Pakko lopettaa treffailu kun ei itsetunto ja sydän kestä sitä enää

Vierailija kirjoitti:

On myös hyvä ymmärtää erottaa toisistaan kaksi käsitettä: Rakastuminen ja rakastaminen.

Edellinen on spontaani reaktio, kuten ihastuminen. Kestää aikansa, joitain viikkoja, ja haihtuu pois. Yhtenä aamuna sitä herää ja huomaa että tuo (aivojen välittäjäaineista johtuva) illuusio on haihtunut kuin sumu auringossa.

Rakastaminen taas on tahdosta riippuva asia. Ihan kuten vihkivalassa on se kysymys "Haluatko rakastaa..." eli siis Haluatko? Ei kysytä oletko nyt tällä hetkellä rakastunut, vaan kysymys kuuluu: Haluatko rakastaa ja myös vastoinkäymisissä. 

Se on TAHDOTKO ... ja sehän se pointti onkin, täysin halusta riippuvainen asia.

Vierailija kirjoitti:

On myös hyvä ymmärtää erottaa toisistaan kaksi käsitettä: Rakastuminen ja rakastaminen.

Edellinen on spontaani reaktio, kuten ihastuminen. Kestää aikansa, joitain viikkoja, ja haihtuu pois. Yhtenä aamuna sitä herää ja huomaa että tuo (aivojen välittäjäaineista johtuva) illuusio on haihtunut kuin sumu auringossa.

Rakastaminen taas on tahdosta riippuva asia. Ihan kuten vihkivalassa on se kysymys "Haluatko rakastaa..." eli siis Haluatko? Ei kysytä oletko nyt tällä hetkellä rakastunut, vaan kysymys kuuluu: Haluatko rakastaa ja myös vastoinkäymisissä. 

Ei ihan näinkään. Ei voi vain päättää rakastavansa jotakin ihmistä. Se ei riipu vain tahdosta - otat nyt turhan kirjaimellisesti jonkun vihkivalan. Rakkauskaan ei muodostu ketä tahansa ihmistä kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Toistuva kuvio? kirjoitti:

Aloin kerran tapailemaan naista, joka kysyi minulta JOKA ikinen päivä sen lyhyen muutaman viikon aikana, että mitä ajattelen hänestä, ja että olenhan kunniallisilla ajatuksilla liikkeellä. Vastasin, että nainen vaikuttaa kiinnostavalta ja ihan tosimielellä ollaan liikenteessä. Mutta en alkanut lupailemaan kuuta taivaalta, sillä ei tapailun alkuvaiheessa vielä voi tietää. Nainen tuntui ahdistuvan siitä kun lupausta yhteisestä asuntolainasta ei heti kuulunut, epävarmuus lisääntyi ja hän kyseli entistä enemmän asiasta.

Nämä jokapäiväiset vakuuttelut ja naisen epävarmuus alkoivat aika nopeasti ärsyttämään niin paljon, että oli pakko lopettaa orastava suhde. Johtopäätös: näin toimiva ihminen tulee hyvin helposti päätymään tapailemaan sellaisia tyyppejä jotka puhuvat heille paskaa, mutta tavalliset rehelliset tyypit he ajavat käytöksellään pois.

Täällä yksi vähän saman tyyppinen, en ihan noin äärimmäinen kuitenkaan. Mulle miehen pitää tehdä alusta alkaen hyvin selväksi että haluaa juuri minut, tai muuten en pysty heittäytymään suhteeseen. Jos mies vaikuttaa vähänkään epävarmalta, ongelmia on esissä. Olen itse ihminen joka ihastuu ja rakastuu harvoin mutta silloin kun se tapahtuu, se tapahtuu hyvin nopeasti. Suojelen vain itseäni varmistelemalla, että toinenkin on samalla sivulla.

Olen ollut tuollaisessa viritelmässä jossa mies selvästi epäröi, vaikka vakuuttelikin kiinnostustaan. Kamala kokemus josta opin ainakin sen, että jos huomaan miettiväni onko mies minusta kiinnostunut, on aika jatkaa eteenpäin.

Tässä hyvä esimerkki kohtuuttomista vaatimuksista. Ehkä myös heikosta itsetunnosta. Mikäköhän toi aikajana on millä toisen osapuolen pitäis kans olla valmis heittäytymään täysillä? Jos toinen epäröi, niin voi myös miettiä, että miksi. Pelottaako sitä liika into? Onko häntä kenties satutettu? Onko ehkä sattunut kohdalle aiemminkin henkilö, joka ihastuu ja rakastuu salamavauhtia, ja ihan samalla salamavauhdilla se ihastus ja rakastus onkin lopahtanut? Se nimittäin on aika tyypillistä. Sellaisesta voi tulla epäröiväksi seuraavalla kerralla, jos on aiemmin erehtynyt heittäytymään salamarakastujan matkaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erittäin tyypillinen ikisinkkunaisen ongelma on tämä: kuvitellaan ettei haeta eliittimiestä, koska ei vaadita huippuominaisuuksia kuten kalsarimallin ulkonäköä tai miljoonatuloja.

Mutta ne vaatimukset ovat sellaiset että miehen pitää olla tietyissä asioissa keskivertoa parempi, ja ei missään olennaisessa asiassa keskivertoa huonompi. Ja ei, kyse ei ole makuasioista, koska se mitä haet on samaa mitä 90% kilpasiskoista hakee.

Tällainen mies on hyvin helposti "top 5%", koska useimmilla meistä on olennaisia heikkouksia.

Toinen klassikko on toisiaan kumoavat ominaisuudet kuten piinkova menestyjä mutta silti pehmeä perhemies tai raudanluja jämerämies mutta silti tunteista puhuva filosofi. "Mutta voihan yhdessä ihmisessä olla erilaisia puolia". Juu juu, mutta se on aika harvinaista ja siksi todella haluttua.

Miesten ongelmana on yleisimmin että halutaan suht timmiä kroppaa, mitä ei nykypäivänä enemmistöllä naisista ole. Enemmistöllä on ylipainoa tai vähintäänkin pulleutta, ja etenkin 35+ iässä tämä yleensä tarkoittaa keskivartalopyöreyttä, ei isoa peffaa ja muhkeita reisiä. Miesten vaatimuslista on lyhyempi, mutta hoikista naisista on kova kisa. Sitäkin on että naisen pitäisi olla seksikäs ja huoliteltu, mutta silti rento ja iisiä seuraa. Harvoin näin on, yleensä tuollainen nainen on vaativa puitteiden suhteen. Sama pätee sporttinaisiin; hyvällä kropalla saa korkeampaa elintasoa.

Molempien sukupuolten ongelma on että usein miehet ja naiset haluavat eri asioita, ja tässä joutuu tekemään kompromisseja. Lisäksi naisilla on voimakkaamat elämänvaiheet, mikä vaikuttaa siihen mitä mieheltä halutaan ja millaista miestä halutaan. Klassikko on pelimies-jämerämies-filosofi (20v / 30v / 40v). Mitä vähemmän halua kompromisseihin, sitä vaikeampaa löytää ja pitää kumppani.

Tätä komppaan myös miehenä.

Jos naisilta kysyy kriteerejä/toiveita miehestä, suurin osa esittää sellaisia asioita, joita ei itse pidä / jotka eivät tosiaan ole mitään ihmeellisiä toiveita, mutta aivan ehdottomasti pois rajaavia asioita. Esimerkkejä:

- Korkeakoulutus. Jos naiset toivovat korkeakoulutusta, he todennäköisesti eivät toivo (ensisijaisesti) kumppanikseen esimerkiksi datanomia tai paperitekniikan AMK-insinööriä, vaan esimerkiksi filosofian tai yhteiskuntatieteen maisteria. Ainakin se olisi varmaan monelle se ensisijainen vaihtoehto, joka vaikuttaisi kiinnostavalta. Tämä tosin rajaa erittäin suuren joukon miehistä pois.

- Sosiaalisesti taitava, empaattinen, keskustelutaitoinen. Moniko korkeasti koulutetuista miehistä on kiinnostava ja keskustelutaitoinen? Osaa puhua muusta kuin omasta alastaan, tai siitä, mitä teki tai söi eilen? Moniko osaa kuunnella naista? 

- Arvomaailma. Edelleen joukko pienenee. Jos sattuisikin löytymään vaikkapa filosofian maisteri, joka on keskustelutaitoinen ja empaattinen jne, mutta onkin vaikka maisterisjätkä-perussuomalainen? Matias Turkkila -tyyppinen? Menisikö jatkoon?

- Pituus, ulkonäkö jne. Vaikka moni nainen kertoo, että ulkoiset seikat eivät ole mitään ratkaisevia tekijöitä, voisi silti kysyä, moniko nainen viehättyy esimerkiksi itseään huomattavasti lyhyemmästä miehestä? Entäs ylipainoisesta? Epäurheilullisesta? Pullohartiaisesta ja huonoryhtisestä? Huonoihoisesta? Tällaisia asioita voi jokainen pohtia.

Lopputulos: jo (kuten lainaamani kommentti ylhäällä todisti) niitä "ihan tavallisia" kriteereitä listaamalla ja avaamalla päädytään hyvin nopeasti tilanteeseen, jossa nämä pois rajaavat tekijät rajaavatkin hyvin nopeasti 95% oman ikäluokan miehistä ulos. Ja näistä 5% moni on sellainen, joka tosiaankin kelpaisi monelle naiselle: esimerkiksi ulkoisesti "normaali", sosiaalisesti kohtuullisen sujuva, keskustelutaitoinen filosofian tai yhteiskuntatieteen maisteri, joka on vielä arvoiltaan ja mielipiteiltään vähintäänkin liberaali, parhaassa tapauksessa vasemmalle kallellaan, onkin yhtäkkiä mies, joka onkin näistä perin arkisista ominaisuuksistaan huolimatta siellä "tavoitelluimman 5%:n" joukossa.

Nuo mainitsemasi kriteerithän liittyvät siihen, että nainen etsii samanhenkistä ihmistä (pois lukien vika kohta). Ja se ei ole millään lailla typerää. Tottakai se rajaa varmasti valtaosan miehistä pois, mutta sellaista se on - pariutuminenhan olisi naurettavan helppoa eikä sinkkuja olisi, jos suunnilleen kuka tahansa olisi potentiaalinen kumppani.

Itse olen aina ajatellut, että miehen pitäisi olla samanhenkinen taiteellinen ja/tai humanisti, jolla on samanlainen arvomaailma, ja jonka kanssa synkkaa hyvin, keskustelu ja kommunikointi on sujuvaa ja luontevaa, huumorintajut osuvat yksiin (eli meillä on myös hauskaa yhdessä), ja välillämme on myös seksuaalista kemiaa ja olemme seksissä samanhenkisiä. Olen alunperinkin asennoitunut niin, että luultavasti minulle sopivia on joku 5% väestöstä - mutta entä sitten? Se tarkoittaa sitä, että kumppani ei löydy tuosta noin vaan ekana päivänä kun menee Tinderiin etsimään (no oikeasti en itse ole ollut Tinderissä, mutta tuo vain havainnollistavana esimerkkinä) ja saattaa joutua olemaan sinkkuna vähän pitempään, mutta kun nimenomaan haluan sellaisen kumppanin, jonka kanssa olisi myös vahva henkinen yhteys ja seksikin toimisi. En haluaa ketään vain tavan vuoksi ilman kipinää ja aitoa kiinnostusta.

Ja kuitenkin on niitä samanhenkisiäkin miehiä löytynyt eli ikisinkuksi en jäänyt. Millaiset kriteerit sinusta sitten olisivat fiksuja, jos ei samanhenkisyys, arvomaailma ja keskustelu-, kommunikointi- ja sosiaaliset taidot sitten ole hyviä kriteereitä?

Toi vaikuttaa kovin suunnitelmalliselta lähestymistavalta asiaan. Että haetaan mahdollisimman helppoa elämää, ilman yllätyksiä. Ja mikäs siinä. Monelle se sopii hyvin. Moni ei kaipaa jännitystä, eikä löytämisen iloa. Siis ei minään arvosteluna tämä, mutta tossa haetaan kovin valmista pakettia. Ihmiset kun harvoin ovat valmiita. Kun se paketti harvoin on sama enää 10 vuoden päästä, ja itsekään tuskin on sama. Tai ehkä vanhemmalla iällä alkavat olla jo enemmän muuttumattomassa tilassa. Se on kuitenkin se parisuhde mikä muokkaa nuoreta ihmistä hyvin voimakkaasti. Tai ainakin pitäisi muokata, jos aikomus on huomioida toisiaan, ja toistensa tavoitteita elämässä. Toki kyllä niinkin, että vaikka monia vastakohta viehättää, niin pitkää suhdetta sen kanssa on vaikea rakentaa. Ellei sitten, jälleen kerran, molemmat ole valmiita kasvamaan, ja antamaan toisen piirteille tilaa kukoistaa...  Liian vaikea selittää tätä kunnolla. Ei ois ehkä pitanyt edes aloittaa, mutta olkoot.

Siksipä parisuhdetta ei kannata aloittaa ekojen tai tokienkaan treffien jälkeen, koska ihmistä ei vain yksinkertaisesti voi oppia tuntemaan nopeasti. Itse olen juuri tästä syystä päätynyt ikisinkuksi, koska nykyään ei vain yksinkertaisesti ole mahdollisuuksia pitkäaikaiseen tutustumiseen. Koulutkin ovat sellaista sillisalaattia, että porukat vaihtuu ja kehenkään ei oikein ennätä tutustumaan. Työpaikoilla ollaan jo sen ikäisiä, että kaikki ovat käytännössä jo varattuja ja vaatisi aika kuspään jos alkaisi olemassa olevia suhteita rikkomaan oman parisuhdehaaveen takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toistuva kuvio? kirjoitti:

Aloin kerran tapailemaan naista, joka kysyi minulta JOKA ikinen päivä sen lyhyen muutaman viikon aikana, että mitä ajattelen hänestä, ja että olenhan kunniallisilla ajatuksilla liikkeellä. Vastasin, että nainen vaikuttaa kiinnostavalta ja ihan tosimielellä ollaan liikenteessä. Mutta en alkanut lupailemaan kuuta taivaalta, sillä ei tapailun alkuvaiheessa vielä voi tietää. Nainen tuntui ahdistuvan siitä kun lupausta yhteisestä asuntolainasta ei heti kuulunut, epävarmuus lisääntyi ja hän kyseli entistä enemmän asiasta.

Nämä jokapäiväiset vakuuttelut ja naisen epävarmuus alkoivat aika nopeasti ärsyttämään niin paljon, että oli pakko lopettaa orastava suhde. Johtopäätös: näin toimiva ihminen tulee hyvin helposti päätymään tapailemaan sellaisia tyyppejä jotka puhuvat heille paskaa, mutta tavalliset rehelliset tyypit he ajavat käytöksellään pois.

Täällä yksi vähän saman tyyppinen, en ihan noin äärimmäinen kuitenkaan. Mulle miehen pitää tehdä alusta alkaen hyvin selväksi että haluaa juuri minut, tai muuten en pysty heittäytymään suhteeseen. Jos mies vaikuttaa vähänkään epävarmalta, ongelmia on esissä. Olen itse ihminen joka ihastuu ja rakastuu harvoin mutta silloin kun se tapahtuu, se tapahtuu hyvin nopeasti. Suojelen vain itseäni varmistelemalla, että toinenkin on samalla sivulla.

Olen ollut tuollaisessa viritelmässä jossa mies selvästi epäröi, vaikka vakuuttelikin kiinnostustaan. Kamala kokemus josta opin ainakin sen, että jos huomaan miettiväni onko mies minusta kiinnostunut, on aika jatkaa eteenpäin.

Eli sulle kelpaa vain ne sellaiset isoleukaiset rautaisen itsetunnon omaavat lentäjäkirurgit jotka latelevat sulle jatkuvalla syötöllä romanttista virttä eivätkä laske sinua pois käsistään ja jos mies on vähänkään epävarma vaikka itsestään niin kenkää tulee.

Ei se haittaa jos on itsestään epävarma, ellei se sitten ilmene niin että voin tulkita, ettei mies ole tosissaan kiinnostunut minusta. Ei kiinnosta alkaa arvuuttelemaan, mitä mies minusta haluaa, vaan se pitää osata osoittaa selvästi.

No miten muuten se epävarmuus voisi esiintyä, kuin siinä muodossa että mies ei koe olevansa riittävä joka sitten puolestaan johtaa niihin omiin tulkintoihisi siitä käytöksestä, ettei tykkäisi susta tarpeeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erittäin tyypillinen ikisinkkunaisen ongelma on tämä: kuvitellaan ettei haeta eliittimiestä, koska ei vaadita huippuominaisuuksia kuten kalsarimallin ulkonäköä tai miljoonatuloja.

Mutta ne vaatimukset ovat sellaiset että miehen pitää olla tietyissä asioissa keskivertoa parempi, ja ei missään olennaisessa asiassa keskivertoa huonompi. Ja ei, kyse ei ole makuasioista, koska se mitä haet on samaa mitä 90% kilpasiskoista hakee.

Tällainen mies on hyvin helposti "top 5%", koska useimmilla meistä on olennaisia heikkouksia.

Toinen klassikko on toisiaan kumoavat ominaisuudet kuten piinkova menestyjä mutta silti pehmeä perhemies tai raudanluja jämerämies mutta silti tunteista puhuva filosofi. "Mutta voihan yhdessä ihmisessä olla erilaisia puolia". Juu juu, mutta se on aika harvinaista ja siksi todella haluttua.

Miesten ongelmana on yleisimmin että halutaan suht timmiä kroppaa, mitä ei nykypäivänä enemmistöllä naisista ole. Enemmistöllä on ylipainoa tai vähintäänkin pulleutta, ja etenkin 35+ iässä tämä yleensä tarkoittaa keskivartalopyöreyttä, ei isoa peffaa ja muhkeita reisiä. Miesten vaatimuslista on lyhyempi, mutta hoikista naisista on kova kisa. Sitäkin on että naisen pitäisi olla seksikäs ja huoliteltu, mutta silti rento ja iisiä seuraa. Harvoin näin on, yleensä tuollainen nainen on vaativa puitteiden suhteen. Sama pätee sporttinaisiin; hyvällä kropalla saa korkeampaa elintasoa.

Molempien sukupuolten ongelma on että usein miehet ja naiset haluavat eri asioita, ja tässä joutuu tekemään kompromisseja. Lisäksi naisilla on voimakkaamat elämänvaiheet, mikä vaikuttaa siihen mitä mieheltä halutaan ja millaista miestä halutaan. Klassikko on pelimies-jämerämies-filosofi (20v / 30v / 40v). Mitä vähemmän halua kompromisseihin, sitä vaikeampaa löytää ja pitää kumppani.

Tätä komppaan myös miehenä.

Jos naisilta kysyy kriteerejä/toiveita miehestä, suurin osa esittää sellaisia asioita, joita ei itse pidä / jotka eivät tosiaan ole mitään ihmeellisiä toiveita, mutta aivan ehdottomasti pois rajaavia asioita. Esimerkkejä:

- Korkeakoulutus. Jos naiset toivovat korkeakoulutusta, he todennäköisesti eivät toivo (ensisijaisesti) kumppanikseen esimerkiksi datanomia tai paperitekniikan AMK-insinööriä, vaan esimerkiksi filosofian tai yhteiskuntatieteen maisteria. Ainakin se olisi varmaan monelle se ensisijainen vaihtoehto, joka vaikuttaisi kiinnostavalta. Tämä tosin rajaa erittäin suuren joukon miehistä pois.

- Sosiaalisesti taitava, empaattinen, keskustelutaitoinen. Moniko korkeasti koulutetuista miehistä on kiinnostava ja keskustelutaitoinen? Osaa puhua muusta kuin omasta alastaan, tai siitä, mitä teki tai söi eilen? Moniko osaa kuunnella naista? 

- Arvomaailma. Edelleen joukko pienenee. Jos sattuisikin löytymään vaikkapa filosofian maisteri, joka on keskustelutaitoinen ja empaattinen jne, mutta onkin vaikka maisterisjätkä-perussuomalainen? Matias Turkkila -tyyppinen? Menisikö jatkoon?

- Pituus, ulkonäkö jne. Vaikka moni nainen kertoo, että ulkoiset seikat eivät ole mitään ratkaisevia tekijöitä, voisi silti kysyä, moniko nainen viehättyy esimerkiksi itseään huomattavasti lyhyemmästä miehestä? Entäs ylipainoisesta? Epäurheilullisesta? Pullohartiaisesta ja huonoryhtisestä? Huonoihoisesta? Tällaisia asioita voi jokainen pohtia.

Lopputulos: jo (kuten lainaamani kommentti ylhäällä todisti) niitä "ihan tavallisia" kriteereitä listaamalla ja avaamalla päädytään hyvin nopeasti tilanteeseen, jossa nämä pois rajaavat tekijät rajaavatkin hyvin nopeasti 95% oman ikäluokan miehistä ulos. Ja näistä 5% moni on sellainen, joka tosiaankin kelpaisi monelle naiselle: esimerkiksi ulkoisesti "normaali", sosiaalisesti kohtuullisen sujuva, keskustelutaitoinen filosofian tai yhteiskuntatieteen maisteri, joka on vielä arvoiltaan ja mielipiteiltään vähintäänkin liberaali, parhaassa tapauksessa vasemmalle kallellaan, onkin yhtäkkiä mies, joka onkin näistä perin arkisista ominaisuuksistaan huolimatta siellä "tavoitelluimman 5%:n" joukossa.

Nuo mainitsemasi kriteerithän liittyvät siihen, että nainen etsii samanhenkistä ihmistä (pois lukien vika kohta). Ja se ei ole millään lailla typerää. Tottakai se rajaa varmasti valtaosan miehistä pois, mutta sellaista se on - pariutuminenhan olisi naurettavan helppoa eikä sinkkuja olisi, jos suunnilleen kuka tahansa olisi potentiaalinen kumppani.

Itse olen aina ajatellut, että miehen pitäisi olla samanhenkinen taiteellinen ja/tai humanisti, jolla on samanlainen arvomaailma, ja jonka kanssa synkkaa hyvin, keskustelu ja kommunikointi on sujuvaa ja luontevaa, huumorintajut osuvat yksiin (eli meillä on myös hauskaa yhdessä), ja välillämme on myös seksuaalista kemiaa ja olemme seksissä samanhenkisiä. Olen alunperinkin asennoitunut niin, että luultavasti minulle sopivia on joku 5% väestöstä - mutta entä sitten? Se tarkoittaa sitä, että kumppani ei löydy tuosta noin vaan ekana päivänä kun menee Tinderiin etsimään (no oikeasti en itse ole ollut Tinderissä, mutta tuo vain havainnollistavana esimerkkinä) ja saattaa joutua olemaan sinkkuna vähän pitempään, mutta kun nimenomaan haluan sellaisen kumppanin, jonka kanssa olisi myös vahva henkinen yhteys ja seksikin toimisi. En haluaa ketään vain tavan vuoksi ilman kipinää ja aitoa kiinnostusta.

Ja kuitenkin on niitä samanhenkisiäkin miehiä löytynyt eli ikisinkuksi en jäänyt. Millaiset kriteerit sinusta sitten olisivat fiksuja, jos ei samanhenkisyys, arvomaailma ja keskustelu-, kommunikointi- ja sosiaaliset taidot sitten ole hyviä kriteereitä?

Toi vaikuttaa kovin suunnitelmalliselta lähestymistavalta asiaan. Että haetaan mahdollisimman helppoa elämää, ilman yllätyksiä. Ja mikäs siinä. Monelle se sopii hyvin. Moni ei kaipaa jännitystä, eikä löytämisen iloa. Siis ei minään arvosteluna tämä, mutta tossa haetaan kovin valmista pakettia. Ihmiset kun harvoin ovat valmiita. Kun se paketti harvoin on sama enää 10 vuoden päästä, ja itsekään tuskin on sama. Tai ehkä vanhemmalla iällä alkavat olla jo enemmän muuttumattomassa tilassa. Se on kuitenkin se parisuhde mikä muokkaa nuoreta ihmistä hyvin voimakkaasti. Tai ainakin pitäisi muokata, jos aikomus on huomioida toisiaan, ja toistensa tavoitteita elämässä. Toki kyllä niinkin, että vaikka monia vastakohta viehättää, niin pitkää suhdetta sen kanssa on vaikea rakentaa. Ellei sitten, jälleen kerran, molemmat ole valmiita kasvamaan, ja antamaan toisen piirteille tilaa kukoistaa...  Liian vaikea selittää tätä kunnolla. Ei ois ehkä pitanyt edes aloittaa, mutta olkoot.

No mitä itse ehdotat? Jos kerran sinusta sellainen ihminen on tylsä vaihtoehto, jonka kanssa on hyvä ja luonteva olla, jonka kanssa viihtyy, ja jonka kanssa arvomaailmat osuvat yksiin. Niin, siinä olet oikeassa, että tottakai tällaisen ihmisen kanssa on helpompaa elää kuin sellaisen, jonka kanssa on jatkuvasti ristiriitoja ja jonka kanssa kommunikointi ja oleminen on hankalampaa. Mutta itse ainakaan en hae enkä kaipaa parisuhteesta vaikeuksia ja mitään turhaa draamaa. Se ei tarkoita, että elämä toisen kanssa olisi yllätyksetöntä ja tasapaksua, vaikka tullaankin toimeen ja sovitaan yhteen.

Koen suurta myötätuntoa, vaikkakin näin miehenä koen asian varmaan vähän toisella tavalla. Yhteistä on se, että nykyään et todellakaan voi olla varma, että hyvinkään alkanut juttu etenee mihinkään. Tähän on mielestäni monia syitä. Tinderissä ja deittipalstoilla harvemmin ehtii syntyä mitään syvempää, koska "kulman takana voi olla joku parempi". Aika harva jaksaa lähteä tutustumaan pitkäjänteisemmin toiseen, jos juttu ei lähde heti kulkemaan. Moni kokee, että heti alussa pitää natsata täysillä. Harrastuksissa ym. voi olla hankala lähestyä ketään. (Itselleni tosin kävi näin) Työpaikoilla voi olla liikaa pelissä, eli sama juttu.

Olen itsekin kokenut vaiheen, jossa mistään ei vaan tuntunut tulevan mitään. Ironista kyllä, tapasin nykyisen vaimoni, kun olin heittänyt pyyhkeen kehään vuosien treffeillä ravaamisen jälkeen. Kun tuli tarpeeksi monta epäonnistumista peräkkäin, totesin, että olen paljon paremman kohtelun arvoinen. En jaksanut enää nöyryyttää itseäni etsimällä hyväksyntää ihmisiltä, joilla ei ollut minulle annettavaa, eikä minulla heille. Kas kummaa, heti päätöksen jälkeen helpotti. Olin yksin jonkin aikaa. Juttu lähti harrastuspiiristä ja nyt on kohta neljä vuotta naimisissaoloa takana.

"Jos kerran sinusta sellainen ihminen on tylsä vaihtoehto, jonka kanssa on hyvä ja luonteva olla, jonka kanssa viihtyy, ja jonka kanssa arvomaailmat osuvat yksiin."

En mä nyt ihan noin sanonut. Ja painotin, että en arvostele. Älä siis ota sitä niin. Itse pidän jossain määrin yllätyksellisyydestä, ja erilaisuudesta, mutta ihmiset pitää eri asioista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toistuva kuvio? kirjoitti:

Aloin kerran tapailemaan naista, joka kysyi minulta JOKA ikinen päivä sen lyhyen muutaman viikon aikana, että mitä ajattelen hänestä, ja että olenhan kunniallisilla ajatuksilla liikkeellä. Vastasin, että nainen vaikuttaa kiinnostavalta ja ihan tosimielellä ollaan liikenteessä. Mutta en alkanut lupailemaan kuuta taivaalta, sillä ei tapailun alkuvaiheessa vielä voi tietää. Nainen tuntui ahdistuvan siitä kun lupausta yhteisestä asuntolainasta ei heti kuulunut, epävarmuus lisääntyi ja hän kyseli entistä enemmän asiasta.

Nämä jokapäiväiset vakuuttelut ja naisen epävarmuus alkoivat aika nopeasti ärsyttämään niin paljon, että oli pakko lopettaa orastava suhde. Johtopäätös: näin toimiva ihminen tulee hyvin helposti päätymään tapailemaan sellaisia tyyppejä jotka puhuvat heille paskaa, mutta tavalliset rehelliset tyypit he ajavat käytöksellään pois.

Täällä yksi vähän saman tyyppinen, en ihan noin äärimmäinen kuitenkaan. Mulle miehen pitää tehdä alusta alkaen hyvin selväksi että haluaa juuri minut, tai muuten en pysty heittäytymään suhteeseen. Jos mies vaikuttaa vähänkään epävarmalta, ongelmia on esissä. Olen itse ihminen joka ihastuu ja rakastuu harvoin mutta silloin kun se tapahtuu, se tapahtuu hyvin nopeasti. Suojelen vain itseäni varmistelemalla, että toinenkin on samalla sivulla.

Olen ollut tuollaisessa viritelmässä jossa mies selvästi epäröi, vaikka vakuuttelikin kiinnostustaan. Kamala kokemus josta opin ainakin sen, että jos huomaan miettiväni onko mies minusta kiinnostunut, on aika jatkaa eteenpäin.

Eli sulle kelpaa vain ne sellaiset isoleukaiset rautaisen itsetunnon omaavat lentäjäkirurgit jotka latelevat sulle jatkuvalla syötöllä romanttista virttä eivätkä laske sinua pois käsistään ja jos mies on vähänkään epävarma vaikka itsestään niin kenkää tulee.

Ei se haittaa jos on itsestään epävarma, ellei se sitten ilmene niin että voin tulkita, ettei mies ole tosissaan kiinnostunut minusta. Ei kiinnosta alkaa arvuuttelemaan, mitä mies minusta haluaa, vaan se pitää osata osoittaa selvästi.

No miten muuten se epävarmuus voisi esiintyä, kuin siinä muodossa että mies ei koe olevansa riittävä joka sitten puolestaan johtaa niihin omiin tulkintoihisi siitä käytöksestä, ettei tykkäisi susta tarpeeksi.

Jos näin, tällöin miehen tulee suoraan sanoa mistä käytös johtuu. Varmasti huonoitsetuntoinenkin ihminen osaa puhua, eikö? Ei mulle todellakaan olisi mikään ongelma jos mies kertoisi olevansa epävarma riittävyydestään. Sitten taas jos mies käyttäytyy huonon itsetunnon takia kuin ei olisi minusta kiinnostunut ja asiasta kysyttäessä joko valehtelee tai vastailee jotain ympäripyöreää, tietenkin vedän omat johtopäätökseni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toistuva kuvio? kirjoitti:

Aloin kerran tapailemaan naista, joka kysyi minulta JOKA ikinen päivä sen lyhyen muutaman viikon aikana, että mitä ajattelen hänestä, ja että olenhan kunniallisilla ajatuksilla liikkeellä. Vastasin, että nainen vaikuttaa kiinnostavalta ja ihan tosimielellä ollaan liikenteessä. Mutta en alkanut lupailemaan kuuta taivaalta, sillä ei tapailun alkuvaiheessa vielä voi tietää. Nainen tuntui ahdistuvan siitä kun lupausta yhteisestä asuntolainasta ei heti kuulunut, epävarmuus lisääntyi ja hän kyseli entistä enemmän asiasta.

Nämä jokapäiväiset vakuuttelut ja naisen epävarmuus alkoivat aika nopeasti ärsyttämään niin paljon, että oli pakko lopettaa orastava suhde. Johtopäätös: näin toimiva ihminen tulee hyvin helposti päätymään tapailemaan sellaisia tyyppejä jotka puhuvat heille paskaa, mutta tavalliset rehelliset tyypit he ajavat käytöksellään pois.

Täällä yksi vähän saman tyyppinen, en ihan noin äärimmäinen kuitenkaan. Mulle miehen pitää tehdä alusta alkaen hyvin selväksi että haluaa juuri minut, tai muuten en pysty heittäytymään suhteeseen. Jos mies vaikuttaa vähänkään epävarmalta, ongelmia on esissä. Olen itse ihminen joka ihastuu ja rakastuu harvoin mutta silloin kun se tapahtuu, se tapahtuu hyvin nopeasti. Suojelen vain itseäni varmistelemalla, että toinenkin on samalla sivulla.

Olen ollut tuollaisessa viritelmässä jossa mies selvästi epäröi, vaikka vakuuttelikin kiinnostustaan. Kamala kokemus josta opin ainakin sen, että jos huomaan miettiväni onko mies minusta kiinnostunut, on aika jatkaa eteenpäin.

Tässä hyvä esimerkki kohtuuttomista vaatimuksista. Ehkä myös heikosta itsetunnosta. Mikäköhän toi aikajana on millä toisen osapuolen pitäis kans olla valmis heittäytymään täysillä? Jos toinen epäröi, niin voi myös miettiä, että miksi. Pelottaako sitä liika into? Onko häntä kenties satutettu? Onko ehkä sattunut kohdalle aiemminkin henkilö, joka ihastuu ja rakastuu salamavauhtia, ja ihan samalla salamavauhdilla se ihastus ja rakastus onkin lopahtanut? Se nimittäin on aika tyypillistä. Sellaisesta voi tulla epäröiväksi seuraavalla kerralla, jos on aiemmin erehtynyt heittäytymään salamarakastujan matkaan. 

Olennaista on että mies osaa kommunikoida miksi epäröi. Jos syy on oikeasti jokin ei-minusta-johtuva, ei ongelmaa.

Mielestäni odotukseni ei ole kohtuuton, koska olen itse nopea ihastuja. Kai saan haluta takaisin samaa mitä itse annan toiselle? Pitäisikö ihastuneena jäädä kiduttamaan itseään ja odottamaan, kun se toinen arpoo ja punnitsee, olenko sittenkään sitä mitä hän hakee?

Vierailija kirjoitti:

Koen suurta myötätuntoa, vaikkakin näin miehenä koen asian varmaan vähän toisella tavalla. Yhteistä on se, että nykyään et todellakaan voi olla varma, että hyvinkään alkanut juttu etenee mihinkään. Tähän on mielestäni monia syitä. Tinderissä ja deittipalstoilla harvemmin ehtii syntyä mitään syvempää, koska "kulman takana voi olla joku parempi". Aika harva jaksaa lähteä tutustumaan pitkäjänteisemmin toiseen, jos juttu ei lähde heti kulkemaan. Moni kokee, että heti alussa pitää natsata täysillä. Harrastuksissa ym. voi olla hankala lähestyä ketään. (Itselleni tosin kävi näin) Työpaikoilla voi olla liikaa pelissä, eli sama juttu.

Olen itsekin kokenut vaiheen, jossa mistään ei vaan tuntunut tulevan mitään. Ironista kyllä, tapasin nykyisen vaimoni, kun olin heittänyt pyyhkeen kehään vuosien treffeillä ravaamisen jälkeen. Kun tuli tarpeeksi monta epäonnistumista peräkkäin, totesin, että olen paljon paremman kohtelun arvoinen. En jaksanut enää nöyryyttää itseäni etsimällä hyväksyntää ihmisiltä, joilla ei ollut minulle annettavaa, eikä minulla heille. Kas kummaa, heti päätöksen jälkeen helpotti. Olin yksin jonkin aikaa. Juttu lähti harrastuspiiristä ja nyt on kohta neljä vuotta naimisissaoloa takana.

Yksi syy miksi itse pidän Tinderiä keskimäärin aika toimimattomana on juurikin tuo, että se tutustuminen on yleensä niin hankalaa ja aikaa vievää. Siellähän tapaa siis täysin tuntemattomia ihmisiä, jotka eivät muuten ole omassa elämässään mitenkään läsnä, joten sellaista hitaammin alkanutta ns. luonnollista tutustumista ei oikein tapahdu, kuten harrastusten, koulun tai kaveripiirin kautta tavattujen henkilöiden kanssa. Siksi siellä odotetaan sitä tiettyä kipinää ja sytykettä, joka antaisi motivaatiota tutustua lähemmin. Sen takia monet ihan kivat treffit, joissa ei varsinaisesti ollut mitään vikaa loppujen lopuksi kuitenkin jää vain niihin yksiin treffeihin, koska ainoa tapa tavata sitä toista on sopimalla sopia jokin tietty aika ja paikka tapaamiselle, kun sellaisia ns. vahingossa tapaamisia ei vain tule, koska ei olla muuta kautta läsnä toisten elämässä mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

ap999 kirjoitti:

Kaikille pullukoille ei riitä tarpeeksi isoa nallekarhua, ku pitäs olla isompi mitä itse :D

älkee poistako kommentteja heti :/

Mä kyllä tykkäisin, jos miehessä on painoa, koska itselläkin on. Kukkakepit ei kiinnosta. Mutta tuo pituus on kyllä itsellä sellanen kynnys. Niin miehekästä alle 175-senttistä en ole tavannut, että pystyisin kompromissiin. Vaikka kuinka yrittäisin.

Sulla varmasti riittää vientiä, et on varaa valita ne pitkät miehet. 😅

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koen suurta myötätuntoa, vaikkakin näin miehenä koen asian varmaan vähän toisella tavalla. Yhteistä on se, että nykyään et todellakaan voi olla varma, että hyvinkään alkanut juttu etenee mihinkään. Tähän on mielestäni monia syitä. Tinderissä ja deittipalstoilla harvemmin ehtii syntyä mitään syvempää, koska "kulman takana voi olla joku parempi". Aika harva jaksaa lähteä tutustumaan pitkäjänteisemmin toiseen, jos juttu ei lähde heti kulkemaan. Moni kokee, että heti alussa pitää natsata täysillä. Harrastuksissa ym. voi olla hankala lähestyä ketään. (Itselleni tosin kävi näin) Työpaikoilla voi olla liikaa pelissä, eli sama juttu.

Olen itsekin kokenut vaiheen, jossa mistään ei vaan tuntunut tulevan mitään. Ironista kyllä, tapasin nykyisen vaimoni, kun olin heittänyt pyyhkeen kehään vuosien treffeillä ravaamisen jälkeen. Kun tuli tarpeeksi monta epäonnistumista peräkkäin, totesin, että olen paljon paremman kohtelun arvoinen. En jaksanut enää nöyryyttää itseäni etsimällä hyväksyntää ihmisiltä, joilla ei ollut minulle annettavaa, eikä minulla heille. Kas kummaa, heti päätöksen jälkeen helpotti. Olin yksin jonkin aikaa. Juttu lähti harrastuspiiristä ja nyt on kohta neljä vuotta naimisissaoloa takana.

Yksi syy miksi itse pidän Tinderiä keskimäärin aika toimimattomana on juurikin tuo, että se tutustuminen on yleensä niin hankalaa ja aikaa vievää. Siellähän tapaa siis täysin tuntemattomia ihmisiä, jotka eivät muuten ole omassa elämässään mitenkään läsnä, joten sellaista hitaammin alkanutta ns. luonnollista tutustumista ei oikein tapahdu, kuten harrastusten, koulun tai kaveripiirin kautta tavattujen henkilöiden kanssa. Siksi siellä odotetaan sitä tiettyä kipinää ja sytykettä, joka antaisi motivaatiota tutustua lähemmin. Sen takia monet ihan kivat treffit, joissa ei varsinaisesti ollut mitään vikaa loppujen lopuksi kuitenkin jää vain niihin yksiin treffeihin, koska ainoa tapa tavata sitä toista on sopimalla sopia jokin tietty aika ja paikka tapaamiselle, kun sellaisia ns. vahingossa tapaamisia ei vain tule, koska ei olla muuta kautta läsnä toisten elämässä mitenkään.

Mun mielestä Tinder on ihan kiva esimerkiksi sellaisiin tilanteisiin, jos kohtaa tosielämässä jonkun kiinnostavan ihmisen mutta ei kehtaa mennä juttelemaan. Tilannekin saattaa olla sellainen, ettei mahdollisuutta oikein olekaan. Tinderin kautta voi sitten selvittää onko kyseinen heppu haku päällä ja onko kiinnostus mahdollisesti molemminpuolista. Ainakin itselläni on huomattavasti matalampi kynnys aloittaa tutustuminen Tinderin kautta kuin kasvotusten, koska tällöin voi olla varma että toinenkin on kiinnostunut. Itselläni on tällä hetkellä mielessä tosielämästä parikin kiinnostavaa ihmistä, joiden takia olen suunnitellut meneväni Tinderiin. Ehkä ovat siellä, ehkä eivät. Enää en missään tapauksessa lähtisi tykkäilemään ihmisistä, joita en ole koskaan tosielämässä nähnyt, sillä näissä riski pettymykseen on liian suuri. Pelkistä kuvista ja teksteistä ei pysty yhtään sanomaan onko ihminen mun tyyppiä vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koen suurta myötätuntoa, vaikkakin näin miehenä koen asian varmaan vähän toisella tavalla. Yhteistä on se, että nykyään et todellakaan voi olla varma, että hyvinkään alkanut juttu etenee mihinkään. Tähän on mielestäni monia syitä. Tinderissä ja deittipalstoilla harvemmin ehtii syntyä mitään syvempää, koska "kulman takana voi olla joku parempi". Aika harva jaksaa lähteä tutustumaan pitkäjänteisemmin toiseen, jos juttu ei lähde heti kulkemaan. Moni kokee, että heti alussa pitää natsata täysillä. Harrastuksissa ym. voi olla hankala lähestyä ketään. (Itselleni tosin kävi näin) Työpaikoilla voi olla liikaa pelissä, eli sama juttu.

Olen itsekin kokenut vaiheen, jossa mistään ei vaan tuntunut tulevan mitään. Ironista kyllä, tapasin nykyisen vaimoni, kun olin heittänyt pyyhkeen kehään vuosien treffeillä ravaamisen jälkeen. Kun tuli tarpeeksi monta epäonnistumista peräkkäin, totesin, että olen paljon paremman kohtelun arvoinen. En jaksanut enää nöyryyttää itseäni etsimällä hyväksyntää ihmisiltä, joilla ei ollut minulle annettavaa, eikä minulla heille. Kas kummaa, heti päätöksen jälkeen helpotti. Olin yksin jonkin aikaa. Juttu lähti harrastuspiiristä ja nyt on kohta neljä vuotta naimisissaoloa takana.

Yksi syy miksi itse pidän Tinderiä keskimäärin aika toimimattomana on juurikin tuo, että se tutustuminen on yleensä niin hankalaa ja aikaa vievää. Siellähän tapaa siis täysin tuntemattomia ihmisiä, jotka eivät muuten ole omassa elämässään mitenkään läsnä, joten sellaista hitaammin alkanutta ns. luonnollista tutustumista ei oikein tapahdu, kuten harrastusten, koulun tai kaveripiirin kautta tavattujen henkilöiden kanssa. Siksi siellä odotetaan sitä tiettyä kipinää ja sytykettä, joka antaisi motivaatiota tutustua lähemmin. Sen takia monet ihan kivat treffit, joissa ei varsinaisesti ollut mitään vikaa loppujen lopuksi kuitenkin jää vain niihin yksiin treffeihin, koska ainoa tapa tavata sitä toista on sopimalla sopia jokin tietty aika ja paikka tapaamiselle, kun sellaisia ns. vahingossa tapaamisia ei vain tule, koska ei olla muuta kautta läsnä toisten elämässä mitenkään.

Mun mielestä Tinder on ihan kiva esimerkiksi sellaisiin tilanteisiin, jos kohtaa tosielämässä jonkun kiinnostavan ihmisen mutta ei kehtaa mennä juttelemaan. Tilannekin saattaa olla sellainen, ettei mahdollisuutta oikein olekaan. Tinderin kautta voi sitten selvittää onko kyseinen heppu haku päällä ja onko kiinnostus mahdollisesti molemminpuolista. Ainakin itselläni on huomattavasti matalampi kynnys aloittaa tutustuminen Tinderin kautta kuin kasvotusten, koska tällöin voi olla varma että toinenkin on kiinnostunut. Itselläni on tällä hetkellä mielessä tosielämästä parikin kiinnostavaa ihmistä, joiden takia olen suunnitellut meneväni Tinderiin. Ehkä ovat siellä, ehkä eivät. Enää en missään tapauksessa lähtisi tykkäilemään ihmisistä, joita en ole koskaan tosielämässä nähnyt, sillä näissä riski pettymykseen on liian suuri. Pelkistä kuvista ja teksteistä ei pysty yhtään sanomaan onko ihminen mun tyyppiä vai ei.

Samaa mieltä sinänsä, mutta onhan tuo myös vähän hakuammuntaa. Itselläkin on tilanne, että yöelämässä on tullut muutaman kerran vastaan kiinnostava ihminen, mutta ei oikein ole tilaisuutta päästä jutuille. Eipä ole tullut Tinderissä vastaan, mutta eihän se silti ole merkki vielä yhtään mistään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koen suurta myötätuntoa, vaikkakin näin miehenä koen asian varmaan vähän toisella tavalla. Yhteistä on se, että nykyään et todellakaan voi olla varma, että hyvinkään alkanut juttu etenee mihinkään. Tähän on mielestäni monia syitä. Tinderissä ja deittipalstoilla harvemmin ehtii syntyä mitään syvempää, koska "kulman takana voi olla joku parempi". Aika harva jaksaa lähteä tutustumaan pitkäjänteisemmin toiseen, jos juttu ei lähde heti kulkemaan. Moni kokee, että heti alussa pitää natsata täysillä. Harrastuksissa ym. voi olla hankala lähestyä ketään. (Itselleni tosin kävi näin) Työpaikoilla voi olla liikaa pelissä, eli sama juttu.

Olen itsekin kokenut vaiheen, jossa mistään ei vaan tuntunut tulevan mitään. Ironista kyllä, tapasin nykyisen vaimoni, kun olin heittänyt pyyhkeen kehään vuosien treffeillä ravaamisen jälkeen. Kun tuli tarpeeksi monta epäonnistumista peräkkäin, totesin, että olen paljon paremman kohtelun arvoinen. En jaksanut enää nöyryyttää itseäni etsimällä hyväksyntää ihmisiltä, joilla ei ollut minulle annettavaa, eikä minulla heille. Kas kummaa, heti päätöksen jälkeen helpotti. Olin yksin jonkin aikaa. Juttu lähti harrastuspiiristä ja nyt on kohta neljä vuotta naimisissaoloa takana.

Yksi syy miksi itse pidän Tinderiä keskimäärin aika toimimattomana on juurikin tuo, että se tutustuminen on yleensä niin hankalaa ja aikaa vievää. Siellähän tapaa siis täysin tuntemattomia ihmisiä, jotka eivät muuten ole omassa elämässään mitenkään läsnä, joten sellaista hitaammin alkanutta ns. luonnollista tutustumista ei oikein tapahdu, kuten harrastusten, koulun tai kaveripiirin kautta tavattujen henkilöiden kanssa. Siksi siellä odotetaan sitä tiettyä kipinää ja sytykettä, joka antaisi motivaatiota tutustua lähemmin. Sen takia monet ihan kivat treffit, joissa ei varsinaisesti ollut mitään vikaa loppujen lopuksi kuitenkin jää vain niihin yksiin treffeihin, koska ainoa tapa tavata sitä toista on sopimalla sopia jokin tietty aika ja paikka tapaamiselle, kun sellaisia ns. vahingossa tapaamisia ei vain tule, koska ei olla muuta kautta läsnä toisten elämässä mitenkään.

Mun mielestä Tinder on ihan kiva esimerkiksi sellaisiin tilanteisiin, jos kohtaa tosielämässä jonkun kiinnostavan ihmisen mutta ei kehtaa mennä juttelemaan. Tilannekin saattaa olla sellainen, ettei mahdollisuutta oikein olekaan. Tinderin kautta voi sitten selvittää onko kyseinen heppu haku päällä ja onko kiinnostus mahdollisesti molemminpuolista. Ainakin itselläni on huomattavasti matalampi kynnys aloittaa tutustuminen Tinderin kautta kuin kasvotusten, koska tällöin voi olla varma että toinenkin on kiinnostunut. Itselläni on tällä hetkellä mielessä tosielämästä parikin kiinnostavaa ihmistä, joiden takia olen suunnitellut meneväni Tinderiin. Ehkä ovat siellä, ehkä eivät. Enää en missään tapauksessa lähtisi tykkäilemään ihmisistä, joita en ole koskaan tosielämässä nähnyt, sillä näissä riski pettymykseen on liian suuri. Pelkistä kuvista ja teksteistä ei pysty yhtään sanomaan onko ihminen mun tyyppiä vai ei.

Samaa mieltä sinänsä, mutta onhan tuo myös vähän hakuammuntaa. Itselläkin on tilanne, että yöelämässä on tullut muutaman kerran vastaan kiinnostava ihminen, mutta ei oikein ole tilaisuutta päästä jutuille. Eipä ole tullut Tinderissä vastaan, mutta eihän se silti ole merkki vielä yhtään mistään.

Totta. Pidän hyvin todennäköisenä ettei noistakaan kumpikaan olisi siellä, mutta pieni mahdollisuus on. Toisaalta voisi käydä niinkin että vaikka olisivat, en välttämättä edes tunnistaisi kuvista. En tiedä kummankaan nimeä joten pitäisi yrittää pelkästään kuvien perusteella tunnistaa. Moni näyttää kuvissa ihan erilaiselta kuin oikeasti, tuskin tunnistaa samaksi ihmiseksi.

Elättelen kyllä toiveita että jotain juttua kehkeytyisi muuten kuin Tinderin kautta, joko toisen näistä tai jonkun muun kiinnostavan kanssa, mutta tuskin tulee tapahtumaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toistuva kuvio? kirjoitti:

Aloin kerran tapailemaan naista, joka kysyi minulta JOKA ikinen päivä sen lyhyen muutaman viikon aikana, että mitä ajattelen hänestä, ja että olenhan kunniallisilla ajatuksilla liikkeellä. Vastasin, että nainen vaikuttaa kiinnostavalta ja ihan tosimielellä ollaan liikenteessä. Mutta en alkanut lupailemaan kuuta taivaalta, sillä ei tapailun alkuvaiheessa vielä voi tietää. Nainen tuntui ahdistuvan siitä kun lupausta yhteisestä asuntolainasta ei heti kuulunut, epävarmuus lisääntyi ja hän kyseli entistä enemmän asiasta.

Nämä jokapäiväiset vakuuttelut ja naisen epävarmuus alkoivat aika nopeasti ärsyttämään niin paljon, että oli pakko lopettaa orastava suhde. Johtopäätös: näin toimiva ihminen tulee hyvin helposti päätymään tapailemaan sellaisia tyyppejä jotka puhuvat heille paskaa, mutta tavalliset rehelliset tyypit he ajavat käytöksellään pois.

Täällä yksi vähän saman tyyppinen, en ihan noin äärimmäinen kuitenkaan. Mulle miehen pitää tehdä alusta alkaen hyvin selväksi että haluaa juuri minut, tai muuten en pysty heittäytymään suhteeseen. Jos mies vaikuttaa vähänkään epävarmalta, ongelmia on esissä. Olen itse ihminen joka ihastuu ja rakastuu harvoin mutta silloin kun se tapahtuu, se tapahtuu hyvin nopeasti. Suojelen vain itseäni varmistelemalla, että toinenkin on samalla sivulla.

Olen ollut tuollaisessa viritelmässä jossa mies selvästi epäröi, vaikka vakuuttelikin kiinnostustaan. Kamala kokemus josta opin ainakin sen, että jos huomaan miettiväni onko mies minusta kiinnostunut, on aika jatkaa eteenpäin.

Tässä hyvä esimerkki kohtuuttomista vaatimuksista. Ehkä myös heikosta itsetunnosta. Mikäköhän toi aikajana on millä toisen osapuolen pitäis kans olla valmis heittäytymään täysillä? Jos toinen epäröi, niin voi myös miettiä, että miksi. Pelottaako sitä liika into? Onko häntä kenties satutettu? Onko ehkä sattunut kohdalle aiemminkin henkilö, joka ihastuu ja rakastuu salamavauhtia, ja ihan samalla salamavauhdilla se ihastus ja rakastus onkin lopahtanut? Se nimittäin on aika tyypillistä. Sellaisesta voi tulla epäröiväksi seuraavalla kerralla, jos on aiemmin erehtynyt heittäytymään salamarakastujan matkaan. 

Olennaista on että mies osaa kommunikoida miksi epäröi. Jos syy on oikeasti jokin ei-minusta-johtuva, ei ongelmaa.

Mielestäni odotukseni ei ole kohtuuton, koska olen itse nopea ihastuja. Kai saan haluta takaisin samaa mitä itse annan toiselle? Pitäisikö ihastuneena jäädä kiduttamaan itseään ja odottamaan, kun se toinen arpoo ja punnitsee, olenko sittenkään sitä mitä hän hakee?

Totta, hyvä olisi kommunikoida sen verran, että kertoo mistä epäröinti johtuu. Ja tietenkin saat haluta ihan mitä haluat. Eikä sun tarvi jäädä odottamaan mitään, jos et siihen pysty. Nopeasti ihastuvilla/rakastuvilla vaan on usein taipumus yhtä nopeasti lakata olemasta ihastunut, ja suhde ei johda mihinkään sen enempään. En tarkoita että sinä tekisit niin. Voi vaan olla, että jää jotain saamatta, jos ei ole valmis yhtään tinkimään omista toimintamalleistaan. Toiselta voi myös kysyä, että mikä arveluttaa, jos vaikuttaa empivän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toistuva kuvio? kirjoitti:

Aloin kerran tapailemaan naista, joka kysyi minulta JOKA ikinen päivä sen lyhyen muutaman viikon aikana, että mitä ajattelen hänestä, ja että olenhan kunniallisilla ajatuksilla liikkeellä. Vastasin, että nainen vaikuttaa kiinnostavalta ja ihan tosimielellä ollaan liikenteessä. Mutta en alkanut lupailemaan kuuta taivaalta, sillä ei tapailun alkuvaiheessa vielä voi tietää. Nainen tuntui ahdistuvan siitä kun lupausta yhteisestä asuntolainasta ei heti kuulunut, epävarmuus lisääntyi ja hän kyseli entistä enemmän asiasta.

Nämä jokapäiväiset vakuuttelut ja naisen epävarmuus alkoivat aika nopeasti ärsyttämään niin paljon, että oli pakko lopettaa orastava suhde. Johtopäätös: näin toimiva ihminen tulee hyvin helposti päätymään tapailemaan sellaisia tyyppejä jotka puhuvat heille paskaa, mutta tavalliset rehelliset tyypit he ajavat käytöksellään pois.

Täällä yksi vähän saman tyyppinen, en ihan noin äärimmäinen kuitenkaan. Mulle miehen pitää tehdä alusta alkaen hyvin selväksi että haluaa juuri minut, tai muuten en pysty heittäytymään suhteeseen. Jos mies vaikuttaa vähänkään epävarmalta, ongelmia on esissä. Olen itse ihminen joka ihastuu ja rakastuu harvoin mutta silloin kun se tapahtuu, se tapahtuu hyvin nopeasti. Suojelen vain itseäni varmistelemalla, että toinenkin on samalla sivulla.

Olen ollut tuollaisessa viritelmässä jossa mies selvästi epäröi, vaikka vakuuttelikin kiinnostustaan. Kamala kokemus josta opin ainakin sen, että jos huomaan miettiväni onko mies minusta kiinnostunut, on aika jatkaa eteenpäin.

Tässä hyvä esimerkki kohtuuttomista vaatimuksista. Ehkä myös heikosta itsetunnosta. Mikäköhän toi aikajana on millä toisen osapuolen pitäis kans olla valmis heittäytymään täysillä? Jos toinen epäröi, niin voi myös miettiä, että miksi. Pelottaako sitä liika into? Onko häntä kenties satutettu? Onko ehkä sattunut kohdalle aiemminkin henkilö, joka ihastuu ja rakastuu salamavauhtia, ja ihan samalla salamavauhdilla se ihastus ja rakastus onkin lopahtanut? Se nimittäin on aika tyypillistä. Sellaisesta voi tulla epäröiväksi seuraavalla kerralla, jos on aiemmin erehtynyt heittäytymään salamarakastujan matkaan. 

Olennaista on että mies osaa kommunikoida miksi epäröi. Jos syy on oikeasti jokin ei-minusta-johtuva, ei ongelmaa.

Mielestäni odotukseni ei ole kohtuuton, koska olen itse nopea ihastuja. Kai saan haluta takaisin samaa mitä itse annan toiselle? Pitäisikö ihastuneena jäädä kiduttamaan itseään ja odottamaan, kun se toinen arpoo ja punnitsee, olenko sittenkään sitä mitä hän hakee?

Totta, hyvä olisi kommunikoida sen verran, että kertoo mistä epäröinti johtuu. Ja tietenkin saat haluta ihan mitä haluat. Eikä sun tarvi jäädä odottamaan mitään, jos et siihen pysty. Nopeasti ihastuvilla/rakastuvilla vaan on usein taipumus yhtä nopeasti lakata olemasta ihastunut, ja suhde ei johda mihinkään sen enempään. En tarkoita että sinä tekisit niin. Voi vaan olla, että jää jotain saamatta, jos ei ole valmis yhtään tinkimään omista toimintamalleistaan. Toiselta voi myös kysyä, että mikä arveluttaa, jos vaikuttaa empivän.

Joo no en ole ihminen, jonka ihastuminen lakkaisi helposti. Jos olen ihastunut mutta jutusta ei ole tullutkaan mitään, olen ollut pahimmillaan vielä vuosia henkisesti kiinni siinä ihmisessä. Tarkoittaa siis sitä, etten pysty kiinnostumaan kenestäkään muusta vaikka haluaisin, ja ehkä vielä elättelen toiveita hänen suhteensa. Joudun tekemään todella töitä että kerran alkunsa saanut ihastus sammuu.