Eroaminen pelottaa niin kamalasti

Mieti tarkkaan onko sen arvoista kirjoitti:

Omasta erosta on nyt vuosi, 15 vuotta yhdessä ja kolme yhteistä lasta. Meillä oli samanlaista kun aloittajalla, ja lasten takia taisteltiin kunnes ei vaan enää jaksanut sitä henkistä tuskaa mitä yksinäisyys parisuhteessa aiheutti. Kun erosta oli kulunut kuukausi oli jo todella paljon parempi olo ja tiesin että selviän... Mutta lasten tuska oli raastavaa katseltavaa ja kuunneltavaa, itku miten he haluaisivat että isä ja äiti palaa yhteen ja kaikki koetaan yhdessä. Nyt vuoden jälkeen sitä miettii että olisi pitänyt tehdä kaikkensa että pari suhteen olisi saanut toimimaan, ja sinnitellä niin kauan että lapset lentää pesästä, nyt syyllisyys siitä että pilasimme lapsiltamme lapsuuden rikkomalla rakastavan kodin, yhteiset lomareissut, harrastukset... elo kahdessa kodissa ei vaan ole sellaista mitä kenenkään lapsen pitäisi kokea, heittopussina vuoroviikoin. Jos pääsisin ajassa taaksepäin tekisin kaikkeni että eroa ei koskaan olisi tullut. Vaikka nyt itselläni onkin parempi, lapset kärsivät, heidän harrastukset kärsivät kun ei ole kahta huoltajaa apuna, kaverisuhteet kärsivät kun koti on kahdessa paikassa, koulunkäynti on hankalampaa kun ei ole joka päivä kahta vamhempaa auttamassa... jne...

Taidat nyt kumminkin surra enemmän omaa kohtaloasi kuin lasten.

Kun et jaksakaan olla sellaisena tukena, jota lapset nyt tässä muutoksessa tarvitsevat, haluaisit takaisin siihen, että toinen on käytännön asioissa tekemässä.

Et voi tietää, miten pahaksi välinne olisivat kasvaneet, jos olisit jäänyt. Et voi tietää, miten se olisi lapsiasi vahingoittanut.

Voit vain tietää, että olet tässä tilanteessa nyt, kasva sen tasolle yhdessä lasten kanssa. Lohduta, kun heitä surettaa, kerro, että sinuakin surettaa. Mieti käytännön ratkaisuja uudelta kantilta, tutustu lasten harrastuskavereiden vanhempiin, kavereiden vanhempiin, hae heiltä tukea. Monet ymmärtävät tilanteesi ja haluavat auttaa.

2 vuotta sitten olin samassa tilanteessa ja voin kertoa, että ero kannatti! Mua pelotti samat asiat kuin suakin, mitä jos jään yksin, riittääkö palkka, miten selviän vanhassa omakotitalossa yksin…

No hyvin oon selvinnyt ja pärjännyt! Ystävistä on tullut mulle tärkeämpiä ja suhteet muihin läheisiin on parantui. Vaikka olin alkuvaiheessa välillä yksin, se ei tuntunut pahalta kun sain työstää eroa. Tarvitsinkin paljon omaa aikaa siinä vaiheessa! Palkka on riittänyt. Talonkin kanssa on selvinnyt - youtubessa on hyviä videoita vaikka mihin ja läheisiltä saa myös apua, kun kehtaa vaan pyytää:)

Enkä jäänyt yksinkään, nykyään mulla on uusi mies! Ja voin kertoa että kun valitset tarkkaan, niin kyllä se vaan vaihtamalla paranee!

Vierailija kirjoitti:

Minulla pisti silmään maininta, että alkoholia kuuluu päivittäin. Se tekee ihmisestä kyllä usein sellaisen, millaiseksi miestäsi kuvaat. Hän ei tietenkään halua erota ja häntä ei tilanteenne ja oikean ihmissuhteen puute haittaa, koska korvikkeena on alkoholi. Yhdessä olonne ja perheen kasassa pysyminen mahdollistaa hänelle hyvissä kulisseissa tissuttelun ja tissutteluun vetäytymisen. Joka päiväinen juominen ei ole normaalia ja siinä kehittyy riippuvuussuhde, vaikka miehesi väittäisi, että näin ei ole. Riippuvuus kehittyy pikkuhiljaa ja sille sokaistuu lähäinenkin. Ja toisen riippuvuus näin lähäisessä kanssakäymises johtaa lähes aina läheisriippuvuuteen tai monista muista kielistä läheisriippuvaisuus käännettäisiin suoraan yhteisriippuvaisuudeksi, joka kuvaa ehkä tilannetta paremmin kuin Suomessa käytetty termi. Tulee vaatimaan sinultakin paljon voimia ja ajattelumaailman muutosta päästä irti tästä. Itse ottaisin yhteyttä AA-kerhojen vertaistukiryhmiin, hakisin tietoa ja tukea tilanteeseen. Sen jälkeen nostaisin kissan pöydälle: miehen joka haettava apua ja yritettävä palata normaaliin elämään; vuorovaikutukseen myös muiden ihmisten kanssa, ei pelkästään pullon ja pakollisten asioiden hoitamiseen (etätyö). Jos ei tämä onnistu, hän on omillaan ja ainoa vaihtoehto on ero. Näen vain nämä kaksi tietä muutokseen. Muuten jatkatte samaa rataa, miehesi tissuttelu ja masentuneisuus pahenee ja hänestä tulee iän myötä vielä vetäytyneempi ja masentuneempi ja alkaa tulla oheissairauksia ja lopulta pahimmillaan ollet juopn monisairaan omaishoitaja vanhoilla päivillänne. Näitäkin tarinoita on tässä maassa valitettavan monia :/.

Arvelen, että tämä on hyvin tarkkanäköinen kirjoitus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieti mitä haluaisit tehdä loppuelämäsi? Tätäkö?

Haluatko katua kuolinvuoteellasi, että ei tullut erottua? 

Tämä päätös on sinun omissa käsissäsi, et tarvitse siihen kenenkään lupaa. 

Luultavasti lapsennekin ovat onnellisempia, kun sieltä alta kuoriutuu toisenlainen äiti. Huonossa parisuhteessa lapsetkaan eivät voi hyvin. Ja sen vuoksi sanoisin, että nyt olisi järkevää vaan pistää toimeksi. 

Taas tätä itsekkäiden vanhempien itsepetosta! Lapset voivat pääsääntöisesti paljon paremmin vanhempien kylmässä liitossa, kuin eron jälkeisinä heittopusseina. Jos haluat erota niin fine, mutta älä valehtele itsellesi, että tekisit sen muka lasten hyvinvoinnin takia. 

Varsinkin kun liitto on ollut lähinnä kämppissuhde jo pitkään, ei siinä lasten näkökulmasta ole mitään ihmeellistä, vaan se on sitä normaalia elämää. Ero sen sijaan lyö lasten elämän kerralla pirstaleiksi, ja niistä palasista pitää sitten itse kunkin yrittää koota se uudelleen, mutta ehjää siitä ei enää saa millään.

Höpöhöpö. Erota voi niin monella tapaa ja lapsista voi pitää huolta niin kovin monella tapaa.

Kyllä mulle omien vanhempien ero oli aikanaan helpotus, vaikka muuta kuin tuo kylmyys ei ollut ongelmana.  Jo se oli ihan mahtavaa, että isäni löysi uuden, aivan ihanan puolison, jonka kanssa pääsi puhkeamaan monin tavoin kukkaan. Ja tuo " äitipuoleni" on myös ihana ihminen, ja nykyään yksi parhaista ystävistäni.

Omien lasten kohdalla olen aina pyrkinyt kaikin tavoin vain tukemaan heidän suhdettaan omaan "äitipuoleensa" ja tämän lapseen. Ja hyvin on heillä mennyt. 

Joskus lapsistani se herkin ja hankalin totesikin mulle, että hän ei kyllä keksi mitään, mikä olisi meidän erossa mennyt heidän lasten kannalta huonosti.  Mutta mä kyllä kävinkin asiantuntijalla kysymässä, miten tästä tehdään lapsille mahdollisimman helppoa.

Mä en myöskään ole eron jälkeen seurustellut tms. koska en vaan ole vielä kertaakaan nähnyt, että se ei tulisi lasten ja vanhemman väliin. Nyt kun nuorinkin on jo yläasteella, olen päättänyt aloittaa taas deittailun, koska selkeästi mua ei enää samalla intensiteetillä tarvita kuin aiemmin. Elämässä alkaisi olla tilaa jo jollekin muullekin.

Niin ja mä olen ollut koko ajan yksinhuoltaja, ja lapset enimmäkseen mulla, vaikka välit isäänsä ovat heillä kunnossa. Omat välit on asialliset, vaikka mieluiten en olisi missään tekemisissä exän kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieti mitä haluaisit tehdä loppuelämäsi? Tätäkö?

Haluatko katua kuolinvuoteellasi, että ei tullut erottua? 

Tämä päätös on sinun omissa käsissäsi, et tarvitse siihen kenenkään lupaa. 

Luultavasti lapsennekin ovat onnellisempia, kun sieltä alta kuoriutuu toisenlainen äiti. Huonossa parisuhteessa lapsetkaan eivät voi hyvin. Ja sen vuoksi sanoisin, että nyt olisi järkevää vaan pistää toimeksi. 

Taas tätä itsekkäiden vanhempien itsepetosta! Lapset voivat pääsääntöisesti paljon paremmin vanhempien kylmässä liitossa, kuin eron jälkeisinä heittopusseina. Jos haluat erota niin fine, mutta älä valehtele itsellesi, että tekisit sen muka lasten hyvinvoinnin takia. 

Varsinkin kun liitto on ollut lähinnä kämppissuhde jo pitkään, ei siinä lasten näkökulmasta ole mitään ihmeellistä, vaan se on sitä normaalia elämää. Ero sen sijaan lyö lasten elämän kerralla pirstaleiksi, ja niistä palasista pitää sitten itse kunkin yrittää koota se uudelleen, mutta ehjää siitä ei enää saa millään.

Höpöhöpö. Erota voi niin monella tapaa ja lapsista voi pitää huolta niin kovin monella tapaa.

Kyllä mulle omien vanhempien ero oli aikanaan helpotus, vaikka muuta kuin tuo kylmyys ei ollut ongelmana.  Jo se oli ihan mahtavaa, että isäni löysi uuden, aivan ihanan puolison, jonka kanssa pääsi puhkeamaan monin tavoin kukkaan. Ja tuo " äitipuoleni" on myös ihana ihminen, ja nykyään yksi parhaista ystävistäni.

Omien lasten kohdalla olen aina pyrkinyt kaikin tavoin vain tukemaan heidän suhdettaan omaan "äitipuoleensa" ja tämän lapseen. Ja hyvin on heillä mennyt. 

Joskus lapsistani se herkin ja hankalin totesikin mulle, että hän ei kyllä keksi mitään, mikä olisi meidän erossa mennyt heidän lasten kannalta huonosti.  Mutta mä kyllä kävinkin asiantuntijalla kysymässä, miten tästä tehdään lapsille mahdollisimman helppoa.

Mä en myöskään ole eron jälkeen seurustellut tms. koska en vaan ole vielä kertaakaan nähnyt, että se ei tulisi lasten ja vanhemman väliin. Nyt kun nuorinkin on jo yläasteella, olen päättänyt aloittaa taas deittailun, koska selkeästi mua ei enää samalla intensiteetillä tarvita kuin aiemmin. Elämässä alkaisi olla tilaa jo jollekin muullekin.

Niin ja mä olen ollut koko ajan yksinhuoltaja, ja lapset enimmäkseen mulla, vaikka välit isäänsä ovat heillä kunnossa. Omat välit on asialliset, vaikka mieluiten en olisi missään tekemisissä exän kanssa.

Erota voi monella tapaa ja ihmiset on yksilöitä ja huomaa, että lapsetkin ovat yksilöitä ja kokevat eri tavoin. Ei ole olemassa taattua kaavaa erossakaan, joka takaisi ettei yksikään lapsi saa traumoja. Sekin on hyvä tiedostaa. Jos sinun lapset ovat selvinneet hyvin, se ei tarkoita että muutkin lapset selviävät.

Itse olen kuullut kohtaloita laidasta laitaan niin vanhempien kuin lasten osalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieti mitä haluaisit tehdä loppuelämäsi? Tätäkö?

Haluatko katua kuolinvuoteellasi, että ei tullut erottua? 

Tämä päätös on sinun omissa käsissäsi, et tarvitse siihen kenenkään lupaa. 

Luultavasti lapsennekin ovat onnellisempia, kun sieltä alta kuoriutuu toisenlainen äiti. Huonossa parisuhteessa lapsetkaan eivät voi hyvin. Ja sen vuoksi sanoisin, että nyt olisi järkevää vaan pistää toimeksi. 

Taas tätä itsekkäiden vanhempien itsepetosta! Lapset voivat pääsääntöisesti paljon paremmin vanhempien kylmässä liitossa, kuin eron jälkeisinä heittopusseina. Jos haluat erota niin fine, mutta älä valehtele itsellesi, että tekisit sen muka lasten hyvinvoinnin takia. 

Varsinkin kun liitto on ollut lähinnä kämppissuhde jo pitkään, ei siinä lasten näkökulmasta ole mitään ihmeellistä, vaan se on sitä normaalia elämää. Ero sen sijaan lyö lasten elämän kerralla pirstaleiksi, ja niistä palasista pitää sitten itse kunkin yrittää koota se uudelleen, mutta ehjää siitä ei enää saa millään.

Höpöhöpö. Erota voi niin monella tapaa ja lapsista voi pitää huolta niin kovin monella tapaa.

Kyllä mulle omien vanhempien ero oli aikanaan helpotus, vaikka muuta kuin tuo kylmyys ei ollut ongelmana.  Jo se oli ihan mahtavaa, että isäni löysi uuden, aivan ihanan puolison, jonka kanssa pääsi puhkeamaan monin tavoin kukkaan. Ja tuo " äitipuoleni" on myös ihana ihminen, ja nykyään yksi parhaista ystävistäni.

Omien lasten kohdalla olen aina pyrkinyt kaikin tavoin vain tukemaan heidän suhdettaan omaan "äitipuoleensa" ja tämän lapseen. Ja hyvin on heillä mennyt. 

Joskus lapsistani se herkin ja hankalin totesikin mulle, että hän ei kyllä keksi mitään, mikä olisi meidän erossa mennyt heidän lasten kannalta huonosti.  Mutta mä kyllä kävinkin asiantuntijalla kysymässä, miten tästä tehdään lapsille mahdollisimman helppoa.

Mä en myöskään ole eron jälkeen seurustellut tms. koska en vaan ole vielä kertaakaan nähnyt, että se ei tulisi lasten ja vanhemman väliin. Nyt kun nuorinkin on jo yläasteella, olen päättänyt aloittaa taas deittailun, koska selkeästi mua ei enää samalla intensiteetillä tarvita kuin aiemmin. Elämässä alkaisi olla tilaa jo jollekin muullekin.

Niin ja mä olen ollut koko ajan yksinhuoltaja, ja lapset enimmäkseen mulla, vaikka välit isäänsä ovat heillä kunnossa. Omat välit on asialliset, vaikka mieluiten en olisi missään tekemisissä exän kanssa.

Erota voi monella tapaa ja ihmiset on yksilöitä ja huomaa, että lapsetkin ovat yksilöitä ja kokevat eri tavoin. Ei ole olemassa taattua kaavaa erossakaan, joka takaisi ettei yksikään lapsi saa traumoja. Sekin on hyvä tiedostaa. Jos sinun lapset ovat selvinneet hyvin, se ei tarkoita että muutkin lapset selviävät.

Itse olen kuullut kohtaloita laidasta laitaan niin vanhempien kuin lasten osalta.

Niin, tämä on totta.

Senpä vuoksi jääkin vain yksi varma asia: oma elämä paranee, kun ottaa eron huonosta suhteesta. 

Pitäisikö siis koko oma elämä uhrata sen vuoksi, että aina on mahdollista, että käykin niin tai näin, tietämättä edes, käykö? Varmuuden varalta pitää jäädä kylmään, huonoon suhteeseen? Siinäkin ottaa sitten sen riskin, että juuri tämä kylmä, huono suhde pilaa lasten elämän, kuten täällä on kerrottu.

Todetaanko siinä vaiheessa, että oh well, laskinkin väärin, mitäpä tuosta, oma elämä pilalla ja nyt näemmä lastenkin, mutta pluspuolena sentään säilyi ydinperhe!

EI kukaan meistä kykene täydellisesti ennustamaan tulevaa, voimme vain arvioiva tätä hetkeä ja toimia siinä niin hyvin kuin osaamme.

Oletko luovuttaja, vai lupausten pitäjä? Jos olet luvannut "rakastaa niin myötä kuin vastoinkäymisissä", kannattaa yrittää puhua asioista kumppanille ja ehdottaa kompromisseja.

Usein nainen on se osapuoli joka luovuttaa ensin, ja syyttää miestään. Kannattaa keskustella aiheista mitkä vaivaa jos niihin haluaa muutosta. Ei kannata tuosta vain alkaa miestä vaihtamaan jos kaikkia keinoja ei ole käytetty. Kerta väkivaltaa ei ole, niin suosittelen yrittämään, rauhalliset miehet viedään markkinoilla nopeasti ja saatat löytää vain huonomman vaihtoehdon tilalle.

Vaihtamalla harvemmin paranee.

Foorumi taitaa olla täynnä yksinhuoltajia jotka puolustelevat erolapsiensa elämää jne. Kyllä se vaan on lapselle kauheinta mitä voi tapahtua kun erotaan. Suurin osa yksinhuoltajista ei edes näe lapsiensa tuskaa. Mennään kaupungilla kun haetaan uutta miestä ja rillutellaan ja ollaan niin helvetin vapaita. Tämä on niin nähtyä. Lapset usein keskenään kotona ja joo kyllä ne pärjää. Sitten ihmetellään kun niistä kasvoi kusipäitä jotka vetävät kamaa ja istuvat linnassa. Eronneet voivat suksia v...tuun täältä yllyttämästä muitakin eroamaan ja elämään samanlaista surkeaa elämää jota itsekin itkevät aamuyön laskuhumalassa.

Ei muuta kuin eroamaan vaan. Hetken se tuntuu että on maailman surkein ihminen joka ei koskaan tule enää löytämään ketään, mutta tämän jokainen eronnut on käynyt läpi ja viimeistään puolen vuoden päästä porskutetaan taas jonkun kainalossa.

Vierailija kirjoitti:

Foorumi taitaa olla täynnä yksinhuoltajia jotka puolustelevat erolapsiensa elämää jne. Kyllä se vaan on lapselle kauheinta mitä voi tapahtua kun erotaan. Suurin osa yksinhuoltajista ei edes näe lapsiensa tuskaa. Mennään kaupungilla kun haetaan uutta miestä ja rillutellaan ja ollaan niin helvetin vapaita. Tämä on niin nähtyä. Lapset usein keskenään kotona ja joo kyllä ne pärjää. Sitten ihmetellään kun niistä kasvoi kusipäitä jotka vetävät kamaa ja istuvat linnassa. Eronneet voivat suksia v...tuun täältä yllyttämästä muitakin eroamaan ja elämään samanlaista surkeaa elämää jota itsekin itkevät aamuyön laskuhumalassa.

Toisin kuin sinulla, ihanaa elämää sohvalla makaavan ja vastaukseksi ärähtelevän miehen kanssa, kakarat jumittavat omissa huoneissaan ja huutavat painu vtuun siitä, kun yrität ovesta sisään pyykkejä hakemaan, kavereita ei ole, koska olet niin helvetin epäempaattinen ihminen, että kukaan ei tahdo vapaa-aikaansa kanssasi viettää.

Mutta huomenna on taas uusi päivä, ensin töitä työkaverien kanssa, jotka ei sulle juttele, sitten kaupan kautta kotiin laittamaan ruokaa ihanalle perheelle, joka halveksii kaikkea sun tekemää.

Vierailija kirjoitti:

Toisin kuin sinulla, ihanaa elämää sohvalla makaavan ja vastaukseksi ärähtelevän miehen kanssa, kakarat jumittavat omissa huoneissaan ja huutavat painu vtuun siitä, kun yrität ovesta sisään pyykkejä hakemaan, kavereita ei ole, koska olet niin helvetin epäempaattinen ihminen, että kukaan ei tahdo vapaa-aikaansa kanssasi viettää.

Mutta huomenna on taas uusi päivä, ensin töitä työkaverien kanssa, jotka ei sulle juttele, sitten kaupan kautta kotiin laittamaan ruokaa ihanalle perheelle, joka halveksii kaikkea sun tekemää.

Voi tätä katkeruuden määrää. Ero tosiaan katkeroittaa vanhempiakin ja ne muksut kärsivät vieläkin enemmän. Usein luulevat olevansa itse kaiken pahan aiheuttajia eikä kiireisellä yh-äipällä ole aikaa eikä kovin paljon haluakaan jutella lapsien kanssa näistä asioista. Lähikuppilassa sen sijaan mietitään keinoja satuttaa ex-miestä. Joo ja hei, mä jätin kersoille kybän pöydälle, kyl ne pärjää ku ne tulee skolesta.

Mulla oli pari vuotta sitten sama tilanne, samat ajatukset, pelot ja ahdistus. Lopulta puhuin asiasta ääneen eikä. mies antanut mitään tukea, syyllisti ja vetäytyi entisestään. Ahdisti järjettömästi. Tein kaiken kuin robottina. Jälkikäteen ex sanoi että ero oli oikea ratkaisu (hän ei vaan olosi pystynyt) ja molemmat voidaan todella paljon paremmin. Välillä väsyttää mutta itsenäisyydestä ja rauhasta saan voimaa. Maailma ei kaatunutkaan ja lapset selviää kun heistä välittää. Pystyt ja huokaiset myöhemmin helpotuksesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisin kuin sinulla, ihanaa elämää sohvalla makaavan ja vastaukseksi ärähtelevän miehen kanssa, kakarat jumittavat omissa huoneissaan ja huutavat painu vtuun siitä, kun yrität ovesta sisään pyykkejä hakemaan, kavereita ei ole, koska olet niin helvetin epäempaattinen ihminen, että kukaan ei tahdo vapaa-aikaansa kanssasi viettää.

Mutta huomenna on taas uusi päivä, ensin töitä työkaverien kanssa, jotka ei sulle juttele, sitten kaupan kautta kotiin laittamaan ruokaa ihanalle perheelle, joka halveksii kaikkea sun tekemää.

Voi tätä katkeruuden määrää. Ero tosiaan katkeroittaa vanhempiakin ja ne muksut kärsivät vieläkin enemmän. Usein luulevat olevansa itse kaiken pahan aiheuttajia eikä kiireisellä yh-äipällä ole aikaa eikä kovin paljon haluakaan jutella lapsien kanssa näistä asioista. Lähikuppilassa sen sijaan mietitään keinoja satuttaa ex-miestä. Joo ja hei, mä jätin kersoille kybän pöydälle, kyl ne pärjää ku ne tulee skolesta.

Uskomatonta miten rumaa puhetta. Jos sinun käsitykseesi eroon johtaneista syistä mahtuu ainoastaan että on joku katkera, viinaanmenevä muija lähiössä joka jättää lapset heitteille koska menojalkaa vipattaa, niin kapeakatseisuutesi on surullista.

Miten sinä sitten ratkaisisit aloittajan tilanteen toisin kuin hän itse? Jos puoliso ei osallistu perhe-elämään kuuluviin asioihin,  pitää etäisyyttä, tissuttelee päivittäin, häneen ei saa kontaktia eikä hän reagoi pyyntöihin / ehdotuksiin /aneluihin tehdä muutos ja sama tilanne kestää vuosia, jokin siirto on kai tehtävä, jos on tässä kuviossa onneton?

Jos on vanhemmaksi ryhtynyt niin velvollisuus on asettaa lapset etusijalle, aina se vaan ei tarkoita puolison kanssa yhdessä pysymistä.  Katkeruus on sisältä syövä myrkky, on kuitenkin myös ihmisiä, jotka nimen omaan katkeroittaa se rakkaudeton liitto. 

Vierailija kirjoitti:

Erosin 25-vuotta kestäneestä suhteesta. Jäin asumaan vanhaan 1903 valmistuneesee taloon kahden ala-asteikäisen lapsen kanssa. Kaikesta olen selvinnnyt vaikka jäin vielä työttömäksikin.

Remontteihin ja pihapuiden kaatoon olen saanut apua, sain töitä pitkään etsittyäni. Sain myös neuvotelluksi pankin kanssa asuntolainan erät pienemmiksi. Minulle jäi avioerossa pelkkää velkaa, kun talosta oli vielä kolmasosa hinnasta maksamatta.

Kaikesta on selvitty. Voin hyvin ja lapsista on kasvanut tasapainoisia aikuisia. Talo on maksettu vuosia sitten.

Sinäkin selviät ja alat voida paremmin jo puolen vuoden sisään erosta.

Kai maksoit miehelle osuuden pois.

Loppujen lopuksi huono parisuhde vaikuttaa myös lapsiin ja pitkällä tähtäimellä ero voi olla niillekin hyväksi. Meillä oli ex-vaimon kanssa vuosia hyvät mutta viileät välit. Ei yhteisiä mielenkiinnon aiheita lapsia lukuunottamatta, ei läheisyyttä. Eroaminen pelotti koska oli kerran luvannut jotain ja kimpassa oli oltu ihan nuoresta asti yli 20v. Eniten pelotti mitä se tekisi lapsille kun keskimmäinen lapsi kolmesta oireili jo muutenkin.

Eron jälkeen lapsen henkiset oireet sukelsivat vielä muutaman kuukauden ajan. Onneksi oltiin exän kanssa sen verran hyvissä väleissä että osattiin hakea yhdessä apua. Nyt kun asiat on asettuneet uomiinsa voivat lapsetkin huomattavasti paremmin. Kaikki ovat kasvaneet ja kypsyneet, myös aikuiset. Itseään ei kannata sairastuttaa kärsimällä ja väkisin yrittämällä. Loppujen lopuksi se heijastuu muihinkin.

Vierailija kirjoitti:

Oletko luovuttaja, vai lupausten pitäjä? Jos olet luvannut "rakastaa niin myötä kuin vastoinkäymisissä", kannattaa yrittää puhua asioista kumppanille ja ehdottaa kompromisseja.

Usein nainen on se osapuoli joka luovuttaa ensin, ja syyttää miestään. Kannattaa keskustella aiheista mitkä vaivaa jos niihin haluaa muutosta. Ei kannata tuosta vain alkaa miestä vaihtamaan jos kaikkia keinoja ei ole käytetty. Kerta väkivaltaa ei ole, niin suosittelen yrittämään, rauhalliset miehet viedään markkinoilla nopeasti ja saatat löytää vain huonomman vaihtoehdon tilalle.

Vaihtamalla harvemmin paranee.

Kyllä se vaan todellakin paranee, kun se kiertoon laitettava on alkoholisti ja/tai tunnekylmä ja/tai luonnehäiriöinen ja/tai väkivaltainen. Noita ihmisiä ei oikein voi muuttaa. On ihan riittävän vaikeaa välillä saada solmut avattua kahden tasapainoisenkaan ihmisen välillä. 

Naisten eronjälkeiset tarinat omalle lähi- ja tuttavapiirille noudattavat pääsääntöisesti aina samaa kaavaa:

- Mies on syyllinen tavalla tai toisella

- Nainen on kärsivä uhri

- Ero on voimaannuttavaa ja vahvistavaa

- Elämä on eron jälkeen ihanaa ja asiat ovat paremmin kuin koskaan

Aivan sama mikä todellisuus siellä taustalla oikeasti on, niin tarina on liki poikkeuksetta aina tämän saman kaavan mukainen. Nettifoorumille tarinoidessa höystetään useimmiten vähintään saman verran.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erosin 25-vuotta kestäneestä suhteesta. Jäin asumaan vanhaan 1903 valmistuneesee taloon kahden ala-asteikäisen lapsen kanssa. Kaikesta olen selvinnnyt vaikka jäin vielä työttömäksikin.

Remontteihin ja pihapuiden kaatoon olen saanut apua, sain töitä pitkään etsittyäni. Sain myös neuvotelluksi pankin kanssa asuntolainan erät pienemmiksi. Minulle jäi avioerossa pelkkää velkaa, kun talosta oli vielä kolmasosa hinnasta maksamatta.

Kaikesta on selvitty. Voin hyvin ja lapsista on kasvanut tasapainoisia aikuisia. Talo on maksettu vuosia sitten.

Sinäkin selviät ja alat voida paremmin jo puolen vuoden sisään erosta.

Kai maksoit miehelle osuuden pois.

Hei vain numero 388, 391 jne. Luulen, että kirjoitustesi tyylistä, sävystä ja sanomasta pääsen jyvälle miksi vaimosi lähti. Toivottavasti myös sinä tunnistat nämä syyt, jotka ovat omassa vallassasi korjata omassa ajattelussasi ja asenteessasi ja löydät aikaa myöden uuden, paremman, molemminpuolin tyydyttävän ihmissuhteen. Se olisi selvästi sinulle hyvin mekityksellistä hyvin vointisi kannalta.

Minun lapseni isä ei ole katkera, syyttelevä tai myrkyllinen, vaan erittäin kunnollinen ja järkevä mies. Valitettavasti hyvin nuorena alkanut suhteemme vaan kuivui kasaan vuosien mittaan ja päädyimme eroon. En ole YH, kuten ei ole valtaosa muistakaan eronneista naisista. Erohan ei tee naisesta automaattisesti yksinhuoltajaa, vaikka jotkut miehet niin haluavatkin ajatella. Huolehdimme nyt jo teini-ikäisestä lapsesta tasapuolisesti, tiiminä. Lapsemme oli eron aikaan alle 10 -vuotias. Annoimme yhteisellä sopimuksella hänelle aikaa sopeutua eroon asuen vielä yhdessä ja lopuksi vuorotellen kodissamme. Nyt elämme jo omillamme uusien kumppanien kanssa.

Lapsi oli eron tapahtuessa lähinnä hämmentyneen oloinen, ei oikein ymmärtänyt mitä asia merkitsee, ehkä sitten hetken aikaa hieman huolestunut mitä asia hänen kannaltaan tarkoittaa. Pitkän sopeutumisajan ansiosta (kai) en pysty tunnistamaan hänelle tapahtunutta vahinkoa, en kerta kaikkiaan, vaikka asiasta on puhuttukin. Hän on ilmaissut joskus pettymyksensä kun perhejuhlat eivät ole enää kaikki yhteisiä, lisäksi hän usein sanoo, että tavaroiden kuljettelu kotien välillä on ärsyttävää. Toisaalta hän on tyytyväinen aineelliseen hyvään ja uusiin harrastuksiin, tässä tarkentamatta, joita hän on eron jälkeen saanut ja uusiin ihmisiin elämässään, tämänkin jätän tarkentamatta. Kun yhteistä aikaa on vähemmän, on se molemmissa kodeissa käytetty paremmin, yhdessä puuhaten ja harrastaen, tähän hän myös kertoo olevansa tyytyväinen.

En ole pahoillani siitä, että joidenkin erolasten hyvä sopeutuminen uuteen tilanteeseen tuntuu monia harmittavan. Niin paljon on eroperheiden lapsia tänä päivänä, että on pelkästään hyvä, että valtaosa eroista osataan hoitaa niin, että lapselle on mahdollisimman vähän tilanteesta harmia ja että apua ja vertaistukea löytyy.

P.S. tämä eronnut nainen ei ole koskaan käyttänyt niin vähän alkoholia kuin erottuaan aiemmasta suhteesta ja tiedän, etten ole ainoa, jolle näin käy..

Eronneiden naisten käyttämiä nimityksiä ex-miehistään:

- narsisti

- juoppo

- piittaamaton

- itsekäs paska

- luuseri

- huono aviomies

- huono isä

On aivan sama mikä totuus on, jonkun noista leimoista saa mies mitä todennäköisimmin otsaansa naisen ansiosta. Naiset eroavat omissa versioissaan vain ja ainoastaan huonoista miehistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisin kuin sinulla, ihanaa elämää sohvalla makaavan ja vastaukseksi ärähtelevän miehen kanssa, kakarat jumittavat omissa huoneissaan ja huutavat painu vtuun siitä, kun yrität ovesta sisään pyykkejä hakemaan, kavereita ei ole, koska olet niin helvetin epäempaattinen ihminen, että kukaan ei tahdo vapaa-aikaansa kanssasi viettää.

Mutta huomenna on taas uusi päivä, ensin töitä työkaverien kanssa, jotka ei sulle juttele, sitten kaupan kautta kotiin laittamaan ruokaa ihanalle perheelle, joka halveksii kaikkea sun tekemää.

Voi tätä katkeruuden määrää. Ero tosiaan katkeroittaa vanhempiakin ja ne muksut kärsivät vieläkin enemmän. Usein luulevat olevansa itse kaiken pahan aiheuttajia eikä kiireisellä yh-äipällä ole aikaa eikä kovin paljon haluakaan jutella lapsien kanssa näistä asioista. Lähikuppilassa sen sijaan mietitään keinoja satuttaa ex-miestä. Joo ja hei, mä jätin kersoille kybän pöydälle, kyl ne pärjää ku ne tulee skolesta.

Ai jaa. Meidän lapsuuskodissa äiti otti eron myötä sataprosenttisen vastuun lapsista. Kertaakaan ei käynyt kuppilassa eikä yhtään uutta miestä roudattu kotiin. Isä sen sijaan ratsasti auringonlaskuun ja katosi tyystin. Äiti hoiti homman tyylikkäästi ja vastuullisesti, kotona oli rauhallinen ja turvallinen ilmapiiri.