Lue keskustelun säännöt.
Sosiaalisten tilanteiden pelko ja työelämä
Onko täällä työelämässä olevia sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsiviä? Kiinnostaisi kuulla, mitä päädyitte tekemään työksenne ja miten pärjäätte.
Olen itse vähän päälle parikymppinen yliopisto-opiskelija. Mitään mielenterveyspuolen diagnooseja ei ainakaan toistaiseksi ole, mutta melkoisen voimakas ahdistus sosiaalisista tilanteista on ollut läsnä niin pitkään kuin muistan. En osaa toimia tilanteissa luonnollisesti, vaan olen pyrkinyt opettelemaan reaktioita ja vuorovaikutusta kopioimalla muita. Aina en tietenkään löydä "arkistoista" sopivaa repliikkiä ja varsinkin entuudestaan tuntemattomissa tilanteissa saatan antaa itsestäni varsin erikoisen vaikutelman. Olo on ollut aina varsin ulkopuolinen, kavereitakaan ei ollut ennen teini-ikää. Seurustelut ym. vastaavat kuviot on luonnollisesti jääneet kokonaan väliin. Autismin kirjon piirteitäkin löytynee enemmän tai vähemmän, mikä ei ainakaan helpota asiaa.
Toistaiseksi olen sinnitellyt elämässä minimoimalla/kiertämällä liian ahdistavat tilanteet. Ihmisiin on todella vaikea ottaa oma-aloitteisesti yhteyttä ja tämä osaltaan on aiheuttanut sen, että kovinkaan syvällisiä ihmissuhteita ei pääse syntymään. Lisäksi alani on sellainen, että opinnot on mahdollista suorittaa hyvinkin itsenäisesti. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että suhteellisen pian tämä kaikki kostautuu ja on kohdattava realiteetit. Olen ollut töissä, mutta ensinnäkin yöunet alkoivat kärsiä ahdistuksen vuoksi kuukausia ennen aloitusta. Aloitus oli yhtä panikointia enkä kyennyt rentoutumaan lainkaan työpäivän jälkeen. Yritin sinnitellä ja uskoa, että ahdistus helpottaa, kun pääsen vauhtiin. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan en nukkunut öisin käytännössä enää ollenkaan. Lopulta paniikki lähestyvästä palaverista oli viimeinen niitti ja jouduin lopettamaan (ei helppoa sekään, siis auktoriteettiasemassa olevaan yhteydessä oleminen).
Olisin oikein tyytyväinen, jos löytäisin edes jonkin työn, jota pää kestäisi. Tiimityöskentely ja vastuun ottaminen tuntuu olevan myrkkyä, joten korkeakoulutusta vaativat työt pitänee unohtaa. Palkkaustakaan en pidä kovin olennaisena tekijänä, sillä näillä ongelmilla varustettuna esim. parisuhteeseen päätymisen ja perheen perustamisen todennäköisyys lienee lottovoiton luokkaa. Olen pohtinut johonkin yksinkertaiseen suorittavan tason työhön hakeutumista, mutta työnantajat saattaisivat karsastaa korkeakoulutusta. Lisäksi olen ehkä kirjaviisas, mutta monesta käytännön asiasta aivan pihalla ja motorisesti kömpelö. Tilanne tuntuu kohtalaisen toivottomalta, sillä omatunto ei missään nimessä sallisi "yhteiskunnan elättinä" olemista. Lisäksi olen ollut viime kesät ilman töitä, ja jo parissa kuukaudessa selkeän päivärytmin puute pahensi ahdistusta sekä toi itsetuhoiset ajatukset takaisin. Voin vain kuvitella, mitä pidempi kotona makaaminen aiheuttaisi.
Kommentit (1100)
Pitäisi jotenkin pystyä ajattelemaan muita asioita kuin itseään. Eikä tarkkailla muita ja niiden katseita. Helpottaisi, jos osaisi olla enemmän välinpitämätön muista kun on suuressa joukossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Alkoholista apua?
Kun ei saa lääkäriltä rauhoittavaa, alkoholi on ainut keino.
Vierailija kirjoitti:
Onkohan tämä jotenkin suomalainen ilmiö, muualla on muita ahdistuksia mutta ei juuri sosiaalifobiaa. Nuorena ahdistuin paljon ja luulin olevani maailman napa, luinkin sitten psykiatri Ben Furmanin kirjan aiheesta ja jos en muista väärin hän sanoi että ongelma korjautuu itsestään noin 20 vuoden päästä kun ihminen saa lisää elämänkokemusta. Suosittelen altistumista jossain työssä jossa tapaat kasvotusten ihmisiä ja voit huomata että maailmassa on miljardeja ihmisiä ja kaikki taplaa tyylillään ja jokainen joutuu jakamaan tämän planeetan muiden kanssa, ihmisiä ei voi välttää paitsi ehkä jossain erämaassa.
Ei parane vanhemmiten. Joillakin puhkeaa vasta tuolloin.
alkoholi ei välttämättä ole ongelmana kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen niin, että sosiaalisten tilanteiden pelko ei saa estää itselle kuuluvien työtehtävien hoitamista. Jos jotkut työnkuvat ovat itselle ehdottomasti liikaa, sellaisiin töihin ei kannata hakeutua.
Osa sosiaalisten tilanteiden pelosta on ns. karaistavissa, jos sen tekee itse omasta halusta.
Mutta kannattaa miettiä minkä verran antaa omien pelkojen estää omien unelmien toteuttamista.
On myös aika tehokkaita apuja sosiaalisiin pelkoihin jne,
Alkoholi ja laittomat päihteet voivat auttaa tosi paljon monia ja niitähän myös käytetäänkin runsaasti.
Olisi kuitenkin tärkeää ettei henkilö olisi liian kännissä, koska työmaalla voi sattua vahinkoja.
Ennenkin otettiin huikkaa työmaalla ja ei se ole mihinkään kadonnut. Taustalla juurikin sosiaalisten tilanteiden pelot jne.
Asenteet alkoholiakin kohtaan on ehkä koventuneet, niin osa sitten ajautuu aineisiin jotka ei haise hengityksen kautta. Se on kyllä harmi sinällään, kun alkoholin käytölle on aina syy ja jos siitä tulee potkut tai syyllistetään, niin sitten ollaan taas sairaslomalla tai eläkkeellä sosiaalisten tilanteiden pelon takia tai kuvitteellisesta alkoholismista.
Hyvä kirjoitus
Vierailija kirjoitti:
Minulle ei altistelut ole helpottanut. Lääkitys teki hidasliikkeisen. Lääkityksen vähentäminen pelkotiloja ja etukäteen jännittämistä ja hermoilua. Ei sellaista työtä tai sosiaalista tilannetta olekkaan mistä en jännitän. Puhe puuroutuu,tärisyttää ja liikun hölmösti. Pakoilen . En osaa toimia tai puhua toisten seurassa. Olen huonovointinen jo ennen töihin menoa ja ja aivan raato kun tulen kotiin. Ja stessailen tekemistäni.
Monenlaista olen koittanut ja nyt jo noin 50 vuotias ja aina on sama tilanne. Yritän kaikin voimin peitellä oloani ja olla tunnollinen.
Kuulostaa raskaalta. Olisi ihana jos aamulla kun heräisi, niin ahdistus olisi kadonnut kuin pieru Saharaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkoholista apua?
Kun ei saa lääkäriltä rauhoittavaa, alkoholi on ainut keino.
Rentoutumisharjoitukset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkoholista apua?
Kun ei saa lääkäriltä rauhoittavaa, alkoholi on ainut keino.
Rentoutumisharjoitukset.
Jos menee aivan paniikkiin, rentoutusharjoitus ei paljo auta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entä jos otsikko olisi ollut sosialismin pelko ja työleirielämä? Osuuko se oikeaan vai väärään.
Olen vähän päälle 30-vuotias ja huomaa kyllä, että sosiaalisten tilanteiden välttely ei ollut se ratkaisu nuorempana, vaan olisi pitänyt mennä tulta päin ja harjoitella tilanteita, saada lisää kokemusta ihmisten kanssa olosta. Työelämässä pärjään sen vuoksi, kun olen siivooja kohteessa, missä olen kyllä ihmisten ympärillä koko ajan, mutta ei tarvitse juuri puhua. Sen kun siivoaa. Joku kaupan kassa tai myyjä olisi ihan mahdoton työ.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puolta nuorempana suoritin kouluja, mutta niiden jälkeen vuosia myöhemmin en enää pystyisi.
Terveysammattilaiset ihmettelevät.
Vuodet ovat tehneet tuhoja aivoihini.
Jännitän. En nuku. Oksettaa.
.
Vierailija kirjoitti:
Sama ongelma täälläkin.
Ennen yritin olla kuin muut ja painaa menemään 9-17 töitä erittäin hetkisessä avotoimistossa. Olin lopulta aivan hermoraunio. Aamulla matkalla töihin ajatukset kiersivät kehää jotenkin näin missä teen virheen tänään, mitähän teen tänään väärin, mikähän menee pieleen tänään.
Oma pelkoni on siis virheiden tekeminen. En osaa hahmottaa mikä määrä virheitä työssä on inhimillistä. Jos tein jonkun mokan menin aivan lukkoon, hermostun enkä osaa käsitellä asiaa rauhallisesti. Siihen päälle jatkuva puhelimeen vastaamispelko, ja ylikuormitus metelistä ja kanssakäymisistä ihmisten kanssa sai voimaan henkisesti hyvin hyvin huonosti. Jossain kohtaa jaksoin vain työpäivän päälle nukkua ja itkeä.Nyt olen ollut työttömänä jo useita vuosia, enkä koskaan ole voinut niin hyvin kuin nyt. Välissä tein pätkän helppoa työtä, paljon helmpompaa kuin edelliset mutta ihan samat ongelmat olivat läsnä.
Masentaa, koska haluaisin olla normaali ja tavallinen kolmekymppinen joka käy töissä hoitaa kodin ja tapaa ystäviä. Tuntuu etten jaksa tehdä mitään. Väsyn ja ylikuormitun aina. Jo sen lisäksi, että on huonot sosiaaliset taidot ja jännittää muiden kanssa kanssakäymistä, ei näin työttömänä saa oikein mitää. Puheenaiheita edes niiden normaalien kanssa. Ei ole mitää puhuttavaa. Hyvin yksinäistä.
Haluaisin töitä mutta en tiedä mitä töitä jaksaisin tehdä kunnollisesti.Ja nyt, täällä joku yksittäinen pahan ilman lintu yrittää pilata hyvän ketjun :D ei anneta sen häiritä.
Työelämäsi kuulostaa kovin tutulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työvoimatoimiston palveluista voisi olla apua.
Vierailija kirjoitti:
Työvoimatoimiston palveluista voisi olla apua.
Huutonaurua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työvoimatoimiston palveluista voisi olla apua.
Huutonaurua.
Miksi? Osaavat asiansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työvoimatoimiston palveluista voisi olla apua.
Huutonaurua.
Miksi? Osaavat asiansa.
Ei ne mitään mielenterveysammattilaisia ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työvoimatoimiston palveluista voisi olla apua.
Huutonaurua.
Miksi? Osaavat asiansa.
Ei ne mitään mielenterveysammattilaisia ole.
Riita poikki ja voita väliin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työvoimatoimiston palveluista voisi olla apua.
Huutonaurua.
Miksi? Osaavat asiansa.
Ei ne mitään mielenterveysammattilaisia ole.
Riita poikki ja voita väliin
HV!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työvoimatoimiston palveluista voisi olla apua.
Huutonaurua.
Miksi? Osaavat asiansa.
Ei ne mitään mielenterveysammattilaisia ole.
Riita poikki ja voita väliin
HV!
Jotain rotia nyt tähän keskustelun tasoon.
Vierailija kirjoitti:
Tytöt tykkää, tytöt-ty-ty
Tytöt tykkää, tytöt-ty-ty
Tytöt tykkää, tytöt-ty-ty
Tytöt tykkää, tytöt tykkää!
No ei kyllä tykkää.
Ei ole.