Herrajumala, menee taas hermot mun vanhempiin

Vierailija kirjoitti:

Joillain vanhuksilla koko elämä on ollut pelkkää suorittamista ja on vielä vanhuudessakin. Ei ole koskaan tunnettu mitään aitoja tunteita eikä niitä sitten tietenkään enää vanhanakaan ole. Kai he ajattelevat, että pyhät on pakko viettää perheen kanssa, koska mitähän ne naapuritkin muuten ajattelisivat. Toisaalta näissä on monesti se hyvä puoli, että ovat jättäneet lapsensa lapsena täysin heitteille, joten lapset ovat joskus saaneet kehittyä rauhassa ja onnistuneet tuntemaan tunteitakin.

Nämä marttyyrivanhukset taas eivät tunne muuta kuin katkeruutta ja mielipahaa, koska koko elämä oli pelkkää esitystä.

Nykyisten vanhusten elämä on voinut olla työntäyteistä, suuret ikäluokat osa lähti köyhistä kodeista tehden raskaita teollisuustöitä vaikkapa kolmessa vuorossa tai naiset etenkin pienipalkkaisia hommia. Ei siinä joutanut "valaistumaan" ja tunteita pohtimaan päivät pitkät.

Olkaa nuoret naiset kiitollisia helposta elämästänne jossa joudatte vatkuttamaan tunteita ja vihaanne.

Minunkaan vanhemmat eivät ole välittäneet tutustua minuun. Ovat luoneet minusta kuvan omien epävarmuuksien kautta (hyvä koulutus -> ylimielinen, kasvissyöjä -> tekopyhä, lesbo -> itseltään hukassa oleva perverssi. Kuultu suoraan heidän suustaan). Ja höysteeksi piirteitä mitä minulla oli 15 vuotta sitten asuessaan heidän kanssaan.

Käyttäytyvät selvinpäin vieraskoreasti ja passiivis-aggressiivisesti, humalassa joko rentoutuvat tai alkavat haukkua. Nyt aikuisena olen minimoinut yhteydenpidon enkä käy hellä enää kylässä edes vuosittain. En vastaa puhelimeen ja viesteihin vain joskus.

Yritin joskus luoda heihin tasa-arvoista suhdetta ja tutustua aidosti, mutta siitä ei ollut mitään apua. Heitä ärsyttää asiat jotka vaativat ajattelua ja vanhojen ajatusmallien tarkastelua. Luovutin ja myönsin tosiasiat.

 .

Kylläpä oli taas selkeä aloitus.

Joskus ihmettelen.

Vierailija kirjoitti:

Nyt pitäisi sitten jaksaa tän muun elämän ohessa suorittaa jotain ruusunpunaista vanhempi-lapset unelmaa, jolla ei ole mitään todellisuuden pohjaa. Se unelma kumisee tyhjyyttään. Ja vanhempi-lapsi-suhde-juna on jo mennyt.

Ai miksi pitäisi? Aikuisuudessa on se hyvä puoli, että voi viimein itse valita seuransa.

Vierailija kirjoitti:

Miten niiden ihmisten kanssa ollaan?

Juuri ja juuri jaksan sen pakollisen kahvihetken, kaikki muu on silkkaa hammasten kiristelyä ja teennäistä hymistelyä.

Kumpikaan vanhemmistani ei tunne minua lainkaan ihmisenä. Heillä on jotain omia käsityksiään, sillä perusteella, miten olen joskus pikkulapsuudessa käyttäytynyt. Isäni ei ole koskaan ollut läsnä: aina jossain, omilla mielenkiintoisilla työreissuillaan ja äitini taas on valittaja-marttyyrien kuningatar/tuurijuoppo, jonka kanssa voi keskustella vain hyvin yksinkertaisella tasolla. Kumpikaan ei ole koskaan halunnut tutustua minuun. Lapsena vietin suurimman osan ajasta mummolassa tai vapaana viilettäen kylillä ja kukaan ei koskaan kysynyt missä olin ollut tai tehnyt... Nyt pitäisi sitten jaksaa tän muun elämän ohessa suorittaa jotain ruusunpunaista vanhempi-lapset unelmaa, jolla ei ole mitään todellisuuden pohjaa. Se unelma kumisee tyhjyyttään. Ja vanhempi-lapsi-suhde-juna on jo mennyt.

Älä valita, hoida oma elämäs.

Aikanaan saat viedä haudalle kynttilän.

Vierailija kirjoitti:

Kun poikamme meni naimisiin miniä ei halunnut käydä meillä, poika nolona kertoi kun suoraan kysyin. Kysyimme pojallamme mitä olemme tehneet väärin, vävy käy meillä mielellään, jopa ilman vaimoaan (tytärtämme).

Ei osannut poika kertoa mitä on vialla, ei vaan miniä viitsinyt käydä.

Syntyi sitten lapsia kumpaankin perheeseen. Tyttären lapsia saimme hoitaa, miniä käski meidän pysyä esikoisen synnyttyä poissa heiltä.

Nyt kun muksut ovat kasvaneet hiukan ja olemme tyttären lasten kanssa matkustelleet ja hoitaneet, että pääsevät kahdestakin johonkin, on miniä herännyt.

Poika tuli kertomaan, että olisi tasapuolista jos heidänkin lapsensa saisi tulla matkoille, mökille ja yökylään.

Sanoimme mieheni kanssa, että niin makaa kuin petaa ja lähetimme miniälle terveiset, että hoitaa nyt itse kun in niin halunnut.

Lapsia hankitaan sen takia että heillä voi alkuun leikkiä. Ei ole enää samanlaista kun talo on täynnä toisia aikuisia tai melkein sellaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt pitäisi sitten jaksaa tän muun elämän ohessa suorittaa jotain ruusunpunaista vanhempi-lapset unelmaa, jolla ei ole mitään todellisuuden pohjaa. Se unelma kumisee tyhjyyttään. Ja vanhempi-lapsi-suhde-juna on jo mennyt.

-ap-

 

Miksi pitäisi jaksaa? Kuka niin määrää? Jos ei vanhemmat jaksa kiinnostua lapsestaan niin tuskin lapsenlapsistakaan. En ole tekemisissä vanhempieni kanssa, puolin ja toisin ei kiinnosta.

Itseasiassa aika monia ne lapsenlapset alkavat kiinnostaa, tuollaisten ihmisten kohdalla lähinnä vallankäytön välineinä.

Jos ei ole lastaan rakastanut aidosti, ei voi rakastaa lapsenlastaankaan aidosti.

Jos lastaan ei rakasta aidosti, ei rakasta ketään sitten, tarkoititko sitä ? 

Oli aina niin mukava mennä kotiin/anoppilaan lomilla juhlapyhinä, juhlapäivinä, vaikka ei nyt mitään loistojuhlia järjestettykään. Siellä tapasi muitakin sukulaisia, ja se oli vaan sellaista mukavaa ja luontevaa yhdessäoloa. Ei ole sellaista enää nykyään. 

Vierailija kirjoitti:

Voin hyvin samaistu ap:n fiiliksiin. Mulla oli myös tuommoisia fiiliksiä vuosikausia. Onneksi useampi vuosi sitten sain tehtyä ratkaisun ja katkaistua välit mun vanhempiin.

Aluksi oli jännä kun tunsin siitäkin jotenkin syyllisyyttä. Niin saakelin syvälle ne ovat saaneet tuommoiset asiat muhun lapsena/nuorena iskostettua.

Nyt kun olen saanut elää ilman heitä jo pidempään, alkaa vasta kunnolla avautua, miten "sairasta" heidän touhunsa on.

Naurettavinta on, että he koittavat saada seurattua elämääni jollain salanimillä, tekaistuilla ig- ja twitter-tileillä. Mutta, koska tunnen heidät läpikotaisin, tunnistan heti, milloin he on kyseessä ja sormi osuu samantien blokki-napille.

Tiedän, että lukevat tätäkin palstaa toisinaan. Toivottavasti lukevat tämänkin ja tunnistavat itsensä. Osaisivatpa edes hävetä.

Taidat olla vainoharhainen. Suosittelen hoitoon hakeutumista ennen kuin pahenee.

Vierailija kirjoitti:

Aikanaan saat viedä haudalle kynttilän.

Joo tämä! Ensin hoetaan "kyllä sitten ymmärrät, kun saat lapsia". Saan lapsia, ja silloin vasta ymmärrän kuinka sairasta perhe-elämää ja kasvatusta meillä on harrastettu. "Kyllä sitten ymmärrät, kun lapsesi ovat isompia". Lapset kasvavat isommiksi, ja alkavat myös ihmetellä isovanhempien käyttäytymistä. "Kyllä sitten tajuat, kun meitä ei enää ole!" hoetaan nyt. Saapa nähdä, ehkäpä sitten saan valtavan katumuksen täytteisen oivalluksen... 

Pian nekin kasvaa horsmaa

Jättäkääpä perintökin sitten joillekin muille

Vierailija kirjoitti:

Jättäkääpä perintökin sitten joillekin muille

Oppikirjaesimerkki narsistivanhemman vastauksesta.

Et ansaitse sukulaisia, sitten kun sukusi on sinut hylännyt alat arvostaa läheisiäsi.

Vierailija kirjoitti:

Jättäkääpä perintökin sitten joillekin muille

On mun äiti täällä palstalla?!? :D

Vierailija kirjoitti:

Et ansaitse sukulaisia, sitten kun sukusi on sinut hylännyt alat arvostaa läheisiäsi.

Ei voi olla totta! Kaikki nämä klassikot yksi toisensa jälkeen! :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun poikamme meni naimisiin miniä ei halunnut käydä meillä, poika nolona kertoi kun suoraan kysyin. Kysyimme pojallamme mitä olemme tehneet väärin, vävy käy meillä mielellään, jopa ilman vaimoaan (tytärtämme).

Ei osannut poika kertoa mitä on vialla, ei vaan miniä viitsinyt käydä.

Syntyi sitten lapsia kumpaankin perheeseen. Tyttären lapsia saimme hoitaa, miniä käski meidän pysyä esikoisen synnyttyä poissa heiltä.

Nyt kun muksut ovat kasvaneet hiukan ja olemme tyttären lasten kanssa matkustelleet ja hoitaneet, että pääsevät kahdestakin johonkin, on miniä herännyt.

Poika tuli kertomaan, että olisi tasapuolista jos heidänkin lapsensa saisi tulla matkoille, mökille ja yökylään.

Sanoimme mieheni kanssa, että niin makaa kuin petaa ja lähetimme miniälle terveiset, että hoitaa nyt itse kun in niin halunnut.

 

Meillä on miniästä samantapainen kokemus.

Vain hänen vanhempansa kelpasivat, me emme olleet mitään. Sitten noille vanhemmille tuli ero ihan yhenäkisti eikä lapsenlapset kiinnostaneet viihteellä viipottavia uusiosinkkuja.

Nyt mekin kelpaisimme, kun miniän pitäisi päästä tyttöjen matkoille sinne ja tänne tietysti aina silloin kun poikamme päivystää. Olemme ystävällisesti joka kerta kieltäytyneet, kyllä elämässä pitää oppia, ettei muita voi kohdella ihan miten sattuu.

Eivät kaikki siltikään opi. Aikuisena pääsin vihdoin itse valitsemaan seurani. Valinta ei kohdistunut väkivaltaisiin vanhempiin, siksi olen nyt asperger kuulutettuna ympäri kyliä.

Se on jo jotain että oppisi virheen olevan oma eikä kääntäisi sitä toisiin.

(miksiköhän joku ilmiantoi tämän viestin)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei lapset ole tervetulleita lapsuudenkotiinsa sen jälkeen, kun ovat muuttaneet muualle. Parempi ihan kaikille eli ei pakkojuhlimista, ei pakkoseurustelua, ei pakkokyselyjä.

Tänäänkin vietettiin kivaa päivää lähisuvun ja ystävien kanssa, lapset on jossain muualla kuin meidän kiusanamme. Vihdoinkin!

 

Miksi alapeukut? Tuossahan on optimaalinen tilanne eli kukaan ei vaadi vanhemmiltaan tai lapsiltaan asioita, joita nämä eivät halua antaa. Jokainen on tyytyväinen tilanteeseen. Paitsi että ei voi valittaa, että vanhemmat on kamalia.

Rajattoman marttyyrivanheman katkera puristus... 🙄