Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Sosiaalisten tilanteiden pelko ja työelämä
Onko täällä työelämässä olevia sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsiviä? Kiinnostaisi kuulla, mitä päädyitte tekemään työksenne ja miten pärjäätte.
Olen itse vähän päälle parikymppinen yliopisto-opiskelija. Mitään mielenterveyspuolen diagnooseja ei ainakaan toistaiseksi ole, mutta melkoisen voimakas ahdistus sosiaalisista tilanteista on ollut läsnä niin pitkään kuin muistan. En osaa toimia tilanteissa luonnollisesti, vaan olen pyrkinyt opettelemaan reaktioita ja vuorovaikutusta kopioimalla muita. Aina en tietenkään löydä "arkistoista" sopivaa repliikkiä ja varsinkin entuudestaan tuntemattomissa tilanteissa saatan antaa itsestäni varsin erikoisen vaikutelman. Olo on ollut aina varsin ulkopuolinen, kavereitakaan ei ollut ennen teini-ikää. Seurustelut ym. vastaavat kuviot on luonnollisesti jääneet kokonaan väliin. Autismin kirjon piirteitäkin löytynee enemmän tai vähemmän, mikä ei ainakaan helpota asiaa.
Toistaiseksi olen sinnitellyt elämässä minimoimalla/kiertämällä liian ahdistavat tilanteet. Ihmisiin on todella vaikea ottaa oma-aloitteisesti yhteyttä ja tämä osaltaan on aiheuttanut sen, että kovinkaan syvällisiä ihmissuhteita ei pääse syntymään. Lisäksi alani on sellainen, että opinnot on mahdollista suorittaa hyvinkin itsenäisesti. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että suhteellisen pian tämä kaikki kostautuu ja on kohdattava realiteetit. Olen ollut töissä, mutta ensinnäkin yöunet alkoivat kärsiä ahdistuksen vuoksi kuukausia ennen aloitusta. Aloitus oli yhtä panikointia enkä kyennyt rentoutumaan lainkaan työpäivän jälkeen. Yritin sinnitellä ja uskoa, että ahdistus helpottaa, kun pääsen vauhtiin. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan en nukkunut öisin käytännössä enää ollenkaan. Lopulta paniikki lähestyvästä palaverista oli viimeinen niitti ja jouduin lopettamaan (ei helppoa sekään, siis auktoriteettiasemassa olevaan yhteydessä oleminen).
Olisin oikein tyytyväinen, jos löytäisin edes jonkin työn, jota pää kestäisi. Tiimityöskentely ja vastuun ottaminen tuntuu olevan myrkkyä, joten korkeakoulutusta vaativat työt pitänee unohtaa. Palkkaustakaan en pidä kovin olennaisena tekijänä, sillä näillä ongelmilla varustettuna esim. parisuhteeseen päätymisen ja perheen perustamisen todennäköisyys lienee lottovoiton luokkaa. Olen pohtinut johonkin yksinkertaiseen suorittavan tason työhön hakeutumista, mutta työnantajat saattaisivat karsastaa korkeakoulutusta. Lisäksi olen ehkä kirjaviisas, mutta monesta käytännön asiasta aivan pihalla ja motorisesti kömpelö. Tilanne tuntuu kohtalaisen toivottomalta, sillä omatunto ei missään nimessä sallisi "yhteiskunnan elättinä" olemista. Lisäksi olen ollut viime kesät ilman töitä, ja jo parissa kuukaudessa selkeän päivärytmin puute pahensi ahdistusta sekä toi itsetuhoiset ajatukset takaisin. Voin vain kuvitella, mitä pidempi kotona makaaminen aiheuttaisi.
Kommentit (1100)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten te ajattelitte tätä elämää elää jos joka saatanan asiassa on joku pelottava elementti ja heatte kaikenlaisia diagnooseja,ettette joudu töissä vana vahingossakaan olemaan ja joudu maksamaan veroja, vaan itse makaatte himassa noiden varojen elättinä? Miten ihmiset kehtaa? En ainakaan itse ..olen introvertti, silti olit myyjä, siivonnut, opettanut, ollut sihteeri ja nyt ensimmäisessä virassa. Elämä opettaa pakon edessä pärjäämään..lellivelli-housu sukupolvi🤷.
Sehän tässä onkin. Kun HALUAA elää tavallista elämää, mutta ei voi.
No kuka tai mikä sen sitten estää?
Henkiolennot vissiin. ;D
Kyllä on aikuisilla ihmisillä otsaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten te ajattelitte tätä elämää elää jos joka saatanan asiassa on joku pelottava elementti ja heatte kaikenlaisia diagnooseja,ettette joudu töissä vana vahingossakaan olemaan ja joudu maksamaan veroja, vaan itse makaatte himassa noiden varojen elättinä? Miten ihmiset kehtaa? En ainakaan itse ..olen introvertti, silti olit myyjä, siivonnut, opettanut, ollut sihteeri ja nyt ensimmäisessä virassa. Elämä opettaa pakon edessä pärjäämään..lellivelli-housu sukupolvi🤷.
Sehän tässä onkin. Kun HALUAA elää tavallista elämää, mutta ei voi.
No kuka tai mikä sen sitten estää?
Henkiolennot vissiin. ;D
Kyllä on aikuisilla ihmisillä otsaa.
Juu, ihmisillä, myös aikuisilla sellaisilla, on yleensä otsa.
Hyvää piikittelyä!
Joku on selvästi seonnut tästä keskustelusta.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa pyytää spua, äläkä masennu, jos et sitä kuitenkaan saa. Itselleni kävi opiskeluaikana niin, että todettiin oireet lieviksi, enkä saanut mitään apua. Kärsin peloista kymmeniä vuosia. Kunnes eräs yksityinen lääkäri kirjoitti beetasalpaajaa ja myöhemmin sain lieviä rauhoittavia, joita ottaa vain tilapäisesti. Esitin roolia, ja jotenkin pärjäsin. Nykyään olen päässyt pelosta eroon lähes kokonaan, enkä ole ottanut lääkkeitä vuoteen. Jälkiviisaana voin sanoa, että hae apua ajoissa ja yritä löytää taho, joka sinua ymmärtää.
Suosittelen myös beetasalpaajia; verenpaine laskee, kädet ja ääni eivät tärise. Kokeilin myös rauhoittavia, eivät sovi minulle. Kävin monissa ns. luontaishoidoissa, vain hetkellistä apua.
Hakeudu tutkijaksi! Siellä monet autismikirjolaiset pääsevät syventymään mielenkiinnonkohteisiinsa. Palkka tosin jää vaatimattomaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Etätöihin niin ei tarvitse ketään tavata.
Helpottaa jo paljon tuota sosiaalista pelkoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieheni on tällainen ja ammatiltaan IT- insinööri. Vaikka projektit tehdään työryhmässä on tosiasiassa kontaktit muihin todella vähäisiä. Työskentelee toimistolla omassa loossissa ja käytännössä kontaktit työryhmän muihin jäseniin tehdään sähköpostilla ja palaverit ovat teams- palavereja. Palaverissa taas olet asiantuntijan roolissa ja puhut faktasta, joten tämä helpottaa kanssakäymistä. Ruokailemaan ei tarvitse mennä yhteisiin tiloihin tai ravintolaan jos ei halua. Hyvin on toimeen tullut ja nyt etäpäivät vähentävät kuormitusta entisestään. Eli rohkeasti vaan, toimistotyön ei tarvitse tarkoittaa sosiaalista kanssakäymistä rasittavissa määrin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mieheni on tällainen ja ammatiltaan IT- insinööri. Vaikka projektit tehdään työryhmässä on tosiasiassa kontaktit muihin todella vähäisiä. Työskentelee toimistolla omassa loossissa ja käytännössä kontaktit työryhmän muihin jäseniin tehdään sähköpostilla ja palaverit ovat teams- palavereja. Palaverissa taas olet asiantuntijan roolissa ja puhut faktasta, joten tämä helpottaa kanssakäymistä. Ruokailemaan ei tarvitse mennä yhteisiin tiloihin tai ravintolaan jos ei halua. Hyvin on toimeen tullut ja nyt etäpäivät vähentävät kuormitusta entisestään. Eli rohkeasti vaan, toimistotyön ei tarvitse tarkoittaa sosiaalista kanssakäymistä rasittavissa määrin.
Tuohan vain ruokkii pelkoa, kun saa olla lähes koko ajan mukavuusalueella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni on tällainen ja ammatiltaan IT- insinööri. Vaikka projektit tehdään työryhmässä on tosiasiassa kontaktit muihin todella vähäisiä. Työskentelee toimistolla omassa loossissa ja käytännössä kontaktit työryhmän muihin jäseniin tehdään sähköpostilla ja palaverit ovat teams- palavereja. Palaverissa taas olet asiantuntijan roolissa ja puhut faktasta, joten tämä helpottaa kanssakäymistä. Ruokailemaan ei tarvitse mennä yhteisiin tiloihin tai ravintolaan jos ei halua. Hyvin on toimeen tullut ja nyt etäpäivät vähentävät kuormitusta entisestään. Eli rohkeasti vaan, toimistotyön ei tarvitse tarkoittaa sosiaalista kanssakäymistä rasittavissa määrin.
Tuohan vain ruokkii pelkoa, kun saa olla lähes koko ajan mukavuusalueella.
Juuri näin.
Sen voin sanoa että en vieläkään nauti ihmisten kanssa työskentelystä vaikka olen 39 jos ei ole sitä tempoa sitä ei ole ja se kannattaa hyväksyä onneksi oli tämän nuhapsykoosin aikana pitkä tauko melkein 3 vuotta sai olla rauhassa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
<3 Neurokognitiivisia erityispiirteitä on mahdollista ainakin jonkin verran kuntouttaa. niin, että löytyy keinoja elää niiden kanssa. Nimittäin pitemmän päälle maskaaminen vie kohtuuttoman paljon energiaa. Tällaisia asioita tuntee esimerkiksi toimintaterapeutti. Meillä jokaisella on myös vahvuuksia, joiden päälle on mahdollista pikkuhiljaa rakentaa. Eli sanoisin, että mitään unelmia ei kannata lennättää ikkunasta vielä tässä vaiheessa, vaikka nämä eivät toki ratkea oman pään sisällä pohtimalla, vaan yhdessä esim. ammattilaisen kanssa ja sen jälkeen ohjatusti harjoittelemalla... Myös Nyytillä sos taitojen ryhmiä?
Halpa kopio tästä keskustelusta: https://www.vauva.fi/keskustelu/4440791/ketju/sosiaalisten_tilanteiden_….
Työkaveri ei halunnut kävellä ensimmäisenä minnekään. Väisti takavasemmalle ja odotti, että joku menee edeltä. Kääntyi kannoiltaan ja alkoi kulkea takaisin tulosuuntaan, jos piti mennä ensimmäisenä jonossa. Ulkona pystyi kävelemään ekana, sisällä ei.
Alue: Aihe vapaa
Ei näin.