Lue keskustelun säännöt.
G: Onko sulla ollut itsetuhoisia ajatuksia, laihdutuksen jatkuvan epäonnistumisen vuoksi? Tuntuu, ettei jaksa enää pettymyksiä, paino edelleen 100kg
08.11.2021 |
Vuosien yrittämisen jälkeen.
Alkaa tuntumaan, että hauta seuraava vaihtoehto, kun ei itsekuria laihduttaa. Mies toivoi jo 2016 mun laihtuvan, mutta ei enää edes puhu asiasta, kun paino sen jälkeen vaan nousi 8kg.
Ei jaksa tätä epätoivoa
N 162 cm
Kommentit (137)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ekaksi tähdätä siihen, että ei liho lisää. Siitä voi olla ihan iloinen jo.
No en ole vuoteen lihonut lisää. Harmittaa, olisi pitänyt alkaa tarkkailemaan painoa silloin, kun se oli 82kg. Mutta seuraavaksi se oli 88kg, sitte 95kg. Siinä meni hermo ja heitin vaa'an roskiin.
Nyt koko elämä pyörii tän painon ja ulkonäön ympärillä, ahdistaa
Ap"Nyt koko elämä pyörii tän painon ja ulkonäön ympärillä"
Tää voi olla myös sun ongelman ydin. Ainakin siinä tapauksessa, jos yrität vain jättää elämästä pois kaiken turhan ja epäterveellisen syömisen mutta et tuo elämääsi mitään mukavaa tilalle. Elämässä pitää olla muutakin sisältöä kuin paino, ulkonäkö, ruoka, ruuan tarkkailu, laihtuminen, lihominen ja vaakalukema. Muuten se on sama kuin alkoholisti, jonka kaikki päivät ja koko elämä on pyörinyt lähinnä alkoholin ympärillä, mutta jättääkin alkoholin ykskaks kokonaan pois ja jäljelle jää pelkkä tyhjyys.
Sinun tilanteessa voisin ehkä ensin lisätä elämään muita mukavia ja tärkeiltä tuntuvia merkityksellisiä asioita, toisin sanoen voimavaroja. Vasta sitten näiden uusien voimavarojen turvin kokeilisin uudelleen laihduttamista maltillisesti. Mahdolliset repsahdukset ja hetkelliset takapakitkin on helpompi ottaa vastaan kun elämässä on muutakin mihin tukeutua kuin oman laihdutusprojektinsa onnistumiseen/epäonnistumiseen.
Esimerkkejä näistä voimavaroista? Tyhmä ap
Yksilöllistä. Mutta jotain mistä tuntuu, että saisit arkeesi enemmän voimaa kuin mitä se ehkä lyhyellä aikavälillä ottaa. Itseä kiinnostavat harrastukset, ihmissuhteet ja työpaikat joissa sinua ei vain ja ainoastaan lytätä yms.
Ja jos tuntuu että nykyisessä elämäntilanteessa on vaikea keksiä näitä, jos tuntuu jotenkin tosi kaukaiselta ja vieraalta, niin voi muistella myös jos vaikka omassa nuoruudessa tai lapsuudessa oli jotain mitä tahansa asiaa joka joskus innosti mutta sitten se vain jotenkin jäi ja unohtui elämän myötä. Voisiko sen pariin jollain tapaa palata.
Lapsuudessa ystävät. teininä ja nuorena viikonlopun biletys kavereiden kanssa, mahdolliset miesjutut mistä niistä seurasi.
No nyt ei ole ystäviä tai bileitä,eipä sillä että niitä aikuisena kaipaisi.
Ilmeisesti minulla ei ole voimavaroja?
Vuosia vaan kaikki pyörinyt tän laihdutuksen ympärillä (tosi tehokasta ja mukavaa, en ole 4 vuoden aikana laihtunut yhtään) ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin ja usko tulevaisuuteen oli nuorena voimavara, nyt on usko tulevaan mennyt täysin, kun en onnistu edes niin yksinkertaisessa asiassa, laihdutuksessa
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ei.
Jossain vaiheessa on vaan pakko hyväksyä, että kaikki ei onnistu. Kuuluisa "elämäntapamuutos" on hiton vaikeaa!
Tähän auttaa vain ASENNEmuutos!
Asioita pitää katsoa eri näkökulmasta.
Voit lohduttaa itseä sillä, että onnistujista 90% lihoo takaisin.
En tiedä pystynkö pukemaan tätä sanoiksi, mutta yritän. Mulla todettiin viitisen vuotta sitten keliakia, ja jouduin sen takia luopumaan joistakin herkuista (sunnuntaiaamun vehnäpaahtoleivät voilla, vastapaistetut korvapuustit…). Luopuminen oli yllättävän helppoa. Tiesin, että minä voin niistä huonosti, ja sanoin mielessäni itselleni “Ei, tuo ei ole sun ruokaa” kun muu perhe söi näitä. Pikkuhiljaa nuo kielletyt ruoat ikään kuin poistuivat mun tajunnasta enkä niin kiinnitä niihin enää huomiota.
Sitten tajusin, että voin käyttää samaa tekniikkaa myös laihduttamiseen. Eli sisäistää sen, että liika syöminen / liika herkkujen syöminen on minulle oikeasti haitallista ja kieltäytyä ylensyömästä. En asettanut mitään aikatavoitteita laihtumiselle enkä laskenut kaloreita. Päätin vain, että syön 3-4 kertaa päivässä riippuen päivästä, kerran viikossa saan ostaa karkkia jos tekee mieli, juhlissa saan syödä mitä siellä tarjotaan eli herkkuja. Lisäsin liikuntaa. Kun iskee makeanhimo, sanon mielessäni tyyliin ”Ei, nyt ei ole karkkipäivä” ja pidän siitä kiinni. Vähän samaan tyyliin kun käyt lapsen kanssa kaupassa, eli olet johdonmukainen etkä anna periksi mankumiselle, tässä tapauksessa siis itsellesi. Mulla oli n. 10 kg ylipainoa, nyt normaalipainoinen. Meni noin vuosi.
Ja hei, ei koko sun elämäsi ole sun paino ja pyöri sun painon ympärillä! Yritä saada muuta ajateltavaa ja tekemistä, minusta teet tästä liian suuren asian.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikutat ap aika negatiiviselta ihmiseltä. Moni joutuu sairauden vuoksi luopumaan vaikka mistä, keliakia-esimerkki yllä ja syöpäpotilaat esim odottavat jokaista päivää johon saavat ylipäänsä herätä ja nähdä vielä lapsensa.
Sun kannattaa nyt katsoa peiliin ja puntaroida ajatuksiasi ja katsantokantaasi elämänmenoon, ei niitä kiloja.
Vierailija kirjoitti:
Voit lohduttaa itseä sillä, että onnistujista 90% lihoo takaisin.
Onnistujista yksikään ei liho takaisin.
Mietin tuota ap:n tilannetta? Jos ihminen on ylipainien sen takia että syö epäterveellisesti niin todella helppo rasti.
Alkaa vaan syömään terveellisesti. Jättää siis pois kaiken makean ja epäterveellisen. Paljon ikävämpi tilanne on heillä jotka on jo jättäneet kaiken epäterveellisen pois ja siitä pitäisi alkaa laihduttamaan ja vähentämään määriä. Tämmöinen tilanne lähinnä semmoisella, joka ei saa työssään liikuntaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos syöt pelkkää salaattia ja raejuustoa et voi lihoa.
Vierailija kirjoitti:
Vaikutat ap aika negatiiviselta ihmiseltä. Moni joutuu sairauden vuoksi luopumaan vaikka mistä, keliakia-esimerkki yllä ja syöpäpotilaat esim odottavat jokaista päivää johon saavat ylipäänsä herätä ja nähdä vielä lapsensa.
Sun kannattaa nyt katsoa peiliin ja puntaroida ajatuksiasi ja katsantokantaasi elämänmenoon, ei niitä kiloja.
No jaa, ennen lihomista olin positiivinen.
Ja kuinka monesti olenkaan rukoillut Jumalalta anoreksiaa, keliakiaa, mitä vaan syömistä rajoittavaa sairautta.
Tuntuu, että muuten en saa itsekurista kii. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voit lohduttaa itseä sillä, että onnistujista 90% lihoo takaisin.
Onnistujista yksikään ei liho takaisin.
Mietin tuota ap:n tilannetta? Jos ihminen on ylipainien sen takia että syö epäterveellisesti niin todella helppo rasti.
Alkaa vaan syömään terveellisesti. Jättää siis pois kaiken makean ja epäterveellisen. Paljon ikävämpi tilanne on heillä jotka on jo jättäneet kaiken epäterveellisen pois ja siitä pitäisi alkaa laihduttamaan ja vähentämään määriä. Tämmöinen tilanne lähinnä semmoisella, joka ei saa työssään liikuntaa.
No vain promille onnistuu
Vierailija kirjoitti:
Vaikutat ap aika negatiiviselta ihmiseltä. Moni joutuu sairauden vuoksi luopumaan vaikka mistä, keliakia-esimerkki yllä ja syöpäpotilaat esim odottavat jokaista päivää johon saavat ylipäänsä herätä ja nähdä vielä lapsensa.
Sun kannattaa nyt katsoa peiliin ja puntaroida ajatuksiasi ja katsantokantaasi elämänmenoon, ei niitä kiloja.
Sekin ongelma vielä, että toivon moni ilta, etten aamulla herää AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terveystarkastuksessa tutkituta esim. ferritiini. (jos eivät määrää, teetä itse, esim. Puhti tai Synlab)
Tosi monella se on liian alhainen. Naisella saisi olla vähintään sata. Alle, niin saat kilpirauhasen vajaatoiminnan.
Toki muutkin sairaudet ja tilat vaikuttavat. Joskus paino ei vain putoa millään.
"Mikä on vallassamme tehdä, se on vallassamme jättää tekemättä." — Aristoteles
Scheherazade kirjoitti:
Terveystarkastuksessa tutkituta esim. ferritiini. (jos eivät määrää, teetä itse, esim. Puhti tai Synlab)
Tosi monella se on liian alhainen. Naisella saisi olla vähintään sata. Alle, niin saat kilpirauhasen vajaatoiminnan.
Toki muutkin sairaudet ja tilat vaikuttavat. Joskus paino ei vain putoa millään.
Kyse lähinnä siitä, etten hillitse itseäni
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikävä myöntää, mutta olen jo kokonaan luovuttanut. Tulen olemaan pullukka aina. Koska joka kerta kun olen laihduttanut, olen kyllä laihtunut paljonkin, mutta lihonnut tuplana kaikki takaisin. En vaan enää uskalla ottaa enää sitä riskiä, että lihon entisestäni. 110kg on jo tarpeeksi. Olen jo viimeiset 10 vuotta keskittynyt pelkästään siihen, etten lihoisi ainakaan lisää enää. Enkä olekaan lihonnut. Eli olen tehnyt ihan hyviä elämäntapamuutoksia siinä mielessä. Kiloni tulivat aikoinaan kymmeninä kuukausissa ja koko kehoni on raskausarpien täyttämä. Olin jossain vaiheessa jopa anorektinen, en edes tunnista itseäni vanhoista valokuvista. Nenäkin näyttää isolta koska naama on niin pieni.
Laihdutushullu taas vauhdissa. Pyydä lääkäriltä resepti Ozempiciin. Tätä sinulle on ehdotettu ennenkin, mutta tähän et ole koskaan kommentoinut mitään. Sinä haluat olla surkea ja haet huomiota. Ozempic, mitäs sanot?
Sanoisin, että keskusteluavulla pitäisi kääntää ajatuksiasi toiveikkaammiksi ja positiivisemmiksi. Itseinho ei ole hyvä motivaattori muuttamaan elämäntapoja, päinvastoin. Armollisuus ja ymmärtäväisyys syistä, jotka ovat aikaansaaneet kilojen kertymisen ja niiden syiden käsittely mahdollistavat muutoksen, jossa itse tukee ja tsemppaa itseään ja haluaa palkita arvokasta kehoaan terveellisillä ruoilla sekä kokea olevansa sen arvoinen.
Lopeta itsesi häpeäminen! Pelkäsin itsekin salille menoa, mutta niskaoireiden vuoksi oli pakko alkaa käydä salilla. Ja kas kummaa, en ole ainoa isokokoinen siellä vaan siellä on kaikennäköistä porukkaa. Kukin tekee omaa treeniään, joten ainoa, joita mun kiloni kiinnosti, oli minä itse. Painoin tuolloin 108 kg ja olen 158 cm lyhyt. Sinne vaan treenaamaan!
Etsi sopiva ruokarytmi ja syö hyvänmakuisia, ravinteikkaita ruokia. Patrik Borgin kirjoista ja kurssista olen itse hyötynyt. Suuri oivallukseni oli aamiaisen ja lounaan koon kasvattaminen, mikä vähentää loppupäivän syömisiä ja himotuksia. Myös muita valmennuksia, kunnan tarjoamia ryhmiä jne. kannattaa hyödyntää.
Vaikka aikaa kuluisi 15 vuotta, mieti, että toivoisitko silloin 15 vuoden päästä, että olisit nyt aloittanut muutoksen vai olisitko tyytytyväinen, että löit hanskat tiskiin. Niinpä. Fakta on, ettei taakse voi palata, kilot on nyt vyötäröllä ja vaatii aikaa ja voimavaroja tehdä muutoksia. Sisäistä tämä fakta ja ala toimia.
Tsemppiä!
T: -22 kg / 1 v. 8 kk ja matkaa jatkuu. Nyt painan 101 kg, joten mennee vuosia tavoitteeseen, mutta muutos näkyy ja tuntuu jo enkä kadu lähteneeni tähän muutosprosessiin.
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin, että keskusteluavulla pitäisi kääntää ajatuksiasi toiveikkaammiksi ja positiivisemmiksi. Itseinho ei ole hyvä motivaattori muuttamaan elämäntapoja, päinvastoin. Armollisuus ja ymmärtäväisyys syistä, jotka ovat aikaansaaneet kilojen kertymisen ja niiden syiden käsittely mahdollistavat muutoksen, jossa itse tukee ja tsemppaa itseään ja haluaa palkita arvokasta kehoaan terveellisillä ruoilla sekä kokea olevansa sen arvoinen.
Lopeta itsesi häpeäminen! Pelkäsin itsekin salille menoa, mutta niskaoireiden vuoksi oli pakko alkaa käydä salilla. Ja kas kummaa, en ole ainoa isokokoinen siellä vaan siellä on kaikennäköistä porukkaa. Kukin tekee omaa treeniään, joten ainoa, joita mun kiloni kiinnosti, oli minä itse. Painoin tuolloin 108 kg ja olen 158 cm lyhyt. Sinne vaan treenaamaan!
Etsi sopiva ruokarytmi ja syö hyvänmakuisia, ravinteikkaita ruokia. Patrik Borgin kirjoista ja kurssista olen itse hyötynyt. Suuri oivallukseni oli aamiaisen ja lounaan koon kasvattaminen, mikä vähentää loppupäivän syömisiä ja himotuksia. Myös muita valmennuksia, kunnan tarjoamia ryhmiä jne. kannattaa hyödyntää.
Vaikka aikaa kuluisi 15 vuotta, mieti, että toivoisitko silloin 15 vuoden päästä, että olisit nyt aloittanut muutoksen vai olisitko tyytytyväinen, että löit hanskat tiskiin. Niinpä. Fakta on, ettei taakse voi palata, kilot on nyt vyötäröllä ja vaatii aikaa ja voimavaroja tehdä muutoksia. Sisäistä tämä fakta ja ala toimia.
Tsemppiä!
T: -22 kg / 1 v. 8 kk ja matkaa jatkuu. Nyt painan 101 kg, joten mennee vuosia tavoitteeseen, mutta muutos näkyy ja tuntuu jo enkä kadu lähteneeni tähän muutosprosessiin.
Onnea että olet niitä harvoja jotka onnistuu.
mulla ei motivoi tuollainen tahti, melkein sama kuin 200g kahdessa kuukaudessa.
Oli pakko jättää aamupala pois, koska päivän kokonais kalorimäärä meni liian suureksi. Vaikka söisin kunnon aamupalan ja ison lounaan, niin kuitenkin syön illasta mahan täyteen. Eli pakko alkupäässä poistaa turhat kalorit. Aamuisin juon 2dl kauramaitoa, jotta verensokeri nousee.
Kiitos Patrik kirjavinkeistä, mutta niitä olen tässä vuosien varrella lukenut monta, tuloksetta.
Olen aika näköalaton, en usko eläväni 15 vuoden päästä. Varsinkin, kun Suomessa asenne vanhoihin naisiin on niin väheksyvä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ikävä myöntää, mutta olen jo kokonaan luovuttanut. Tulen olemaan pullukka aina. Koska joka kerta kun olen laihduttanut, olen kyllä laihtunut paljonkin, mutta lihonnut tuplana kaikki takaisin. En vaan enää uskalla ottaa enää sitä riskiä, että lihon entisestäni. 110kg on jo tarpeeksi. Olen jo viimeiset 10 vuotta keskittynyt pelkästään siihen, etten lihoisi ainakaan lisää enää. Enkä olekaan lihonnut. Eli olen tehnyt ihan hyviä elämäntapamuutoksia siinä mielessä. Kiloni tulivat aikoinaan kymmeninä kuukausissa ja koko kehoni on raskausarpien täyttämä. Olin jossain vaiheessa jopa anorektinen, en edes tunnista itseäni vanhoista valokuvista. Nenäkin näyttää isolta koska naama on niin pieni.
Sinä olet sentään onnistut! Minä en ole saanut yhtään pois neljässä vuodessa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Jos syöt pelkkää salaattia ja raejuustoa et voi lihoa.
Kuuluisa jutta dieetti. Monikohan noistakin on taas lähtöpainossa.
Ja jos tuntuu että nykyisessä elämäntilanteessa on vaikea keksiä näitä, jos tuntuu jotenkin tosi kaukaiselta ja vieraalta, niin voi muistella myös jos vaikka omassa nuoruudessa tai lapsuudessa oli jotain mitä tahansa asiaa joka joskus innosti mutta sitten se vain jotenkin jäi ja unohtui elämän myötä. Voisiko sen pariin jollain tapaa palata.