Lue keskustelun säännöt.
Sosiaalisten tilanteiden pelko ja työelämä
Onko täällä työelämässä olevia sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsiviä? Kiinnostaisi kuulla, mitä päädyitte tekemään työksenne ja miten pärjäätte.
Olen itse vähän päälle parikymppinen yliopisto-opiskelija. Mitään mielenterveyspuolen diagnooseja ei ainakaan toistaiseksi ole, mutta melkoisen voimakas ahdistus sosiaalisista tilanteista on ollut läsnä niin pitkään kuin muistan. En osaa toimia tilanteissa luonnollisesti, vaan olen pyrkinyt opettelemaan reaktioita ja vuorovaikutusta kopioimalla muita. Aina en tietenkään löydä "arkistoista" sopivaa repliikkiä ja varsinkin entuudestaan tuntemattomissa tilanteissa saatan antaa itsestäni varsin erikoisen vaikutelman. Olo on ollut aina varsin ulkopuolinen, kavereitakaan ei ollut ennen teini-ikää. Seurustelut ym. vastaavat kuviot on luonnollisesti jääneet kokonaan väliin. Autismin kirjon piirteitäkin löytynee enemmän tai vähemmän, mikä ei ainakaan helpota asiaa.
Toistaiseksi olen sinnitellyt elämässä minimoimalla/kiertämällä liian ahdistavat tilanteet. Ihmisiin on todella vaikea ottaa oma-aloitteisesti yhteyttä ja tämä osaltaan on aiheuttanut sen, että kovinkaan syvällisiä ihmissuhteita ei pääse syntymään. Lisäksi alani on sellainen, että opinnot on mahdollista suorittaa hyvinkin itsenäisesti. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että suhteellisen pian tämä kaikki kostautuu ja on kohdattava realiteetit. Olen ollut töissä, mutta ensinnäkin yöunet alkoivat kärsiä ahdistuksen vuoksi kuukausia ennen aloitusta. Aloitus oli yhtä panikointia enkä kyennyt rentoutumaan lainkaan työpäivän jälkeen. Yritin sinnitellä ja uskoa, että ahdistus helpottaa, kun pääsen vauhtiin. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan en nukkunut öisin käytännössä enää ollenkaan. Lopulta paniikki lähestyvästä palaverista oli viimeinen niitti ja jouduin lopettamaan (ei helppoa sekään, siis auktoriteettiasemassa olevaan yhteydessä oleminen).
Olisin oikein tyytyväinen, jos löytäisin edes jonkin työn, jota pää kestäisi. Tiimityöskentely ja vastuun ottaminen tuntuu olevan myrkkyä, joten korkeakoulutusta vaativat työt pitänee unohtaa. Palkkaustakaan en pidä kovin olennaisena tekijänä, sillä näillä ongelmilla varustettuna esim. parisuhteeseen päätymisen ja perheen perustamisen todennäköisyys lienee lottovoiton luokkaa. Olen pohtinut johonkin yksinkertaiseen suorittavan tason työhön hakeutumista, mutta työnantajat saattaisivat karsastaa korkeakoulutusta. Lisäksi olen ehkä kirjaviisas, mutta monesta käytännön asiasta aivan pihalla ja motorisesti kömpelö. Tilanne tuntuu kohtalaisen toivottomalta, sillä omatunto ei missään nimessä sallisi "yhteiskunnan elättinä" olemista. Lisäksi olen ollut viime kesät ilman töitä, ja jo parissa kuukaudessa selkeän päivärytmin puute pahensi ahdistusta sekä toi itsetuhoiset ajatukset takaisin. Voin vain kuvitella, mitä pidempi kotona makaaminen aiheuttaisi.
Kommentit (1100)
Vierailija kirjoitti:
Ihan sairasta, kuinka lellitty tuo sukupolvi on.
No jaa, osaa on kiusattu tai kiusataan. Juurihan tässä on yksi kiusaaja hakattu sairaalaan, että kovasti yritetään tehdä töitä asian eteen yksi ihminen kerrallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten ihmeessä joku seurustelemattomuus liittyy työntekoon?
Ajattelen niin, että sosiaalisten tilanteiden pelko ei saa estää itselle kuuluvien työtehtävien hoitamista. Jos jotkut työnkuvat ovat itselle ehdottomasti liikaa, sellaisiin töihin ei kannata hakeutua.
Osa sosiaalisten tilanteiden pelosta on ns. karaistavissa, jos sen tekee itse omasta halusta.
Mutta kannattaa miettiä minkä verran antaa omien pelkojen estää omien unelmien toteuttamista.
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen niin, että sosiaalisten tilanteiden pelko ei saa estää itselle kuuluvien työtehtävien hoitamista. Jos jotkut työnkuvat ovat itselle ehdottomasti liikaa, sellaisiin töihin ei kannata hakeutua.
Osa sosiaalisten tilanteiden pelosta on ns. karaistavissa, jos sen tekee itse omasta halusta.
Mutta kannattaa miettiä minkä verran antaa omien pelkojen estää omien unelmien toteuttamista.
Juuri näin!!!!!!!
Huomaa näistä "hyvistä" vinkeistä ettei osa tiiä taas yhtään mistä puhuu. Tämä opettajan ammatin ehdottaminen oli kyllä hauskinta mitä oon hetkeen nähny. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huomaa näistä "hyvistä" vinkeistä ettei osa tiiä taas yhtään mistä puhuu. Tämä opettajan ammatin ehdottaminen oli kyllä hauskinta mitä oon hetkeen nähny. :D
Opettajan työ on aika hemmetin hyvää altistusterapiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu vähän kuin olisin itse kirjoittanut. Tosin minulla oli kavereita jonkin verran vielä lapsena. Nuoruudessa vaihdoin koulua ja alettiin kiusaaminen sekä jäin yksin. Tämä kaikki vaikutti minuun todella paljon ja nykyäänkin vielä jännitän ihmisten kanssa oloa ja uusia tilanteita. En osaa tutustua muihin tai olla rento. Samalla häpeän itseäni monesti. Sitten joskus olen ollut koulutuksessa missä eri ikäisiä ihmisiä niin pystyin paremmin puhumaan ja olin aika sosiaalinen jos miettii lähtökohtiani. Itselle pahin ryhmä onkin varmaan edelleen sellainen missä vaan aika nuori ihmisiä. Itse olen nyt 27 ja vieläkin kartan nuorisoporukoita. Samalla olen itsekin vähän ujo ja introvertti ihminen. Kiusaaminen silti vaikuttanut myös paljon. Lukion sain vielä käytyä, vaikka kiusaaminen jatkui sinnekin. nyt yritin luovan alan ammatin saada ja työllistymiset vaikeita minullekin ja en pärjää oikein.
Pärjäätkö kuitenkin väärin? :D
No sepäs oli asiallista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu vähän kuin olisin itse kirjoittanut. Tosin minulla oli kavereita jonkin verran vielä lapsena. Nuoruudessa vaihdoin koulua ja alettiin kiusaaminen sekä jäin yksin. Tämä kaikki vaikutti minuun todella paljon ja nykyäänkin vielä jännitän ihmisten kanssa oloa ja uusia tilanteita. En osaa tutustua muihin tai olla rento. Samalla häpeän itseäni monesti. Sitten joskus olen ollut koulutuksessa missä eri ikäisiä ihmisiä niin pystyin paremmin puhumaan ja olin aika sosiaalinen jos miettii lähtökohtiani. Itselle pahin ryhmä onkin varmaan edelleen sellainen missä vaan aika nuori ihmisiä. Itse olen nyt 27 ja vieläkin kartan nuorisoporukoita. Samalla olen itsekin vähän ujo ja introvertti ihminen. Kiusaaminen silti vaikuttanut myös paljon. Lukion sain vielä käytyä, vaikka kiusaaminen jatkui sinnekin. nyt yritin luovan alan ammatin saada ja työllistymiset vaikeita minullekin ja en pärjää oikein.
Pärjäätkö kuitenkin väärin? :D
No sepäs oli asiallista.
Pipoa löysemmälle.
Ihan oikeasti, lopeta jo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu vähän kuin olisin itse kirjoittanut. Tosin minulla oli kavereita jonkin verran vielä lapsena. Nuoruudessa vaihdoin koulua ja alettiin kiusaaminen sekä jäin yksin. Tämä kaikki vaikutti minuun todella paljon ja nykyäänkin vielä jännitän ihmisten kanssa oloa ja uusia tilanteita. En osaa tutustua muihin tai olla rento. Samalla häpeän itseäni monesti. Sitten joskus olen ollut koulutuksessa missä eri ikäisiä ihmisiä niin pystyin paremmin puhumaan ja olin aika sosiaalinen jos miettii lähtökohtiani. Itselle pahin ryhmä onkin varmaan edelleen sellainen missä vaan aika nuori ihmisiä. Itse olen nyt 27 ja vieläkin kartan nuorisoporukoita. Samalla olen itsekin vähän ujo ja introvertti ihminen. Kiusaaminen silti vaikuttanut myös paljon. Lukion sain vielä käytyä, vaikka kiusaaminen jatkui sinnekin. nyt yritin luovan alan ammatin saada ja työllistymiset vaikeita minullekin ja en pärjää oikein.
Pärjäätkö kuitenkin väärin? :D
No sepäs oli asiallista.
Pipoa löysemmälle.
Ihan oikeasti, lopeta jo.
Siis hei Lopeta nyt ihan aikuisten oikeesti!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu vähän kuin olisin itse kirjoittanut. Tosin minulla oli kavereita jonkin verran vielä lapsena. Nuoruudessa vaihdoin koulua ja alettiin kiusaaminen sekä jäin yksin. Tämä kaikki vaikutti minuun todella paljon ja nykyäänkin vielä jännitän ihmisten kanssa oloa ja uusia tilanteita. En osaa tutustua muihin tai olla rento. Samalla häpeän itseäni monesti. Sitten joskus olen ollut koulutuksessa missä eri ikäisiä ihmisiä niin pystyin paremmin puhumaan ja olin aika sosiaalinen jos miettii lähtökohtiani. Itselle pahin ryhmä onkin varmaan edelleen sellainen missä vaan aika nuori ihmisiä. Itse olen nyt 27 ja vieläkin kartan nuorisoporukoita. Samalla olen itsekin vähän ujo ja introvertti ihminen. Kiusaaminen silti vaikuttanut myös paljon. Lukion sain vielä käytyä, vaikka kiusaaminen jatkui sinnekin. nyt yritin luovan alan ammatin saada ja työllistymiset vaikeita minullekin ja en pärjää oikein.
Pärjäätkö kuitenkin väärin? :D
No sepäs oli asiallista.
Pipoa löysemmälle.
Ihan oikeasti, lopeta jo.
Siis hei Lopeta nyt ihan aikuisten oikeesti!!
Kertoo kaiken tarpeellisen sinusta tämäntypppinen kommentointi.
Vierailija kirjoitti:
Asenteesta kun oli puhettta niin sellainen munattomuus ja tusaaminen siinä kun tyyliin vaikka jos ajatellaan että ihminenhän sopeutuuu asioihin niin jos on sopeutunut ikäänkuin jännittäessään koettaa tutuiksi ja hyväksi havittuun ikäänkuin mukavuusalueella toimia niin pienellä muutoksella ennakoiduissa tilanteissa käntää sillä vaihteen vapaalle niin sanotusti eli poistuu mukavuuusalueelta tekemällä pienen muutokseen vanhaan totuttuun ja rentoutuessaan alkaa havainnoimaan maailmaa siinä tilassa uuudelleen.
Se onn vähänkuin icebraker.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Asenteesta kun oli puhettta niin sellainen munattomuus ja tusaaminen siinä kun tyyliin vaikka jos ajatellaan että ihminenhän sopeutuuu asioihin niin jos on sopeutunut ikäänkuin jännittäessään koettaa tutuiksi ja hyväksi havittuun ikäänkuin mukavuusalueella toimia niin pienellä muutoksella ennakoiduissa tilanteissa käntää sillä vaihteen vapaalle niin sanotusti eli poistuu mukavuuusalueelta tekemällä pienen muutokseen vanhaan totuttuun ja rentoutuessaan alkaa havainnoimaan maailmaa siinä tilassa uuudelleen.
What the hell?
Vierailija kirjoitti:
Asenteesta kun oli puhettta niin sellainen munattomuus ja tusaaminen siinä kun tyyliin vaikka jos ajatellaan että ihminenhän sopeutuuu asioihin niin jos on sopeutunut ikäänkuin jännittäessään koettaa tutuiksi ja hyväksi havittuun ikäänkuin mukavuusalueella toimia niin pienellä muutoksella ennakoiduissa tilanteissa käntää sillä vaihteen vapaalle niin sanotusti eli poistuu mukavuuusalueelta tekemällä pienen muutokseen vanhaan totuttuun ja rentoutuessaan alkaa havainnoimaan maailmaa siinä tilassa uuudelleen.
Sama suomeksi, kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen niin, että sosiaalisten tilanteiden pelko ei saa estää itselle kuuluvien työtehtävien hoitamista. Jos jotkut työnkuvat ovat itselle ehdottomasti liikaa, sellaisiin töihin ei kannata hakeutua.
Osa sosiaalisten tilanteiden pelosta on ns. karaistavissa, jos sen tekee itse omasta halusta.
Mutta kannattaa miettiä minkä verran antaa omien pelkojen estää omien unelmien toteuttamista.
On myös aika tehokkaita apuja sosiaalisiin pelkoihin jne,
Alkoholi ja laittomat päihteet voivat auttaa tosi paljon monia ja niitähän myös käytetäänkin runsaasti.
Olisi kuitenkin tärkeää ettei henkilö olisi liian kännissä, koska työmaalla voi sattua vahinkoja.
Ennenkin otettiin huikkaa työmaalla ja ei se ole mihinkään kadonnut. Taustalla juurikin sosiaalisten tilanteiden pelot jne.
Asenteet alkoholiakin kohtaan on ehkä koventuneet, niin osa sitten ajautuu aineisiin jotka ei haise hengityksen kautta. Se on kyllä harmi sinällään, kun alkoholin käytölle on aina syy ja jos siitä tulee potkut tai syyllistetään, niin sitten ollaan taas sairaslomalla tai eläkkeellä sosiaalisten tilanteiden pelon takia tai kuvitteellisesta alkoholismista.
Vierailija kirjoitti:
I gotta work or go nuts
I gotta work or go nuts
I gotta work
I gotta work
I gotta work or I'll go nuts
Sinun kohdallasi taitaa olla jo liian myöhäistä.
Onkohan tämä jotenkin suomalainen ilmiö, muualla on muita ahdistuksia mutta ei juuri sosiaalifobiaa. Nuorena ahdistuin paljon ja luulin olevani maailman napa, luinkin sitten psykiatri Ben Furmanin kirjan aiheesta ja jos en muista väärin hän sanoi että ongelma korjautuu itsestään noin 20 vuoden päästä kun ihminen saa lisää elämänkokemusta. Suosittelen altistumista jossain työssä jossa tapaat kasvotusten ihmisiä ja voit huomata että maailmassa on miljardeja ihmisiä ja kaikki taplaa tyylillään ja jokainen joutuu jakamaan tämän planeetan muiden kanssa, ihmisiä ei voi välttää paitsi ehkä jossain erämaassa.
Sertraliini yms. mujt masennuslääkkeet on säännöllisesti otettuna tehokkaita sosiaalisten tilanteiden pelkoon. Esitelmiin ja muuhun sitten benzot.
Työ se miehen tiellä pitää.