selvästi.

Tuo neuvo, että älkää odottako sitä rakastumista vaan tapailkaa kaikenlaisia tyyppejä vaikka ei ni7n kiinn8staisikaan sopii ehkä joillekin.

Itse arvostan omaa aikaani ja vapauttani niin paljon, että en halua tapailla "kaikenlaisia" tyyppejä vain sillä verukkeella, että jospa sieltä sitten putkahtaisikin joku itselle sopiva.

Olen ollut aviossa ja nyt eronneena jo pitemmän aikaa aikuisena ja vapaana ihmisenä kyllä tiedän minkätyyppistä miestä haluan tavata sen ekäa kerran ja uudestaankin.

En ala sumnamutikassa kaikkia potentiaalisia tai minulle treffejä ehdottavia miehiä tapailla. Se vasra tylsää ja puuduttavaa onkin.

Miehessä pitää heti olla joku kiinnostava piirre tai sen pitää tulla selville melko pian.

Muuten ne kahvituokiot ovat pitkästyttäviä ja vain mietit miten kohteliaasti sanoisit, että meillä ei oikei löydy yhteistä.

Voi olla, että yhteistä ei löydy kiinnostavan tyypinkään kanssa, mutta ainakin kahvitreffit ovat rattoisampia. Ja on mahdollisuus kuitenkin parempi kuin aivan vain "jonkun" kanssa.

Myös en halua, että tavallaan annan toivoa sellaiselle miehelle jolle en muutenkaan antaisi toivoa.

Vierailija kirjoitti:

Joo, aika hyvä merkki on, jos mies on valehdellut jo profiilissaan, niin se valehtelu vain jatkuu ja jatkuu, vaikka siihen ei olisi mitään tarvetta. Eipä siinä, vedätän tällaisia miehiä ihan huvikseni. Käytän niitä vain seksiin mikäli osaavat temput. Pöljät maksavat illallisia jne, kun kuvittelevat mun haluavan jotain vakavaa. Tiedostan tasan tarkkaan, että haluavat vain seksiä ja sehän sopii mulle. Monet miehet ovat todella yksinkertaisia. Luulevat, että naiset uskovat niitä sokeasti.

karsee määrä tekstiä, kaiken ton olisi voinu kiteyttää sanomalla "huoraan"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erittäin tyypillinen ikisinkkunaisen ongelma on tämä: kuvitellaan ettei haeta eliittimiestä, koska ei vaadita huippuominaisuuksia kuten kalsarimallin ulkonäköä tai miljoonatuloja.

Mutta ne vaatimukset ovat sellaiset että miehen pitää olla tietyissä asioissa keskivertoa parempi, ja ei missään olennaisessa asiassa keskivertoa huonompi. Ja ei, kyse ei ole makuasioista, koska se mitä haet on samaa mitä 90% kilpasiskoista hakee.

Tällainen mies on hyvin helposti "top 5%", koska useimmilla meistä on olennaisia heikkouksia.

Toinen klassikko on toisiaan kumoavat ominaisuudet kuten piinkova menestyjä mutta silti pehmeä perhemies tai raudanluja jämerämies mutta silti tunteista puhuva filosofi. "Mutta voihan yhdessä ihmisessä olla erilaisia puolia". Juu juu, mutta se on aika harvinaista ja siksi todella haluttua.

Miesten ongelmana on yleisimmin että halutaan suht timmiä kroppaa, mitä ei nykypäivänä enemmistöllä naisista ole. Enemmistöllä on ylipainoa tai vähintäänkin pulleutta, ja etenkin 35+ iässä tämä yleensä tarkoittaa keskivartalopyöreyttä, ei isoa peffaa ja muhkeita reisiä. Miesten vaatimuslista on lyhyempi, mutta hoikista naisista on kova kisa. Sitäkin on että naisen pitäisi olla seksikäs ja huoliteltu, mutta silti rento ja iisiä seuraa. Harvoin näin on, yleensä tuollainen nainen on vaativa puitteiden suhteen. Sama pätee sporttinaisiin; hyvällä kropalla saa korkeampaa elintasoa.

Molempien sukupuolten ongelma on että usein miehet ja naiset haluavat eri asioita, ja tässä joutuu tekemään kompromisseja. Lisäksi naisilla on voimakkaamat elämänvaiheet, mikä vaikuttaa siihen mitä mieheltä halutaan ja millaista miestä halutaan. Klassikko on pelimies-jämerämies-filosofi (20v / 30v / 40v). Mitä vähemmän halua kompromisseihin, sitä vaikeampaa löytää ja pitää kumppani.

Tätä komppaan myös miehenä.

Jos naisilta kysyy kriteerejä/toiveita miehestä, suurin osa esittää sellaisia asioita, joita ei itse pidä / jotka eivät tosiaan ole mitään ihmeellisiä toiveita, mutta aivan ehdottomasti pois rajaavia asioita. Esimerkkejä:

- Korkeakoulutus. Jos naiset toivovat korkeakoulutusta, he todennäköisesti eivät toivo (ensisijaisesti) kumppanikseen esimerkiksi datanomia tai paperitekniikan AMK-insinööriä, vaan esimerkiksi filosofian tai yhteiskuntatieteen maisteria. Ainakin se olisi varmaan monelle se ensisijainen vaihtoehto, joka vaikuttaisi kiinnostavalta. Tämä tosin rajaa erittäin suuren joukon miehistä pois.

- Sosiaalisesti taitava, empaattinen, keskustelutaitoinen. Moniko korkeasti koulutetuista miehistä on kiinnostava ja keskustelutaitoinen? Osaa puhua muusta kuin omasta alastaan, tai siitä, mitä teki tai söi eilen? Moniko osaa kuunnella naista? 

- Arvomaailma. Edelleen joukko pienenee. Jos sattuisikin löytymään vaikkapa filosofian maisteri, joka on keskustelutaitoinen ja empaattinen jne, mutta onkin vaikka maisterisjätkä-perussuomalainen? Matias Turkkila -tyyppinen? Menisikö jatkoon?

- Pituus, ulkonäkö jne. Vaikka moni nainen kertoo, että ulkoiset seikat eivät ole mitään ratkaisevia tekijöitä, voisi silti kysyä, moniko nainen viehättyy esimerkiksi itseään huomattavasti lyhyemmästä miehestä? Entäs ylipainoisesta? Epäurheilullisesta? Pullohartiaisesta ja huonoryhtisestä? Huonoihoisesta? Tällaisia asioita voi jokainen pohtia.

Lopputulos: jo (kuten lainaamani kommentti ylhäällä todisti) niitä "ihan tavallisia" kriteereitä listaamalla ja avaamalla päädytään hyvin nopeasti tilanteeseen, jossa nämä pois rajaavat tekijät rajaavatkin hyvin nopeasti 95% oman ikäluokan miehistä ulos. Ja näistä 5% moni on sellainen, joka tosiaankin kelpaisi monelle naiselle: esimerkiksi ulkoisesti "normaali", sosiaalisesti kohtuullisen sujuva, keskustelutaitoinen filosofian tai yhteiskuntatieteen maisteri, joka on vielä arvoiltaan ja mielipiteiltään vähintäänkin liberaali, parhaassa tapauksessa vasemmalle kallellaan, onkin yhtäkkiä mies, joka onkin näistä perin arkisista ominaisuuksistaan huolimatta siellä "tavoitelluimman 5%:n" joukossa.

Nuo mainitsemasi kriteerithän liittyvät siihen, että nainen etsii samanhenkistä ihmistä (pois lukien vika kohta). Ja se ei ole millään lailla typerää. Tottakai se rajaa varmasti valtaosan miehistä pois, mutta sellaista se on - pariutuminenhan olisi naurettavan helppoa eikä sinkkuja olisi, jos suunnilleen kuka tahansa olisi potentiaalinen kumppani.

Itse olen aina ajatellut, että miehen pitäisi olla samanhenkinen taiteellinen ja/tai humanisti, jolla on samanlainen arvomaailma, ja jonka kanssa synkkaa hyvin, keskustelu ja kommunikointi on sujuvaa ja luontevaa, huumorintajut osuvat yksiin (eli meillä on myös hauskaa yhdessä), ja välillämme on myös seksuaalista kemiaa ja olemme seksissä samanhenkisiä. Olen alunperinkin asennoitunut niin, että luultavasti minulle sopivia on joku 5% väestöstä - mutta entä sitten? Se tarkoittaa sitä, että kumppani ei löydy tuosta noin vaan ekana päivänä kun menee Tinderiin etsimään (no oikeasti en itse ole ollut Tinderissä, mutta tuo vain havainnollistavana esimerkkinä) ja saattaa joutua olemaan sinkkuna vähän pitempään, mutta kun nimenomaan haluan sellaisen kumppanin, jonka kanssa olisi myös vahva henkinen yhteys ja seksikin toimisi. En haluaa ketään vain tavan vuoksi ilman kipinää ja aitoa kiinnostusta.

Ja kuitenkin on niitä samanhenkisiäkin miehiä löytynyt eli ikisinkuksi en jäänyt. Millaiset kriteerit sinusta sitten olisivat fiksuja, jos ei samanhenkisyys, arvomaailma ja keskustelu-, kommunikointi- ja sosiaaliset taidot sitten ole hyviä kriteereitä?