Lue keskustelun säännöt.
Eroaminen pelottaa niin kamalasti
Olen ollut useita vuosia onneton suhteessani, joka on kestänyt lähes 20 vuotta. Kaksi alakouluikäistä lasta. Miehen kanssa elämme kuin kämppikset, seksiä viimeksi vuosia sitten, nukumme eri sängyssä, emme puhu kuin lapsiin liittyviä asioita. Olen hyvin yksinäinen ja onneton tässä suhteessa.
En ymmärrä, miksi eroaminen pelottaa niin paljon, vaikka samaan aikaan ymmärrän, että se on väistämätöntä. Mies ei halua puhua erosta, eikä hänen mielestään siihen ole syytä. Luulen, että hän voisi jatkaa näin (puhumatta, koskematta, suunnittelematta mitään) vaikka loppuikänsä, kun saa vain istua iltansa katsomassa koneelta sarjoja. Minä hoidan kotityöt ja lasten asiat, mies valvoo yöt ja nukkuu päivät. Etätyönsä hoitaa jossain välissä. Alkoholia kuluu päivittäin.
Mitä sitten pelkään? Yksinäistä loppuelämää (totta, olen yksin jo nyt), rahojen riittämistä (onhan minulla vakituinen työ, ok palkka), suvun ja työkavereiden kommentteja, koska hän näyttää ulospäin unelmien mieheltä (onko niillä oikeasti väliä muka), osaanko hoitaa vanhaa omakotitaloa yksin kun mies on vastannut niistä asioista (voin kai pyytää ulkopuolista apua, ja ei kai se rakettitiedettä ole), miten lapset kestävät ja pärjäävät (tämä on oikeasti surullisin ja pelottavin asia, mutta ovathan muutkin selviytyneet).
No, näköjään vastasinkin itse itselleni, mutta järkeilystäni huolimatta tämän valtavan askeleen ottaminen pelottaa enemmän kuin mikään koskaan. Olisiko kenelläkään sanottavana mitään lohduttavaa? Omia kokemuksia? Jotain siitä, miten sinuakin pelotti, mutta kaikki meni hyvin.
En tiedä, miksi edes kirjoitin tämän. Olen aika yksinäinen muutenkin, onneton suhde on saanut käpertymään itseeni. Ehkä tämä on tapani kertoa jollekin.
Kommentit (573)
Ap, go on! Minä en eronnut, mutta jäin leskeksi täysin yllättäen. Hoidettavakseni jäi kertarysäyksellä iso okt, lapset ja koko talouden pyörittäminen. Se kauhistutti alkuun, mutta olen pärjännyt hyvin. Olen opetellut paljon uutta ja hommat sujuvat. Älä siis pelkää sitä, että et selviäisi käytännön asioista. Niistä selviää kyllä.
Pohdin asiaa nyt hieman eri näkökulmasta. Kun on menettänyt pajon, sitä enemmän arvostaa jäljellä olevaa aikaa ja omaa elämää. Älä hukkaa sitä. Jos ero tuntuu oikealta, toteuta se. Kuvauksesi mukaan miehesi harjoittaa henkistä väkivaltaa, siinä on ihan riittämin erota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Poispilatut mammat vinkuu. Mitään hyvää ei heidän elämässään ole. Kaivattaisi miehen kertomus tähän rinnalle. Kirjoittakaa miehet!
Vierailija kirjoitti:
Ap saattaa hyvinkin omata remonttireiskan taidot ja tekee kaiken vanhassa ok-talossa kuin mies konsanaan. Suurin osa naisista ei. Apua tietysti voi pyydellä ja tietysti maksaa eri toimijoille tehdystä työstä.
Havaintojeni mukaan valtaosa eronneista naisista asuu kaupungin kt vuokra-asunnoissa. Syövät masennuslääkkeitä ja nukkuvat, milloin eivät ole somessa. Suomessa se on mahdollista ainakin toistaiseksi. Lapset ovat heitteillä ja huostaanotot lisääntyvät.
Valtaosa eronneista naisista... Höpö höpö. Minun tuntemistani eronneista naisista kaikki paitsi yksi asuvat omistusasunnoissa eivätkä tarvitse lääkityksiä siihen että se luomakunnan kruunu on historiaa. Lapset voivat paremmin kuin riitaisan ja kylmän liiton aikana. Ne miehet sen sijaan on eron jälkeen yli puolet alkoholisoituneita ja katkeria nillittäjiä. Mitä laiskempia vapaamatkustajia olivat suhteessa, sen enemmän poraavat naisten kataluudesta ja omasta surkeudestaan. Muutama fiksu on ottanut ekan liiton mokista opikseen ja tehnyt elämäntapa- ja parisuhderemontin ja elää nyt itsekin parempaa elämää.
Olen muiden kirjoittajien kanssa samaa mieltä siitä että useimmat miehet jotka vastustavat eroa mutta eivät myöskään tee suhteen parantamisen eteen mitään haluavat ainoastaan pitää piikapalvelut toiminnassa niin kauan kuin mahdollista. Sellaiset kannattaa lempata pikaisesti koska asiat eivät todellakaan odottamalla parane.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan joku suuttuu, kun uskallan tälläistä mainita. Jutelkaapa eronneet ja eroa suunnittelevat omien isovanhempien tai vanhempienne kanssa miten he ratkaisivat avioliiton ongelmat.
Ennen vanhaan ei takerruttu ongelmiin jos niitä edes havaittiinkin. Molemmat puolisot puursivat omia töitään ja lapset kasvatettiin siinä sivussa. Näkivätkö lapset ikinä hellyyttä vanhempiensa kesken? Yleensä ei, eikä sitä osattu kaivata ei ainakaan julkista hellyydenosoitusta.
Lapsetkaan eivät saaneet hellyyttä. Harva muistaa että olisi sylissä pidetty muulloin kun vauvana jota aikaa ei voi muistaa.
Silti lapsista kasvoi kunnon kansalaisia.
Ei ollut erot esillä eikä kenenkään kaverin vanhemmat olleet eronneet.Tässä mallissa ei varsinaisesti ole mitään hyvää mistä kannattaisi ottaa mallia. Naimisiin mentiin liian nopeasti, eikä ollut mahdollista tutustua toiseen rauhassa, koska kaikki avioliiton ulkopuolella tapahtuva toiminta oli syntiä ja koko yhteisön paheksumaa toimintaa.
Vaikka kohdalle olisi sattunut todella huono ja kurja puoliso, ei ollut hyväksyttyä erota, vaan kaikkeen piti alistua ja sietää. Mies oli perheen pää, ja naisen ja lasten oli toteltava, vaikkei miehen päähänpistoissa olisi ollut mitään järkeä.
Naiset tekivät töitä koko hereilläoloaikansa, miehet istuskelivat rauhassa keskenään työpäivän jälkeen, mutta naisen tehtävänä oli vielä laittaa ruokaa, siivota, hoitaa lapsia ym. Tämä siis vielä sen jälkeen että päivä oli mennyt talon raskaissa töissä. Miehiltä ei apua herunut.
Avioliiton ulkopuoliset suhteet olivat yleisiä, siis tietenkin niin, että isännällä oli sutinaa esim. piian kanssa. Naisillehan tällaista ei luonnollisesti hyväksytty. Aika monella miehellä oli myös lapsia näiden piikojen ym. naisten kanssa.
Lasten kasvatus taas… mistään ei saanut kehua ettei vain ylpisty, kurinpito hoidettiin väkivallalla, lapset jätettiin huutamaan tuntikausiksi keskenään, oli ihan ok, että kaksivuotias ”hoitaa” yksin vauvaa kun aikuiset oli navetassa tai pellolla, syliä ja hellyyttä ei saanut jne. Vanhemmilla sukupolvilla on ties mitä traumaa, joita on sitten purettu omien lasten niskaan. Tälläkin palstalla on lukemattomia ketjuja aiheesta.
Ero on monesti ainoa oikea ratkaisu. Miksi ihmeessä pilata ainutkertainen elämänsä huonossa liitossa?
Ei se entisajan malli ollut tarkoitettukaan malliksi nykypolville. Tulipa vaan kerrottua. Ikää on mullakin jo mutta tuli mieleen omat vanhempani sodan jälkeisen ajan vanhemmat, joiden yhtenä lapsena viidestä kasvoin. Se oli aikaa jota Ei moni kykene kuvittelemaan. Raadollista ja työlästä monessa mielessä. Muistan muutaman riidan ja huutamisen ja tiesimme ettei ollut helppoa kaiken aikaa. Ehkä riitelivät enemmän mutta me ei niitä nähty. Lapsilla oli silti turvallinen koti ja kasvatus. Ja ei voi olla kauniimpaa kuin kaksi vanhusta toisiaan palvelemassa sitten kun se aika koitti. Meillä se oli äiti joka hoiti isämme viimeisen päälle lopuun asti, parranajokin miltei päivittäin.
Olen itse esh ja kyllä työssäkin ihailimme pariskuntia, jotka toinen toistansa tukien liikkuivat eteenpäin. Liikuttavan kaunista.
Harvinaista nykyään, että tietää yhdenkään parin pysyvän yhdessä ja rakastavansa elämänsä loppuun, kuten häävalassa tahdotaan. Toivottavasti kukaan tästä vetänyt herneitä...
Parisuhdetta ei nykyään korjata ja ero on ainut ratkaisu. Pysykää sinkkuina, älkää missään nimessä hankkiko lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhteiskuntamme verovaroista menee valtava osa eronneiden naisten ja heidän lastensa elättämiseen. Heidän vuokransa ja kaikki maksamme me työssäkäyvät. Joskus ärsyttää kun töihin lähtiessä näkee näitä nukkujia. Lasten tilanne säälittää, saavat huonot eväät ja koulussa kiusataan. Huostaanottoja paljon ja mt-ongelmia jo pienillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija Kannattaa lukea myös tuo toinen ketju, jossa pohditaan, kuinka helvetillistä voi olla eron jälkeen.
Tässä syitä myös säilyttää ydinperhe.https://www.vauva.fi/keskustelu/4366692/miten-helvetillista-voi-eron-ja…
Niin järjettömän ärsyttävä sana, "ydinperhe". Kuin jokin kaikista pyhin kristalli jota vaalitaan vaikka henki menisi. Typerää.
Niin, joiltakin tosiaan menee henkin. Lehdistö ja TV-uutiset kertovat näistä surullisista tapauksista. Meillä jokaisella on vain yksi elämä täällä.
Nopealla vilkaisulla siellä oli kokemuksia laidasta laitaan. Sekä sellaisia, että oma lapsuus muuttui ahdistavaksi eron jälkeen ja oikeusriidat näännyttivat kaikki, että niitä, joissa ero oli kaikille osapuolille hyväksi, ja ainakin voitti ne olot jotka vallitsivat ennen sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskuntamme verovaroista menee valtava osa eronneiden naisten ja heidän lastensa elättämiseen. Heidän vuokransa ja kaikki maksamme me työssäkäyvät. Joskus ärsyttää kun töihin lähtiessä näkee näitä nukkujia. Lasten tilanne säälittää, saavat huonot eväät ja koulussa kiusataan. Huostaanottoja paljon ja mt-ongelmia jo pienillä.
Ah, ihana trollaus. Eronneet äidithän eivät käy töissä. Eiku hetkinen…
Ap, en jaksanut lukea koko ketjua mutta eroa ihmeessä. Ero voi pelottaa, mutta haluatko näivettää sielusi nykyisessä suhteessa? Loppuelämäsi?
Itse kipuilin asian kanssa jopa pari vuotta, ennen kuin edes pystyin sanoittamaan tuntemukseni. Erosimme, ja mieskin tunnusti lopulta että ratkaisu oli oikea. Harmitti vain, etten ollut saanut sitä tehtyä aikaisemmin, tuli ihan turhaan kärvisteltyä onnettomassa suhteessa. Olen nyt yksin, pärjään, ja olen niin paljon onnellisempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap. Toivon koko sydämestäni, että saisit yhteyden mieheesi vaikka terapeutin avulla.
Tunnen eronneita (heitähän riittää!) jotka katuvat katkerasti koska elämä muuttui vaan raskaammaksi. Haaveet eivät toteutuneet eikä uutta kumppania löytynyt vaikka miten tinder-treffeillä ravasi.
Naisen on hankalaa yksin pyörittää vanhaa ok-taloa. Eli koti pitäisi laittaa myyntiin ja muuttaa kerrostaloon. Moni asia muuttuisi sinun ja lastesi elämässä, mutta ainakaan kaikki ei parempaan suuntaan.Me varasimme ajan srk:n perheneuvotteluun (ilmaista). Se tuotti tulosta ja koti säilyi ehjänä. Lapset ovat muuttaneet opiskelemaan ja heistä tuli pärjääviä.
Me keski-ikäiset vanhemmat haluamme elää ja vanheta yhdessä.
Kumma juttu, että yhä enenevä määrä sinkkuja etsii puolisoa ja soisi löytävänsä. Harvempi kuitenkaan onnistuu.Terveisin vaimo (jopa suht. onnellinen).
Toivon sinulle parhainta ratkaisua.
Kannattaa muistaa, että täydellistä onnea ei ole edes olemassa.Onpa taas tosi kannustava viesti tämä. Sinä et uskaltanut, mutta AP ehkä uskaltaa silti muuttaa elämänsä sellaiseksi kuin haluaa.
Tärkein oivallus on ehkä se, että onnellisuus ei ole kumppanin käsissä, vaan lähtee itsestä. Parisuhteessa tai ei, se puoliso ei saa olla koko elämä. Täyttä elämää voi elää myös ilman parisuhdetta. Eikä omakotitalo ole mikään ongelma, vaikka miten olisi nainen. Jos ei itse jotain osaa, voi pyytää tai ostaa apua.
Suomalaisilta naisilta ei ainakaan uskallusta puutu erota! On helpompi hajottaa kuin rakentaa. Sitten siitä sinkkuuden ihanuudesta: tällä palstalla tavallisin aihe on valittaa ettei löydy kumppania, ei varsinkaan jos on lapsia. On ymmärrettävää, että harva mies haluaa valmiin lapsiperheen. Josko lapsia ollenkaan.
Sen sijaan taitoa ja tahtoa rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä puuttuu, ja paljon! Se olen minä minä minä joka kärsin, vaikka toinen osapuoli ei ole saanut kertoa mitään.
Olisiko totuus toisenlainen jos mies saisi puheenvuoron? Useimmiten syytä on molemmissa. Miksi se omaan puseroon kurkkaaminen on niin hemmetin vaikeaa?Eron kynnyksellä (aviota 18v.) aloitin itsetutkistelun ja valitsin parannuksen teon rakentamisen.
Vähensin omaa netin käyttöä, samoin teki mieheni. Aloin laittamaan hyvää ruokaa. Välillä käymme ulkona syömässä. Yhdessä aloitimme sisustamaan taloa viihtyisämmäksi. Yhteinen sänky tuli rakkaaksi ja toisen vieressä on lämmin ja ihana nukkua. Syyspimeällä on mukavampi lenkkeillä puolison kanssa. Enkä pane pahakseni, että mies remontoi taloa ja huolehtii lämmitykset ym, ym. Ja tekee ne raskaimmat lumityöt, joita ainakin viime talvena riitti.Tähän tilanteeseen päästäksemme meiltä molemmilta vaadittiin omien virheiden myöntäminen ja terapiaakin, mutta se todella kannatti!
Mainitset tässä: ”Samoin teki mieheni, Välillä (me) käymme…, Yhdessä aloimme…, toisen vieressä on lämmin, mukavampi lenkkeillä puolison kanssa, meiltä molemmilta vaadittiin omien virheiden myöntäminen”
Mainitse avainsanat ”yhdessä” ja ”molemmat” monta kertaa ja silti syytät naisia!Ap:n tapauksessa (ja omassa avioliitossani), mies ei tehnyt samoin, mies ei tullut mukaan, mies ei ala mitään yhdessä, ei tule viereen nukkumaan vaan jää koneelle, ei suostu mukaan lenkille tai muuallekaan eikä todellakaan myönnä virheitään.
Yksi ihminen ei voi liittoa pelastaa, jos toinen yksinkertaisesti kieltää ongelmat tai ei tule tippaakaan vastaan tai lähde mihinkään mukaan.
Ihan oikeasti häpeä, että kehtaat noin lyödä lyötyä!
En lyönyt. Kerroin vain meidän stoorin. Keskustelimme, että nyt tarvitaan perustavanlaatuinen MUUTOS jos aiomme jatkaa. Mies ei ymmärtänyt että olin tosissani eroamassa. Hyväksyi terapian ja siellä saimme molemmat puhua omat kipumme. Solmujen auetessa aloimme löytää toisemme uudestaan ja nähdä suhteemme arvokkaana.
Että tämmöinen 'Happy end' tässä liitossa.Niin, teidän tarina on hieno.
Mutta jos joku tulee kertomaan, että on nähnyt kuukausia nälkää, onko ratkaisusi kertoa teidän stoori, että OSTITTE sisäfilettä, lennätitte ulkomailta parsaa ja kokin tekemään hollandaisekastikkeen, että sellainen happy end teidän hiukomisella.
Ai kauheeta kun mua nauratti, tosi hyvin sanottu! Ilmeisesti oikeasti nämä oman happy endinsä tuputtajat eivät tajua, miten kurjaa on sitä kuunnella, jos oma tilanne on tyystin päinvastainen, eikä ole mitään realistista mahdollisuutta samaa ikinä saavuttaa.
Nämä on niin täynnä omaa onnistumistaan, että eivät ymmärrä toisenlaisessa tilanteessa olevia.
Tämä juuri. Kuinka moni oikeasti uskoo, että ap mieluummin itkee ja pelkää eroa kotona verrattuna siihen, että kävisi miehen kanssa terapiassa ja reippailla kävelyillä, tekisi hyvää ruokaa ja nukkuisi suloisessa paripetissä?
Todellakaan ei ole aina oma valinta se, miten avioliitto etenee tai päättyy.
Vierailija kirjoitti:
Parisuhdetta ei nykyään korjata ja ero on ainut ratkaisu. Pysykää sinkkuina, älkää missään nimessä hankkiko lapsia.
No joskus se on ainoa järkevä ratkaisu. Korjaamisen yrittäminen kannattaa vain, jos molemmat ovat täysillä mukana ja tahtovat muuttua.
Muuten, ennenaikaan kyllä pysyttiin naimissa, mutta epäilen josko ne avioliitot olivat aina kovin auvoisia. Olen nähnyt omassa suvussani useamman liiton, jossa aviopuolisot lähinnä sietivät toisiaan kunnes toinen kuoli. Yhdessä liitossa oli henkistä ja fyysistä väkivaltaa vuosien ajan - kaikki tiesivät, mutta erohan olisi ollut häpeä, joten yhdessä pysyttiin ja vaimo sekä lapset kärsivät. Toki tiedän myös joitain onnellisia vanhoja pareja.
Avioliiton pituus vuosissa mitattuna ei onneksi ole mikään itseisarvo enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa tutulta, mutta lisäksi mies muuttui aggressiiviseksi ja kävi käsiksi. Oli siis paljon pelottavampaa jäädä siihen suhteeseen. 6 vuotta myöhemmin ei todellakaan kaduta.
Mielenkiintoista lukea täällä tarinoita miehistä, jotka ratkeavat ryyppäämään erottuaan ja ajautuvat kurjaan vuokrayksiöön kun eivät osaa hoitaa asioitaan. Kun itse vuosia sitten ulkoistin pettävän vaimoni, lopetin alkoholin käytön (ei enää tarvetta, ei stressiä) ja pudotin painoa 20 kg. Nyt asun onnellisena talossani kissojeni kanssa, enkä todella tarvitse "piikoja" tähän huusholliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap. Toivon koko sydämestäni, että saisit yhteyden mieheesi vaikka terapeutin avulla.
Tunnen eronneita (heitähän riittää!) jotka katuvat katkerasti koska elämä muuttui vaan raskaammaksi. Haaveet eivät toteutuneet eikä uutta kumppania löytynyt vaikka miten tinder-treffeillä ravasi.
Naisen on hankalaa yksin pyörittää vanhaa ok-taloa. Eli koti pitäisi laittaa myyntiin ja muuttaa kerrostaloon. Moni asia muuttuisi sinun ja lastesi elämässä, mutta ainakaan kaikki ei parempaan suuntaan.Me varasimme ajan srk:n perheneuvotteluun (ilmaista). Se tuotti tulosta ja koti säilyi ehjänä. Lapset ovat muuttaneet opiskelemaan ja heistä tuli pärjääviä.
Me keski-ikäiset vanhemmat haluamme elää ja vanheta yhdessä.
Kumma juttu, että yhä enenevä määrä sinkkuja etsii puolisoa ja soisi löytävänsä. Harvempi kuitenkaan onnistuu.Terveisin vaimo (jopa suht. onnellinen).
Toivon sinulle parhainta ratkaisua.
Kannattaa muistaa, että täydellistä onnea ei ole edes olemassa.Onpa taas tosi kannustava viesti tämä. Sinä et uskaltanut, mutta AP ehkä uskaltaa silti muuttaa elämänsä sellaiseksi kuin haluaa.
Tärkein oivallus on ehkä se, että onnellisuus ei ole kumppanin käsissä, vaan lähtee itsestä. Parisuhteessa tai ei, se puoliso ei saa olla koko elämä. Täyttä elämää voi elää myös ilman parisuhdetta. Eikä omakotitalo ole mikään ongelma, vaikka miten olisi nainen. Jos ei itse jotain osaa, voi pyytää tai ostaa apua.
Suomalaisilta naisilta ei ainakaan uskallusta puutu erota! On helpompi hajottaa kuin rakentaa. Sitten siitä sinkkuuden ihanuudesta: tällä palstalla tavallisin aihe on valittaa ettei löydy kumppania, ei varsinkaan jos on lapsia. On ymmärrettävää, että harva mies haluaa valmiin lapsiperheen. Josko lapsia ollenkaan.
Sen sijaan taitoa ja tahtoa rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä puuttuu, ja paljon! Se olen minä minä minä joka kärsin, vaikka toinen osapuoli ei ole saanut kertoa mitään.
Olisiko totuus toisenlainen jos mies saisi puheenvuoron? Useimmiten syytä on molemmissa. Miksi se omaan puseroon kurkkaaminen on niin hemmetin vaikeaa?Eron kynnyksellä (aviota 18v.) aloitin itsetutkistelun ja valitsin parannuksen teon rakentamisen.
Vähensin omaa netin käyttöä, samoin teki mieheni. Aloin laittamaan hyvää ruokaa. Välillä käymme ulkona syömässä. Yhdessä aloitimme sisustamaan taloa viihtyisämmäksi. Yhteinen sänky tuli rakkaaksi ja toisen vieressä on lämmin ja ihana nukkua. Syyspimeällä on mukavampi lenkkeillä puolison kanssa. Enkä pane pahakseni, että mies remontoi taloa ja huolehtii lämmitykset ym, ym. Ja tekee ne raskaimmat lumityöt, joita ainakin viime talvena riitti.Tähän tilanteeseen päästäksemme meiltä molemmilta vaadittiin omien virheiden myöntäminen ja terapiaakin, mutta se todella kannatti!
Suomalainen nainen on järkevä: jos perustukset ovat uponneet eivätkä rakenteet kanna, ei kannata korjata vaan purkaa ja rakentaa uutta ;) Jos joku nurkka on mätä ja kaakelit vähän halkeilleet, niin sitten sitä remonttia kehiin. Ei sama diagnoosi päde kaikkiin parisuhteisiin.
Älkää ihmeessä kertoko täällä jos olette onnistuneet. Muuten tulee hollandaissoossia ja muuta räkää niskaan! 🤣
Tää palsta on eronneille ja katkerille. 😂
Kissamies kirjoitti:
Mielenkiintoista lukea täällä tarinoita miehistä, jotka ratkeavat ryyppäämään erottuaan ja ajautuvat kurjaan vuokrayksiöön kun eivät osaa hoitaa asioitaan. Kun itse vuosia sitten ulkoistin pettävän vaimoni, lopetin alkoholin käytön (ei enää tarvetta, ei stressiä) ja pudotin painoa 20 kg. Nyt asun onnellisena talossani kissojeni kanssa, enkä todella tarvitse "piikoja" tähän huusholliin.
Tämä oli paras erotarina tähän mennessä
Ero kannattaa ottaa, jos puoliso on alkoholisti tai väkivaltainen. Muutoin kannattaa AINA mennä perhe terapiaan. Kannattaa mennä, vaikka ei mitään suurempaa huomaisikaan.
Vierailija kirjoitti:
Älkää ihmeessä kertoko täällä jos olette onnistuneet. Muuten tulee hollandaissoossia ja muuta räkää niskaan! 🤣
Tää palsta on eronneille ja katkerille. 😂
Niin, älkää missään tapauksessa osoittako tilannetajua, tärkeintähän se on kuulla teidän happy end, mitäs ap omaan tilanteeseensa liittyviä asioita kaipaisi!
On toi teidän survival stoori niin tärkeä jakaa!
Avioerot on vähän huonomman porukan harrastuksia. On nyksiä ja exiä ja sun ja mun ja ties kenen lapsia. Lyhyitä suhteita ihmisten välillä, joilla on paljon ongelmia ja tyhmyyttä. Kyvyttömyyttä ratkaista ongelmia. Monet eronneet jää pyörimään vuosikausiksi huonoihin epäonnistuneisiin suhdekokeiluihin. Sekö sitten on parempi vaihtoehto. Jos olet yli 40 et varmasti löydä enää hyvää tavallista miestä. Kaikki ne vapaana juoksevat ovat jotenkin kyvyttömiä parisuhteeseen. Sitten se köyhyys ja se että joutuu tekemään yksin kaiken. Vapaa-aikaa ei ole, tai on, mutta se menee siihen, että hoidat perheen asiat ja kotityöt ja lasten asiat yksin. Kun sitä on, niin ikävöit lapsia ja tunnet itsesi huonoksi äidiksi. Tunnen vain muutamia eronneita ja heidätkin etäisesti. Aivan kauhealta näyttää niiden elämä. Se köyhyys, asutaan jossain kerrostaloläävässä ja lasketaan euroja. Ei ole mitään, ei tämä käy missään. Ulkona syöminen, kaikki mahdotonta. Mietitään, mistä kaikille luistimet ja sukset joka talvi ja soitetaan isälle 40 vuotiaana, että voisitko ostaa lapsille pyörät. Iltakaudet järjestellään ja täytellään tiskikoneita ja sittenkin on lapsille liian vähän aikaa, kun kaiken joutuu tekemään yksin. Lasten koulu kärsii, kun ei ehdi tukea tarpeeksi, ikävöivät isäänsä niin, että saavat oppimisvaikeuksia ja muita ongelmia. Eikä mitään vakavaa ollut heidän avioliitoissaan, eivät vain halunneet jatkaa. Typeryyttä.
Taas alapeukutus kun joku on on onnistunut korjaamaan parisuhteensa? Miksi ? En ymmärrä.