Korkeakoulutetut vanhemmat, olisiko häpeän aihe, jos lapsestasi tulisi "vain" lähihoitaja?
Kommentit (123)
Pettymyshän se olisi. Hänellä on tavoitteet vähän korkeammalla, hänestä tulee bioanalyytikko eli labrahoitaja.
Mua hävettää enemmän oma akateeminen ammatti, kuin lähihoitajan oikeasti tärkeä työ. Välillä tuntuu niin turhalta tämä tärkeily. Arvostan todella paljon, itse en lähihoitajan työtä pystyisi tekemään, liian rankkaa henkisesti ja fyysisesti.
Itse olen lähihoitaja ja tytär opiskelee yliopistossa neljättä vuotta. Sai juuri kandityön hyväksytyksi ja kandin paperit. Itselle näin päin ei ole mitään merkitystä mikä lapsesta tulee, kunhan on onnellinen. Lukemista ja pänttäämistä on paljon, mutta käytännön opiskelu puuttuu lähes kokonaan. Ja etäopskelua on ollut kohta melkein kaksi vuotta. Mietin mikä ammatillinen taso tulee olemaan kun valmistuu.
Lähihoitajan koulutus oli todella monipuolinen ja antoi laajan pohjan kaikelle. Paljon joutui ajattelemaan erilaisia asioita ja aivoja käyttämään. Käytännön harjoittelua oli myös paljon. No, yliopiston käyneet opettajat opettivat meitä siellä joissakin aineissa.
En häpeäisi. Tietty olisi kivempi, että olisi lääkäri, niin saisi itsekin apua.
Olisihan se ainakin yllätys. Yllätys oli jo sekin, että kaikki lapset valitsivat ammattikorkean, yliopistoon ei halunnut kukaan.
Minulla palkka pikkusta vajaa 3000€ brutto ja ihan vaan LÄHIHOITAJA oon.
Te kaikki kauhustelijat! Mikä on se ammattikunta, joka hoitaa ikääntyvät mahdolliset monisairaat omaisenne tai teidät?
Vierailija kirjoitti:
Onhan se nyt miljoona kertaa parempi kuin vaikka työtön käsienheiluttelija-maisteri.
Anna kun arvaan: kävit amiksen ja äänestät persuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei häpeän aihe, mutta murehtisin varmaan sitä, että rankan ja pienipalkkaisen ammatin joutui valitsemaan. Mulla on tuttavapiirissä muutama lähihoitaja, ja kaikilla on kroppa romuna jo kauan ennen eläkeikää.
Aivan samaa mieltä. On helpompiakin tapoja tienata elantoa. Kutsumus ei elätä, joten toivon lasteni itsensä takia, että valitsevat jonkun helpomman ja parempipalkkaisen uran.
Mulla on lähihoitajana parempi palkka kuin esim. Varhaiskasvatuksen opettajalla.
Mikä on helppo hyväpalkkainen työ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei todellakaan. Alunperin näytti, että lapsi ei saa edes ammatillista perustutkintoa käytyä loppuun saakka vaan piti käydä kypsymässä työpajalla. Sitten sai ammatillisen tutkinnon mutta ei työllistynyt sille alalle. Muutaman vuoden kuluttua hakeutui AMK:iin ja nyt on alempi korkeakoulututkinto ja tekee alan töitä ja on ilmeisen tyytyväinen. Se on tärkeintä. Tottakai olen iloinen, että hänellä on nyt työ, josta hän oikeasti pitää (toisin kuin ne työt, mitä teki ennen AMK:ia) ja työn mukana mahdollisuus edetä isompiin haasteisiin, vapautta (esim. työskennellä etänä, liukumat, saldovapaat, lomien pitämiset omien toiveiden mukaan) ja luultavasti huomattavasti parempi palkka. Mutta en ymmärrä, miksi ja kenelle olisi pitänyt hävetä, vaikka hän ei olisi saanut sitä ensimmäistäkään ammatillista tutkintoa.
Hänellä ei ole korkeakoulututkintoa, ei alempaa eikä ylempää.
On vain AMK-tutkinto.
AMK-tutkinto on korkeakoulututkinto. Jokainen korkeakoulutettu tietää tämän tai sitten koulutuksesta on jäänyt tiedonhakutaidot oppimatta.
Se ei ole korkeakoulututkinto. Se on AMK-tutkinto. Kaikki tietävät, että AMK ei ole korkeakoulu, eikä yliopisto - paitsi näköjään typerykset.
Voi että ottaa jollakin sydämeen nuo tutkinnot, miten vain saa itsestään paremman kuin muista, tuolla AMK vihaajalla ainakin mahdollisten tulevien lasten koulutustasot täytyy olla yliopistotasoiset. Joskus pohdin sivusta näitä ketjuja joita ylläpitävät todennäköisesti maisterintutkinnon tehneet, kehnopalkkaisissa, suorittavissa töissä puurtavat (naiset?). Kun ei se yliopistotutkinto ole mitenkään mahdottoman vaativa eikä tuo sinällään mitään yleistä sivistystä. Hammaslääkäri oppii iensairauden ja hampaiden järjestykset, lastentarhanope varhaiskasvatuksen alkeita, eläinlääkäri tekemään lehmälle sisätutkimuksen kaulaa myöten paskassa. Kieliä opiskellaan myös AMKssa ja sivistynyttä käytöstä ati ylimielistä öykkäröintiä kotona, oli koti korkeasti koulutettu tai ei. Mistä tiedän: meillä vanhemmat olemme FT ja TkT, lapsista yksi AMKn, toinen yliopiston ja kolmas amiksen käyneet. Kaikki yhtä rakkaita, ovat saaneet etsiä oman polkunsa meidän kannustaessa. Nyt kaikki jo töissä, yliopiston käynyt opettaja tyytyväinen mutta suht pienipalkkainen, AMK ja amis molemmat IT alalla ja hankkivat enemmän kuin tohtorivanhempansa, eniten oman firman perustanut datanomi-amis, joka kouluttanut työn ohessa itseään (ei tosin kokonaista tutkintoa). Pitäisikö olla häpeissään kun löytävät omat polkunsa eri tavoin?
Niin, hyvä kysymys.
Arvostan lähihoitajia, kuten kaikkia muitakin alojensa ammattilaisia. Yhteiskunta ei toimisi ilman lähihoitajia.
Mutta peruskouluikäiset lapseni opiskelevat tälläkin hetkellä luokkatasoaan ”korkeampaa” matematiikkaa ja tekevät myös äidinkielessä hieman muuta luokkaa vaativampia tehtäviä. Miettisin, pystyisivätkö he ehkä antamaan yhteiskunnalle enemmän jollakin muulla alalla? Suunnittelemaan tai keksimään jotain uutta. Tiedän, että matematiikan osaajista on pulaa, kuten lähihoitajistakin.
Toisaalta, jos he valitsisivat lähihoitajan ammatin ja olisivat onnellisia lähihoitajina, en tietenkään missään tilanteessa antaisi heidän mitenkään kokea että odottaisin heiltä ”enemmän”. Ja toki matemaattisia ja kielellisiä kykyjä voi vaalia myös harrastuksina.
En oikeasti ymmärrä vanhempia, joille yliopisto on ainoa hyväksytty vaihtoehto lapsille, edes ammattikorkeakoulu ei kelpaa. Eikö kaikkein tärkeintä pitäisi olla, että ylipäätään hankkii koulutuksen?
Vierailija kirjoitti:
Tänä päivänä on hyvin mahdollisuuksia jatkaa opintoja vaikka kuinka pitkään. Eihän kenenkään tarvitse jäädä siihen ensimmäiseen ammattiin.
Jos vanhemmat ovat pitkälle opiskelleita niin varmasti lapsillakin on sen verran perittyä lahjakkuutta että opiskelevat myös amista pidemmälle. Jos on keskiarvo alle 7 ja monet aineet hyvin vaikeita niin eihän sillä missään pärjää eikä voi hakea, hyvä kun saa sen amiksen käytyä. Saahan sitä hävetä mutta auttaako se mitään, kaikki ei ole hyviä koulussa ja perustöihin on kuitenkin pulaa ihmisistä, joten on kuitenkin tarpeellista työtä.
Voi elämä. Aina se on tätä "vain tyhmät menee amikseen". Entä jos ihminen haluaa työkseen olla kokki, laittaa ruokaa, niin missä yliopistossa tätä voi opiskella? Entä jos haluaa sähkömieheksi, mihin yliopistoon hän hakee? Koulua ei valita aina pelkän "tason" mukaan vaan ihan sillä konkreettisella perusteella, MITÄ siellä voi opiskella. Toinen lapseni opiskelee rekkakuskiksi - ei siksi, ettei olisi lukioon päässyt, vaan siksi, että haluaa rekkakuskiksi. Toinen lapseni on kiinnostunut mm. historiasta, maantieteestä ja biologiasta - ylläri pylläri hän haluaa lukioon. Mikä tässä on aina näin vaikeaa?
Vierailija kirjoitti:
Minulla palkka pikkusta vajaa 3000€ brutto ja ihan vaan LÄHIHOITAJA oon.
Jaa-pati-jaa, eikös sun pitäny olla siellä kaameassa palkkakuopassa...no mutta hyvä kun paljastit asian oikean laidan.
Meillä on poika joka on juuri päässyt ylioppilaaksi. Me emme aio painostaa poikaamme akateemiselle uralle jos se ei kiinnosta.
'Pettymyshän se olisi. Hänellä on tavoitteet vähän korkeammalla, hänestä tulee bioanalyytikko eli labrahoitaja."
Minulle kelpaisi mikä tahansa hoitaja. Alalla on tosi pienet palkkaerot. Vuorotyö ratkaisee eniten, ei pieni ero peruspalkassa. Työ on myös kaikilla hoitajilla raskasta käytännön työtä ja kaikki tienaavat aika vähän. Ei mikään oikein muutu opiskelemalla, jos tältä kannalta ajattelee. Ei ikinä saa edes sitä summaa takaisin minkä opiskelemalla menettää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla palkka pikkusta vajaa 3000€ brutto ja ihan vaan LÄHIHOITAJA oon.
Jaa-pati-jaa, eikös sun pitäny olla siellä kaameassa palkkakuopassa...no mutta hyvä kun paljastit asian oikean laidan.
En ole palkkakuopassa. Kvtes on eri asia kuin yksityinen tes. Palkkaero on huomattava. Ei tämä mikään salaisuus ole. Olen oikeasti tyytyväinen työhöni ja palkkaani.
N50
Ei hävettäisi tippaakaan, eikä edes huolestuttaisi. Itse asiassa ihmetten lukuisia kommentteja siitä, että "potentiaali riittäisi pidemmälle" tai "raskasta työtä" tai "taloudellinen tilanne huolettaisi". Jos lapsenne on mielestänne ns. korkeakoulumateriaalia, niin miksi hän olisi sitä yhtään vähempää 40-vuotiaana kuin teininäkään? Sinne korkeakouluun ehtii hakeutua myöhemminkin, jos työllisyystilanne/työn kuormittavuus/palkkataso/palkitsevuus alkavat hiertää. Pärjäävät mukulat pärjää myöhemminkin, eivät he siitä tyhmemmiksi tai näköalattomammiksi muutu että jättävät menemättä korkeakouluun. Tärkeintä on tehdä sitä, mikä sillä hetkellä tuntuu itselle parhaalta.
Monesta kommentista paistaa minusta myös tietynlainen korkean koulutuksen tai palkkatason kulttuuri, jossa duunarialoihin liitetään joku outo kärsimyksen leima. Olen itse juristi duunariperheestä, entinen tehdastyöläinen. Ei ihminen tarvitse onnellisuuteen omistusasuntoa, alle 10-vuotiasta autoa tai mahdollisuutta syödä ulkona tai matkustella mielensä mukaan. Eikä meillä ole kyllä lapsillekaan osteltu mopoautoja, bränditakkeja tai vuosittaisia lomamatkoja. Kesätöihin on sen sijaan painostettu 15-vuotiaasta lähtien (ihan ulkopuolisille duunarihommiin) ja rahaa ei ole koskaan saanut kuin työtä vastaan. Meillä arvostetaan sitä, että mukulat ansaitsevat elantonsa parhaan kykynsä mukaan ja ovat yleisesti hyödyksi yhteiskunnalle/kanssaihmisille. Ja ovat itse tyytyväisiä siinä samalla.
Vierailija kirjoitti:
Ei hävettäisi tippaakaan, eikä edes huolestuttaisi. Itse asiassa ihmetten lukuisia kommentteja siitä, että "potentiaali riittäisi pidemmälle" tai "raskasta työtä" tai "taloudellinen tilanne huolettaisi". Jos lapsenne on mielestänne ns. korkeakoulumateriaalia, niin miksi hän olisi sitä yhtään vähempää 40-vuotiaana kuin teininäkään? Sinne korkeakouluun ehtii hakeutua myöhemminkin, jos työllisyystilanne/työn kuormittavuus/palkkataso/palkitsevuus alkavat hiertää. Pärjäävät mukulat pärjää myöhemminkin, eivät he siitä tyhmemmiksi tai näköalattomammiksi muutu että jättävät menemättä korkeakouluun. Tärkeintä on tehdä sitä, mikä sillä hetkellä tuntuu itselle parhaalta.
Monesta kommentista paistaa minusta myös tietynlainen korkean koulutuksen tai palkkatason kulttuuri, jossa duunarialoihin liitetään joku outo kärsimyksen leima. Olen itse juristi duunariperheestä, entinen tehdastyöläinen. Ei ihminen tarvitse onnellisuuteen omistusasuntoa, alle 10-vuotiasta autoa tai mahdollisuutta syödä ulkona tai matkustella mielensä mukaan. Eikä meillä ole kyllä lapsillekaan osteltu mopoautoja, bränditakkeja tai vuosittaisia lomamatkoja. Kesätöihin on sen sijaan painostettu 15-vuotiaasta lähtien (ihan ulkopuolisille duunarihommiin) ja rahaa ei ole koskaan saanut kuin työtä vastaan. Meillä arvostetaan sitä, että mukulat ansaitsevat elantonsa parhaan kykynsä mukaan ja ovat yleisesti hyödyksi yhteiskunnalle/kanssaihmisille. Ja ovat itse tyytyväisiä siinä samalla.
Älyllisesti taannuttavista duuneista on todella vaikea päästä pois vuosien jälkeen. Monille ei meinaa edes AMK-opinnoista tulla mitään.
Tänä päivänä on hyvin mahdollisuuksia jatkaa opintoja vaikka kuinka pitkään. Eihän kenenkään tarvitse jäädä siihen ensimmäiseen ammattiin.
Jos vanhemmat ovat pitkälle opiskelleita niin varmasti lapsillakin on sen verran perittyä lahjakkuutta että opiskelevat myös amista pidemmälle. Jos on keskiarvo alle 7 ja monet aineet hyvin vaikeita niin eihän sillä missään pärjää eikä voi hakea, hyvä kun saa sen amiksen käytyä. Saahan sitä hävetä mutta auttaako se mitään, kaikki ei ole hyviä koulussa ja perustöihin on kuitenkin pulaa ihmisistä, joten on kuitenkin tarpeellista työtä.