Lue keskustelun säännöt.
Sosiaalisten tilanteiden pelko ja työelämä
Onko täällä työelämässä olevia sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsiviä? Kiinnostaisi kuulla, mitä päädyitte tekemään työksenne ja miten pärjäätte.
Olen itse vähän päälle parikymppinen yliopisto-opiskelija. Mitään mielenterveyspuolen diagnooseja ei ainakaan toistaiseksi ole, mutta melkoisen voimakas ahdistus sosiaalisista tilanteista on ollut läsnä niin pitkään kuin muistan. En osaa toimia tilanteissa luonnollisesti, vaan olen pyrkinyt opettelemaan reaktioita ja vuorovaikutusta kopioimalla muita. Aina en tietenkään löydä "arkistoista" sopivaa repliikkiä ja varsinkin entuudestaan tuntemattomissa tilanteissa saatan antaa itsestäni varsin erikoisen vaikutelman. Olo on ollut aina varsin ulkopuolinen, kavereitakaan ei ollut ennen teini-ikää. Seurustelut ym. vastaavat kuviot on luonnollisesti jääneet kokonaan väliin. Autismin kirjon piirteitäkin löytynee enemmän tai vähemmän, mikä ei ainakaan helpota asiaa.
Toistaiseksi olen sinnitellyt elämässä minimoimalla/kiertämällä liian ahdistavat tilanteet. Ihmisiin on todella vaikea ottaa oma-aloitteisesti yhteyttä ja tämä osaltaan on aiheuttanut sen, että kovinkaan syvällisiä ihmissuhteita ei pääse syntymään. Lisäksi alani on sellainen, että opinnot on mahdollista suorittaa hyvinkin itsenäisesti. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että suhteellisen pian tämä kaikki kostautuu ja on kohdattava realiteetit. Olen ollut töissä, mutta ensinnäkin yöunet alkoivat kärsiä ahdistuksen vuoksi kuukausia ennen aloitusta. Aloitus oli yhtä panikointia enkä kyennyt rentoutumaan lainkaan työpäivän jälkeen. Yritin sinnitellä ja uskoa, että ahdistus helpottaa, kun pääsen vauhtiin. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan en nukkunut öisin käytännössä enää ollenkaan. Lopulta paniikki lähestyvästä palaverista oli viimeinen niitti ja jouduin lopettamaan (ei helppoa sekään, siis auktoriteettiasemassa olevaan yhteydessä oleminen).
Olisin oikein tyytyväinen, jos löytäisin edes jonkin työn, jota pää kestäisi. Tiimityöskentely ja vastuun ottaminen tuntuu olevan myrkkyä, joten korkeakoulutusta vaativat työt pitänee unohtaa. Palkkaustakaan en pidä kovin olennaisena tekijänä, sillä näillä ongelmilla varustettuna esim. parisuhteeseen päätymisen ja perheen perustamisen todennäköisyys lienee lottovoiton luokkaa. Olen pohtinut johonkin yksinkertaiseen suorittavan tason työhön hakeutumista, mutta työnantajat saattaisivat karsastaa korkeakoulutusta. Lisäksi olen ehkä kirjaviisas, mutta monesta käytännön asiasta aivan pihalla ja motorisesti kömpelö. Tilanne tuntuu kohtalaisen toivottomalta, sillä omatunto ei missään nimessä sallisi "yhteiskunnan elättinä" olemista. Lisäksi olen ollut viime kesät ilman töitä, ja jo parissa kuukaudessa selkeän päivärytmin puute pahensi ahdistusta sekä toi itsetuhoiset ajatukset takaisin. Voin vain kuvitella, mitä pidempi kotona makaaminen aiheuttaisi.
Kommentit (1100)
Vierailija kirjoitti:
En kyllä kehtaisi valittaa tässä maailmantilanteessa siitä, että elantonsa eteen pitäisi jopa tehdä jotain.
Jos viittaat Ukrainan tilanteeseen, niin tämä aloitus on tehty jo viime vuoden puolella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisiko alkoholilla saada turrutettua tunne-elämää sen verran, että ahdistusta ei olisi? Eipä niitä ilon tunteitakaan varmaan paljoa sitten olisi, mutta olisiko latistunut tunne-elämä laajemmalla taloudellisella liikkumavaralla kuitenkin parempi kuin ahdistunut olo rahattomana?
Olipa hyvä näkökulma asiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko alkoholilla saada turrutettua tunne-elämää sen verran, että ahdistusta ei olisi? Eipä niitä ilon tunteitakaan varmaan paljoa sitten olisi, mutta olisiko latistunut tunne-elämä laajemmalla taloudellisella liikkumavaralla kuitenkin parempi kuin ahdistunut olo rahattomana?
Olipa hyvä näkökulma asiaan.
Naulan kantaan, jälleen!
Ei Jeesus, ihan aidosti olen huolissani tästä Z-sukupolvesta. Ap ei todellakaan ole harvinaisuus näiden pumpulissa kasvatettujen joukosssa: ongelmat alkavat, kun pitäisi kohdata aikuisuuden vastuut.
Minä pääsin peloista pillereillä ja ihan hakeutumalla asiakaspalvelutyöhön, jossa pakko kohdata paljon ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä pääsin peloista pillereillä ja ihan hakeutumalla asiakaspalvelutyöhön, jossa pakko kohdata paljon ihmisiä.
Millaisilla pillereillä?
Vierailija kirjoitti:
Voisiko alkoholilla saada turrutettua tunne-elämää sen verran, että ahdistusta ei olisi? Eipä niitä ilon tunteitakaan varmaan paljoa sitten olisi, mutta olisiko latistunut tunne-elämä laajemmalla taloudellisella liikkumavaralla kuitenkin parempi kuin ahdistunut olo rahattomana?
Alkoholi ei latista tunteita. Se saattaa lievittää jonkin verran ahdistuneisuutta GABA-reseptorien kautta, mutta koska alkoholi vaimentaa aivokuoren toimintaa, ja juuri aivokuori vastaa impulssikontrollista
ja on keskeinen aivoalue käyttäytymisen säätelyssä ja tunnesäätelyssä, alkoholin vaikutuksen alaisena tunteet saattavat ryöpsätää entistä enemmän pintaan ja käyttäytyminen on impulsiivisempaa kuin selvinpäin.
Alkoholia jos käyttää apuna, täytyisi sitten olla oikeastaan jatkuvasti humalassa. Töissä käydessä se ei oikein onnistu. Alkoholi siis sekoittaa välittäjäaineita ja vähentää niiden välittäjäaineiden toimintaa, joita tarvitaan masennuksen ja ahdistuksen ehkäisyyn. Se siis pahentaa ongelmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No on työelämä aika ankaraa kun kärsit sosiaalisesta ahdistuksesta. Ryhmätöissä minulle suututaan, kun en ole äänessä. On myös jotenkin kurjaa tuntea itsensä vähän jälkeenjääneksi ja "huonommaksi", kun ei ole päässyt tutustumaan muihin hirveesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä pääsin peloista pillereillä ja ihan hakeutumalla asiakaspalvelutyöhön, jossa pakko kohdata paljon ihmisiä.
Millaisilla pillereillä?
Bentsot ovat ainoat pillerit jotka tehoavat sosfobiaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No on työelämä aika ankaraa [b]kun kärsit sosiaalisesta ahdistuksesta[\b]. Ryhmätöissä minulle suututaan, kun en ole äänessä. On myös jotenkin kurjaa tuntea itsensä vähän jälkeenjääneksi ja "huonommaksi", kun ei ole päässyt tutustumaan muihin hirveesti.
Enkä kärsi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No on työelämä aika ankaraa [b]kun kärsit sosiaalisesta ahdistuksesta[/b]. Ryhmätöissä minulle suututaan, kun en ole äänessä. On myös jotenkin kurjaa tuntea itsensä vähän jälkeenjääneksi ja "huonommaksi", kun ei ole päässyt tutustumaan muihin hirveesti.
Enkä kärsi!
Opettelisit BBCoden käytön ennen viisastelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei Jeesus, ihan aidosti olen huolissani tästä Z-sukupolvesta. Ap ei todellakaan ole harvinaisuus näiden pumpulissa kasvatettujen joukosssa: ongelmat alkavat, kun pitäisi kohdata aikuisuuden vastuut.
My words exactly!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei Jeesus, ihan aidosti olen huolissani tästä Z-sukupolvesta. Ap ei todellakaan ole harvinaisuus näiden pumpulissa kasvatettujen joukosssa: ongelmat alkavat, kun pitäisi kohdata aikuisuuden vastuut.
My words exactly!
Täällä puhutaan muuten suomea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä pääsin peloista pillereillä ja ihan hakeutumalla asiakaspalvelutyöhön, jossa pakko kohdata paljon ihmisiä.
Millaisilla pillereillä?
Jotain masennuslääkkeitä ne oli, nimeä en muista. Mutta sellaisia lääkäri määräsi kun diagnoosina sosiaalifobia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä pääsin peloista pillereillä ja ihan hakeutumalla asiakaspalvelutyöhön, jossa pakko kohdata paljon ihmisiä.
Millaisilla pillereillä?
Jotain masennuslääkkeitä ne oli, nimeä en muista. Mutta sellaisia lääkäri määräsi kun diagnoosina sosiaalifobia.
Häääääääh?
Sama ongelma täälläkin.
Ennen yritin olla kuin muut ja painaa menemään 9-17 töitä erittäin hetkisessä avotoimistossa. Olin lopulta aivan hermoraunio. Aamulla matkalla töihin ajatukset kiersivät kehää jotenkin näin missä teen virheen tänään, mitähän teen tänään väärin, mikähän menee pieleen tänään.
Oma pelkoni on siis virheiden tekeminen. En osaa hahmottaa mikä määrä virheitä työssä on inhimillistä. Jos tein jonkun mokan menin aivan lukkoon, hermostun enkä osaa käsitellä asiaa rauhallisesti. Siihen päälle jatkuva puhelimeen vastaamispelko, ja ylikuormitus metelistä ja kanssakäymisistä ihmisten kanssa sai voimaan henkisesti hyvin hyvin huonosti. Jossain kohtaa jaksoin vain työpäivän päälle nukkua ja itkeä.
Nyt olen ollut työttömänä jo useita vuosia, enkä koskaan ole voinut niin hyvin kuin nyt. Välissä tein pätkän helppoa työtä, paljon helmpompaa kuin edelliset mutta ihan samat ongelmat olivat läsnä.
Masentaa, koska haluaisin olla normaali ja tavallinen kolmekymppinen joka käy töissä hoitaa kodin ja tapaa ystäviä. Tuntuu etten jaksa tehdä mitään. Väsyn ja ylikuormitun aina. Jo sen lisäksi, että on huonot sosiaaliset taidot ja jännittää muiden kanssa kanssakäymistä, ei näin työttömänä saa oikein mitää. Puheenaiheita edes niiden normaalien kanssa. Ei ole mitää puhuttavaa. Hyvin yksinäistä.
Haluaisin töitä mutta en tiedä mitä töitä jaksaisin tehdä kunnollisesti.
Ja nyt, täällä joku yksittäinen pahan ilman lintu yrittää pilata hyvän ketjun :D ei anneta sen häiritä.
Vierailija kirjoitti:
Ihan sairasta, kuinka lellitty tuo sukupolvi on.
Amen to that!
Ketju lyhenisi varmaan puolella, jos nämä yhden kirjoittajan trolliviestit poistettaisiin.
Voisiko alkoholilla saada turrutettua tunne-elämää sen verran, että ahdistusta ei olisi? Eipä niitä ilon tunteitakaan varmaan paljoa sitten olisi, mutta olisiko latistunut tunne-elämä laajemmalla taloudellisella liikkumavaralla kuitenkin parempi kuin ahdistunut olo rahattomana?