Miksi perheestä haaveilevat naiset suostuvat avioehtoon
Kysymys otsikossa. Mielestäni avioehdosta keskusteleminen keskittyy liikaa luottamuksen ympärille, kun kyse on kuitenkin taloudellisesta sopimuksesta. Miten jotkut naiset uskaltavat jäädä vuosiksi perhehoitovapaille ja pitää huolta miehen geeniperimän elossa pitämisestä jopa vuosikymmeniä ilman minkäänlaista taloudellista turvaa? En voisi kuvitellakaan suostuvani sellaiseen diiliin, missä jään itse vuosikymmeneksi työelämän ulkopuolelle, menetän siltä ajalta eläkkeet, vaikeutan pääsyäni takaisin työelämään ja käytännössä ulkoistan täysin varakkuuden kerryttämisen miehelle. Liian riskaabelia ottaen huomion miten moni mies haluaa erota keski-ikäisenä ja päättää lähteä uuden (ja nuoremman) naisen perään. Sitten vaan kadulle asumaan? Avio-oikeus takaisi tässä tilanteessa ainakin reilun osituksen, vaikka ei tosin välttämättä suuria summia. Ymmärrän täysin, että perinnöt, yritysten omistajuudet ja avioliittoa edeltävät investoinnit on jätetty avio-oikeuden ulkopuolelle, mutta mielestäni olisi pelottava ajatus ettei avioliiton aikana kerrytettyä omaisuutta jaettaisi eron hetkellä tasan. N28
Kommentit (120)
Avioehto tarkoittaa että ennen avioliittoa hankittu omaisuus jää kullekin itselleen. Naisella saattaa olla iso omaisuus ennen liittoa.
Älkää viitsikö tehdä näitä keskiaikaisia aloituksia.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mulle sopii miehenä hyvin se että jään kotiin loisimaan työttömänä kun vaimo tekee uraa johtoasemassa. Sitten jos häntä ei enää kiinnosta mun elättäminen niin erotaan ja saan puolet hänen tienesteistään, ihan ok mulle.
Onko yhteisten lasten hoitaminen kotona loisimista? Siis omien lasten? AP
Vierailija kirjoitti:
No siis, yksinhuoltajiksi jäävät eron jälkeen useammin naiset, ja siinä Hesarin jutussa on mm. tämä vastaus kyselyihin: ”Asuessamme yhteisessä kodissa, jonka puoliso omisti suureksi osaksi, minun osakseni jäi huolehtia lasten ruokamenoista ja arjen menoista. Puoliso säästi osakkeisiin. Minä osallistuin myös asumisen kuluihin ja asunnon hankintoihin puoliksi, vaikka omistin vain pienen osan asunnosta.” Nainen, 54
Eli mies pystyy kasvattamaan omaa omaisuuttaan - monesti kiinteää sellaista, jos asuntokin on miehen nimissä - ja nainen sitten kustantaa juoksevat kulut, kuten ruoan ja puolet asumiskuluista sekä mahdollisesti kaikki lasten tarvitsemat asiat, eikä niistä jää käteen eron tullessa mitään. Kuulostaa varmasti kurjalta, mutta näin se nyt monesti menee.
Eläkkeeseen en ota kantaa, mutta järjestelyn tulisi olla sellainen, että se ei kannusta naisia jäämään kotiin.
Mitä tulee kulujen jakamiseen, niin on vaan oma tyhmyyttä, jos antaa puolisolle mahdollisuuden kartuttaa omaisuutta ja itse hoitaa perheen päivittäisiä menoja tai jopa auttaa puolisoa kerryttämään tämän omaisuutta. Hyväuskoinen saa olla, mutta tyhmä ei tarvitse olla.
Vierailija kirjoitti:
Avioehto tarkoittaa että ennen avioliittoa hankittu omaisuus jää kullekin itselleen. Naisella saattaa olla iso omaisuus ennen liittoa.
Älkää viitsikö tehdä näitä keskiaikaisia aloituksia.
Sinun kannattaisi perehtyä vähän tarkemmin avioehtoon.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on avioehto ja vanhempainvapaiden aikaiset tulonmenetykset on korvattu jo silloin kun ne aiheutuivat. Eron hetkellä kummatkit voivat siis pitää omansa ja yhteinen omaisuus puolitetaan. Näin mahdollisen eron hetkellä voimme keskittyä tappelemaan aivan muista asioista kun rahasta.
Mielestäni myös tämä on järkevä tapa hoitaa taloutta. Kuitenkin taloudellisen turvallisuuden nimissä kannatan myös omia tilejä, ettei toinen voi vaikka käyttää kaikkea pelaamiseen, mikäli puolisolla ilmenisi peliongelma. Tiedän, ettet väittänytkään että olisi pakko olla vain yksi yhteinen tili, mutta mainitsin silti. AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mulle sopii miehenä hyvin se että jään kotiin loisimaan työttömänä kun vaimo tekee uraa johtoasemassa. Sitten jos häntä ei enää kiinnosta mun elättäminen niin erotaan ja saan puolet hänen tienesteistään, ihan ok mulle.
Onko yhteisten lasten hoitaminen kotona loisimista? Siis omien lasten? AP
Ei ole, ja siksi mikään ei estä isää jäämästä kotiin hoitamaan lapsia ja äidin menemistä töihin.
Ja vaihtoehtoisesti mikään ei myöskään estä laittamasta lapsia päivähoitoon.
Avioehto pitäisi olla itsestäänselvyys. Sen pitäisi olla automaattisesti avioliittoon kuuluva ilman mitään ylimääräisiä papereita.
Tämä ketju on oiva muistutus itselleni olla koskaan menemättä naimisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioehto tarkoittaa että ennen avioliittoa hankittu omaisuus jää kullekin itselleen. Naisella saattaa olla iso omaisuus ennen liittoa.
Älkää viitsikö tehdä näitä keskiaikaisia aloituksia.
Sinun kannattaisi perehtyä vähän tarkemmin avioehtoon.
Olen perehtynyt.
Avioehto kunniaan kirjoitti:
Kummatko ne yleensä naimisiin haluavat? Kummatko yleensä ovat aloitteellisia lastenhankinnan suhteen? Ketkä pettävät enemmän ja ketkä ovat aloitteellisia 70%:ssa avioeroista?
Miksi miehet suostuisivat tuohon kaikkeen, jos riskinä olisi vielä omaisuudenkin menetys?
Avioeroista 2/3 on naisten hakemia. Miehet pettävät enemmän. Noista muista en löytänyt tilastoja, joten en ala arvailla.
Kaikesta huolimatta jos kumppani mahdollistaa sinulle omaisuuden kartuttamisen hoitamalla yhteisiä lapsianne samalla kun hän itse menettää palkkatulonsa, kuuluu sille kumppanille tuosta jokin korvaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioehto tarkoittaa että ennen avioliittoa hankittu omaisuus jää kullekin itselleen. Naisella saattaa olla iso omaisuus ennen liittoa.
Älkää viitsikö tehdä näitä keskiaikaisia aloituksia.
Sinun kannattaisi perehtyä vähän tarkemmin avioehtoon.
Olen perehtynyt.
Ei siltä vaikuta, koska väitteesi avioehdosta ei pidä paikkaansa.
Itse en mene naimisiin. On kaksi yhteistä lasta ja talo nimissäni. Omaisuudet ja tilit molemmilla erikseen, kuten myös mahdolliset tulevat perinnöt. Hoitovapaat rahoitin säästöillä ja sivutöillä. Miksi menisin naimisiin niin eron tullessa joutuisin vielä ilman avioehtoja maksunaiseksi? Lapset kuitenkin perivät molemmat sitten joskus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mulle sopii miehenä hyvin se että jään kotiin loisimaan työttömänä kun vaimo tekee uraa johtoasemassa. Sitten jos häntä ei enää kiinnosta mun elättäminen niin erotaan ja saan puolet hänen tienesteistään, ihan ok mulle.
Onko yhteisten lasten hoitaminen kotona loisimista? Siis omien lasten? AP
Maailman helpointa hommaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mulle sopii miehenä hyvin se että jään kotiin loisimaan työttömänä kun vaimo tekee uraa johtoasemassa. Sitten jos häntä ei enää kiinnosta mun elättäminen niin erotaan ja saan puolet hänen tienesteistään, ihan ok mulle.
Onko yhteisten lasten hoitaminen kotona loisimista? Siis omien lasten? AP
Ei ole, ja siksi mikään ei estä isää jäämästä kotiin hoitamaan lapsia ja äidin menemistä töihin.
Ja vaihtoehtoisesti mikään ei myöskään estä laittamasta lapsia päivähoitoon.
Ei niin mikään, paitsi siis biologia. Jonkin aikaa sen äidin on pakko olla kiinni vauvassa vaikka kuinka haluaisi mennä heti töihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mulle sopii miehenä hyvin se että jään kotiin loisimaan työttömänä kun vaimo tekee uraa johtoasemassa. Sitten jos häntä ei enää kiinnosta mun elättäminen niin erotaan ja saan puolet hänen tienesteistään, ihan ok mulle.
Onko yhteisten lasten hoitaminen kotona loisimista? Siis omien lasten? AP
Lapset ovat tarhassa koska minähän saatan olla vaikkapa TE-keskuksen asiakkaana tai olen hakevinani töitä. Ei hätää, vaimo maksaa kaiken. Ja pitäähän mulla olla omaa aikaakin, voin lähteä vaikka miesten tuvalle jutustelemaan.
AP taas tässä. Ymmärrän, että aihe aiheuttaa suuria tunteita. Olin itsekin ennen tiukan avioehdon puolella, mutta elämän näkeminen ja realiteettien tajuaminen on muuttanut näkemystäsi jonkin verran monin muunkin aiheen kohdalla. En halua itse olla epäonninen esimerkki naisesta kuka taas päätyi miehen hyväksikäyttämäksi ja tuli huijatuksi, vaan aion olla kaukaa viisas.
Mene töihin, tienaa omat rahat. Ongelma ratkaistu.
Vierailija kirjoitti:
Itse en mene naimisiin. On kaksi yhteistä lasta ja talo nimissäni. Omaisuudet ja tilit molemmilla erikseen, kuten myös mahdolliset tulevat perinnöt. Hoitovapaat rahoitin säästöillä ja sivutöillä. Miksi menisin naimisiin niin eron tullessa joutuisin vielä ilman avioehtoja maksunaiseksi? Lapset kuitenkin perivät molemmat sitten joskus.
Oikein!
Avioehto pitäisi olla automaatio niin monelta itkulta ja riitelyltä säästyttäisiin 👍
Jos naiset pelkää taloudellista tulevaisuutta pitkän kotona olemisensa takia, niin siihen on ratkaisu. Menee töihin, eikä jää kotiin.