Lue keskustelun säännöt.
Sosiaalisten tilanteiden pelko ja työelämä
Onko täällä työelämässä olevia sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsiviä? Kiinnostaisi kuulla, mitä päädyitte tekemään työksenne ja miten pärjäätte.
Olen itse vähän päälle parikymppinen yliopisto-opiskelija. Mitään mielenterveyspuolen diagnooseja ei ainakaan toistaiseksi ole, mutta melkoisen voimakas ahdistus sosiaalisista tilanteista on ollut läsnä niin pitkään kuin muistan. En osaa toimia tilanteissa luonnollisesti, vaan olen pyrkinyt opettelemaan reaktioita ja vuorovaikutusta kopioimalla muita. Aina en tietenkään löydä "arkistoista" sopivaa repliikkiä ja varsinkin entuudestaan tuntemattomissa tilanteissa saatan antaa itsestäni varsin erikoisen vaikutelman. Olo on ollut aina varsin ulkopuolinen, kavereitakaan ei ollut ennen teini-ikää. Seurustelut ym. vastaavat kuviot on luonnollisesti jääneet kokonaan väliin. Autismin kirjon piirteitäkin löytynee enemmän tai vähemmän, mikä ei ainakaan helpota asiaa.
Toistaiseksi olen sinnitellyt elämässä minimoimalla/kiertämällä liian ahdistavat tilanteet. Ihmisiin on todella vaikea ottaa oma-aloitteisesti yhteyttä ja tämä osaltaan on aiheuttanut sen, että kovinkaan syvällisiä ihmissuhteita ei pääse syntymään. Lisäksi alani on sellainen, että opinnot on mahdollista suorittaa hyvinkin itsenäisesti. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että suhteellisen pian tämä kaikki kostautuu ja on kohdattava realiteetit. Olen ollut töissä, mutta ensinnäkin yöunet alkoivat kärsiä ahdistuksen vuoksi kuukausia ennen aloitusta. Aloitus oli yhtä panikointia enkä kyennyt rentoutumaan lainkaan työpäivän jälkeen. Yritin sinnitellä ja uskoa, että ahdistus helpottaa, kun pääsen vauhtiin. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan en nukkunut öisin käytännössä enää ollenkaan. Lopulta paniikki lähestyvästä palaverista oli viimeinen niitti ja jouduin lopettamaan (ei helppoa sekään, siis auktoriteettiasemassa olevaan yhteydessä oleminen).
Olisin oikein tyytyväinen, jos löytäisin edes jonkin työn, jota pää kestäisi. Tiimityöskentely ja vastuun ottaminen tuntuu olevan myrkkyä, joten korkeakoulutusta vaativat työt pitänee unohtaa. Palkkaustakaan en pidä kovin olennaisena tekijänä, sillä näillä ongelmilla varustettuna esim. parisuhteeseen päätymisen ja perheen perustamisen todennäköisyys lienee lottovoiton luokkaa. Olen pohtinut johonkin yksinkertaiseen suorittavan tason työhön hakeutumista, mutta työnantajat saattaisivat karsastaa korkeakoulutusta. Lisäksi olen ehkä kirjaviisas, mutta monesta käytännön asiasta aivan pihalla ja motorisesti kömpelö. Tilanne tuntuu kohtalaisen toivottomalta, sillä omatunto ei missään nimessä sallisi "yhteiskunnan elättinä" olemista. Lisäksi olen ollut viime kesät ilman töitä, ja jo parissa kuukaudessa selkeän päivärytmin puute pahensi ahdistusta sekä toi itsetuhoiset ajatukset takaisin. Voin vain kuvitella, mitä pidempi kotona makaaminen aiheuttaisi.
Kommentit (1100)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että nykynuorilla on ihan epärealsitiset käsitykset elämästä. "Pää ei kestä" tavallisia töitä ja aina pitäisi olla vaan hauskaa. Huolestuttaa tämän maailman tyulevaisuus.
OK boomer 😜
Katsotaanpa lällätyttääkö vielä silloin, kun me boomerit ei olla enään osallistimadda verovaroihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
SSRI lääkitys, käyttänyt pitkään ja selviän sos. tilanteiden ahdistuksesta.
Olen löytänyt koulutustani vastaavan työn jota tehdään pitkälti yksin ja saan määritellä omat aikatauluni. Lisäksi työyhteisö ja alaiset hyväksyvät minut. Opiskelu ja kouluaika olivat raskainta, nyt aikuisena olen saanut valita itselleni sopivan tien.
Tsemppiä ap!
45+ sos tilanteiden pelkoinen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että nykynuorilla on ihan epärealsitiset käsitykset elämästä. "Pää ei kestä" tavallisia töitä ja aina pitäisi olla vaan hauskaa. Huolestuttaa tämän maailman tyulevaisuus.
OK boomer 😜
Katsotaanpa lällätyttääkö vielä silloin, kun me boomerit ei olla enään osallistimadda verovaroihin.
Asia on täsmälleen näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että nykynuorilla on ihan epärealsitiset käsitykset elämästä. "Pää ei kestä" tavallisia töitä ja aina pitäisi olla vaan hauskaa. Huolestuttaa tämän maailman tyulevaisuus.
OK boomer 😜
Katsotaanpa lällätyttääkö vielä silloin, kun me boomerit ei olla enään osallistimadda verovaroihin.
Asia on täsmälleen näin.
Juuri näin Taitaa vielä hymy hyytyä.
Itse en oo selviytynyt mitenkään, mulla estynyt persoonallisuus, sosiaalisten tilanteiden pelko, sekamuotoinen ahdistuneisuushäiriö. Kaikki jää aina kesken mitä yritän, koska kuormitun hyvin äkkiä kaikesta. En jaksa yrittää edes enää opiskelua, ammattiin en ole koskaan valmistunut, ikää nyt 33.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ottaisit vastuun omasta elämästä etkä valittaisi.. Monilla asiat paljon huonommin eivätkä kitise
Tässä meillä konkreettinen, ja valitettavan tyypillinen esimerkki siitä, miten suomalainen suhtautuu toiseen suomalaiseen.
Miksi Suomi on masennus- ja itsemurha tilastojen kärkipäässä? -Uskon vahvasti, että syy siihen on melko pitkälle tämä. Nypitään toisia heti kun mahdollista! Mikä tätä kansaa riivaa! Saiko tämäkin tyyppi jotain sairasta tyydytystä siitä, kun pääsi lyömään lyötyä!
Jos joutuisi kulkemaan edes yhden päivän ap:n, tai kenen tahansa vastaavista vaikeuksista kärsivän kengissä, ja todella tuntemaan samat kivut ja haasteet, sellaisinaan, -ei hänellä olisi enää mitään sanottavaa, ja ehkä sieltä voisi löytyä jokin sympatiaan viittaava ymmärryksen poikanen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ottaisit vastuun omasta elämästä etkä valittaisi.. Monilla asiat paljon huonommin eivätkä kitise
Tässä meillä konkreettinen, ja valitettavan tyypillinen esimerkki siitä, miten suomalainen suhtautuu toiseen suomalaiseen.
Miksi Suomi on masennus- ja itsemurha tilastojen kärkipäässä? -Uskon vahvasti, että syy siihen on melko pitkälle tämä. Nypitään toisia heti kun mahdollista! Mikä tätä kansaa riivaa! Saiko tämäkin tyyppi jotain sairasta tyydytystä siitä, kun pääsi lyömään lyötyä!
Jos joutuisi kulkemaan edes yhden päivän ap:n, tai kenen tahansa vastaavista vaikeuksista kärsivän kengissä, ja todella tuntemaan samat kivut ja haasteet, sellaisinaan, -ei hänellä olisi enää mitään sanottavaa, ja ehkä sieltä voisi löytyä jokin sympatiaan viittaava ymmärryksen poikanen.
???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko kokeillut altistusterapiaa?
Vierailija kirjoitti:
En usko yhtään "taistele tai pakene"- hömppään tässä sairaudessa. Minä menen heti sellaiseen paniikkiin etten pystyisi kumpaankaan.
Pelkoreaktioista puhuttaessa jähmettyminen unohdetaan harmittavan usein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se helpottaa iän myötä. Älä vaihda alaa vain tuon jännityksen vuoksi. Sitten vanhempana saattaisit katua sitä kun huomaat ettei jännitä enää samalla tavalla. Älä nyt silti liian ylpeäkään ole. Työ on työtä ja jos haluat olla perheenäiti niin sitä kohti vain.
Uskalla tulla nolatuksi, oikeasti ja myös siellä omassa mielessä.
Vierailija kirjoitti:
Se helpottaa iän myötä. Älä vaihda alaa vain tuon jännityksen vuoksi. Sitten vanhempana saattaisit katua sitä kun huomaat ettei jännitä enää samalla tavalla. Älä nyt silti liian ylpeäkään ole. Työ on työtä ja jos haluat olla perheenäiti niin sitä kohti vain.
Uskalla tulla nolatuksi, oikeasti ja myös siellä omassa mielessä.
Onkohan kuitenkaan niin, että pelkkä iän karttuminen vähentäisi jännitystä? Luulisi, että kyse on nimenomaan kokemuksen kertymisestä ja sitä ei välttämättä tapahdu, jos ei uskalla pelon vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä sama ongelma. Se on kauheaa kun vatsa menee ihan sekaisin ja joka päivä on ahdistnut ja stresaantunut ja pitää jännittää. :(
Vierailija kirjoitti:
Se helpottaa iän myötä. Älä vaihda alaa vain tuon jännityksen vuoksi. Sitten vanhempana saattaisit katua sitä kun huomaat ettei jännitä enää samalla tavalla. Älä nyt silti liian ylpeäkään ole. Työ on työtä ja jos haluat olla perheenäiti niin sitä kohti vain.
Uskalla tulla nolatuksi, oikeasti ja myös siellä omassa mielessä.
Itsellä kyllä vain paheni... 20v. vuotiaana vielä hain omatoimisesti pakkoihin, esim opiskelemaan ja kouluihin ja kursseille vaikka jännitti pirusti. Nyt (30v) en kyllä enää uskoltaisi. Jotenkin ajattelin nykyään liikaa pääni sisällä asioita ja häpeän itseäni enemmän. Olen "kävellyt suoraan päin pelkojani" koko nuoruuden eli kohdannut uusia ihmisiä ja mennyt uusiin paikkoihin, mutta sen ahdistus, jännittäminen ja stressaaminen ei ole koskaan poistunut. En edes tiedä miltä tuntuu olla rento ja nauttia olostaan muiden ihmisten seurassa. ..
Olin kerran töissä mutta mua epäiltiin varkaaksi, kun olin koko ajan pälyilevä ja pelokas. Sos. tilanteiden pelko, ahdistuneisuushäiriö, estynyt persoonallisuus, masennus......
Olisikohan Persoonallisuushäiriö?
Vierailija kirjoitti:
Olisikohan Persoonallisuushäiriö?
Jep, estynyt tuli aloituksesta mieleen. Ja aiemmin ap kertoi että epävakaan piirteitä ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se helpottaa iän myötä. Älä vaihda alaa vain tuon jännityksen vuoksi. Sitten vanhempana saattaisit katua sitä kun huomaat ettei jännitä enää samalla tavalla. Älä nyt silti liian ylpeäkään ole. Työ on työtä ja jos haluat olla perheenäiti niin sitä kohti vain.
Uskalla tulla nolatuksi, oikeasti ja myös siellä omassa mielessä.
Onkohan kuitenkaan niin, että pelkkä iän karttuminen vähentäisi jännitystä? Luulisi, että kyse on nimenomaan kokemuksen kertymisestä ja sitä ei välttämättä tapahdu, jos ei uskalla pelon vuoksi.
En ole uskaltanut pelon vuoksi mutta pelko on silti vähentynyt. En tiedä mikä taika siinä on mutta ikä rauhoittaa.
En suosittele tätä kenellekkään, mutta itse hoidin asiaa opiskelemalla sote alalle, siellä joutuu pakosta siedättymään.