Lue keskustelun säännöt.
Miten suhtautuisit? Uuden kumppanin ikävät kommentit lapsesta.
17.01.2015 |
Lapselleni on puhjennut ulkopuolisista syistä paniikkihäiriö (kyseessä teini-ikäinen) ja kohtauksia tulee n. 1-1,5 kertaa/kk. Yleensä kohtaukset tulee yöaikaan, koska tuolloin muun perheen hiljentyessä varmaankin hiljaisuus/pysähtyminen laukaisee ajatuksia ja kohtauksen.
Apua on haettu ja asia on ammattilaisten tiedossa ja toimessa, mutta sillä tavalla alkutekijöissä, että lääkityksiä ei ole kokeiltu, mutta tullaan kokeilemaan nyt alkaneen terapian rinnalle.
Lapsi herättää minut yöllä ja on näinä muutamana kertana ollut hyvin poissa tolaltaan ja vaatinut minua tilaamaan ambulanssin. Olemme päässeet asiasta puhumalla läpi, lukuunottamatta yhtä kertaa kun lapseni tilasi ambulanssin itselleen (fyysisiin tuntemuksiin mitä paniikkikohtaus tekee, kuten hengenahdistus) ennen kuin herätti minut.
Tämä on yksi syy miksi aloitetaan ennaltaehkäisevän lääkityksen kokeilu, koska tietenkään tilanne ei voi jatkua näin ja vie minultakin aivan liikaa voimia. Tarvitsen korkeintaan tukea, en arvostelua sillä nuo kohtaukset ei liity mitenkään kotioloihin tai minuun ja kaikkien tahojen mielestä olen toiminut täysin oikein tähän asti. Myöskään lapsi ei tarvitse arvostelua osakseen vaan apua ja tukea eikä paniikkihäiriö ole minkäänlaista mielenvikaisuutta ja itse kunnioitan ihmismieltä sen verran paljon, että missään tapauksessa en lähtisi moittivaan sävyyn puhumaan kenestäkään, jolla on mielenterveyden kanssa ongelmia. Mieli on haavoittuva ja koskaan ei tiedä jos omalle kohdalle tapahtuisi jotakin sellaista mikä sen rikkoisi ja tarvitsisi apua. Ihan takuulla ihminen ei tuolloinkaan kaipaa halveksuntaa tai arvostelua vaan turvallisuutta, tukea ja apua. Jokaisella tulisi siihen olla oikeus ja erityisesti lapsen kohdalla on aikuisten vastuu, että tuo kaikki toteutuu. Myös lähimmäiset tarvitsevat tukea toimiakseen oikein ja pysyäkseen itse kunnossa.
Mutta kuten jo mainitsin niin paniikkihäiriö on melko tavallinen vaiva eikä tee ihmisestä millään tapaa mielisairasta vaan lapsen järki toimii ja hän on älykäskin. Kaiken lisäksi hän on toisia kohtaan hyvin ajattelevainen ja mukava. Myös tälle minun uudelle kumppanille.
Uusi mies jännitti alkuun, että miten lapset hänet hyväksyy ja saikin hyväksynnän tunteen yllättävän pian.
Olen ollut huomaavinani, että valitettavasti hän ei ole tuota hyväksyntää osoittanut lapsilleni.
Enkä voinut olla loukkaantumatta hänen viimeisimmästä sanomisestaan.
Viimekertaisen paniikkikohtauksen jälkeen sain häneltä viestin missä luki tällaista:
Nuo tilanteet on *piip* ahdistavia eikä ole mistään kotoisin, että niihin herää koko talo joka yö. On kylmä fakta, että *lapseni nimi* on mielisairaalakamaa eikä näin voi jatkua. Pitääkö se huumata iltaisin? Sellaisia nappeja, että hohhoijaa.. tosin ei nekään ongelmaa poista vaan sen pitää tajuta ihan itse.
En voi mitään, mutta itse en pysty tuollaisen kommentin jälkeen jatkamaan seurustelua. En saa mitään tukea, en apua häneltä (en henkisissä enkä fyysisissä asioissa). Eikä liioin lapseni. Kerroin hänen loukanneen pahasti, mutta hän ei näe tarvetta pyytää anteeksi eikä minun tulisi ottaa niin sanatarkasti asioita.
Hyväksyisitkö itse tuollaista kielenkäyttöä kumppaniltasi liittyen lapseesi ja ylipäänsä keneltäkään?
Toki tähän vaikuttaa sekin seikka miten kylmä, epäempaattinen ja ajattelematon hän on ollut muutoinkin viimeajat. Hän ei ole joutunut valvomaan ja heräämäänkin tuollaiseen vain kerran. Lopuksi kehui itseään kuinka hän on ollut niin älykäs nuorena.
Tiedän, että en hyväksy tuota. Tiedän mitä tunnen, mutta hän yrittää tehdä loukkaantumisestani turhan ja siksi todella kaipaan vahvistusta sille, että loukkaantumiseeni on täysi oikeus ja syy. Eli jos olet itse sitä mieltä tekstin perusteella myös niin olisi hyvä kuulla se ja on parempi kysyä asiaa tuntemattomilta kun sukulaisillakin ja ystävillä on tunneside meihin ja vastaus ei siksi ole ehkä niin puolueeton.
Kommentit (89)
[quote author="Vierailija" time="17.01.2015 klo 11:15"]
Miehiä tulee ja menee, tuollaiseen ei kannata aikaansa tuhlata. Ukko pihalle ja keskityt lapsen auttamiseen
[/quote]
Joo ja sitten itketään täällä, että kun "hyviä miehiä ei löydy".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kommenteista todella paljon. En ymmärrä mistä joku päätteli, että lapseni on tyttö. Hän on poika.
Emme voikaan elää ja jatkaa näin ja siksi apua on pyydetty ja vaaditaan koko ajan. Lääkitys aloitetaan luultavammin ensi viikolla. Ennaltaehkäisevä. Ei mitään rauhottavaa tai beetasalpaajaa. Beetasalpaaja on kokeiltu eikä auta. Tämä kaikki on uutta ja siksi ei olla paljoa vielä keritty asialle tekemään. Piti käydä lääkärissä ja saada lähete psykologille ja sen jälkeen vasta pääsi kontaktiin psykiatrin kanssa.
Lapsen paniikki on puhjennut terveydellisistä asioista. Sairastui takavuosina vakavasti ja tila pääsi etenemään todella pahaksi, koska lääkärit eivät ottaneet todesta vaivoja. Kun vihdoin sairaus löytyi ja saatiin hoitoon alkoi paniikkikohtaukset. Epäluottamus on iso hoitohenkilökuntaa kohtaan tapahtuneen vuoksi ja nyt kun rinnalle atui uusi vaiva ja asia on tutkittu eikä hätää ole niin poika ei luota siihen vaan pelkää, että on jälleen jotain vakavaa taustalla mitä vaan ei huomata ja kun tuo vaiva oireilee niin paniikkikohtaukset iskee. Kohtauksia on ollut vasta 3 kpl, joten ei voi ajatella, että mies olisi niihin väsynyt kun ei ole kohdannut kun yhden. Heräämällä siihen kun poika herätti minut.
Poika itse on silti halukas silti vastaanottamaan apua paniikkiinsa ja on käynyt nyt keskusteluissa omatoimisesti. Eli kaikki tekee kaikkensa, mutta mies mollaa.
ap
Huomaa, että alapeukuttajat eivät tiedä mitään mt-ongelmista. Lapsi ei saa paniikkikohtauksia tahallaan ja varmasti pelko on uskomaton, kun soittaa ambulanssinkin itselleen. Paniikkikohtaukset eivät ainoana ole tarpeeksi iso syy psyk. osastohoitoon, valitettavaa niin kuin se onkin, niin ensin kokeillaan terapiaa ja lääkitystä. Onko asunto sinun vai miehesi? Jos sinun, niin siinä tapauksessa miehen on turha valittaa yöheräilyistä. Menkööt omaan asuntoon tai muualle nukkumaan. Lapset ovat olleet asunnossa kauemmin kuin miehesi.
Myös miehen lähettämä viesti kyllä on aika selvä merkki siitä, että hän ei lastasi arvosta. Saman asian olisi voinut sanoa viestillä nätimminkin, tai vaikkapa kahden kesken keskustelemalla eikä viestejä lähettelemällä!
Tsemppiä sinulle ja lapselle. Ja muulle perheelle.
[quote author="Vierailija" time="17.01.2015 klo 11:15"][quote author="Vierailija" time="17.01.2015 klo 10:49"]
Onpa sellainen hälytysmerkki, että kannattaa heivata tuommoinen keskenkasvuinen ääliö. Vaikeuksia tulee elämässä jokaiselle. Jos jätkän asenne on tuo, niin tukea ei ole odotettavissa tulevissakaan vastoinkäymisissä.
[/quote]
Sit vielä ihmetellään, kun ihmiset eroavat niin kevein perustein.
[/quote]
Ja liian monet jää yhteen itsekkäiden kusipäiden kanssa. Vaihtoehto tietty sekin.
Ihan älytön viesti mieheltä. Kuvastaa kyllä empatiakyvyn puutetta. En voisi olla noin ilkeän ihmisen kanssa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Poikasi selviää kyllä! Hienoa, että jaksat tukea häntä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.01.2015 klo 10:43"]
Lapselleni on puhjennut ulkopuolisista syistä paniikkihäiriö (kyseessä teini-ikäinen) ja kohtauksia tulee n. 1-1,5 kertaa/kk. Yleensä kohtaukset tulee yöaikaan, koska tuolloin muun perheen hiljentyessä varmaankin hiljaisuus/pysähtyminen laukaisee ajatuksia ja kohtauksen.
Apua on haettu ja asia on ammattilaisten tiedossa ja toimessa, mutta sillä tavalla alkutekijöissä, että lääkityksiä ei ole kokeiltu, mutta tullaan kokeilemaan nyt alkaneen terapian rinnalle.
Lapsi herättää minut yöllä ja on näinä muutamana kertana ollut hyvin poissa tolaltaan ja vaatinut minua tilaamaan ambulanssin. Olemme päässeet asiasta puhumalla läpi, lukuunottamatta yhtä kertaa kun lapseni tilasi ambulanssin itselleen (fyysisiin tuntemuksiin mitä paniikkikohtaus tekee, kuten hengenahdistus) ennen kuin herätti minut.
Tämä on yksi syy miksi aloitetaan ennaltaehkäisevän lääkityksen kokeilu, koska tietenkään tilanne ei voi jatkua näin ja vie minultakin aivan liikaa voimia. Tarvitsen korkeintaan tukea, en arvostelua sillä nuo kohtaukset ei liity mitenkään kotioloihin tai minuun ja kaikkien tahojen mielestä olen toiminut täysin oikein tähän asti. Myöskään lapsi ei tarvitse arvostelua osakseen vaan apua ja tukea eikä paniikkihäiriö ole minkäänlaista mielenvikaisuutta ja itse kunnioitan ihmismieltä sen verran paljon, että missään tapauksessa en lähtisi moittivaan sävyyn puhumaan kenestäkään, jolla on mielenterveyden kanssa ongelmia. Mieli on haavoittuva ja koskaan ei tiedä jos omalle kohdalle tapahtuisi jotakin sellaista mikä sen rikkoisi ja tarvitsisi apua. Ihan takuulla ihminen ei tuolloinkaan kaipaa halveksuntaa tai arvostelua vaan turvallisuutta, tukea ja apua. Jokaisella tulisi siihen olla oikeus ja erityisesti lapsen kohdalla on aikuisten vastuu, että tuo kaikki toteutuu. Myös lähimmäiset tarvitsevat tukea toimiakseen oikein ja pysyäkseen itse kunnossa.
Mutta kuten jo mainitsin niin paniikkihäiriö on melko tavallinen vaiva eikä tee ihmisestä millään tapaa mielisairasta vaan lapsen järki toimii ja hän on älykäskin. Kaiken lisäksi hän on toisia kohtaan hyvin ajattelevainen ja mukava. Myös tälle minun uudelle kumppanille.
Uusi mies jännitti alkuun, että miten lapset hänet hyväksyy ja saikin hyväksynnän tunteen yllättävän pian.
Olen ollut huomaavinani, että valitettavasti hän ei ole tuota hyväksyntää osoittanut lapsilleni.
Enkä voinut olla loukkaantumatta hänen viimeisimmästä sanomisestaan.
Viimekertaisen paniikkikohtauksen jälkeen sain häneltä viestin missä luki tällaista:
Nuo tilanteet on *piip* ahdistavia eikä ole mistään kotoisin, että niihin herää koko talo joka yö. On kylmä fakta, että *lapseni nimi* on mielisairaalakamaa eikä näin voi jatkua. Pitääkö se huumata iltaisin? Sellaisia nappeja, että hohhoijaa.. tosin ei nekään ongelmaa poista vaan sen pitää tajuta ihan itse.
En voi mitään, mutta itse en pysty tuollaisen kommentin jälkeen jatkamaan seurustelua. En saa mitään tukea, en apua häneltä (en henkisissä enkä fyysisissä asioissa). Eikä liioin lapseni. Kerroin hänen loukanneen pahasti, mutta hän ei näe tarvetta pyytää anteeksi eikä minun tulisi ottaa niin sanatarkasti asioita.
Hyväksyisitkö itse tuollaista kielenkäyttöä kumppaniltasi liittyen lapseesi ja ylipäänsä keneltäkään?
Toki tähän vaikuttaa sekin seikka miten kylmä, epäempaattinen ja ajattelematon hän on ollut muutoinkin viimeajat. Hän ei ole joutunut valvomaan ja heräämäänkin tuollaiseen vain kerran. Lopuksi kehui itseään kuinka hän on ollut niin älykäs nuorena.
Tiedän, että en hyväksy tuota. Tiedän mitä tunnen, mutta hän yrittää tehdä loukkaantumisestani turhan ja siksi todella kaipaan vahvistusta sille, että loukkaantumiseeni on täysi oikeus ja syy. Eli jos olet itse sitä mieltä tekstin perusteella myös niin olisi hyvä kuulla se ja on parempi kysyä asiaa tuntemattomilta kun sukulaisillakin ja ystävillä on tunneside meihin ja vastaus ei siksi ole ehkä niin puolueeton.
[/quote]
Eikös vanha sananlasku menny jotenkin niin että totuudenpuhujat oon aina kivitetty...
Omakin sepustuksesi on niin sekavasti kirjoitettu että onkohan teillä tosiaankaan kaikki hyvin ?
[quote author="Vierailija" time="17.01.2015 klo 10:49"]
Onpa sellainen hälytysmerkki, että kannattaa heivata tuommoinen keskenkasvuinen ääliö. Vaikeuksia tulee elämässä jokaiselle. Jos jätkän asenne on tuo, niin tukea ei ole odotettavissa tulevissakaan vastoinkäymisissä.
[/quote]
Sit vielä ihmetellään, kun ihmiset eroavat niin kevein perustein.